Anteeksiannosta

Ajatella kuinka olin miettinyt miten voisin antaa anteeksi yhdelle jos toiselle. Ja sitten sen tajusin, ettei ole mitään anteeksiannettavaa. Kertakaikkiaan kenellekään, sillä maailma heijastaa meidän omaa sisintämme, se kuinka kohtelemme itseämme heijastuu ulkopuoleltamme. Jos ei sinulle joku olisi ollut töykeä, olisi sen tehnyt joku muu...ja kenties vielä ikävämmin. Tajusin, että oikeastaan minun pitäisi kiittää entisiä "vihamiehiäni".

En kirjoita tätä siksi, että minusta jonkun muun pitäisi antaa anteeksi vaan siksi, että tämä oivallus oli itselleni kuin taivaan lahja. Ja jos joku toinenkin tajuaa ajatuksen siitä on hänelle itselleen suuri ilo.
3366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niitä on oltava tietty kiintiö. Olen joutunut jopa rahaa vippaamaan jollee
pässijätkälle. Eräskin on 2 ex markkaa velkaa - sopiva syy vihata sitä likaista pummia.

Vanhurskaus indeksistä on pidettävä lähes kirjaa.
Huikeaa hokata, että monen naistyypin vuosien vihaaminen on muuttunut lopunikäiseksi ystävyydeksi.

Kun takaseinä ns. lähestyy, ihmisten ihmimillisiä suhtautumistapoja sulattaa paremmin.
(moi ukki ukkospilven päällä. Olit monesti jyrkkä pässi, mut metodisi purevat yhä)

Äänestä

Mukavaa, että ajattelet sen noin. Et kanna kaunaa kenellekään ja sinulla on helpompi olla.

Mutta totta se vain on, että ihmisellä on herkkyyskausia (ala- ja yläaste ikä), jolloin uskoo muiden mielipiteitä tavallista helpommin. Silloin vihamiehet eivät voi muuta kuin turmella ihmisen itsetuntoa vuosikausiksi eteenpäin!

Riippuu mielestäni ajankohdasta, milloin pään kovettuminen on hyväksi. Kurjat kokemukset varhaislapsuudessa ovat varmaankin niitä kaikkein hirveimpiä ja "vasta" sen jälkeen tulevat ala- ja yläaste iän kokemukset.

Äänestä

kokenut. Mutta kyllä siihen meni aikaa! Olen jo n. 50v ja vasta nyt kun lapset aikuisia, olen pohtinut elämän tarkoitusta syvällisemmin ja just sitä miten paljon vihaa/kaunaa mulla ollut monia ihmisiä kohtaan, kun aiheuttaneet mulle niin paljon kärsimystä. Lopulta päädyin siihen, että ihan turhaa energian tuhlausta ajatella moisia, kun ei ne mihinkään johda ja sit sain varmuuden siitä, että en miäkään ole mikään enkeli ollut joten miksi murehtia menneisyyttä. Uskon, että jokainen kyllä saa ansionsa mukaan aikanaan. Nyt ajattelen tätä päivää ja sitä miten voisin parantaa sekä omaa, että kanssaihmisten elämää. Täytyy näköjään elää aika vanhaksi ennnenkuin pääsee tasapainoon menneisyyden kanssa ja et osaa elää tätä hetkeä ilman vihan,katkeruuden tai ylipäätänsä jatkuvan "jossittelun" kanssa. Olo on ihan kuin aloittas puhtaalta pöydältä. Tätä asiaa ei tajua ennenkuin itse saa tuon oivalluksen anteeksiannosta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hmmm.. kirjoitti:

Ajatella kuinka olin miettinyt miten voisin antaa anteeksi yhdelle jos toiselle. Ja sitten sen tajusin, ettei ole mitään anteeksiannettavaa. Kertakaikkiaan kenellekään, sillä maailma heijastaa meidän omaa sisintämme, se kuinka kohtelemme itseämme heijastuu ulkopuoleltamme. Jos ei sinulle joku olisi ollut töykeä, olisi sen tehnyt joku muu...ja kenties vielä ikävämmin. Tajusin, että oikeastaan minun pitäisi kiittää entisiä "vihamiehiäni".

En kirjoita tätä siksi, että minusta jonkun muun pitäisi antaa anteeksi vaan siksi, että tämä oivallus oli itselleni kuin taivaan lahja. Ja jos joku toinenkin tajuaa ajatuksen siitä on hänelle itselleen suuri ilo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu