minulla on hiuksissa sekä vaaleankeltaisia ohuehkoja hiuksia, että paksuja punaruskeita hiuksia ja osa on siitä välistä. kokonaisuutena hiukset ovat hennanpunaiset. miten tuo voi olla mahdollista kun biologiankirjassa sanotaan ettei ihmisellä ole sellaisia tasavahvoja värigeenejä jotka voisivat ilmetä samaan aikaan ja esim. joillain eläimillä aiheuttavat sen että niillä on samaan aikaan useammanvärisiä karvoja. kyse ei siis ole auringonvaalennusefektistä vaan ne kasvavat erivärisinä.
hiusten
erivärisyydestä
72474
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen kuullut vain yhden suunnilleen vastaavan tapauksen, ja sekään ei ole Suomessa. Tässä tapauksessa tummanruskeissa hiuksissa on vaalea laikku/raita; ei siis värjätty tai harmaantuma. Ilmiö on niin kiintoisa, että sikäläisen yliopiston professori on käynyt hämmästelemässä asiaa.
on partakarvat samalla lailla sekavärisiä. Ei niin, että olisi laikkuja vaan eriväriset karvat ovat sekaisin keskenään. Eikä haittaa yhtään!
joukossa hiuksia jotka näyttävät melkein mustilta. Nämä mustat ovat vahvempia kuin vaaleat, kun niitä koettaa katkaista.
niin, tarkoitin siis juuri sitä että ne ovat yksittäisinä erivärisiä mutta muodostavat samanvärisen kokonaisuuden. ihmetyttää siis se, kun tuollaisen aiheuttajana pitäisi biologiankirjan mukaan olla välimuotoinen periytyminen, mutta sitten siellä taas annetaan ymmärtää ettei sellaista periytymistä esiinny ihmisillä. välimuotoisessa periytymisessä kaksi vastakkain olevaa alleelia ovat eri esim. värejä aiheuttavia mutta tasavahvoja (kun yleensä alleelit ovat joko peittyviä tai vallitsevia toisiinsa nähden) ja näin yksilön esim. kukan solut tuottavat kumpaakin väriainetta esim. tasavahvat punaista ja valkoista väriä aiheuttavat alleelit saavat kukan vaaleanpunaiseksi. yleensä periytymisessä vain toinen alleeliparin alleelin ominaisuus pääsee näkyviin jos on valittavana kaksi erilaista.
Epäilisin, että kyseessä olisi mosaikismi, jossa yksi päänahan solu (siis sen geenit) tuottaa vaalean hiuksen ja viereinen punertavan...
Tosin mun hiukset on maantienväriset pääväriltään. Mutta siis sellasia tosi vahvoja mustia hiuksia on yksittäisiä siellä täällä joukossa...
olen nyt vuoden opiskellut parturikampaajaksi (3jäljellä) ja tästä asiasta on kekusteltu. ja tämä on ihan yleinen ilmiä, käsittääkseni lähes kenelläkään ihmisellä ei ole kaikki hiukset saman värisiä, tai harvinaista se ei ainankaan ole, esim meillä suvussa ruskea pää väri, mutta seasta löytyy pikimustaa ja kirkkan oranssin punaista muutama kappele. Siskollani taasen hiukset tummuvat kerroksittain alaspäin mentäessä. Meidän luokalla on eräs tyttö jolla on piikki suora tukka, mutta seasta löytyy hiuksia jotka ovat aivan todella kiharia, näyttää kuin ne olisi tehty kreppiraudalla. Opettajalta kysyttiin sitte mistä tämä johtuu että jotkut hiukset ovat erilaisia. Opettaja sanoi että se johtuu perimästä ja jotkun hiustupet vain "tykkäävät" kasvattaa erilaisia hiuksia kuin muut