Kaipailisin neuvoja, miten lähestyä ongelmaa joka on päässyt aivan liian pitkälle.
Olin nuorena tavattoman arka eikä mulla ollut juuri naisista kokemusta. Tapasin vaimoni kun olin 25, ja päättänyt että nyt on pakko löytää joku jostain. Se ei ollut suuri kolahdus, olimme kuin ystäviä alusta alkaen. Meillä ei ollut edes intohimoista alkuvaihetta.
Suhde ei ole koskaan antanut mulle fyysisesti sitä mitä todella kaipaisin. Haluaisin hellyyttä ja seksiä moninkertaisen määrän nykyiseen verattuna. Rakastelemme yleensä kerran kierron aikana, se tuntuu olevan vaimon luontainen rytmi. Minä olen aina aktiivinen osapuoli, sekä hellyyden osoituksissa ja seksissä. Kun menen vaimon viereen sohvalle, vaimo yleensä poistuu melkein heti. Hän ei koskaan halaa minua ellen erikseen pyydä sitä.
Kerran olimme rakastelematta 3 kk kun päätin että en tee aloitetta. Kysyin joskus myöhemmin, vaimo ei ollut huomannut sitä tai ei ainakaan enää muistanut tapausta.
Tilanne ei ole muuttunut oikeastaan mihinkään vuosien mukana, mutta perhettä on jo kertynyt. Perheen ja kodin hoitoon osallistun aktiivisesti.
Toimimme mielestäni hyvin yhteen arjessa, keskustelemme asioista ja kunioitamme toisiamme. Vaimo sanoo rakastavansa minua ja olevansa onnellinen kun kysyn sitä.
Ongelma on se että olen ollut aivan liian kiltti todella nostaakseni kissan pöydälle. Päätin olla tyytyväinen kun kerran olin saanut viimein naisen. Hukutin kaipuuni urheiluun ja töihin.
Olemme keskustelleet tästä vuosittain, yritän selittää kaipuutani. Alkuaikoina keskustelut päättyivät vaimon itkuun. Ymmärsin että hänellä oli ollut samanlaisia ongelmia myös edellisissä suhteissaan. Hän lupaa yrittää, mutta kuitenkin tilanne palaaa normaaliksi aika nopeasti. Viimeisen keskustelun jälkeen (vuosi sitten) rakastelemme nyt useamminkin (kaksi kertaa kuussa) mutta minulle on tullut tunne että vaimo ei ole mukana, vaan tekee sen vain velvollisuuttaan. Hän saa kyllä orgasmin.
Tämä tarina olisi varmasti päättynyt ihan sopuisasti samaa rataa, mutta nyt mulle on iskenyt päälle paha 40v kriisi. Minusta on kuoriutunut osittain uusi ihminen, olen paljon rohkeampi ja olen alkanut kysellä tätäkö se sitten on loppuun asti.
Mitenkä voisin parhaiten yritää selvittää tilannetta? Vaimo kai pelkää hellyydenosoituksia koska uskoo sen johtavan seksiin. Seksissä vaimo taas vetoaa väsymykseen, mutta ei tilanne ole erilainen kuin ennen lasten tuloakaan.
Pitäisikö kokeilla hellyysharjoituksia? Olisiko mitään kirjoja joita kannattaisi kokeilla? Miten saisin vaimon ymmärtämään miten tärkeä asia tämä on minulle, kuitenkaan painostamatta tai syyllistämättä? Pitäisikö minun yrittää olla romanttisempi, en ole ollut oikein hyvä siinä.
Pitäisikö kääntyä ammattilaisen puoleen, kenen?
Olin nuorena tavattoman arka eikä mulla ollut juuri naisista kokemusta. Tapasin vaimoni kun olin 25, ja päättänyt että nyt on pakko löytää joku jostain. Se ei ollut suuri kolahdus, olimme kuin ystäviä alusta alkaen. Meillä ei ollut edes intohimoista alkuvaihetta.
