Kuulin tänään radiosta pätkän jossa joku tutkijanainen kertoi löytyneen galaksin jonka massa oli mittausten mukaan suurempi kuin mitatun vedyn määrä, josta hän päätteli että galaksi koostuu pimeästä aineesta. Onko havainto yleisemminkin tunnettu ja minkähän nimisestä ja kokoisesta massasta on kyse? Onko kohde tunnetun avaruuden äärilaidalla vai kenties meitä lähellä? Onko kyseessä tulevaisuuden saudiarabia mistä täähtialukset käy tankkaamassa antimateriaa, matkallaan tuntemattomille mannuille?
Hävinyt aine löytyi?
6
966
Vastaukset
- vihtori.pontto
Pimeän aineen, ts. energian käsite perustuu ensisijaisesti siihen, että yksittäisen galaksin pyörimisnopeus ei täsmää sen mitattavissa, eli laskettavissa olevaan massaan.
Olen aina ollut sitä mieltä, että tässä laskussa ja mittauksessa on jotakin hämärää, joka puolestaan ei täsmää todelliseen universumin olomuotoon. Siinä mättää joko mittaus, tai sitten havaintokyky, tehdä oikeita päätelmiä avaruuden mittakaavassa. Se ei totisesti ole vielä läheskään selvitetty asia.
Tv: Vihtori Pönttö.- Kossu
..maailman kaikkeus laajenee neljässä ulottuvuudessa, ja me vajavaiset, jotka huomioimme vaan kolmiulotteisesti, ajatellaan et "onpas se ääretön, ja kasvaa silti vaan lisää", aivan kuin tavallista tyhmemmät marsut juoksupyörässään?
Kolmiulotteinen ajattelutapa alkaa olla yhtä lailla vanhanaikaista kuin "maapallokeskeisyys" oli aikoinaan. Maailmankaikkeus on ääretön, ja kasvaa koko ajan, "mustat aukot" imevät loputtomasti materiaalia, purkamatta sitä mihinkään! Höpö höpö.
Olisiko yhtään hullumpaa väittää esim. Kwasari on mustan aukon "purkupuoli" kolmanteen ulottuvuuteen (vrt. madonreikä), tai että maailmankaikkeus "kiertyy itsensä ympäri neljännen ulottovuuden kautta"
Viitsiskö joku vastailla, kun nuo koulut jäi käymättä, niin ei oikein aukee nuo ulkomaan kieliset sivut? - yksi ursalainen
Kossu kirjoitti:
..maailman kaikkeus laajenee neljässä ulottuvuudessa, ja me vajavaiset, jotka huomioimme vaan kolmiulotteisesti, ajatellaan et "onpas se ääretön, ja kasvaa silti vaan lisää", aivan kuin tavallista tyhmemmät marsut juoksupyörässään?
Kolmiulotteinen ajattelutapa alkaa olla yhtä lailla vanhanaikaista kuin "maapallokeskeisyys" oli aikoinaan. Maailmankaikkeus on ääretön, ja kasvaa koko ajan, "mustat aukot" imevät loputtomasti materiaalia, purkamatta sitä mihinkään! Höpö höpö.
Olisiko yhtään hullumpaa väittää esim. Kwasari on mustan aukon "purkupuoli" kolmanteen ulottuvuuteen (vrt. madonreikä), tai että maailmankaikkeus "kiertyy itsensä ympäri neljännen ulottovuuden kautta"
Viitsiskö joku vastailla, kun nuo koulut jäi käymättä, niin ei oikein aukee nuo ulkomaan kieliset sivut?Olisiko yhtään hullumpaa väittää esim. Kwasari on mustan aukon "purkupuoli" kolmanteen ulottuvuuteen (vrt. madonreikä), tai että maailmankaikkeus "kiertyy itsensä ympäri neljännen ulottovuuden kautta" "
Se on muuten _kvasaari_, ei kwasari. Kun käytät oikeita termejä, voit esim. googlettamalla löytää haluamaasi tietoa.
Tuolta löytyy tiivistelmä kvasaareista. Lue se ensin ja koeta ymmärtää - ennen kuin alat keksiä "selityksiä" sinulle vieraalle sanalle.
http://www.sarkanniemi.fi/oppimateriaali/tahtiakatemia/mustauk/kvasaarit.htm - Kossu
yksi ursalainen kirjoitti:
Olisiko yhtään hullumpaa väittää esim. Kwasari on mustan aukon "purkupuoli" kolmanteen ulottuvuuteen (vrt. madonreikä), tai että maailmankaikkeus "kiertyy itsensä ympäri neljännen ulottovuuden kautta" "
Se on muuten _kvasaari_, ei kwasari. Kun käytät oikeita termejä, voit esim. googlettamalla löytää haluamaasi tietoa.
Tuolta löytyy tiivistelmä kvasaareista. Lue se ensin ja koeta ymmärtää - ennen kuin alat keksiä "selityksiä" sinulle vieraalle sanalle.
http://www.sarkanniemi.fi/oppimateriaali/tahtiakatemia/mustauk/kvasaarit.htmopastuksesta. Vieläkö viitsit vastata tähän pientä mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen? Eikö mustat aukot kuulu kuoleviin tähtijärjestelmiin, joten miten lähes aikojen alusta matkannut informaatio kvasaarista, voi tullakkin kuolevasta tähtijärjestelmästä?
- ...
Kaikissa galakseissa on noin 70% pimeää ainetta. Pimeä aine ei ole antimateriaa vaan se on jotain muuta mutta sitä ei tiedetä vielä tarkasti mitä se on.
Tuo galaksi mikä löydettiin ilmeisesti koostuu kokonaan pimeästä aineesta ja näitä on löydetty aikaisemminkin. - Skymanni
Siitä jo varmaan puoli vuotta (ellei enemmän) aikaa kun T A:ssa oli artikkeli lähes täysin pimeästä galaksista. Ja oli mukana "kuvakin" Siis kuva siitä missä sen pitäisi olla. Aika vähän niistä kai tietoa vielä on joten voi olla että jossain muussa on klappia, ken tietää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216720Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235387- 1152548
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152019Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361751Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111978- 59944
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28850Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43848