Minulla on suhde naimisissa olevaan mieheen. Mies on vähitellen alkanut minusta mustasukkaiseksi ja epäilee jatkuvasti, että tapailen muita. Sanoin, että tee minusta ykkönen, niin ei tarvitse enää epäillä, mutta eipä ole tehnyt sitä. Tilannehan on naurettava. Taitaa siis olla aika viheltää peli poikki. En ymmärrä miten miehet voivat ajatella niin, että heillä olisi oikeus "pitää kahta naista" ja vaatia "uskollisuutta". Onko muille käynyt näin? Erityisesti kiinnostaisi kuulla tällaisten "pettäjämiesten" näkökulmia asiaan.
Kakkoset -onko jollekin käynyt näin?
mikä järki?
3901
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mies projisoi omia tekemisiään sinuun. Oikeasti--älä imartele itseäsi kuvittelemalla, että mies sinusta pitää nyt entistäkin enemmän kun on kerran mustasukkainen. Todennäköisesti ykkösen kanssa on niin hauskaa, ettei aikoihin ole ollut. Projisoidessaan hän käsittelee omia tekemisiään. Voit testata häntä seuraavasti:
Kysy mitä hän eniten pelkää sinun tekevän. Saat vastauksen mitä hän itse on tehnyt.
Kokeile piruuttasi..Tämä konsti on käytetty ja hyväksi havaittu.
kakkonen, tavattuamme vuosia sitten, mies väitti olevansa vapaa herra, ajan kuluessa paljastuikin, että hänellä olikin avovaimo ja tulinkin sitten kakkoseksi, vaikka olin kyllä haistanut, että ei vapaa, mut kielti, kuin ollakkaan, kiinnijäätyään, miten tuli mustasukkaiseksi ja vaati, et en saa yksin mennä mihinkään, vahti ja soitteli iltamyöhään, että oonko kotona, sitten kohtalo puuttui peliin, ei jaksanut enää, kai valehtelu otti niin voimille, kun tiesi minun kantani, stoori loppui minun kohdalta siihen. Posti toi kirjeen jonka hää oli kirjoittanut ja kertoi siinä vaikeuksistaan ja siitä, miten olen voinut tehdä tälläistä, mut parempi on kun lähden pois ja toivotti hyvää loppuelämää "kakkonen", sanoi katuvan syvästi, menettelyään, mut tehty, mikä tehty ja kiiti tästä ajasta minkä sain olla luonani... Hän teki ITSARIN
Olen sanaton. Tuo on ollut varmasti raskas kokemus. Toisaalta se myös kertoo sen, että tuossa uskottomuus-asiassa voi olla kammottavia seurauksia.