Olen mies ja haluaisin kovasti mennä ulos mekossa, mutta en uskalla. Mitä tehdä?
Mekko miehelle
Ja menoksi
101385
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Toiseen kaupunkiin vain. Miltä kuulostaisi viikonloppuloma? Mikset lähtisi?
Mua kiinnostaa tietää, miksi haluat pukeutua naiseksi. Haluatko ihailua, katseita, huomiota, jännitystä elämääsi? Mä voin naisena kuvitella hyvinkin mietteesi, että olisiko hieman hienoa olla joku muu, laittautua antaumuksella toisiin asusteisiin, "toiseen persoonaan" ja mennä vaikkapa toiseen kaupunkiin ja katsella ihmisiä sekä kerätä osakseen katseita aivan tuiki tuntemattomilta.
Me naiset saadaan tehdä sitä melkein joka viikonloppu, yli puolet juhlimisen tunnosta tulee tunti- jopa päiväkausien valmistautumisesta ja pienestä lähtökiireestä.
Niin tosiaan, menisinkö läpi naisesta? Olen kyllä naisen kokoinen ja käytökseltä naisellinen. Oikeestaan haluan tehdä sen olotilan vuoksi, tiedäthän naisena mikä ero todellakin on olla farkuissa taikka mekossa.
Samahan se on kuin jos nainen pukeutuu farkkuihin ja lyhyt hiaseen paitaan.. ainaki ite skippaan jokaisen jolla on farkut.
Miestä, jolla on korvikset, puolipitkät kiharat hiukset, mekko ja sandaletit?
Ollessani ite nuori niin poikien pukeutuminen oli melko pitkälti tuon suuntaista tosin mekko puuttu mutta minullakin oli omat pitkävartiset terävä kärkiset nahka kengät joissa karva koristelu, ja kaiken mailman ommeltavia merkkejä takki täys sekä vasemmas korvassa korvis.. oikea täys hakaneuloi vyössä pitkiä kettinkejä sun muuta, oli kuin joulukuusi. harmittaa aika pitkälti että nyky päivänä sit katotaan pitkään jos en pukeudu tummiin sametti housuihin kaulus paitaan ja kravattiin.
heti saa hullun tai homon leiman jos on jotain muuta päällä.. on se vaan niin väärin.
..jos siltä tuntuu:-)
Turpaankin voi tulla mutta sehän on muutenkin riski tässä maassa.
Täytyyhän sitä ihmisen pystyä noin viattomat mielihalut toteuttaa.
Ja sen teen tänäkesänä.
pyöräilemässä rintaliivit päällä. Oli laittanut jotakin täytteeksi. Ei olisi huvittanut tehdä tuttavuutta.
Se on tosiaan jännä että kun nainen pukeutuu miehekkäästi niin se on kaikkien mielestä muodikasta, mutta jos mies pukeutuu naisekkaasti niin se on varma homon merkki.
sama jos nainen mainostaa olevansa poikamainen tyttö niin se mielletään positiiviseksi kun taas jos mies sanoo olevansa tyttömäinen poika niin se on taas suoraan homo.
vielä vähän tasa arvosta, Vanhan käytännön mukaan miehillä oli omat roolit samoten oli naisilla joten naiset alkoi ajamaan omia asioitaan vaatien tasa arvoa, no nyt ollaan tilanteessa missä vaaka on kääntyny toiseen ääripäähän eli naisilla on miesten ammatit, raskas työ ja sun muut harrastukset mutta he eivät raski luopua mistään edusta ollakseen tasavertasessa asemassa. eli VAADIN ! Naisille naisellisia vaatteita ja se on v älittömästi lesbon leima kun on farkut jalassa!
Minä olen myös vuosia haaveillut julkisesta mekkoilusta. Kotona viihdyn usein mekossa tai yöpaidassa. Olen kirpparilla sekä eräässä oikeassa liikkeessä sovittanut mekkoa siten, että myyjä on nähnyt. Myös morsiuspukua olen saanut koittaa, ja sen tahtoisin tehdä uudelleen, koska silloin ei ollut aikaa esim. vannehameen kanssa sovitukseen.
Suunnitelmissani on toisella paikkakunnalla käyminen, sellaisella, jolla ei tuttuja varmasti tulisi vastaan. Samaa suosittelen sinullekin.