Pettämisen "motoriikkaa"

Kun mies ja nainen aloittavat suhteen, yleensä mukaan automaattisesti liitetään sitoutuminen myös seksuaalisesti tuohon yhteen kumppaniin. Kuitenkin ympäristöstä ihminen saa jatkuvasti seksuaalisia virikkeitä, kulkiessaan kadulla, televisiosta, radiosta... ympärillemme luodaan jatkuvasti seksuaalisuuteen vetoavaa maailmaa. Tuotteiden ja ihmisten markkinointikin perustuu nykypäivänä paljolti seksuaalisuuden varaan.

Mitään ongelmaahan ei olisi, jos ihminen ei nauttisi seksistä. Mutta luonto on ihmisen lajin jatkuvuuden takaamiseksi luonut jonkun porkkanan, jotta ihminen haluaisi lisääntyä. Tämän ihmiset tuppaavat unohtamaan, kun harrastavat seksiä. Ihminen on niitä harvoja eläinlajeja, joka saa nautintoa parittelusta.

Nyt siis ongelmaksi muodostuu se, kun pitää olla yhdelle uskollinen, mutta seksuaalisia impulsseja satelee joka puolelta päivittäin. Jossain vaiheessa tämä johtaa siihen, että useat ihmiset eivät kykene vastustamaan tuota kiusausta. Miksi näin sitten käy? Koska kun tilaisuus tulee, eli se viimeinen laukaiseva impulssi, ollaan valintatilanteen edessä, lose or lose -tilanne. Toisessa tiessä noudattaa uskollisuutta ja saa pitää kumppaninsa (todennäköisesti?). Mutta silloin menettää mahdollisuutensa koskaan vastata yhteenkään ympäristöstä satelevaan impulssiin. Toisessa taas saattaa menettää kumppaninsa, mutta kykenee vastaamaan ympäristön impulsseihin.

Aivan varmasti lähes kaikki nykymaailmassa torjuvat nuo ensimmäiset impulssit. Mutta kun tuo toistetaan riittävän useasti, niin ihan varmasti suurinosa joskus vastaa tuohon impulssiin. Rakkaus on kuin pato, joka on noiden impulssien toteuttamisen esteenä. Kun impulsseja kertyy riittävästi, pato murtuu. Tästä ehkä sanonta "kerran täällä vain eletään". Jos koskaan ei vastaa impulssiin, niin menettää mahdollisuutensa siihen. Molemmissa teissä siis on vain vaihtoehto "lose".

Kuinka sitten kyetä olemaan kilpailukykyinen kumppani? Tarkastellaanpa tilannetta toisin. Entäpä nykymaailmassa, jos parisuhteessa olisikin mahdollisuus joskus vastata tuohon impulssiin ihan luvan kanssa? Jos vaikka sovinnosta käytäisiin kerran vuodessa vieraissa?

Nyt ollaan jos win or lose tilanteessa, keppi tai porkkana. Mikäli keppi pettämisestä on vaikka välitön ero. Nythän tilanne on se, että voit joskus vastata ympäristön impulsseihin, silti menettämättä kumppaniasi. Ehdoton "win" tilanne. Entäpä jos vastaat impulssiin useammin kuin on lupa? Silloin nykymaailmassa menetät mahdollisuutesi todennäköisesti enää vastata impulsseihin, koska kovin harvinaista on se, että löytäisi uuden kumppanin joka antaisi luvan kanssa käydä vieraissa. Joten tilanne on ehdoton "lose" tilanne. Keppi on siis oltava riittävän ankara.

Seksuaalisuus ohjaa jollain tapaa yli 90%:a kaikista valinnoistamme. Nyt jos kumppani vaikka joutuisi suuren impulssin kohteeksi (ankaraan viettelykseen) todennäköisesti lopputulos olisi se, että hän ei suostuisi siihen, koská tilanne voisi johtaa loppujen lopuksi mahdolliseen "lose" tilanteeseen.

Tietenkin tämä koskee niin naista kuin miestä. Joten jos tähän ryhtyy, molemmilla on oltava yhtäläiset mahdollisuudet, muuten se ei toimi. Pelisäännöt on etukäteen sovittava tarkasti itseä ja kumppania kuunnellen! Ja keppi on sovittava sitten riittävän ankaraksi, jos lipsahtaa uudelleen ilman lupaa.
61130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuo vaatisi sen, että molemmat pystyvät nauttimaan seksistä ilman tunteita ja että molemmilla kävisi flaksi kerran vuodessa.
En muuten pistäisi samalle viivalle tärkeysjärjestyksessä parisuhteen ylläpitoa ja impulsseihin vastaamista. Muutenkin seksuaalinen mainonta kohdistuu enempi miehiin kuin naisiin ja naisilla seksuaalisuus on monesti monimutkaisempaa eli kaikki naiset eivät innostu bodatuista vartaloista ja pomppivista kikuleista chippendales-tyyliin. Kun taas useimmille miehille riittää kun tissi (millainen tahansa) vilahtaa.

Äänestä
  • Ei tietenkään ole aukoton. Ei tietenkään kaikki naiset, eikä kaikki miehetkään halua tällaista. Jotkut haluavat olla uskollisia. Jotkut eivät edes harrasta seksiä, kuin korkeintaan 2 kertaa vuodessa ja silti ovat onnellisia.

    Mutta ei nainenkaan sentään niin viaton ole. Kuten suomalaisen "housut pois" -joukon perustajajäsen sanoi, että ei olisi ikinä uskonut millaisia suomalaiset naiset on baarissa ja humalassa. Suoria ehdotuksia, päälle käymistä ja suoranaista ahdistelua.

    Eikö tuo kerran vuodessa ollut kuin heitto. Jokainen tietysti toimisi omien halujensa ja resurssien mukaan.

    Hey, voihan se porkkana olla vaikka, että 10 vuoden päästä saat käydä vieraissa, jos sitä ennen et käy kertaakaan. =)

    Äänestä

Ei ole ihan aukoton toi sun teoria.

Uskollisuuteen pohjautuvassa parisuhteessa sääntö on se, ettei vieraissa käydä (eli petetä). Ei olla kenenkään muun kanssa.

Jos sovitaan että kerran vuodessa saa molemmat käydä vieraissa, käy ihmisillä usein se inhimillinen reaktio, että vieraissa käynti katsotaan hyväksytyksi jutuksi parisuhteessa. Onko silloin väliä tapahtuuko se kerran vai kaksi vai kolme vuodessa?

En tiedä ymmärrätkö pointin, mutta tarkoitan että sekä uskollisuus (ei kertaakaan muiden kanssa) tai kerran vuodessa vieraissa on niitä "lähtötilanteita". Aina on se kerta kiellon päälle.

Vähän sama kuin nopeusrajoitukset. Niitä kuuluu noudattaa, mutta kun kaikki tietää ettei poliisi ensinnäkään voi olla joka paikassa valvomassa, eikä alle 20km/h ylitys tuo kuin sakot (kortti pysyy) niin yleisesti ajetaan sitä ylinopeutta. 80km/h alueella väh.90km/h... kesäaikaan kun rajoituksia nostetaan 120km/h niin jengi ajaa 130 km/h.

Jos rajaksi laittaa kerran vuodessa vieraisiin, se vaan helposti lipsahtaa muutamaksi kerraksi vuodessa. Itselleni ainakin tulee mieleen että jos vaimolle sopisi se, että kerran vuodessa panen jonkun muun kanssa, se tarkoittaa tavallaan sitä, että vaimoani ei haittaa vaikka panen muidenkin kanssa. Joten miksen sitten joka reisulla, jos mieli tekee. Jos kiinni jää, voi sanoa sen olleen se tämän vuoden yksi kerta :)

No, oikeasti en tollasta järjestelyä kaipaa, mutta voin nähdä tämän ajatuskuvion monen ihmisn kohdalle. Kyse on siitä että olipa sopimus mikä tahansa (paitsi että saa panna koska vaan kenen vaan kanssa), sitä ei itsekkäistä syistä pystytytä pitämään.

Äänestä
  • Ymmärrän ajatuksesi. Mutta, jos keppi on riittävän ankara, niin rajaa ei ylitetä. Ja tietenkin siitä ilmoitetaan, kun homma on hoidettu. Ei tuo kerran vuodessa ollut kuin esimerkkiheitto. Voihan sen tehdä vain kerran, silloin tällöin yhteisestä sopimuksesta. Ja kun homma on hoidettu, siitä kerrotaan ja sitten odotetaan seuraavaa kertaa.

    Okei, ymmärrän pointtisi inhimillisestä reaktiosta. Nälkä kasvaa syödessä. Mutta otetaanpa esimerkiksi tuo sinun 80 km/h rajoituksesi. Sovitaanpa sille 0-toleranssi ja ylityksestä, pienestäkin, menetät 3 kk:n palkkasi ja 1/3 omaisuudestasi. Luuletko, että ajaisit 70, 80 vai 90 km/h? Laitetaan asialle vielä pieni porkkana. Jos et jää kiinni kertaakaan vuoden aikana ylinopeudesta, pääset päiväksi ajamaan Ferraria ja saat ajaa niin lujaa kun uskallat, kukaan ei sakota sinua. Mitä luulet, ajaisitko ylinopeutta?