Suhde ei ole koskaan antanut mulle fyysisesti sitä mitä todella kaipaisin. Haluaisin hellyyttä ja seksiä moninkertaisen määrän nykyiseen verattuna. Rakastelemme yleensä kerran kierron aikana, se tuntuu olevan vaimon luontainen rytmi. Minä olen aina aktiivinen osapuoli, sekä hellyyden osoituksissa ja seksissä. Kun menen vaimon viereen sohvalle, vaimo yleensä poistuu melkein heti. Hän ei koskaan halaa minua ellen erikseen pyydä sitä.
Kerran olimme rakastelematta 3 kk kun päätin että en tee aloitetta. Kysyin joskus myöhemmin, vaimo ei ollut huomannut sitä tai ei ainakaan enää muistanut tapausta.
Tilanne ei ole muuttunut oikeastaan mihinkään vuosien mukana, mutta perhettä on jo kertynyt. Perheen ja kodin hoitoon osallistun aktiivisesti.
Toimimme mielestäni hyvin yhteen arjessa, keskustelemme asioista ja kunioitamme toisiamme. Vaimo sanoo rakastavansa minua ja olevansa onnellinen kun kysyn sitä.
Ongelma on se että olen ollut aivan liian kiltti todella nostaakseni kissan pöydälle. Päätin olla tyytyväinen kun kerran olin saanut viimein naisen. Hukutin kaipuuni urheiluun ja töihin.
Olemme keskustelleet tästä vuosittain, yritän selittää kaipuutani. Alkuaikoina keskustelut päättyivät vaimon itkuun. Ymmärsin että hänellä oli ollut samanlaisia ongelmia myös edellisissä suhteissaan. Hän lupaa yrittää, mutta kuitenkin tilanne palaaa normaaliksi aika nopeasti. Viimeisen keskustelun jälkeen (vuosi sitten) rakastelemme nyt useamminkin (kaksi kertaa kuussa) mutta minulle on tullut tunne että vaimo ei ole mukana, vaan tekee sen vain velvollisuuttaan. Hän saa kyllä orgasmin.
Tämä tarina olisi varmasti päättynyt ihan sopuisasti samaa rataa, mutta nyt mulle on iskenyt päälle paha 40v kriisi. Minusta on kuoriutunut osittain uusi ihminen, olen paljon rohkeampi ja olen alkanut kysellä tätäkö se sitten on loppuun asti.
Mitenkä voisin parhaiten yritää selvittää tilannetta? Vaimo kai pelkää hellyydenosoituksia koska uskoo sen johtavan seksiin. Seksissä vaimo taas vetoaa väsymykseen, mutta ei tilanne ole erilainen kuin ennen lasten tuloakaan.
Pitäisikö kokeilla hellyysharjoituksia? Olisiko mitään kirjoja joita kannattaisi kokeilla? Miten saisin vaimon ymmärtämään miten tärkeä asia tämä on minulle, kuitenkaan painostamatta tai syyllistämättä? Pitäisikö minun yrittää olla romanttisempi, en ole ollut oikein hyvä siinä.
Pitäisikö kääntyä ammattilaisen puoleen, kenen?
Vastaukset 18
Vanhimmat
ja olen sentään nuori ja ihan viehättävän näköinen. Onko naiselle mitään nöyryyttävämpää kuin joutua kerjäämään seksiä?
Minä olin se joka kirjoitti tuon alkuperäisen viestin, en ollut vaan osannut tehdä nimimerkkiä, no nyt se on olemassa.
Jos teillä ei ole lapsia, ja homma ei luista, suosittelisin eroa. Et halua miettiä 20 kuluttua miksi päädyitkään mun tilanteeseen.
Kaveripiireissä ollaan melko aktiivisesti keskusteltu näistä jutuista "kuka saa ja minkä verran". Pikagalluppien perusteella näyttää siltä, ettei juurikaan monessa suhteessa seksin määrä ole vakio, tai sillä tasolla mitä molemmat haluaa.
Aina toinen haluaa enemmän kuin toinen, mutta mikä on se ideaalimäärä? Tarkka vastausta lienee vaikea antaa, mutta kyllä uskaltaisin naisena väittää että seksiä olis ihan suhteen ylläpitämisen kannalta harrastettava viikottain, mieluummin useamminkin.
