Vegaanipitsaa?

Kohta tulee pari viikkoa vegaanina täyteen (sitä ennen n. 12-13 vuotta lakto-ovona). Oikein hyvin menee, ja energiaa on yllin kyllin! Olin jo aikaa sitten jättänyt maidon ja munat ostoskorista pois, joten siirtyminen vegaaniksi tarkoitti lähinnä juustosta luopumista ja opiskelijaruokalan vaihtoa.

Tuli kuitenkin mieleen, että yksi ehdottomista lempiruoista oli lakto-ovona pitsa. Jos tavallisesta pitsasta jättää juuston pois, on se melkoisen kuivaa. Millä kaikella olette korvanneet juustoa?

Olen kuullut ainakin mallashiutaleista. Mistä moisia saa? Tuleeko hyvvää?

Kiitos vastauksista!
72016
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oluthiivahiutaleet ovat yksi vaihtoehto (sekoitettuna johonkin muuhun), niitä ei saa laittaa uuniin. Saa luontaistuotekaupoista ja supermarketeista (tms).

Tavan soijajuustokiekkohan ei sula pitsan päälle, sellaiset aamupalatyyppiset viipaleet sulavat.

Meillä pitsan päällys tehdään näin:

1 soijajuustokiekko
1 pehmeä tofu -paketti
3 rkl viinietikkaa
0,5 dl öljyä
tilkka siirappia
suolaa muita mausteita mitä haluaa laittaa

Soijajuusto raastetaan hienoimmalla terällä ja annetaan sen odottaa. Tofu, öljy, viinietikka, siirappi ja mausteet sekoitetaan kulhossa, ja lisätään viimeiseksi soijajuusto. Laitetaan pitsan päälle ja pitsa uuniin.

Tuon voi tehdä myös ilman soijajuustoa, mausta en mene takuuseen mutta sulaa ainakin.

Tavallisin juustonkorvikepäällys on kai sotkea raastettu soijajuustokiekko ja puoli desiä kaura-/soijakermaa keskenään.

Äänestä

  • vege kirjoitti:

    Voisiko joku suomentaa kyseiset reseptit (myös mitat deseiksi tms)?

    Varmasti monia englannintaidottomia täällä.

    Ensiksi voisin kertoa noista mitoista sen, etta yksi cup (kuppi) on n. 2,5 desia.

    Pohja:
    n. 1,8 dl kultaisia pellavansiemenia, hienoksi jauhettuna
    n. 1/2 litraa manteleita, hienoksi jauhettuna
    n. 1/2 litraa aurinigonkukan siemenia, hienoksi jauhettuna
    2 rkl oliivioljya
    2 tl kuivattua basilikaa
    2 tuoretta valkosipulin kyntta hienonnettuna
    1 1/2 tl suolaa
    3-4 rkl hunajaa
    n. 1,75 dl vetta, tai niin paljon kuin tarve

    Laita vesi, hunaja, suola, basilika ja oliivioljy tehosekoittimeen. Kayta pulssahuksia kunnes pehmeaa. Laita sivuun. Sekoita keskenaan pellava, mantelit ja auringonkukan siemenet suuressa astiassa. Kaada vesi sekoite sekaan, ja kasia kayttaen tee suuri kasa. Lisaa vetta jos tarvitsee. Vaivaa taikina tasaisen pyoreaksi. Maista tarkistaaksesi maku, ja lisaa suolaa jos tarvii. Jaa kasa 4 yhta suureen osaan. Tee niista palloja. Ota ensimmainen pallo ja laita se teflex alustalle. Muovaa se ohueksi ja pyoreaksi, noin 4 mm paksuiseksi. Jata pizzan reunat vahan paksummiksi. Tee nain myos muille taikina palloille. Laita jokainen pizza kuivauslaitteeseen? (dehydrator) 105 F asteeseen. (En tieda mita tuo on celciuksissa, ehka n. 40-41 C), ja pida siella 10 tuntia. Poista sitten teflex alustat ja jatka kuivaamista toiset 10 tuntia. Jata pizzat kuivauslaitteeseen kunnes olet valmis laittamaan kastikkeet ja paallysteet niihin.

    Tomaattikastike:
    8 Roma tomaattia, paloiteltuna
    n. 2,5 dl aurinkokuivattuja tomaatteja (2 tuntia liotettuna, saasta liotus vesi)
    3 tl kuivattua basilikaa
    1 tl kuivattua oreganoa
    1/2 tl timjamia
    2 valkosipulin kyntta hienonnettuna
    2 rkl oliivioljya
    3 taatelia, hienonnettuna
    1 rkl sitruuna mehua
    suolaa

    Laita kaikki aineet tehosekottimeen, lisaa tomaatin liotus vetta, ja sekoita kunnes paksua. Laita sivuun.

    Ricotta juusto:
    n. 2,5 dl manteleita, 8 tuntia liotettuna
    n. 1,75 dl raakoja/tuoreita cashew pahkinoita
    n. 2,5 dl vetta
    1 rkl sitruuna mehua
    1 tl merisuolaa
    2 valkosipulin kyntta

    Sekoita kaikki aineet kunnes pehmeaa ja paksua. Lisaa suolaa jos tarve. Kaada lasikulhoon ja peita puhtaalla liinalla. Anna seista 6 tuntia huoneenlammossa.

    Äänestä

  • Sannuli kirjoitti:

    laittaa nuo pizza paallyset, elika:
    hienonnettua aurinkokokuivattuja oliiveja, tuoreita yrtteja, siivutettuja kesakurpitsaa, tomaattia, siivutettua avokadoa, pestoa, ananasta, punaista sipulia jne. Tarjoile pizzat lampoisina salaatin kanssa :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

tuc kirjoitti:

Kohta tulee pari viikkoa vegaanina täyteen (sitä ennen n. 12-13 vuotta lakto-ovona). Oikein hyvin menee, ja energiaa on yllin kyllin! Olin jo aikaa sitten jättänyt maidon ja munat ostoskorista pois, joten siirtyminen vegaaniksi tarkoitti lähinnä juustosta luopumista ja opiskelijaruokalan vaihtoa.

Tuli kuitenkin mieleen, että yksi ehdottomista lempiruoista oli lakto-ovona pitsa. Jos tavallisesta pitsasta jättää juuston pois, on se melkoisen kuivaa. Millä kaikella olette korvanneet juustoa?

Olen kuullut ainakin mallashiutaleista. Mistä moisia saa? Tuleeko hyvvää?

Kiitos vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu