Lukiossa lempiaiheeni oli aina psyka ja olen näitä asioita aina sanotaanko nyt hieman harrastus mielessä hieman tutkiskellut...
Samaa mieltä oli myös saksalainen psygologi jota kutsutaan Sigmund Freudiksi.
Ihminen peilaa itseään muiden kautta. Hän näkee itsensä usein muissa. Asiahan ei näin yksinkertainen tietenkään ole, mutta jos henkilö haukkuu esmes jonkun nopean keskustelun pääteeksi tai vastaavaa niin hmm..
Samaa mieltä oli myös saksalainen psygologi jota kutsutaan Sigmund Freudiksi.
Ihminen peilaa itseään muiden kautta. Hän näkee itsensä usein muissa. Asiahan ei näin yksinkertainen tietenkään ole, mutta jos henkilö haukkuu esmes jonkun nopean keskustelun pääteeksi tai vastaavaa niin hmm..
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olet tutkiskellut niitä asioita harrastus mielessä?
Saanko kysyä, että mikä harrastus sulla on sitten ollut mielessä samaan aikaan?
Vai tätäkö juuri tarkoitit?
???
oikeinkirjoitus.
Ei se todellakaan ole aina ihan niin yksinkertaista.
'Esmes' jos henkilö syyttää toista hänen mielipiteiden kautta joksikin, voi se johtua myös hänen esittämistä mielipiteistään.
...mut ei se ihan noin yksoikoista kai oo... Käsittääkseni Freudiakaan ei nykyisin ihan varauksettomasti ihailla.
Mut voihan sitä noinkin asian selittää, eikä silti ratkea nämä yhteis/erilliselämän mysteerit! =))
..olla pois palstalta sitä viikkoa pidempää.:D Täällä palloilu ei tosin yhäkään hirveästi nappaa.
Syystä, että tää kun on tätä: " Miks miehet sitä ja tätä?", "Läskit on hirveitä, eikä mua yhtään hävetä kirjottaa tällast, kun mähän oon anonyymina netis (he hee)". Tai: "Mä oon laiha ja kaunis, eikä mua hävetä kirjottaa rumia tekstejä muille, kun ei kukaan kuitenkaan pääse tsiigaamaan, että kuka mä oon ja että mullakin ehkä hivenen jossakin saattaa olla sitä velttoo. Mä oon kuitenki syvällinen, jeah." Tai vaihtoehtoisesti: "Mitä miehet on mieltä tälläsest Sienna Miller- huulet omaavast ihastuttavast tyypist". Ja niin edelleen. Plääh.:DDD
Mukavaa, että sun lemppariaineesi lukiossa "Mr.Coolguy" oli psykologia. Samaten on mukavaa yleisesti ja ylipäätäänkin, että olet kiinnostunut ihmismielen kiemuroista.
Itse olen lukenut psykologiaa yliopistotasolla, ja pääaineeni liippaa psykaa aikas läheltä. Kiinnostusta siis itsellänikin ko. ihmismielen syövereihin ts. ihmisyyden ilmentymiin on myöskin.;) Kerron sulle kuitenkin yhden seikan: älä ikinä usko täydelliseksi 100 %:n totuudeksi sitä, mitä psykologian LUKION kirjasi sinulle asioista kertoo. Se on nimittäin ainoastaan pintasilaus.
Tutkiva asenne elämään (ylipäätään) on lähinnä sitä, että sinä et ajattele jonkin asian AINA & absoluuttisesti olevan jotakin tiettyä ja jollakin tietyllä tolalla SINUN jonkin tietyn huomiosi takia. Jos (?) etsit ehdottomia totuuksia, niin mene vaikkapa verovirastoon (tädit kertovat sulle takuulla totuuden tämän hetkisestä verotuksestasi:D!) tai ala lukea lakia ( laki pitää aina paikkansa, kunnes sitä seuraavan kerran muutetaan:D!).
Kyllä juu ihminen peilaa itseään muiden kautta, olet tässä hyvinkin oikeassa. Yksiselitteisesti et kuitenkaan voi asiaa yleistää. Ystävällisesti näin.:)
Kateus on kaiken alku ja juuri. Asiaan liittyy myös projektio, sensuuri ja vielä tämän lisäksi monia erilaisia kuvioita.
Norberto R. Keppe on sanonut, että "jotta menestyisit sinun täytyy hyväksyä muiden menestys". Ja tämä on totta.
Ongelman pohjana eli kateudessa on eräs huono piirre kasvun ja kehityksen esteenä, nimittäin kateellinen ei itse näe tätä kateuttaan.
Naiset ovat kateellisia tosilleen, siksi kai naisista on vähemmän päässyt oikein huipulle asti esim. työelämässä, koska vastus on kovempi (kateus ryhmässä) kuin miesten vastaavassa. Naiset tunnistavat nämä muiden tunteet herkemmin kuin miehet.
..nimim. "pikkumutta".:) Todellakin: mikäli kyse on väheksyvästä kateudesta ( vrt. positiivinen puhujaa itseäänkin kannustava 'kateus', ts. ihailu), kadehtija ei usein edes tiedosta omaa kateuttaan.;)
Esimerkin vuoksi seuraava.:
Kateellinen henkilö ja tässä tapauksessa nainen (tällä EN luonnollisesti viittaa ap.henkilöön!) saattaa näin ollen esim. keskustelupalstoilla ottaa esille jonkin pintapuolisesti aivan ymmärrettävän häntä suuresti muissa naisissa häiritsevän piirteen. Asia voi sinällään olla pohtimisen arvoinenkin ja 'melkein' asiallisesti esitetty, mutta jos henkilö koko kirjoituksellaan kuitenkin ilmentää *halveksuntaa* ns. sivulauseissa muille naisille (tyyliin: ne on niin huonoja ja tyhmiä jne.), niin ko. kaltainen aggressiivinen tyyli vie aina eittämättä huomion henkilön viestin 'ilmisisällöstä'. Tällöin tulee tietty aina erittäinkin selväksi, että se, mitä kirjoittaja viestillään sanoo ( esim. otsikko verrattuna itse kirjoituksen sisältöön) onkin tietoisesti ollut toisarvoista ja että hänen 'pointtinsa' onkin muualla, eli lähinnä halveksunnan osoittamisessa muille. Missä määrin ko.kaltaisessa kirjoittelussa sitten on kysymys projektiosta jne., niin yksittäisten keskustelupalstoille kirjoitetujen viestien perusteella kukaan täyspäinen ei toki ala ainakaan luomaan mitään 'henkilökuvaa'.;)
Jotkut naiset ovat kateellisempia, kuin toiset. Tämä on selvä asia. Itse voin myöntää, että kirjoitin tuon aiemman kirjoitukseni tähän ketjuun osin provokointitarkoituksessa.;D Olis ollut niin hauskaa (hah!) nähdä,kun joku tulee heti syyttelemään, että "sä varmaan näet itsesi muissa: olet takuulla itse ylipainoinen ja kateellinen & 100 muuta negatiivista piirrettä, kun tollasia kirjoittelet.:D Todettava on kuitenkin, että täällä ilmeisesti on fiksumpia ihmisiä (kiitos), kun kukaan ei tuosta provosoitunut.;)
Mä itse rehellisesti (henkilökohtaisena mielipiteenäni) ihmettelen syvästi ja vilpittömästi esim. niitä naisia, joilla on tarve jossakin f*kin nettipalstalla korostaa joitakin muille täällä silmin havaitsemattomia piirteitään, kuten omaa hoikkuttaan, kauneuttaan ja niin edelleen. Mulle itselleni kun NETTIkeskusteluissa merkitsee eniten aina ihmisen AJATTELUN rikkaus, enkä valitett. yrityksistäni huolimatta kykene ymmärtämään mitään ylimääräistä ( ainakaan puheenaiheena olevaan asiaan liittymätöntä ) esim. ulkonäköön perustuvaa 'itsetehostuksen' tarvetta.
Kuka haluais nähdä tässä joitakin syvempiä psykologisia ulottuvuuksia, olisin kiinnostunut kuulemaan? Olenko kenties ihan hirveän kateellinen yksilö?:D
Kateutta ei voi olla kuin pahaa, hyvää eikä positiivista kateutta voi kukaan tuntea. Näin minulle on opetettu.
Kateudessa on kyse siitä, että ihminen ei halua nähdä hyvää. Hän haluaa sensuroida sen pois silmiensä edestä.
Sensuurin roolina on vastustaa tietoisuutta, eli näin syntyy neuroosi.
Kateellinen sensuroi jyrkästi hyvän silmistään. Ulkopuoliset voivat havaita sensuroinnin, mutta kateellinen ei näe omaa ehdotonta asennettaan. Olen samaa mieltä tästä.
Mä en kuitenkaan ihan allekirjoittaisi väitettäsi ainoastaan pahasta kateudesta. Esim. ihailu mielletään useimmiten 'sävyltään' positiiviseksi. Ihailuun liittynee usein myös kateutta, koska ihailijalla on tietoisuus siitä, että toisella on jokin 'tavoittelemisen arvoinen' ominaisuus. Tässä tapauksessa (=ihaileva kateus) kokija ei kuitenkaan varmuudella koe tarvetta 'vahingoittaa' tai 'mitätöidä' kohdettaan, joten tunne eroaa puhtaasta pahantahtoisesta kateudesta.
Olen aina ollut sitä mieltä, että todella kateellinen henkilö on sellainen, joka ei koskaan kykene ääneen sanomaan, että toivoisi itselleen jotakin tiettyä ominaisuutta, joka on jollakin toisella. Mitä sitten on henkilö, joka kykenee ääneen kertomaan muille olevansa kateellinen jonkin toisen jostakin tietystä ominaisuudesta? Hän ei ole ainakaan kateellinen puhtaasti sillä 'pahalla' tavalla, mielestäni.
Todellinen kateus kun on aina luonnoltaan 'salamyhkäistä'.
Ihailu on ihailua ja kateus on kateutta, niiden erottava tekijä on se, että ihalileva näkee kauneutta ihailunsa kohteessa, kateellinen ei näe. Ainoa tunne joka kateellisessa herää toisen menestyksen/kauneuden edessä on sen tuhoamisen halu.
Samainen Norberto R. Keppe, johon jo viittasin on tehnyt kateudesta enemmänkin havaintoja ja on maailmankuulu brasilialainen psykoanalyytikko.
Hän kirjoittaa mm. että ihmisen on kaikkein vaikeinta hyväksyä hyvyys toisissa ihmisissä ja että kateellinen kärsii hyvyydestä eikä suinkaan pahuudesta ympärillään. Hän siis viljelee pahuutta omalta osaltaan.
Otan esimerkin: usein kateellinen ihminen kaivaa niin kauan että löytää toisesta jonkin vian. Siksi että hän voisi käydä tämän kimppuun ja oikeuttaa pahan kateuden tunteensa sillä, että toinen ei ole häntä kummempi vaan itse asiassa virheensä johdosta huonompi. Hänen omat saavutuksensa nousevat ja uhrin laskevat - samalla hän sulkee itsensä ansaan, josta poispääsy ei ole helppoa. Kateellinen ei halua nähdä muuta kuin pahaa, kuten huomaat. Jos hän näkisi sen hyvän, jota toisessa on, hän ei olisi kateellinen vaan tilalle astuisi hyvyys ja mm. ihailu joka on pahan ja kateuden täysi vastakohta.
Kateellista loukkaa eniten sen toisen olemassaolo. Hän ei ihaile neroja, mitään iloa ei tuota kenenkään ulkopuolisen onnistumisetkaan. Mitä enemmän ihminen on kateellinen sitä vähemmän hänellä on ihanteita. Kateellinen on invertoitunut, koska hän kieltäytyy hyvyydestä ja onnesta.
Kateellinen mieli ei kykene myönteiseen ajatteluun lainkaan.
Mitä mahdat tarkoittaa että todellinen kateus olisi luonnoltaan salamyhkäistä? Tarkoitatko juuri tuota sensuuria josta aiemmin puhuin?
Saanko aluksi kysyä yhden kysymyksen: miksi aloit noin kovasti puhua kateudesta? Alkuperäisen aiheenahan kun ei sinällään ollut kateus, vaan ilmeisestikin (?) ainoastaan yksi periaatteessa inhimillinen ihmisille ominainen psykologinen toimintamekanismi peilata (ts. projisoida) tiettyjä persoonallisia piirteitään/ ominaisuuksiaan muihin tilanteissa, jossa noiden piirteiden/ ominaisuuksien tietoinen käsitteleminen olisi persoonalle liian tuskallista.
Jos (?) otit kateus- aiheen esille tarkoituksenasi viitata muhun ja ensimmäiseen (tietoisen provosoivaan) kirjoitukseeni tässä ketjussa, niin siinä tapauksessa voin kertoa, että pysyn kannassani riippumatta siitä, että sinä ajattelisit mun olevan vaikka kuinka kateellinen henkilö.;) Minä en koe minkäännäköistä tarvetta tietoisesti mustamaalata, mitätöitä tai tuottaa pahaa mieltä henkilöille, jotka kärsivät narsistisista ongelmista ( annan kyllä kaikkien kukkien kukkia!), mutta sille en voi mitään, että mua ihan oikeasti näilläkin keskustelupalstoilla usein yksinkertaisesti ÄRSYTTÄVÄT sellaset tyypit, joilla on ylenmääräistä huomion tarvetta " Huomatkaa minut, huomatkaa minut- tyyliin".
Ko. kaltaiset mussa ärsyyntymisen synnyttävät kirjoittajat saattavat olla juuri niitä, joilla on tarve koko ajan(!) korostaa joitakin ulkoisia piirteitään (vaikka sellaiseen ei edes olisi keskustelun kannalta mitään tarvetta, eikä olisi kaiken järjen mukaan oletettavaakaan muiden olevan niistä asioista erityisen kiinnostunut) ja narsismiongelmiensa lisäksi he ovat usein RASSAAVALLA tavalla vielä sekoittaneet päänsä medialla & kaikenlaisella hilirimpsis hattaralla, joita opiskelevat esim. Cosmopolitanista. Sitten niiltä tulee just esim. sen kaltaisia kommentteja, kuin että: " Mitä mieltä miehet on tällasesta Sienna Miller- huulet omaavasta kauniista naisesta, jolla on kuitenkin yksi raastava ongelma: vasen korva on puoli milliä oikeaa alempana."
Ugh. Musta tuo on yksinkertaisesti niin KYLMÄÄ (!) ja niin todellisista tunteista vieraantunutta ajattelua, että ärsyynnyn sen takia...
Puhuit kyllä nimim. "pikkumutta" kateudesta hyvin asiantuntevasti ja sinulla ilmeisestikin on aiheesta laajempaa nimenomaan psykologista/ psykoanalyyttista tietämystä.:) Juuri noinhan kateellinen henkilö toimii, kuten kuvasit: hän pyrkii tietoisesti vahingoittamaan ja mitätöimään kohdettaan. Kateus onkin varmasti yksi kokijaansa eniten sisäisesti tuhoavimmista tunteista.
Itse ajattelin tota kateus- teemaa enemmänkin lähinnä joltakin yleiseltä 'psykologis- sosiologis - filosofis- arkitieto'- kantilta, enkä (kuten huomasit) minkään tietyn teoreetikon näkökulmaa mukaillen. En ole aiheeseen erityisesti perehtynyt.
Tunnettu kevyemmän sarjan sosiologi ja ajattelija Francesco Alberoni on kirjoittanut kateudesta yhden aika hyvän kirjan. Kulkee ihan nimellä 'Kateus'. Tuossa kirjassa hän kuvaili kateutta kokijansa näkökulmasta mielestäni aika hyvin ja puhuessani aiemmin kateuden 'salamyhkäisyydestä' mieleeni tuli mm. ko. teoksen sisällään pitämät näkökulmat. Muistaakseni Alberoni esitti, että kateus on aina niin voimakkaasti kokijalleen tuskaa aiheuttava tunne, että se pyritään viimeiseen asti kätkemään. Siksi siihen liittyy ja se on= salamyhkäisyyttä.
Olen Alberonin kanssa samaa mieltä kateudesta sikäli, että uskon vakaasti kaikkein kateellisimpien ihmisten olevan aina niitä, jotka eivät oikeastaan kykene kateudesta edes puhumaan ja tuota tunnetta tietoisesti juurikaan käsittelemään. Tunne on heille itselleen niin tuskallinen, että he häpeävät sitä.
Äärimmäisen kateellinen ihminen on juuri se henkilö, joka näkee jatkuvasti paljon kateutta ympärillään. Tämä muuten kenties linkittynee aika hyvin tuohon sinun mainitsemasi Norberto R. Keppen huomioon, että kateellinen viljelee pahuutta omalta osaltaan.