Heips!
On tullut tässä elämän varrella mietittyä mikä sanelee eniten käyttäytymistä ja tullut itsetutkiskelun jälkeen johtopäätökseen, että kokemukset...varsinkin lapsena ja nuorena herkässä iässä.
Olen ihan perusfiksu ja päälle päin moni kuvittelee, että erittäin vastuuntuntoinen ja ahkera, mutta ei pidä paikkaansa.
oikeasti erittäin saamaton, vaikka järki sanoo, että asioita pitäisi saada tehtyä ja aika äkkiä, ettei käy huonosti.
Sattuu vaan olemaan pari aika vahvaa kokemusta takana tilanteesta, joissa olen päättänyt näyttää mihin oikeesti pystyn. kyseiset hommat meni todella putkeen, mutta sain henkisesti turpaani täysin asiattomasti kun tuli palautteen aika. Palautteen antajalla oli huono päivä molemmilla kerroilla ja johonkin piti purkaa vitutus.
Noiden kertojen jälkeen on ollut asenne, että "teet miten tahansa, niin aina tulee sanomista"
Järki sanoo, ettei asia noin ole, mutta tunteet vie voiton.
Kun tietää tehneensä asiat "vähän sinne päin" ja tulee kritiikkiä, niin ei pety niin paljoo, kuin jos tekis kaikkensa ja silti tulee takkiin.
Tyhmää, mut minkäs teet.
Kommenttia,kokemuksia?
On tullut tässä elämän varrella mietittyä mikä sanelee eniten käyttäytymistä ja tullut itsetutkiskelun jälkeen johtopäätökseen, että kokemukset...varsinkin lapsena ja nuorena herkässä iässä.
Olen ihan perusfiksu ja päälle päin moni kuvittelee, että erittäin vastuuntuntoinen ja ahkera, mutta ei pidä paikkaansa.
oikeasti erittäin saamaton, vaikka järki sanoo, että asioita pitäisi saada tehtyä ja aika äkkiä, ettei käy huonosti.
Sattuu vaan olemaan pari aika vahvaa kokemusta takana tilanteesta, joissa olen päättänyt näyttää mihin oikeesti pystyn. kyseiset hommat meni todella putkeen, mutta sain henkisesti turpaani täysin asiattomasti kun tuli palautteen aika. Palautteen antajalla oli huono päivä molemmilla kerroilla ja johonkin piti purkaa vitutus.
Noiden kertojen jälkeen on ollut asenne, että "teet miten tahansa, niin aina tulee sanomista"
Järki sanoo, ettei asia noin ole, mutta tunteet vie voiton.
Kun tietää tehneensä asiat "vähän sinne päin" ja tulee kritiikkiä, niin ei pety niin paljoo, kuin jos tekis kaikkensa ja silti tulee takkiin.
Tyhmää, mut minkäs teet.
Kommenttia,kokemuksia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
En tässä nyt kerkeä kirjoittamaan kokemuksistani, mutta suomessa ei osata antaa rakentavaa palautetta.
Samalla lailla on turpaan tullut, kun on kaikkensa yrittänyt ja nenilleen saanut. Kaiken lisäksi, tämän henkisesti nenilleen saamisen jälkeen (työpaikan menetys, YT-neuvottelut) kaatui itsellänikin kaikki lapsuuden ongelmat niskaan.
Tällä hetkellä olen kyllä jo uudessa työssä, mutta joudun edelleen henkisellä puolella työstämään näitä "auenneita" asioita työn ohessa terapiassa. Työtehoni ja itsetuntoni on enää murto-osa siitä mitä se oli.
Valitettavasti en pysty mitään muuta vinkkiä antamaan kuin, että ota rennosti, anna itsellesi hieman aikaa, ja opettele kuuntelemaan. Näillä eväillä sain ainakin itseeni edes jotain ryhtiä.
Niin sen vaikutushan riippuu siitäkin, mitä tulet jatkossa tekemään ja kokemaan.
tuntuu aina pitempään kuin myönteinen.
Siksi se herättää kipujen kynnyksiä, kysymyksiä, pahaa mieltä. Se samalla myös työstää sinua hitaasti hyväksymään toisten mielipiteet, ne negatiivisetkin.
Ei sinun tarvi mukautua siihen palautteeseen minkä saat. Sinun ei tarvi olla samaa mieltä palautteen antajan kanssa, mikäli mahdollista kerro se hänelle heti. Ellet pysty antamaan omaa vastinettasi, sinun täytyy työstää pahaa mieltäsi jonnekin haasteelliseen kohteeseen.
Puhu siitä jollekin, kenen arvostelukykyyn luotat. Pulputa tunteesi ulos ja yritä ohittaa negaatiot.
Kyllä sinä pystyt. Ihan varmasti osaat ja pystyt luottamaan itseesi.
Älä anna kunnian- ja omanarvontuntoasi loukattavan eheytymättä. Nosta pää pystyyn ja Ole oma itsesi, tee parhaasi, kyllä se siitä.
Hitaasti
Warmasti
Tsemppiä
Moi!
Älä kuule välitä yhtään!!
Kaiken maailman paskanpuhujia on maailma täynnä. Niihin pitää vain totuttautua, vaikka eihän se tietenkään helppoa ole. =(
Täytyy itse tietää missä mennään ja itse antaa tunnustusta itselleen, jos joku aikaisempi ääliö ei ole osannut sitä tehdä. Pitää olla tavallaan kuin jonkinlainen Teflon-pannu -> minkään ei saa antaa tarttua mukaansa! Täytyisi pyrkiä tarkastelemaan ihmisten motiiveja samalla, kun he suustansa jotakin päästävät. Niin väärin kuin se onkin, ihmisten antamat arviot (virallisetkin!!) ovat aina heidän mielialojensa varassa loppujen lopuksi. On täysin moraalitonta nuhdella/väheksyä toista ilman aihetta, mutta sellaista ikävä kyllä tapahtuu täällä paskamaisessa nykymaailmassa yllättävän paljon.
Pyri siihen, ettet muistelisi koko asiaa, koska muuten ainoastaan huijaisit itseäsi. Eivät kaikki ihmiset ole todellakaan yhtä raukkamaisia kuin nuo kaksi, joista mainitsit! Ymmärrä myös se, että tämä ei johtunut mitenkään sinusta itsestäsi. Tai tietenkin ymmärrät sen, mutta painoita sitä vielä tietoisesti itsellesi joka kerta, kun asia tulee mieleen. Hoe siis itsellesi: "Tämä ei johtunut minusta, tämä ei ollut minun syyni. Eivätkä kaikki ihmiset edes ole tuollaisia". Kun tarpeeksi teet sitä, huomaatkin jo muutoksen tapahtuneen olettamuksissasi. Enää et pelkää niin paljoa kuin ennen.
Minulle itselleni on tapahtunut tuolla tavoin juuri hiukan alle kuukausi sitten.
Menin nyt toukokuun lopulla ENSIMMÄISEEN kesätyöpaikkaani. Olin ensin muutaman päivän koulutuksissa, aivan kuten kaikki muutkin, ja se sujui vielä ihan ongelmitta. Sen jälkeen alkoivat työpaikan harjoittelupäivät. Viitenä harjoituspäivänä oli tarkoitus oppia suunnilleen kaikki se, mitä siinä työssä tarvitsi. Minulla oli ensimmäisen kahden harjoittelupäivän ajan kouluttaja, joka oli minua kohtaan hyvin töykeä ja äkäinen. No, en tietenkään "tajunnut" välittää mitään hänen käytöksestään, vaan hoidin hommani aivan neutraalisti. Opin tuona aikana AIVAN VALTAVASTI asioita. Lisäksi aloin pitää työstäni todella paljon. Kahden harjoittelupäivän jälkeen vara-esimies tulikin yllättäen luokseni pyytämään minua, sanoen että hänellä on asiaa. Olin silloin aivan älläkällä lyöty, että mitä nyt oli tapahtunut. Vara-esimies kertoi melkein huutaen minulle, että hän oli saanut kouluttajaltani juuri äsken puhelun, jossa oli selvinnyt etten kuulemma pärjää työssäni. Tuo oli täyttä valhetta. Olin oppinut kahdessa päivässä konkreettisesti puolet kaikista asioista ja kolme päivää oli yhä jäljellä, jolloin oppisin sen toisen puoliskon. Kukaan IHMINEN ei olisi voinut oppia kahdessa päivässä minua enempää. Olisi täytynyt muuten olla joku hitsin robotti kyseessä! Olin koko kahden harjoittelupäivän ajan skarppina tehnyt työtäni ja vieläpä kun kysyin välillä tuolta äkäiseltä kouluttajaltani, että teinkö nyt oikein, hän ei voinut muuta kuin nyökkäillä. Mutta tuo kouluttajani halusi huijata, koska ei pitänytkään minusta. Niinpä minut siirrettiin kolmeksi viimeiseksi harjoittelupäiväksi eri paikkaan harjoittelemaan. En ollut pitänyt kahden ensimmäisen harjoittelupäivän aikana edes yhtäkään ruokataukoa, koska olin niin kiintynyt työhöni. Mutta siitä huolimatta tuo vara-esimies tulee luokseni raivoten kysymään, että "lupaatko olla reippaampi!?". Miten voisin olla reippaampi, jos en edes ruokataukojakaan muistanut pitää? Tein kahdeksia tuntia töitä ja jopa Täysin Virheettömästi! Ja tuollaista paskapuhetta saa kuunnella. No, ei kai siinä muu auta kuin sanoa itselleen "huh huh, mikä työpaikka!". Nuo kolme viimeistä harjoittelupäivää vietin toisiaan toisessa paikassa, jossa uusi kouluttaja ei tiuskinut ihan niin paljoa. (Jos joku luulee, että se muka johtui minusta, niin täytyy sanoa että käyttäydyin kummassakin paikassa täsmälleen yhtä asiallisesti ja korrektisti). Noiden viimeisen kolmen harjoittelupäivän jälkeen oli tullut kokonaiset viisi harjoittelupäivää täyteen. Siinä vaiheessa osasin hommani kokonaan. Yksikään asia ei rehellisesti sanoen jäänyt askarruttamaan. No sitten viimeisenä harjoittelupäivänä tuo vara-esimies tulee jälleen yllättäen piipahtamaan ja sanoo, että työsopimukseni päättyy nyt näihin viiteen harjoittelupäivään. Hän vahingoniloisesti hymyilee ja pyytää minua allekirjoittamaan paperin, jossa lukee että olen ylipäätään kuullut asiasta. Minut sanotaan irti, vaikka olin varsin pätevä hommaani (asiakkaatkin jopa kehuivat ihan ääneen, että täältä saa kyllä hyvää palvelua!!). Itku kurkussa sanon vara-esimiehelle, että hyvää päivän jatkoa. Hän vastaa hymyssä suin, että samoin. Onneksi sentään sain palkan noilta viideltä harjoittelupäivältä. Se tästä olisikin vielä puuttunut... Maailma on täynnä huijareita ja paskanpuhujia. Kyllä se järkyttää, mutta (nyt noin kuukauden päästä) en enää itke tuota asiaa. Älä itke sinäkään. Ei me eletä muutaman sonta-aivon varassa!
vastauksista ja kannustuksesta.
kerrottakoon tarkennukseksi, että nuo kaksi palautteen antajaa olivat omat vanhempani.
Aikaa tapauksista on jo vuosia. Itsetunto on tällä hetkellä aivan olematon. Aina kun teen jotain, joka on muiden arvioitavissa,mielessä pyörii vaan se, että "mitähän taas teen väärin?"
olen asiakaspalvelutyössä ja sen verran läheisessä asiakaskontaktissa, että asiakas vaistoaa epävarmuuden. Nykyään en enää osaa edes pahemmin peitellä epävarmuuttani.
Itseeni pätee valitettavan hyvin sanonta "on fiksu kunnes avaa suunsa" eli olemus on luotettava ja professionaali, mut kun tartutaan toimeen, niin epävarmuus jyrää ensivaikutelman ja sehän ottaa aivoon.
Luottamus omaan arviointikykyyn kaiken tekemisen suhteen on lähellä nollaa.
Senpä takia ei tule tehtyä läheskään niin paljon asioita kuin pitäisi, vaikka juuri niin pitäisi tehdä.
tiedän, että pitää etsiä uusia tilaisuuksia näyttää itselleen ennen kaikkea mihin pystyy. Saada aikaan parantavia kokemuksia. Ainoo vaan, etten osaa arvostaa pätkääkään tavanomaisten asioiden onnistuneita suorituksia. Pitäis juosta vähintään marathon ja sekin neljään tuntiin ennen kuin tuntuis jossain.
Pitää päästä eroon asenteesta "et kuitenkin menee päin prinkkalaa".
Lisäksi itsäni on aina ottanut aivoon kaikenlainen suunnittelu ja jostain perverssistä syystä arvostan spontaania onnistumista enemmän.
Mun mielestä on paljon siistimpää, jos joku pelkillä lahjoilla yltää samaan kuin toinen pitkän treenauksen jälkeen. En siis osaa pätkääkään arvostaa määrätietoista työskentelyä jonkun asian eteen.
Mut tää maailma on täynnä asioita, joita ei voi osata paneutumatta ensin asiaan...
Lisäksi elinolosuhteet on sellaset, että tuttuja asioita on erittäin vähän ja uutta pitäisi omaksua paljon ja nopeesti. Uusi asuinpaikkakunta, uusi asumismuoto,ensimmäinen lapsi ja uudet työkuviot.
Yhtenä saavutuksena vois pitää kyl sitä, ettei vielä ole täysin hulluksi tullut, mikä onkin nyky-yhteiskunnassa edellytyksenä terapiaan pääsylle. Sanottiin suoraan, että olen liian hyväkuntoinen terapiaan, koska kykenen tekemään töitä...tai siis menemään ja tulemaan sieltä.