Olisin kiinnostunut aloittaa joogaamisen. Voiko sen tehdä itsenäisesti, vai pitääkö mennä jollekin kursille? Vai voiko apuna käyttää kirjaa ja siten oppia salat?
En tiedä joogaamisesta juuri paljoakaan, mutta tahtoisin aloittaa sen saadakseni mieleni tasapainoon. On ollut vähän ongelmia paniikin ja masennuksen kanssa. Tahdon myös notkistua ja parantaa hermojani.. Neuvoja, kiitos.
Joogan aloittaminen
3
2569
Vastaukset 3
- Annina.
Kannattaa mennä tunnille/kurssille. Itseoppiminen on todella hidasta ja kirjasta lukeminen tai DVDltä katselu ja apinoiminen eivät anna samaa fiilistä kuin ohjauksen alla joukossa oppiminen.
Minäkin aloitin yksin kun kukaan kavereistani ei kiinnostunut lähtemään seurakseni. Menin vaan rohkeesti alkeistunnille ja olin yhtä öönä kuin muutkin ekakertalaiset. Mutta fiilis oli todella kiva heti ekalla tunnilla kun olin osa porukkaa enkä yksin jossain olkkarin matolla ähertämässä.
Aloita hathajoogasta, jos mahdollista, se on rantouttavaa ja rauhallista. Astanga /voimajooga on fyysisempää ja vaatii malttia ja pitkäjänteisyyttä. - niitäkin on
Muistuttaisin myös, että Tai Chistä on erilaisia pitempiä ja lyhempiä muotoja. Myös Chi Kungista, jota itse harrastan. Nuorempana joogasin, mutta vaihdoin Chi Kungiin kun sopi selälle paremmin & temperamentillenikin---selvästi tasapainottaa!!!! Mulla on yksi pääharjoitus, jonka lisäksi tai vaihtoehtona mielialan mukaan teen muutamaa muuta. Myös joogan pari sarjaa on joskus kuvioissa.
Päivittäinen rutiini (mitä tahansa näistä psykofyys. harjoituksista) on oikeasti hirmu hyödyllistä. Itse oon niin vaihtelunhaluinen, että kaipaan monipuolisuutta. Välillä vauhdikkaampaa (Chi Kungista löytyy aika dynaamisiakin muotoja), välillä tosi rauhallista & meditaatioita. Ajatkin (siis harjoitussessioiden kestot) mulla on vuosien mittaan vaihdelleet, mutta aina teen jotain---kerran oli pidempi tauko ja iskä lopulta sanoi ettetkö vois alottaa uudestaan mietiskelemään ja joogaamaan, kun olit sillon niin paljon kivempi ja rauhallisempi xD Sen jälkeen sitten oon pitäytynyt harjoituksessa ja siitä on tullut luonnollinen osa identiteettiä. En voisi kuvitella elämää ilman. Varmaan harrastaisin Astangaakin, mutta vanha selkävamma ei oikein anna myöden. Onnea vaan sinulle koitoksiin!!! Jooga & sukulaisharjoitukset ovat hieno investointi omaan hyvinvointiisi!!!! Kaikki maailman kolhut kestää paljon paremmin, kun on tasapainossa sisimpänsä kanssa---ja sieltähän se voima kumpuaa-- - Elberi
Hei.. Itse aloitin joogan muutama kuukausi sitten.. Menin peruskurssille, jonka tavoitteena oli saada ohjeita itsenäisen joogan harjoittamiseen.. Mielestäni se oli loistava aloitus, varsinkin, jos tulevaisuudessa haluaa joogata yksin.. itse kyllä pidin ryhmässä toimimisesta ja hiljentyminen on helpompaa kuin kotona.. Joogasta tulee niin paljon parempi olo, että suosittelen sitä kaikille.. Joogaan myös kotona joka päivä ja se on loistava alku päivälle..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102321Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231024- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha589861- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31646- 69644