Miksi minun pitäisi pelastua jostakin? Olenko syyllinen elämääni, siihen, että olen syntynyt? Jos en ole syntynyt omasta tahdostani, siis en ole itse halunnut tulla maailmaan kokemaan elämää, niin en voi olla vastuussa niistä kehnoista olosuhteista, joissa olen kasvanut ja joutunut kokemaan. Mikä jumala se sellainen jumala on, joka kehittää jatkuvasti uusia sieluja ja heittää niitä sitten erilaisiin ihmisolosuhteisiin nähdäkseen, löytyykö niistä uskoa yhdellä ainoalla oikealla tavalla? Ja jos ei löydy, niin ikuiseen rangaistukseen siitä vaan! Ei ainakaan Jumala, joka on Rakkaus ja Myötätunto, voisi tehdä sellaista. Tai ainakaan minä en voi uskoa sellaiseen jumalaraakalaiseen.
Jos olen itse valinnut tulevani ihmisen kehoon ja elämään tämän kertaisen elämäni näissä nykyisissä olosuhteissa, voin tästä päätellä, että olen ollut olemassa jo ennen tätä elämää vähintään sieluna - ja tiennyt ne haasteeni, joita tulen elämässäni kohtaamaan. Ei kukaan järkevä sielu valitsisi syntyvänsä sellaiseen elämänpeliin mukaan, jossa jonkinlainen todellinen ikuisen helvetin uhka olisi oikeasti olemassa. Koska sieluni on ikuinen, on ollut aina ja on aina oleva, Jumalasta lähtöisin ja siis Jumalan "osanen", niin en voi kuvitella, että Jumala rankaisisi omaa osastaan/lastaan ikuisella helvetin tulella mistään, ei pahimmastakaan erehdyksestä, vaan antaisi aina uuden tilaisuuden.
Syntejäni/erehdyksiäni eli siis karmaani joudun vielä todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin paikkailemaan, mutta juuri tästä karman oravanpyörästä me kylläkin tarvitsemme pelastusta. Olemme näet, lähdettyämme elämän kokemusleikkiin mukaan, unohtaneet todellisen jumalallisen olemuspuolemme ja sen, että me luomme itse oman elämämme ja kaiken siihen liittyvän: Olemme luojia joilla on täydellinen vapaa tahto eli kaikki se mitä ajattelemme ja sanomme tai etenkin uskomme, toteutuu meille kirjaimellisesti. Olemme vuosituhansien saatossa oppineet tuntemaan selkänahassamme, että jos toimimme "väärällä" tavalla, saamme rangaistuksen. Tästä olemme päätelleet, että on Jumalan tahto ja laki, että pahasta rangaistaan ja joudutaan kärsimään seuraukset, tai toisaalta hyvistä teoista ja ns. oikeasta tiestä saamme palkinnon tai paratiisipaikan. Se on siis oma luomamme sääntö, ei Jumalan laki. Jumalan laki on "Kaikki mitä luotte, sen joudutte kokemaan", mutta voimme joka hetki muuttaa luomuksemme uudeksi ja paremmaksi. Emme siis olekaan pakotettuja kokemaan karmaamme, ellemme sitä halua ja tunne tarvitsevamme. Vasta sitten, kun me alamme ymmärtämään todellista elämän tarkoitusta ja mieleemme alkaa palautua muistikuvia todellisesta henkisestä ja jumalallisesta olemuksestamme voimme lopullisesti alkaa vapautumaan jälleensyntymien "pakosta" ja siirtymään korkeammalle kehitystasolle eli Uuteen Maailmaan ja uusiin seikkailuihin siellä.
Ihmisen poika Jeesus, Kristus tietoisuudessaan, yhtä Jumalan kanssa (niin kuin me kaikki olemme), yritti opettaa meille muutamia vinkkejä, joiden avulla pääsisimme pois tuosta jälleensyntymien loputtomasta jatkumosta ja löytäisimme jälleen alkuperäisen jumalallisen todellisuutemme (esim. kertomus tuhlaajapojasta). Yksi vinkki oli anteeksianto, itselle ja toisille (tehokas karmanpuhdistaja!). Toinen ja vieläkin voimakkaampi oli Rakkaus; rakkaus Jumalaan , itseen ja kanssaihmisiin (sama asia, koska kaikki on yhtä). Kolmas vinkki oli Jeesuksen esimerkin seuraaminen; myötätunto , auttaminen, palveleminen, epäitsekkyys, yksinkertainen elämä, kaikkien samanarvoisuus ihmisinä, mutta nämä vinkit ovat jääneet toisarvoisiksi, koska meidät on ohjattu uskomaan, että riittää kun uskoo... Tosin neljäs vinkki oli: rukoile uskoen, niin kuin olisit jo saanut , niin se toteutuu. Tai jos uskosi on vankkumaton, niin voit siirtää vuoria. Siispä uskommepa niin tai näin, se tulee meille todeksi! Onko mikään siis oikeastaan totta?
Onko pelastus tarpeen?
47
731
Vastaukset
- ...
Minä haluan elää niin, että kuolemani on riemukas kotiinpaluu. Niin, että kun jätän taakseni tämän murheen alhon, se on sitä toivottavasti viimeistä kertaa.
Kristinusko meni lopullisesti metsään 400-luvulla. Surullista sinänsä, mutta koko kristinuskon historia on täynnä virheitä, joita on yritetty paikkailla vielä isommilla virheillä. Jeesuksen paikan on ottanut Paavali, ja hänenkin tekstejään on tulkittu todella kieroontuneella tavalla.
Jeesus neuvoi meille täsmälleen sen tavan, miten täällä maailmassa tulisi elää ja miten täältä pääsee turvallisesti takaisin kotiin. Eli elämä rakkauden kaksoiskäskyn ja kultaisen säännön mukaisesti. Ei enempää eikä vähempää.
-- Rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi ja Jumalaa yli kaiken.
-- Kohtele lähimmäistäsi kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan.
Siinä on kaikki. Me jokainen olemme Jumalan lapsia, pieniä paloja Häntä itseään, Hän on meidät luonut omasta olemuksestaan, Hän tuntee meidät jokaisen ja Hän rakastaa meitä kaikkia. Kokemukseni mukaan Hän ei salli yhdenkään meistä putoavan minnekään maailmankaikkeuden suuren lämpöpatterin väliin eikä hän myöskään tuomitse eikä rankaise ajallisista teoista ikuisella kidutuksella. Overkill ei kuulu Jumalan keinovalikoimaan.
Voimme toki ITSE joutua eroon Jumalasta - tavalla, jota buddhalaiset kutsuvat "taitamattomaksi" ja kristityt "saastaiseksi" elämäksi, eli tietoisesti ja tahtoen tekemälä eron sekä Jumalaan että lähimmäisiimme. Tosin siinä vaaditaan jo omaa aktiivisuutta. Silti edes kadotuksessa Jumala ei ole koskaan kaukana.
Jumala tiesi, kun tulimme tänne, että tulisimme kolhiintumaan ja likaantumaan emmekä aina eläisi Hänen sääntöjensä mukaisesti. Siksi hän on valmis antamaan meille anteeksi. Hän edellyttää sitä samaa myös meiltä: että me annamme anteeksi toisillemme ja itsellemme. Sillä saamme kuitattua karmaamme.
Toisaalta myös se, että "jokainen, joka huutaa Herraa avukseen hädässään, pelastuu", pitää paikkaansa. Eroon joutuminen Jumalasta merkitsee samaa kuin kadotus. Siitä pelastuu huutamalla Jumalaa avuksi. Ja toisaalta sellainen ihminen, joka on elänyt ns. huonoa ja syntistä elämää ja on vaarassa joutua Hänestä eroon, pääsee turvallisesti kotiin pyytämällä Isää avukseen ja että än antaisi turvallisen kotimatkan kuoleman jälkeen. (Tosin tekojen seuraukset on silti koettava.)
Kärjistäen: Me tavikset tarvitsemme sitä, mitä Jeesus opetti. Ne pahikset, jotka ovat kämmeltäneet oikein kunnolla, tarvitsevat sitä, mitä Jeesus sovitti. Sairaat tarvitsevat lääkäriä enemmän kuin terveet, joille taas sairauden ennaltaehkäisy on olennaisempaa.
Pahin "rangaistus", mikä meitä voi viimeisen tuomion jälkeen kohdata, on joutua syntymään takaisin tänne murheen alhoon. Se on vähän niinkuin jäisi elämän koulussa luokalle.
Tuo, mitä puhut, on sanasta sanaan totta. Toivon, että ne raamatulla päähän -hihhulit, joita näilläkin palstoilla vilisee viljalti, ottaisivat sanoistasi opikseen ja todella miettisivät, mistä tässä kaikessa on kyse. - H.H.
"Siispä uskommepa niin tai näin, se tulee meille todeksi!"
- Kovetettuaan sydämensä Basmati-Jasmiina karmuutti itsellensä kovan kohtalon ja eli kivenä seuraavan elämänsä.
- Juudas, Kaifas, Longinus ja Ristiinnaulitaan-kuoron jäsenet elivät kimpassa seuraavan elämänsä Jeesuksena älyten samalla kantaa koko maailman synnit.
En tosin ymmärrä, miten nämä muuttuivat synnillisistä synnittömäksi.- ...
...sen edestään löytää.
Ihminen jälleensyntyy vain ihmiseksi. Jos Basmati-Jasmiina kovetutti sydämensä, hän todennäköisesti silloin myös järjesti itsensä eroon Jumalasta, ja ensialkuun löysi itsensä kadotuksesta. Siellä hänen alitajuntaansa patoutuneet kauhut iskivät kybällä päälle. Riittävästi kauhuissa ryvettyään Jasmiina ymmärsi huutaa Jumalaa avuksi yhdellä hänen monista nimistään, ja tämän jälkeen Jumala otti hänet luokseen. Loppuraportti oli kuitenkin sellaista luettavaa, että edessä oli paluu takaisin tänne murheen alhoon paikkaamaan se, mitä viime kerralla tuli töpeksittyä.
Juudas, Kaifas, Longinus ja Ristiinnaulitaan-kuoron jäsenet putkahtivat todennäköisesti kukin vuorollaan Luojan eteen tekemään tiliä. Koska he ilmeisestikin olivat samaa sielunryhmää ja jakoivat saman karman ja syyllisyyden keskenään, he myös inkarnoituivat uudelleen takaisin. He kaikki ehkä jälleenkuolivat Trajanuksen vainoissa Colosseumilla virsiä veisaten. - Jor-el
... kirjoitti:
...sen edestään löytää.
Ihminen jälleensyntyy vain ihmiseksi. Jos Basmati-Jasmiina kovetutti sydämensä, hän todennäköisesti silloin myös järjesti itsensä eroon Jumalasta, ja ensialkuun löysi itsensä kadotuksesta. Siellä hänen alitajuntaansa patoutuneet kauhut iskivät kybällä päälle. Riittävästi kauhuissa ryvettyään Jasmiina ymmärsi huutaa Jumalaa avuksi yhdellä hänen monista nimistään, ja tämän jälkeen Jumala otti hänet luokseen. Loppuraportti oli kuitenkin sellaista luettavaa, että edessä oli paluu takaisin tänne murheen alhoon paikkaamaan se, mitä viime kerralla tuli töpeksittyä.
Juudas, Kaifas, Longinus ja Ristiinnaulitaan-kuoron jäsenet putkahtivat todennäköisesti kukin vuorollaan Luojan eteen tekemään tiliä. Koska he ilmeisestikin olivat samaa sielunryhmää ja jakoivat saman karman ja syyllisyyden keskenään, he myös inkarnoituivat uudelleen takaisin. He kaikki ehkä jälleenkuolivat Trajanuksen vainoissa Colosseumilla virsiä veisaten.Elämä on kuin troijan hevonen. Tästä kommentista voi kukin muotoilla mieleisensä vastauksen elämää koskien.
Tämä etruski poistuu nyt Hekaten temppelistä... - loRuppa
... kirjoitti:
...sen edestään löytää.
Ihminen jälleensyntyy vain ihmiseksi. Jos Basmati-Jasmiina kovetutti sydämensä, hän todennäköisesti silloin myös järjesti itsensä eroon Jumalasta, ja ensialkuun löysi itsensä kadotuksesta. Siellä hänen alitajuntaansa patoutuneet kauhut iskivät kybällä päälle. Riittävästi kauhuissa ryvettyään Jasmiina ymmärsi huutaa Jumalaa avuksi yhdellä hänen monista nimistään, ja tämän jälkeen Jumala otti hänet luokseen. Loppuraportti oli kuitenkin sellaista luettavaa, että edessä oli paluu takaisin tänne murheen alhoon paikkaamaan se, mitä viime kerralla tuli töpeksittyä.
Juudas, Kaifas, Longinus ja Ristiinnaulitaan-kuoron jäsenet putkahtivat todennäköisesti kukin vuorollaan Luojan eteen tekemään tiliä. Koska he ilmeisestikin olivat samaa sielunryhmää ja jakoivat saman karman ja syyllisyyden keskenään, he myös inkarnoituivat uudelleen takaisin. He kaikki ehkä jälleenkuolivat Trajanuksen vainoissa Colosseumilla virsiä veisaten.No mikähän lie hitlerin kohtalo tätänykyä..
Vieläköhän sylkee kattoon Kadotuksessa tms. vai onkohan Miäs jo putkahtanut uudelleen tänne..
Veikkaampa että Hiltusen uus kohtalo on jotain tyyliin kalkuttalainen homoseksuaali sorrettu ööö-luokan kansalainen kaikella tavalla.Huh, en haluais hänen kenkiisä.
Toisaalta kauheeta edes sanoo tyypistä, mut mä toivon et sekin polle joskus löytää anteeksiannon ja rauhan..Mut ..voi apua sitä karman määrää. - Uus-Aatu
loRuppa kirjoitti:
No mikähän lie hitlerin kohtalo tätänykyä..
Vieläköhän sylkee kattoon Kadotuksessa tms. vai onkohan Miäs jo putkahtanut uudelleen tänne..
Veikkaampa että Hiltusen uus kohtalo on jotain tyyliin kalkuttalainen homoseksuaali sorrettu ööö-luokan kansalainen kaikella tavalla.Huh, en haluais hänen kenkiisä.
Toisaalta kauheeta edes sanoo tyypistä, mut mä toivon et sekin polle joskus löytää anteeksiannon ja rauhan..Mut ..voi apua sitä karman määrää.Kiitti vaan, mulla menee ihan hyvin. Olen nykyisin pörssikeinottelijana Hell-Sin-gissä.
Churchill taitaa olla nykyisin se kalkuttalainen homppeli ja ne muutkin liittoutuneet on kaikki tätä nykyä kusessa. Kannattaa olla suhteet kattokaas kondiksessa!
Karmaakaan ei ole paljon pashaakaan!
Käyks katteeks?
- Jor-el
Karmastakin voi olla montaa mieltä. Minun mielipiteeni on että en tiedä onko sitäkää olemassa. Yhtään varmaa todistetta en ole saanut keksittyä vielä tämän elämäni aikana ja tuskin tulen siihenkään vastausta löytämään.
Ehkä tehtävämme on keksiä hienoja kysymyksiä ja kyseenalaistaa kaikki mihin uskomme. Tietenkin tämäkin on paradoksi johon vastausta en tule saamaan elinaikanani.
Silloin kun kuolema meidät kaikki aikanaan korjaa niin saamme vastauksen tavalla tai toisella tähän kiperään kysymykseen. Jos kuitenkaan kuolemankaan jälkeen ei olisi yhtään mitään niin ei sekään minua ajatuksena ahdistaisi vaikka siitä todisteet käsiini saisin. Ei ainakaan olisi mitään kärsimystä eikä senpuoleen mitään muutakaan :)
Miksi ja miltä pitäisi pelastua? Henkilökohtaisesti en koe että olisin tehnyt elämässäni mitään erityisen pahaa joka tuomitsisi minut jonnekin tuliseen pätsiin. Kukaan ei elämässä voi täydellisesti mitään ns. pahaa tekemättä elämäänsä elää. Taivaaseenkaan en erityisemmin halua harppua pimputtelemaan tai rakkauden tyyssiaan niityille kirmaamaan.
Onko elämän opetus sekään että tarvisi olla henkisesti vahva tai jossain uskossaan horjumaton? Mitä se hyödyttäisi kosmisessa mittakaavassa?
On tämä elämä ja sen mukanaan tuovat kysymykset melkoisen mielenkiintoisia ja niissä riittää purtavaa paatuneimmallekin filosofille.- Anonyymi00009
धर्मो रक्षति रक्षितः
Dharmo rakṣati rakṣitaḥ
Dharma suojelee sitä, joka suojelee dharmaa. - Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
धर्मो रक्षति रक्षितः
Dharmo rakṣati rakṣitaḥ
Dharma suojelee sitä, joka suojelee dharmaa.Ajatus on, että kun ihminen elää oikein, oikeudenmukaisesti ja velvollisuuksiensa mukaisesti (dharmaa noudattaen), itse tuo moraalinen järjestys “suojelee” häntä.
ṛta (kosminen järjestys) - Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Ajatus on, että kun ihminen elää oikein, oikeudenmukaisesti ja velvollisuuksiensa mukaisesti (dharmaa noudattaen), itse tuo moraalinen järjestys “suojelee” häntä.
ṛta (kosminen järjestys)Kosminen järjestys (ṛta) – universumin moraalinen ja luonnollinen laki
Dharma – tämän järjestyksen inhimillinen ilmentymä (oikea toiminta)
Lause “Dharmo rakṣati rakṣitaḥ” tarkoittaa, että dharma suojelee sitä, joka suojelee dharmaa.
Tämä ei ole taikausko tai lupaus siitä, että oikein elävälle ei koskaan tapahtuisi mitään pahaa. Se on syvempi väite siitä, miten todellisuus on järjestynyt vedalaisessa ajattelussa. - Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
Kosminen järjestys (ṛta) – universumin moraalinen ja luonnollinen laki
Dharma – tämän järjestyksen inhimillinen ilmentymä (oikea toiminta)
Lause “Dharmo rakṣati rakṣitaḥ” tarkoittaa, että dharma suojelee sitä, joka suojelee dharmaa.
Tämä ei ole taikausko tai lupaus siitä, että oikein elävälle ei koskaan tapahtuisi mitään pahaa. Se on syvempi väite siitä, miten todellisuus on järjestynyt vedalaisessa ajattelussa.Veda-teksteissä puhutaan kosmisesta järjestyksestä, jota kutsutaan nimellä ṛta. Se tarkoittaa, että maailmalla on oma sisäinen lakinsa: aurinko nousee säännöllisesti, vuodenajat vaihtuvat, syy seuraa seurausta. Myöhemmin tämä ajatus tiivistyy käsitteeseen dharma, joka tarkoittaa samaa järjestystä ihmisen elämässä – oikeaa toimintaa, velvollisuutta, totuudenmukaisuutta ja tasapainoa.
Kun ihminen toimii dharman mukaisesti, hän elää sopusoinnussa tämän järjestyksen kanssa. Hän ei riko moraalista tasapainoa, ei aiheuta tietoisesti vahinkoa eikä petä velvollisuuttaan. Tällainen elämä luo sisäistä vakautta: mieli ei ole jatkuvassa ristiriidassa, eikä pelko paljastumisesta tai syyllisyys kuluta sitä. Samalla se luo ulkoista vakautta, koska luottamus ja oikeudenmukaisuus vahvistavat yhteisöä.
Ajatus suojelusta tarkoittaa siis, että kun ihminen ei riko järjestystä, järjestys ei käänny häntä vastaan. Toiminta tuottaa seurauksen; dharman mukainen toiminta tuottaa tasapainoisen seurauksen. Näin dharma “suojelee” – ei yliluonnollisena kilpenä, vaan siksi että elämä, joka on harmoniassa todellisuuden perusrakenteen kanssa, pysyy vakaampana kuin elämä, joka toimii sitä vastaan. - Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Veda-teksteissä puhutaan kosmisesta järjestyksestä, jota kutsutaan nimellä ṛta. Se tarkoittaa, että maailmalla on oma sisäinen lakinsa: aurinko nousee säännöllisesti, vuodenajat vaihtuvat, syy seuraa seurausta. Myöhemmin tämä ajatus tiivistyy käsitteeseen dharma, joka tarkoittaa samaa järjestystä ihmisen elämässä – oikeaa toimintaa, velvollisuutta, totuudenmukaisuutta ja tasapainoa.
Kun ihminen toimii dharman mukaisesti, hän elää sopusoinnussa tämän järjestyksen kanssa. Hän ei riko moraalista tasapainoa, ei aiheuta tietoisesti vahinkoa eikä petä velvollisuuttaan. Tällainen elämä luo sisäistä vakautta: mieli ei ole jatkuvassa ristiriidassa, eikä pelko paljastumisesta tai syyllisyys kuluta sitä. Samalla se luo ulkoista vakautta, koska luottamus ja oikeudenmukaisuus vahvistavat yhteisöä.
Ajatus suojelusta tarkoittaa siis, että kun ihminen ei riko järjestystä, järjestys ei käänny häntä vastaan. Toiminta tuottaa seurauksen; dharman mukainen toiminta tuottaa tasapainoisen seurauksen. Näin dharma “suojelee” – ei yliluonnollisena kilpenä, vaan siksi että elämä, joka on harmoniassa todellisuuden perusrakenteen kanssa, pysyy vakaampana kuin elämä, joka toimii sitä vastaan.Ajatus suojelusta tarkoittaa siis, että kun ihminen ei riko järjestystä, järjestys ei käänny häntä vastaan. Toiminta tuottaa seurauksen; dharman mukainen toiminta tuottaa tasapainoisen seurauksen. Näin dharma “suojelee” – ei yliluonnollisena kilpenä, vaan siksi että elämä, joka on harmoniassa todellisuuden perusrakenteen kanssa, pysyy vakaampana kuin elämä, joka toimii sitä vastaan.
Dharma nähdään koko maailman tasapainoa ylläpitävänä periaatteena. Kun ihminen suojelee dharmaa teoillaan, hän samalla asettuu sen suojaan. - Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Ajatus suojelusta tarkoittaa siis, että kun ihminen ei riko järjestystä, järjestys ei käänny häntä vastaan. Toiminta tuottaa seurauksen; dharman mukainen toiminta tuottaa tasapainoisen seurauksen. Näin dharma “suojelee” – ei yliluonnollisena kilpenä, vaan siksi että elämä, joka on harmoniassa todellisuuden perusrakenteen kanssa, pysyy vakaampana kuin elämä, joka toimii sitä vastaan.
Dharma nähdään koko maailman tasapainoa ylläpitävänä periaatteena. Kun ihminen suojelee dharmaa teoillaan, hän samalla asettuu sen suojaan.धर्मो रक्षति रक्षितः
Dharmo rakṣati rakṣitaḥ
Dharma suojelee sitä, joka suojelee dharmaa.
Vedalaisessa ajattelussa todellisuus ei ole neutraali kenttä, jossa teot vain “tapahtuvat”. Se on läpäisty järjestyksellä. Tätä varhaisissa Vedoissa kutsutaan nimellä ṛta – kosminen laki, jonka varassa niin tähdet, vuodenajat kuin moraalinenkin elämä pysyvät koossa. Myöhemmin sama periaate ymmärretään ihmisen tasolla dharmana.
Kun sanotaan, että “järjestys ei käänny häntä vastaan”, kyse ei ole siitä, että jokin ulkoinen voima palkitsisi tai rankaisisi. Kyse on rakenteellisesta yhteensopivuudesta.
Ajattele näin:
Jos elät painovoiman mukaisesti, et koe painovoimaa vihollisena.
Jos toimit sitä vastaan, putoaminen ei ole rangaistus — se on seuraus. - Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
धर्मो रक्षति रक्षितः
Dharmo rakṣati rakṣitaḥ
Dharma suojelee sitä, joka suojelee dharmaa.
Vedalaisessa ajattelussa todellisuus ei ole neutraali kenttä, jossa teot vain “tapahtuvat”. Se on läpäisty järjestyksellä. Tätä varhaisissa Vedoissa kutsutaan nimellä ṛta – kosminen laki, jonka varassa niin tähdet, vuodenajat kuin moraalinenkin elämä pysyvät koossa. Myöhemmin sama periaate ymmärretään ihmisen tasolla dharmana.
Kun sanotaan, että “järjestys ei käänny häntä vastaan”, kyse ei ole siitä, että jokin ulkoinen voima palkitsisi tai rankaisisi. Kyse on rakenteellisesta yhteensopivuudesta.
Ajattele näin:
Jos elät painovoiman mukaisesti, et koe painovoimaa vihollisena.
Jos toimit sitä vastaan, putoaminen ei ole rangaistus — se on seuraus.धर्मो रक्षति रक्षितः
Dharmo rakṣati rakṣitaḥ
Dharma suojelee sitä, joka suojelee dharmaa.
Samalla tavalla dharma ei ole sääntökokoelma vaan olemisen rakenne. Kun toiminta on sopusoinnussa todellisuuden rakenteen kanssa, se tuottaa vakautta. Kun se on ristiriidassa sen kanssa, se tuottaa epävakautta.
Tämä toimii kolmella syvemmällä tasolla:
Ensimmäinen taso on tietoisuus.
Ihmisen mieli on herkkä epätasapainolle. Epärehellisyys, väkivalta tai petos jakavat mielen: osa tietää totuuden, osa yrittää peittää sen. Tämä sisäinen jakautuminen on jo itsessään kärsimystä. Dharma merkitsee eheyttä. Eheys on suojaa, koska hajonnut mieli on altis pelolle ja sekavuudelle.
Toinen taso on karma.
Vedalaisessa metafysiikassa toiminta ei katoa. Se jättää jäljen – samskāran – tietoisuuteen ja maailmaan. Kun teko on dharminen, se vahvistaa järjestystä; kun se on adharminen, se heikentää sitä. Maailma vastaa tähän, ei moraalisena tuomarina, vaan syy-seurausketjuna. Dharma “suojelee” siksi, että se ei kylvä siemeniä, joista kasvaa omaa kärsimystä.
Kolmas taso on metafyysinen.
Upanishadisessa ajattelussa todellisuuden perusta on brahman – yksi jakamaton olemus. Dharma on tämän ykseyden ilmentymä suhteellisessa maailmassa. Kun ihminen toimii dharmisesti, hän toimii ykseyden mukaisesti. Kun hän toimii adharmaa kohti, hän vahvistaa erillisyyden harhaa. Erillisyys synnyttää pelon. Ykseys synnyttää turvan. - Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
धर्मो रक्षति रक्षितः
Dharmo rakṣati rakṣitaḥ
Dharma suojelee sitä, joka suojelee dharmaa.
Samalla tavalla dharma ei ole sääntökokoelma vaan olemisen rakenne. Kun toiminta on sopusoinnussa todellisuuden rakenteen kanssa, se tuottaa vakautta. Kun se on ristiriidassa sen kanssa, se tuottaa epävakautta.
Tämä toimii kolmella syvemmällä tasolla:
Ensimmäinen taso on tietoisuus.
Ihmisen mieli on herkkä epätasapainolle. Epärehellisyys, väkivalta tai petos jakavat mielen: osa tietää totuuden, osa yrittää peittää sen. Tämä sisäinen jakautuminen on jo itsessään kärsimystä. Dharma merkitsee eheyttä. Eheys on suojaa, koska hajonnut mieli on altis pelolle ja sekavuudelle.
Toinen taso on karma.
Vedalaisessa metafysiikassa toiminta ei katoa. Se jättää jäljen – samskāran – tietoisuuteen ja maailmaan. Kun teko on dharminen, se vahvistaa järjestystä; kun se on adharminen, se heikentää sitä. Maailma vastaa tähän, ei moraalisena tuomarina, vaan syy-seurausketjuna. Dharma “suojelee” siksi, että se ei kylvä siemeniä, joista kasvaa omaa kärsimystä.
Kolmas taso on metafyysinen.
Upanishadisessa ajattelussa todellisuuden perusta on brahman – yksi jakamaton olemus. Dharma on tämän ykseyden ilmentymä suhteellisessa maailmassa. Kun ihminen toimii dharmisesti, hän toimii ykseyden mukaisesti. Kun hän toimii adharmaa kohti, hän vahvistaa erillisyyden harhaa. Erillisyys synnyttää pelon. Ykseys synnyttää turvan.Siksi “suoja” ei ole ulkoinen kilpi vaan sisäinen ja kosminen kohdistus. Se on kuin soittimen virittäminen: kun kieli on oikeassa jännitteessä, se soi kirkkaasti. Liian kireänä tai löysänä se särähtää. Soittimen rakenne ei rankaise; se vain reagoi.
Kun siis sanotaan, että dharma suojelee sitä, joka suojelee dharmaa, väite on syvempi kuin moraaliohje. Se tarkoittaa, että todellisuuden rakenne itsessään kantaa sitä, joka elää sen mukaisesti. Ei siksi että hän olisi erityissuosiossa, vaan siksi että hän ei ole ristiriidassa sen kanssa, mikä on.
धर्मो रक्षति रक्षितः
Dharmo rakṣati rakṣitaḥ
Dharma suojelee sitä, joka suojelee dharmaa.
Se ei ole ristiriidassa Gaudiya-vaišnavismin kanssa.
Se vain kuuluu eri tasolle opetuksessa.
Ajatus “dharmo rakṣati rakṣitaḥ” tarkoittaa, että kun ihminen elää kosmisen ja moraalisen järjestyksen mukaisesti, hänen elämänsä pysyy tasapainoisempana. Tämä on totta myös Gaudiya-ajattelussa. Adharma (epäoikeamielisyys, itsekkyys, väkivalta, petos) sitoo karmaan ja vie tietoisuutta kauemmas Jumalasta. Dharma puhdistaa ja vakauttaa.
Mutta Gaudiya-teologiassa dharma ei ole korkein päämäärä.
Keskeinen teksti on Bhagavata Purana, joka alkaa julistuksella, että korkein dharma on se, joka synnyttää puhdasta, ehdotonta bhaktia Bhagavanille. Tässä dharma saa uuden merkityksen: se ei ole vain sosiaalista velvollisuutta, vaan sielun luonnollinen tehtävä — rakastaa Jumalaa. - Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Siksi “suoja” ei ole ulkoinen kilpi vaan sisäinen ja kosminen kohdistus. Se on kuin soittimen virittäminen: kun kieli on oikeassa jännitteessä, se soi kirkkaasti. Liian kireänä tai löysänä se särähtää. Soittimen rakenne ei rankaise; se vain reagoi.
Kun siis sanotaan, että dharma suojelee sitä, joka suojelee dharmaa, väite on syvempi kuin moraaliohje. Se tarkoittaa, että todellisuuden rakenne itsessään kantaa sitä, joka elää sen mukaisesti. Ei siksi että hän olisi erityissuosiossa, vaan siksi että hän ei ole ristiriidassa sen kanssa, mikä on.
धर्मो रक्षति रक्षितः
Dharmo rakṣati rakṣitaḥ
Dharma suojelee sitä, joka suojelee dharmaa.
Se ei ole ristiriidassa Gaudiya-vaišnavismin kanssa.
Se vain kuuluu eri tasolle opetuksessa.
Ajatus “dharmo rakṣati rakṣitaḥ” tarkoittaa, että kun ihminen elää kosmisen ja moraalisen järjestyksen mukaisesti, hänen elämänsä pysyy tasapainoisempana. Tämä on totta myös Gaudiya-ajattelussa. Adharma (epäoikeamielisyys, itsekkyys, väkivalta, petos) sitoo karmaan ja vie tietoisuutta kauemmas Jumalasta. Dharma puhdistaa ja vakauttaa.
Mutta Gaudiya-teologiassa dharma ei ole korkein päämäärä.
Keskeinen teksti on Bhagavata Purana, joka alkaa julistuksella, että korkein dharma on se, joka synnyttää puhdasta, ehdotonta bhaktia Bhagavanille. Tässä dharma saa uuden merkityksen: se ei ole vain sosiaalista velvollisuutta, vaan sielun luonnollinen tehtävä — rakastaa Jumalaa.Mitä tarkoittaa “pelastus”?
"Pelastus"ei ole vapautumista Jumalan vihasta.
Se on vapautumista:
väärästä identiteetistä
karmallisesta sidonnaisuudesta
tietämättömyydestä omasta todellisesta luonnosta
Jumala EI IKINÄ - ei uhkaa, vaan valaisee.
Onko mitään “mistä pelastua”?
EI OLE.
Ei ole ikuista kadotusta.
Ei ole Jumalan mielivaltaista tuomiota.
Mutta on olemassa kärsimyksen kiertokulku, joka syntyy tietämättömyydestä.
Jos tietämättömyys poistuu, kärsimyksen perusta poistuu.
"pelastus" ei ole juridinen vaan ontologinen.
Ei syyllinen - armahdettu.
Vaan tietämätön - herännyt. - Anonyymi00018
Anonyymi00017 kirjoitti:
Mitä tarkoittaa “pelastus”?
"Pelastus"ei ole vapautumista Jumalan vihasta.
Se on vapautumista:
väärästä identiteetistä
karmallisesta sidonnaisuudesta
tietämättömyydestä omasta todellisesta luonnosta
Jumala EI IKINÄ - ei uhkaa, vaan valaisee.
Onko mitään “mistä pelastua”?
EI OLE.
Ei ole ikuista kadotusta.
Ei ole Jumalan mielivaltaista tuomiota.
Mutta on olemassa kärsimyksen kiertokulku, joka syntyy tietämättömyydestä.
Jos tietämättömyys poistuu, kärsimyksen perusta poistuu.
"pelastus" ei ole juridinen vaan ontologinen.
Ei syyllinen - armahdettu.
Vaan tietämätön - herännyt.Ei ole ikuista kadotusta eikä Jumalan mielivaltaista tuomiota, jolta pitäisi paeta. Kukaan ei ole kosmisen oikeussalin syytettynä odottamassa lopullista tuomiota.
Silti kärsimystä on. On syntymän ja kuoleman kiertokulku, on pelkoa, menetyksiä ja tyytymättömyyttä. Mutta niiden juurisyy ei ole Jumalan viha, vaan tietämättömyys – avidyā. Tämä tietämättömyys ei tarkoita pelkkää tiedon puutetta, vaan väärää samastumista. Ihminen luulee olevansa se, mikä on muuttuvaa: keho, mieli, roolit, tarinat, saavutukset. Kun hän rakentaa identiteettinsä niiden varaan, hän altistuu väistämättä pelolle ja kärsimykselle, koska kaikki se muuttuu.
Pelastus ei siksi ole juridinen tapahtuma, jossa syyllinen armahdetaan. Se on ontologinen oivallus, jossa tietämätön herää. Kun väärä identiteetti murtuu, myös kärsimyksen perusrakenne alkaa hajota. Ei siksi, että maailma katoaisi, vaan siksi, että suhde maailmaan muuttuu. Se, mikä ennen uhkasi minuutta, ei enää kosketa samalla tavalla, kun minuutta ei enää ymmärretä rajallisena ja hauraana.
Samsara – kiertokulku – ei ole ensisijaisesti paikka, vaan tapa kokea todellisuus vääristyneesti. Se on jatkuvaa yritystä löytää pysyvyyttä pysymättömästä ja turvaa rajallisesta. Kun tämä harha nähdään läpi, vapautuminen ei ole pakenemista johonkin muualle, vaan heräämistä siihen, mikä on aina ollut totta. - Anonyymi00019
Anonyymi00018 kirjoitti:
Ei ole ikuista kadotusta eikä Jumalan mielivaltaista tuomiota, jolta pitäisi paeta. Kukaan ei ole kosmisen oikeussalin syytettynä odottamassa lopullista tuomiota.
Silti kärsimystä on. On syntymän ja kuoleman kiertokulku, on pelkoa, menetyksiä ja tyytymättömyyttä. Mutta niiden juurisyy ei ole Jumalan viha, vaan tietämättömyys – avidyā. Tämä tietämättömyys ei tarkoita pelkkää tiedon puutetta, vaan väärää samastumista. Ihminen luulee olevansa se, mikä on muuttuvaa: keho, mieli, roolit, tarinat, saavutukset. Kun hän rakentaa identiteettinsä niiden varaan, hän altistuu väistämättä pelolle ja kärsimykselle, koska kaikki se muuttuu.
Pelastus ei siksi ole juridinen tapahtuma, jossa syyllinen armahdetaan. Se on ontologinen oivallus, jossa tietämätön herää. Kun väärä identiteetti murtuu, myös kärsimyksen perusrakenne alkaa hajota. Ei siksi, että maailma katoaisi, vaan siksi, että suhde maailmaan muuttuu. Se, mikä ennen uhkasi minuutta, ei enää kosketa samalla tavalla, kun minuutta ei enää ymmärretä rajallisena ja hauraana.
Samsara – kiertokulku – ei ole ensisijaisesti paikka, vaan tapa kokea todellisuus vääristyneesti. Se on jatkuvaa yritystä löytää pysyvyyttä pysymättömästä ja turvaa rajallisesta. Kun tämä harha nähdään läpi, vapautuminen ei ole pakenemista johonkin muualle, vaan heräämistä siihen, mikä on aina ollut totta.Tässä mielessä ei ole mitään, “miltä” pelastutaan ulkoisesti. On vain harha, josta herätään. Ei syyllinen, joka armahdetaan, vaan tietämätön, joka oivaltaa. Ja tuo oivallus ei luo vapautta, vaan paljastaa sen, että tietoisuuden perimmäinen luonto on aina ollut vapaa.
Ihmiselle ei ole mitään ulkoista pelastettavaa. Kaikki, mistä kuvittelemme tarvitsevamme turvaa, on seurausta tietämättömyydestä omasta todellisesta olemuksestamme. Siksi aina ja kaiken ytimessä oleva tehtävä on herätä tähän tietämättömyyden tilasta.
Kun herää, kaikki muu seuraa luonnollisesti: pelko hälvenee, mieli vakautuu, tekojen seuraukset eivät enää sitoa samalla tavalla, ja elämä asettuu oikeaan järjestykseen. Herääminen on itse asiassa kaikki, mitä koskaan tarvitsee tehdä. Kaikki muu — ymmärrys, oikea toiminta, sisäinen vapaus — seuraa tästä heräämisestä. - Anonyymi00020
Anonyymi00019 kirjoitti:
Tässä mielessä ei ole mitään, “miltä” pelastutaan ulkoisesti. On vain harha, josta herätään. Ei syyllinen, joka armahdetaan, vaan tietämätön, joka oivaltaa. Ja tuo oivallus ei luo vapautta, vaan paljastaa sen, että tietoisuuden perimmäinen luonto on aina ollut vapaa.
Ihmiselle ei ole mitään ulkoista pelastettavaa. Kaikki, mistä kuvittelemme tarvitsevamme turvaa, on seurausta tietämättömyydestä omasta todellisesta olemuksestamme. Siksi aina ja kaiken ytimessä oleva tehtävä on herätä tähän tietämättömyyden tilasta.
Kun herää, kaikki muu seuraa luonnollisesti: pelko hälvenee, mieli vakautuu, tekojen seuraukset eivät enää sitoa samalla tavalla, ja elämä asettuu oikeaan järjestykseen. Herääminen on itse asiassa kaikki, mitä koskaan tarvitsee tehdä. Kaikki muu — ymmärrys, oikea toiminta, sisäinen vapaus — seuraa tästä heräämisestä.Toisin sanoen: herääminen tietämättömyydestä ei ole yksi teko muiden joukossa, vaan koko eksistentiaalisen elämän keskeinen ja ainoa “tehtävä.
Joten jos haluat ”pelastua” - herääminen riittää - syvästä tietämättömyyden unesta
Piste.
Ei ole mitään muuta mistä pelastua. - Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
Toisin sanoen: herääminen tietämättömyydestä ei ole yksi teko muiden joukossa, vaan koko eksistentiaalisen elämän keskeinen ja ainoa “tehtävä.
Joten jos haluat ”pelastua” - herääminen riittää - syvästä tietämättömyyden unesta
Piste.
Ei ole mitään muuta mistä pelastua.Piste.
- Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
Piste.
Kop, kop, kop!
- Kuka siellä?
Jeesus.
- Tulin pelastamaan sinut.
Miltä?
- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.
Knock, knock.
Who’s there?
Jesus.
Jesus who?
Jesus let me in so I can save you.
Save me from what?
From what I’m going to do to you if you don’t let me in.
Se on internetissä (Reddit, 9GAG, Tumblr jne.) kiertänyt satiirinen vitsi, joka parodioi kristillistä ajatusta Jeesuksesta pelastajana – erityisesti ajatusta pelastumisesta helvetiltä.
Vitsi toimii, koska se ottaa tutun kristillisen mielikuvan ja kääntää sen ylösalaisin. Uudessa testamentissa, erityisesti Ilmestyskirja 3:20:ssa, Jeesus sanoo seisovansa ovella ja kolkuttavansa. Perinteisessä kristillisessä tulkinnassa tämä on kuva vapaaehtoisesta pelastuksesta: ihminen saa itse päättää, avataanko ovi vai ei. Ajatus on lempeä ja kutsuva.
Vitsissä sama asetelma muutetaan uhkaukseksi. Jeesus ei tarjoa pelastusta rakkaudesta, vaan vihjaa pelastavansa sinut siltä, mitä aikoo tehdä, jos et päästä häntä sisään. Ironia syntyy siitä, että pelastaja ja uhka ovat sama toimija. Pelastaminen muuttuu kiristyksen kaltaiseksi tilanteeksi. Tämä yllättävä roolinvaihto on huumorin ydin. - Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:
Kop, kop, kop!
- Kuka siellä?
Jeesus.
- Tulin pelastamaan sinut.
Miltä?
- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.
Knock, knock.
Who’s there?
Jesus.
Jesus who?
Jesus let me in so I can save you.
Save me from what?
From what I’m going to do to you if you don’t let me in.
Se on internetissä (Reddit, 9GAG, Tumblr jne.) kiertänyt satiirinen vitsi, joka parodioi kristillistä ajatusta Jeesuksesta pelastajana – erityisesti ajatusta pelastumisesta helvetiltä.
Vitsi toimii, koska se ottaa tutun kristillisen mielikuvan ja kääntää sen ylösalaisin. Uudessa testamentissa, erityisesti Ilmestyskirja 3:20:ssa, Jeesus sanoo seisovansa ovella ja kolkuttavansa. Perinteisessä kristillisessä tulkinnassa tämä on kuva vapaaehtoisesta pelastuksesta: ihminen saa itse päättää, avataanko ovi vai ei. Ajatus on lempeä ja kutsuva.
Vitsissä sama asetelma muutetaan uhkaukseksi. Jeesus ei tarjoa pelastusta rakkaudesta, vaan vihjaa pelastavansa sinut siltä, mitä aikoo tehdä, jos et päästä häntä sisään. Ironia syntyy siitä, että pelastaja ja uhka ovat sama toimija. Pelastaminen muuttuu kiristyksen kaltaiseksi tilanteeksi. Tämä yllättävä roolinvaihto on huumorin ydin.Musta huumori syntyy siitä, että käsitellään vakavaa ja monille pyhää aihetta – pelastusta, helvettiä ja jumalallista tuomiota – kevyen ja absurdin dialogin kautta. Vitsi kärjistää ajatusta, että Jumala pelastaa ihmisen rangaistukselta, jonka hän itse on asettanut. Se tiivistyy paradoksiin: “Pelastan sinut minulta.” Juuri tämä sisäinen ristiriita tekee siitä monien mielestä filosofisesti terävän.
Kristillinen teologia vastaisi tähän yleensä toteamalla, että vitsi yksinkertaistaa ja vääristää opetusta. Perinteisessä ajattelussa Jumala ei “uhkaa” ihmistä mielivaltaisesti, vaan pelastus nähdään vapautumisena synnin ja eron seurauksista. Helvettiä ei useinkaan kuvata Jumalan kostona vaan ihmisen omana valintana olla erossa Jumalasta. Tästä näkökulmasta vitsi rakentuu olkinukelle: se esittää pelastuksen pakottamisena, vaikka kristillinen oppi korostaa vapautta ja rakkautta. - Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
Musta huumori syntyy siitä, että käsitellään vakavaa ja monille pyhää aihetta – pelastusta, helvettiä ja jumalallista tuomiota – kevyen ja absurdin dialogin kautta. Vitsi kärjistää ajatusta, että Jumala pelastaa ihmisen rangaistukselta, jonka hän itse on asettanut. Se tiivistyy paradoksiin: “Pelastan sinut minulta.” Juuri tämä sisäinen ristiriita tekee siitä monien mielestä filosofisesti terävän.
Kristillinen teologia vastaisi tähän yleensä toteamalla, että vitsi yksinkertaistaa ja vääristää opetusta. Perinteisessä ajattelussa Jumala ei “uhkaa” ihmistä mielivaltaisesti, vaan pelastus nähdään vapautumisena synnin ja eron seurauksista. Helvettiä ei useinkaan kuvata Jumalan kostona vaan ihmisen omana valintana olla erossa Jumalasta. Tästä näkökulmasta vitsi rakentuu olkinukelle: se esittää pelastuksen pakottamisena, vaikka kristillinen oppi korostaa vapautta ja rakkautta.Silti osa ihmisistä kokee vitsin osuvana, koska se tiivistää kriittisen kysymyksen uskonnollisesta logiikasta: jos kaikkivaltias olento on luonut järjestelmän, jossa on ikuinen rangaistus, missä määrin pelastus siitä on puhdasta armoa ja missä määrin järjestelmän sisäinen ratkaisu ongelmaan, joka on alun perin saman toimijan asettama? Vitsi ei tarjoa vastausta, mutta se paljastaa jännitteen, jonka ympärillä teologinen keskustelu on pyörinyt vuosisatoja.
Siksi se leviää helposti internetissä. Se on lyhyt, perustuu tuttuun “kop, kop” -rakenteeseen ja kääntää vakavan teeman absurdiksi yhdellä lauseella. Se ei ole syvällinen teologinen argumentti, mutta se on terävä retorinen kärjistys, joka pakottaa ajattelemaan, miksi pelastuksen ja rangaistuksen suhde herättää niin voimakkaita tunteita. - Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Silti osa ihmisistä kokee vitsin osuvana, koska se tiivistää kriittisen kysymyksen uskonnollisesta logiikasta: jos kaikkivaltias olento on luonut järjestelmän, jossa on ikuinen rangaistus, missä määrin pelastus siitä on puhdasta armoa ja missä määrin järjestelmän sisäinen ratkaisu ongelmaan, joka on alun perin saman toimijan asettama? Vitsi ei tarjoa vastausta, mutta se paljastaa jännitteen, jonka ympärillä teologinen keskustelu on pyörinyt vuosisatoja.
Siksi se leviää helposti internetissä. Se on lyhyt, perustuu tuttuun “kop, kop” -rakenteeseen ja kääntää vakavan teeman absurdiksi yhdellä lauseella. Se ei ole syvällinen teologinen argumentti, mutta se on terävä retorinen kärjistys, joka pakottaa ajattelemaan, miksi pelastuksen ja rangaistuksen suhde herättää niin voimakkaita tunteita.Jos sen “kop kop” -asetelman syvennetään ja työntää satiirin vielä pidemmälle, siitä tulee kertomus järjestelmästä, jossa sama taho suunnittelee säännöt, määrittelee rikkeen, säätää rangaistuksen ja tarjoaa sitten armahduksen. Ovi ei ole enää vain ovi, vaan koko olemassaolon rajapinta.
Kolkuttaja ei ole vain vieras, vaan arkkitehti. Hän on piirtänyt talon, säätänyt paloturvallisuusmääräykset, rakentanut kellariin uunin ja ripustanut seinälle kyltin, jossa lukee: “Pelastustie saatavilla.”
Satiirin näkökulmasta asetelma näyttää tältä: ensin luodaan maailma, jossa on mahdollista epäonnistua. Sitten määritellään epäonnistuminen väistämättömäksi. Sen jälkeen julistetaan seuraus äärettömän vakavaksi. Ja lopuksi tarjotaan ratkaisu, jonka tarjoaa sama taho, joka suunnitteli koko järjestelmän. Kun ovelle koputetaan, kyse ei ole vain vierailusta, vaan sopimusehdosta: “Hyväksy minut, niin säästyt siltä, minkä olen säätänyt mahdolliseksi.”
Se korostaa juuri tätä kehälogiikkaa. Pelastus ei näyttäydy ulkopuolelta tulevana avustuksena, vaan sisäisenä turvamekanismina järjestelmässä, jonka riskit ja sanktiot ovat lähtöisin samasta lähteestä. Se on kuin hallitsija, joka säätää lain, kriminalisoi rikkomuksen, määrää tuomion ja sitten armahtaa — ja saa siitä kiitoksen. Tai kuin ohjelmistoyritys, joka julkaisee ohjelman, jossa on kriittinen haavoittuvuus, ja myy sen jälkeen maksullisen tietoturvapäivitykse - Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:
Jos sen “kop kop” -asetelman syvennetään ja työntää satiirin vielä pidemmälle, siitä tulee kertomus järjestelmästä, jossa sama taho suunnittelee säännöt, määrittelee rikkeen, säätää rangaistuksen ja tarjoaa sitten armahduksen. Ovi ei ole enää vain ovi, vaan koko olemassaolon rajapinta.
Kolkuttaja ei ole vain vieras, vaan arkkitehti. Hän on piirtänyt talon, säätänyt paloturvallisuusmääräykset, rakentanut kellariin uunin ja ripustanut seinälle kyltin, jossa lukee: “Pelastustie saatavilla.”
Satiirin näkökulmasta asetelma näyttää tältä: ensin luodaan maailma, jossa on mahdollista epäonnistua. Sitten määritellään epäonnistuminen väistämättömäksi. Sen jälkeen julistetaan seuraus äärettömän vakavaksi. Ja lopuksi tarjotaan ratkaisu, jonka tarjoaa sama taho, joka suunnitteli koko järjestelmän. Kun ovelle koputetaan, kyse ei ole vain vierailusta, vaan sopimusehdosta: “Hyväksy minut, niin säästyt siltä, minkä olen säätänyt mahdolliseksi.”
Se korostaa juuri tätä kehälogiikkaa. Pelastus ei näyttäydy ulkopuolelta tulevana avustuksena, vaan sisäisenä turvamekanismina järjestelmässä, jonka riskit ja sanktiot ovat lähtöisin samasta lähteestä. Se on kuin hallitsija, joka säätää lain, kriminalisoi rikkomuksen, määrää tuomion ja sitten armahtaa — ja saa siitä kiitoksen. Tai kuin ohjelmistoyritys, joka julkaisee ohjelman, jossa on kriittinen haavoittuvuus, ja myy sen jälkeen maksullisen tietoturvapäivitykseSe korostaa juuri tätä kehälogiikkaa. Pelastus ei näyttäydy ulkopuolelta tulevana avustuksena, vaan sisäisenä turvamekanismina järjestelmässä, jonka riskit ja sanktiot ovat lähtöisin samasta lähteestä. Se on kuin hallitsija, joka säätää lain, kriminalisoi rikkomuksen, määrää tuomion ja sitten armahtaa — ja saa siitä kiitoksen. Tai kuin ohjelmistoyritys, joka julkaisee ohjelman, jossa on kriittinen haavoittuvuus, ja myy sen jälkeen maksullisen tietoturvapäivityksen.
Satiiri ei yritä ratkaista teologista kysymystä, vaan suurentaa sen mittasuhteet niin, että rakenne paljastuu. Se kysyy, miltä armo näyttää, jos armo ja uhka tulevat samasta kädestä. Se ei väitä, että näin olisi, mutta se leikkii ajatuksella, että ulkopuolisen silmissä kokonaisuus muistuttaa suljettua silmukkaa: ensin luodaan ongelma, sitten tarjotaan pelastus, ja lopulta kiitetään pelastajaa.
Juuri tässä liioittelussa on satiirin voima. Se ottaa vakavan ja monimutkaisen uskonopin ja puristaa sen yhteen tilanteeseen: joku kolkuttaa ovelle ja sanoo olevansa sekä syy että ratkaisu. Ja kuulijan tehtäväksi jää päättää, onko kyse syvästä paradoksista vai vain näkökulman aiheuttamasta harhasta. - Anonyymi00027
Anonyymi00026 kirjoitti:
Se korostaa juuri tätä kehälogiikkaa. Pelastus ei näyttäydy ulkopuolelta tulevana avustuksena, vaan sisäisenä turvamekanismina järjestelmässä, jonka riskit ja sanktiot ovat lähtöisin samasta lähteestä. Se on kuin hallitsija, joka säätää lain, kriminalisoi rikkomuksen, määrää tuomion ja sitten armahtaa — ja saa siitä kiitoksen. Tai kuin ohjelmistoyritys, joka julkaisee ohjelman, jossa on kriittinen haavoittuvuus, ja myy sen jälkeen maksullisen tietoturvapäivityksen.
Satiiri ei yritä ratkaista teologista kysymystä, vaan suurentaa sen mittasuhteet niin, että rakenne paljastuu. Se kysyy, miltä armo näyttää, jos armo ja uhka tulevat samasta kädestä. Se ei väitä, että näin olisi, mutta se leikkii ajatuksella, että ulkopuolisen silmissä kokonaisuus muistuttaa suljettua silmukkaa: ensin luodaan ongelma, sitten tarjotaan pelastus, ja lopulta kiitetään pelastajaa.
