lapseni aloittivat viime kesänä suunnistuksen paikallisessa suunnistuskoulussa. edettiin muutamiin kansallisiin kisoihin ja ihan tykkäsivät käydä. mutta... kun se touhu tuntuu olevan niin totista joillakin. äidit ja isät kyttäävät sekuntikellon kanssa jälkikasvuaan metsästä. jos joku seurakaveri on joskus parempi, niin heti oli syynä se, että toinen harjoittelee enemmän, on vanhempi tai vaan muuten paremmat lähtökohdat saanut... meni vähän maku.
no, tänä kesänä ajattelimme yhä käydä kisoissa. suunnistuskouluun emme pääse ja tuskin montaa kertaa iltarasteillekaan vaihtuneen työni vuoksi. mitä luulette, voivatko lapset kehittyä suunnistajina pelkällä kilpailulla? iät vasta 7 ja 9.
vasta-alkaja
3
917
Vastaukset 3
- Matti.H
Mihin nää tän maan aikuiset on menossa? Seitsenvuotiaskin tarvitsee harjoitusta. Leikkimielistä sellaista. Yhdeksänvuotias voi jo käydä lenkillä.
- venla
No, jos he aina tekevät samat virheet ja valinnat, eikä kukaan "analysoi" suoritusta heidän kanssaan, niin ei kovin paljoa sitten opikaan. Kyllä tuossa iässä tarvitsee vielä ohjausta suunnistuksen perusteistakin, saati jostain vaikeammasta, jotta kehittyisi.
Varsinkin, kun he kasvavat yli RR-sarjoista, niin voi tulla melkoinen seinä vastaan, jos koskaan ei ole "oikeaa" kartanlukua ja suunnistusta koettanut ja harjoitellut. Siksi kannattaisi ainakin joskus yrittää iltarasteille, ja mennä itse lapsen kanssa joku helppo reitti (ilman siimaria kuitenkin!). Ja edetä ihan kävellen, harjoitellen kartanlukua ym. Kisoissahan tunnelma voi olla kireä joillakin vanhemmilla, mikä on todella älytöntä lasten sarjoissa, mutta sille ei voi mitään. Iltarasteilla kuitenkin ei sitä ole, ja neuvoja ym. apua saa järjstäjiltä.- mini
minä itse en osaa suunnistaa, eli minusta ei paljon apua ole. osaan juuri ja juuri sen tien, polun, pellon pientareen ja ojan katsoa kartasta. vanhempi lukee jo karttaa paremmin kuin minä, eli opettaa minua. nuorempi ei osaa vielä muuta kuin juosta siimaria pitkin. tämän kesän tavoite olisikin, että oppisi lukemaan kartasta edes ne polut, mistä pääsisi oikaisemaan, ettei koko rastireittiä tarvitse rämpiä läpi.
monissa kisoissa muuten aliarvoidaan lapsia ja lastenratoja, vaikka niidenhän pitäisi olla tärkeimpiä. vanhempi on monta kertaa maaliin tullessaan sanonut, että ei siellä pystynyt oikomaan, siimari oli vedetty polkuja pitkin. eli lasten radan tekijä ei ole viitsinyt rämpiä metsässä siimaria kuljettaen. ei semmoinen kilpailu ole mikään suunnistuskilpailu, semmoinen on maastojuoksukisa.
samoin aliarvioidaan lapsia palkintojen suhteen. aivan uskomatonta krääsää on kerätty lasten pöytään. mielestäni on motivaation tappamista, kun lapsi ensin tekee parhaansa metsässä ja kompuroi siellä, sijoittuu ehkä sijalle 5-6 ja saa mainoskynän lahjaksi. parempi olisi vaikka mitali kaikille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 541017
- 981004
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21852- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121776Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔53755- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke24654- 50638
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19606
- 46578
- 35560
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72558Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka139555Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen12554Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast46537Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok120536- 47515
- 25512