vellibuumista

sekä vastaanotolla, että täällä nettipalstoilla tuntuu jostakin syystä olevan meneillään jonkinlainen vellibuumi. nykyisten lasten ravitsemussuositusten mukaan velliä ei lapsille suositella annettavan enää ollenkaan (tai max. 2dl/pvä). syynä tähän on tutkimukset siitä, että velli venyttää suotta lapsen vatsalaukkua ja tällä on yhteyttä kouluikäisenä esiintyvän ylipainon kanssa. nykysuositushan sanoo että lapsi pärjää rintamaidolla 6kk:n saakka, jolloin mukaan tulevat erilaiset kiinteät ruuat. harvassa kuitenkin ovat ne lapset jotka tuon suosituksen mukaan menevät. joten yksilöllisyys tässäkin. mutta miettikääpä miksi ette kokeilisi vellien tilalle puuroja? perinteisen aamu-ja iltavellin tilalle menisi ihan hyvin puurokin. harkitkaapa. kuulisin mielelläni tähän mielipiteitänne. en halua tuputtaa tätä, jokainen vanhempihan itse lastaan koskevat asiat kuitenkin päättää.
112041
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Vellihän on vain löysää puuroa. En jaksa uskoa, että velli olisi yhtään huonompi vaihtoehto kuin puuro, hömppätutkimuksista huolimatta...

Äänestä
  • minun lapset kasvaneet (5kpl) Kertaakaan en antanut yhdellekkään velliä,suoraan alettiin syömään puuroa 4-5kk iässä. Hyvin ovat kasvaneet ja olleet aina hoikkia ja eläväisiä lapsia...

    Äänestä

  • En käsitä noita juttuja, kun velliä on iät ajat syöty ja äitini ja anoppinikin suosittelivat sitä juuri varsinkin yöunien parantamiseksi ja yleensä nälkäisen vauvan rauhoittamiseksi. Aion jatkaa vellillä tästä eteenpäinkin. Myslivelliä menee meillä pari purkkia päivässä. Täytynee vaihtelun vuoksi ostaa kohta jotakin muuta velliä, ettei jää liian yksipuoliseksi.

    Äänestä

tyttöäni ovat kasvaneet täysin ilman vellejä, siis puurolla. Hoikkia ja eläväisiä tyttöjä ovat (5-,4- ja 1-vuotiaat)ainakin vielä. Itsekin olen monesti ihmetellyt sitä vellirumbaa, mitä joillakin ystävilläni on vauvojensa kanssa. Aina ennen unia pitää kitata pari desiä velliä ja sitten vielä saattavat lapset haahuilla vellipullot kädessä "väliajoillakin" vielä noin 1-2-vuotiaina. No kukin taaplaa tyylillään, mutta luulenpa, ettei sellainen tyhjien hiilihydraattien yletön kittaaminen ole kovin terveellistä.

Äänestä

lasta ovat kasvaneet täysin ilman vellejä. Rintamaito on onneksi piisannut täysin jopa vuoden ikään saakka. Olen tosin syöttänyt kiinteitä (perunaa, kasviksia) kun niiden aika on ollut. Puuroja keitellään aamuisin ja iltaisin ja hyvin maistuu. Lapset ovat terveitä, elinvoimaisia ja hoikkia.

Äänestä

Meidän tyttö 11kk ei ole ikinä syönyt velliä... Täysimetystä 6kk ja sitten pikku hiljaa sapuskat kehiin. Vielä imetän ja tarkoitus olisi siihen 1v. ikään asti. Onko tosiaan näin,että on vellibuumi?? Itse en ole tuttavapiirissä moista huomannut.Vai onkohan tämä(kin) pääkaupunkiseudun "ongelma"...

Äänestä

niin pienenä ja viekäkin sillointllöin velliä,syöhän sitä aikuisetkin.eikä ole lapse sen lihavampi kun muutkaan ei ole vellit venyttäny mahaa tms.
höpö höpö hommia,järki käteen niin pärjää.kaikkeahan voi tutkia.

Äänestä

Meidän pikkuneiti alkoi 7 kuukauden iässä temppuilemaan kiinteiden ruokien kanssa. Alettiin soseet jo 4 kuukauden iässä ilman mitään ongelmia ja sitten yhtäkkiä mikään ei tuntunut kelpaavan ei aikaisemmat suosikkipuurot ei hedelmäsoseet ei mitkään. Aamulla ja illalla alettiin sitten antamaan tuttipullolla velliä ja se onneksi kelpasi.

En todellakaan pidä vellin antamista minää huonona asiana ja ainakin meidän tapauksessa velli oli vähän aikaa todella suuri apu, että vauva saisi jotain kiinteämpää maidon lisäksi.

Nyt taas kelpaa puuro, joten vellin juominen miltei on jäänyt, ei sillä että vieläkään pitäisin vellin juottamista minään kuolemansyntinä vaan onhan puuro toki ravitsevampaa.

Tuo yhteys vellin ja kouluikäisten ylipainon välillä kuulostaa kyllä aika naurettavalta. Kyllä se ylipaino-ongelma tulee ihan huonoista ruokailutottumuksista olkoon vauvana saanut velliä tai ei.

Äänestä

Täällä länsinaapurissa suositaan velliä korvikemaidon sijasta. Neuvola ohjeistaa näin, on tehnyt jos vuosikymmenet. Esim. naapurini imetys loppui vauvan ollessa 8 kk.Velliä antaa pullosta siinä missä Suomessa annettaisiin korviketta.Ei siis lainkaan korviketta, ruokajuomana vesi.

Kaupoissa korvikehyllyillä on vain vähän äidinmaidonkorvikkeita, sen sijaan vellejä huru mykky. Suomessa ruokakaupassa päinvastoin. Ja vellit tehdään täällä pääosin jauheesta. Että näin.

Äänestä
  • Niin velleissä, imettämisessä/korvikkeiden käytössä kuin kaikessa muussakin. Liiallinen hössötys on pahasta :)

    Äänestä

...alkaa antamaan velliä pojan ollessa 5vko vanha. Söi usein ja paljon(200ml kerralla).Poika nyt 2kk ja listalla ovat maissivelliä ja perunaporkkanavelli, sekä just aloitettu maistelemaan porkkanaista perunapuuroa aamuisin, jostat rakoitus tulla iltapuuro.

Mistähän löytyisi jotaki faktaa tosta et elli venyttää suolta? Siis maissivellihän on ihan niinku korvike, mitä siinä mahtaa olla 2rkl maissijauhoa vai? Eikä nuo vellit oo oikeestaan yhtää paksumpia kuin korvike.

meillä vlliä menee nyt purkki päivässä, aamulla 100ml maidon seassa ja illalla 100ml maidon seassa. Unien pituuteen velli ei vaikuttanut mutta syömismäärään kyllä, ennen poika söi 260ml mennessään nukkumaan, heräsi 2h päästä ja söi 200ml. Usein oisi ottanut enemmänkin mutta sain nukahtamaan tutin avulla. Nyt syö illalla 100ml velliä ja 60ml maitoa, herää 2h päästä ja syö noin 100ml. Tämä oli tarkoituksin, että saatais maidon menekkiä vähän pienemmäksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nla th kirjoitti:

sekä vastaanotolla, että täällä nettipalstoilla tuntuu jostakin syystä olevan meneillään jonkinlainen vellibuumi. nykyisten lasten ravitsemussuositusten mukaan velliä ei lapsille suositella annettavan enää ollenkaan (tai max. 2dl/pvä). syynä tähän on tutkimukset siitä, että velli venyttää suotta lapsen vatsalaukkua ja tällä on yhteyttä kouluikäisenä esiintyvän ylipainon kanssa. nykysuositushan sanoo että lapsi pärjää rintamaidolla 6kk:n saakka, jolloin mukaan tulevat erilaiset kiinteät ruuat. harvassa kuitenkin ovat ne lapset jotka tuon suosituksen mukaan menevät. joten yksilöllisyys tässäkin. mutta miettikääpä miksi ette kokeilisi vellien tilalle puuroja? perinteisen aamu-ja iltavellin tilalle menisi ihan hyvin puurokin. harkitkaapa. kuulisin mielelläni tähän mielipiteitänne. en halua tuputtaa tätä, jokainen vanhempihan itse lastaan koskevat asiat kuitenkin päättää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu