mielipide

Kertokaapa mielipiteitänne tämän statementin suhteen. "Se mitä ihminen ei tiedä ei ole olemassa"

Olen tämän vuoden aikana törmännyt siihen pariin kertaan ja se häiritsee. En ole samaa mieltä tässä suhteessa mutta entäs muut?
8199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Se, mitä ihminen ei tiedä, ei ole olemassa hänen käsitysmaailmassaan. Ihmisen omien aivojen ulkopuolella se voi olla.

Ensimmäinen ajatus oli mielessäni, että mitä jos oman tietoisuuteni ulkopuolella ei ole mitään, niin miten voisin koskaan oppia uutta (eli ensireaktionani kumosin tuon väitteen heti). Tarkemmin ajattelin sitten, että ihminen ehkä luo koko ajan uuttaa (oppii), joten uusia asioita syntyy sitä mukaan, kun ihminen saa ne tietoonsa.

Tämä kaikki on ajatusleikkiä, joka on sinänsä antoisaa. En kuitenkaan pidä lausetta järkevänä tai loogisena. Vastaan siis tuon, mitä ihan alkuun kirjoitin.

Äänestä

Mielenkiintoinen väite sikäli, että ihminen ei voi oikeastaan tietää yhtään mitään. Edes sitä, tietääkö hän mitään. Hänellä on vain aistihavaintonsa ulkopuolisesta maailmasta. Jokapäiväinen elämä pyörii uskomusten varassa.

Toisaalta ihmisen subjektiivisessa maailmankaikkeudessa voi olla ainoastaan asioita, joista hän luulee omaavansa tietoa. Asiaa josta ihminen ei tiedä ei ole olemassa hänelle, vaikka se jollekin toiselle ihmiselle saattaisikin olla.

Äänestä
  • Toivottavasti nyt liki 6 vuotta myöhemmin olette saaneet helpotusta ahdistukseenne:) Te teette yksinkertaisesti oivallettavista asioista monimutkaisia absurdilla ajattelutavallanne. Teidän mietteissänne ja toteamuksissanne on mukana asioita, jotka ovat irrelevantteja luonnonlakien ja ihmisen rajallisuuden todellisuudessa. Te luotte itse "ongelman" ja tunnette sen sekoittavan luonnollisuutta. Asia on näin yksinkertainen: Sinä tiedät sen, tai et tiedä. Ja joka päivä näet jotain, minkä olemassaoloa et eilen tiennyt, ja hetken päästä saatat unohtaa sen. Itämaisia viisauksia... mieli on kuin täysi astia. Kun toiselta puolelta kaadat lisää (tietoa) niin toisesta päästä valuu (tieto) yli. Tietämättömyyden ja tietoisuuden sekä ihmisen rajallisuuden yksinkertaisuutta monimutkaistaessanne, ette edes huomaa ajavanne itseänne ansaan.

    Onko siinä järjenhäivää alkaa ko. tavalla miettimään asioita, ja niiden olemassaoloon liittyviä asioita? Olen aika varma, että kun jonkin aikaa moisia vatvotte, niin tunnette itsenne pieneksi ja mielenne/hahmotuskykynne suppeaksi. Siitä on lyhyt polku ahdistavaan haluun saada tietää enemmän tietoisuuden ulkopuolelta. 180 asteinen näkökenttä alkaa tuntua suppealta, oma ajatumaailma tuntuu myös suppealta. Hapuilet katseellasi ympärillesi, ja tunnet kuinka ahdistavan pieni on tietoisuutesi. Seuraavaksi alkaa jo tuntua tarve aistia ja kokea tietoisuuden ulkopuolella olevat asiat. Alkaa mielikuvituksellinen hahmottelu asiasta, mitä et tiedä, ja yrität sijoittaa sen johonkin paikkaan, mitä et tiedä.

    Kun te lähdette syvälliseen ajatteluun, niin ilman faktoja te hyppäätte mukaan kesken kaiken, ettekä tiedä mihin asiat perustuu ja miten ne vaikuttaa lopputulokseen. Täynnä reikiä oleva tietoisuutenne/ymmärryksenne jostain on sekava vyyhti tunteita, irrelevantteja käsitteitä ja olevaisen häiveitä. Lopulta tunnetila voi olla epätietoinen ja ahdistunut, kun luulee olevansa ratkaisemattoman tai monimutkaisen luonnonlakeja rikkovan ongelman äärellä.

    Olet sitä mitä tunnet olevasi. Ajattelutapasi, kokemuksesi ja kaiken käsittely tekee sinusta sinua. Eli ulkopuolelta tulevien ärsykkeiden aistiminen ja kokeminen sekä niiden käsittely, ymmärtäminen ja varastointi muokkaa sinua. Kohdusta hautaanä-…. Silti olet pohjimmiltasi aina se sama ihminen. Taustalla on aina sama tunne, kuka sinä olet. Uuden kokeminen, tai tietämättömyys ei muokkaa sinua edes osittain toiseksi. Ongelmana on vain se, että luot turhan "ongelman" ja sitten saatat kokea ahdistusta sen vuoksi.

    Äänestä

  • Tri Voitto Vastaisku kirjoitti:

    Toivottavasti nyt liki 6 vuotta myöhemmin olette saaneet helpotusta ahdistukseenne:) Te teette yksinkertaisesti oivallettavista asioista monimutkaisia absurdilla ajattelutavallanne. Teidän mietteissänne ja toteamuksissanne on mukana asioita, jotka ovat irrelevantteja luonnonlakien ja ihmisen rajallisuuden todellisuudessa. Te luotte itse "ongelman" ja tunnette sen sekoittavan luonnollisuutta. Asia on näin yksinkertainen: Sinä tiedät sen, tai et tiedä. Ja joka päivä näet jotain, minkä olemassaoloa et eilen tiennyt, ja hetken päästä saatat unohtaa sen. Itämaisia viisauksia... mieli on kuin täysi astia. Kun toiselta puolelta kaadat lisää (tietoa) niin toisesta päästä valuu (tieto) yli. Tietämättömyyden ja tietoisuuden sekä ihmisen rajallisuuden yksinkertaisuutta monimutkaistaessanne, ette edes huomaa ajavanne itseänne ansaan.

    Onko siinä järjenhäivää alkaa ko. tavalla miettimään asioita, ja niiden olemassaoloon liittyviä asioita? Olen aika varma, että kun jonkin aikaa moisia vatvotte, niin tunnette itsenne pieneksi ja mielenne/hahmotuskykynne suppeaksi. Siitä on lyhyt polku ahdistavaan haluun saada tietää enemmän tietoisuuden ulkopuolelta. 180 asteinen näkökenttä alkaa tuntua suppealta, oma ajatumaailma tuntuu myös suppealta. Hapuilet katseellasi ympärillesi, ja tunnet kuinka ahdistavan pieni on tietoisuutesi. Seuraavaksi alkaa jo tuntua tarve aistia ja kokea tietoisuuden ulkopuolella olevat asiat. Alkaa mielikuvituksellinen hahmottelu asiasta, mitä et tiedä, ja yrität sijoittaa sen johonkin paikkaan, mitä et tiedä.

    Kun te lähdette syvälliseen ajatteluun, niin ilman faktoja te hyppäätte mukaan kesken kaiken, ettekä tiedä mihin asiat perustuu ja miten ne vaikuttaa lopputulokseen. Täynnä reikiä oleva tietoisuutenne/ymmärryksenne jostain on sekava vyyhti tunteita, irrelevantteja käsitteitä ja olevaisen häiveitä. Lopulta tunnetila voi olla epätietoinen ja ahdistunut, kun luulee olevansa ratkaisemattoman tai monimutkaisen luonnonlakeja rikkovan ongelman äärellä.

    Olet sitä mitä tunnet olevasi. Ajattelutapasi, kokemuksesi ja kaiken käsittely tekee sinusta sinua. Eli ulkopuolelta tulevien ärsykkeiden aistiminen ja kokeminen sekä niiden käsittely, ymmärtäminen ja varastointi muokkaa sinua. Kohdusta hautaanä-…. Silti olet pohjimmiltasi aina se sama ihminen. Taustalla on aina sama tunne, kuka sinä olet. Uuden kokeminen, tai tietämättömyys ei muokkaa sinua edes osittain toiseksi. Ongelmana on vain se, että luot turhan "ongelman" ja sitten saatat kokea ahdistusta sen vuoksi.

    Ei kai tuo vanha juttu edes filosofian tuntomerkkejä täytä. En tiedä, kun en kyseistä alaa tunne.
    Ilkka Niiniluoto kertoi eräässä oopuksessaan, olikohan se "Totuuden rakastaminen" vai joku muu, että filosofinen teoria voi olla aivan oikea ja filosofisesti korrekti ilman, että sillä on mitään yhtymäkohtaa reaalimaailmaan. Nyt taidettiin liikkua niissä sfääreissä. Niiniluoto tosin viittasi äärirelativisteihin.

    "mitä ihminen ei tiedä, ei ole olemassa"
    Tämä johtaisi siihen, että maailmankaikkeutta ei ole ollut ennen ihmisälyn kehittymistä. Tämä looginen polku johtanee pohjattomalle suolle ja iankaikkiseen pimeyteen.
    Vaikka mistä sitä tietää??

    Äänestä

Mutta.. jos kuvittelet että joku on olemassa, niin se antaa sen ulottuvuuden että oletko varma että oletko itse olemassa?

Äänestä

Jos kuvittelet vain olevasi olemassa? Mitäs sitten, millä todistat että olet olemassa itse?

Äänestä

Sielunlaki ja olemassaolo

Kun aistit ja järki muodostavat tajunnan, sielu on tajuntakin. Elämässä on paljon dualismia. Tämä johtuu kaksijakoisesta sielunlaista, eli puolet maailman miehistä tajuaa todellisuuden naisellisella tavalla. Sielunlain perusteella ihmiskunnan tajunta jaetaan kahtia prosentuaalisesti 75 ja 25. Esimerkiksi minä kuulun tuohon vähemmistöön.

Olemassolon ongelma voidaan ratkaista vain sielunlaissa. Sielunlain perusteella
maailmankaikkeus on ajaton ja rajaton jumalassa. Jos haluamme tulla hyviksi ja viisaiksi, meidän pitää luopua ennen kaikkea rahasta ja pahasta.

TUNNE ITSESI!

Äänestä

"Itämaisia viisauksia... mieli on kuin täysi astia. Kun toiselta puolelta kaadat lisää (tietoa) niin toisesta päästä valuu (tieto) yli."

Itseasiassa se itämainen vertaus menee niin, että astia täytyy ensin tyhjentää, jotta se voidaan taas uudelleen täyttää..

Eli jotta voisit oppia jotakin uutta, sinun täytyy luopua jostakin vanhasta. Jos et luovu vanhasta, käy niin, että kun kaadat täynnä olevaan astiaan vettä, niin se valuu pois: eli et opi uutta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mööö kirjoitti:

Kertokaapa mielipiteitänne tämän statementin suhteen. "Se mitä ihminen ei tiedä ei ole olemassa"

Olen tämän vuoden aikana törmännyt siihen pariin kertaan ja se häiritsee. En ole samaa mieltä tässä suhteessa mutta entäs muut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu