Mieheni ja siskoni vehtasivat selkäni takana...

Viikko sitten palasin miesystäväni kanssa ihanalta Italian lomalta... Tuntui, että meillä menee paremmin kuin koskaan ja olemme hyvin läheisiä. Tunsin itseni rakastetuksi ja hyväksytyksi - olin onnellinen, vaikka matkan jälkeen jouduimmekin taas palaamaan eri paikkakunnille, minä lomaa jatkamaan ja mies töihin. Perjantaina mies soitti ja kertoi kaverinsa pyytäneen häntä terassille. Olin hyvilläni, eihän hänen kaikkia menojaan tarvitsisi minulle kertoa ja tilittää. Sanoi laittelevansa vielä viestejä illan mittaan.

Vietin rauhallisen koti-illan ja menin hyvillä mielin nukkumaan. Yöllä heräsin ja tarkistin viestit: ei mitään. Tulin levottomaksi, mutta jatkoin uniani. Viesti tuli, mutta vasta lauantaina iltapäivällä: "Ei ollut mikään erikoinen ilta, mitäs sulle kuuluu?" Siskoni oli myös ollut illalla viihteellä, hänelläkin kuulemma ihan tavallinen ilta.

Sunnuntai-iltapäivänä sisko soittaa ja kuulostaa apealta. Kysyn, tapahtuiko perjantaina sittenkin jotain ikävää. Sisko saa hysteerisen itkukohtauksen ja sanoo ettei voi olla kertomatta... Kertomatta mitä? "Näin miehesi baarissa. Juteltiin, tanssittiin hitaita, käveltiin yhdessä kotiin (eri osoitteisiin)... Kehui minua kauniiksi, jos vain olisin näyttänyt vihreää valoa olisi se lähtenyt mukaan varmaan ihan mihin vaan..."

Jalat petti. Oksetti. Elämäni tärkeimmät ihmiset pettivät minut, yhdessä.

Mulla on niin surkea ja yksinäinen olo. Olen hyvilläni, että siskoni kertoi asiasta, mies ei todennäköisesti olisi koskaan kertonut. Molemmat ovat sanoneet olevansa hyvin pahoillaan, mutta mitä se auttaa? Tunnen itseni arvottomaksi, typeräksi. Tuntuu että olen vain muiden tiellä.

Mistä löytää taas luottamus ihmisiin? Kesä on kauneimmillaan, mutta minä istun yksin kotona itkemässä. Ei tästä voi kenellekään puhuakaan, en halua mustamaalata siskoani ja hävettää olla se joka sivuutetaan paremman vaihtoehdon osuessa kohdalle.
82004
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

...koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja miten?
Mistä sinäkään voit olla varma että menivät omiin suuntiin? Miehesi ei viestejä laitellut ja siskosikin ilmoitti sitten vasta sunnuntaina.
Itseäni loukkaisi hirvittävästi moinen käytös ja epäilisin enkä uskoisi kumpaakaan vaikka totuus olisikin etteivät menneet saman vällyn alle.
Ehkä pistäisin parisuhteen tauolle. Oma sisko???
Hei haloo!
Ei sinun siskollesi tarvitse olla katkera vaan miehellesi. Siskosihan teki viisaasti ja oikein kun kertoi. Miehesi teki tosi rumasti..tietenkin tuo hitaitten tanssi ym. vielä päälle.
Itse olen sellainen luonne että menisi todella kauan ennenkuin pystyisin asian ohittamaan jos koskaan. Mitähän muuta miehesi on puuhastellut?
En nyt haluaisi heittää vettä myllyyn mutta aika kamala temppu sulle on tehty.

Äänestä

Miten ihmeessä, tuo on pahin painajainen kaikista!
Itse en luottaisi enää mokomaan ukkeliin tuommoisen jälkeen.

Koeta kuitenkin saada välisi siskosi kanssa kuntoon. Siskosi katuu, kertoi sinulle luultavasti kaiken totuudenmukaisesti ja pitää sinua ilmeisesn tärkeänä ja rakkaana. Mitä nyt muuta voisin sanoa.. VOIMIA!!!!

Äänestä

Monivuotinen suhde loppui aikanaan. Jälkeen päin sisr kertoi, että kihlattuni oli sanonut hänelle, että oli ollut kanssani vain, että saisi olla sisartani lähellä.

Kaksi järkytystä. Mutta mistähän tuossa sinun tapauksessasi on oikeasti kyse?

Äänestä

jossa mies on vaihtanut vaimonsa vaimon siskoon.
Ei ole sukurutsaus!

Äänestä

molempien kanssa, haluaisin tietää ovatko heidän tunteet aitoja vai vain hetken huumaa. Tuo on varmaan aika yleistä että voi ihastua johonkin lähipiirin ihmiseen, ainakin omassa elämässä tuntuu että monet kavereiden ukkelit ovat olleet minusta vähän kiinnostuneita ja itseäkin saattais kiinnostaa joku kaverin ukkeli. Ei kuitenkaan niin paljon että ikinä tarttis mitään tehdä sen asian hyväksi. Syytä on kyllä molemmissa niinpä selvittäisin sinuna pikimmiten miten vakavaa ihastuminen on. Jos on vakavaa niin sitten ainoa oikea ratkaisu on ero, mutta jos ei ole vakavaa niin sitten kannattaisi koettaa unohtaa koko juttu, tuskin siskosi enää toiste samaa tekee.

Äänestä

siskollesi, hän kertoi sinulle ettei mitään tapahtunut , vaan että jos olisi näyttänyt sitä vihreää valoa, niin sitten kyllä. Eli jos iskee siskoasi, voit olla varma että on pettänyt sinua aikas lailla koko ajan ja kaikkien kanssa. Mutta siis siskosi ei ole syyllinen siihen että olet löytänyt täydellisen paskan rinnallesi. Syytä varmaan jättää tuommonen ja siskoosi välit kuntoon ja heti

Äänestä

Vai ? Eli, jos sinun pitää tässä jotain syyttää, syytä miestäsi/poikaystävääsi, älä siskoasi.

Äänestä
  • Kyllähän syy on noissa molemmissa,ei aina miehessä
    naiset on niin syyttömiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tihru kirjoitti:

Viikko sitten palasin miesystäväni kanssa ihanalta Italian lomalta... Tuntui, että meillä menee paremmin kuin koskaan ja olemme hyvin läheisiä. Tunsin itseni rakastetuksi ja hyväksytyksi - olin onnellinen, vaikka matkan jälkeen jouduimmekin taas palaamaan eri paikkakunnille, minä lomaa jatkamaan ja mies töihin. Perjantaina mies soitti ja kertoi kaverinsa pyytäneen häntä terassille. Olin hyvilläni, eihän hänen kaikkia menojaan tarvitsisi minulle kertoa ja tilittää. Sanoi laittelevansa vielä viestejä illan mittaan.

Vietin rauhallisen koti-illan ja menin hyvillä mielin nukkumaan. Yöllä heräsin ja tarkistin viestit: ei mitään. Tulin levottomaksi, mutta jatkoin uniani. Viesti tuli, mutta vasta lauantaina iltapäivällä: "Ei ollut mikään erikoinen ilta, mitäs sulle kuuluu?" Siskoni oli myös ollut illalla viihteellä, hänelläkin kuulemma ihan tavallinen ilta.

Sunnuntai-iltapäivänä sisko soittaa ja kuulostaa apealta. Kysyn, tapahtuiko perjantaina sittenkin jotain ikävää. Sisko saa hysteerisen itkukohtauksen ja sanoo ettei voi olla kertomatta... Kertomatta mitä? "Näin miehesi baarissa. Juteltiin, tanssittiin hitaita, käveltiin yhdessä kotiin (eri osoitteisiin)... Kehui minua kauniiksi, jos vain olisin näyttänyt vihreää valoa olisi se lähtenyt mukaan varmaan ihan mihin vaan..."

Jalat petti. Oksetti. Elämäni tärkeimmät ihmiset pettivät minut, yhdessä.

Mulla on niin surkea ja yksinäinen olo. Olen hyvilläni, että siskoni kertoi asiasta, mies ei todennäköisesti olisi koskaan kertonut. Molemmat ovat sanoneet olevansa hyvin pahoillaan, mutta mitä se auttaa? Tunnen itseni arvottomaksi, typeräksi. Tuntuu että olen vain muiden tiellä.

Mistä löytää taas luottamus ihmisiin? Kesä on kauneimmillaan, mutta minä istun yksin kotona itkemässä. Ei tästä voi kenellekään puhuakaan, en halua mustamaalata siskoani ja hävettää olla se joka sivuutetaan paremman vaihtoehdon osuessa kohdalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu