Lähes lopullisen täydellinen lista Sinkkuuden hyvistä puolista:
Jos ei huvita tiskata ei tarvitse tiskata!
Suklaat eivät katoa mystisesti ruokakaapista.
Kaukosäädin on minun, Minun, Minun! Muhahahaaaaaaaa!
Myös lempituolini on Minun, eikä siinä röhnötä se toinen, ymmärtämättä siirtyä sille huonommalle jakkaralle.
Ei toisen kuorsausta ja röhkintää öisin.
Ei megaärsyttäviä pikkuasioita kuten keskeltä puristetut tonnikalatahnatuubit. ( vaihtoehtoisesti: Kukaan ei ole ärsyyntymässä keskeltä puristetuista tonnikalatuubeista)
Ylettömistä ylitöistä tarvitsee tuntea huonoa omaatuntoa vain suhteessa omaan itseensä ja omaan jaksamiseensa.
Jokaisen rutinoituneen asiakaspalvelijan virkahymyn voi tulkita vapautuneesti houkuttelevaksi flirtiksi.
Ex tempore ulkomaanmatkat ovat mahdollisia... tai ainakin ne tuntuvat lähes mahdollisilta.
Ei tarvitse sietää toisen aamuäreyttä, vaan voi keskittyä omaansa.
Voit pitää lomasi juuri silloin kuin Työnantajallesi sopii, ilman että asiasta täytyy vääntää kättä kolmannen osapuolen kanssa
Ei ”kotiintuloaikoja”. Ei tarvitse selittää että juuri tämä ryyppyreissu oli ihan ehdottoman tärkeä jotta pysyy hyvissä väleissä sen uuden henkilöstöpäällikön kanssa. Ylipäänsä aamuviideltä kotiin könyttyään ei tarvitse olla asioidenselittämiskunnossa.
Buranaa on kaapissa juuri sen verran kuin sinne jäi edellisen krapulan jäljiltä.
Ja lopuksi:
Koska tahansa, milloin vain, voit kohdata elämäsi unelmaRakkauden joka lopettaa surkean sinkkuelämäsi kertaheitolla.
Jos ei huvita tiskata ei tarvitse tiskata!
Suklaat eivät katoa mystisesti ruokakaapista.
Kaukosäädin on minun, Minun, Minun! Muhahahaaaaaaaa!
Myös lempituolini on Minun, eikä siinä röhnötä se toinen, ymmärtämättä siirtyä sille huonommalle jakkaralle.
Ei toisen kuorsausta ja röhkintää öisin.
Ei megaärsyttäviä pikkuasioita kuten keskeltä puristetut tonnikalatahnatuubit. ( vaihtoehtoisesti: Kukaan ei ole ärsyyntymässä keskeltä puristetuista tonnikalatuubeista)
Ylettömistä ylitöistä tarvitsee tuntea huonoa omaatuntoa vain suhteessa omaan itseensä ja omaan jaksamiseensa.
Jokaisen rutinoituneen asiakaspalvelijan virkahymyn voi tulkita vapautuneesti houkuttelevaksi flirtiksi.
Ex tempore ulkomaanmatkat ovat mahdollisia... tai ainakin ne tuntuvat lähes mahdollisilta.
Ei tarvitse sietää toisen aamuäreyttä, vaan voi keskittyä omaansa.
Voit pitää lomasi juuri silloin kuin Työnantajallesi sopii, ilman että asiasta täytyy vääntää kättä kolmannen osapuolen kanssa
Ei ”kotiintuloaikoja”. Ei tarvitse selittää että juuri tämä ryyppyreissu oli ihan ehdottoman tärkeä jotta pysyy hyvissä väleissä sen uuden henkilöstöpäällikön kanssa. Ylipäänsä aamuviideltä kotiin könyttyään ei tarvitse olla asioidenselittämiskunnossa.
Buranaa on kaapissa juuri sen verran kuin sinne jäi edellisen krapulan jäljiltä.
Ja lopuksi:
Koska tahansa, milloin vain, voit kohdata elämäsi unelmaRakkauden joka lopettaa surkean sinkkuelämäsi kertaheitolla.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Voit tehdä mitä huvittaa.
Voit mennä museoon, teatteriin tai jokiristeilylle ilman että joudut odottamaan jotain muuta.
Et joudu passaamaan toista sen sairastaessa.
Tämä oli kohtalaisen hyvä! 5 vuoden suhteen ja muutaman vuoden yhdessä asumisen jälkeen huomaan, että kyllä moni asia on oikein hyvin näin yksin eläjälläkin. Sitä paitsi baariin on paljon hauskempaa mennä!
