USA?

Onko Neuvostoliiton joukkue vuodelta 1964/tai 1968 ainoa maajoukkue, joka on milloinkaan kellistänyt USA:ta? Jompi kumpi se noista vuosiluvuista silloin oli. Jenkkipellet oli niin "pettyneitä" ettei suostunu milloinkaan ottaan niiden olympialaisten hopeamitaleita. Ei ny niin paljon tarvis vituttaa..
3742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

DT taisi joitain aikoja sitten hävitä olympialaisissakin. Lisäksi tuo muistelemasi tapaus taisi sattua 70-luvulla.

Äänestä
  • Munchenin olympialaisissa tuomari antoi käsittämättömästä syystä lisä-aikaa, jolloin Neuvostoliitto voitti USA:n (yliopistopelaajista kootun) joukkueen. Belov muistaakseni teki voittokorin ylimääräisellä ajalla.

    Soulissa Neuvostoliitto voitti USAn edelleen yliopistikoripalloilijoista koostuvan joukkueen (täynnä tulevaisuuden kovia nimiä kuten David Robinson ja Danny Manning) välierissä. NL oli todella kova tuohon aikaan (Sabonis, Marchiulonis, Kurtinaitis, Volkov etc).

    Barcelonasta lähtien USA on lähettänyt NBA joukkueen olympialaisiin (ns. dream team) ja hävisi ensimmäisen kerran viime olympialaisissa Ateenassa, Puerto Ricolle ja Argentiinalle (vai oliko Liettua?). Jäi pronssille.

    Äänestä

  • Nassikalle kirjoitti:

    Munchenin olympialaisissa tuomari antoi käsittämättömästä syystä lisä-aikaa, jolloin Neuvostoliitto voitti USA:n (yliopistopelaajista kootun) joukkueen. Belov muistaakseni teki voittokorin ylimääräisellä ajalla.

    Soulissa Neuvostoliitto voitti USAn edelleen yliopistikoripalloilijoista koostuvan joukkueen (täynnä tulevaisuuden kovia nimiä kuten David Robinson ja Danny Manning) välierissä. NL oli todella kova tuohon aikaan (Sabonis, Marchiulonis, Kurtinaitis, Volkov etc).

    Barcelonasta lähtien USA on lähettänyt NBA joukkueen olympialaisiin (ns. dream team) ja hävisi ensimmäisen kerran viime olympialaisissa Ateenassa, Puerto Ricolle ja Argentiinalle (vai oliko Liettua?). Jäi pronssille.

    Ettei jäisi epäselväksi: Muchenin-72 ja Soulin-88 sekä Ateenan-04 kisoja lukuunottamatta USA on voittanut kaikki joihin on osallistunut. Moskovassa 1980 USA ei ollut mukana ja Jugoslavia voitti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tietämätön.. kirjoitti:

Onko Neuvostoliiton joukkue vuodelta 1964/tai 1968 ainoa maajoukkue, joka on milloinkaan kellistänyt USA:ta? Jompi kumpi se noista vuosiluvuista silloin oli. Jenkkipellet oli niin "pettyneitä" ettei suostunu milloinkaan ottaan niiden olympialaisten hopeamitaleita. Ei ny niin paljon tarvis vituttaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu