Murheen alho

karma

https://www.youtube.com/watch?v=c1DcFmUrxUQ

https://www.youtube.com/watch?v=M1ViPiqRKVw




5es

>>Eräs asia tuli tässä mieleeni jokaa koskee NDE-kokemuksia. Klassinen NDE-kokemushan on sellainen, jossa ihminen kuolee ja kohtaa suuren rakkaudellisen valon, jossa kohtaa yleensä jonkin kuolleen sukulaisensa, joka ilmoittaa, että asiat ovat vielä niin kesken, että ihmisen on palattava takaisin. Henkilöt vielä usein sanovat, että on vaikeaa palata koska olo "valossa" on niin ihanaa.>NDE-kokemus saattaa siis olla hieman haitaksikin. Itse en ehkä tahtoisi moista edes kokea. Onhan toki monet NDE-kokemuksen kokeneet myös oppineet elämään paremmin ja saaneen mielenrauhan loppuiäkseen. Kaikki eivät tietenkään reagoi kaikkeen ihan samalla tavalla.> Veikkaisin kuitenkin, että sinun tapauksessasi se mielenrauhakin on vielä sieltä tulossa. Onhan olosi nyt kuitenkin jo tälläkin hetkellä paljon parempi, kuin "ateismikaudellasi"?>Kertomasi vaikeudet ovat tietysti valitettavia. Q myös yrittää tuoda esille sen, että elämät ovat todellakin kaikki erilaisia. Yhden elämän perusteella ei saisi vielä ajatella, että kaikki elämät ovat tätä yhtä ja samaa, ikuisena "uhrina" olemista. On aivan mahdotonta, että jokainen elämämme täällä olisi kuin filmitähdellä konsanaan.> Emme mitenkään voisi kaikkea täällä oppia, jos emme joskus kokisi myös keppikerjäläisenkin osaa.> Mutta kun me senkin kerran olemme kokeneet, niin seuraavalla kerralla meidän ei enää sitä tarvitse kokea. Jumala ei ole sadisti, joka määrää ihmisen syntymään jatkuvasti samaan tilanteeseen. Sama tilanne toistuu vain jos itse emme sitä halua silmästä silmään kokea. Jokaisen erehdyksen jälkeen olemme kuitenkin voimakkaampia kokemaan nuo asiat silmästä silmään. Aiempi epäonnistumisemme ei ole siis mennyt hukkaan, vaan antanut meille lisää voimaa.>Eikä täällä ole oikeasti mitään "toivottomia" tapauksia, jotka eläisivät monta elämää saamatta mitään aikaan. Mitä suurempi on erehdyksemme, sitä suurempi on myös sen kautta oppimamme "läksy" ja voimamme kohdata sama tilanne uudestaan.

Voimme ajatella esim. itsemurhan tehnyttä, joka joutuu syntymään uudesaan ja kohtaamaan samat ongelmat uudestaan. Ei hän ole enää niin heikko kuin oli edellisessä elämässään, vaan itsemurha on tehnytkin hänestä vahvemman seuraavaan elämäänsä. Edes itsemurha ei ole täysin hyödytön teko!>Eihän kärsimys nyt sentään mikään automaatio ole! Jokainen viisas ihminen, jonka kanssa olen ikinä asiasta keskustellut, on kuitenkin todennut, että kärsimys tekee meistä pääsääntöisesti parempia ihmisiä. > Kun kerran olemme tuon sairauden sairastaneet, niin sen jälkeen meihin on jäänyt loppuiäksemme vastustuskyky tuota kyseistä sairautta vastaan. >Sehän on selvää, että "kertausta" tulee joka elämässä paljonkin. Muistat kai viisauden "Kertaus on opintojen äiti", muistaakseni sinulla se meni jotenkin, että "kertaus on vaan kertauksen äiti" tai jotain sellaista.

Ja vanha kunnon "Se mikä ei tapa, vahvistaa" on kääntynyt sinulla muotoon "Se..., vammauttaa">Niinkin voi tietysti käydä. Onneksi näyttäisi kuitenkin siltä, että "vammaisia" ei ole ihan niin paljon, kuin moisen perusteella voisi olettaa. Jos "se mikä ei tapa, vammauttaa" olisi kirjaimellisesti totta, niin kaikkihan täällä olisivat pyörätuoleissa tai kulkisivat vähintään kainalosauvoilla, olisivat psyykepotilaita yms.> Jo lapsikin ymmärtää esim. 10 käskyä ja sen, että niiden mukaan tulee elää, mutta vasta vanhus osaa niiden mukaan elää! ;)

... kirjoitti:

>>Eräs asia tuli tässä mieleeni jokaa koskee NDE-kokemuksia. Klassinen NDE-kokemushan on sellainen, jossa ihminen kuolee ja kohtaa suuren rakkaudellisen valon, jossa kohtaa yleensä jonkin kuolleen sukulaisensa, joka ilmoittaa, että asiat ovat vielä niin kesken, että ihmisen on palattava takaisin. Henkilöt vielä usein sanovat, että on vaikeaa palata koska olo "valossa" on niin ihanaa.>NDE-kokemus saattaa siis olla hieman haitaksikin. Itse en ehkä tahtoisi moista edes kokea. Onhan toki monet NDE-kokemuksen kokeneet myös oppineet elämään paremmin ja saaneen mielenrauhan loppuiäkseen. Kaikki eivät tietenkään reagoi kaikkeen ihan samalla tavalla.> Veikkaisin kuitenkin, että sinun tapauksessasi se mielenrauhakin on vielä sieltä tulossa. Onhan olosi nyt kuitenkin jo tälläkin hetkellä paljon parempi, kuin "ateismikaudellasi"?>Kertomasi vaikeudet ovat tietysti valitettavia. Q myös yrittää tuoda esille sen, että elämät ovat todellakin kaikki erilaisia. Yhden elämän perusteella ei saisi vielä ajatella, että kaikki elämät ovat tätä yhtä ja samaa, ikuisena "uhrina" olemista. On aivan mahdotonta, että jokainen elämämme täällä olisi kuin filmitähdellä konsanaan.> Emme mitenkään voisi kaikkea täällä oppia, jos emme joskus kokisi myös keppikerjäläisenkin osaa.> Mutta kun me senkin kerran olemme kokeneet, niin seuraavalla kerralla meidän ei enää sitä tarvitse kokea. Jumala ei ole sadisti, joka määrää ihmisen syntymään jatkuvasti samaan tilanteeseen. Sama tilanne toistuu vain jos itse emme sitä halua silmästä silmään kokea. Jokaisen erehdyksen jälkeen olemme kuitenkin voimakkaampia kokemaan nuo asiat silmästä silmään. Aiempi epäonnistumisemme ei ole siis mennyt hukkaan, vaan antanut meille lisää voimaa.>Eikä täällä ole oikeasti mitään "toivottomia" tapauksia, jotka eläisivät monta elämää saamatta mitään aikaan. Mitä suurempi on erehdyksemme, sitä suurempi on myös sen kautta oppimamme "läksy" ja voimamme kohdata sama tilanne uudestaan.

Voimme ajatella esim. itsemurhan tehnyttä, joka joutuu syntymään uudesaan ja kohtaamaan samat ongelmat uudestaan. Ei hän ole enää niin heikko kuin oli edellisessä elämässään, vaan itsemurha on tehnytkin hänestä vahvemman seuraavaan elämäänsä. Edes itsemurha ei ole täysin hyödytön teko!>Eihän kärsimys nyt sentään mikään automaatio ole! Jokainen viisas ihminen, jonka kanssa olen ikinä asiasta keskustellut, on kuitenkin todennut, että kärsimys tekee meistä pääsääntöisesti parempia ihmisiä. > Kun kerran olemme tuon sairauden sairastaneet, niin sen jälkeen meihin on jäänyt loppuiäksemme vastustuskyky tuota kyseistä sairautta vastaan. >Sehän on selvää, että "kertausta" tulee joka elämässä paljonkin. Muistat kai viisauden "Kertaus on opintojen äiti", muistaakseni sinulla se meni jotenkin, että "kertaus on vaan kertauksen äiti" tai jotain sellaista.

Ja vanha kunnon "Se mikä ei tapa, vahvistaa" on kääntynyt sinulla muotoon "Se..., vammauttaa">Niinkin voi tietysti käydä. Onneksi näyttäisi kuitenkin siltä, että "vammaisia" ei ole ihan niin paljon, kuin moisen perusteella voisi olettaa. Jos "se mikä ei tapa, vammauttaa" olisi kirjaimellisesti totta, niin kaikkihan täällä olisivat pyörätuoleissa tai kulkisivat vähintään kainalosauvoilla, olisivat psyykepotilaita yms.> Jo lapsikin ymmärtää esim. 10 käskyä ja sen, että niiden mukaan tulee elää, mutta vasta vanhus osaa niiden mukaan elää! ;)

Lue lisää

Hei ...:)

Kirjoitatkohan nyt aivan tosissasi vai annatko ehkä sen pessimistisen puolen tulla esiin?:)

Sanot että kaipuu kotiin ja koti-ikävä olisivat liian valtavat jos muistaisimme mistä olemme tulleet ja millaista siellä on.
Olen kuullut noinkin tapahtuvan, mutta muistathan että meitä on moneksi ja kuten -Q- kirjoitti , asenteemme me voimme valita. Ainakin aikojen saatossa ja opittuamme.

Itse en ole NDE:tä kokenut mutta kuulun niihin jotka muistavat entisiä elämiään, Isän taivaallisen kodin ym. asioita elämien välisestä tilasta ja joka olen tässä(kin) elämässä kokenut Pyhän Hengen valaistumisia ja kuullut hänen puheensa ja neuvonsa eli tiedän hyvin miltä taivaallinen ilo ja rakkaus tuntuvat.
Kuulun myös niihin 20%:iin jotka kantavat 80%:a kurjista asioista.
Mikään siitä mitä luettelit omalle kohdallesi ei ole minulle vierasta.Siis tapahtumista. Katkeruus, viha yms. on hiukan vieraampaa minulle joten jos sellaista on niin se ei ole samaa.Mutta nääntymisen tunnetta on ollut! että ei jaksa enää. Ja yksinäisyyden tunnetta aikoinaan roimasti. Lisäksi mukanani on ollut myös köyhyyttä ja nälkää.

Mutta RIKKAUTENANI olen pitänyt läheistä suhdettani Jumalaan, Jeesukseen ja Pyhään Henkeen joita myös valaistumiseksi sanon koska se valaisee kaiken.

Köyhyyttä sain kokea niin kauan kunnes tajusin raamatun sanat pyytäkää niin teille annetaan.

Muistakin asioista sain kärsiä samoin kunnes tajusin ne ja joistakin ennalta asetetuista edellisiin elämiin liittyviin opinläksyihin jouduin tässä elämässä myöhemmin mutta selvisin niistä kurimuksista koska
olin oppinut rakkauden kaksoiskäskyn ja saatoin soveltaa sitä nyt itseenikin kun olin kurimuksessa.
Koinkin Gandan kirjoituksen tässä ketjussa itselleni läheisenä. Ehkä hiukan raskaana mutta periaatteessa samana. Oppimassa ollaan...jotakin varten:)
Kaikkea on siis koettu ja nyt olen täyttämässä miellyttävää vaihetta jossain vaiheessa löytämääni ties kuinka monetta, mutta aikaa vievästi mitattuna tähän asti suurinta
elämäntehtävääni.

En varsin viitsi neuvoa toista koska ihmisillä on niin eri asiat koettavana ja se mikä minua on auttanut ei välttämättä auta toista jos ei satu olemaan vaiheessa että se auttaisi:)

Mutta vielä kerran toistan että,se ei joka tapauksessa ole välttämättä niin että Isän kodin muistaminen veisi elämästä elämisen tahdon tai voiman.
Se voi olla se voima joka laittaa jaksamaan.

Ollessani 4 vuotias Jumala puhutteli minua ja muistutti ensi kerran nimen omaisesti taivaan kodista (sitä ennen muistin itse etten ole ensi kertaa täällä enkä tyhjästä tullut) ja kertoi että elämäni tulee olemaan vaikea ja tulen olemaan räytynytkin mutta että minun ei tarvitse olla huolissani siitä kuinka räytyneeksi tulen. Kaikki on hyvin ja hän kävelee rinnallani ja huolehtii/auttaa minua.

Tämä vierelläkulkija sekä muistot ovat antaneet kokemuksen myös kirkkaudeta, valosta ja ylimaallisesta rakkaudesta ja on ollut ja on suurempi voima kuin rikkaus tai mikään maallinen hyvä tässä MINUN elämässäni.

Mutta toki puhun vain omasta elämästäni sillä tiedän (vain) oman elämäni syyt ja sen miksi ja mihin tarkoitukseen kokemukseni tulevat ja itse olen tämän elämän ja tulevatkin elämäntehtäväni valinnut. Ilolla sen halunnutkin:) Joskin tietysti huolella taivaassa miettinyt ja kinkkisimpiin kohtiin apua pyytänyt.Ainakin siellä tätä maallista taloa eli elämääni olen rakentanut ja toivon mukaan kalliopohjalle. Siltä ainakin nyt tuntuu.Niitä myrskyjä kun täytyy kuitenkin tulla. Sille ei voi mitään. Onneksi joitakin kohtia talosta on saanut täällä kuitenkin korjailla ja paikkailla:)Eli oivaltaa saa jo täällä maan päällä ja sitä myöten tilanteista mennä eteen päin.

Oletko jo kokeillut pyytämistä Jumalalta/Jeesukselta? Vaikkapa tiedon pyytämistä? Tai mitä nyt sinun henkesi laittaakin pyytämään että se olisi aito, tosi ja tarpeellinen hengen rukous:)Ja että saisit ilon ja merkityksen jatkaa täällä:)

Jos luit tai jossain vaiheessa tulet lukemaan muualla kirjoittamani tekstin siitä miten en kestänyt jatkuvaa valaistumista tai Pyhän Hengen vaikutuksen alaisena kulkemista niin se on eri asia kuin tämä ilo kaiken kokemisesta, oppimisesta, läpäisemisestä ja avusta mitä olen saanut:) Aika aikaa kutakin:) Ja myöhemmin olen ehkä jatkuvaan kirkkauden/valon kokemiseenkin täällä maan päällä kypsä jos sellainen on tarkoitus.

Ja kiitos kaikista ihanista teksteistäsi! Olen ilolla lukenut niitä:)

Nimetön kokija kirjoitti:

Hei ...:)

Kirjoitatkohan nyt aivan tosissasi vai annatko ehkä sen pessimistisen puolen tulla esiin?:)

Sanot että kaipuu kotiin ja koti-ikävä olisivat liian valtavat jos muistaisimme mistä olemme tulleet ja millaista siellä on.
Olen kuullut noinkin tapahtuvan, mutta muistathan että meitä on moneksi ja kuten -Q- kirjoitti , asenteemme me voimme valita. Ainakin aikojen saatossa ja opittuamme.

Itse en ole NDE:tä kokenut mutta kuulun niihin jotka muistavat entisiä elämiään, Isän taivaallisen kodin ym. asioita elämien välisestä tilasta ja joka olen tässä(kin) elämässä kokenut Pyhän Hengen valaistumisia ja kuullut hänen puheensa ja neuvonsa eli tiedän hyvin miltä taivaallinen ilo ja rakkaus tuntuvat.
Kuulun myös niihin 20%:iin jotka kantavat 80%:a kurjista asioista.
Mikään siitä mitä luettelit omalle kohdallesi ei ole minulle vierasta.Siis tapahtumista. Katkeruus, viha yms. on hiukan vieraampaa minulle joten jos sellaista on niin se ei ole samaa.Mutta nääntymisen tunnetta on ollut! että ei jaksa enää. Ja yksinäisyyden tunnetta aikoinaan roimasti. Lisäksi mukanani on ollut myös köyhyyttä ja nälkää.

Mutta RIKKAUTENANI olen pitänyt läheistä suhdettani Jumalaan, Jeesukseen ja Pyhään Henkeen joita myös valaistumiseksi sanon koska se valaisee kaiken.

Köyhyyttä sain kokea niin kauan kunnes tajusin raamatun sanat pyytäkää niin teille annetaan.

Muistakin asioista sain kärsiä samoin kunnes tajusin ne ja joistakin ennalta asetetuista edellisiin elämiin liittyviin opinläksyihin jouduin tässä elämässä myöhemmin mutta selvisin niistä kurimuksista koska
olin oppinut rakkauden kaksoiskäskyn ja saatoin soveltaa sitä nyt itseenikin kun olin kurimuksessa.
Koinkin Gandan kirjoituksen tässä ketjussa itselleni läheisenä. Ehkä hiukan raskaana mutta periaatteessa samana. Oppimassa ollaan...jotakin varten:)
Kaikkea on siis koettu ja nyt olen täyttämässä miellyttävää vaihetta jossain vaiheessa löytämääni ties kuinka monetta, mutta aikaa vievästi mitattuna tähän asti suurinta
elämäntehtävääni.

En varsin viitsi neuvoa toista koska ihmisillä on niin eri asiat koettavana ja se mikä minua on auttanut ei välttämättä auta toista jos ei satu olemaan vaiheessa että se auttaisi:)

Mutta vielä kerran toistan että,se ei joka tapauksessa ole välttämättä niin että Isän kodin muistaminen veisi elämästä elämisen tahdon tai voiman.
Se voi olla se voima joka laittaa jaksamaan.

Ollessani 4 vuotias Jumala puhutteli minua ja muistutti ensi kerran nimen omaisesti taivaan kodista (sitä ennen muistin itse etten ole ensi kertaa täällä enkä tyhjästä tullut) ja kertoi että elämäni tulee olemaan vaikea ja tulen olemaan räytynytkin mutta että minun ei tarvitse olla huolissani siitä kuinka räytyneeksi tulen. Kaikki on hyvin ja hän kävelee rinnallani ja huolehtii/auttaa minua.

Tämä vierelläkulkija sekä muistot ovat antaneet kokemuksen myös kirkkaudeta, valosta ja ylimaallisesta rakkaudesta ja on ollut ja on suurempi voima kuin rikkaus tai mikään maallinen hyvä tässä MINUN elämässäni.

Mutta toki puhun vain omasta elämästäni sillä tiedän (vain) oman elämäni syyt ja sen miksi ja mihin tarkoitukseen kokemukseni tulevat ja itse olen tämän elämän ja tulevatkin elämäntehtäväni valinnut. Ilolla sen halunnutkin:) Joskin tietysti huolella taivaassa miettinyt ja kinkkisimpiin kohtiin apua pyytänyt.Ainakin siellä tätä maallista taloa eli elämääni olen rakentanut ja toivon mukaan kalliopohjalle. Siltä ainakin nyt tuntuu.Niitä myrskyjä kun täytyy kuitenkin tulla. Sille ei voi mitään. Onneksi joitakin kohtia talosta on saanut täällä kuitenkin korjailla ja paikkailla:)Eli oivaltaa saa jo täällä maan päällä ja sitä myöten tilanteista mennä eteen päin.

Oletko jo kokeillut pyytämistä Jumalalta/Jeesukselta? Vaikkapa tiedon pyytämistä? Tai mitä nyt sinun henkesi laittaakin pyytämään että se olisi aito, tosi ja tarpeellinen hengen rukous:)Ja että saisit ilon ja merkityksen jatkaa täällä:)

Jos luit tai jossain vaiheessa tulet lukemaan muualla kirjoittamani tekstin siitä miten en kestänyt jatkuvaa valaistumista tai Pyhän Hengen vaikutuksen alaisena kulkemista niin se on eri asia kuin tämä ilo kaiken kokemisesta, oppimisesta, läpäisemisestä ja avusta mitä olen saanut:) Aika aikaa kutakin:) Ja myöhemmin olen ehkä jatkuvaan kirkkauden/valon kokemiseenkin täällä maan päällä kypsä jos sellainen on tarkoitus.

Ja kiitos kaikista ihanista teksteistäsi! Olen ilolla lukenut niitä:)

Lue lisää

Että lipsahti tuo sormi lähettämään tämän kesken kaiken!
Kaikkea hyvää sinulle ja jos vielä jaksat niin kirjoittele kirjoituksiasi meille silloin tällöin muistutukseksi täällä ja muille foorumeille ja muista levätä ja toipua kokemuksestasi:)Itse asiassa kaikista kokemuksistasi:)

... kirjoitti:

>>Eräs asia tuli tässä mieleeni jokaa koskee NDE-kokemuksia. Klassinen NDE-kokemushan on sellainen, jossa ihminen kuolee ja kohtaa suuren rakkaudellisen valon, jossa kohtaa yleensä jonkin kuolleen sukulaisensa, joka ilmoittaa, että asiat ovat vielä niin kesken, että ihmisen on palattava takaisin. Henkilöt vielä usein sanovat, että on vaikeaa palata koska olo "valossa" on niin ihanaa.>NDE-kokemus saattaa siis olla hieman haitaksikin. Itse en ehkä tahtoisi moista edes kokea. Onhan toki monet NDE-kokemuksen kokeneet myös oppineet elämään paremmin ja saaneen mielenrauhan loppuiäkseen. Kaikki eivät tietenkään reagoi kaikkeen ihan samalla tavalla.> Veikkaisin kuitenkin, että sinun tapauksessasi se mielenrauhakin on vielä sieltä tulossa. Onhan olosi nyt kuitenkin jo tälläkin hetkellä paljon parempi, kuin "ateismikaudellasi"?>Kertomasi vaikeudet ovat tietysti valitettavia. Q myös yrittää tuoda esille sen, että elämät ovat todellakin kaikki erilaisia. Yhden elämän perusteella ei saisi vielä ajatella, että kaikki elämät ovat tätä yhtä ja samaa, ikuisena "uhrina" olemista. On aivan mahdotonta, että jokainen elämämme täällä olisi kuin filmitähdellä konsanaan.> Emme mitenkään voisi kaikkea täällä oppia, jos emme joskus kokisi myös keppikerjäläisenkin osaa.> Mutta kun me senkin kerran olemme kokeneet, niin seuraavalla kerralla meidän ei enää sitä tarvitse kokea. Jumala ei ole sadisti, joka määrää ihmisen syntymään jatkuvasti samaan tilanteeseen. Sama tilanne toistuu vain jos itse emme sitä halua silmästä silmään kokea. Jokaisen erehdyksen jälkeen olemme kuitenkin voimakkaampia kokemaan nuo asiat silmästä silmään. Aiempi epäonnistumisemme ei ole siis mennyt hukkaan, vaan antanut meille lisää voimaa.>Eikä täällä ole oikeasti mitään "toivottomia" tapauksia, jotka eläisivät monta elämää saamatta mitään aikaan. Mitä suurempi on erehdyksemme, sitä suurempi on myös sen kautta oppimamme "läksy" ja voimamme kohdata sama tilanne uudestaan.

Voimme ajatella esim. itsemurhan tehnyttä, joka joutuu syntymään uudesaan ja kohtaamaan samat ongelmat uudestaan. Ei hän ole enää niin heikko kuin oli edellisessä elämässään, vaan itsemurha on tehnytkin hänestä vahvemman seuraavaan elämäänsä. Edes itsemurha ei ole täysin hyödytön teko!>Eihän kärsimys nyt sentään mikään automaatio ole! Jokainen viisas ihminen, jonka kanssa olen ikinä asiasta keskustellut, on kuitenkin todennut, että kärsimys tekee meistä pääsääntöisesti parempia ihmisiä. > Kun kerran olemme tuon sairauden sairastaneet, niin sen jälkeen meihin on jäänyt loppuiäksemme vastustuskyky tuota kyseistä sairautta vastaan. >Sehän on selvää, että "kertausta" tulee joka elämässä paljonkin. Muistat kai viisauden "Kertaus on opintojen äiti", muistaakseni sinulla se meni jotenkin, että "kertaus on vaan kertauksen äiti" tai jotain sellaista.

Ja vanha kunnon "Se mikä ei tapa, vahvistaa" on kääntynyt sinulla muotoon "Se..., vammauttaa">Niinkin voi tietysti käydä. Onneksi näyttäisi kuitenkin siltä, että "vammaisia" ei ole ihan niin paljon, kuin moisen perusteella voisi olettaa. Jos "se mikä ei tapa, vammauttaa" olisi kirjaimellisesti totta, niin kaikkihan täällä olisivat pyörätuoleissa tai kulkisivat vähintään kainalosauvoilla, olisivat psyykepotilaita yms.> Jo lapsikin ymmärtää esim. 10 käskyä ja sen, että niiden mukaan tulee elää, mutta vasta vanhus osaa niiden mukaan elää! ;)

Lue lisää

Taidan minä sitten olla tässä se "optimisti". Muistaakseni kauhistelit jossain, kun sanoin, että ihmisen olisi synnyttävä jopa 50 kertaa tänne "murheenalhoon", kun oma käsityksesi "juutalaisittain"oli, että 3-5 kertaa, kuitenkin alle 10. Luulisin, että tämänkin perusteella et minua ihan optimistiksi sanoisi, vaan joksikin ihan muuksi.

En usko optimismiin, vaan koen, että kaikessa mikä on Jumalasta, totetuu aina se, mikä OIKEUS ja KOHTUUSKIN on! ;)

Tietysti emme aina ymmärrä Jumalan oikeutta ja kohtuutta, ennenkuin alamme syvällisesti käsittämään omaa elämäämme, joskus edellsiäkin elämiämme, vaikka edellisten elämien yksitiyskohdilla ei enää ole juurikaan merkitystä.

Q tuolla sanoi uskovansa tehneensä itsemurhan aiemmassa elämässään. Käsittääkseni Q on myös sitä mieltä, että teko ei kuitenkaan ollut täysin hyödytön, vaan se vaikutti hänen tuleviin elämiinsä kuitenkin kasvattavasti ja häntä kehittäen. Oikeastaan näin HC-reinkarnaationistina uskon vakaasti siihen, että jossain elämässä sen itsemurhankin joutuu kokemaan. Tässä taas lisää vähän tätä "optimismiani". En ole kyllä pessimistikään, vaan todellakin oikeuden ja kohtuuden kannattaja. Ehkä jokin kumma optimistinen pessimisti tai jokin sellainen. ;)

Käsittääkseni muinaiset roomalaiset iskivät ne naulat juuri ranteista läpi. Tämä nyt on taas tätä historian epätarkuutta.

>>Siinä on moneksi vuodeksi vielä sulateltavaa...>En vertaa elämääni siihen, mitä koin Isän luona. Vertaan sitä siihen, mitä se olisi voinut olla ja millaista se keskimäärin on. Jos minulla on ulkonaisesti mennyt ihan hyvin, mutta siinä on ollut paljon nyrkillä naamaan -kokemuksia, en kaipaa tänne enää uudelleen. Huonomminkin olisi voinut mennä, ja ensi kerralla olisi todennäköisesti vielä huonommin. Siksi yritän elää nyt niinkuin tämä olisi viimeinen kerta., Muistanet, että olen jo kerran saanut valaistumiskokemuksen. >Niin no. Olisipa edes taviksen elämä.>Totesin jo, että minun ei tartitse maistaa kakkaa osatakseni sanoa, että se maistuu pahalta. On asioita, joita ymmärtää ilman niiden kokemistakin.>Enkä usko sitä, että olisimme vahvempia, jos joudumme kohtaamaan asian X silmästä silmään. Päinvastoin sillä voi olla todella lannistava vaikutus. >Tietäen, miten musertava ja lannistava vaikutus negatiivisilla kokemuksilla voi olla, en ole lainkaan varma siitä, että olemmeko vahvempia tai muuten valmiimpia kohtaamaan niitä kaikkia samoja asioita enää uudelleen toista kertaa. Mikään ei takaa, etteikö myös itse tilanne voisi lyödä päälle paljon kovempana. >Kyynistä ehkä, mutta realistista. Sen jälkeen, kun kerran asia on opittu, sen kertaaminen lähinnä vain turhauttaa. Tätä tarkoitan tuolla "kertaus on kertausten äiti". Muutama toisto on opitun palauttamista, mutta sama kymmeniä tai satoja kertoja, behavioristisen drillin tapaan, lähinnä on vain pelkkää jankutusta.>Jos noin 25% Suomen peruskouluikäisistä lapsista olisi psykiatrisen avun tarpeessa, niin mielenterveysasioihin kiinnitetään aivan lian vähän huomiota. Suomessa perinteinen tapa hoitaa sielun vammoja on joko jurottaminen tai juopottelu. Meidän synkkä, umpimielinen ja väkivaltainen kansamme aloittaa huomenna sitten kolmipäiväiset hukkumisorgiat.>Niin no. Lapsi myös ymmärtää nopeasti, että jos yrittää elää 10 käskyn mukaan, toiset häikäilemättömämmät ja kyynisemmät kävelevät ylitsesi ja sotkevat sinut maanrakoon. Vanhuksilla pääsääntöisesti on varaa elää niiden mukaan.

Nimetön kokija kirjoitti:

Hei ...:)

Kirjoitatkohan nyt aivan tosissasi vai annatko ehkä sen pessimistisen puolen tulla esiin?:)

Sanot että kaipuu kotiin ja koti-ikävä olisivat liian valtavat jos muistaisimme mistä olemme tulleet ja millaista siellä on.
Olen kuullut noinkin tapahtuvan, mutta muistathan että meitä on moneksi ja kuten -Q- kirjoitti , asenteemme me voimme valita. Ainakin aikojen saatossa ja opittuamme.

Itse en ole NDE:tä kokenut mutta kuulun niihin jotka muistavat entisiä elämiään, Isän taivaallisen kodin ym. asioita elämien välisestä tilasta ja joka olen tässä(kin) elämässä kokenut Pyhän Hengen valaistumisia ja kuullut hänen puheensa ja neuvonsa eli tiedän hyvin miltä taivaallinen ilo ja rakkaus tuntuvat.
Kuulun myös niihin 20%:iin jotka kantavat 80%:a kurjista asioista.
Mikään siitä mitä luettelit omalle kohdallesi ei ole minulle vierasta.Siis tapahtumista. Katkeruus, viha yms. on hiukan vieraampaa minulle joten jos sellaista on niin se ei ole samaa.Mutta nääntymisen tunnetta on ollut! että ei jaksa enää. Ja yksinäisyyden tunnetta aikoinaan roimasti. Lisäksi mukanani on ollut myös köyhyyttä ja nälkää.

Mutta RIKKAUTENANI olen pitänyt läheistä suhdettani Jumalaan, Jeesukseen ja Pyhään Henkeen joita myös valaistumiseksi sanon koska se valaisee kaiken.

Köyhyyttä sain kokea niin kauan kunnes tajusin raamatun sanat pyytäkää niin teille annetaan.

Muistakin asioista sain kärsiä samoin kunnes tajusin ne ja joistakin ennalta asetetuista edellisiin elämiin liittyviin opinläksyihin jouduin tässä elämässä myöhemmin mutta selvisin niistä kurimuksista koska
olin oppinut rakkauden kaksoiskäskyn ja saatoin soveltaa sitä nyt itseenikin kun olin kurimuksessa.
Koinkin Gandan kirjoituksen tässä ketjussa itselleni läheisenä. Ehkä hiukan raskaana mutta periaatteessa samana. Oppimassa ollaan...jotakin varten:)
Kaikkea on siis koettu ja nyt olen täyttämässä miellyttävää vaihetta jossain vaiheessa löytämääni ties kuinka monetta, mutta aikaa vievästi mitattuna tähän asti suurinta
elämäntehtävääni.

En varsin viitsi neuvoa toista koska ihmisillä on niin eri asiat koettavana ja se mikä minua on auttanut ei välttämättä auta toista jos ei satu olemaan vaiheessa että se auttaisi:)

Mutta vielä kerran toistan että,se ei joka tapauksessa ole välttämättä niin että Isän kodin muistaminen veisi elämästä elämisen tahdon tai voiman.
Se voi olla se voima joka laittaa jaksamaan.

Ollessani 4 vuotias Jumala puhutteli minua ja muistutti ensi kerran nimen omaisesti taivaan kodista (sitä ennen muistin itse etten ole ensi kertaa täällä enkä tyhjästä tullut) ja kertoi että elämäni tulee olemaan vaikea ja tulen olemaan räytynytkin mutta että minun ei tarvitse olla huolissani siitä kuinka räytyneeksi tulen. Kaikki on hyvin ja hän kävelee rinnallani ja huolehtii/auttaa minua.

Tämä vierelläkulkija sekä muistot ovat antaneet kokemuksen myös kirkkaudeta, valosta ja ylimaallisesta rakkaudesta ja on ollut ja on suurempi voima kuin rikkaus tai mikään maallinen hyvä tässä MINUN elämässäni.

Mutta toki puhun vain omasta elämästäni sillä tiedän (vain) oman elämäni syyt ja sen miksi ja mihin tarkoitukseen kokemukseni tulevat ja itse olen tämän elämän ja tulevatkin elämäntehtäväni valinnut. Ilolla sen halunnutkin:) Joskin tietysti huolella taivaassa miettinyt ja kinkkisimpiin kohtiin apua pyytänyt.Ainakin siellä tätä maallista taloa eli elämääni olen rakentanut ja toivon mukaan kalliopohjalle. Siltä ainakin nyt tuntuu.Niitä myrskyjä kun täytyy kuitenkin tulla. Sille ei voi mitään. Onneksi joitakin kohtia talosta on saanut täällä kuitenkin korjailla ja paikkailla:)Eli oivaltaa saa jo täällä maan päällä ja sitä myöten tilanteista mennä eteen päin.

Oletko jo kokeillut pyytämistä Jumalalta/Jeesukselta? Vaikkapa tiedon pyytämistä? Tai mitä nyt sinun henkesi laittaakin pyytämään että se olisi aito, tosi ja tarpeellinen hengen rukous:)Ja että saisit ilon ja merkityksen jatkaa täällä:)

Jos luit tai jossain vaiheessa tulet lukemaan muualla kirjoittamani tekstin siitä miten en kestänyt jatkuvaa valaistumista tai Pyhän Hengen vaikutuksen alaisena kulkemista niin se on eri asia kuin tämä ilo kaiken kokemisesta, oppimisesta, läpäisemisestä ja avusta mitä olen saanut:) Aika aikaa kutakin:) Ja myöhemmin olen ehkä jatkuvaan kirkkauden/valon kokemiseenkin täällä maan päällä kypsä jos sellainen on tarkoitus.