VOi runkata ihan rauhassa, mitään muuta hyvää siinä ei ole.
ei tartte olla tilivelvollinen siis kertoa menojaan.
Voin olla ja mennä miten haluun ja tehdä mitä haluun....
Niin Se joku unelma rakkaus siis unelma nuori mies. Tuolla jossakin - kerta heitolla. Just sillon ku sitä vähiten odottaa... Ei perkele!! Tulis se sieltä jo!!!!!!
Nuo saattaa tuntua helvetin hyviltä jutuilta niille jotka on seurustellut, mutta iki-sinkkuille nuo on aivan yhdentekeviä asioita.
se on- Meille ikisinkuille kun noi jutut ovat automaattisia.
Tämä on vähän sama kuin lihava turisti töksäyttäisi paikalliselle kerjäläiselle että pitäisi olla sentään tyytyväinen siihen ettei ole lihava.
Buddha oli oikeassa... halut ovat kärsimyksen syy!
Ei tarvitse kokea huuman latistumista eikä kyllästyä kenenkään läsnäoloon.
Voi ottaa selvän jokaisesta kivasta vastaantulijasta, joka olisi kiinnostavampi kuin se oma kumppanisi.
Voi syödä milloin haluaa, ja mitä haluaa.
Voi matkustaa milloin haluaa, ja kenen seurassa haluaa.
Ei tarvitse miettiä, olisiko jossakin joku parempi, koska on vain itsestä kiinni, tekeekö jotakin löytääkseen hänet.
Voi katsella filmejä tuntikausia, osallistua pitkiin spontaaneihin illanviettoihin, tehdä elämästään itsensä näköistä sen sijaan että se olisi toisen näköistä tai "meidän" (=toisen) näköistä.
Ei tarvitse suunnitella elämää kenenkään kanssa.
Saa olla juuri niin nuori kuin tahtoo ja nauttia siitä.
Voi kohdata vaikka miten ihania tyyppejä kulman takaa... aina uudestaan. ;)
Laitanpa tään tähänkin.. hyvä lista, lisää lisää:
10 vuoden avoliiton jälkeen oikein odotan kohta koittavia uusiosinkkupäiviä.. saa tavata uusia mielenkiintoisia naistuttavuuksia , nauttia seurasta joka nauttii mun seurasta kaupunkilomilla, kävelyillä,lapissa,mökillä viinilasin ääressä, elokuvissa.. Huijjee!!
Sinkkuun on vapaus valita mitä tekee ja kenen kanssa, kumma ettei sitä jakseta arvostaa!
Ilmeisesti ihminen kaipaa aina sitä mitä ei ole, mutta kyllä sinkkuudessa on nämä todella hyvät puolensakin, VAPAUS!!
Voi rauhassa olla yksinäinen, kukaan ei tule ottamaan se sinulta pois.
Voi rauhassa kuolla tylsyyteen johtuen ensimmäisestä kohdasta.
Ei tarvitse ajatella päivää pidemmällä, sillä kaikki ajatukset keskittyvät tähän päivään ja sen läpi pääsemiseen.
Kun kaikki kaverisi (jotka kaikki seurustelevat) lähtevät lomalle, niin sun ei edes tarvi jutella muiden kun kauppatätien kanssa muutamaan viikkoon.
Edellisestä johtuen, kukaan ei tule kaipaamaan sua jos satut kuolemaan (ei ainakaan kuukauteen tjms.).
Ei koskaan tarvitse kokea sydänsuruja, koska mitään ei voi syntyä kun kaikki naiset joita tapaat seurustelevat.
Koska kaverisi viettävät suurin osan ajastaan omien kultojen kanssa, voit käyttää suurin osa ajastasi työasiohin, sillä muuta tekemistä vapaa-ajallasi ei ole. Tästä työnantajat tykkäävät ja voit edetä urallasi, kun olet niin omistautunut työhösi.
Päiväsi kohokohdat ovat työsi ja kymppiuutiset jonka jälkeen pääsee nukkumaan.
Kaverisi auttavat sinua välttämään sydänsuruja, niin että eivät koskaan kutsu sua samaan aikaan kun heidän muut kaverit ovat käymässä. Tällä varmistetaan ettet voi ainakaan kavereitesi kautta tutustua sinkkuihin vastakkaiseltasukupuolelta.
Näinhän se on...Toi eka viesti oli kyllä kaikkein paras..
Summasit tän ratkiriemukkaan sinkku-ihanuuden. Vallan tässä vois pohtia leikkaisko kynnet, vaiko kääntäiskö kylkeä. Huisaa ! Elämä täynnä mittaamattoman jänniä valintoja.
-voit piereskellä rauhassa
-voit kaivaa nenää
-voit röyhtäillä
-voit rapsuttaa päänahkaasi ja kaivaa varpaanvälejä y.m. ällöttävää
-ruokasi eivät häviä jääkaapista eikä sinun tarvitse kirjoittaa nimilappuja ruokiesi päälle, jotta ne säilyisivät
-sinun ei tarvitse olla edustava, saat olla juuri niin tylsä/epäsosiaalinen/ruma/läski tms. kuin haluat eikä kukaan vaadi sinulta mitään. Toisaalta itseään varten kannattaa tietenkin yrittää olla oma ihanneminänsä, mutta sinkkuna ei tarvitse olle sitä ketään toista varten.
Kuten "pakkosinkku" jo sanoikin sinkkuudessa ei TODELLAKAAN ole mitään muuta kuin että voi runkata rauhassa. Ja jos olis se suhde niin ei tarvisi edes runkata. Näitä "hyviä" puolia keksii vain sellaiset ihmiset jotka eivät juuri sinkku elämää ole viettäneet. Sitten kun on tarpeeksi kauan joutunut sinkkuna olemaan niin siinä ei TODELLAKAAN ole mitään hyvää.
mitä sinulla on äläkä ole katkera siitä mitä sinulta puuttuu.
Ei parisuhde elämäkään ole täydellistä. Sinkkuelämässäkin on puolensa, se nimittäin voittaa aina rakkaudettoman parisuhteen.
Osuitpa naulan kantaan. Rakkaudenton parisuhde on vankila. Paradoksi on siinä, että jotta voisi sitä puuttuvaa alkaa hakea, on ensin järjestettävä itsensä sinkuksi,ellei halua olla petturi ja . Sitten voi tietysti päätyä ikisinkuksi...
no,järki ja tunne, taas kerran. Jokainen kyllä tietää tilanteensa ja toimii sen mukaan.
Minkä ihmeen takia pitäisi elää rakkaudettomassa parisuhteessa? En nyt heti keksi ensimmäistäkään syytä miksi pitäisi olla parisuhteessa jos ei siitä kerran nauti. Sitähän on ihan vapaa eroamaan ja viettämään sitä, ah niin "ihanaa" sinkku elämää. Kukaan ei pakota elämään suhteessa.
Rakkaudeton parisuhde on kuin kaivo ilman vettä, vankila, häkki... ja minun kaipuuni vaikka sitten ikisinkkuuteen kasvaa heti sellaiseen häkkiin jouduttuani. Pois pois pois ---
Tähänastisen elämäni parhaat kesät ovat olleet niitä, joina olen ollut vapaalla jalalla. Säpinää ja hauskanpitoa, muttei mitään liian vakavaa ja sitovaa.
En ymmärrä pakkoparittamisen ideaa. En voi huonosti, vaikken olekaan väkisin hampaat irvessä jonkun epämieluisan yksilön kanssa. Pakkoparittajat ovat ilonpilaajaluonteita.
Täällähän omituisia höpistään. Mikä se sellainen pakkosuhde on? Kuka on pakottanut teidät elämään parisuhteessa? Ei suhteeseen ole pakko alkaa ja siitä pääsee irtikin koska tahansa. Sinkkuus sitä vastoin on pakollista, jos ei kelpaa kellekään niin ei kelpaa. Sinkkuudesta ei pääse ihan heti eroon.
"Jos ei huvita tiskata ei tarvitse tiskata!"
.. pakkohan se on kun puhtaat lautaset loppuu kaapista :)
"Suklaat eivät katoa mystisesti ruokakaapista."
- Hei, kyllä ne vaan katoaa! (mystisesti omaan suuhun).
"Kaukosäädin on minun, Minun, Minun!"
- no tää on totta :D
"Myös lempituolini on Minun, eikä siinä röhnötä se toinen, ymmärtämättä siirtyä sille huonommalle jakkaralle."
- mitä nyt koiraa saa joskus hätyyttää alas sohvalta...
"Ei toisen kuorsausta ja röhkintää öisin."
- on ihan mahdollista herätä omaan kuorsaukseensa niin että säikähtää!
"Ei megaärsyttäviä pikkuasioita kuten keskeltä puristetut tonnikalatahnatuubit."
- saako tonnikalaakin tuubeissa?(jee) Mutta eipä tuubien puristelu haittaa muutenkaan kun teen sitä itsekin.
"Ylettömistä ylitöistä tarvitsee tuntea huonoa omaatuntoa vain suhteessa omaan itseensä ja omaan jaksamiseensa."
- niinpä. Itsensä saa helposti burn-outtiin, oliskin joku sanomassa.
"Jokaisen rutinoituneen asiakaspalvelijan virkahymyn voi tulkita vapautuneesti houkuttelevaksi flirtiksi."
- aha. Täytyykin yrittää :)
"Ex tempore ulkomaanmatkat ovat mahdollisia... tai ainakin ne tuntuvat lähes mahdollisilta."
- joo kyllähän ne tuntuvat mahdollisilta, mutta totuus on toinen kun ei likviditeetti riitä sinkkuna asuessa (kaikki pakolliset menot maksaa yksin).
"Ei tarvitse sietää toisen aamuäreyttä, vaan voi keskittyä omaansa."
- joo-o, mikään ei ole niin hienoa kun olla äreä yksin :D
"Voit pitää lomasi juuri silloin kuin Työnantajallesi sopii, ilman että asiasta täytyy vääntää kättä kolmannen osapuolen kanssa"
- eri mieltä, aina on kättä väännetty työkavereiden kanssa kuka jää juhannuksesta lomalle tällä kertaa..
" Ei ”kotiintuloaikoja”. "
- ei ole ei, paitsi lemmikit pitää jaksaa hoitaa vaikka olis kuinka vähillä unilla ja kaameella kapulalla..
"Buranaa on kaapissa juuri sen
verran kuin sinne jäi edellisen krapulan jäljiltä."
- juu eli ei yhtään, kun kaikki on mennyt viime krapulan hoitoon eikä kukaan (eli mä) ole ostanut lisää..
"Koska tahansa, milloin vain, voit kohdata elämäsi unelmaRakkauden joka lopettaa surkean sinkkuelämäsi kertaheitolla."
- thats right. Mut aina on pientä muutosvastarintaa, tulisi siis vastaan nopeasti ennekuin kangistun kaavohin :)
Nämähän on kaikki tapauksia, jossa asutaan samassa taloudessa ;-)
No joo, siihenhän se lopulta kuitenkin menee, jos on mennäkseen...
No mutta sehän on hienoa, että olette noin tyytyväisiä sinkkuelämäänne.
Ei kai sitten muuta kuin hyvää loppuelämää!
Mitäs sitä turhaan näilläkään palstoilla notkumaan, jos elämä on kerran noin mallillaan.
Sinkkuus on sairaus, johon haetaan täältä vertaistukea, vai?
Kiva tietää, että sinunlaisesi pahanilmanlintu häipyy näiltä palstoilta notkumasta, kun kerran elämä on niin mallillaan.
No mutta. Ethän sinä oikeasti ole mihinkään häipymässä. :(
En tiennytkään, että täällä on joku palstapoliisi, joka kyttää, ettei kukaan asiaton vain pääse sanomaan mitään väärälle palstalle. Jos ole sinkku, et saa käydä parisuhde-palstalla jne.
Mutta kuten sanottua: hienoa, että sinkkuus maistuu.
Mutta monethan noista toteutuvat myös parisuhteessa, jos siinä elävillä ihmisillä on yhtään älliä!
- Jos ei huvita tiskata ei tarvitse tiskata!
Totta, mutta toisaalta joskus on ne kotihommat kuitenkin tehtävä, ja sinkkuna niitä ei tee kukaan muu. Parisuhteessa voidaan kätevästi jakaa vastuuta ja hommia.
Esimerkki: en ole kolmen vuoden aikana tiskannut yhtään ainoaa kertaa. Toisaalta mieheni ei ole kertaakaan pessyt pyykkiä. Hän laittaa likaiset kamansa pyykkikoriin ja kohtaa ne seuraavan kerran puhtaina kaapissa roikkumassa tai viikattuina; paidat usein silitettyinäkin.
- Suklaat eivät katoa mystisesti ruokakaapista.
Meillä on kummallakin omat suklaat, namit, sipsit yms. yms. jotka kumpikin hankkii oman halunsa ja makunsa mukaan. Ei tulisi mieleenkään mennä miehen suklaita ottamaan kaapista! Jos olen niin hömelö etten itse osaa namia itselleni hankkia niin olen sitten ilman.
- Kaukosäädin on minun, Minun, Minun! Muhahahaaaaaaaa!
