yksin

Yksinäisyys -käsitteeseen yhdistetään tosiaan aika paljon negatiivisia latauksia. Outoa, eivätkö ihmiset tule toimeen itsensä kanssa?

Entä, eikö kaksinkin ollessa voi kokea olevansa yksin? Joskus voi käydä niin, että kaksin ollessa (vastapuolesta riippuen) kokee olonsa vaivaantuneeksi. Vaivaantuminen voisi olla sitä, että ei osaa kokea olevansa kaksin, sen paremmin kuin yksinkään.

aina kaunihimipi kirjoitti:

Yksinäisyys -käsitteeseen yhdistetään tosiaan aika paljon negatiivisia latauksia. Outoa, eivätkö ihmiset tule toimeen itsensä kanssa?

Entä, eikö kaksinkin ollessa voi kokea olevansa yksin? Joskus voi käydä niin, että kaksin ollessa (vastapuolesta riippuen) kokee olonsa vaivaantuneeksi. Vaivaantuminen voisi olla sitä, että ei osaa kokea olevansa kaksin, sen paremmin kuin yksinkään.

Lue lisää

kaksin voi tuntea olevansa yksinäinen, kuten itse kuvailit, negatiivisessa mielessä. Mutta väittäisin että kaksin ei voi tuntea olevansa yksin, ellei ole jokin mielenhäiriö :)

o.o.s kirjoitti:

kaksin voi tuntea olevansa yksinäinen, kuten itse kuvailit, negatiivisessa mielessä. Mutta väittäisin että kaksin ei voi tuntea olevansa yksin, ellei ole jokin mielenhäiriö :)

Lue lisää

Vastapelurin läsnäolon tunne voi esineellistyä. Pitkään jatkunut ja puhkikulunut rutiiniavioliitto voisi olla yksi esimerkki kaksin-yksin -tilanteesta.

Viittasit mielenhäiriöihin. Autismi on esimerkki yksinolosta. Psykopaattisuus voisi olla toinen. Psykopatiaan voi ainakin liittyä totaalinen tunnetason läsnäolokato.
Ja ehkä koomapotilas. Onko hän läsnä vai ei, kun istut hänen vieressään sairaalavuoteen ääressä? Entä vuoden kuluttua, jos olet jo luopunut toivostasi koomasta heräämisen suhteen?

Kuvasit kauniisti tunnelmiasi.

Lainaan tähän suoraan Kansanvalisseuran nettisivuilta tutkija Sari Taimelalta http://sivistys.net/?action=juttu&ID=1105 pikku pätkän, jossa myös hän kuvaa yksinäisyyteen liittyviä mahdollisia tuntoja:

"" Miltä yksinäisyys tuntuu? Pahimmiltaan ehkä tältä: pimeältä, äänettömältä, loputtomalta, ääriviivattomalta, kylmältä, syvältä. Kroonisena yksinäisyys saa ihmisen tuntemaan itsensä ontoksi, tarpeettomaksi, ääriviivattomaksi, turraksi tai minuudettomaksi. Yksinäisyys on sitä, että huutaa eikä kukaan tunnu kuulevan, että lämpö kaikkoaa, että maisema muuttuu mustaksi ja aika häviää. Yksinäisyys tuntuu siltä, että ympärilläni kaikki loppuu, kuuluu vain oma vääristynyt ääneni. Yksinäisyydessä näkyy vastapäisiä seiniä, selkiä ja ohikiitäneitä onnenhetkiä, kun sinä ja te kaikki olette poissa.

Yksinäisyys on havaitsemamme poissaolo, aukko siinä kohtaa, missä pitäisi olla jotakin.

Vai tuntuuko yksinäisyys tasapainolta maailman ja luonnon kanssa, rauhalliselta, täydeltä yhteydeltä muuhun kosmokseen? Että voin rauhassa hakea omaa itseäni, tuntea ja hyväksyä itseni, tyytymään olemaan siinä, mihin olen maailmassa joutunut? Etten riipu muiden varassa, etten ajaudu muiden tahdon mukana pois itsestäni? Että olen kotonani avaruudessa, leijun kosmisten tuulten heijastavana ja valaisen itse oman näkökenttäni?

Ehkä yksinäisyys on myös läsnäolo, vieraiden minujen poissaolosta syntyvä tyytyväinen minuus. Harvemmin kuitenkin yksinäisyys näyttää olevan tätä. ""