Jargon

esitetään filosofian historiassa henkilönä, joka synboloi tyhjää tarkoituksetonta puhetta.

Onko häntä koskaan ollut olemassa on epäselvää... joka tapauksessa hänen nimensä yhdistyy tarkoituksettomaan ja sekavaan kielenkäyttöön.

Mutta löytyykö esimerkkiä henkilöstä tai puhetavasta joka olisi täysin ymmärrettävän ja kiistattoman selkeän puheen symboli...

siis Jargonin vastapersoona.
3241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Demosthenes oli kuuluisa ja suurinpana pidetty ateenalainen puhuja. Hän tosin ei ollut sitä aina. Nuorena hän oli ujo ja syrjäänvetäytyvä ja sen lisäksi hänellä oli puhevika. Harjottelemalla hän kuitenkin tuli parhaaksi. Kerrotaan että hän mm. harjoitteli puhumalla suu täynnä kiviä, sekä pitämällä puheita juoksusta hengästyneenä ja puhui rannalla meren raivotessa. Lisäksi, ellen muista väärin, hänellä oli pakkoliikkeitä, jotka hän voitti laittamalla olallensa keihään joka pisti aina olkapään nykiessä, ja nuorempana hän eristäytyi kellariin harjoittelemaan ja ajoi karvansa toiselta puolelta pois ettei kehtaisi tulla pois ennen kuin on oppinut puhumaan paremmin.

Äänestä

"Kaikki mistä voidaan sanoa, voidaan sanoa selvästi!". Mutta mitä on selkeä kieli? Selkokieltä? Ihan varmasti! Laki- ja patenttikieltä? Jotkut osiat on tärkeää sanoa yksiselitteisesti selkeyden kustannuksella. Ehkä luonnolliset kielet ovat huonoja, ehkä esim Lojban olisi kätevämpi. Siis ehkä vika usein on kielessä.

Mutta usein peitetään esitetyn sisällön köyhyys, sisällöttömuus monimutkaisiin, usein turhiin käsitesotkuihin. Tämä saattaa hämätä kuulijaa, ja siinä usein onnistutaan. Fiksu kuulija usein arvaa asian laidan, vaikka ei saakaan logiikkavirehitä ja tautologioita kiinni.

Ludwig Wittgenstein itse ainakin kirjoitti selkeää, esimerkillistä kieltä, puheesta en tiedä, todennäköisesti en olisi pysynyt yhtään mukana. Olisi ollut mukava olla hänen luennollaan joskus mukana, mutta hän kuulemma armotta heitti turistit ulos.

Elävistä selkeistä suomalaisista kielenkäyttäjistä voisin mainita esim. Osmo A. Wiion.

Äänestä
  • tämä Wiio. Hän kannattaa luovaa välimerkkien käyttö, koska sellaisen tekstin informaatiosisältö on suurempi kuin tiukasti välimerkkisääntöjen mukaan kirjoitetun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


piikkiq kirjoitti:

esitetään filosofian historiassa henkilönä, joka synboloi tyhjää tarkoituksetonta puhetta.

Onko häntä koskaan ollut olemassa on epäselvää... joka tapauksessa hänen nimensä yhdistyy tarkoituksettomaan ja sekavaan kielenkäyttöön.

Mutta löytyykö esimerkkiä henkilöstä tai puhetavasta joka olisi täysin ymmärrettävän ja kiistattoman selkeän puheen symboli...

siis Jargonin vastapersoona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu