mikä minua oikein vaivaa, kun kaikki on ok.
On mies joka rakastaa minua ja minä häntä, on lapset ja koirat. Liitossamme sujuu seksi ja puhe. Mutta,mutta silti tunnen sellasta kummaa yksinästä oloa ja ettei oikeen mikään huvita. En osaa kunnolla edes selittää oloani, on vaan melekein kokoajan sellanen surullinen olo, hetkittäin on hyvä olo, mutta vain hetkittäin. Sitten on tää unijuttu, olen väsynyt, mutta en saa unta, mietin vaan kaikkea, niinkuin nytkin, uni ei tule ja ryven jossain kummallisessa itsesäälissä.
En käsitä mikä minulla on, kun on kaikki hyvin ja silti mieleni on toista mieltä.
Onkohan tämä jotain masennusta vai tylsyyttä vain?
Miksen osaa nauttia elämästäni?
Miksen osaa elää päivä kerrallaan?
Mihin on kadonnut ilo?
On mies joka rakastaa minua ja minä häntä, on lapset ja koirat. Liitossamme sujuu seksi ja puhe. Mutta,mutta silti tunnen sellasta kummaa yksinästä oloa ja ettei oikeen mikään huvita. En osaa kunnolla edes selittää oloani, on vaan melekein kokoajan sellanen surullinen olo, hetkittäin on hyvä olo, mutta vain hetkittäin. Sitten on tää unijuttu, olen väsynyt, mutta en saa unta, mietin vaan kaikkea, niinkuin nytkin, uni ei tule ja ryven jossain kummallisessa itsesäälissä.
En käsitä mikä minulla on, kun on kaikki hyvin ja silti mieleni on toista mieltä.
Onkohan tämä jotain masennusta vai tylsyyttä vain?
Miksen osaa nauttia elämästäni?
Miksen osaa elää päivä kerrallaan?
Mihin on kadonnut ilo?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eikös tuo nyt muistuta kuvauksia siitä masennuksesta, jonka syy selviää (ehkä?) vain terapiakeskusteluissa, siis terapeutin kanssa? Tai ristiriitatilanne: haluaisit itse asiassa myös jotakin, tai kokonaan, muutakin? Keski-ikä?
se hurtta nyt ainakin. Sen ympäristöä terrorisoivasta metelistä ja kaikkialle levittämästä paskasta ja kusesta saat syyllisyydentuntoja. Mitä enemmän sitä parempi.