Meillä on telkkareita ja kaukosäätimiä kaksi. :-) Sellaiset ohjelmat jotka kumpaakin kiinnostavat katsotaan yhdessä sohvalla vierekkäin lojuen ja toista paijaten; muuten katsotaan erillään. Tai toinen katsoo ja toinen esim. lukee, surffaa netissä (meillä on olohuoneen telkkarissa kuulokkeet joita käytetään jos toinen on paikalla eikä ole kiinnostunut ohjelmasta).
- Myös lempituolini on Minun, eikä siinä röhnötä se toinen, ymmärtämättä siirtyä sille huonommalle jakkaralle.
Tämä voi olla ongelma; toisaalta molemmille voi myös muodostua omat lempipaikkansa..
- Ei toisen kuorsausta ja röhkintää öisin.
Totta. Kuorsaus voi olla todella paha ongelma suhteessa. Voi ajaa jopa puolison sohvalle nukkumaan.
Mutta jos ajatellaan ettei toinen kuorsaa - silloin on kyllä kivaa kun siinä sängyssä on toinen lämmin vartalo jota vasten voi painautua ja nuuhkuttaa..
- Ei megaärsyttäviä pikkuasioita kuten keskeltä puristetut tonnikalatahnatuubit. ( vaihtoehtoisesti: Kukaan ei ole ärsyyntymässä keskeltä puristetuista tonnikalatuubeista)
Totta; sinkkuna ei tarvitse sopeutua toisen tapoihin.
- Ylettömistä ylitöistä tarvitsee tuntea huonoa omaatuntoa vain suhteessa omaan itseensä ja omaan jaksamiseensa.
Kaksi aikuista järkevää ihmistä kyllä ymmärtää työelämän paineet. Meillä tekevät töitä joskus molemmat iltamyöhään, joskus vain toinen. Se joka on aiemmin kotona viihdyttää itseään kunnes toinen tulee. Sitten mennään ovelle vastaan, suudellaan ja ollaan iloisia kun toinen tuli kotiin. Ikinä ei valiteta eikä kitistä toisen työajoista.
- Jokaisen rutinoituneen asiakaspalvelijan virkahymyn voi tulkita vapautuneesti houkuttelevaksi flirtiksi.
Tämä on ehdoton pluspuoli. :-)
- Ex tempore ulkomaanmatkat ovat mahdollisia... tai ainakin ne tuntuvat lähes mahdollisilta.
Lapsettomassa parisuhteessa ex tempore -jutut ovat mahdollisia siinä kuin sinkuillakin. Enemmänkin, koska parisuhteessa jää mukavasti rahaa säästöön kun kaikkia kuluja on jakamassa kaksi. Sitten voi tuhlatakin vaikkapa viikonlopun Pariisin matkaan.
- Ei tarvitse sietää toisen aamuäreyttä, vaan voi keskittyä omaansa.
Juu, hyvä puoli tämäkin. Toisaalta kaikki eivät kärsi aamuäreydestä. :-)
- Voit pitää lomasi juuri silloin kuin Työnantajallesi sopii, ilman että asiasta täytyy vääntää kättä kolmannen osapuolen kanssa
Sinkulla ehdottomasti helpompaa, kyllä. Parisuhteessa pitää lomaa hakiessa miettiä myös missä vaiheessa toinen voi ottaa lomaa. Aika usein joutuu jonkin verran sumplimaan.
- Ei ”kotiintuloaikoja”. Ei tarvitse selittää että juuri tämä ryyppyreissu oli ihan ehdottoman tärkeä jotta pysyy hyvissä väleissä sen uuden henkilöstöpäällikön kanssa. Ylipäänsä aamuviideltä kotiin könyttyään ei tarvitse olla asioidenselittämiskunnossa.
Tähän en pysty oikein kommentoimaan kun elän parisuhteessa jossa ei kumpikaan oikein ole bailu- eikä könyäjätyyppi. Mutta ne kerrat kun mies on tullut juhlista kotiin olen kyllä ollut ihan hyvällä tuulella - enkä ole vaatinut selityksiä. ;-)
- Buranaa on kaapissa juuri sen verran kuin sinne jäi edellisen krapulan jäljiltä.
Hmm.. Toisaalta myös lääkekaappia täyttämässä on kaksi; jos toinen ei muista ostaa niin toinen muistaa.
Päätit sitten vielä kääntää veistä meidän sinkkusurkimusten haavassa =P
Pyöräytin tuon listan aikoinaan leikkimielessä oltuani kuukauden sinkkuna 14v. avioliiton jälkeen, voi hiukan selittää noita painotuksia, en tietenkään siinä vaiheessa tiennyt oikaesti sinkkuelämästä mitään...
näin se vain menee. tekosyitä luettelit..en enää sinkku:-)