Oletteko

tätä,jos sinulla on tietokone joka on aivan tyhjä siis ei mitään ohjelmia ei kertakaikkiaan mitään sen muistissa ja sitten lataat sen muistin aivan täyteen,niin kumpi painaa enemmän?Painaako immateriaali?
201117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Koska tietokoneen muisti on periaatteessa transistoreja, muisti täynnä se painaa yhtä paljon, kuin muisti tyhjänä.

Muisti on itseasiassa sähkövirran kulkusuunta, eli pääseekö se tiettyä reittiä vai ei (1 tai 0). Jos se ei pääse, niin se ohjataan maahan toista kautta, joten painossa ei ole periaatteessa elektroninkaan eroa.

Massamuistista yleisin, eli kovalevy, puolestaan toimii magnetismilla. Eli levyn pinnan rautahiukkaset järjestettynä tietyllä tavalla on 1, toisella tavalla on 0. Tässäkään painossa ei ole eroa, koska rauta on siellä, oli siellä jotain mielekästä tai ei.

Äänestä
  • tosin vielä epäilen hieman.

    Äänestä

Eräs munkki keskiajalla punnitsi sielun. Nyt en muista, mutta se oli jotain viidenkymmenen gramman luokkaa.

Kokeile. Punnitse itsesi, ammuu itseäsi kuolettavasti päähän ja katso vaa'lta ero.

Kerro sitten tällä foorumilla mitä sait tulokseksi.

Äänestä
  • olla nukkumassa tähän aikaan.50g on aika paljon.Lehmät ammuu urpo.

    Äänestä

  • Saattaa olla murhaajalla huonot oltavat.

    Äänestä

  • Punnituksen teki amerikkalainen tohtori Duncan MacDougall. Huhtikuun 10. 1901 ollaksemme tarkkoja.

    Potilaan nimeä ei paljastettu, mutta hän oli kuolemassa tuberkuloosiin ja punnitus tehtiin Fairbanks Imperial- vaalla. Tulos; Viimeisen henkäyksen jälkeen puuttui 3/4 unssia, eli 21,2 grammaa.

    Hän uusi kokeen neljä kertaa. Kahdesti tulos oli saman suuntainen, kerran tulos oli epävarma ja kerran koe epäonnistui kokonaan, MacDougalista riippumattomista syistä. Hän julkaisi sekä koejärjestelyn, että testit lääketieteen julkaisussa ja ne näyttävät täyttävän kaikki tieteellisen testin kriteerit.

    Äänestä

  • Fileas kirjoitti:

    Punnituksen teki amerikkalainen tohtori Duncan MacDougall. Huhtikuun 10. 1901 ollaksemme tarkkoja.

    Potilaan nimeä ei paljastettu, mutta hän oli kuolemassa tuberkuloosiin ja punnitus tehtiin Fairbanks Imperial- vaalla. Tulos; Viimeisen henkäyksen jälkeen puuttui 3/4 unssia, eli 21,2 grammaa.

    Hän uusi kokeen neljä kertaa. Kahdesti tulos oli saman suuntainen, kerran tulos oli epävarma ja kerran koe epäonnistui kokonaan, MacDougalista riippumattomista syistä. Hän julkaisi sekä koejärjestelyn, että testit lääketieteen julkaisussa ja ne näyttävät täyttävän kaikki tieteellisen testin kriteerit.

    Jos nyt ajatellaan suhteellista tarkkuutta, niin kokeen punnituksissa olisi päästävä tuonne muutaman yksittäisen gramman punnitustarkkuuteen, mikä suhteellisena tarkkuutena olisi nykyisinkin varsin kunnioitettava saavutus, saati vuosisata sitten.

    Lisäksi jo keuhkojen sisältämän kostean ilman massa on luokkaa 6 - 7 g, muista kaasuista ja haihtuvista nesteistä nyt puhumattakaan. Joten punnituksessa on niin paljon vaikeasti hallittavia virhelähteitä, että vahvasti epäilen sielun osuutta tuloksissa.

    Äänestä

  • asian huomannut kirjoitti:

    Epäillä saa ja pitää. Suosittelen kuitenkin, ettei ryhdytä epäilemään puhtaasti siksi, ettei haluta uskoa tulokseen.

    Jos keuhkjen sisältämä ilma on syyllinen, niin miksi paino ei muutu joka henkäyksellä?

    Ja miten selittä nesteiden yhtäkkisen haihtumisen?

    Virhejähteitä se MacDougalkin epäili. Siksipä hän toisti kokeensa.

    Tarkastelin mittausta pelkkänä teknisenä suorituksena, sillä olen itse sen verran eri asioita mittaillut, että tiedän tehtävän vaikeudet. Olen vieläkin sitä mieltä, että täysikasvuisen ihmisen massan määrittäminen luotettavasti tuolla tarkkuudella on edelleenkin erittäin vaikea tehtävä.

    Lapsien käyttö koehenkilönä helpottaisi asiaa, koska tuollaisen erotuskyvyn saavuttaminen pienempien massojen määrittämisessä on helpompaa. Ongelmaksi saattaisivat tulla vain teologiset kysymykset, sillä ei liene yksimielisyyttä siitä, onko kaikenikäisillä lapsilla sielu tai painaako lapsen sielu yhtä paljon kuin aikuisen.

    Kuinka tuleekaan mieleen kreationistien hudot mittaustarkkuudesta, kun puhutaan planeetan iästä. Jos ei voi uskoa tuloksia, pitää epäillä ensimmäisenä mittaajaa tai välineitä. Tosi tieteellistä.

    Muistaakseni koe toistettiin joskus ja tulos oli sama. Koitan etsiä kirjan, jossa siitä kerrottiin, mutta en lupaa mitään.

    En näin äkkiä löytänyt asiasta kovin tarkkaa kuvausta, mutta tässä tarina, joka ainakin viittaa joihinkin aikalaisten lehtijuttuihin

    http://www.snopes.com/religion/soulweight.asp

    Äänestä

  • asian huomannut kirjoitti:

    En näin äkkiä löytänyt asiasta kovin tarkkaa kuvausta, mutta tässä tarina, joka ainakin viittaa joihinkin aikalaisten lehtijuttuihin

    http://www.snopes.com/religion/soulweight.asp

    Ja hyvä tiedemies huomaisi siinä viitteen selitykseen.

    Huomaa: Koirilla ei tapahtunut painonpudotusta. Mitä tästä pitäisi päätellä?

    Äänestä

  • Fileas kirjoitti:

    Ja hyvä tiedemies huomaisi siinä viitteen selitykseen.

    Huomaa: Koirilla ei tapahtunut painonpudotusta. Mitä tästä pitäisi päätellä?

    Minun kriteerini kokeellisen tutkimuksen tuloksiin suhtautumisessa ovat sellaisia, että ensin mietin, onko kuvatunlainen mittausjärjestely yleensäkään mahdollinen. Sitten otan selvää, mikä on käytettävissä olevien laitteiden tarkkuus nykyään ja mikä se on ollut mittausten aikana. Jos näillä kriteereillä arvioituna saadut tulokset ovat mahdollisia, niin selvitän muut mahdolliset mittauksen ongelmakohdat. Mikäli vieläkin tulokset ovat potentiaalisia, niin niihin on uskominen.

    Koska en ole ainakaan vielä saanut selville käytettyjä mittausjärjestelyjä, niin en voi asiasta sanoa mitään varmaa. Tosin uskoisin paljon suuremmalla todennäköisyydellä tohtori Mengelen ja kumppaneiden tuloksia näitä enemmän, sillä oltiinpa heidän kokeittensa luonteesta tai moraalista mitä mieltä hyvänsä, niin kokeet ovat tieteellisesti erittäin hyvin tehtyjä ja raportoituja

    Jätit sitten aivot narikkaan?

    "Minun kriteerini kokeellisen tutkimuksen tuloksiin suhtautumisessa ovat sellaisia, että ensin mietin, onko kuvatunlainen mittausjärjestely yleensäkään mahdollinen."

    Paitsi tietenkin, kun joku sanoo 'kvanttimekaniikka' ja 'multiverse', silloin uskotaan kieli poskella vaikka ei olisi yhtään todistetta tai mittausta. Tiedätkö, miksi vaikuttat todella tyhmältä?

    Katsos kun mittaukset pitävät yhtä FYSIIKAN LAKIEN kanssa. Mitä tietysti et osaa ajatella, jos koko ajan suojaudut ajatuksen 'tämä vaikuttaa uskonnolta, se ei saa olla totta!'-taakse.

    Jestas, siis olet täsmälleen samalla tasolla uuden maan kreationistien kanssa: Jos se ei suoraan sovi maailmankuvaan, niin ei mietitä, mitä se tarkoittaa vaan julistetaan vian olevan mittaajassa!

    Tri MacDougal oli tuhat kertaa älykkäämpi kuin sinä. Hän teki selvän koe sarjan ja aivan tieteen kaikkien sääntöjen mukaan. Oletettavasti hän uskoi Jumalaan, muttei antanut sen mitenkään värittää tutkimustaan vaan totesi ITSE, että testejä pitäisi tehdä vielä lisää. Hieno tiedemies.

    Koko juttu voi avautua sinulle seuraavasta:
    Miksi hän ei saanut painon muutosta koirilla?
    Mitä eroa on koiralla ja ihmisella?
    Mietippä sitä.

    Ensinnäkin pysytään tässä sielun punnitsemisessa eikä siirrytä kvanttimekaniikkaan tai kosmologiaan, koska niillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

    Toiseksi epäilen, että pystyisin edes nykyvälineillä punnitsemaan 80 kg painavaa, elävää aikaihmistä siten, että punnituksen virhe olisi alle 20 g. Tämän estävät monet kehon dynaamiset ilmiöt kuten hengitys tai sydämen lyönnit raajojen liikkeistä puhumattakaan. Kuolleilla saattaisin parhailla välineillä päästä alle 10 gramman tarkkuuteen.

    Kolmanneksi, kuten tuolla edellä kerroin, suhteellinen ja samalla absoluuttinen virhe keveämmillä kohteilla kuten koirilla on varmasti pienempi. Tämän takia koirien tulokset ovat uskottavampia.

    Neljänneksi: Tri MacDougal oli lääketieteen tohtori, joilla ei juuri ole ollut tiedossa alkeitakaan fysikaalisten suureiden mittauksesta. Minä taas olen fyysikko, joka olen vuosia mitannut hyvinkin erilaisia fysikaalisia suureita eri mittausjärjestelyillä.

    Viidenneksi: Sen taas, uskooko mittaaja jumalaan, jumaliin tai onko täysin uskomatta, ei pitäisi vaikuttaa tieteen kriteerein toteutettuihin mittauksiin. Tosin täysi sokkotestaus eliminoisi tämänkin tekijän.

    Joten missähän sinun aivosi ovat, kun et uskalla niitä käyttää? Miksi MacDougalin mittausjärjestelyt tai tulokset ovat mielestäsi täysin kritiikin ulkopuolella? Etteivät silmilläsi ole kuitenkin uskon sokaisevat suomukset?

    "Ensinnäkin pysytään tässä sielun punnitsemisessa eikä siirrytä kvanttimekaniikkaan tai kosmologiaan, koska niillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. "

    Esitin ne vain todisteena ennakkoluuloisesta asenteesta, joka ei ole hyväksi tiedemiehelle.

    "Toiseksi epäilen, että pystyisin edes nykyvälineillä punnitsemaan 80 kg painavaa, elävää aikaihmistä siten, että punnituksen virhe olisi alle 20 g. Tämän estävät monet kehon dynaamiset ilmiöt kuten hengitys tai sydämen lyönnit raajojen liikkeistä puhumattakaan. Kuolleilla saattaisin parhailla välineillä päästä alle 10 gramman tarkkuuteen."

    Epäile pois. Mutta muista, että Tri MacDougal asetti vaa'an elävän ihmisen alle ja kalibroi. Koska hän itse tunnusti kalibroinnin menneen pieleen muutaman kerran, on se jälleen osoitus siitä, että hän oli osaavampi, kuin sinä. Eihän Maxwellkaan tehnyt valonnopeus mittaustaan, kuin kahdesti. Ja olosuhteet olivat myös muuttuvat.

    "Neljänneksi: Tri MacDougal oli lääketieteen tohtori, joilla ei juuri ole ollut tiedossa alkeitakaan fysikaalisten suureiden mittauksesta. Minä taas olen fyysikko, joka olen vuosia mitannut hyvinkin erilaisia fysikaalisia suureita eri mittausjärjestelyillä."

    Eipä tietenkään. Eihän hän ollut joutunut kuin mittaamaan elintenpainoja kuusivuotisen koulutuksen aikana. Ja tietenkin mikrogramman (tai unssin sadasosan) tarkkuudella lääkkeitä. Ei hän mitään osannut. Kuten sanoin, uskovaiset epäilevät aina mittaajaa.

    Viidennen kumosin jo itsekkin.

    Mutta totean vielä. Fysiikka on jo löytänyt vastauksen siihen, miksi painoa hävisi. Ajattele asiaa näin, sinä et olisi koskaan löytänyt, koska aivosi ovat kiinni. Älä enää koskaan puhu tieteestä.

    Vaikka jo muutaman kerran olet kieltänyt minua puhumasta tieteestä, niin olen tapani mukaan tottelematon.

    "Eipä tietenkään. Eihän hän ollut joutunut kuin mittaamaan elintenpainoja kuusivuotisen koulutuksen aikana. Ja tietenkin mikrogramman (tai unssin sadasosan) tarkkuudella lääkkeitä. Ei hän mitään osannut. Kuten sanoin, uskovaiset epäilevät aina mittaajaa. "

    Jos nyt puhun vertauksilla, niin mielestäsi on aivan yhtä helppo siirtää valtamerilaivaa kuin pöydällä olevaa kolikkoa viisi milliä. Suhteellinen tarkkuus merkitsee ja vain se. On erittäin paljon helpompi mitata pieniä suureita merkittävän suurella absoluuttisella tarkkuudella kuin suuria.

    Onko tieteellisissä sielujen painomittauksissa havaittu eroja sielujeb painoissa

    viisaan ja tyhmän välillä ?
    terveen ja dementoituneen välillä ?
    Hyvän ja pahan ihmisen välillä ?

    (Eritoten tuo viimeinen minua askarruttaa, sillä olettaisin pahojen ihmisten pahan sielun painavan niin paljon, että putoaa helvetin syövereihin.
    Hyvän ihmisen sielun taas olettaisi eteerisen kevyeksi joka nousisi taivaan iloihin ja karkeloon ?)

    Äänestä

  • asian huomannut kirjoitti:

    Vaikka jo muutaman kerran olet kieltänyt minua puhumasta tieteestä, niin olen tapani mukaan tottelematon.

    "Eipä tietenkään. Eihän hän ollut joutunut kuin mittaamaan elintenpainoja kuusivuotisen koulutuksen aikana. Ja tietenkin mikrogramman (tai unssin sadasosan) tarkkuudella lääkkeitä. Ei hän mitään osannut. Kuten sanoin, uskovaiset epäilevät aina mittaajaa. "

    Jos nyt puhun vertauksilla, niin mielestäsi on aivan yhtä helppo siirtää valtamerilaivaa kuin pöydällä olevaa kolikkoa viisi milliä. Suhteellinen tarkkuus merkitsee ja vain se. On erittäin paljon helpompi mitata pieniä suureita merkittävän suurella absoluuttisella tarkkuudella kuin suuria.

    Tämä itsessään on koe. Kokeilen tässä kestää, ennenkuin 'asioita huomannut' alkaa huomata asioita.

    Ihan mielenkiinnosta psykologiaa kohtaan, miksi sinä et huomannut yksinkertaisia vinkkejä, joita jätin: Koiran ja Ihmisen ero... Fysikaalinen tosiasia... Selitetty fysiikalla...

    Sen sijaan pysyit koko ajan mittaajassa ja hänen 'mahdottomassa tarkkuudessaan'. Miksi?

    Voin nyt paljastaa muutaman seikan. MacDougal mittasi IHAN TARKASTI. Kyse EI ole sielusta. Ei ole koskaan ollutkaan enkä ole koskaan niin väittänyt. MacDougal etsi sielua, muttei löytänyt sitä vaan...

    Mutta luullessasi että mittauksen ollessa oikein ja mittaajan pätevä se jotenkin todistaisi sielun olevan olemassa, sinä etsit syitä HYLÄTÄ mittaaja sen sijaan että olisit miettinyt, mikä toinen selitys saa ruumiista häviämään 1/2-1 1/2 unssia. Selitys oli mm. antamassasi linkissä. Eli painoa hävisi lisää hetken kuluttua.

    Nimenomaan painoa, ei massaa.

    Mikä on ero koiran ja ihmisen välillä? No turkki tietenkin. Se on merkittävä johtolanka jonka olisi pitänyt kertoa kaikki tarpeellinen. Mutta ei tuntunut tekevän vaikutusta.

    Tutki lämpöoppia ja tilannetta niin sinulle selviää miksi H. LaVerne Twining pääsi samankaltasiin tuloksiin hiirillä erilllaisissa testeissä.

    Ja se yksistään todistaa, että MacDougal oli erinomainen tiedemies ja testi oli täysin pätevä. Se ettet ole KERTAAKAAN esittänyt YHTÄ AINOTTA tieteeseen perustuvaa vastalausetta, osoittaa kuinka lähellä olet kaiken maailman uskovia ja hörhöjä.

    Äänestä

Kun muistiin tallennetaan 1:siä niin ne on elektroneja, niin se painaa enemmän loogisesti koska elektroneillakin on massa.

Mitään kovin suurta painoeroa ei tosin tule...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

miettineet kirjoitti:

tätä,jos sinulla on tietokone joka on aivan tyhjä siis ei mitään ohjelmia ei kertakaikkiaan mitään sen muistissa ja sitten lataat sen muistin aivan täyteen,niin kumpi painaa enemmän?Painaako immateriaali?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu