Kuinka monesta on tullut Lordi-fani?

että kuinka monesta on tullut Lordi-fani tämän euroviisuruljanssin myötä?
itse ostin get heavy albumin aikoinaan kun se ilmesty, pidin sitä jopa hyvänä, mutta sen jälkeen en lordia kuunnellut enkä noteerannut, nyt kun lordi euroviisuihin pääsi, niin ostin kaikki levyt, ja minusta on tullut melkoinen fani, huomaan kuuntelevani lordia joka päivä, siis aivan mahtavia biisejä. Joku sanoi että puolet lordista on pommit ja puvut, biisit mukamas yksinkertaisia ja huonoja, VÄÄRIN! biisit toimivat aivan loistavasti kuunneltuina, ihan mahtavaa. Biisit ovat niin monitasoisia, kun kuuntelee niitä niin mielessä avautuu ihan uusi maailma, sitä on vaikea selittää, ne on jotenkin visuaalisia biisejä.
Toivon kaikkea menestystä Lordille, ja uskonnollisena ihmisenä toivon että nämä ihmiset jotka syyttävät lordia saatananpalvonnasta lopettaisivat jo :(
10392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

en koe mitenkään itseäni faniksi,satuin vain kuulemaan lordin biisin kerran ja sit tämän euroviisu biisin,sekä näkeen yhtyeen persoonallisen pukeutumisen,ja kun se ei ollut mikään tavallinen pukeutumistyyli ni hetihän se kolahti.voihan olla et ostan lordin levyn ja kuuntelen sitä,jos en yksin niin ainaki tiedän et 9v.poikani kuuntelis levyn alta aika yksikön puhki,pojastani on tullut yksi lordi yhtyeen fani...:-)

Äänestä

Aina olen digannut! ;)

Äänestä

Mulla oli jo ne edelliset lätyt hyllyssä ennen euroviisuhässäkkää, mutta täytyy myöntää, että nyt Lordia tulee kuunneltua enemmän kuin ennen. Varsinkin tää uusin lätty on ihan mielettömän hyvä.

Äänestä
  • Tämä poikien kappale vie jalatalta pakko myöntää että on biisi jossa on sitä jotainTodella hyvvää kamaa,Kyllä tulee kuunneltua varsinkin tätä uutta,hävetkää tekouskovat,"jotka uskotte mitä joku sanoo"siinä uskoa.Tietämättömyys kukkii.Hyvä Loordi ja tsemppiä

    Äänestä

Olen tykänny lordista alusta alkaen vaikken fanaattisesti olekaan kuunnellu ja nyt sitten repesi noin niinku uudelleen. Kyynel tais tulla "vanhan" silmäkulmaan kun yhtye pääs finaaliin!!! Mä veikkaan kolmen parhaan joukkoon eli voittoon...

Äänestä

Euroviisut vain vahvistivat Lordin asemaa kuuntelulistassani.

Äänestä

ei kuulu lordin genreen vaikka ovatkin asujensa perusteella sen näköisiä.

Äänestä
  • Ihan mielenkiinnosta vaan kysyn, että oletko nähnyt saatanan tai jotain muita örkkejä??
    Koska tiedät minkä näköisiä ovat :)
    Lordi on bändi, jonka jäsenet nyt sattuvat maskeeraamaan itsensä ennen esityksiään. Aivan niin kuin KISS aikoinaan...

    Äänestä

Mä olen aina tykännyt hevistä ja hard rockista, enkä mä Lordiakaan ole huonona pitänyt, mutta Lordin levyjä en omistanut ennen tätä euroviisuhässäkkää. Kun Lordi valittiin Euroviisuihin, ostin sen uusimman levyn ja pian sen jälkeen Get Heavy -levyn, enkä sitten voinut olla ostamatta The Monsterican Dream -levyäkään. Tuo viimeksi mainittu on mun mielestä ehkä paras Lordin levyistä. Kaikki nuo levyt on soineet täällä koko kevään lähes päivittäin. Eli joo, on musta jonkinlainen fani tullut. =)

Äänestä

tulee hautakiveen hard rock halelujan sanat!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselenpä vaan kirjoitti:

että kuinka monesta on tullut Lordi-fani tämän euroviisuruljanssin myötä?
itse ostin get heavy albumin aikoinaan kun se ilmesty, pidin sitä jopa hyvänä, mutta sen jälkeen en lordia kuunnellut enkä noteerannut, nyt kun lordi euroviisuihin pääsi, niin ostin kaikki levyt, ja minusta on tullut melkoinen fani, huomaan kuuntelevani lordia joka päivä, siis aivan mahtavia biisejä. Joku sanoi että puolet lordista on pommit ja puvut, biisit mukamas yksinkertaisia ja huonoja, VÄÄRIN! biisit toimivat aivan loistavasti kuunneltuina, ihan mahtavaa. Biisit ovat niin monitasoisia, kun kuuntelee niitä niin mielessä avautuu ihan uusi maailma, sitä on vaikea selittää, ne on jotenkin visuaalisia biisejä.
Toivon kaikkea menestystä Lordille, ja uskonnollisena ihmisenä toivon että nämä ihmiset jotka syyttävät lordia saatananpalvonnasta lopettaisivat jo :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu