Minua on koko ikäni kummastuttanut, miksi isolla vesiojalla (kanava) ja käsityöllä (kanavatyö) on saman nimi. Kumpikohan näissä tapauksissa on matkinut toistaan?
Kanavatyö?
15
695
Vastaukset
- Belomorkanal
Joe-setä eli Isä Aurinkoinen rakennutti 1931-1933 Vienanmeren-Itämeren kanavan, joka tunnettiin vuoteen 1961 saakka rakennuttajansa mukaan Stalinin kanavana. Rakennustöihin osallistui satojatuhansia vankeja, joista runsaat 200 000 ei ehtinyt näkemään kanavaa valmiina, vaikka se niinkin äkäisesti kuin 20 kuukaudessa rakennettiinkin.
Luulisinpa, että tuo kanava rakennettiin lähinnä KÄSITYÖNÄ.
Tuokin työmaa saattaa ola osasyynä siihen, että olen kuullut lapiosta käytettävän nimitystä "Kommunisti-merkkinen kaivinkone".- lapiolla pääsee ja hevoisel...
Eipä siinä tullut per heppu kuin pari metriä kaivettavaa. Opetelkaa ihmiset hieman suhteellisuutta.
Miten muuten tuo kommenttisi vastasi aloittajan kysymykseen? - Belomorkanal
lapiolla pääsee ja hevoisel... kirjoitti:
Eipä siinä tullut per heppu kuin pari metriä kaivettavaa. Opetelkaa ihmiset hieman suhteellisuutta.
Miten muuten tuo kommenttisi vastasi aloittajan kysymykseen?Suhteellisuutta, meinaan.
>Eipä siinä tullut per heppu kuin pari metriä
>kaivettavaa. Opetelkaa ihmiset hieman
>suhteellisuutta.
Itse voisit opetella kolmiulotteista ajattelua. Jos kuivan kannaksen lävitse puhkaistaan 3000 tonnin laivoilla ajettava kanava, niin "pari metriä" kanavaa tekee enemmän kuin pari kuutiometriä siirrettävää maata/kalliota. Useampi lapionpisto siitä tulee!
Et muuten yrittänytkään kumota esittämiäni lukuja sadoistatuhansista vangeista ja paristasadasta tuhannesta työmaan uhrista esittämällä täsmällisempiä ja oikeampia tietoja, vaan kuittasit homman heitolla suhteellisuudentajusta.
Odotellaan, odotellaan. Saattaa hyvinkin olla, että löydät kilpailevan tiedon, jonka mukaan tekijöitä ei ollut kuin parisataa tuhatta ja kuolonuhreja satatuhatta.
>Miten muuten tuo kommenttisi vastasi aloittajan kysymykseen?
Mietipä sitä. - No ei
Belomorkanal kirjoitti:
Suhteellisuutta, meinaan.

Mietipä sitä.Et sitten ymmärrä koko asiaa. Mitä enemmän kaivajia, sitä vähemmän kaivettavaa _per_ lapiomies. Jos yksi mies kaivaa metrin päivässä, niin 20000 miestä kaivaa 20000 metriä päivässä eli 20 kilometriä. Tietenkin kaivetaan myös syvyyttä ja leveyttä, mutta sitä varten haetaan lisää työvoimaa vaikka 20000 20000, ja tulos on edelleen se 20 kilometriä, nyt vain leveämpänä ja syvempänä. Jos lisätään heppuja niin tulos nopeutuu entisestään. Sadat tuhannet käsiparit kaivavat varmasti aika joutuisaan.
Miksi olisi pitänyt kumota tai edes yrittää kumota esittämiäsi lukuja sadoista tuhansista vangeista. Ei niitä kukaan ole kiistämässä. Mitä enemmän halpoja lapiomiehiä, sitä joutuisammin homma etenee. Oheistappioita tulee välttämättä.
Edelleen kysyn, miten ensimmäinen kommenttisi liittyy aloittajan kysymykseen? - Belomorkanal
No ei kirjoitti:
Et sitten ymmärrä koko asiaa. Mitä enemmän kaivajia, sitä vähemmän kaivettavaa _per_ lapiomies. Jos yksi mies kaivaa metrin päivässä, niin 20000 miestä kaivaa 20000 metriä päivässä eli 20 kilometriä. Tietenkin kaivetaan myös syvyyttä ja leveyttä, mutta sitä varten haetaan lisää työvoimaa vaikka 20000 20000, ja tulos on edelleen se 20 kilometriä, nyt vain leveämpänä ja syvempänä. Jos lisätään heppuja niin tulos nopeutuu entisestään. Sadat tuhannet käsiparit kaivavat varmasti aika joutuisaan.
Miksi olisi pitänyt kumota tai edes yrittää kumota esittämiäsi lukuja sadoista tuhansista vangeista. Ei niitä kukaan ole kiistämässä. Mitä enemmän halpoja lapiomiehiä, sitä joutuisammin homma etenee. Oheistappioita tulee välttämättä.
Edelleen kysyn, miten ensimmäinen kommenttisi liittyy aloittajan kysymykseen?Esitinpähän vain esimerkin käsityönä toteutetusta kanavatyöstä. Eikös kysymys ollut siitä, mitä tekemistä kanavatöillä ja vesikuljetusväylien rakentamisella on keskenään?
Mitä sitten Belomorkanal-työmaan (227 km, 19 sulkua) työvoiman määrään tulee, niin ei kai siellä ihan joka ukko ole ollut lapionvarteen nojaamassa! Osa porukasta on ollut töpinän hommissa -- pilkkomassa kaalia soppaan, hoitamassa hevosia, suutaroimassa saappaita ja sitä rataa. - miesluku hukkineen
Belomorkanal kirjoitti:
Esitinpähän vain esimerkin käsityönä toteutetusta kanavatyöstä. Eikös kysymys ollut siitä, mitä tekemistä kanavatöillä ja vesikuljetusväylien rakentamisella on keskenään?
Mitä sitten Belomorkanal-työmaan (227 km, 19 sulkua) työvoiman määrään tulee, niin ei kai siellä ihan joka ukko ole ollut lapionvarteen nojaamassa! Osa porukasta on ollut töpinän hommissa -- pilkkomassa kaalia soppaan, hoitamassa hevosia, suutaroimassa saappaita ja sitä rataa.Ei tainnut silläkään pallonpuoliskolla ollut ihan noin niinku kivaa se hommeli.
- Belomorkanal
miesluku hukkineen kirjoitti:
Ei tainnut silläkään pallonpuoliskolla ollut ihan noin niinku kivaa se hommeli.
Panaman kanavan rakennustyön aloittivat ranskalaiset 1880. Lähinnä kulkutauteihin menehtyi tiettävästi noin 22000 rakentajaa eikä kanavaa saatu edes valmiiksi.
Jenkit ostivat hankkeen ja toteuttivat sen loppuun 1900-luvun puolella 11 vuoden aikana. Tänä aikana työmaan sanotaan vaatineen 5609 kuolonuhria. Avajaiset pidettiin 1914.
Olen kanssasi samaa mieltä: ihan lystikseen eivät kanavankaivajat ole varmasti työskennelleet Väli-Amerikassakaan!
Kanavahankkeiden enempi repostelu saattaisi kenties kuulua luontevammin muille palstoille? - Belomorkanal
Belomorkanal kirjoitti:
Panaman kanavan rakennustyön aloittivat ranskalaiset 1880. Lähinnä kulkutauteihin menehtyi tiettävästi noin 22000 rakentajaa eikä kanavaa saatu edes valmiiksi.
Jenkit ostivat hankkeen ja toteuttivat sen loppuun 1900-luvun puolella 11 vuoden aikana. Tänä aikana työmaan sanotaan vaatineen 5609 kuolonuhria. Avajaiset pidettiin 1914.
Olen kanssasi samaa mieltä: ihan lystikseen eivät kanavankaivajat ole varmasti työskennelleet Väli-Amerikassakaan!
Kanavahankkeiden enempi repostelu saattaisi kenties kuulua luontevammin muille palstoille?Ruotsalainen Bosse Arnholm lienee hurahtanut kanaviin hieman keskimääräistä kansalaista enemmän. Hänen kanavasivustossaan on myös suomalaisten avustajien tuella koottu Suomi-osio. Jos ketä kiinnostaa, niin tervemenoa tutustumaan:
http://kanaler.arnholm.nu/suomi/suomi.html
Nimimerkki Belomorkanal voi ylpeänä vihjaista, että sivustoon on eksynyt jokunen nimimerkin (toisella nimellä) ottama kuvakin. - tiedät kai
Belomorkanal kirjoitti:
Panaman kanavan rakennustyön aloittivat ranskalaiset 1880. Lähinnä kulkutauteihin menehtyi tiettävästi noin 22000 rakentajaa eikä kanavaa saatu edes valmiiksi.
Jenkit ostivat hankkeen ja toteuttivat sen loppuun 1900-luvun puolella 11 vuoden aikana. Tänä aikana työmaan sanotaan vaatineen 5609 kuolonuhria. Avajaiset pidettiin 1914.
Olen kanssasi samaa mieltä: ihan lystikseen eivät kanavankaivajat ole varmasti työskennelleet Väli-Amerikassakaan!
Kanavahankkeiden enempi repostelu saattaisi kenties kuulua luontevammin muille palstoille?. . .
- Mistäkö?
Siitä, että et sentään ottanut puheeksi nypläystä.
- ppp
Olen suuri käsityönystävä, mutta en ole koskaan vielä nyplännyt. Haluaisin kyllä opetella.
Raumallahan on aina nyplätty hienoja pitsejä. Muistan kuulleeni, että merimiehet olisivat tuoneet taidon Belgiasta Raumalle. - kunhan kysyn
ppp kirjoitti:
Olen suuri käsityönystävä, mutta en ole koskaan vielä nyplännyt. Haluaisin kyllä opetella.
Raumallahan on aina nyplätty hienoja pitsejä. Muistan kuulleeni, että merimiehet olisivat tuoneet taidon Belgiasta Raumalle.En oikein osaa panna mielessäni kokoon kuvaa nypläävästä merimiehestä.
- ppp
kunhan kysyn kirjoitti:
En oikein osaa panna mielessäni kokoon kuvaa nypläävästä merimiehestä.
pitsinnypläyksestä
www.kansantieteellisetfilmit.fi/rauman_wmv.htm
Siinä kerrotaan, että pitsiä on alettu nyplätä Italiassa, mutta ei olla oikein varmoja, mistä pitsinnypläys on Raumalle tullut. Belgian Flanderista kai nunnien muodossa. Merimiehet kai ovat nunnat Raumalle kuljettaneet, jolleivät he ole uineet Itämeren tai Suomen lahden yli. - eikös juu
ppp kirjoitti:
pitsinnypläyksestä
www.kansantieteellisetfilmit.fi/rauman_wmv.htm
Siinä kerrotaan, että pitsiä on alettu nyplätä Italiassa, mutta ei olla oikein varmoja, mistä pitsinnypläys on Raumalle tullut. Belgian Flanderista kai nunnien muodossa. Merimiehet kai ovat nunnat Raumalle kuljettaneet, jolleivät he ole uineet Itämeren tai Suomen lahden yli.Merimiehet eivät itse tuoneet nypläystä Raumallekaan, vaan toivat naisen, joka osasi nyplätä.
- Neivisti
Englanniksi tuollainen hentojen naisten kanavatyö lienee 'petit point' (work) tai 'needlepoint' (work). Yhdysmerkillistä versiotakin 'petit-point' näkee. Ristipisto sitten vastaavasti 'cross stitch' tai 'cross-stitch'.
Raavaalla äijäenergialla toimiva, lapiota ja hakkua heiluttava tai kottikärryjä lykkäävä kanavatyöläinen on puolestaan sanakirjaviisaiden mukaan 'navvy' (lausuttaneen lähinnä 'nävi'). Sanan etymologiset juuret ovat merenkulussa kuten laivastoa merkitsevässä navy-sanassakin.
Navvy saattaa tosin tarkoittaa muutakin suoritustason työläistä, jonka työ vaatii ennemminkin lihaksia kuin aivoja.
Em. sukupuolirajat ylittvät kanavatyöläiset saavat luvan sallia sovinistisikamaisen näkökulmani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216720Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235387- 1152548
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152019Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361751Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111978- 59944
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28850Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43848