Maito, juusto ja muut meijerituotteet ovat Suomessa täysin yliarvostettuja elintarvikkeita. Käsitystä niiden terveellisyydestä ja välttämättömyydestä ruokavaliossamme on ylläpidetty pitkään alan yritysten ja järjestöjen toimesta kymmenien miljoonien eurojen vuosittaisilla mainos- ja markkinointikampanjoilla.
Elimistömme pärjää hyvin ilman meijerituotteita olivatpa ne sitten rasvattomia tai runsasrasvaisia . Maailma arvostetuimman yliopiston, Harvardin Yliopiston, laajassa tutkimuksissa (The Harvard Nurses' Health Study) jossa seurattiin yli 75000 naisen terveydentilaa 12 vuoden ajan havaittiin mm. se, että maidonjuonti ei vähennä luumurtumariskiä (osteoporoosia). Meijerituotteiden on useissa tutkimuksissa todettu aiheuttavan rinta- ja eturauhassyöpää sekä lasten ( Tyyppi 1) sokeritautia. Saamme tarvitsemamme kalsiumin vihanneksista, palkokasveista, kalsiumilla vahvistetuista mehuista ja soijamaidosta.
Amerikkalainen 5000 lääkärin ja tiedemiehen järjestö, Physicians Committee For Responsible Medicine, ajaa ennaltaehkäisevän ja vastuullisen terveydenhoidon asiaa. Tämän järjestön korkeatasoisilla www-sivuilla on painavaa tekstiä myös maidon terveyshaitoista:
http://www.pcrm.org/health/veginfo/dairy.html
Suomeksi asiasta on hyvää tietoa esimerkiksi näissä linkeissä:
http://www.vegaaniliitto.fi/esitteet/10mm.pdf
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000005&conference=1000000000000007&posting=22000000010093579
Miksi juotte vielä maitoa laktovegetariaanit ?
15
1239
Vastaukset
- Luomuammu
... hyvältä luomumaidon kanssa.
- MariaK
Mietin tässä, että minusta tuntuisi väärältä asettaa etusijalle omat makunystyräni ennemmin, kuin luonto ja eläimet.
Etkö koskaan tunne tekeväsi väärin? Vai onko hetkiä, jolloin häpeät käyttää eläinkunnantuotteita?
En nyt haasta riita, vaan olen aidosti kiinnostunut ajatusmaailmastasi! - kanssa!!!!
Vielä paremmilta ne maistuu kylmän Alpron vaniljamaustetun soijamaidon kera. Ah mitä namia!!
- AloittajaTuliTakaisin
enkä ole varsinaisesti laktovegetaristikaan, mutta aika lähelle kumminkin.
En siis juo maitoa, mutta käytän maitotaloustuotteita. Yksi syy toki on itsekkyys, mutta veganismia kokeilleena voin oikeasti sanoa, että se ei sovi minulle.
Yksi syy on varmastikin se, etten voi syödä soijaa, siis ainakaan tarpeeksi. Myöskään kaikki palkokasvit eivät käy.
Minulla on sairaus, joka minun täytyy ottaa huomioon ruokavaliossani.
Siksi. - nauris
Yksinkertaisesti maito vaan on niin hyvää, samoin jogurtit ja juustot. Pyrin kuitenkin aina valitsemaan luomua (madoissa ja munissa) enkä tingi siitä. Mä en oikeestaan oo miettiny maitoa mitenkään terveyden kannalta käytettäväksi, vaan en yksinkertaisesti pysty jättämään sitä pois. Itsekäs kai sitten olen...
- Anni
Miksi en joisi maitoa? Se on hyvää. Sitä paitsi lehmät räjähtäis jos niitä ei lypsettäisi, joten miksi en sitä lypsettyä maitoa joisi. Itse en näe mitään eettistä syytä miksi en voisi maitoa juoda, eläintä ei maidon takia tapeta päin vastoin lypsämätön lehmä kärsii.
- maatalous neuvos
Anni kirjoitti:
Miksi en joisi maitoa? Se on hyvää. Sitä paitsi lehmät räjähtäis jos niitä ei lypsettäisi, joten miksi en sitä lypsettyä maitoa joisi. Itse en näe mitään eettistä syytä miksi en voisi maitoa juoda, eläintä ei maidon takia tapeta päin vastoin lypsämätön lehmä kärsii.
puhuttiinkohan koulussa mitään noista ruuan alkulähteistä ja niiden tuotannosta?. 25v sit kuin lopetin peruskoulun ei oikein muista asiaa ,sen verran kuitenkin on tietoa tullu ettei lehmä tuota maitoa kuin vasikalleen,ellei hedelmöitetä uudestaan niin maidontuotanto ehtyy,aivan samoin käy kaikilla nisäkkäillä.maito ei ole tarkoitettu täysikasvuisen juomaksi, se aiheuttaa sulamis ongelmia tiedostamattomia tai tiedostettuja,tästä oma mielipiteeni.mitä lehmän räjähtämiseen tulee pisti juttu vaan silmään niin vastasin siihen, vastaus on varmasti oikein kuin lehmän hedelmöittämisen lopettaa loppuu maidon tuotantokin.
- Kiril
Maito on terveellistä, varsinkin aitomaito.
http://www.realmilk.com/- Marcoolio
Luepas mitä kauniit tytöt sanovat asiasta:
- kaupallinen,
ei siis luotettava.
- purkka-
Mutta käytän juu maitotuotteita ja kananmunia muuten.
Syynä on makutottumukset (älkää tappako). Rakastan juustoa leivän päällä ja sillä saa myös täyteläisyyttä keittoihin.
Asun kotona ja en aina jaksaisi laittaa erityisruokaa itselleni. Jos muu perhe syö maitoon valmistettua perunamuusia, syön minäkin.
Toiseksi, olen myös laiska pitämään hirveää huolta ruokavaliostani. Jos lopettaisin maidon käytön, saattaisin pahimmassa tapauksessa kärsiä kalsiumin puutteesta, kun en aina söisi tarpeeksi palkokasveja ja sopivia kasviksia.
Hirveältä selittelyltä kuulostaa, mutta näin se olisi minun kohdallani. - Laulelia
...kumpi on lopulta eettisesti parempi ratkaisu, laittaa muroihin suomalaista luomumaitoa vai soijamaitoa, joka on roudattu tänne toiselta puolelta maapalloa? (Ja joka saattaapi olla geenimuunneltua). Eli jos täytyy valita, niin kumpi parempi?
- valitsen ehdottomasti
Kauramaidon!
Itse valmistettu naapurin luomukaurahiutaleista, ei lehmiä eikä soijaa. - Muuntelematon geenius
Lypsykarjayhdistys on päättänyt olla käyttämättä geenimuunneltua soijaa rehuna - mutta sinänsä lypsykarjan rehuksi kyllä roudataan melkoinen tonnimäärä soijaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517021Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235485- 1152586
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152069Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361768Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111001- 59959
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32886Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44883