"LEVITÄ SANAA!
Kuka tahansa kaalisalaattia korkeammilla älynlahjoilla varustettu yksilö ymmärtää Eurovision "laulukilpailujen" olevan huono vitsi, jossa autuaan yhdentekevät, tahattoman humoristiset ja aidosti kammottavan huonot esitykset vuorottelevat tyhjäpäisten mallinukkejuontajien epähauskojen välispiikkien, menneiden viisujen nostalgisoinnin ja epämääräisten väliaikanumeroiden kanssa eurooppalaisen pseudoyhteisöllisyyden karkkivärivalaistussa kädetyhteenliitä-lallallaa-hurmoshengessä. Termi "eurotrash" määrittyy vuosittain uudelleen näissä surkuhupaisuuden orgioissa.
Roskaviihteelle on toki sijansa. Huolestuttavaa onkin lähinnä se, miten suuri osa ihmisistä ottaa Euroviisut vakavasti, kääntäen ne jopa kansalliseksi itsetuntokysymykseksi tajuamatta solullakaan niiden todellista luonnetta, silmät kirkkaina vailla mitään camp-huumorin tajua. Nämä imbesillit useimmiten myös hallitsevat viisuedustajien valintaa, mikä kieltämättä toki mahdollistaa meille muille vuotuisen huumoripaukkuannoksemme gourmet-huonoutta.
Aina silloin tällöin joku valtio kuitenkin herää banaalista horroksestaan ja valitsee viisuihin edustajan, jolla on Asennetta, show-tajua ja terve hoovee-meininki viisukonservatiivien paheksuntaa kohtaan. Tänä vuonna tuo valtio on Suomi.
Lordi on paitsi musiikillisesti oikeasti pätevä hard rock-akti Kissin jalanjäljissä, myös konseptiltaan riemastuttavan röyhkeä, kieli poskessa vedetty visuaalinen hirviöshow. Bändi on mahdollisimman epätyypillinen euroviisuedustaja ja varmasti viisuhistorian räväköin esiintyjä miltään maalta. Sen valinta viisuihin on suorastaan runollista oikeutta, teräväkyntinen keskisormi kauhistelijoille. Sen saavuttama pahamaineisuus mediassa ja luupääuskovaisten siihen kohdistama naurettava saatanallisuuskohu vain parantavat nauruja meille, jotka Tajuamme mistä hommassa on todellisuudessa kysymys.
Tällä sivulla sekä sinulla, hyvä lukija, on tehtävä: levittää kautta Euroopan mahdollisimman laajalti viestiämme, "ÄÄNESTÄ LORDIA!" Testataan joukolla, miten suuri vaikutusvalta (toivon mukaan) massiivisella Internet-kampanjalla voi olla. Suomalaiset eivät tietenkään pysty omaa edustajaansa äänestämään, mutta voit silti levittää viestiämme mailitse, blogaten, irkaten, pikaviestien yms. kaikille sellaisille eurooppalaisille tutuille, puolitutuille ja nettitutuille, jotka Lordia pystyvät äänestämään Eurovision laulukilpailujen semifinaalissa 18.5 sekä itse finaalissa 20.5.
Tehdään euroviisuhistoriaa! Levitä viestiä ja laita muut tekemään samoin!"
http://www.votelordi.org/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.