Niin, olen suhteessa ikävä kyllä, todella kylmän ihmisen kanssa. Olen aina elänyt "mukaillen" hänen tunteitaan, että hänkin sitten huomioisi minua, mutta ei, hänelle kyllä kelpaa oman itsetuntonsa nostattava toimintani, mutta kun minä kaipaisin halia, läheisyyttä, keskustelua, huomaavaisuutta, mitään ei tipu.
Seksiäkään meillä ei ole ollut kuukausiin, hän ei edes yritä eheyttää välejämme, vaikka pääsääntöisesti itse on tuhoa saanut aikaan.
Mies on jääsydän. Voi jopa pettää mua kännissä, eikä edes YRITÄ "hyvitellä"!!!
Sitten kun sanon että normaalisti suhteessa puhutaan tunteista ja ollaan kiinnostuneita puolisoista, niin mies sanoo että "mistä sä sen muka tiedät"??!! Ja sanoo mua liian tunteelliseksi joka tarvitsisi rauhoittavia!
Antakaa neuvoja! Vaikka tiedän että ainut toimiva voisi olla ERO!!
Niin monta monta juttua olen antanut anteeksi, ja aina yksin jaksanut yrittää kun mies joko on töissä, makaa kotona tai juo.
Suhteen eteen se ei tee mitään. Sitten se ilkeää ilkkua mua, kun heikkona hetkenä puran pahaa oloani itkemällä, koittaa tehdä musta "syyllistä" ja suorastaan halveksuu minua, kun olen aivan lopussa, vaikka hän ei tee kotona YHTÄÄN MITÄÄN, ei kerkeä olla edes isä lapsilleen.
Joskus kun oikein suutun sille ja koitan olla takaisin yhtä ilkeä (tiedän, lapsellista, mutta kun kyllästyy aina olemaan se uhri, niin tulee mieleen, että tajuaisikohan tuo miltä minusta tuntuu kun teen sillekin jotain ikävää) niin tilanne onkin kohta niin että mies uhkailee minua, joten on parempi olla "kitisti".
Esim. se on pettänyt lupauksensa tai tehnyt jotain hölmöä taas kerran, ja kun puheet ei auta, niin mä näytän sille että "en sitten minäkään ole sinun mieliksesi" ja sanon vaikka etpä sitten syö mun tekemää ruokaa, niin herrahan suuttuu, että hänellehän EI olla noin törkeitä... Onko mitään keinoa saada toista ihmistä saamaan silmänsä auki ja näkemään tämä tilanne myös minun kannaltani!???
Auttakaa.
Seksiäkään meillä ei ole ollut kuukausiin, hän ei edes yritä eheyttää välejämme, vaikka pääsääntöisesti itse on tuhoa saanut aikaan.
Mies on jääsydän. Voi jopa pettää mua kännissä, eikä edes YRITÄ "hyvitellä"!!!
Sitten kun sanon että normaalisti suhteessa puhutaan tunteista ja ollaan kiinnostuneita puolisoista, niin mies sanoo että "mistä sä sen muka tiedät"??!! Ja sanoo mua liian tunteelliseksi joka tarvitsisi rauhoittavia!
Antakaa neuvoja! Vaikka tiedän että ainut toimiva voisi olla ERO!!
Niin monta monta juttua olen antanut anteeksi, ja aina yksin jaksanut yrittää kun mies joko on töissä, makaa kotona tai juo.
Suhteen eteen se ei tee mitään. Sitten se ilkeää ilkkua mua, kun heikkona hetkenä puran pahaa oloani itkemällä, koittaa tehdä musta "syyllistä" ja suorastaan halveksuu minua, kun olen aivan lopussa, vaikka hän ei tee kotona YHTÄÄN MITÄÄN, ei kerkeä olla edes isä lapsilleen.
Joskus kun oikein suutun sille ja koitan olla takaisin yhtä ilkeä (tiedän, lapsellista, mutta kun kyllästyy aina olemaan se uhri, niin tulee mieleen, että tajuaisikohan tuo miltä minusta tuntuu kun teen sillekin jotain ikävää) niin tilanne onkin kohta niin että mies uhkailee minua, joten on parempi olla "kitisti".
Esim. se on pettänyt lupauksensa tai tehnyt jotain hölmöä taas kerran, ja kun puheet ei auta, niin mä näytän sille että "en sitten minäkään ole sinun mieliksesi" ja sanon vaikka etpä sitten syö mun tekemää ruokaa, niin herrahan suuttuu, että hänellehän EI olla noin törkeitä... Onko mitään keinoa saada toista ihmistä saamaan silmänsä auki ja näkemään tämä tilanne myös minun kannaltani!???
Auttakaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
vaikealta tapaukselta.
Toisen ihmisen pettäminen on todellakin kovasydämmisen ihmisen töitä.Ei siinä auta haukkumiset ainakaan se on selvä.
Mitenkä olisi jos vaan tekisit niitä hänen itsekkäistä teoistaan huolimatta hyviä tekoja .voittaa paha hyvällä.
Tai puhuminen vaikka hän ei kuuntelisikaan mutta jos hän mielessään ajattelisi asioita jälkeenpäin.
Tai itse uskovaisena ihmisenä pyytäisin rukousapua ,USKO -USKONKILPI sivustolta että Herra murtaisi sen kivisydämmen lihaksi.
Jumalalle kaikki on mahdollista mikä ihmiselle on mahdotonta.
Tällaisella ihmisellä ei ole toisen ihmisen kunnioitusta hän ei pidä sinun tekemisiäsi arvossa, vaan on täynnä itseään.
Lapset saavat huonoa esimerkkiä ja myöhemmin tulee ongelmia ja sinulle hyvin raskasta kun murehdit lapsien tekemisiä ja menoja.
Asialle tulisi saada ratkaisu ,hänen mielensä tulisi saada kääntymään.
kaltaisesi ihmisen. Tuo mies vaikuttaa siltä, että ihan tosissaan haluaa jäädäkin yksin.
Et sinä voi teidän suhdetta yksin rakentaa. Jätä tuollainen juntti ja lähde kesälaitumille katsastamaan uutta kultaa, joka voisi ollakin oikea löytö elämääsi!
sellainen kuin on, ei se siitä käskemällä muuksi muutu. Jos on "jääsydän", niin sellaisena pysyy.
Kyllä tuota halia, läheisyyttä ja arjen huomaavaisuutta itsekkin kaipasin ja sitä vaimolle yritin antaa. Itse en sitä saanut ja vaimo ei ottanut sitä vastaan, sanoi ettei yksinkertaisesti tykkää semmosesta.
Yrittää tietysti voit vaikka viemällä miehesi parisuhdeterapiaan mutta mahtaneeko lähteä.
voi olen niin surullinen puolestasi, mies vm56! Meillä ON tosiaan niin päin, että minä, nainen, haluaisin sitä lämpöä ja läheisyyttä ja haleja ym.(kirjoitit imperfektissä,oletko siis eronnut vai "kärsitkö" edelleen?)En ole ihan samaa mieltä siitä, etteikö jääsydän voisi hieman sulaa. Olen kertonut miehelleni, mitä kaipaisin ja mitä hän voisi tehdä:esim. voisit joskus halata takaapäin, voisit keittää aamukahvia, huomioida ja helliä muutenkin aina silloin tällöin. Alkuaikojen itkujen ja kärsimyksien jälkeen voin sanoa, että kehitystä on tapahtunut. Kyllä hän nyt hieman edes huomioi minua ja keittää jopa ne aamukahvit .Silloin KEHUN häntä aina aidosti ja lämmöllä, kyllä se niin mukavalta tuntuu.Eli olen ollut kärsivällinen - joku toinen olisi jo varmaan häipynyt!Kyllä minulta temperamenttia löytyy, huudan ja raivoan jos aihetta löytyy! Mieheni sanookin, että mä olen liian vaativa(haluan seksiä useammin kuin hän, mutta siinä auttaa oko)Hän pärjää siis yksinkertaisesti vähemmällä.Olen joskus ajatellut, että joku toinen olisi tällaisestä halukkaasta naisesta todella onnellinen. Kyllä meillä huumoria löytyy ja meillä nauretaan paljon. Kuten alussa kysyin, mies vm56, oletko eronnut?
myötätunnosta:)
No kyllä kai sitä jääsydäntäkin edes vähän saa sulatettua kun on oikeat konstit ja itse jääsydämmellä kuitenkin halua toista miellyttää.