On oikeasti faktaa, että mitä vähemmän seksiä pariskunta harrastaa, sitä etäisemmäksi ja vieraammaksi toisilleen he muuttuvat. Missä vika, jos toisen ei tee mieli? Siun kuvauksen perusteella en osaisi sanoa muuta kuin että homma on varmaan aika rutinoitunutta, sellaista "muodon vuoksi" -seksiä josta puuttuu intohimo. Tavallista, kun pariskunta on seurustellut pitkään.
En kyllä osaa vastata tohon kuinka sen himon saa sitten palautettua. Kannattais joskus kokeilla röyhkeää itsevarmuutta ja asennetta "nyt muuten harrastetaan seksiä, sano mitä sanot". Ja melko kinkyä asennetta sulle itselles. Saattaapa vaikka toimia!
Kyllä kai me ollaan rutinoitu, mutta ei se koskaan muulloinkaan ole ollut niin erilaista. Ongelma on myös että en minäkään osaa muuta, kun ei mulla ole kokemusta :-)
Minä olen kyllä ehdotellut eri asentoja ja olen tarjoutunut esim nuolemaan mutta vaimo kieltäytyy ja sanoo että nykyinen on hyvä. Minä haluaisin myös pitempiä esileikkejä ja leikkimieltä, mutta vaimo haluaa asiaan suoraan.
puoli ei kuulosta tyydyttävältä eikä toimivalta. Rakastatteko oikeasti toisianne ? Mistä vaimon ilmiselvä kiinnostuksen puute seksiä ja läheisyyttä kohtaan johtuu ; kotikasvatuksesta, uskonnon perua, hyväksikäyttöä, alemmuudentunnetta... Oletko koskaan kysynyt suoraan ? Jokaisella ihmisellä on omanlaisensa luonne ja seksuaalikäyttäytyminen, toiset ovat aktiivisempia toiset taas passiivisempia seksin suhteen. Onnellista olisi että seksi ja läheisyys toimisi parisuhteessa, niin vahva voimavara ja nautinnonantaja se ihmiselle on. Seksuaalisuuden merkitystä ihmiselle ei voi myöskään väheksyä, onhan se yksi perustarpeistamme.
Rakastammeko toisiamme, kai, en tiedä, ainakin kerromme toisillemme rakastavamme. En tiedä mistä tietää rakastavansa.
En tiedä mistä kiinnostuksen puute johtuu. Olen yrittänyt joskus varovasti kysellä, en ole saanut mitään konkreettista irti. Ei se ainakaan uskonnollista perua ole.
Halukkaita naisia löytyy, hommaa vaan kylmästi panoja varten erikseen nainen.
Kuulostaa aika kauhealta. Toivottavasti ei itselle käy samoin.
Nainen, 23v
parisuhteen ongelmat heijastuvat yleensä ensin seksiin. Teidän suhde vaikuttaa järkisuhteelta. Suhteelta jossa on kaikki hyvin mutta se intohimo ja läheisyys puuttuu.
Itse olen huomannut että ajan kanssa suhteessa seksi vähenee, mutta ei se lopu. Ajoittain pitkänkin ajan jälkeen saattaa olla intohimoinen kausi, puolin ja toisin.
Omassa elämässä on ollut vain 2 suhdetta joissa seksi ei toiminut. Kummassakin tapauksessa naiset eivät olleet samalla halulla varustettuja kuin minä.
Se seksinpuute/läheisyydenpuute lopulta johti eroon. Puolisot joilla ei ole seksiä ovat enemmänkin pelkkiä ystäviä.
Jos puolisosi ei suhteen alussakaan ollut kovin aktiivinen seksiasioissa, se tilanne ei ikinä taida parantua ajan kanssa. Päinvastoin.
Ellette sitten MOLEMMAT ole sitä mieltä että seksiä tarvitaan enemmän.
Puhu asiasta puolisollesi. Jos hän itkee, niin sitten itkee. Asia vaivaa sinua, eikä sinun tarvitse niellä sitä pahaa oloa vaan nostaa kissa pöydälle.
Ehkä salainen seksisuhde jonkun kolmannen kanssa voisi auttaa asiaa? Vaikka en itse pettäisi ikinä, ymmärrän täysin tilanteen jossa seksitöntä suhdetta halutaan jatkaa. Eihän siinä vaihtoehtoja ole, ihmisiä me kaikki ollaan. Jos ei seksiä ole kotona niin jossainhan sitä on oltava.
Meidän suhde on aina ollut enemmänkin ystävyyssuhde kuin suurta intohimoa. Mutta ei se intohimo mulle olisi kynnyskysymys, kun edes saisi hellyyttä ja fyysiset tarpeet täytettyä.
Ihan varma en voi olla että johtuuko tilanne vain vaimosta, kun ei mulla ole muista kokemusta. Olen aina pitänyt myös itseäni en-nyt-niin-hirveän-intohimoisena, mutta kaipaus on todella suuri ainakin nyt keväisin. Joko minä olen muuttunut iän myötä tai sitten olen kasvanut ihmisenä.
Ja sehän tässä niin kauheaa on että olen todella jo harkinnut ulkopuolista suhdetta.
Minua oikeasti pelottaa mihin tämä polku voi johtaa.
Erosin muutama vuosi sitten miehestäni koska "löysin itseni" ja mietin että "tätäkö tämä loppuelämä on". Ihan perinteistä 40-kriisiä mullakin.
Ei meillä ollut teitä kummempaa, ihan tavallista perhe-elämää sillä erotuksella että seksi oli meidän liitossa se paras asia.
Miksi siis erottiin... todellakin, sitä voi nyt ihmetellä. Tavallisuus ja haastettomuus ja jotenkin se etten saanut hänestä mitään vastusta itselleni. Mitäs sitä muuta kuin eroamaan.
En kadu asiaa sinänsä, elämä on tuonut sen jälkeen sen mitä kaipasin. Mutta nyt ehkä osaisin paremmin arvostaa sitä "tavallista" elämää.
Tämmöistä tämä kriiseily on meillä jotka haluamme kaiken ja vieläpä saammekin sen.
Mutta sinun tilanteestasi: kuten joku tuossa jo sanoikin, puhu ihan tosissasi vaimosi kanssa, kerro ihan kaikki omat ajatuksesi ja tunteesi. Siihen sinulla on oikeus ja vähän velvollisuuskin.
Sitävastoin sinä ET ole vastuussa vaimosi reaktioista, ne ovat hänen oikeutensa, velvollisuutensa ja vastuullaan! Eikä itku ole pahasta, parempi se kuin sanaton möllötys.
Jotenkin tekstistäsi näkyy että olet kuitenkin vaimoosi jollain tapaa tyytyväinen ja jos tämä seksi/hellyspuoli saataisiin paremmaksi, olisi liittosi oikeinkin hyvä. Olenko väärässä?
Sitenhän on noita terapeutteja - jos saat vaimosi lähtemään ja löydät hyvän niin ovat varmasti avuksi.
Itse en aikanaan sellaiseen suostunut koska katsoin että minulla nyt vaan on paras tietämys ja minä haluan päästä eroon. Nyt tietäisin senkin pikkaisen paremmin. No, se siitä.
Ihan ekaksi sinun varmasti olisi hyvä itseksesi miettiä tuo perusasia: haluatko aidosti parantaa liittoasi vai oletko jo sisäisesti päättänyt hakea sivusuhteen ja hylätä nykyisen?
Se on helppoa, naisia varmasti löytyy ja hetken aikaa kaikki on yhtä auvoa. Voin kertoa että suurimmassa osassa tapauksia uusi suhde loppuu, entiseen ei ole paluuta ja lapset ovat huuli pyöreänä...ja itse myös.
Mutta jos se tarpeiden tyydytys ja hellyyden kaipuu pitää saada ykkösenä hoidettua niin sitten vaan hankkimaan naista.
Minä en yhtään halua moralisoida, päinvastoin, kokemusteni pohjalta tiedän että ratkaisut ovat vaikeita. Mutta haluan kannustaa sinua siihen haastellisempaan vaihtoehtoon eikä siihen helpoimpaan - yritä ainakin!
Tiedän hyvin että keskustelu on ainoa tie. Hain lähinnä vinkkejä siihen miten sen esittää. En nyt haluaisi tehdä uhkaustakaan, jollainen siitä helposti muodostuu.
Olen kyllä kertonut monesti mitä kaipaan, mutta ongelma lienee siinä että olen kertonut sen "liian kiltisti", kun mun pitäisi olla agressiivisempi. Meillä ei oikein näytetä tunteita, emme edes juuri riitele. En tiedä onko tämä intohimottomuuden syy vai seuraus.
Ja meillä on pieniä lapsia, vaimo vetoaa aina yleiseen väsymykseen. Ja tottahan se on, öitä valvotaan. Oma aika on kortilla.
Ja mitä sitten jos saankin useammin, mutta vaimo ei ole todella mukana, ei se ole mukava tunne.
Ja kyllä tämä on vaikuttanut minuun, on se niin jatkunut niin pitkään. Pelkään että intohimoa ei löydy sitten millään. Pelkään sitä umpikujaa johon tämä voi johtaa, siinähän voisi joutua miettimään elämänsä perustan uusiksi.
Vaikea juttu, mutta eipä auta muu kuin tarttua härkää sarvista.
Jotain kättä pidempää siis:
Saatko järjestettyä lapset hoitoon viikonlopuksi? Tee niin ja olkaa kotona kahdestaan. Istukaa keittiön pöydän ääreen, mahdollisesti viinilasin kanssa jos se teille sopii kuvioihin. Sano vaimollesi miltä sinusta tuntuu ja kerro että haluaisit parantaa etkä repiä rikki.( Jos niin oikeasti ajattelet)
Antakaa toistenne puhua, kuunnelkaa toisianne oikeasti. Kun tuntuu että riittää niin lopettakaa. Ihan kaikkea ei tarvitse käydä läpi kerralla.
Lämmitä sauna, istukaa lauteilla hiljaa ja antakaa ajatusten selkiintyä.
Tee jotain kivaa ruokaa, anna vaimosi ottaa sillä aikaa torkut.
Syökää, jutelkaa vain niitä näitä. Istukaa sohvalla vierekkäin. Hyvin voit kertoa vaimollesi että haluat vain olla ja tuntea hänen läsnäolonsa.
Ja tätä rataa. Saattaa toimia jos teillä olisi oikea halua saattaa asioita paremmalle tolalle...jos vaimosi on edes tiedostanut että korjausta tarvitaan.
järkipuhetta mieheltä ! Uskon kuitenkin että rehellisyys voittaa loppupeleissä, niin myös tässä tapauksessa; molemmat osapuolet voisivat niin halutessaan hankkia seksikokemuksia muiden kumppaneiden kanssa. Jospa silmät aukeaisivat näkemään mikä omassa suhteessa on vialla. Asumusero / avioero on myös olemassaoleva vaihtoehto, mutta sitä ennen kannatta yrittää kaikkensa nykyisen suhteen pelastamiseksi.
sillä, että kuinka usein saat, jos se on sitten täydestä sydämestä myös kun saat, niin ehdota vaimolle, että harrastaisitte seksiä kuten aikaisemminkin, kerran kuussa, mutta silloin pitkän kaavan mukaan, esileikkeineen päivineen. Voi olla että seksi on ollut mörkö jo kun tutustuitte, jos häntä on aiemminkin haluttomaksi haukuttu. Harjoitelkaa esileikkejä seksin ulkopuolella: esimerkiksi televisiota katsellessa voi suukotella tai lapsia ulkoiluttaessa.
Ja mitä tuohon puhumiseen tulee, niin uhkailulinjalla ei varmasti saavuta kuin pahaa mieltä. Ota tavaksesi kysellä vaimon kuulumisia rauhallisissa olosuhteissa (esim. järjestä lapset hoitoon), ja aloita vaikka toteamalla, että haluaisit tehdä hänelle hyvän olon ja kysy miten se tehtäisiin. Ja toteuta vaimosi toiveita. Elä puhu seksistä mitään, ennen kuin keskinäinen luottamuksellinen yhteys on saavutettu, ja sittenkin aloita kertomaan siitä, että haluat häntä koska hän on upea nainen ja haluaisit tehdä hänelle paremman olon kuin koskaan.
Olet nyt vuosien saatossa tuottanut vaimostasi tai auttanut häntä itseään tuottamaan itsestään seksuaalisesti sulkeutuneen ihmisen uskottelemalla hänelle, että hän on epänormaali, että hän ei halua, että hänessä on vikaa. Kuinkahan itse suhtautuisit seksiin, jos tekisit sitä puolet ajasta sen takia, että pelkäät hänen muuten jättävän sinut? Itsensä seksiin pakottaminen ei ainakaan kasvata myönteisiä tunteita omaa kehoaan tai kumppanin kehoa kohtaan. Niinpä aviollisen elämän kukoistukseen saattaminen tällaisesta ahdistuksen tilasta vie myös aikaa, eikä onnistu kuin kumppania avautumaan houkuttelemalla.
Luulen että olet oikeilla jäljillä jutun suhteen.
Kyllä me esileikkejä tehdään, mutta mikä koko jutusta puuttuu on leikkimielisyys, kokeiluvuus ja yllätyksellisyys. Meidän tilanne oli tällainen heti seurustelun alussa, muistan ihmetelleeni jo kuukauden päästä että missä se intohimo ja iloisuus on.
Ongelma lienee se että sekä minä ja vaimo ollaan aika arkoja ihmisiä. Kummallakin on tainut olla vielä kipeitä paikkoja seksuaalisuudessaan. Minä olen omia klikkejä saanut avattua vuosien myötä, mutta vaimolla taitaa olla vielä jotain kipeää jossain. Kyllä hän tuntee seksuaalisesti, sen minä tiedän.
Meidän pitää tosiaan aloittaa ihan alusta. Kunnolla tutustua itseemme ja toisiimme, ja ajan kanssa. Ilman yhdyntää, vain toista hyväillen. Pitkä polku edessä, olet oikeassa.
Tärkeintä on että saatte ensi kosketuskontaktin ja sitä myötä sitten seksikin sujuu ja naisesi alkaa haluamaan sitä. Itse elin vuosikausia liitossa jossa itse koin seksin välttämättömäksi pahaksi koska muu kosketus puuttui kokonaan. Aina jos yritin halipusu-juttuja oli miehellä seksi mielessä. Lisäksi ikävät kokemukset siitä että miehelle oli tärkeintä saada oma tyydytys vaikka minulla olisi ollut kipuja johtuen jostain vaivasta vei seksihaluja.
Nyt olen saanut seksihaluni takaisin ja olenkin yllättäen uuden miehen kanssa se haluavampi osapuoli. Ei kiva tilanne sekään. Nyt kuitenkin ymmärrän ex-miestäni paremmin vaikka harvoin valitti kun sai "rutiinitoimituksena" niin on täytynyt olla todella itsetuntoa repivää olla aina aloitteen tekijänä. Mitä enemmin/avoimemmin voitte keskustella ja lähentyä toisianne sen varemmmin löytyy ratkaisu ja muutos tilanteeseen.
Saattaa myös olla että naisellasi on huono itsetunto ja hän ei koe itseään haluttavaksi. Sitä taas voi parantaa kehumalla ja koskettelemalla arjessakin häntä niin että siitä tulee automaatio.
Aina itse aloitteen tekeminen on todella itsetuntoa syövää, se koskee.
Vaimo ei ole koskaan saanut mun kanssa yhdynnässä orgasmia, ainoastaan kun hyväilen häntä.
En mielestäni ole missään nimessä itsekäs rakastaja, pikemminkin päinvastoin. Minä hyväilen vaimoa, ja haluaisin hyväillä enemmänkin ja ajan kanssa mutta hän haluaa siirtyä eteenpäin. Toisaalta mun on vaikea saada vaimoa koskettelemaan mua sängyssäkään.
Olen aina yrittänyt olla painostamatta. Minä olen mielummin niellyt tilanteen kuin yrittänyt painostaa "rutiinitoimitukseen".
Jotenkin pelkään että ongelma on tämä, en ole koskaan läväyttänyt vaimolleni koko seksuaalisuuttani "tässä on, sun on otettava kaikki".