Kertokaa te jotka käytte ennen kukon pierua salilla/spinnigissä tms, että onko vaikea saada itseään liikkeella siihen aikaan? Siis jotain klo 7.
Onko raskaampaa kuin illalla?
Aamu / Ilta
4
627
Vastaukset 4
minulla on kolmivuorotyö. käyn näin kesä-aikana 2-3 kertaa viikossa polkupyörällä töissä. matkaa tulee yhteen suuntaan 22km. Aamuvuoroon mentäessä lähden polkemaan klo 4:30(työt alkaa 5:40)työmaalla käyn sitten vielä sihkussa virauttamassa hiet pois.
siinä pyöräillessä herää koko kroppa ja päivän vireystila on paljon parempi kuin niinä aamuina kun tulee mentyä autolla.
Ei se lähteminenkään aamulla vaikeaa ole, ainoa haitta on että herätä täytyy 30min aikaisemmin kuin autolla mentäessä.
siihen aikaan pyöräileminen ei ole yhtään raskaampaa iltapäivällä.- Netta
Joskus kävin aamulla juoksemassa ja päivän olin paljon pirteämpi. Lähiaikoina en ole jaksanut nousta vielä seiskan aikaan, mä tarviin ehdottomasti unta vähintään kahdeksan tuntia enkä millään ehdi aikasemmin nukkumaan. Eihän se vaatisi, kun itsekuria, mutta..
- Innokas urheilija
Tuntuu huteralta tehdä mitään saatikka urheilla, jos yöunet jääneet vähäisiksi. Mä mieluummin nukun kunnolla ja urkkaan levänneenä. Silloin siitä saa ilon ja hyödyn paremmin irti eikä ole sellasta pakkopullan makua.
- tykkään
yli kaiken aamujumppaamisesta! Onhan se hieman raskaampaa kuin myöhemmin päivällä, mutta kivaa on silti. Käyn BodyPumpissa tai spinningissä seiskalta aamulla. Niin ja nukun ihan kahdeksan tunnin yöunet, eli menen sitten aikaisin nukkumaan, jos on aamujumppapäivä:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.361256Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke581025Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63943- 56904
- 51781
- 65768
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81716Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38688- 82682
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30625