Mulla on syndet tulossa tossa lauantaina ja nyt pitäs joku kakku tehdä,mielellään joku täytekakun tapanen,mut sellanen joku joka ois kevyt..Onks mitää neuvoja?
Syndet tulossa..
Nainen20
21719
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tässä sulle uusimmasta kotiliesi-lehdestä napattu, kevyt kakku. itse en ole maistanut, mutta kuulostaa ainakin hyvältä ja voisi joskus kokeilla. kakun nimikin on oikein dieetti-kakku.
8 annosta:
3 munaa
1 dl sokeria
100g jauhettua mantelia
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
vuokaan:
rasvaa voiteluun
jauhettua mantelia leivittämiseen
väliin:
1 dl vettä
150 mantelimassaa
täyte:
2 dl vettä
3 rkl maissijauhoa
1 dl sokeria
1 appelsiinin mehu
½ sitruunan mehu
2 munan keltuaista
pinnalle:
mansikoita/muita marjoja
1. Voitele ja jauhota vuoka. Sekoita kulhoon perunajauhot, leivinjauhe ja vanijlasokeri.
2. Vaahdota muna ja sokeri. Lisää mukaan perunajauhoseos siivilän läpi sekä mantelijauhe. Kaada vuokaan. Paista 200-asteessa 20 min.
3. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja murenna joukkoon mantelimassa. Sekoita tasaiseksi tahnaksi.
4. Kumoa torttu ritilälle ja anna jäähtyä. Halkaisi torttu ja levitä väliin mantelimassa.
5. Mittaa vesi, maissijauhot, sokeri sekä sitrusten mehu kattilaan. Kuumenna sekoittaen, kunnes seos sakenee. Lisää keltuaiset ja ota pois liedeltä. Jäähdytä vesihauteessa ja kaada kylmänä torttupohjan syvennykseen. Koristele marjoilla.
Siinäpä. Kuulostaa tosi hyvältä ja on takuulla kevyt! Ei näytä perinteiseltä täytekakulta kuvan perusteella, mutta vaihtelu virkistää vai miten?
nonii, tässä tulis kaks reseptiä: valkosuklaaunelma tai sitten dieettileivos. jälkimmäinen taitaa olla enemmänkin sellainen torttu, mutta sopii mielestäni hyvin kakun korvikkeeksi. on ainakin vähäkalorinen!
VALKOSUKLAAUNELMA
200 g suklaamurukeksejä
½ dl voisulaa
täyte:
200 g valkosuklaata
1 dl vahvaa kahvia
6 liivatelehteä
2 tl vaniljasokeria
4 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1. vuoraa irtopohjaisen kakkuvuoan pohja leivinpaperilla. pyöräytä keksit tehosekoittajassa muruiksi. lisää sula rasva ja painele seos vuoan pohjalle.
2. liota liivatelehtiä 1o min kylmässä vedessä. sulata suklaa mikrossa. purista pehmeneet liivatelehdet vedestä ja sulata ne kuumaan kahviin.
4. sekoita liivateseos sulaan valkosuklaaseen. anna jäähtyä hetki. vaahdota vaniljakastike tai kerma. sekoita suklaa kermaan. kaada seos vuokaan ja anna hyytyä hyvin peitettynä jääkaapissa seuraavaan päivään. irrota kakku vuoasta ja koristele esim. marjoilla.
DIEETTILEIVOS
4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
täyte:
2 dl Go green kaurapohjaista vaniljakastiketta
4 dl soseutettua mangoa
2 dl maustamatonta soijajugurttia
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ dl sitruunamehua
6 liivatelehteä
pinnalle:
2 tlk säilöttyä mangoa
½ dl sitruunamehua
2 liivatelehteä
1. peitä uunipelti leivinpaperilla ja voitele se. sekoita perunajauhot, kaakao, leivinjauhe ja vaniljasokeri kulhossa.
2. vaahdota muna ja sokeri vaahdoksi. lisää jauhoseos siivilän läpi. levitä taikina pellille ja paista 200-ast. 15 min.
3. levitä leivinalustalle leivinpaperi ja ripota sille kookoshiutaleita. kumoa kypsä torttu levy leivinpaperin päälle. anna jäähtyä. leikkaa jäähtynyt torttulevy kahteen yhtä suureen, irtoreunaisen vuoan kokoiseen osaan. leikkää reunat siisteiksi ja pane toinen kakkulevy vuokaan.
4. pane liivatelehdet 10 minuutiksi veteen. sekoita kaurapohj. vaniljakastike, soijajugurtti, mangosose, sokeri ja vaniljasokeri. kiehauta sitruunamehu ja sulata vedestä puristetut liivatelehdet mehuun. lisää liivateseos täyteanesten joukkoon. anna hyytyä hetki jääkaapissa. kaada hieman hyytynyt seos kakkulevylle ja aseta toinen levy päälle.
5. valuta mangosäilykkeistä neste ja leikkaa viipaleiksi. korista pinta mangoviipaleilla. pane liivatelehdet kylmään veteen 10 minuutiksi. kuumenna puolet mehusta kiehuvaksi. purista liivatelehdet vedestä ja sulata ne kuumaan mehuun. lisää seos hyvin sekoittaen kylmän mehun joukkoon ja anna hyytyä. kaada kiille mangoviipaleille ja hyydytä seuraavaan päivään tai 4 h jääkaapissa.
kokeile!