Olen eronnut neljä vuotta sitten ja minulla on lapsi, joka tänä vuonna täyttää 8 vuotta. Olen pitkän hiljaiselon jälkeen löytänyt itselleni mielestäni sopivan miehen, jonka kanssa jo yhteistä tulevaisuuttakin on hieman alettu pohtimaan.
Ongelmana on lapseni, joka vastustaa viimeiseen saakka tätä suhdetta. Hänellä on kuvitelmia siitä, että perheeseen kuuluu edelleen hän, minä ja hänen isänsä, josta olen eronnut.
Nykyinen miesystävä on ollut hyvin ymmärtäväinen ja toisinaan hänellä ja lapsella sujuu jopa hyvinkin asiat yhteen. Mutta aina ja joka tapauksessa tulee se seinä vastaan. Ja tuo seinä on parisuhteen virallistaminen ja yhteenmuutto.
Lapsen hyvin kielteinen suhtautuminen tähän asiaan on laittanut minutkin siihen tilanteeseen, että mietin onko järkevää sitten yhteen muuttaakaan, jos se kovin hankalaksi menee. Mutta toisaalta ei lapsi mielestäni saisi sanella vanhempien tekemisiä.
Olisiko teillä vinkkejä siitä miten tätä tilannetta saisi muutettua paremmaksi? Olen alkanut pelkäämään, että tilanteen jatkuessa näin vaikeana miesystäväni "ottaa jalat alleen".
Olemme jo järjestäneet yhteistä aikaa mm. retkeilyä kolmistaan. Lomailleetkin olemme. Ja joka käänteessä olen muistanut kertoa lapselle kuinka tärkeä ja rakas hän on. Se kaikkein rakkain.
Ongelmana on lapseni, joka vastustaa viimeiseen saakka tätä suhdetta. Hänellä on kuvitelmia siitä, että perheeseen kuuluu edelleen hän, minä ja hänen isänsä, josta olen eronnut.
Nykyinen miesystävä on ollut hyvin ymmärtäväinen ja toisinaan hänellä ja lapsella sujuu jopa hyvinkin asiat yhteen. Mutta aina ja joka tapauksessa tulee se seinä vastaan. Ja tuo seinä on parisuhteen virallistaminen ja yhteenmuutto.
Lapsen hyvin kielteinen suhtautuminen tähän asiaan on laittanut minutkin siihen tilanteeseen, että mietin onko järkevää sitten yhteen muuttaakaan, jos se kovin hankalaksi menee. Mutta toisaalta ei lapsi mielestäni saisi sanella vanhempien tekemisiä.
Olisiko teillä vinkkejä siitä miten tätä tilannetta saisi muutettua paremmaksi? Olen alkanut pelkäämään, että tilanteen jatkuessa näin vaikeana miesystäväni "ottaa jalat alleen".
Olemme jo järjestäneet yhteistä aikaa mm. retkeilyä kolmistaan. Lomailleetkin olemme. Ja joka käänteessä olen muistanut kertoa lapselle kuinka tärkeä ja rakas hän on. Se kaikkein rakkain.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Minäkin olen samaa mieltä kanssasi, ei ole lapsen asia päättää kenet äiti tai isä valitsee puolisoksi.
Minunkin samanikäinen poika teki kaikilla mahdollisilla tavoilla tiettäväksi miesystävälleni ettei pitänyt meidän seurustelusta. Löi miesystävää aina ohikulkeissaan, tunki väliin jos istuimme vierekkäin, puhui kuinka typerä/laiska/pahanhajuinen miesystäväni on hänen kuultensa yms.
Nyt asumme yhdessä ja menemme naimisiin ensi kuussa. Ja on rauha maassa. Hädintuskin enää muistan noita seurusteluajan kiusoja. Poikani rupesi suhtautumaan miesystävääni suopeammin heti kun muutimme yhteen, ja tilanne on parantunut koko ajan.
Onneksi tuleva mieheni jaksoi pojan kiukkuilut rauhallisena ja ymmärtäen. Minä en ollut yhtä ymmärtäväinen huonolle käytökselle.
et kerro kauanko erosta on ja millainen suhde lapsella on isäänsä. Luultavaa on kuten monilla lapsilla että isälle pidetään paikkaa auki tulla kotiin takaisin varsinkin jos kyse on vanhasta yhteisestä kodista josta isä ikäänkuin on tilapäisesti poistunut.
Yhteen muutto voi sijua helpommin jos muutatte kokonaan uuteen yhteiseen kotiin. Jos mies tulee teille hän tunkee tavallaa lapsen näkökulmasta hänen reviirilleen ja jos muutatte miehn luokse niin se on ehkä vielä kamalampaa! Muutto ei ole helppo juttu varsinkin jos haluaa olla samalla alueella ja on kyse omistusasunnosta.
Eihän muuttoon liity todella eri paikkaan muutto eli lapsi pelkää menettävänsä kaverinsakkin samalla?
Tuon ikäine on aika itsekäs ja vielä riippuen sukupuolesta niin suojeleva tai omistushaluinen vanhemmistaan. Toisaalta tuon ikäinen ei ole pystyvä päättämään ja ajattelemaan asioista muiden kannalta.
Itse toimisin jos olen tunteistani varma. Olisiko se sitten vaikka ensin muutto toisen asuntoon kokeeksi tms ja jos tilanne kärjistyy pahaksi niin ottaa takapakkia ja palata omaan kämppään takaisin vai tuo muutto yhteiseen on ihan ihmisestä kiinni. Lapsen voi olla helpompi hyväksyä pelkkä mies kun mukana ei tule liiemmin tavaraa. Toisaalta taas lapsen ehkä pitää hyväksyä ratkaisu ja sulattaa ne toisen tavaratkin.. Asiassa on niin montaa eri näkökantaa ja persoonaa että toiselle sopii yksi ja toiselle toinen.
Niin itse tekisin muuton radikaalisti yhteiseen uuteen kotiin se olisi minulle se oikea konsti sillä toisen tavaroiden hyväksyminen nykyiseen kotiini olisi ihan liian vaikeaa...
alkuperäisen kirjoittajan ensimmäisessä lauseessa sanotaan,että erosta on 4 vuotta.
jo voinut ikäänkuin omaksua 'puolison' aseman (ja mahdollisesti vastuun vanhemman hyvinvoinnista), eikä tietenkään halua siitä luopua, vaikka hänen oman kehityksensä kannalta olisi parempi, että lapsuutta saa elää niin kauan kuin haluaa. Muutenkin varmaan lapsi pelkää joutuvansa syrjään.
Rupea vaan puhumaan aktiivisesti, mitä teette sitten kun olette kolmen perhe, millaisia käyttäytymis- ym. sääntöjä tulee olla jne. Lisätkää vähitellen yhteistä arkielämää, mies voinee parisen kuukautta elää kahden kodin välillä, niin lapsen on helpompi tottua uuteen elämään. Empatiataitoja kannattaa myös kehittää, huonon käytöksen jälkeen voi kysyä, että miltä itsestäsi tuntuisi, jos... Ja hyvästä käytöksestä pitää tietysti kehua, lapsen sosiaaliset saavutukset pitää huomata. Ensimmäinen puoli vuotta kannattaa jo etukäteen ajatella "koeaikana", jolloin lapsi kokeilee rajojaan ja oikeuksiaan siinä uudessa perheessään ja rajat ja oikeudet kannattaa selvittää kumppanin kanssa jo etukäteen, ja osoittaa sitten lapselle, että aikuiset ovat yksimielisiä. Jos ongelmakäytös jatkuu pidempään, voi harkita perheneuvolan puoleen kääntymistä.
Joskus myös hääjuhla tai vastaava saa lapsen tajuamaan, että entiseen ei ole paluuta, vaikka kuinka toivoisi. Esim. tuparit, jonne kutsutaan myös lapsen kaverit, voi toimia tämäntapaisena siirtymäriittinä.
Just tätä päivää, paskat lapsen tunteista. Lapsi ei ole päättänyt syntyä tähän maailmaan. Lapsi ei päättänyt erota omasta isästään, lapsi ei myöskään päättänyt ottaa itselleen uutta "isää".
Koska ihmeessä te ihmiset alatte ajattelemaan lapsianne ennen itseänne. Kyllä se jumankauta on lapsen asia kenen kanssa joutuu asumaan. Menkää itse asumaan jonkun ihmisen kanssa, jonka kanssa ette todellakaan halua asua.
En yhtään ihmettele miksi lapset voivat huonosti. Koska kukaan ei pätkän vertaa ajattele heidän tunteitaan. Uusioliitot kestävät huomattavasti pienemmällä todennäköisyydellä kuin ne ensimmäiset. Mitäs sitten, no otetaanpas taas uusi ukko ja lapsi sopeutukoon.
Haistakaa kukkanen, minä olen lapsesi puolella, kun kukaan muu ei näytä olevan.
Voi kun olet katkera. Miten nykymaailmassa kukaan enää pystyy ajattelemaan noin mustavalkoisesti...
Minä olen naimisissa ja kolmen lapsen äiti, joilla kaikilla on jopa sama isä. Eli eipä ole syytä katkeruuteen. Puolustelkaa vaan lapsienne polkemista.
miehiä vaihdetaan kuin aliushousuja ja otetaan niitä asumaan tuosta noin vaan,ilman harkinta-aikaa. Sitten niitä pistetään samaan tahtiin pihallekkin.
Eipä juuri tarvitse muuta kuin istua korvat auki kahvilassa,niin kuulee tätä vaikka kuinka paljon.
Sitten ihmetellään kun janic-kuulia-jubelia kiroilee ja räkii ihmisten päälle!
Tottahan on että lapsen tunteet ja mielipiteet on otettava huomioon, mutta 8 vuotias lapsi ei ole se joka äitinsä parisuhteen laadusta päättää!
Helppo arvostella juuri jonkun joka on naimisissa ja lapset samalle miehelle, kun ei taida olla hajuakaan mitä olla se toinen osapuoli!
Ja ennen kuin joku ehtii arvostelemaan, olen itsekin naimisissa ja 2 lasta on samalle miehelle.
Mutta en ole niin metsässä kasvanut ettenkö ymmärrä toisen tilannetta!
Ja missä näkyy etteikö tämä kyseinen henkilö lastaan ajattelisi? Eihän täällä neuvoja ja kokemuksia kyselisi, jos ei ajattelisi!
No sillähän nyt ei mitään väliä ole, kauanko erosta on aikaa, oli sitten vähän tai kauan.
Silloin ei todellakaan lasta ajatella, jos lapsen vastustuksesta huolimatta pakotetaan hänet elämään ihmisen kanssa omassa kodissaan, jonka kanssa ei halua elää. Mahtaa olla kidutusta.
Kukaan aikuinen ei joudu moiseen alistumaan. Paitsi tietysti esim. väkivaltaisen miehen vaimo, joka ei uskalla parisuhteesta lähteä, vaikka haluaisi. Eikä varmaan ole herkkua hänelläkään.
Kun niitä lapsia tekee, silloin pitää olla valmis ottamaan hänen tunteet huomioon kaikissa elämän tilanteissa, muuten syyllistyy kyllä välinpitämättömyyteen sitä ihmistä kohtaan, jolle on se maailman tärkein ihminen.
