Boori on netistä löytyvien tietojen mukaan melko harmiton aine ainakin boorihappona ja booraksina. Kuitenkin "Tietoja kemiallisista aineista" kertoo boorin olevan suunnilleen yhtä myrkyllistä (ihmisille) kuin metanoli, kertyvän hermokudokseen ja maksaan ja myös jäävän sinne. Se ero metanoliin, ettei siis poistu.
Pieneliöille erityisen vaarallinen (mm muurahaismyrkky, homeenestoaine ym) ja kertyy ravintoketjuun tuhoisin seurauksin.
Teollisuus, ainakin Loviisan atomivoimala, pumppaa mereen vuosittain tonnikaupalla booraksia muitten jätteitten mukana vastoin Valtioneuvoston päätöstä 364/1994 joka kieltää boorin päästämisen pohjaveteen joko suoraan tai maakerrosten läpi. Vesistöihin sen pääsy on erityisesti kielletty jo muualla.
Kysymys kuuluukin: ONKO boori ihmiselle myrkky vai ei? Voinko käsitellä piha-aidan booraksiliuoksella ennen maalausta? Minkä viranomaisen pitäisi valvoa booripäästöjä luontoon?
Boori
4
4225
Vastaukset
Itsekin olen aika paljon booriyhdisteille altistunut. Olen ollut työkseni asentamassa lämmöneristettä, jossa on molempia yhteensä 16m-%. Booriyhdisteitä pidetään melko vaarattomina. Rakennusmateriaalina mm. juuri tämä Ekovilla saa parhaan mahdollisen päästöluokituksen, M1. Nenäverenvuototaipumukseni huomasin vähentyneen pysyvästi, kun villaa käsittelin. Tällaisia lämmöneristeitä asennetaan laajasti ympäri maailman, eikä yhdelläkään asentajalla ole tiettävästi tilastoitua boorista johtuvaa ammattitautia.
Rottakokeissa on päästy tuloksiin, että booriyhdisteet pitkäaikaisaltistuksena surkastuttavat kivekset. Tästä kuitenkaan ei ole näyttöä ihmisillä.
Haitallisiksihan nuo molemmat luokitellaan, kuten nyt moni muukin aine. Suurin haitta akuuttitapauksessa lienee kurkkukipu ja nenäverenvuoto (minullehan teki päinvastoin)Piti vielä sanoa, että boori on kasveille tärkeä hivenaine, mutta pitoisuudet ovat todella pieniä.
Ja ihan varmasti voit turvallisin mielin puurakenteita booriyhdisteillä käsitellä. Aineet vaanovat vesiliukoisia, joten käy ainoastaan sisätiloihin. Boorihappo on suhteelisen niukkaliukoinen veteen.
Booria on joissakin lannoitteissa. Se on kasveille välttämätön alkuaine. Sopinee meren levien rehevöittämiseen.
Booraksin LD50 arvo on luokkaa 2,5g/kg eli aikuisen miehen tappava annos olisi yli 100 g booraksia. Jos booraksi on vielä imeytetty piha-aitaan, joutunee sitä sitten syömään useampia lautoja, että kuolisi.- Anonyymi
Boorin merkitystä ja tärkeyttä hivenaineena on alettu korostamaan viime aikoina. Sillä lienee merkitystä hormoniaineenvaihdunnassa ja luukudoksen rakentumisessa jne.
Liäravinteena löytyy monelta valmistajalta, esim.
https://fiksuapteekki.fi/tuote/boron-3mg-life-extension/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2172890Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1712546Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061182Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1321082- 681038
Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831035Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait276994Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka332971Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20919Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22778