Satutan erästä vaikka välitän!!!

Kerronpa nyt tarinani.

Minulla oli poikaystävä, joka kuitenkin päätti että olen hänelle vain ystävä. Olin rakastunut, ja se sattui. Nyt olemme ystäviä mutta takerrun häneen kai liikaa. Tahtoisin hänen jotenkin huomioivan minua enemmän (vaikka näen häntä todella usein ja puhumme päivittäin hyvinä ystävinä melkein kaikesta).

En myöskään luota häneen, vaikka hän on parin vuoden aikana osoittautunut yhtä luotettavaksi kuin kuka tahansa parhaista kavereistani. En vain saa sitä mahtumaan pieneen päähäni!

Kaikki vähänkin negatiivinen mitä hän sanoo, muuttuu minun silmissäni henkilökohtaiseksi loukkaukseksi, ja siitä seuraa v*ttumaisuus häntä kohtaan, halu satuttaa häntä henkisesti (mahdollisimman pahasti), ja jomman kumman aloittama mykkäkoulu, joka päättyy siihen että pyydän anteeksi ja haluan taas olla ystäviä, ja todella "teen töitä" saadakseni anteeksi. Olen loukannut häntä joskus todella pahasti sanoillani ja melkein menettänyt hänet.

Tulen mustasukkaiseksi hänen kavereistaan ja sukulaisistaan, ja luulen että he eivät pidä minusta. Siksi välttelenkin heitä ja kaikkia mahdollisia tilaisuuksia missä voisin vahingossa tavata heitä. Pienikin (omasta mielestäni) vääränlainen kommentti hänen kaveriltaan voi johtaa vihaan kyseistä henkilöä kohtaan, ja lisäksi oman itsetuntoni täydelliseen romahtamiseen. Luulen olevani heidän mielestään täysin epäsosiaalinen, ruma, hänen ystäväkseen riittämätön ym.

Olen jatkanut tätä rataa yli puoli vuotta, ja se häiritsee itseäni, koska en voi suuttumisille ja takertuvaisuudelleni mitään, vaikka todella välitän hänestä ja tahdon olla hänen ystävänsä! Pelkään että hän pian kyllästyy oikkuihini ja sanoo välit poikki. :(

Mietinkin mikä minuun on mennyt! Onko tämä joku läheisriippuvuus vai olenko muuttumassa aivan kamalaksi ämmäksi? :( En tahdo menettää hänen ystävyyttään mutta tekoni kertovat aivan toista.

Osaako kukaan auttaa?