Ja ihme läheisriippuvaista porukkaa, kai sitä nyt voi vaikka seurustella ja viettää sen uuden ihanan (niin kauan kun nyt jaksaa olla ihana) miehen kanssa aikaa vaikka silloin, kun lapsi on esim. isällään. Ei kai lasta voi sen miehen kanssa pakottaa seurustelemaan.
...tähän päivään!
Kai eronneetkin saavat uuden kumppanin löytää. Ainahan lapset hankaavat ensin äidin/isän uutta kumppania vastaan. Se on aivan normaali reaktio. Lapset kuvittelevat/haluavat aina jossain määrin, että äiti ja isä palaisivat takaisin yhteen. Helppo puhua, kun itse elät parisuhteessa, jossa olet myös lapset tehnyt. Oletkos ajatellut koskaan että mitä sitten jos itsellesi tulee joskus ero? Mitäs sitten? Elätkö yksin lopunelämääsi?
alkuperäisen,tai monen muun,harkinta-ajat? Joskus se konkreettinen saman katon alle muuttaminen on vain tehtävä vaikka lapsi kuinka haraa vastaan. Ei ole tarkoitus,että lapsi valitsee vanhemmalleenn uuden puolison. Ei ole tarkoitus,että mahdollisesti hyvinkin nuori nainen/mies elää yksin lapsen kanssa,koska lapsi ei hyväksy uutta puolisoa.
Josku muuten miehetkin vaihtavat puolisoa kuin "aliushousuja";)
Lapsi kaipaa elämään tiettyjä rutiineja ja toistuvia kuvioita. Sinä sekoitat ne nyt itsekkyydelläsi. On täysin ymmärrettävää, että tuon ikäinen käsittää vieraan miehen tunkeilijana. Etene suhteessasi hitaasti ja katso mitä aika tuo tullessaan. Jos siis sinulla on vähänkin käytännön järkeä.
kuule lapsi,joka tässä on itsekäs. Haluaa omistaa äidin ja elävän vain hänelle. Kyllä lapsi siitä ajan kanssa sopeutuu,periksi ei pidä lapselle antaa. Mutta on tietysti yritettävä tehdä lapselle asia niin helpoksi kuin mahdollista.
mikä helvetti siinä on että kaikki olettaa et tää uus pari on ollu yhessä 2 vkoa ja nyt aikoo muuttaa yhteen ens viikolla? jos on erosta 4 vuotta niin uusi suhde on voinu kestää jo 3 vuotta! ja ehkä he on pikku hiljaa totutelleet toisiinsa, lisäten yhdessäoloa pikkuisen kerta kerralta. jospa nyt on se aika jolloin pitäisi siirtyä taas uuteen vaiheeseen, ja sitä olisi alustettu koko ajan hellävaroen lapsen ehdoilla? johon se äiti sanoi että on aina muistanut tehdä selväksi et lapsi on rakkainta maailmassa ja tärkeä. miksi ei sallittaisi äidilleki uutta onnea ja myös lapselle perhe-elämää kahden aikuisen kanssa? meidän uusio perhe toimii hyvin, lapsen ehdoilla ollaan menty, edetty pikkuhiljaa kohti uusperheen arkea jossa ollaan saman katon alla. 8- vuotias on mielestäni jo niin vanha että perusteellinen keskustelu on paikallaan. kerro että rakastat tytärtäsi todella eikä mikään koskaan voisi vähentää rakkauttasi. sano silti myös että vaikka rakastat häntä voit silti rakastaa myös uutta mies ystävääsi. samalla tavalla kuin tyttärekin rakastaa sekä isiä että äitiä. kerro myös että uusi miehesi ei yritä olla isä, vaan hän pitäälapsestasi (ja sinusta myös) niin paljon että haluaisi asua kanssanne ja pitää teistä huolta. kannattaa kokeilla! älä välitä noista jeesustelijoista. on tietenkin myös niitä jotka liian nopeasti etenevät uuteen suhteen, mutta mun mielestä tämän keskustelun aloittaja ei ole sellainen tekstinsä perusteella.