Kirjoitan isoäidistäni. Joka on ihmisenä niitä vaikeimpia. Esitää ulkoapäin vahvaa kaikkien kanssa toimeen tulevaa. Häntä yleensä pidetään lahjakkaana ja viisaana, mutta me lähipiiri tiededtään että mummi antaa ihan eri kuvan itsestään muille.
Oikeasti hän on mitä lapsellisin. Loukkaantuu helposti mistä tahansa vastaan sanomisesta. Esimerkiksi olen kuullut sadat ja niin sadat huudot sen takia kun meidän äiti ei halua, että mummi puuttuu meidän kotiin ja sen siisteyteen. Silloin kun vanhempani erosivat niin tuntui ihan minun näkökulmastani että mummi ei luottanut enää ollenkaan äidin kykyyn olla aikuinen ihminen ja minun ja sisareni pätevä vanhempi.
Kuulemma äiti sai saada kokoajan kasvatusneuvontaa mummilta ja neuvontaa talousasioissa. Vielä nykyäänkin äiti aina ajattelee että voiko levätä raskaan työviikon jälkeen kun mielessä kummittelee mummin motkotukset että kyllähän sulla näitä kotitöitä olisi tehtävänä että mitä laiskottelet. Ja oikeasti meillä on ihan siistiä eikä todellakaan eletä läävässä.
Itse olen mummini kanssa tapellut milloin mistäkin syystä. Kerran saatiin riiita aikaan esimerkiksi pedin petaamisen tärkeydestä. Kuin se olisi maailman tärkein asia elämässä. Tuntui kun olisin huono ihminen jos en petiäni muista aina pedata.
Hän käyttäyty todella lapsellisesti ihan julkisestikin minua kohtaan vaikka olin silloin lapsi. Käänsi minulle selän kun olimme lomailemassa myös äitini kanssa eikä suostunut pyytäää minulta edes anteeksi vaikka mä olin pahoillani että olen välillä "sotkuinen".
Sitten kun mä sairastan nykyään masennusta niin mitä tahansa mummi multa utelee siitä niin aina hänellä on seuraavassa lauseessa kysymys, että onko tää nyt mummin syytä. Vaikka mummilla ei ole mitään osaa eikä arpaa mun huonoon oloo. Kyse on pikemminkin mun myöhään esiin tulleista traumoista vanhempien vaikean eron takia ja sellaisesta vaikean persoonan häiriöstä mikä mulla todettiin. Se vaikeuttaa myös mun elämää aika monella tavalla.
Sitten nylyään kun siellä terapiassa käyn, niin mummi haluaisi yrittää mua auttaa, mutta ei selvästikään tajua, että se ei voi mua auttaa. Ja mulle tulee entistä pahempi syyllisyyden tunto. Jos mummikin vielä heittäytyy marttyyriksi mun takia. Sillä tosiasia on kyllä niin että vaikka mummi olikin se henkilö joka ensimmäisenä huomasi mun pahan olon ja sai mut hakeutumaan hoitoon, mutta tuntuu kuin olisin jotenkin syyllisyydentunnosta ton takia, ja että mun pitäisi se jollaikin tavalla korvata mummille. Mutta kun mun oloa vain pahentaa lisää, että kerron samoja asioita mummille joita kerron mun terapeutille sillä mummi ei voi mua auttaa!!!!
Se ei tajua että mä en voi kertoa mitä me puhutaan siellä!
Miten oikein voisin suhtautua mummiini. Pelkään nykyään aina mennä häntä katsomaan sillä tuntuu kuin olisin suurennuslasian alla ja mun jokaista elettä tai mielialaa tulkitaan. En mahda sille mitään jos olen niin poissaoleva koska olen sairas. Enkä halua aina ees nähdä ketään. Ja mummi loukkaantuu ton takia. Mutta musta nykyään tuntuu, että ihmisten ilmoilla mun pitää vetä roolia sillä kukaan ei kestä tätä mun masentunutta minääni.
Mitä oikein teen?
Oikeasti hän on mitä lapsellisin. Loukkaantuu helposti mistä tahansa vastaan sanomisesta. Esimerkiksi olen kuullut sadat ja niin sadat huudot sen takia kun meidän äiti ei halua, että mummi puuttuu meidän kotiin ja sen siisteyteen. Silloin kun vanhempani erosivat niin tuntui ihan minun näkökulmastani että mummi ei luottanut enää ollenkaan äidin kykyyn olla aikuinen ihminen ja minun ja sisareni pätevä vanhempi.
Kuulemma äiti sai saada kokoajan kasvatusneuvontaa mummilta ja neuvontaa talousasioissa. Vielä nykyäänkin äiti aina ajattelee että voiko levätä raskaan työviikon jälkeen kun mielessä kummittelee mummin motkotukset että kyllähän sulla näitä kotitöitä olisi tehtävänä että mitä laiskottelet. Ja oikeasti meillä on ihan siistiä eikä todellakaan eletä läävässä.
Itse olen mummini kanssa tapellut milloin mistäkin syystä. Kerran saatiin riiita aikaan esimerkiksi pedin petaamisen tärkeydestä. Kuin se olisi maailman tärkein asia elämässä. Tuntui kun olisin huono ihminen jos en petiäni muista aina pedata.
Hän käyttäyty todella lapsellisesti ihan julkisestikin minua kohtaan vaikka olin silloin lapsi. Käänsi minulle selän kun olimme lomailemassa myös äitini kanssa eikä suostunut pyytäää minulta edes anteeksi vaikka mä olin pahoillani että olen välillä "sotkuinen".