    Siinä on se pointti. Keppi tai porkkana. Jos jää kiinni, niin tietää saavansa kenkää saman tien. Ja tuskin heti löytää uutta, joka antaisi käydä luvan kanssa vieraissa. Kyllä jokaisella miehellä tämä ajatusvaaka toimii sen verran, tai sit on vaan tyhmä.

    Äänestä

  • Koti-zycoloci kirjoitti:

    Ymmärrän ajatuksesi. Mutta, jos keppi on riittävän ankara, niin rajaa ei ylitetä. Ja tietenkin siitä ilmoitetaan, kun homma on hoidettu. Ei tuo kerran vuodessa ollut kuin esimerkkiheitto. Voihan sen tehdä vain kerran, silloin tällöin yhteisestä sopimuksesta. Ja kun homma on hoidettu, siitä kerrotaan ja sitten odotetaan seuraavaa kertaa.

    Onhan siinä uskollisessakin parisuhteessa se tiukka porkkana, että jos kiinni jää, kaikki loppuu siihen.

    En ihan purematta niele tota ajatusta että miehiä pelottaa se, ettei löydä sitten kumppania jolle tämä "kerran vuodessa"- järjestely sopisi. Niinkuin joku tuossa alempana sanoi, niin jossei niitä impulsseja pysty vastustamaan, ei niitä pysty vastustamaan oli suhde sitten uskollinen tai kerran vuodessa vieraissa-pohjaan perustuva.

    Ja tuohon ylinopeuskysymykseen... jos rattijoupot menettäisivät autonsa ja puolet omaisuudestaan valtiolle, niitä olisi varmasti paljon vähemmän. Mutta nuo luettelemasi rangaistukset eivät korreloi "vahvuudeltaan" uskollisen tai sen 1krt/v vieraissa-säännön rikkomiseen.

    Jos jommassa kummassa ryssii, rangaistus on parisuhteen päättyminen ja ainoa pelko uuden löytäminen. Jos on pokkaa pettää, silloin se parisuhde on vain jotain johon on tottunut että sellainen on. Ei se ihminen siinä parisuhteen toisena osapuolena ole niin merkittävä, jos häntä voi pettää.

    Äänestä

  • Koti-zycoloci kirjoitti:

    Ymmärrän ajatuksesi. Mutta, jos keppi on riittävän ankara, niin rajaa ei ylitetä. Ja tietenkin siitä ilmoitetaan, kun homma on hoidettu. Ei tuo kerran vuodessa ollut kuin esimerkkiheitto. Voihan sen tehdä vain kerran, silloin tällöin yhteisestä sopimuksesta. Ja kun homma on hoidettu, siitä kerrotaan ja sitten odotetaan seuraavaa kertaa.

    Okei, ymmärrän pointtisi inhimillisestä reaktiosta. Nälkä kasvaa syödessä. Mutta otetaanpa esimerkiksi tuo sinun 80 km/h rajoituksesi. Sovitaanpa sille 0-toleranssi ja ylityksestä, pienestäkin, menetät 3 kk:n palkkasi ja 1/3 omaisuudestasi. Luuletko, että ajaisit 70, 80 vai 90 km/h? Laitetaan asialle vielä pieni porkkana. Jos et jää kiinni kertaakaan vuoden aikana ylinopeudesta, pääset päiväksi ajamaan Ferraria ja saat ajaa niin lujaa kun uskallat, kukaan ei sakota sinua. Mitä luulet, ajaisitko ylinopeutta?

    Siinä on se pointti. Keppi tai porkkana. Jos jää kiinni, niin tietää saavansa kenkää saman tien. Ja tuskin heti löytää uutta, joka antaisi käydä luvan kanssa vieraissa. Kyllä jokaisella miehellä tämä ajatusvaaka toimii sen verran, tai sit on vaan tyhmä.

    Toi sun teoriasi toimii tasan yhtä hyvin kuin uskollisuusteoriakin. Molemmat nimittäin lähtee siitä, että niitä yhteisiä sääntöjä noudatetaan.

    Silloin tällöin yhteisestä sopimuksesta...kun homma on hoidettu, siitä kerrotaan toiselle ja odotetaan seuraavaa kertaa...

    Entäs kun tämä ei tapahdukaan yhteisestä sopimuksesta, toinen jättääkin kertomatta että se yksi kerta oli ja meni jo...

    Rangaistus ei ole niin kova, etteikö sitä riskiä ottaisi. Kun monet sen hinnan ymmärtää vasta jälkeenpäin eivätkä ymmärrä että miten tässä nyt tälleen kävi. Ei parisuhteen säännösitä poikeamisesta voi langettaa mitään "poikkastaan petturilta käsi" tai "irrotetaan silmät päästä".

