Täytyykö ihmistä aina auttaa, jos osaa? Onko eettisesti väärin olla auttamatta vaikka periaatteessa osaisi? Tarkoitan tilannetta, jossa toisen ihmisen henki tai terveys on kyseessä.
Jotta saisin tähän vähän poliittista vivahdetta, annettakoon esimerkki yhteiskunnastamme; pitääkö köyhien terveyttä hoitaa yhtä hyvin kuin rikkaiden, vai saavatko nämä olla eriarvoisia korkealla moraalilla toimivassa yhteiskunnassa? Fysiologiahan niillä pelaa samoilla säännöillä, eli molempia osattaisiin auttaa yhtä lailla.
Jotta saisin tähän vähän poliittista vivahdetta, annettakoon esimerkki yhteiskunnastamme; pitääkö köyhien terveyttä hoitaa yhtä hyvin kuin rikkaiden, vai saavatko nämä olla eriarvoisia korkealla moraalilla toimivassa yhteiskunnassa? Fysiologiahan niillä pelaa samoilla säännöillä, eli molempia osattaisiin auttaa yhtä lailla.
Vastaukset 10
Vanhimmat
että yksilötasolla ihmisen moraalinen velvollisuus on auttaa apua tarvitsevaa jos siihen resurssit on. Eli poisluetaan nämä tilanteet joissa auttamisesta koituisi itselle haittaa kohtuuttomasti (rahallinen apu tms, oman/läheisten turvallisuuden vaarantava apu) mutta annettavissa oleva apu... katsoisin sen olevan yksilön velvollisuus. Muut voivat aivan vapaasti olla eri mieltä.
Yhteiskunnallisessa mittakaavassa sama ei taas toimi, vaan on asetettava ryhmän etu yksilön edelle. Terveydenhuolto siis olkoon esimerkkinä. Köyhä olisi moraalisesti oikeutettu samaan huolenpitoon kuin rikaskin, käytäntö vain sanelee sen että mahdollisuutta molempiin ei ole, valintatilanteessa on käännettävä etu sinnepäin mistä resurssitkin tulevat (rikas-verot-tuottavampi osuus yhteiskunnassa). Moraalisessa mielessä orpoa mutta vielä ei kai parempaa systeemiä ole keksitty.
***
Moraali on polskuttelijaa vailla oleva iso amme.
Hengen tai terveyden ollessa vaarassa itse koen auttamisen pakolliseksi. Näin siksi, koska myöhemmin tulisi sellainen moraalinen krapula että ei paremmasta väliä. Ainakin siinä tilanteessa, jos toinen kuolisi tai vammautuisi pysyvästi.
entäpä tilanne, jossa olisit pelastusveneessä (joka olisi uppoamassa) ystäviesi kanssa ja jonkun olisi hypättävä pois - uhraisitko henkesi pelastaaksesi muiden henget kokematta moraalista krapulaa vai heittäisitkö heikoimman laidan yli pelastaaksesi muut ja itsesi vai antaisitko (solidaarisesti tai jumalan armosta) kaikkien kuolla?
Jos lapseni, lapsenlapseni tms olisi mukana, hyooäisin viimekädesä itse,
Muulloin nakkaisin tulkintani mukaisesti hyödyttömimmö yli laidan.
Tämäntapaisia tilanteita on tosielämässä ollut - naparetkien tapahtumat taitavat olla niitä eniten toisteltuja - ja todistusaineisto viittaisi vahvasti siihen, että tällaisissa tilanteissa ihmiset mieluummin jättävät järkiharkinnat kokonaan tekemättä ja mieluummin ottavat vastaan kohtalonsa yrittämättäkään selviytyä toistensa kustannuksella.
Ihmisen käyttäytymistä määräävän lain voisi siis muotoilla jotensakin näin: mitä uhkaavampi kriisi yhteisöä koettelee, sitä tiukemmin yhteisön jäsenet kiinnittyvät toisiinsa ja haluavat kohdata kriisin yhdessä.
Tämä on eräs esimerkki siitä miten perin juurin sosiaalinen olento ihminen on. Selviytymistaistelussa ulkoista uhkatekijää vastaan on luonnollista liittoutua. Reaktio on niin voimakas että se ylittää kaikki ns. "järjen" luomat peliteoriat.
Päämäärärationaalinen käyttäytyminen koskee siten tilanteita joissa uhkaa ja kriisiä ei ole, eli siis tilannetta jossa hyvin turvallisen työpöydän tai sanotaanpa vaikka päämajan strategiakarttojen äärellä päätetään suoranaisesti muiden kuin omasta kohtaloista.
Toivon, että tällainen tilanne ei minun kohdalleni koskaan tule.
Minun ratkaisuni olisi siinä tilanteessa seuraava: Esimerkiksi vene kestäisi yhdeksän, mutta siinä olisi kymmenen. Kierrättäisin porukkaa siten, että yksi olisi aina vuorollaan veden varassa pidellen veneen reunasta kiinni. Tällä tavalla 9 saisi olla koko ajan veneessä. Sitten kun huonokuntoisimmat väsyisivät, niin heidän ei tarvitsisi enää olla vedessä vaan vain paraskuntoisimmat. Kun kaikki olisivat poikki väsyneitä ja kylmettyneitä, niin vene uppoaisi kaikkine ihmisineen. Tärkeintä on että koko tiimi yritti parhaansa pelastuakseen.
Jos olisin veneessä YSTÄVIENI kanssa, niin silloin uhraisin itseni. En kestäisi elää itseni kanssa, jos antaisin oman ystäväni kuolla itseni sijaan, paitsi jos joku ystäväni olisi valmis uhraamaan itsensä minun puolestani. Veikkaisin, että meistä ystävistä ne, jotka haluavat uhrata itsensä muiden puolesta, vetäisivät pitkää tikkua, tai vastaavaa, jotta saisimme selville, kuka heittäisi veivinsä. Sitten se olisi sillä selvä.
"Täytyykö ihmistä aina auttaa, jos osaa? Onko eettisesti väärin olla auttamatta vaikka periaatteessa osaisi?"
Tuon kysymyksen vastaus riippuu siitä, keneltä sitä kysyt. Myötätuntoiselta ihmisesltä kysyttäessä vastaus on "kyllä, ihmistä pitää auttaa aina", itsekkäältä vastaus on "ei, ei pidä, mulla on parempaakin tekemistä". Kumpi on sitten oikeassa? Minusta myötätuntoinen ihminen on oikeassa, jos mietimme asiaa järkiperäisesti.
Esim. kysymyksesi köyhien auttamisesta. No, jos mietimme asiaa, niin kyllä kumpiakin kannattaa auttaa. Kaikki hyötyvät terveistä yksilöistä, niin rikkaat kuin köyhätkin. Rikkaat ovat rikkaita vain, koska köyhät ovat työntekijöinä tehneet hänestä rikkaan. Jos köyhät ovat sairaita, he eivät voi tehdä työtä, ja silloin rikkaat eivät saa hyviä työntekijöitä, ja silloin he eivät hyödy niin paljon. Eli olisi kaikkien edun mukaista, jos kaikki saisivat hyvää sairaanhoitoa, riippumatta heidän taloudellisesta asemastaan.
Lisäksi, jos joku haluaa kuulla myös periaatteellisen selityksen, niin tässä tulee: miksi rikas on rikas? Koska joku on häntä köyhempi. Eli, koska köyhiä on olemassa, on myös olemassa rikkaita. Eli rikkaat saavat kiittää köyhiä omasta vauraudestaan, eli on vain oikeudenmukaista, että köyhistäkin pidetään yhtä hyvin huolta kuin rikkaista. "MINÄ olen, koska ME olemme."
jos tämä ei halua sinulta apua. Lienee kuitenkin hyvien tapojen mukaista ainakin tarjota apuaan sitä tarvitseville. Lisäksi siitä saattaa olla hyötyä silloin, kun itse on avun tarpeessa. Jos yhteiskunnassa vallitsee yleisemminkin hyvät tavat, siitä saattaa siis olla hyötyä. Avun tarjoamisen ja vastaanottamisen ei siis tarvitse olla edes moraalinen kysymys, vaan kyse on pelkästään järkevästä toiminnasta.