käykö moni hieronnassa

hoitamassa vaivoja?

Mnilla juoksijoilla on vaivoja venyttelyistä huolimatta niin käydäänkö silloin hieronnassa? Auttaako se jo venyttelyt ei auta kipuihin?

3

478

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vdnmaäfnmaä

      Hyvä lihashuolto on olennainen osa liikkuvan ihmisen harjoittelua ja elämää.
      Riittävä lepo, venyttely ja hieronta pitävät kropan vetreänä, palautuminen on tehokkaampaa ja tätä kautta myös tehokkaampi harjoittelu on mahdollista.
      Mielummin hierojalle ennen, kuin kivut käyvät sietämättömiksi.

    • tällä viikolla viimeksi

      kävin tällä viikolla hieronnassa ja aiemmasta vahingosta viisastuneena pidin ensin viikon tauon lenkkeilystä ja hieroin itse tuon ajan penikoita ja jännettuppeja jotka olivat melkoisen kipeät ja selvästi kovettuneet.

      Tämän ansiosta ne olivat ammattihierojan käsittelyyn mennessä pehmenneet sen verran että hieroja sai käsiteltyä jalat perusteellisesti ja tarvittavalla voimalla.

      Jos tuota et tee, vaan menet kylmiltään hierottavaksi on hieronta lievästi ilmaistuna kivuliasta eikä hieroja välttämättä pysty edes hieromaan tehokkaasti. Ja seuraaviin pariin päivään perusteellisen käsittelyn jälkeen ei todellakaan käy juoksemassa. Hyvä jos pystyt kävelemään.

    • juoksija nainen

      Hei!
      Minä olen aina silloin tällöin käynyt jalkojen hieronnassa. Viime vuonna syksyllä kävin, kun penikat vaivasivat ja sain ainakin siihen avun ja sain myös ohjeet mitä venytellä, kun kipeitä paikkoja löytyi muualtakin. Nyt kesällä oisi tarkoitus käydä taas hieronnasa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6796
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      97
      4453
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3749
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3150
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      628
      1748
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1168
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1143
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      1129
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      200
      1128
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      48
      1100
    Aihe