Sitten kun mä sairastan nykyään masennusta niin mitä tahansa mummi multa utelee siitä niin aina hänellä on seuraavassa lauseessa kysymys, että onko tää nyt mummin syytä. Vaikka mummilla ei ole mitään osaa eikä arpaa mun huonoon oloo. Kyse on pikemminkin mun myöhään esiin tulleista traumoista vanhempien vaikean eron takia ja sellaisesta vaikean persoonan häiriöstä mikä mulla todettiin. Se vaikeuttaa myös mun elämää aika monella tavalla.
Sitten nylyään kun siellä terapiassa käyn, niin mummi haluaisi yrittää mua auttaa, mutta ei selvästikään tajua, että se ei voi mua auttaa. Ja mulle tulee entistä pahempi syyllisyyden tunto. Jos mummikin vielä heittäytyy marttyyriksi mun takia. Sillä tosiasia on kyllä niin että vaikka mummi olikin se henkilö joka ensimmäisenä huomasi mun pahan olon ja sai mut hakeutumaan hoitoon, mutta tuntuu kuin olisin jotenkin syyllisyydentunnosta ton takia, ja että mun pitäisi se jollaikin tavalla korvata mummille. Mutta kun mun oloa vain pahentaa lisää, että kerron samoja asioita mummille joita kerron mun terapeutille sillä mummi ei voi mua auttaa!!!!
Se ei tajua että mä en voi kertoa mitä me puhutaan siellä!
Miten oikein voisin suhtautua mummiini. Pelkään nykyään aina mennä häntä katsomaan sillä tuntuu kuin olisin suurennuslasian alla ja mun jokaista elettä tai mielialaa tulkitaan. En mahda sille mitään jos olen niin poissaoleva koska olen sairas. Enkä halua aina ees nähdä ketään. Ja mummi loukkaantuu ton takia. Mutta musta nykyään tuntuu, että ihmisten ilmoilla mun pitää vetä roolia sillä kukaan ei kestä tätä mun masentunutta minääni.
Mitä oikein teen?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sun mummo kuulostaa vähän samantapaselta kun mun äiti vaikka tiukemmalta vielä. Mä luulen että omalla äidillä ainakin jonkulainen halu pitää kaikkia asiat hallinnassa ja jos joku ei mee niinkuin on suunnitellut niin se sekottaa koko maailmaa jne. Ja joku luulo että on "maailman ainoa viisas" joka tietää miten asiat pitää tehdä ja koittaa siksi neuvoa ja opettaa koko ajan. Todella rasittavaa..
Ihankuin nyt muita voisi hallita, kun jokaisen pitää mun mielestä oppia kantapään kautta elämää tai ei nyt kaikkea mutta...
minun äitissäni oli myös jotain samaa, ehkä sokeampi vielä omille asioilleen. Hänen oma järkensä ei oikein toiminut, hän ei nähnyt omia puutteitaan ollenkaan vaan hän rupesi huolehtimaan toisista, takertuen kuitenkin samalla 'autettaviinsa'.Eli hän neuvoi koko ajan toisia ja kuvitteli itse tietävänsä kaikki ja tekevänsä oikein, vaikka itseltään oli aviomies(isäni)tehnyt itsemurhan, jotain oli siinäkin parisuhteessa ollut vialla.
Mutta hän syytti vain isääni niistä asioista, hän myös rupesi huolehtimaan minusta keksien samalla uusia ja taas uusia aiheita mistä voisi huolehtia.
Vaikka minä huolehdin hänen talonsa kunnostamisesta sellaiseksi, että siellä voi yleensä joku asua, äiti ei sitä kyllä huomannut että häntä siinä autetaan, ei minua, niinkuin hän itse kuvitteli.Tulin siihen tulokseen että tälläiset ihmiset ovat itse kumminkin saamattomia mutta he huolehtivat sen takia muista ettei se oma saamattomuus näkyisi.
missäs sinun iso-isäsi on?
Tämän tyypin ihmisillä on varmaan vikana etteivät he näe omia heikkouksiaan, ja jos niitä on ne peitetään sillä että vahditaan toisia.Ja he varovat ja välttävät juuri sellaisia tilanteita, joissa heidän heikkoutensa näkyisi.Ja niitä asioita joissa he ovat 'vahvoja' korostetaan koko ajan ja niitä samoja vaaditaan myös muilta.
Tälläinen ihminen pitäisi vaan saada tekemään jotain sellaista jossa hänen heikkoutensa ja huonoutensa paljastuisi, ja että se olisi niin selvä asia että hän huomaisi sen itsekkin eikä pystyisi peittämään huonouttaan mitenkään.
liian vahvaksi tuleminen on paha asia ihmisestä tulee auktoriteetti jota toisten pitäisi totella ja hän on omasta mielestää erehtymätön.
Inhimillisyys katoaa.
mummin tempauksiin puutu. Siis ollenkaan. Vaarilla on itsellä tarpeeksi vaikeeta välillä seurata mummin tekemisiä.
Vaari inhoaa riitoja ja yrittää aina tehdä niin ettei tarvitsisi riidellä. Mutta kyllä kyllä niillä edelleen lentelee vihan lieskat tulisina välillä ja sitä huutoa ei kukaan kestä.
Mä en tajua miten ne sietää toisiaan, mutta on ne sietänyt jo kymmeniä vuosia. Vaari on siis mummin toinen mies eli ei mulle verisukulainen.
no missä sinun oikea vaari on?
enkä koskaan nähnyt... eli nykyinen vaari mun oma vaari...