Suomalainen

Suomalaisessa makkarassa ainakin on aineselostuksessa esim lihaa 52% lihaa ja siihen verrattavia aineita 58%.Tuntuis ettei missään muussa maassa voi olla näin vajaamieliseltä vaikuttavaa ainemäärittelyä.Mitä ovat nämä lihaan verrattavat aineet?Mielestäni liha on lihaa ja muut aineet muita aineita.
11740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Se lihaan verrattava aine voidaan suomentaa sanalla teurasjäte. Sellaiset eläimen osat laitetaan muualla eläinten ruokiin, Suomessa niistä valmistetataan "laadukkaita", "puhtaita" ja "terveellisiä" kotimaisia lihatuotteita. Yksi suosittu teurasjätelaji suomalaismakkaroissa on koneellisesti erotettu broilerinliha eli kaikki sellaiset toisarvoiset palaset, joita ei muuten kanan ruhosta ja luustosta irti saa, irrotetaan viimeiseen muruseen saakka irti jäystävin työstökonein ja jauhetaan täyteaineeksi vaikka nakkeihin.

Suurin osa suomalaisista näkyy kyllä olevan tyytyväinen noihin lihatuotteisiin, joissa lihaa on vain nimeksi. Me muut voimme sitten käydä ostoksilla joko Stockmannin herkkuosastolla tai Lidlissä, joista löytyy tuontitavarana makkaroita, joissa on käytetty lihaa 80-90% eikä ollenkaan teurasjätettä.

Äänestä

ainesosa? Kun itse teen makkaroita hirvestyskautena, niin lisään rasvaa makkaramassaan noin 30-40% muuten jäävät aina liian kuiviksi, sitten käytän mausteita ja hiukan jauhoja. Ehkä panevat teollisuudessa sitten kunnolla rasvaa ja voiko esim. päänlihasta käyttää lihanimikettä? Normaalistihan teollinen makkara tehdään ruhon osista joita ei paljon muuhun voi käyttää, ja näin EU aikana ne eivät uskoakseni nauti lihan statuksesta.

Äänestä
  • jauhojen lisääminen makkaraan? Olen lopettanut jo aikaa sitten kaiken makkaran syömisen, koska niihin on lisätty jauhoja, jauhotärkkelyksiä ja erilaisia sokereita, siirappeja ja muita lisäaineita.

    Äänestä

  • Suomalainen esittely sitten EU:n paras.Ei vain muut maat ole tainneet oivaltaa sitä,vai käyttäisivätkö sitten parempia raaka-aineita.Kyllä tämä nimitys lihaan verrattavista aineista kumminkin minun mielestä melko vähän älyä vaativalta nimitykseltä vaikuttaa.Rasvaahan ne tietysti kunnolla laittaa mutta sehän on sitten myös sillä nimellä.Tietysti suolen pätkät,pötsi,aivot,keuhkot,kivekset eivät istu oikein Suomen kansaan.Kysymys vain on onko nämä lihaan verrattaviakaan?Nimitys muut roippeetkin sopisi paremmin.Nimityksen lihan lisukkeista vois jättää ilman mainintaakin mutta lihaa 43% vaikuttaisi köyhältä lihaa ja lihaan verrattavia aineita 51%:iin verrattuna.

    Äänestä

  • Makkaranteko on nimenomaan tapa käyttää kaikki eläimestä.

    Italiassa on vasikanaivomakkaraa, Kreikassa lampaankeuhkomakkaraa jne. ja jokseenkin kaikki maailman makkara tehdään teurasjätteistä.

    Hyvää ruokahalua ja miehekästä oloa vain makkaranpurijoille!

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    jauhojen lisääminen makkaraan? Olen lopettanut jo aikaa sitten kaiken makkaran syömisen, koska niihin on lisätty jauhoja, jauhotärkkelyksiä ja erilaisia sokereita, siirappeja ja muita lisäaineita.

    Tuskin tähän vastausta tarvitsetkaan, mutta vastaanpa silti.

