Tähtipölyä

Tähtitiede on aika harvinainen kiinnostuksen kohde ihmisillä.
Paljon enemmän löytyy niitä jotka on kiinnostunu melkein mistä muusta tahansa.
Ursa:n jäseniä ei vissiin ole kuin about sellanen 6000.
Filosofiselta kannalta ajatellen kiinnostus tähtitieteeseen voisi olla hyvinkin ymmärrettävissä,olemmehan kirjaimellisestikin tähtien jälkeläisiä.
Jokainen vetyä ja heliumia raskaampi alkuaine on saanut alkunsa tähtien sisäisen energiantuotannon seurauksena.
Aurinkokuntakin on saanut alkunsa massiivisesta vety ja heliumpilvestä,johon on ollut sekoittuneena raskaampia alkuaineita.
Tämänkin planeettakunnan jäänteistä syntyy varmasti taas uusia aurinkokuntia.
Varmaan on olemassa myös muita maailmankaikkeuksia,jossa toimii ihan eri fysiikan lait.
5451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Tähtitiede on aika harvinainen kiinnostuksen kohde ihmisillä.
Paljon enemmän löytyy niitä jotka on kiinnostunu melkein mistä muusta tahansa.
Ursa:n jäseniä ei vissiin ole kuin about sellanen 6000."

Suomessa on tähtitieteellisiä yhdistyksiä aivan pohjoisinta Suomea myöten. Ei Ursa ole ainoa eivätkä ursalaiset ole ainoita harrastajia. Lisäksi lienee melkoinen määrä, jotka eivät kuuluu yhdistyksiin. Harrastaa voi myös seuraamalla alan uutisia ja koluamalla kirjastojen tähtitiedehyllyjä.

Äänestä

Ursassa on noin 14000 jäsentä, mikä on Suomessa todella paljon.

Äänestä

Valoa pimeyteen! On vielä liikaa luomiskertomukseen biplian pohjalta uskovia.

Se on mielenkiintoinen teoria, jossa ennustetaan Universumin luhistuvan
lopulta laajentumisen tai pimeän materian takia.

Mitä tästä seuraa, kaiken lopusta. Suurimmatkin rakenteet, galaksiryhmät tuhoutuvat

Päästäänkö kuuna kummoisna ikänä perille pimeän materian salaisuudesta?

Äänestä

Yhdistyksen jäsenmäärä

Ursa 11900 (2005)


Ihan rationaalisestikin ajatellen luulisi kosmologian ja tähtieteen kiinnostavan kaikkia, mutta kun totuus on, että ei suurten massojen ajatusmaailma ole hirveästi kehittynyt.

Käypä huviksesi lukemassa noita uskisten palstoja, siellä monien ajatusmaailma keskiajalla.

Äänestä
  • Kah....sinnehän sitä tulee kirjoiteltuakin.
    Ne on todellakin keskiajalla.
    Haluatko kuulla vitsin?
    Tiedätkö kuka oli maailman ensimmäinen Kalifornialainen?

    Jeesus.Sillä oli pitkä tukka,kulki kaapu päällä,sandaalit jaloissa,nautti punaviiniä,puhu rauhasta ja rakkaudesta ja perusti oman uskonnon.
    Voi että ne talibaanit vetää siitä herneen nenään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Astronomi kirjoitti:

Tähtitiede on aika harvinainen kiinnostuksen kohde ihmisillä.
Paljon enemmän löytyy niitä jotka on kiinnostunu melkein mistä muusta tahansa.
Ursa:n jäseniä ei vissiin ole kuin about sellanen 6000.
Filosofiselta kannalta ajatellen kiinnostus tähtitieteeseen voisi olla hyvinkin ymmärrettävissä,olemmehan kirjaimellisestikin tähtien jälkeläisiä.
Jokainen vetyä ja heliumia raskaampi alkuaine on saanut alkunsa tähtien sisäisen energiantuotannon seurauksena.
Aurinkokuntakin on saanut alkunsa massiivisesta vety ja heliumpilvestä,johon on ollut sekoittuneena raskaampia alkuaineita.
Tämänkin planeettakunnan jäänteistä syntyy varmasti taas uusia aurinkokuntia.
Varmaan on olemassa myös muita maailmankaikkeuksia,jossa toimii ihan eri fysiikan lait.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu