LORDI voiton perimmäinen syy

Lordi voitti, koska ihmiset euroopassa äänestivät suosikkiaan!
3376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Loistava päätelmä

Äänestä

Lordi voitti vain ja ainoastaan, koska pienet vihreät marssilaiset olivat tulleet ja kaapanneet vähä-älyisen enemmistön pauloihinsa. Jos Tomi Metsäpeto olisi osallistunut se olisi voittanut vieläkin suuremmalla pistesaaliilla, sillä siinä tapauksessa marssilaiset olisivat jättäneet maan valloituksen ja antaneet kansan ihan oikeasti päättää!

Nyt valitettavasti kävi näin ja kyllä minä ja kasa muita idiootteja löydämme aina jonkin selityksen sille, että miksi Lordi voitti! Me kun ei hyväksytä reilun änestyksen reilua tulosta! Ellei se satu miellyttään just meitä!

Nyt menen takaisin kuuntelemaan homopoikien rallatusvirsiä ja onanoimaan itseäni porkkanalla. Olen ihan normaali ja ensi vuonna minä haluan päättää Euroviisuvoittajan, sillä minä olen aina oikeassa ja minun musiikkimakuni on paras maailmassa! Tänä vuonna häpeän suomalaisuuttani. Pitänee mennä Tallinnaan vetäisemään kännit ja nakuilemaan terassille. Jos samalla nostaisi vaikka tätä matalalle vajonnutta Suomi-kuvaa! Kyllä maailman pitää saada tietää, että keskiverto Suomipoika on kaappihomo, joka ei naista muualta saa, kun Virosta ja sieltäkin rahalla.

Ensi vuonna haluan Marko Bjurströmin Viisujen juontajaksi!

Äänestä
  • ok.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


76575637 kirjoitti:

Lordi voitti, koska ihmiset euroopassa äänestivät suosikkiaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu