Alkiot luokittain

Puhuttaessa alkioista tarkoitetaan yleensä monimutkaisia, isoja, lempparina sanoen "kilogramma-massallisia" alkioita.

Massoja on muun periaatteisiakin, kuten paino, mutta kilogrammasuunnatta(ilman kilogrammasuuntaa), massoja.

On myös pieniä alkioita.

Ja yksinkertaisia alkioita.

Ja "kg-massaton"-pieni-yksinkertaisia.

Pitkinä listoina niitä on, yksityiskohtaisin runsaskirjoisin eroin.

materia-alkiot.

fysikaaliset loput alkiot.

Psykologis-loogis-todelliset alkiot (psykoaktiivisia ja muita).

Filosofiset alkiot.

Fantasia-alkiot (huipentumia, fiktiivisiä, jne)

(Jos käsitettän fysiikka kuitenkin täydessä laajuudessaa, nuo kaikki ovat silloin fysikaalisia alkoita, tuollaista, kunkintyyppisenlaista fysiikkaa).

Millaisia ovat kullaistenkin aiemmin sanotusti, fysikaalista "vähäisempien" alkioiden rakenteet, ominaisuudet, piirrokset, toimintamekanismit, jne ?

Ainakin niissä on kaikki vektoreiksi purkaen vähemmän vektoreita ja joukosta puuttuu tärkeitäkin fysikaalisuudesta tuttuja vektoreita.

Apuneuvo. Jos tiedät jonkin todelliseksi, se on myös todellista. Sitä voit siis hyvin etsiä löytääksesi ja sen voit löytää, "piirtää talteen", jne. Opetella tuntemaan ja osaamaan. Oppia selittämään sen "toimet".

Niinpä valonkulkemahorisontin takainen materia-alue on todellinen. Ja sen takainen ääretön "tyhjä" on todellinen. Senkin voi kaiken oppia osaamaan. Missään, valonkulkemahorisonttia kauempanakaan, ei ole sellaista, sellaisia , neroja, jotka olis osanneet laittaa todellisuuden paratiisiksi. Tämän tiedämme siitä, että maapallomme ei ole paratiisia. He siellä kaukana eivät ole siis satumaisen kyvykkäitä, vaan ennemmin niin, että me todellisuuden alueella olemme kyvykkäämmästä päästä tai ykkösiä.

Juha Korkee
3167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mikähän ihmeessä sinun sekavan kirjoittelusi tarkoitus oli?

Tuskin olet kunnolla tutustunut luonnnontieteellisiin suureisiin puhumattakaan, että olisit yrittänyt ymmärtää, mistä niissä on kyse. Kaltaisesi sekoilut ovat yleensä seurausta täydellisesti väärinymmärryksestä. Sorry, vaan!

Äänestä
  • Ajatteletko, että vanhassa vara parempi ???

    Myös vanhassa todellisuudenhallinnassakinko ???

    Jos toivomme parempaa, parasta, paratiisisllista, todellisuudenhallintaa, ei vanhassa pitäytyminen johda tulokseen, vaan pitää tiedon ja oppimisen mielessä valloittaa uutta.

    Jos uuteen saadaan kurkotettua kaksi kurkotusta onnekkaan tuloksekkaasti ja neljä kurkotusta epä-onnekkaan tuloksettomasti, niin laskentona tarkasteltuna on otettu kaksi kasallista edistysaskeleita. Silläkin tavoin voi tulevaisuuteen edetä. Kuten tämän keskustelun aloitustekstissä tein.

    On muitakin totuusarvoja, kuin menneiden aikojen faktat. Näitä muita ovat tukimusmenetelmäoppi, tutkimus, tiede, teoria, tekniikka ja moni muu. Myös tekninen ajattelu, joka käyttää ajattelumenetelmänä tekniikkaa.

    Plus: Ne menneitten aikojen faktathan ovat usein vielä kaiken lisäksi kauniisti sanottuna vanhentuneita.

    Juha Korkee

    Äänestä

"Puhuttaessa alkioista tarkoitetaan yleensä monimutkaisia, isoja, lempparina sanoen "kilogramma-massallisia" alkioita."

Niin... Alkiot myös periytyvät. On äiskä-alkioita ja mummi-alkioita. Mummin ollessa "kilogramma-massallinen", on sitä lapsenlapsenlapsikin, mutta miten on lapsipuolen kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juha Korkee kirjoitti:

Puhuttaessa alkioista tarkoitetaan yleensä monimutkaisia, isoja, lempparina sanoen "kilogramma-massallisia" alkioita.

Massoja on muun periaatteisiakin, kuten paino, mutta kilogrammasuunnatta(ilman kilogrammasuuntaa), massoja.

On myös pieniä alkioita.

Ja yksinkertaisia alkioita.

Ja "kg-massaton"-pieni-yksinkertaisia.

Pitkinä listoina niitä on, yksityiskohtaisin runsaskirjoisin eroin.

materia-alkiot.

fysikaaliset loput alkiot.

Psykologis-loogis-todelliset alkiot (psykoaktiivisia ja muita).

Filosofiset alkiot.

Fantasia-alkiot (huipentumia, fiktiivisiä, jne)

(Jos käsitettän fysiikka kuitenkin täydessä laajuudessaa, nuo kaikki ovat silloin fysikaalisia alkoita, tuollaista, kunkintyyppisenlaista fysiikkaa).

Millaisia ovat kullaistenkin aiemmin sanotusti, fysikaalista "vähäisempien" alkioiden rakenteet, ominaisuudet, piirrokset, toimintamekanismit, jne ?

Ainakin niissä on kaikki vektoreiksi purkaen vähemmän vektoreita ja joukosta puuttuu tärkeitäkin fysikaalisuudesta tuttuja vektoreita.

Apuneuvo. Jos tiedät jonkin todelliseksi, se on myös todellista. Sitä voit siis hyvin etsiä löytääksesi ja sen voit löytää, "piirtää talteen", jne. Opetella tuntemaan ja osaamaan. Oppia selittämään sen "toimet".

Niinpä valonkulkemahorisontin takainen materia-alue on todellinen. Ja sen takainen ääretön "tyhjä" on todellinen. Senkin voi kaiken oppia osaamaan. Missään, valonkulkemahorisonttia kauempanakaan, ei ole sellaista, sellaisia , neroja, jotka olis osanneet laittaa todellisuuden paratiisiksi. Tämän tiedämme siitä, että maapallomme ei ole paratiisia. He siellä kaukana eivät ole siis satumaisen kyvykkäitä, vaan ennemmin niin, että me todellisuuden alueella olemme kyvykkäämmästä päästä tai ykkösiä.

Juha Korkee

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu