Moraalista

Jos ajatellaan että jokainen teko on sidottu tarkoitusperiinsä. Onko tällöin hedelmällistä keskustella itse teoista, koska ne edustavat vain alempia kuvitelmia tarkoitusperien toteuttamiseksi? Jos tarkoitusperät voitaisiin selvittää tekoja tutkimalla, niin silloin olisi tekoja edeltäneiden ajatusten selvittäminen helppoa, mutta koska perimmäiset tarkoitukset ovat syvälle ihmisen mielen syövereihin piilotettuja, ei niitä myöskään voida koskaan täydellisesti selvittää.

Yksilö siis toimii kuvitelmiensa varassa ja valitsee toimintamallit eli keinot tuntemistaan tavoista toteuttaa omia tavoitteita. Yksilön toimintaa rajaa siis myös tieto mahdollisista toimintamalleista.

Moraalilla tarkoitetaan ilmeisesti hyvän ja pahan käytöksen kirjoittamatonta säännöstöä. Yhteisö rajaa yksilön vaihtoehtoja väkivaltaisesti. Kuitenkin yksilö itse päättää miten loppuen lopuksi toimii. Kun puhutaan moraalista voidaan siis keskustella yhteisön oikeuksista rajata yksilön toimintaa ja toisaalta voidaan keskustella yksilön omista moraalisista valinnoista, mutta sellainen keskustelu on turhauttavaa, koska ainoat vaikutuskeinot ovat ulkopuolisia pakkokeinoja ja siksi aina väkivaltaisia.

Mikään ideologia ei siis voi ilman väkivaltaa puuttua yksilön toimintamallien rajaamiseen.

Luultavasti yksilöllä on jokin ensimmäinen kaikkiin tarkoitusperiin vaikuttava voima, josta kaikki muut teot kumpuavat ja saavat tarkoitusperänsä. Tämä vallitseva käsitys on siis jonkinlainen ideologia. Jokaisella yksilöllä siis täytyy olla ajattelua ohjaava vallitseva käsitys, vaikka yksilö ei sitä tiedostaisikaan.

Jos yksilön tarkoitusperiin pyritään ulkopuolelta vaikuttamaan, niin silloin on kyse väkivallasta. Pyritään rajaamaan toimintamalleja. Kun moraali sääntöjen noudattamisesta päättää yksilö itse, niin siksi mitään yleispäteviä tarkoitusperiä ei ole olemassa, koska moraalin subjekti voi aina valita toisin.

Moraaliset opit siis eivät voi velvoittaa yksilöä toimimaan tarkoitusperiensä mukaisesti. Moraaliset opit voivat siis toimia vain työkaluina tarkoitusperien tavoittelemiseksi.

Valtio rajaa yksilöiden oikeuksia, koska valtio kuolisi, jos yksilöiden toiminta ei olisi ohjattua ja valvottua. On siis loogista että valtio käyttää väkivaltaa yksilöihin saavuttaakseen omat tarkoitusperänsä; valtio on siis eräänlainen synteettinen substanssi.
2199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olet harvinaisen oikeassa.

Äänestä

Niin, eli kysymys on itse ajattelun kehittyneisyydestä ja siitä, miten yksilö sallii itseään manipuloida sekä tekijän/rikollisen tavoitteista tai päämäristä, kuten kirjoitit. Ja myöskin on kysymys siitä miten yksilö antautuu manipuloitavaksi, mennä mukaan tekoihin, jotka moraalisesti ovat kyseenalaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Akseli kirjoitti:

Jos ajatellaan että jokainen teko on sidottu tarkoitusperiinsä. Onko tällöin hedelmällistä keskustella itse teoista, koska ne edustavat vain alempia kuvitelmia tarkoitusperien toteuttamiseksi? Jos tarkoitusperät voitaisiin selvittää tekoja tutkimalla, niin silloin olisi tekoja edeltäneiden ajatusten selvittäminen helppoa, mutta koska perimmäiset tarkoitukset ovat syvälle ihmisen mielen syövereihin piilotettuja, ei niitä myöskään voida koskaan täydellisesti selvittää.

Yksilö siis toimii kuvitelmiensa varassa ja valitsee toimintamallit eli keinot tuntemistaan tavoista toteuttaa omia tavoitteita. Yksilön toimintaa rajaa siis myös tieto mahdollisista toimintamalleista.

Moraalilla tarkoitetaan ilmeisesti hyvän ja pahan käytöksen kirjoittamatonta säännöstöä. Yhteisö rajaa yksilön vaihtoehtoja väkivaltaisesti. Kuitenkin yksilö itse päättää miten loppuen lopuksi toimii. Kun puhutaan moraalista voidaan siis keskustella yhteisön oikeuksista rajata yksilön toimintaa ja toisaalta voidaan keskustella yksilön omista moraalisista valinnoista, mutta sellainen keskustelu on turhauttavaa, koska ainoat vaikutuskeinot ovat ulkopuolisia pakkokeinoja ja siksi aina väkivaltaisia.

Mikään ideologia ei siis voi ilman väkivaltaa puuttua yksilön toimintamallien rajaamiseen.

Luultavasti yksilöllä on jokin ensimmäinen kaikkiin tarkoitusperiin vaikuttava voima, josta kaikki muut teot kumpuavat ja saavat tarkoitusperänsä. Tämä vallitseva käsitys on siis jonkinlainen ideologia. Jokaisella yksilöllä siis täytyy olla ajattelua ohjaava vallitseva käsitys, vaikka yksilö ei sitä tiedostaisikaan.

Jos yksilön tarkoitusperiin pyritään ulkopuolelta vaikuttamaan, niin silloin on kyse väkivallasta. Pyritään rajaamaan toimintamalleja. Kun moraali sääntöjen noudattamisesta päättää yksilö itse, niin siksi mitään yleispäteviä tarkoitusperiä ei ole olemassa, koska moraalin subjekti voi aina valita toisin.

Moraaliset opit siis eivät voi velvoittaa yksilöä toimimaan tarkoitusperiensä mukaisesti. Moraaliset opit voivat siis toimia vain työkaluina tarkoitusperien tavoittelemiseksi.

Valtio rajaa yksilöiden oikeuksia, koska valtio kuolisi, jos yksilöiden toiminta ei olisi ohjattua ja valvottua. On siis loogista että valtio käyttää väkivaltaa yksilöihin saavuttaakseen omat tarkoitusperänsä; valtio on siis eräänlainen synteettinen substanssi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu