Meillä on kesällä esikoisen rippijuhlat ja olen ajatellut valmistaa lohikeiton. Keitto tehdään armeijan keittimellä.Keittoa olisi tarkoitus valmistaa 250 annosta.
Ainut ongelma on että minulla ei ole noin suurta ohjetta kalakeitosta.
Olisiko kenelläkään tietoa /asiantuntemusta näin suuresta keittomäärästä.
Olisin kiitollinen ohjeesta.
Ainut ongelma on että minulla ei ole noin suurta ohjetta kalakeitosta.
Olisiko kenelläkään tietoa /asiantuntemusta näin suuresta keittomäärästä.
Olisin kiitollinen ohjeesta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
jos sinulla on esim. neljän annoksen ohje niin senkun kerrot sen 63:lla. (250/4=62,5).
Anteeksi mutta aika erikoista että rippijuhliin tulee kolmatta sataa vierasta. Yleensä kai jo sadan vieraan juhlat ovat isot..?
Ei maustemääriä voi suoraa kertoa kumminkaan samassa suhteessa? vai voiko?
Olen itse leipuri/kondiittori joten tiedän ettei leipomisessa ainakaan voi suoraa suurentaa ohjetta esim. jauhomäärää ei voi suhteessa suurentaa.
Meillä täälä pohjanmaalla on tapana (ei tietenkään kaikilla) että myös rippilapsen äidin ja isän tädit, enot, sedät ja serkutkin tulee juhliin.Ei tietenkään välttämättä kaikki.
Miehelläni ja minulla on kummankin äidillä 9 sisarusta ja jälkikasvuakin on tullut hyvin.Minulla elää vielä kaikki tädit, enot ja sedät sekä miehellänikin suurin osa.
Täälä on myös tapana, että lähinaapurit menee myös juhliin.
Eihän sitä tietenkään pakko olisi pitää noin suuria juhlia, mutta olemme tottuneet että suku tulee rippijuhliin.
Tässä yksi suurkeittiöresepti, kerrot vain sen viidellä niin saat 250 hlön annoksen. Bataatit voit hyvin korvata perunalla.
LOHI-FENKOLIKEITTO
Annosmäärä 50 kpl
Annoskoko 400 g
0,200 kg kalaliemijauhe
0,500 kg sipulia
0,005 kg maustepippuri kokonainen
7,000 kg vettä
3,500 kg bataattia
2,500 kg fenkolia
4,000 kg kirjolohikuutioita
2,500 kg maito, kevyt
0,100 kg tilliä
Varaa kaikki aineet.
Kiehauta vesi ja kalaliemi kattilassa. Lisää pippurit ja hienonnettu sipuli.
Lisää kuoritut kuutioidut bataatit liemeen. Kypsennä 5 minuuttia.
Lisää suikaloidut fenkolit.
Lisää lohikuutiot ja keitä varovasti kypsäksi.
Lisää lopuksi maito ja anna keiton kiehahtaa.
Lisää hienonnettu tilli. Anna hautua hetki.
KAUNIS KIITOS!:)
Kiinteää ainetta eli kalaa ja bataattia/perunaa on yhteensä 7,5 ja nestettä 7. Venäläisen keittoperinteen ystävänä ja tuntijana tiedän, että esim. kaalikeitossa lientä on 2 ja kiinteää ainetta lihaa ja kaalia 1. Suomessahan ei osata oikein valmistaa keittoa vaan kun yritetään tehdä mahdollisimman "ruokaisaa" niin siitä tulee lähinnä pataruokaa muistuttavaa mössöä. Toinen hyvä esimerkki on hernekeitto jota ei saisi Suomessa kutsua keitoksi niin paksua se yleensä aina on. Soppa sana kuvaisi paljon paljon paremmin Suomalaista "keittoperinnettä".
Aina pitää jonkun olla valittamassa jostain, kumma homma.
Suomalainen keitto on paksumpaa kuin venäjällä, onhan täällä paremmin asiat, häh?