Harvemmimpa kai ne tarpeet ihan yksiin osuvat kuitenkaan.
Eronnutpa hyvinkin vaan ystävinä olemme yrittäneet kuitenkin pysyä vaikka tuntuukin, että olisi helpompi päästä siitä katkeruudesta eroon kun ei olisi missään tekemisissä.
Asia on nyt kyllä niin, että sinä et voi toista muuttaa. MUUTAPA omaa käyttäytymistäsi. Kokeile ainakin. Ole ystävällinen(vaikka se olisi miten vaikeaa)kehu toista, yritä löytää positiivisia asioita toisesta. Varmasti jotain löytyy.Kun aikaa kuluu, voit kokea ehkä yllätyksen; se toinenkin alkaa puhua sulle ystävällisesti, alkaa jopa kehua sinua tai jotain muuta mukavaa voipi tapahtua. Pääasia, että yrität tehdä jotain TOISIN kuin ennen. Katso, kestääkö teidän suhde muutoksen. Kuka sanoi, että elämä olisi helppoa!Onnellisuuden eteen pitää nähdä vaivaa!tsemppiä sulle!
vástaajille!! Nyt näyttää jo paremmalta, keskustelimme ja todella "muutin" itseäni, en huomautellut jne. Miehessä edelleen parantamisen varaa, mutta asia kerrallaan ;) Pientä toivoa ilmassa. Hyvää kesää kaikille!
Elämä on vaikea laji etenkin niille jotka välittävät läheisistään. Niille jotka elävät tätä päivää eikä ajatelle muita vaan omaa itseään se tuntuu olevan helpompaa, kun ei osata tai välitetä, ottaa huomioon miten toista saatta loukata pettäminen valehteleminen. Meillä taas vaimolle on tullut tarve mennä omia menojaan eikä ole kuulemma mitenkään tilivelvollinen minulle menoistaan. Yö juttuihin olen ottanut tiukan kannan. Nyt on tullut kuvioon että mennään
työkavereiden kanssa mihin milloinkin, Viimmeksi munasin itseni menemällä kauppaan jossa hän on töissä, kun hänen piti olla kotona työpäivä loppunut ja puhelin ei vastannut, ajattelin että on ylitöissä enkä tiennyt oliko hän muistanut ostaa muurahaismyrkkyä, olin tulossa työpaikan ohi kotiin ja kysyn häneltä myrkystä, Yksi hänen työkaveri sanoi ettei hän tänään ole ylitöissä. Ihmettelin suuresti kun pyörä on työmaalla ja on lähtenyt töistä. Sitten kun tuli kotiin kysyin asiaa hän sanoi että oli työkavereiden kanssa syömässä kaupunkilla työ kaverin autolla. Kun seuraavana päivänä sanoin että olisiko mahdollista ilmoittaa ko asioista minulle. Etenkin kuulemma oli sovittu noin viikko aiemmin ko asiasta mutta minulle ei kuulemma voi kertoa kun en ole normaali. Mielestäni olen aika lailla normaali ja ollut yli 5v yksityis yrittäjä Firmalla paras mahdollinen luottoluokitus. Asiakkaina alueen jolla toimin suuryritykset kunnat kaupunkit kauppaketjuja. Asiakkaiden kanssa tulen erittäin hyvin toimeen samoin entisten työkavereiden kanssa, soittelevat aina silloin tällöin ja välillä käydään kahvilla kun työt on samoilla suunnilla. Sen sijaan hänellä on riitaa välillä työkavereiden (Naisten) kanssa perhetuttujen (Naisten kanssa) sekä sukulaistensa kanssa. Olen sillointällöin tilanteessa jossa puskuroin hänen ja perhetuttujen välissä ettei välit sotkeentuisi ystäviimme. Mutta raskasta tämä on etenkin nyt kun pitää muka alistua siihen että hän tekee mitä lystää ja minulla ei aviopulison roolissa ole mitään sanottavaa hänen menoihinsa.
