Ihminen taitaa olla aika sosiaalinen eläin. Toiset ihmiset kuitenkin nauttivat yksinäisyydestä, itsekin kuulun heihin. Herää pari kysymystä:
Mitä on yksinäisyys?
Ylipäätään, onko mahdollista olla "yksin"?
Entä, onko ihminen yksin ollessaan yhtä itsensä vai yhtä maailmankaikkeuden kanssa? Tai, sekä että?
Mitä on yksinäisyys?
Ylipäätään, onko mahdollista olla "yksin"?
Entä, onko ihminen yksin ollessaan yhtä itsensä vai yhtä maailmankaikkeuden kanssa? Tai, sekä että?
Vastaukset 6
Vanhimmat
on yksin, kaksi on kaksin jne. Kun muita ei ole välittömässä läheisyydessä, olet yksin. Tunnetko olosi yksinäiseksi (negatiivisessa mielessä) on eri asia. Yksin voi olla ihan kiva olla, jos ei tunne oloaan yksinäiseksi. Yksinäisyys sanana on yleensä negatiivisesti ladattu, sillä ilmaistaan surua yksin olemisesta. Mutta jos sanoo että on yksin, ei se tarkoita että se olisi negatiivista millään lailla.
Yksinäisyys -käsitteeseen yhdistetään tosiaan aika paljon negatiivisia latauksia. Outoa, eivätkö ihmiset tule toimeen itsensä kanssa?
Entä, eikö kaksinkin ollessa voi kokea olevansa yksin? Joskus voi käydä niin, että kaksin ollessa (vastapuolesta riippuen) kokee olonsa vaivaantuneeksi. Vaivaantuminen voisi olla sitä, että ei osaa kokea olevansa kaksin, sen paremmin kuin yksinkään.
kaksin voi tuntea olevansa yksinäinen, kuten itse kuvailit, negatiivisessa mielessä. Mutta väittäisin että kaksin ei voi tuntea olevansa yksin, ellei ole jokin mielenhäiriö :)
Vastapelurin läsnäolon tunne voi esineellistyä. Pitkään jatkunut ja puhkikulunut rutiiniavioliitto voisi olla yksi esimerkki kaksin-yksin -tilanteesta.
Viittasit mielenhäiriöihin. Autismi on esimerkki yksinolosta. Psykopaattisuus voisi olla toinen. Psykopatiaan voi ainakin liittyä totaalinen tunnetason läsnäolokato.
Ja ehkä koomapotilas. Onko hän läsnä vai ei, kun istut hänen vieressään sairaalavuoteen ääressä? Entä vuoden kuluttua, jos olet jo luopunut toivostasi koomasta heräämisen suhteen?
Vaikea kysymys johon en osaa vastata. Tuskin ymmärsin kysymystäkään täysin. Yksinäinen olen ollut koko ikäni joten kokemusta on. Kerronpa erään asian. Liikun mielelläni luonnossa, isoissa erämaissakin ja yksin. Minua aina ihmetytti se uhkaava tunne joka joskus valtasi mielen kun oli hiljaista ja rauhallista yötulilla. Ikäänkuin jokin olisi hiiviskellyt leirin lähistöllä. Kerran sitten luin Suomen luonto lehdestä selityksen. Se on oma alitajuntani joka nousee pintaan. Arkielämän rutiinit ja kiire pitää alitajunnan kurissa. Sillä ei ole mahdollisuutta nousta pintaan. Erämaan rauhassa ja illan väsyneessä joutilaisuudessa se alkaa päästä voitolle. Ja projisoin sen itseni ulkopuolelle, kuusten varjoihin lymyämään. Siis, yksinäiset, jos tunnette pelkoa, siihen ei ole syytä. Se mikä tuntuu vaanivan teitä on vain omaa tajuntaanne.
Kuvasit kauniisti tunnelmiasi.
Lainaan tähän suoraan Kansanvalisseuran nettisivuilta tutkija Sari Taimelalta http://sivistys.net/?action=juttu&ID=1105 pikku pätkän, jossa myös hän kuvaa yksinäisyyteen liittyviä mahdollisia tuntoja:
"" Miltä yksinäisyys tuntuu? Pahimmiltaan ehkä tältä: pimeältä, äänettömältä, loputtomalta, ääriviivattomalta, kylmältä, syvältä. Kroonisena yksinäisyys saa ihmisen tuntemaan itsensä ontoksi, tarpeettomaksi, ääriviivattomaksi, turraksi tai minuudettomaksi. Yksinäisyys on sitä, että huutaa eikä kukaan tunnu kuulevan, että lämpö kaikkoaa, että maisema muuttuu mustaksi ja aika häviää. Yksinäisyys tuntuu siltä, että ympärilläni kaikki loppuu, kuuluu vain oma vääristynyt ääneni. Yksinäisyydessä näkyy vastapäisiä seiniä, selkiä ja ohikiitäneitä onnenhetkiä, kun sinä ja te kaikki olette poissa.
Yksinäisyys on havaitsemamme poissaolo, aukko siinä kohtaa, missä pitäisi olla jotakin.
Vai tuntuuko yksinäisyys tasapainolta maailman ja luonnon kanssa, rauhalliselta, täydeltä yhteydeltä muuhun kosmokseen? Että voin rauhassa hakea omaa itseäni, tuntea ja hyväksyä itseni, tyytymään olemaan siinä, mihin olen maailmassa joutunut? Etten riipu muiden varassa, etten ajaudu muiden tahdon mukana pois itsestäni? Että olen kotonani avaruudessa, leijun kosmisten tuulten heijastavana ja valaisen itse oman näkökenttäni?
Ehkä yksinäisyys on myös läsnäolo, vieraiden minujen poissaolosta syntyvä tyytyväinen minuus. Harvemmin kuitenkin yksinäisyys näyttää olevan tätä. ""