    Makkara on vanha ruoka, kuten Asafoetida mainitsi, siihen on tungettu kaikki, mitä ei muuten ilkeä syödä. Huonoina aikoina sekään ei ole riittänyt, vaan on lisätty vielä halvempaa ainetta: jauhoja.

    Jos jauhotonta makkaraa himoitset, tee se itse. Ennen puuhaan ryhtymistä kannattaa hakea josko jostain löytyisi jossain Aamulehden liitteessä kauan sitten ollut juttu Nuoren makkarantekijän kärsimykset.

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    jauhojen lisääminen makkaraan? Olen lopettanut jo aikaa sitten kaiken makkaran syömisen, koska niihin on lisätty jauhoja, jauhotärkkelyksiä ja erilaisia sokereita, siirappeja ja muita lisäaineita.

    Aineosat: sianliha, vesi, suola (1, 8 %), stabilointiaineet (E 450, E 451, E 1420), mausteet (mm. paprika, chili, korianteri, valkosipuli, kumina, muskottipähkinä, sinappijauhe, sipuli), glukoosi, hapettumisenestoaineet (E 316, E 315), happamuudensäätöaine E 331, arominvahventeet (E 621, hiiva-autolysaatti), säilöntäaine E 250

    Liha %: 78

    tuohan on ainakin gluteeniton(jauhoton) ei ole sokeria tosin lisäaineita kyllä mutta korkea lihapitoisuus .

    Äänestä

  • hetax kirjoitti:

    glukoosia kyllä on..korjaus kun sanoin tossa että ei oo sokeria..

    Äänestä

  • Asafoetida kirjoitti:

    Makkaranteko on nimenomaan tapa käyttää kaikki eläimestä.

    Italiassa on vasikanaivomakkaraa, Kreikassa lampaankeuhkomakkaraa jne. ja jokseenkin kaikki maailman makkara tehdään teurasjätteistä.

    Hyvää ruokahalua ja miehekästä oloa vain makkaranpurijoille!

    -etkö käsitä kuinka surkuhupaiselta tuollainen puhe tuntuu ulkopuolisesta - pidä vain inhoähkysi omassa pötsissäsi ,jos tulee "teurasjätteistä" (sic!) suru puseroon ja paha mieli,nii-i...

    Äänestä

  • puhtaus ratkaisee kirjoitti:

    -etkö käsitä kuinka surkuhupaiselta tuollainen puhe tuntuu ulkopuolisesta - pidä vain inhoähkysi omassa pötsissäsi ,jos tulee "teurasjätteistä" (sic!) suru puseroon ja paha mieli,nii-i...

    Teurasjätteistä juuri on kysymys, kaikesta siitä mikä jää jäljelle sen jälkeen kun kunnon lihat on leikattu pois, eli ne valiopalat jotka päätyvät lihatiskeille ja ravintoloihin.

    Jos joku luulee että makkarasammioon heitellään paisteja ja fileitä niin nyt on viimeistään aika alkaa vähän miettiä asiaa uusiksi.

    Jauhoja muuten laitetaan makkaraan sitomaan makkaramassaa.

    Äänestä

  • tykkään silti kirjoitti:

    noin on.Ihmetellä vain täytyy että ne onnistuvat niinkin olemattomista aineista tekemään niinkin maukasta tavaraa.Itse en tule lopettamaan makkaransyöntiä vaikka hyvin tiedän mistä on kysymys.Kyllä Wilhelmin juustomakkara on mielestäni aivan parhaita.Puhtaitahan ne tarvikkeet kumminkin ovat.Terveydellisyys voi olla eri asia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lihatuote kirjoitti:

Suomalaisessa makkarassa ainakin on aineselostuksessa esim lihaa 52% lihaa ja siihen verrattavia aineita 58%.Tuntuis ettei missään muussa maassa voi olla näin vajaamieliseltä vaikuttavaa ainemäärittelyä.Mitä ovat nämä lihaan verrattavat aineet?Mielestäni liha on lihaa ja muut aineet muita aineita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu