Morjens. Tietääkö kukaan voinko muokata Rollerblade luistimia esim uunissa tms jotta olisi hieman paremmat jalalle. Salomon luistimia ainakin voi (näin niiden mukana olleen ohjeen 90 asteessa 10 min)
luistimien muokkaus
3
2779
Vastaukset
- punjabin toivo
Tavallisia kuntoluistimia ei voi muotoilla niiden materiaalien vuoksi. Kilpaluistinten kenkiä voi lämpömuotoilla joko kokonaan uunissa tai osittain kuumentamalla osittain. Niiden materiaalit on valittu uunikäsittelyä silmälläpitäen. Kuntoluistimet muuotoontuvat yleensä käytössä hieman eli yleensä niiden pehmusteet muovautuvat jossain määrin jalkaterän muotoon.
Mutta kerro luistimen malli - Rollerbladella on vuosien varrella ollut kymmeniä erimallisia luistimia.
Kilpakengät muovautuvat lämpökäsittelyssä jalan muotoiseksi. Itse olen tehnyt näin K2 mod X:lle ja Pro Long Mountille. Eli uuniin muutamaksi minuutiksi pelkkä kenkä jalkaan ja kenkä sidotaan esim. ideaalisiteellä tai kahdella tiiviisti jalan ympärille. Näin kengät painuvat tiiviisti jalkaterän ympärille. Jalan tulee pysyä paikallaan luisteluasennossa (-kulmassa) käsittelyn ajan.
Kilpakengissä kaikki pehmusteet ovat kauhistus, joten ne saadaan yksilöllisiksi lämpömuotoilun avulla. Monet eivät käytä edes sukkia näissä kengissä, jotta jalan koko liike-energia saadaan käyttöön.- JJL
aero 5 on luistimen malli.
Itseäni mietityttää ko. luistimen lämmitysmuokkaus koska rungossa on myös kangasta ( ei siis pelkkää muovia) - ei tietetenkään
JJL kirjoitti:
aero 5 on luistimen malli.
Itseäni mietityttää ko. luistimen lämmitysmuokkaus koska rungossa on myös kangasta ( ei siis pelkkää muovia)voi laittaa uuniin. Luutavasti monet muoviosat sulaisivat. Kenkä on pehmustettu. Pehmusteiden tarkoistuksena on saada kenkä mahdollisimman monelle sopivaksi. Harrastus/kuntoluistimet pyritään tekemään keskivertojalalle sopivaksi näiden pehmusteiden avulla.
Jos haluat siirtyä kilpaluistimiin, niin silloin lämpömuotoilu tulee kyseeseen. Kengissähän ei ole pehmusteita, joten ne muotoillaan jalan muotoon kuumentamisen avulla. Materiaalit on valittu etukäteen kuumentamista silmälläpitäen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756