Paukku pari vrk. sanotaan olevan jopa pitkän iän salaisuus!!
miks etanoli onkin lääke!
20
1729
Vastaukset
- hoitajatar
ovat hyväksi pieninä annoksina, mutta myrkyllisiä isoina annoksina.
Tuosta etanolin tehosta on ristiriitaista tietoa. Esim. saadakseen terveyshyötyä punkun flavonoidista naisihmisen on juotava punaviiniä enemmän kuin riskiraja viikossa on (16 annosta). Uusimmassa näkemässäni tutkimuksessa punaviinin muut terveyshyödyt purivat vasta 50 v täyttäneisiin.
Toisin sanoen ilman alkoholia pärjää mainiosti, mieluummin ei ollenkaan kuin liikaa. Kultaista keskitietä harvat pystyvät noudattamaan.- SVxxxxxx
Flavonoideja saa ihan samalla tavalla mehuista ja kasviksista. Pidetään viina viinana, eikä haeta tekosyitä, kännissä on kiva olla...
- n.n.
virheellistä. Kun tutkittiin alkoholia käyttäviä ja täysin raittiita ei huomioitu että osa sen hetkisistä raittista oli aiemmin ollut käyttäjiä. Lopputuloksena oli että raittiit eivät näyttäneet niin terveiltä kuin olisi pitänyt. Kun analyysia on korjattu, ovat täysin raittiit terveempiä kuin alkoholia käyttävät.
- Jeesus
Nämä tekijät on huomioitu ja edelleen eliniän odotteet ovat samaa j-käyrää noudattavia.
- n.n.
Jeesus kirjoitti:
Nämä tekijät on huomioitu ja edelleen eliniän odotteet ovat samaa j-käyrää noudattavia.
Että pieleen oli tulkittu. Eli uusin totuus on se että alkoholilla vain haittoja.
- medisinaren
n.n. kirjoitti:
Että pieleen oli tulkittu. Eli uusin totuus on se että alkoholilla vain haittoja.
Se on ihan lääketieteellisesti todettu fakta, että kohtuudella käytettynä alkoholi on terveellistä. Minkä sille vaan mahtaa, että keskiverto suomalainen juo sitä aivan liikaa.
Kolesteroliarvot, veren "juoksevuus" ym. - rypsändekker5325
medisinaren kirjoitti:
Se on ihan lääketieteellisesti todettu fakta, että kohtuudella käytettynä alkoholi on terveellistä. Minkä sille vaan mahtaa, että keskiverto suomalainen juo sitä aivan liikaa.
Kolesteroliarvot, veren "juoksevuus" ym.kun syö aspiriinia niin veri ohenee. veren sakeutuminen aiheutuu liiasta valvomisesta.
kofeiini poistaa kipua ja piristää.
nikotiini auttaa muistamaan. ks. palkitsemisjärjestelmä. nr.kem. - medisinaren
rypsändekker5325 kirjoitti:
kun syö aspiriinia niin veri ohenee. veren sakeutuminen aiheutuu liiasta valvomisesta.
kofeiini poistaa kipua ja piristää.
nikotiini auttaa muistamaan. ks. palkitsemisjärjestelmä. nr.kem.aspiriinia ei muuten kannata lähteä ihan itsenäisesti syömään verenkiertoelimistön suojelemiseksi...sillä on myös monia muita vaikutuksia.
Tosiasia vain on, että alkoholilla on myös positiivisia vaikutuksia.
- medisinaren
Etanoli vaikuttaa pieninä annoksina (1-2ravintoannosta/vrk) positiivisesti mm. sydän- ja verisuonitauteihin. Parantaa kolesteroliarvoja ja vähentää trombin riskiä muutenkin.
Suurina annoksina etanoli on erittäin epäterveellistä.- hoitajatar
ihmisillä on taipumus suurennella sekä potentiaalisia hyötyjä että annoksia. Alkoholismiin taipuvainen on hyvin pian koukussa aloitettuaan "parilla paukulla" päivässä.
Hyvä kolesteroli ei auta, jos maksa ja keskushermosto kärsii :).
Toki kaikki kunnia niille, joiden perimä kestää terveysjuomisen. - medisinaren
hoitajatar kirjoitti:
ihmisillä on taipumus suurennella sekä potentiaalisia hyötyjä että annoksia. Alkoholismiin taipuvainen on hyvin pian koukussa aloitettuaan "parilla paukulla" päivässä.
Hyvä kolesteroli ei auta, jos maksa ja keskushermosto kärsii :).
Toki kaikki kunnia niille, joiden perimä kestää terveysjuomisen.Niin siis tosiaan suuremmat määrät kuin 2 annosta ovat jo haitallisia, mieluiten vain yksi annos.
Muuten alkoholikokonaishyödyistä ja haitoista on tehty tutkimuksia. Keskiikäisillä alkoholilla on rankasti terveyshaittoja (alkoholisairauksia, onnettomuuksia ym.) ja vain vähän hyötyjä. Yli 70 vuotiailla alkoholilla on keskimäärin positiivinen vaikutus, tosin tuokin johtunee siitä että noin vanhat ei enään jaksa ryypätä. Eli siis kyllä heillekin rankka käyttö on epäterveellistä. - kalkkinen
medisinaren kirjoitti:
Niin siis tosiaan suuremmat määrät kuin 2 annosta ovat jo haitallisia, mieluiten vain yksi annos.
Muuten alkoholikokonaishyödyistä ja haitoista on tehty tutkimuksia. Keskiikäisillä alkoholilla on rankasti terveyshaittoja (alkoholisairauksia, onnettomuuksia ym.) ja vain vähän hyötyjä. Yli 70 vuotiailla alkoholilla on keskimäärin positiivinen vaikutus, tosin tuokin johtunee siitä että noin vanhat ei enään jaksa ryypätä. Eli siis kyllä heillekin rankka käyttö on epäterveellistä.Vain ikääntyneille pienestä etanoliannosesta päivittäin olisi hyötyä.
Kun tässä ittelläkin on humalahakuinen, alkoholistinen historia,
on pitänyt opetella oluen kohdalla pullo/pv periaate oluen kaloreiden takia.
Väkevien kohdalla vielä tarkempaa, koska väkevissä tulee
helpommin ´hattuun kihahtamisen harmaa riskialue´! - medisinaren
kalkkinen kirjoitti:
Vain ikääntyneille pienestä etanoliannosesta päivittäin olisi hyötyä.
Kun tässä ittelläkin on humalahakuinen, alkoholistinen historia,
on pitänyt opetella oluen kohdalla pullo/pv periaate oluen kaloreiden takia.
Väkevien kohdalla vielä tarkempaa, koska väkevissä tulee
helpommin ´hattuun kihahtamisen harmaa riskialue´!On siitä jo aiemminkin hyötyä. Nuoremmat vaan käyttää liikaa alkoholia, kun pitäisi käyttää yksi annos päivässä. Toisekseen toi yksi annos on ihan hyvä ottaa esim. konjakkina...
- kalkkinen
medisinaren kirjoitti:
On siitä jo aiemminkin hyötyä. Nuoremmat vaan käyttää liikaa alkoholia, kun pitäisi käyttää yksi annos päivässä. Toisekseen toi yksi annos on ihan hyvä ottaa esim. konjakkina...
Onko tästä mitään tutkimusaineistoo?
Vanhatieto kirkkaan totin "veriä puhdistavasta" vaikutuksesta on kaikille tuttua.
Pirtureseptien aikana ikä-ihmiset tiesivät ja hallitsivat viinan lääkkeellisen tehon.
Ainetta pyydettiin eläinten lääkitykseen. Vitsit saapasjalkaelikoista oma lukunsa. - medisinaren
kalkkinen kirjoitti:
Onko tästä mitään tutkimusaineistoo?
Vanhatieto kirkkaan totin "veriä puhdistavasta" vaikutuksesta on kaikille tuttua.
Pirtureseptien aikana ikä-ihmiset tiesivät ja hallitsivat viinan lääkkeellisen tehon.
Ainetta pyydettiin eläinten lääkitykseen. Vitsit saapasjalkaelikoista oma lukunsa.Sama kai se kumpaa juo. Noi väkeväthän voi esim. sekoittaa veteenkin. Väkevissä juomalla ei tule niin paljon turhia kaloreita.
- riskiryhmä
hoitajatar kirjoitti:
ihmisillä on taipumus suurennella sekä potentiaalisia hyötyjä että annoksia. Alkoholismiin taipuvainen on hyvin pian koukussa aloitettuaan "parilla paukulla" päivässä.
Hyvä kolesteroli ei auta, jos maksa ja keskushermosto kärsii :).
Toki kaikki kunnia niille, joiden perimä kestää terveysjuomisen.10% suomalaisista on potentiaalisia alkoholisteja. Kun heitä kehoitetaan ottamaan päivittäin on erittäin todennäköistä että he ovat suurkuluttajia 10v kulutua.
- rypsändekker4532599
riskiryhmä kirjoitti:
10% suomalaisista on potentiaalisia alkoholisteja. Kun heitä kehoitetaan ottamaan päivittäin on erittäin todennäköistä että he ovat suurkuluttajia 10v kulutua.
olisiko luku lähempänä 30% kuin 10% ?
jos menemme virallisen lääketieteen sääntödirektiivien mukaan yli puolet suomalaisista ovat alkoholin suurkuluttajia. eli alkoholisteja mutta maalaisjärki sanoo että näin ei voi olla.
ne jotka ovat eläkkeellä ja ovat sen ansainneet niin sallittakoon heidän rauhassa dokata niin paljon kuin vain haluavat.
toinen juttu. mitä sivuvaikutuksia apirinissa on?
nyt alkoon! - riskiryhmä
rypsändekker4532599 kirjoitti:
olisiko luku lähempänä 30% kuin 10% ?
jos menemme virallisen lääketieteen sääntödirektiivien mukaan yli puolet suomalaisista ovat alkoholin suurkuluttajia. eli alkoholisteja mutta maalaisjärki sanoo että näin ei voi olla.
ne jotka ovat eläkkeellä ja ovat sen ansainneet niin sallittakoon heidän rauhassa dokata niin paljon kuin vain haluavat.
toinen juttu. mitä sivuvaikutuksia apirinissa on?
nyt alkoon!Tarkoitin että perimältään n. 10% suomalaisista on altiita alkoholismille. Ympäristö sitten suurentaa tai pienentää alkoholismin todennäköisyyttä. Nykysuuntaus on ensin mainittu.
- medisinaren
riskiryhmä kirjoitti:
Tarkoitin että perimältään n. 10% suomalaisista on altiita alkoholismille. Ympäristö sitten suurentaa tai pienentää alkoholismin todennäköisyyttä. Nykysuuntaus on ensin mainittu.
...ei puhkea juomalla yhden annoksen päivässä...normaalin lääketieteen mukaan yleensä tarrvitaan rankkaa alkoholinkäyttöä ensiksi.
- ygihuokjölä
medisinaren kirjoitti:
...ei puhkea juomalla yhden annoksen päivässä...normaalin lääketieteen mukaan yleensä tarrvitaan rankkaa alkoholinkäyttöä ensiksi.
Sehän on alkoholismia jo se rankka käyttö.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316822Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235414- 1152560
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152036Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361755Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111986- 59948
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto30861Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43856