Näyttää että olen heittämässä pyyhkeen kehään ja lopettamalla suhteemme. En jaksa enää tapella ko asioista.
Joten tälläistä elämä on, mutta eiköhän se aurinko vielä sinulle ja minullekin paista.
Joten jaksamista myös sinulle.
kyllä onkin kurja juttu!Ystäväpariskunnalla onpi lähes samanlainen ongelma. Naisella on kova halu päästä menemään milloin minnekin: tanssimaan ilman miestä, kun muutkin vaimot pääsevät, laivaristeilylle yksin,ilman miestä jne. MIES ei tietenkään tykkää, mutta ei uskalla ottaa kovaa kantaa, koska rakastaa vaimoaan!Kieltää kyllä, mutta vaimo vaan menee.Siis rakastaako näin tekevä vaimo miestään? Siinäpä ajattelemisen aihetta...Kyllä sinä normaalilta mieheltä vaikutat.Yritä jaksaa,sinun ei tarvitse sietää tuollaista elämää. Vain SINÄ tiedät, mikä sinulle on hyväksi.
Kiitos vastauksesta. Sama se on minulle että rakastan vaimoa ja haluaisin pitää perheen perheenä. Vaikka laspset ovat lähteneet kotoa pois ovat aikuisia ja yhdellä lapsiakin, ero koskettaisi meitä kaikkia ja myöskin muita läheisiä. Raskasta on kylläkin hylätä itse rakentamamme koti jä hakea ero. Olen kyllä niin hyvässä kunnossa että voisin rakentaa toisenkin talon vielä. Mutta nyt mennään päivä kerrallaan ja katson vielä pienen aikaa alkaako asiat muuttua parempaan suuntaan. Sellaiseen en aio ryhtyä että alan käyttymään samoin kun hän, koska nähdäkseni siitä tulee kierre ja jatkuu kunnes se kuitenkin päättyy loukkauksiin toisiaan kohtaan joita ei ainakaan voi anttaa anteeksi. Pyynöni vaimolle on ollut että vapaajan nautinnot nautitaan yhdessä joista tulee yhteisiä muistoja joista voidaan nauttia ja puhua myehemminkin. aikanaan nii olimme sopineetkin nyt sekin on kääntynyt että hän ei ole sopinut vaan minä. Joten tuntuu että pohja yhdessä elolle repeilee pahasti ja tunttuu että pian sitä ei ole ollenkaan. mutta vaikeaa tämä on
näinkin elää. Mutta kiitokset sinulle että vaivauduit lukemaan ja vastaamaan koska näistä asioista on vaikea puhua liikuttumatta.
ei sinun asiasi kylläkään ole hirveän huonolla mallilla. Vaimosi haluaa myös omia juttuja omien työkavereiden kanssa. Ei sillä ole mielestäni pettämisen kanssa mitään tekemistä.Käythän sinäkin kahvilla omien kavereiden ja asiakkaiden kanssa. Ei koko aikaa tarvitse olla kylki kyljessä, eihän? Rehellinen pitää olla ja kertoa milloin menee ja mihin menee. Parisuhde ei kestä salaisuuksia, rehellisyyden kyllä aistii. Siitä kumpuaa LUOTTAMUS toiseen. Anna vaimollesi vapautta, onhan sullakin.Ellei muita murheita ole, niin ero on täysin turha.
nyt pitäisi yhdessä ja erikseenkin miettiä YHTEISIÄ harrastuksia ja muita mukavia juttuja. Kun lapset ovat jo kotoa pois, teillä on alkanut uusi ajanjakso elämässänne. Meillä on lapset vielä kotona(vaikka olemme lähes saman ikäisiä)mutta silti mekin olemme keksineet uutta mukavaa ja piristävää tekemistä yhdessä. Kuten sanottu, meillä on ensinnäkin omat juttumme ja harrastuksemme- niin lisäksi yhteisiä esim. aloitimme tanssikurssin(mieheni ehdotuksesta!)hän ei juuri aloitteita tee, mut tää oli mukava yllätys!TÄSSÄPÄ AJATTELEMISEN AIHEITA naisen näkökulmasta.
Aivan niin minäkin toivoisin yhteisiä asioia ja juttuja vaimonkanssa. Mutta hän johtaa asiat nykyään aina yksin menoon ja minä yritän yhteisiä menoja joten solmuja asioissa. Ja pahimmat riirat alkoi sen jälkeen kun meninin erään kerran häntä ja hänen työkaveriaan hakemaan heidän firman juhlista, odottaessani autossa rupesin katsomaan että tuo on vaimon näköinen joka roikkuu miehen kaulassa katoksessa
kun pääsin lähemmäksi hän suuteli miestä hänen tykaverit olivat 4 naista noin 3 m heistä katselamassa touhua. Sitten ajoi pakettiauto väliin ja esti näkyväisyyden minulta silloin hänen työkaveri huusivat vaimon nimen ja sanoivat mitä jos minä näkisin ,vaimo vastasi että toivottavasti ei. Silloin minulta meni luu krkkuun ja palasin autolle miltei kun shokissa.
sitten näin orksterin miesten kantavan soittimia autoon ja katsoin että eräs niistä näytti siltä jonka kaulassa vaimo roikkui. Kun olimme vieneet hänen työkaverinsa pois, kysyin asiasta että oliko se mies katoksessa orkesterin miehiä. Hän kiisti kaiken ja alkoi huutamaan minulle että olen sairaaloisen mustasukkainen ja kuvittelen kaikki minä sanoin hänelle että oli siinä näkijöitä muitakin. Kun hän riisui itsensä suihkuun menoon ja käsivarret paljastui molemmissa käsissä oli useita ko artistin nimikirjoituksia, Kun hän seuraavan kerran tuli töistä hän sanoi että se oli eräs työkaveri jota hän onnitteli lapsen syntymän johdosta. Nyt parivuotta myöhemmin kun menimme kauppaan hänen työmaalleen sanoin että tuossa on se kaveri joka silloin sai lapsen ja halasit onnitteluksi silloin . Hän sanoi että ei se ollut vaan orkesterin solisti.Kysyin sitten kotona uudestaan häneltä asiaa ja hän sanoi ettei sanonut vahinkossa vaan se oli se solisti. Eli asian jonka selvänä omilla silmillä näin hän kiisti ja haukkui minut luulosairaaksi kunnes sitten yllättäen sanoo että asia oli niinkun näin. Ja kun olen kysynyt ketä ne työkaverit oli siinä katselu etäisyydellä heistä katoksessa, hän ei tiedä kuulemma, joten aikalailla sokeina jäähyväisiä halasivat ja suutelivat. Tai sitten ei uskalla kerto ketä ne olivat. Perustelut laivaristeilyylle hänellä on juuri kertomasi että saa keskustella työkavereiden kanssa. Mutta näkemäni perusteella työkaverit eivät olleet pääasia sinäkään iltana. Mitekähän sekin ilta olisi mennyt loppuun laivareissulla kun olisi ollut enemmän aikaa heillä koska nytkin oltiin aika rohkeita mielestäni. Nykyään tuntuu että hän kaikin tavoin yrittää kiristää minua että päästäisin hänet yksin taas laivaristeilyille.
Olen sanonut että mennä saa mutta kotiin ei tarvitse sitten takaisin tulla. Reissaamme kyllä yhdessäkin mutta joka tilanteessa nykyään törmään
vaatimuksiin yö reissuille työ kavereiden kanssa.
Nyt viimmeksi hän tosiaan haukkui minut epänormaaliksi kun sanoin että miksei voi niistä minulle sanoa jos menevät työkaveriden kanssa syömään. mielestän niissä ei ole mitään ja voi mennä vaikka yllättäenkin työ kaveriden kanssa kaupunkille syömään. Mutta sitä en ymmärrä miksi pitää salata nekin jotka etukäteen tietää. Viimmeksikin olivat sopineet noin viikkoa aiemmin. Anteeksi että tämä voi vaikuttaa turhamaiselta sinusta mutta minuun se heidän juttu viilsi aika syvään ja vei luottamusta pois.
kiitokset kuiten vielä ajan käytöstä minun viaraan ihmisen ongelmien miettimisessä.