Juuri tässä liioittelussa on satiirin voima. Se ottaa vakavan ja monimutkaisen uskonopin ja puristaa sen yhteen tilanteeseen: joku kolkuttaa ovelle ja sanoo olevansa sekä syy että ratkaisu. Ja kuulijan tehtäväksi jää päättää, onko kyse syvästä paradoksista vai vain näkökulman aiheuttamasta harhasta.“Pelastan sinut minulta.”
Se on koominen, koska se rikkoo yhden arkijärjen perussäännöistä:
pelastaja ja uhka eivät normaalisti ole sama toimija.
Absurdia ei ole vain uhka. Absurdia on se, että armo ja uhka hengittävät samassa lauseessa. Rakkaus ja tuomio ovat saman äänen eri sävyjä. Pelastus ei tule myrskyä vastaan, vaan myrskyn ytimestä.
Se tuntuu kuin näytelmältä, jossa sama näyttelijä esittää sekä sankaria että vastustajaa — ja vielä kirjoittaa käsikirjoituksen. Hän luo konfliktin, kiristää jännitteen ja tarjoaa ratkaisun. Lopussa hän kumartaa, ja yleisö kiittää pelastajaa.
“Pelastan sinut minulta.” - Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
“Pelastan sinut minulta.”
Se on koominen, koska se rikkoo yhden arkijärjen perussäännöistä:
pelastaja ja uhka eivät normaalisti ole sama toimija.
Absurdia ei ole vain uhka. Absurdia on se, että armo ja uhka hengittävät samassa lauseessa. Rakkaus ja tuomio ovat saman äänen eri sävyjä. Pelastus ei tule myrskyä vastaan, vaan myrskyn ytimestä.
Se tuntuu kuin näytelmältä, jossa sama näyttelijä esittää sekä sankaria että vastustajaa — ja vielä kirjoittaa käsikirjoituksen. Hän luo konfliktin, kiristää jännitteen ja tarjoaa ratkaisun. Lopussa hän kumartaa, ja yleisö kiittää pelastajaa.
“Pelastan sinut minulta.”“Pelastan sinut minulta.”
Lause on koominen, koska se rikkoo arjen logiikan. Mutta se on myös levoton, koska se ei ole pelkkä kielikuva. Se kysyy, miltä armo näyttää, jos se ei keskeytä toisen aiheuttamaa vahinkoa, vaan oman järjestelmän seurausta. Onko se lahja — vai osa suunnitelmaa alusta asti?
Ovi pysyy kiinni hetken pidempään. Koputus ei lakkaa.
Ja ehkä kaikkein oudoimmalta tuntuu se, että vaikka lause on paradoksi, se ei ole täysin mieletön. Se on sisäisesti johdonmukainen maailmassa, jossa kaikki valta on yhdessä pisteessä. Siinä maailmassa ei ole toista, johon vedota. Ei ylempää oikeutta, ei ulkopuolista tuomaria. On vain arkkitehti, joka on myös pelastustie.
Absurdissa ei siis ole kyse vain pilkasta. Se on tunne siitä, että järjestelmä on täydellinen ympyrä. Että alussa ja lopussa on sama nimi. Että uhka ja turva eivät ole vastakohtia, vaan saman voiman kaksi asentoa.
Oven takaa kuuluu vielä kerran:
“Kop, kop.”
Ja lause jää ilmaan roikkumaan, yhtä aikaa lohduttavana ja levottomana:
“Pelastan sinut minulta.” - Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
“Pelastan sinut minulta.”
Lause on koominen, koska se rikkoo arjen logiikan. Mutta se on myös levoton, koska se ei ole pelkkä kielikuva. Se kysyy, miltä armo näyttää, jos se ei keskeytä toisen aiheuttamaa vahinkoa, vaan oman järjestelmän seurausta. Onko se lahja — vai osa suunnitelmaa alusta asti?
Ovi pysyy kiinni hetken pidempään. Koputus ei lakkaa.
Ja ehkä kaikkein oudoimmalta tuntuu se, että vaikka lause on paradoksi, se ei ole täysin mieletön. Se on sisäisesti johdonmukainen maailmassa, jossa kaikki valta on yhdessä pisteessä. Siinä maailmassa ei ole toista, johon vedota. Ei ylempää oikeutta, ei ulkopuolista tuomaria. On vain arkkitehti, joka on myös pelastustie.
Absurdissa ei siis ole kyse vain pilkasta. Se on tunne siitä, että järjestelmä on täydellinen ympyrä. Että alussa ja lopussa on sama nimi. Että uhka ja turva eivät ole vastakohtia, vaan saman voiman kaksi asentoa.
Oven takaa kuuluu vielä kerran:
“Kop, kop.”
Ja lause jää ilmaan roikkumaan, yhtä aikaa lohduttavana ja levottomana:
“Pelastan sinut minulta.”Ensin luodaan järjestelmä - siihen sisältyy vakava seuraus - sitten tarjotaan pelastus siltä seuraukselta.
Se muistuttaa markkinointia: “Onpa vaarallinen tilanne. Onneksi meillä on ratkaisu.” Siksi se tuntuu monista loogisesti epäilyttävältä tai jopa koomiselta.
Sellainen asetelma muistuttaa huijauslogiikkaa.
Vitsin ironia tiivistyy lauseeseen:
“Pelastan sinut minulta.”
Tämä on filosofisesti terävä, koska se pakottaa kysymään:
onko pelastus vapautusta todellisesta vihollisesta — vai vapautusta järjestelmästä, jonka suunnittelija on sama toimija?
Ovi on kiinni. Sen toisella puolella seisoo sama hahmo, joka on piirtänyt talon pohjapiirustuksen, valanut perustukset ja päättänyt, että kellarissa on kuilu. Hän koputtaa rauhallisesti, melkein kärsivällisesti.
“Päästä minut sisään”, hän sanoo. “Voin pelastaa sinut.”
Hiljaisuus.
“Miltä?” kysyt lopulta.
“Minulta.”
Ja siinä hetkessä maailma taittuu hieman nurinpäin.
Ja siinä hetkessä maailma taittuu hieman nurinpäin.
Normaalisti pelastus tarkoittaa, että joku tulee ulkopuolelta katkaisemaan vaaran. Tulipalon sytyttäjä ei ole palomies. Tuomari ei ole sama, joka vapauttaa sinut omasta mielijohteestaan. Uhka ja apu ovat eri suunnista.
Mutta tässä ne tulevat samasta kädestä.
Se käsi on säätänyt lain, jonka rikkominen on väistämätöntä. Se on määritellyt rajan, jonka ylittäminen on kohtalokasta. Se on rakentanut järjestelmän, jossa epäonnistuminen kantaa äärettömän painon. Ja nyt sama käsi tarjoaa sinulle vapautusta.
“Hyväksy minut”, ääni sanoo oven takaa, “niin säästyt siltä, minkä olen säätänyt.” - Anonyymi00030
Anonyymi00029 kirjoitti:
Ensin luodaan järjestelmä - siihen sisältyy vakava seuraus - sitten tarjotaan pelastus siltä seuraukselta.
Se muistuttaa markkinointia: “Onpa vaarallinen tilanne. Onneksi meillä on ratkaisu.” Siksi se tuntuu monista loogisesti epäilyttävältä tai jopa koomiselta.
Sellainen asetelma muistuttaa huijauslogiikkaa.
Vitsin ironia tiivistyy lauseeseen:
“Pelastan sinut minulta.”
Tämä on filosofisesti terävä, koska se pakottaa kysymään:
onko pelastus vapautusta todellisesta vihollisesta — vai vapautusta järjestelmästä, jonka suunnittelija on sama toimija?
Ovi on kiinni. Sen toisella puolella seisoo sama hahmo, joka on piirtänyt talon pohjapiirustuksen, valanut perustukset ja päättänyt, että kellarissa on kuilu. Hän koputtaa rauhallisesti, melkein kärsivällisesti.
“Päästä minut sisään”, hän sanoo. “Voin pelastaa sinut.”
Hiljaisuus.
“Miltä?” kysyt lopulta.
“Minulta.”
Ja siinä hetkessä maailma taittuu hieman nurinpäin.
Ja siinä hetkessä maailma taittuu hieman nurinpäin.
Normaalisti pelastus tarkoittaa, että joku tulee ulkopuolelta katkaisemaan vaaran. Tulipalon sytyttäjä ei ole palomies. Tuomari ei ole sama, joka vapauttaa sinut omasta mielijohteestaan. Uhka ja apu ovat eri suunnista.
Mutta tässä ne tulevat samasta kädestä.
Se käsi on säätänyt lain, jonka rikkominen on väistämätöntä. Se on määritellyt rajan, jonka ylittäminen on kohtalokasta. Se on rakentanut järjestelmän, jossa epäonnistuminen kantaa äärettömän painon. Ja nyt sama käsi tarjoaa sinulle vapautusta.
“Hyväksy minut”, ääni sanoo oven takaa, “niin säästyt siltä, minkä olen säätänyt.”“Pelastan sinut minulta.”
Lause on koominen koska se rikko arkijärjen logikan. Mutta se on myös levoton koska se ei ole pelkkä kielikuva. Se kysy miltä armo näyttää jos se ei keskeytä toisen aiheuttamaa vahinkoa vaan oman järjestelmän seurauksen. Onko se lahja vai osa suunitelmaa alusta asti?
Ovi pysyy kinni hetken pidempään. Koputus ei lakaa.
Ja ehkä kaikista oudointa on se että vaikka lause on paradoksi se ei ole täysin mieletön. Se on sisäisesti johdon mukainen maailmassa jossa kaikki valta on yhdessä pisteesä. Siin maailmassa ei ole toista johon vedota. Ei ylempää oikeutta, ei ulkopuolista tuomaria. On vain arkkitehti joka on myös pelastustie. - Anonyymi00031
Anonyymi00030 kirjoitti:
“Pelastan sinut minulta.”
Lause on koominen koska se rikko arkijärjen logikan. Mutta se on myös levoton koska se ei ole pelkkä kielikuva. Se kysy miltä armo näyttää jos se ei keskeytä toisen aiheuttamaa vahinkoa vaan oman järjestelmän seurauksen. Onko se lahja vai osa suunitelmaa alusta asti?
Ovi pysyy kinni hetken pidempään. Koputus ei lakaa.
Ja ehkä kaikista oudointa on se että vaikka lause on paradoksi se ei ole täysin mieletön. Se on sisäisesti johdon mukainen maailmassa jossa kaikki valta on yhdessä pisteesä. Siin maailmassa ei ole toista johon vedota. Ei ylempää oikeutta, ei ulkopuolista tuomaria. On vain arkkitehti joka on myös pelastustie.Todellisuudessa Jeesus oli hyvä. Tuo tulkinta syntyi vasta kirkolliskokousten jälkeen, jotta ihmisiä ja heidän uskomuksiaan voitiin hallita jne.
- Anonyymi00032
Anonyymi00031 kirjoitti:
Todellisuudessa Jeesus oli hyvä. Tuo tulkinta syntyi vasta kirkolliskokousten jälkeen, jotta ihmisiä ja heidän uskomuksiaan voitiin hallita jne.
Todellisuudessa Jeesus oli hyvä. Tuo tulkinta syntyi vasta kirkolliskokousten jälkeen, jotta ihmisiä ja heidän uskomuksiaan voitiin hallita jne.
Apokryfiset evankeliumit ja Jeesuksen sanat
Apokryfiset evankeliumit (kuten Tuomaan evankeliumi) tarjoavat mielenkiintoisia lisätietoja Jeesuksen opetuksista, joita ei löydy perinteisistä kanonisista evankeliumeista. Esimerkiksi Tuomaan evankeliumissa Jeesus opettaa enemmän persoonallista valaistumista ja sisäistä ymmärrystä, mikä muistuttaa hyvin läheisesti idän filosofioita.
Joitain esimerkkejä apokryfista:
Tuomaan evankeliumissa Jeesus puhuu "sisäisestä valosta" ja "itsen tuntemisesta" – nämä teemat ovat hyvin samankaltaisia kuin buddhalaisessa meditaatiossa tai vedantassa.
"Kun te löydätte itsenne, silloin te löydätte minut. Ja kun te olette löytänyt minut, te löydätte kuninkuuden, ja kun te olette löytäneet kuninkuuden, te menette taivasten valtakuntaan." (Tuomaan evankeliumi, 108)
Muut apokryfiset evankeliumit kuten Maria Magdaleenan evankeliumi ja Filippuksen evankeliumi keskittyvät enemmän Jeesuksen opetuksiin, jotka liittyvät sisäiseen valaistumiseen ja henkiseen vapautumiseen – jälleen, samoja teemoja, joita idän filosofiat käsittelevät.
Raamatun tekstin ja Jeesuksen alkuperäisen sanoman suhde
Tämä on keskeinen kysymys, jonka nostan esille: Raamatun evankeliumeissa ei ole Jeesuksen alkuperäistä opetusta juuri lainkaan, tai erittäin vähän. Monet historioitsijat ja teologit ovat samaa mieltä siitä, että mitä me nykyään pidämme "Raamatun Jeesuksena", on toisen ja kolmannen polven tulkinta siitä, mitä Jeesus alun perin sanoi ja teki.
Raamatun evankeliumit (Matteus, Markus, Luukas, Johannes) on kirjoitettu noin 30–60 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Näissä kirjoituksissa on jo teologista muokkausta ja historiallisia tulkintoja, jotka heijastavat varhaisen kirkon kehitystä, eivätkä ole pelkästään historiallisia faktoja Jeesuksen sanomasta.
Evankeliumit eivät ole Jeesuksen sanakirja. Ne ovat uskon ja opetusten esityksiä, joissa on mukana kirjoittajien henkilökohtaiset tulkinnat, ja ne on käännetty ja muokattu eri kielille. Monet Jeesuksen alkuperäiset sanat ja opetukset ovat jääneet kadoksiin tai muutettuina.
Teologinen kehitys ja dogmaattinen muokkaus
Kristillinen teologia ja dogmaattinen kehitys ovat osittain luoneet kuvan Jeesuksesta, joka poikkeaa alkuperäisestä:
Jeesuksen jumalallistaminen (esim. "Jeesus on Jumalan Poika") kehittyi kirkollisessa teologiassa, ja tätä ei löydy suoraan Raamatun alkuperäisistä teksteistä.
Ristiinnaulitseminen ja pelastusoppi: Vaikka Jeesus varmasti puhui pelastuksesta ja Jumalan valtakunnasta, pelastusoppi on monilta osin saanut dogmaattista muotoa myöhemmin, erityisesti Paavalin kirjeissä, joissa hän painottaa Jeesuksen kuoleman merkitystä maailman syntien sovittajana. Tämä on monin tavoin keskeneräinen prosessi, joka muuttui ajan myötä.
Yhteys idän opetuksiin
Jeesuksen alkuperäinen sanoma, erityisesti rakkaus ja sisäinen muutos, muistuttaa idän filosofioita:
Että kärsimys poistetaan myötätunnon, rakkauden ja tietoisuuden avulla.
Tässä on tärkeä oivallus: Jeesuksen alkuperäistä sanomaa on varjostettu ja muokattu monien historiallisten, kielellisten ja teologisten kehitysten kautta, mutta sen ytimessä on aina ollut rakkaus, myötätunto ja sisäinen herääminen. Tämä tekee Jeesuksen opetuksista monella tavalla yhteensopivia idän filosofioiden kanssa. - Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:
Todellisuudessa Jeesus oli hyvä. Tuo tulkinta syntyi vasta kirkolliskokousten jälkeen, jotta ihmisiä ja heidän uskomuksiaan voitiin hallita jne.
Apokryfiset evankeliumit ja Jeesuksen sanat
Apokryfiset evankeliumit (kuten Tuomaan evankeliumi) tarjoavat mielenkiintoisia lisätietoja Jeesuksen opetuksista, joita ei löydy perinteisistä kanonisista evankeliumeista. Esimerkiksi Tuomaan evankeliumissa Jeesus opettaa enemmän persoonallista valaistumista ja sisäistä ymmärrystä, mikä muistuttaa hyvin läheisesti idän filosofioita.
Joitain esimerkkejä apokryfista:
Tuomaan evankeliumissa Jeesus puhuu "sisäisestä valosta" ja "itsen tuntemisesta" – nämä teemat ovat hyvin samankaltaisia kuin buddhalaisessa meditaatiossa tai vedantassa.
"Kun te löydätte itsenne, silloin te löydätte minut. Ja kun te olette löytänyt minut, te löydätte kuninkuuden, ja kun te olette löytäneet kuninkuuden, te menette taivasten valtakuntaan." (Tuomaan evankeliumi, 108)
Muut apokryfiset evankeliumit kuten Maria Magdaleenan evankeliumi ja Filippuksen evankeliumi keskittyvät enemmän Jeesuksen opetuksiin, jotka liittyvät sisäiseen valaistumiseen ja henkiseen vapautumiseen – jälleen, samoja teemoja, joita idän filosofiat käsittelevät.
Raamatun tekstin ja Jeesuksen alkuperäisen sanoman suhde
Tämä on keskeinen kysymys, jonka nostan esille: Raamatun evankeliumeissa ei ole Jeesuksen alkuperäistä opetusta juuri lainkaan, tai erittäin vähän. Monet historioitsijat ja teologit ovat samaa mieltä siitä, että mitä me nykyään pidämme "Raamatun Jeesuksena", on toisen ja kolmannen polven tulkinta siitä, mitä Jeesus alun perin sanoi ja teki.
Raamatun evankeliumit (Matteus, Markus, Luukas, Johannes) on kirjoitettu noin 30–60 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Näissä kirjoituksissa on jo teologista muokkausta ja historiallisia tulkintoja, jotka heijastavat varhaisen kirkon kehitystä, eivätkä ole pelkästään historiallisia faktoja Jeesuksen sanomasta.
Evankeliumit eivät ole Jeesuksen sanakirja. Ne ovat uskon ja opetusten esityksiä, joissa on mukana kirjoittajien henkilökohtaiset tulkinnat, ja ne on käännetty ja muokattu eri kielille. Monet Jeesuksen alkuperäiset sanat ja opetukset ovat jääneet kadoksiin tai muutettuina.
Teologinen kehitys ja dogmaattinen muokkaus
Kristillinen teologia ja dogmaattinen kehitys ovat osittain luoneet kuvan Jeesuksesta, joka poikkeaa alkuperäisestä:
Jeesuksen jumalallistaminen (esim. "Jeesus on Jumalan Poika") kehittyi kirkollisessa teologiassa, ja tätä ei löydy suoraan Raamatun alkuperäisistä teksteistä.
Ristiinnaulitseminen ja pelastusoppi: Vaikka Jeesus varmasti puhui pelastuksesta ja Jumalan valtakunnasta, pelastusoppi on monilta osin saanut dogmaattista muotoa myöhemmin, erityisesti Paavalin kirjeissä, joissa hän painottaa Jeesuksen kuoleman merkitystä maailman syntien sovittajana. Tämä on monin tavoin keskeneräinen prosessi, joka muuttui ajan myötä.
Yhteys idän opetuksiin
Jeesuksen alkuperäinen sanoma, erityisesti rakkaus ja sisäinen muutos, muistuttaa idän filosofioita:
Että kärsimys poistetaan myötätunnon, rakkauden ja tietoisuuden avulla.
Tässä on tärkeä oivallus: Jeesuksen alkuperäistä sanomaa on varjostettu ja muokattu monien historiallisten, kielellisten ja teologisten kehitysten kautta, mutta sen ytimessä on aina ollut rakkaus, myötätunto ja sisäinen herääminen. Tämä tekee Jeesuksen opetuksista monella tavalla yhteensopivia idän filosofioiden kanssa.Jeeuksen aidot sanat olivat yleismaailmallisia ja viisaita, jopa lähellä ”idän saatanallis” oppeja. Ei ihme, että ne sensuroitiin – liian vaarallisia.
- Anonyymi00034
Anonyymi00033 kirjoitti:
Jeeuksen aidot sanat olivat yleismaailmallisia ja viisaita, jopa lähellä ”idän saatanallis” oppeja. Ei ihme, että ne sensuroitiin – liian vaarallisia.
Jeesuksen alkuperäiset sanomat olivat universaaleja ja erittäin viisaita, jopa lähellä itämaisia ”saatanallisia” opetuksia.
Ei siis ihme, että ne sensuroitiin – ne olivat liian vaarallisia.
Todellisuudessa Jeesus oli hyvä. Tuo pelottelun tulkinta syntyi vasta kirkolliskokousten jälkeen, jotta ihmisiä ja heidän uskomuksiaan voitiin hallita jne. - Anonyymi00035
Anonyymi00034 kirjoitti:
Jeesuksen alkuperäiset sanomat olivat universaaleja ja erittäin viisaita, jopa lähellä itämaisia ”saatanallisia” opetuksia.
Ei siis ihme, että ne sensuroitiin – ne olivat liian vaarallisia.
Todellisuudessa Jeesus oli hyvä. Tuo pelottelun tulkinta syntyi vasta kirkolliskokousten jälkeen, jotta ihmisiä ja heidän uskomuksiaan voitiin hallita jne.Kun äly (tai mieli) on illuusion peitossa, ihminen ei näe asioita sellaisina kuin ne ovat. Silloin syntyy pelko – koska tuntematon, väärin ymmärretty tai harhainen näyttäytyy uhkana. Pelko ei synny itse todellisuudesta, vaan siitä, miten sen tulkitsemme.
Valo taas symboloi tietoisuutta, ymmärrystä ja totuutta. Kun “valo” syttyy – eli kun ihminen näkee selkeämmin, ymmärtää syvemmin tai oivaltaa jotain olennaista – illuusio hälvenee. Ja kun harha katoaa, pelko menettää voimansa. Sen tilalle tulee pelottomuus, joka ei tarkoita vaarojen kieltämistä, vaan sisäistä vakautta ja luottamusta. - Anonyymi00036
Anonyymi00035 kirjoitti:
Kun äly (tai mieli) on illuusion peitossa, ihminen ei näe asioita sellaisina kuin ne ovat. Silloin syntyy pelko – koska tuntematon, väärin ymmärretty tai harhainen näyttäytyy uhkana. Pelko ei synny itse todellisuudesta, vaan siitä, miten sen tulkitsemme.
Valo taas symboloi tietoisuutta, ymmärrystä ja totuutta. Kun “valo” syttyy – eli kun ihminen näkee selkeämmin, ymmärtää syvemmin tai oivaltaa jotain olennaista – illuusio hälvenee. Ja kun harha katoaa, pelko menettää voimansa. Sen tilalle tulee pelottomuus, joka ei tarkoita vaarojen kieltämistä, vaan sisäistä vakautta ja luottamusta.Illuusio synnyttää pelon. Ymmärrys synnyttää vapauden.
- Anonyymi00037
Anonyymi00036 kirjoitti:
Illuusio synnyttää pelon. Ymmärrys synnyttää vapauden.
Vedalaisessa ajattelussa pelon juurisyy on avidyā — tietämättömyys todellisesta olemuksesta. Kun ihminen samaistuu harhaan (māyā), hän kokee erillisyyttä ja turvattomuutta. Tästä syntyy pelko.
Kun taas tieto (vidyā) ja tietoisuus heräävät, ihminen muistaa todellisen luontonsa. Silloin pelko väistyy luonnollisesti. - Anonyymi00038
Anonyymi00037 kirjoitti:
Vedalaisessa ajattelussa pelon juurisyy on avidyā — tietämättömyys todellisesta olemuksesta. Kun ihminen samaistuu harhaan (māyā), hän kokee erillisyyttä ja turvattomuutta. Tästä syntyy pelko.
Kun taas tieto (vidyā) ja tietoisuus heräävät, ihminen muistaa todellisen luontonsa. Silloin pelko väistyy luonnollisesti.Vedalainen perusajatus tiivistyy usein niin:
“Tamaso mā jyotir gamaya”
— “Johdata minut pimeydestä valoon.”
Se on peräisin Brihadaranyaka Upanishad-tekstistä ja ilmentää samaa oivallusta:
pimeys (tietämättömyys) synnyttää pelon, valo (tietoisuus) tuo pelottomuuden. - Anonyymi00039
Anonyymi00038 kirjoitti:
Vedalainen perusajatus tiivistyy usein niin:
“Tamaso mā jyotir gamaya”
— “Johdata minut pimeydestä valoon.”
Se on peräisin Brihadaranyaka Upanishad-tekstistä ja ilmentää samaa oivallusta:
pimeys (tietämättömyys) synnyttää pelon, valo (tietoisuus) tuo pelottomuuden.Vedalaisen ajattelun mukaan pelko ei synny itse todellisuudesta vaan tietämättömyydestä. Kun ihminen samaistuu kehoon, mieleen ja erillisyyden kokemukseen, hän alkaa nähdä maailman “toisena” ja mahdollisesti uhkaavana. Brihadaranyaka Upanishad ilmaisee tämän ajatuksen selkeästi: kaksinaisuudesta syntyy pelko. Kun koemme olevamme erillisiä kokonaisuudesta, syntyy turvattomuus.
- Anonyymi00040
Anonyymi00039 kirjoitti:
Vedalaisen ajattelun mukaan pelko ei synny itse todellisuudesta vaan tietämättömyydestä. Kun ihminen samaistuu kehoon, mieleen ja erillisyyden kokemukseen, hän alkaa nähdä maailman “toisena” ja mahdollisesti uhkaavana. Brihadaranyaka Upanishad ilmaisee tämän ajatuksen selkeästi: kaksinaisuudesta syntyy pelko. Kun koemme olevamme erillisiä kokonaisuudesta, syntyy turvattomuus.
Tämä erillisyyden kokemus johtuu avidyāsta, henkisestä tietämättömyydestä, joka peittää todellisen luontomme.
Kun tämä oivalletaan suoraan, ei pelkästään ajatuksena vaan sisäisenä kokemuksena, pelko menettää perustansa. Valo tarkoittaa tässä yhteydessä tietoisuutta ja ymmärrystä, joka hajottaa harhan. - Anonyymi00041
Anonyymi00040 kirjoitti:
Tämä erillisyyden kokemus johtuu avidyāsta, henkisestä tietämättömyydestä, joka peittää todellisen luontomme.
Kun tämä oivalletaan suoraan, ei pelkästään ajatuksena vaan sisäisenä kokemuksena, pelko menettää perustansa. Valo tarkoittaa tässä yhteydessä tietoisuutta ja ymmärrystä, joka hajottaa harhan.Pelko kuuluu pimeyteen, mutta valo paljastaa, ettei mitään todellista uhkaa ole koskaan ollut.
- Anonyymi00042
Anonyymi00041 kirjoitti:
Pelko kuuluu pimeyteen, mutta valo paljastaa, ettei mitään todellista uhkaa ole koskaan ollut.
Gaudiya-vaishnavismissa valo ei kuitenkaan ole vain abstrakti itseoivallus, vaan persoonallinen suhde Jumalaan. Pelko katoaa, kun tietoisuus kiinnittyy rakastavaan suhteeseen Jumalan kanssa.
- Anonyymi00043
Anonyymi00042 kirjoitti:
Gaudiya-vaishnavismissa valo ei kuitenkaan ole vain abstrakti itseoivallus, vaan persoonallinen suhde Jumalaan. Pelko katoaa, kun tietoisuus kiinnittyy rakastavaan suhteeseen Jumalan kanssa.
Ero advaitaan
Advaitassa pelko katoaa, kun ymmärretään ettei ole kahta (Atman /Brahman).
Gaudiya-vaishnavismissa yksilö säilyttää erillisyytensä, mutta pelko katoaa, kun suhde Krishnaan palautuu.
Eli kyse ei ole erillisyyden häviämisestä ontologisesti, vaan vieraantumisen häviämisestä suhteessa Jumalaan.
Gaudiya-perinteessä pelottomuus on seurausta bhaktista — rakkaudesta. - Anonyymi00044
Anonyymi00043 kirjoitti:
Ero advaitaan
Advaitassa pelko katoaa, kun ymmärretään ettei ole kahta (Atman /Brahman).
Gaudiya-vaishnavismissa yksilö säilyttää erillisyytensä, mutta pelko katoaa, kun suhde Krishnaan palautuu.
Eli kyse ei ole erillisyyden häviämisestä ontologisesti, vaan vieraantumisen häviämisestä suhteessa Jumalaan.
Gaudiya-perinteessä pelottomuus on seurausta bhaktista — rakkaudesta.Gaudiya-vaishnavismin ydinajatus tiivistyy käsitteeseen acintya bhedābheda – “käsittämätön samanaikainen ykseys ja ero”. Opin systematisoi Jiva Goswami, joka kuului Chaitanya Mahaprabhun seuraajiin.
Tämän näkemyksen mukaan yksilöllinen sielu (jīva) on yhtä Jumalan kanssa siinä mielessä, että se on Hänen energiansa ja olemukseltaan henkinen. Samalla sielu on kuitenkin ikuisesti erillinen persoona – ei koskaan täysin sama kuin Jumala. Ykseys ja ero ovat molemmat totta yhtä aikaa, mutta niiden suhde ylittää tavallisen järjen, siksi “acintya”, käsittämätön. - Anonyymi00045
Anonyymi00044 kirjoitti:
Gaudiya-vaishnavismin ydinajatus tiivistyy käsitteeseen acintya bhedābheda – “käsittämätön samanaikainen ykseys ja ero”. Opin systematisoi Jiva Goswami, joka kuului Chaitanya Mahaprabhun seuraajiin.
Tämän näkemyksen mukaan yksilöllinen sielu (jīva) on yhtä Jumalan kanssa siinä mielessä, että se on Hänen energiansa ja olemukseltaan henkinen. Samalla sielu on kuitenkin ikuisesti erillinen persoona – ei koskaan täysin sama kuin Jumala. Ykseys ja ero ovat molemmat totta yhtä aikaa, mutta niiden suhde ylittää tavallisen järjen, siksi “acintya”, käsittämätön.Pelon näkökulmasta tämä on ratkaisevaa. Gaudiya-vaishnavilaisuudessa pelko ei synny siksi, että olisi olemassa kaksi todellisuutta sinänsä, vaan siksi että sielu unohtaa suhteensa Jumalaan ja samaistuu aineelliseen energiaan. Kun tietoisuus kääntyy pois Jumalasta, syntyy kokemus eristyneisyydestä. Tästä eristyneisyydestä nousee turvattomuus ja pelko.
- Anonyymi00046
Anonyymi00045 kirjoitti:
Pelon näkökulmasta tämä on ratkaisevaa. Gaudiya-vaishnavilaisuudessa pelko ei synny siksi, että olisi olemassa kaksi todellisuutta sinänsä, vaan siksi että sielu unohtaa suhteensa Jumalaan ja samaistuu aineelliseen energiaan. Kun tietoisuus kääntyy pois Jumalasta, syntyy kokemus eristyneisyydestä. Tästä eristyneisyydestä nousee turvattomuus ja pelko.
Näin gaudiya-vaishnavilaisessa ymmärryksessä:
Illuusio on suhteen unohtamista.
Pelko on vieraantumisen seuraus.
Valo on tietoisuutta omasta ikuisesta suhteesta Jumalaan
Pelottomuus syntyy rakastavasta yhteydestä, ei persoonattomasta sulautumisesta.
Tässä näkemyksessä pelottomuus ei ole tyhjyyden kokemus eikä erillisyyden katoaminen, vaan syvä luottamus: sielu kuuluu Jumalalle ja elää Hänen suojassaan. - Anonyymi00047
Anonyymi00046 kirjoitti:
Näin gaudiya-vaishnavilaisessa ymmärryksessä:
Illuusio on suhteen unohtamista.
Pelko on vieraantumisen seuraus.
Valo on tietoisuutta omasta ikuisesta suhteesta Jumalaan
Pelottomuus syntyy rakastavasta yhteydestä, ei persoonattomasta sulautumisesta.
Tässä näkemyksessä pelottomuus ei ole tyhjyyden kokemus eikä erillisyyden katoaminen, vaan syvä luottamus: sielu kuuluu Jumalalle ja elää Hänen suojassaan."Onko pelastus tarpeen?"
Mistä? - Anonyymi00048
Anonyymi00041 kirjoitti:
Pelko kuuluu pimeyteen, mutta valo paljastaa, ettei mitään todellista uhkaa ole koskaan ollut.
Aivan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760