    Jos porkkana on siinä, että rangaistus on vaan tarpeaksi kova, niin siinä vesittyy se koko idea toimintatavan paremmuudesta. Ei ihminen silloin pane vain kerran vuodessa vierasta, koska se on toimiva ratkaisu, vaan hän toimii sääntöjen mukaan pelkästään rangaistuksen pelossa(kun se ontarpeeksi kova).

    Itse sääntö voi olla aivan minkälainen tahansa. Vaikka että elämä pitää elää selibaatissa. Siihenkin moni kykenee, jos rangaistus on sopiva. Ei sano mitään itse säännön fiksuudesta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Koti-zycoloci kirjoitti:

Kun mies ja nainen aloittavat suhteen, yleensä mukaan automaattisesti liitetään sitoutuminen myös seksuaalisesti tuohon yhteen kumppaniin. Kuitenkin ympäristöstä ihminen saa jatkuvasti seksuaalisia virikkeitä, kulkiessaan kadulla, televisiosta, radiosta... ympärillemme luodaan jatkuvasti seksuaalisuuteen vetoavaa maailmaa. Tuotteiden ja ihmisten markkinointikin perustuu nykypäivänä paljolti seksuaalisuuden varaan.

Mitään ongelmaahan ei olisi, jos ihminen ei nauttisi seksistä. Mutta luonto on ihmisen lajin jatkuvuuden takaamiseksi luonut jonkun porkkanan, jotta ihminen haluaisi lisääntyä. Tämän ihmiset tuppaavat unohtamaan, kun harrastavat seksiä. Ihminen on niitä harvoja eläinlajeja, joka saa nautintoa parittelusta.

Nyt siis ongelmaksi muodostuu se, kun pitää olla yhdelle uskollinen, mutta seksuaalisia impulsseja satelee joka puolelta päivittäin. Jossain vaiheessa tämä johtaa siihen, että useat ihmiset eivät kykene vastustamaan tuota kiusausta. Miksi näin sitten käy? Koska kun tilaisuus tulee, eli se viimeinen laukaiseva impulssi, ollaan valintatilanteen edessä, lose or lose -tilanne. Toisessa tiessä noudattaa uskollisuutta ja saa pitää kumppaninsa (todennäköisesti?). Mutta silloin menettää mahdollisuutensa koskaan vastata yhteenkään ympäristöstä satelevaan impulssiin. Toisessa taas saattaa menettää kumppaninsa, mutta kykenee vastaamaan ympäristön impulsseihin.

Aivan varmasti lähes kaikki nykymaailmassa torjuvat nuo ensimmäiset impulssit. Mutta kun tuo toistetaan riittävän useasti, niin ihan varmasti suurinosa joskus vastaa tuohon impulssiin. Rakkaus on kuin pato, joka on noiden impulssien toteuttamisen esteenä. Kun impulsseja kertyy riittävästi, pato murtuu. Tästä ehkä sanonta "kerran täällä vain eletään". Jos koskaan ei vastaa impulssiin, niin menettää mahdollisuutensa siihen. Molemmissa teissä siis on vain vaihtoehto "lose".

Kuinka sitten kyetä olemaan kilpailukykyinen kumppani? Tarkastellaanpa tilannetta toisin. Entäpä nykymaailmassa, jos parisuhteessa olisikin mahdollisuus joskus vastata tuohon impulssiin ihan luvan kanssa? Jos vaikka sovinnosta käytäisiin kerran vuodessa vieraissa?

Nyt ollaan jos win or lose tilanteessa, keppi tai porkkana. Mikäli keppi pettämisestä on vaikka välitön ero. Nythän tilanne on se, että voit joskus vastata ympäristön impulsseihin, silti menettämättä kumppaniasi. Ehdoton "win" tilanne. Entäpä jos vastaat impulssiin useammin kuin on lupa? Silloin nykymaailmassa menetät mahdollisuutesi todennäköisesti enää vastata impulsseihin, koska kovin harvinaista on se, että löytäisi uuden kumppanin joka antaisi luvan kanssa käydä vieraissa. Joten tilanne on ehdoton "lose" tilanne. Keppi on siis oltava riittävän ankara.

Seksuaalisuus ohjaa jollain tapaa yli 90%:a kaikista valinnoistamme. Nyt jos kumppani vaikka joutuisi suuren impulssin kohteeksi (ankaraan viettelykseen) todennäköisesti lopputulos olisi se, että hän ei suostuisi siihen, koská tilanne voisi johtaa loppujen lopuksi mahdolliseen "lose" tilanteeseen.

Tietenkin tämä koskee niin naista kuin miestä. Joten jos tähän ryhtyy, molemmilla on oltava yhtäläiset mahdollisuudet, muuten se ei toimi. Pelisäännöt on etukäteen sovittava tarkasti itseä ja kumppania kuunnellen! Ja keppi on sovittava sitten riittävän ankaraksi, jos lipsahtaa uudelleen ilman lupaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu