Minulle kävi tässä aika kauan sitten todella pelottava tapaus: mieleeni tuli ikään kuin muistikuva jostakin, jota ei ollut oikeasti (näin luulisin) tapahtunut. Tuota voisi varmaan kuvata muistiharhana tai muistinvääristymänä. Tämä on jäänyt ainoaksi, mutta olen silti vieläkin ihan paniikissa. Tuon ilmiön pohtiminen ja selittäminen vainoavat minua koko ajan. Kärsin tuolloin kovasta stressistä, voisiko sillä olla osuutta asiaan? Pelottaa mielettömästi. Oletteko te kokeneet vastaavaa?
Olen aivan
paniikissa!
4371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Noita sattuu joskus. Kyse on käsittääkseni vähän samasta asiasta kuin mielikuvitus, ehkä jokin dejavu-ilmiön muoto. Eli siis aivojen sähköhäiriö.
En ole ihan varma tästä asiasta, mutta luulisin asian olevan näin. Monesti nämä erottaa todellisuudesta esiintyneistä asioista mm. siitä keitä tällaisissa muistikuvissa esiintyi, muistaako tilannetta muuten esim. keskustelussa käytyjä sanoja, ilmeitä, kehonkieltä yms.
Kyseessähän ei välttämättä tarvi olla edes muistinvääristymä vaan joku asia, jonka nyt satut muistamaan väärin. Olet vaikkapa ennen muistanut jossain kuvassa oleen kukan ja yhtäkkiä siinä onkin sitten ollut puu. Olet ehkä ajatellut nopeasti katsoessasi, että jaha tuohan on kukka.
ja sitten on syytä huolestua, jos niitä esiintyy usein. Mun, (en omaa alan koulutusta :( ) mielestä useita päivässä voisi olla hälyttävä ilmiö.
Oletko varman ettei sillä ollut jotain piilotajuntaista? merkitystä. Unikirjoista voisi löytyä viitteitä näihin piilotajuntaisiin symboleihin.
Et usko, kuinka paljon tuo helpotti. Alkaa pikku hiljaa aurinko paistaa tähänkin risukasaan, ja kenties huomenna voin nauttia täysin siemauksin kevään auringosta. :) Tosiaan, mietin varmaankin turhanpäiväisiä asioita liikaa, ja nämä kummalliset muistikuvat ovat harvinaisia (vain yksi varsinainen tällainen on esiintynyt). Oli hieno juttu, että vastasit. Ja mitä parhainta kevättä ja alkavaa kesää sinne :D! Toki muutkin saavat vastata!
Ja minullekin tuli muuten tuo deja vu -ilmiö mieleen, vaikuttaisi ehkä jokseenkin samalta, varmaankin kuuluu samaan kastiin.
Samanlaisia juttuja itsellänikin varsinkin teini-iässä. Yhtäkkiä mieleen ilmaantui joku asia, paha asia, joka olisi tapahtunut vuosia sitten.
Tosin myöhemmällä iällä kun noita on miettinyt järjellä niin ei niissä oikein voi olla perää.