Tuntuu siltä että terveydenhuolto Helsingin/Vantaan sairaaloissa on surkeata. Minusta tuntuu ettö isäni tapettiin Peijas-Rekolan sairaalaan. Hänellä oli lievä keuhkoahtauma ja hengitys vaikeuksien takia hän joutui menemään sairaalaan. Siellä hänet laitettiin suoraan hengityskoneeseen. Parin päivän päästä kun tilanne oli parempi ja tiedustelin, miksi ei putkea oteta kurkusta pois, jotta isäni voisi puhua, sanottiin että on niin hankalaa laittaa putki takaisin jos tarve tulee. 2 viikkoa meni ja tuli puhelu läheisille että tila on huonontunut. Menimme sairaalaan ja olimme sängyn vieressä, kaikki oli tasaista. Parin tunnin päästä kaikkia läheisiä pyydettiin poistumaan hetkeksi huoneesta. Meni noin 20 minuuttia ja hoitajat tulivat sanomaan että nyt on loppu lähellä. Hetken kuluttua isäni oli kuollut. Miksi meidät poistetiin huoneesta, siihen ei saatu koskaan kunnon selitystä. Kun isäni oli kuollut, hoitajat eivät antaneet yhtään aikaa omaisille olla kuolleen isäni vieressä, vaan ilmoitettiin että uusi potilas on jo tulossa ja teidän täytyy poistua ja ruumis viedään pois. Mitä tapahtui yllättäen noiden 20 minuutin aikan, jolloin isäni joutui siihen tilanteeseen että kuoli. Uskon että häntä "autetiin" kuolemaan, törkeätä.
Tädilleni sattui melkein vastaava tapaus Helsingissä muutama kuukausi sitten. Hänen miehestä sanottiin että toivo on suunnilleen menetetty. Tätini ei uskonut vaan uhkasi sairaalaa kaikilla mahdoillisilla tutkimuksilla, jos hänen miehensä kuolee. Yllättäen parin päivän päästä hänen miehensä tila parani ja tänä päivänä hän elää onnellisena ja hyvin voivana tätini kanssa. Jos tätini ei olisi ollut tiukka ja uhkaillut tutkimuksilla, olisi hänen miehensä todennäköisesti kuollut.
Harmittaa että en oman isäni kanssa ollut yhtä tiukka, ehkä hän eläisi edelleen.
Olkaa ihmiset tarkkoja ja tiukkoja jos läheisenne ovat joutuneet sairaalaan ja teille ilmoitetaan että loppu on lähellä, niin ei todellakaan välttämättä ole.
Mikä on lääkäreiden oraali sairaaloissa nykyään, kysyn vain?
Tädilleni sattui melkein vastaava tapaus Helsingissä muutama kuukausi sitten. Hänen miehestä sanottiin että toivo on suunnilleen menetetty. Tätini ei uskonut vaan uhkasi sairaalaa kaikilla mahdoillisilla tutkimuksilla, jos hänen miehensä kuolee. Yllättäen parin päivän päästä hänen miehensä tila parani ja tänä päivänä hän elää onnellisena ja hyvin voivana tätini kanssa. Jos tätini ei olisi ollut tiukka ja uhkaillut tutkimuksilla, olisi hänen miehensä todennäköisesti kuollut.
Harmittaa että en oman isäni kanssa ollut yhtä tiukka, ehkä hän eläisi edelleen.
Olkaa ihmiset tarkkoja ja tiukkoja jos läheisenne ovat joutuneet sairaalaan ja teille ilmoitetaan että loppu on lähellä, niin ei todellakaan välttämättä ole.
Mikä on lääkäreiden oraali sairaaloissa nykyään, kysyn vain?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä ne tappajat vielä tilille joutuvat. Jos eivät tässä, niin ainakin tulevassa..
Minun isäni sairasti syöpää, joka ensin näytti paranevan hyvällä hoidolla. Sitten hän sai kauhean vatsakivun syötyään grillattua ruokaa.
Hän käveli vaivoin lähellä olevaan keskussairaalan, josta hänet tutkimatta lähetettiin terveyskeskukseen,
koska oli oletettu syövän levinneen - ilman tutkimuksia.
Isäni halusi kotiin ja pelkäsi, että ne tappavat hänet siellä. Hän jopa yritti karata sairaalasta, mutta hänet vietiin takaisin vuoteeseen, johon laitettiin korotetut kaiteet. Meille ei kerrottu mitään, ja hoitajat olivat piilottaneet isän kotiavaimen.
Soitin eri paikkakunnalta hoitavalle lääkärille, joka sanoi, että kun hän ei ole mikään syöpälääkäri, niin tuli annettua liian paljon morfiinia. Kysyttyäni, oliko hänet tutkittu, tuli mumiseva vastaus: "No kun hänellä kuitenkin on oletettavasti syöpä levinnyt!" Siis mitään tutkimuksia ei oltu tehty.
Vasta sitten, kun isän voimat alkoivat vähetä liiallisen morfiiniannoksen aiheuttaman keuhkokuumeen takia, häntä alettiin tutkia, ja joitain hyvin vähäisiä muutoksia oli tullut munuaisiin, keuhkoihin ym. mutta ei oltu varmoja, oliko se edes syöpää.
Morfiiniyliannostuksen seurauksena hän turposi muodottomaksi niin, että oli ollut vaikea häntä piikittää,
koska neulalle ei näyttänyt löytyvän mistään paikkaa. Hänet jouduttiin myös katedroimaan, jota isä oli raivokkaasti vastustanut.
Osa omaisistamme asui samassa kaupungissa, ja heille luvattiin ilmoittaa heti, jos isän tila pahenee.
Eivät ilmoittaneet. Ilmoitus tuli vasta isän kuoleman jälkeen.
Olen alkanut uskoa, ettei isän mahakipu edes johtunut syövästä, vaan saattoi olla vain ruoansulatushäiriö, koska häneltä oli joskus poistettu sappikivet tiehyeineen.
Inhoan syvästi niitä vastuuttomia ja ala-arvoisia lääkäreitä hoitajia, joille ihmisen elämä ei aina tunnu
minkään arvoiselta, - varsinkaan silloin, kun ihminen on jo yli 80v.
- Meille kuitenkin hyvin rakas.
Että kehtaatte syyttää lääkäreitä tappajiksi.
Katsokaa peiliin ja miettikää omaa etikkaanne ja moraalianne.
1. Oletko vakuuttunut, että kertojat valehtelevat?
vai
2. Sallitko viitatut, väitetyt menettelytavat terveudenhuoltohenkilökunnalle?
vai
3. Onko asia tabu, josta ei saa puhua?
Minkä oikeuden näet puolestasi syyttää jotain henkilöryhmää TAPPAJIKSI !!
Lääkärikunnan perustehtävä ja perusetiikka on Ihmishengen suojeleminen, eikä riistäminen.
Jos itse yhdyt raskaimpiin mahdollisiin ja perusteettomiin rikossyytöksiin lääkärikuntaa kohtaa, niin mikä mahtaa olla oma elämänkatsomuksesi.
Itse olen maanviljelijä ja kiitollinen monessa lääkäreille työstään lähimpieni hyväksi.
Ymmärrän katkeraa miestä. Olen kuullut vastaavia kertomuksia useilta muiltakin henkilöiltä. varmaa kuitenkin on, että jokaisen kannattaa olla äärimmäisen tarkka, jos joku omainen joutuu sairaala hoitoon. Kun on kärkäs ja vaativa, ovat hoitajat varmasti tarkempia.
En saanut vastauksia omiin kysymyksiini.
"Minkä oikeuden näet puolestasi syyttää jotain henkilöryhmää TAPPAJIKSI !! "
Vain, jos on näyttöä. Ei kai koko henkilöryhmää ole syytetty, vain yksittäisiä henkilöitä.
"Lääkärikunnan perustehtävä ja perusetiikka on Ihmishengen suojeleminen, eikä riistäminen. "
Näinhän sen pitäisi olla, tosin itse hyväksyisin eutanasian joissakin olosuhteissa.
"Jos itse yhdyt raskaimpiin mahdollisiin ja perusteettomiin rikossyytöksiin lääkärikuntaa kohtaa, niin mikä mahtaa olla oma elämänkatsomuksesi."
Minä en ole syyttänyt, vain halunnut asiallista keskustelua. Tiedän, että terveydenhoitohenkilökunta syyllistyy ajoittain laiminlyönteihin, joista jotkut johtuvat ilmeisesti resurssien puutteesta, jotkut asenteista (esim: työikäisen kuntouttaminen on arvokkaampaa kuin eläkeläisen kuntouttaminen). Asenteissa on paljon eroja kaupungeittain. Esim Jorvissa saa usein samassa tilanteessa aivan erilaisen kohtelun kuin Peijas-Rekolassa.
Mutta tehdäänkö vakavempia "rikoksia" kuin vain laiminlyöntejä? En tiedä. Monilla on tällaisia kokemuksia. En voi väittää puoleen tai toiseen, kun en varmasti tiedä. Miten sinä tiedät?
Elämänkatsomus? Tässä asiayhteydessä vaikuttaa kai eniten transhumanistinen asenteeni.
"Itse olen maanviljelijä ja kiitollinen monessa lääkäreille työstään lähimpieni hyväksi."
Niin minäkin olen kiitollinen samoista syistä, mutta olen myös saanut itse osaamatonta, ehkä asenteista hoitoa.
Oletin, että kysymys oli alunperin yksilöimättömästä katkeroituneesta syyttävästä huudosta lääkärikuntaa kohtaan. Se olisi miele4stäni todella huonoa ja ikävää käytöstä johon en osaa vastata muutoin kuin "Haistakaa paska"
Mutta jos -kuten sanot- kyse onkin yksilöidystä määrättyyn henkilöön kohdistuvasta syytöksestä, niin näin raskas syyte on pantava vireille tuomioistuimessa, tai sitten on kyse kunnianloukkauksersta jne.
Hyväksyisitkö itse jos menisin torille huutamaan "Yusa" on tappaja ! ?
"yksilöidystä määrättyyn henkilöön kohdistuvasta syytöksestä, niin näin raskas syyte on pantava vireille tuomioistuimessa"
Alun tapaukset kuvailtiin "yksilöidyisti". Tunnen itse hieman vastaavan tapuksen lähipiiristäni. Siinä oli kysymys siitä, että aivokasvainleikkauksssa tapahtuneen virheen vuoksi vammautuneelta evättiin kuntoutus ja hänet jätettiin heitteille, oman onnensa nojaan. Virhe myönnettiin, mutta kuntoutus katsottiin tarpeettomaksi, koska vammautunut ei itse enään kyennyt sitä vaatimaan. Nyt täysin ei-ammattilainen vapaehtoisterapia on tuonut jonkilaisia tuloksia, mutta itse terveydenhoitolaitos ei ota vastuuta virheistään.
Mutta oletatko tosissaan, että "ei-ammattilaisella" asiankantajalla on edes jotakin mahdollisuuksia oikeustoimessa yhteiskunnan laitoksia vastaan? Rahaa menee koko omaisuus ja toivo on hyvin huono. Ainoaksi mahdollisuudeksi voi jäädä purkaa pahaa oloaan huutoon esim netissä. Minä ymmärrän.
...miten tämä liittyy _tiedekeskusteluun_?
Siirtyisitkö terveyskeskustelusivuille, kiitos!