Ja kiitos kaikista ihanista teksteistäsi! Olen ilolla lukenut niitä:)

Lue lisää

>>Kirjoitatkohan nyt aivan tosissasi vai annatko ehkä sen pessimistisen puolen tulla esiin?:)>Mikään siitä mitä luettelit omalle kohdallesi ei ole minulle vierasta.Siis tapahtumista. Katkeruus, viha yms. on hiukan vieraampaa minulle joten jos sellaista on niin se ei ole samaa.Mutta nääntymisen tunnetta on ollut! että ei jaksa enää. Ja yksinäisyyden tunnetta aikoinaan roimasti. Lisäksi mukanani on ollut myös köyhyyttä ja nälkää.

... kirjoitti:

>>Kirjoitatkohan nyt aivan tosissasi vai annatko ehkä sen pessimistisen puolen tulla esiin?:)>Mikään siitä mitä luettelit omalle kohdallesi ei ole minulle vierasta.Siis tapahtumista. Katkeruus, viha yms. on hiukan vieraampaa minulle joten jos sellaista on niin se ei ole samaa.Mutta nääntymisen tunnetta on ollut! että ei jaksa enää. Ja yksinäisyyden tunnetta aikoinaan roimasti. Lisäksi mukanani on ollut myös köyhyyttä ja nälkää.

Lue lisää

>>Miksi Taivaan Isä ei kutsu takaisin kotiin niitä, jotka ovat oppituntinsa jo saaneet valmiiksi ja joilla ei ole lapsia tai muita, joista pitää huolta tai ottaa vastuuta? >En ole niitä sieluja, jotka oppivat kärsimyksestä tai vastoinkäymisistä. Opin paljon paremmin menestyksestä ja onnistumisesta. Päinvastion, jatkuva kärsimys ja vastoinkäymiset vain demoralisoi ja lannistaa. Totesin jo aiemmin, että muita paikkoja oppimiseen, hitaampia mutta vähemmän tuskallisia ja turhauttavia, on olemassa. Haluaisin kokeilla jotain niistä. Tällä hetkellä minulla on tunne, että minut on suljettu kosmiseen hullujenhuoneeseen. >Minulla ei tule koskaan olemaan lapsia, minulla ei tule koskaan olemaan perhettä, ja lapsuuteni haaveet ovat jo suunnilleen haipuneet. Olen jo pitänyt requiemin unelmilleni ja haudannut ne. Minulla on tunne, että se että ylipäänsä halusin tulla tänne, oli virhepäätös - ehkä jossain muualla olisin oppinut paremmin. >On hetkiä, jolloin tuntuu etten enää kestä tätä kosmista hullujenhuonetta. Samoin on hetkiä, jolloin olen rukoillut Isukilta "soittoa kotoa" ja että hän sanoisi muutaman rohkaisun ja lohdutuksen sanan. Kuitenkin Hän on ollut vaiti. Pärjäänkö niin hyvin, etten tarvitse apua, vai onko minulla joku testi päällä niin, etten saa apua?

... kirjoitti:

>>Kirjoitatkohan nyt aivan tosissasi vai annatko ehkä sen pessimistisen puolen tulla esiin?:)>Mikään siitä mitä luettelit omalle kohdallesi ei ole minulle vierasta.Siis tapahtumista. Katkeruus, viha yms. on hiukan vieraampaa minulle joten jos sellaista on niin se ei ole samaa.Mutta nääntymisen tunnetta on ollut! että ei jaksa enää. Ja yksinäisyyden tunnetta aikoinaan roimasti. Lisäksi mukanani on ollut myös köyhyyttä ja nälkää.

Lue lisää

Olen koko päivän miettinyttuota "sielun sysimustaa yötä". Oliko se Ganda vai beolab joka viimepäivinä antoi linkin "Valoja Varjoissa - Sielun pimeä yö"? Se ja kirjoituksesi heitti minut muistamaan omia sielun pimeitä öitä ja lopulta, sinun sanojasi lainatakseni, sysimustaakin yötä.

Sen muistaminen vetää hiljaiseksi. Siinä ei auttane kuin hiljaa odottaa tai yrittää itse ponnistaa siitä ulos jollain keinoin. Tai rukoilla.
Muistan kyllä itse aikoinani siinä pimeässä yössä loppuvaiheessa yrittäneeni itsesääliäkin, mutta minulta se oli ontuvaa ja falskin oloista vaikka hädässä olinkin:)
Varovasti luulisin ettei se lopulta auta.Mutta voihan sitä vähän matkaa kokeilla (siihen rehelliseen pohjaan asti) niin sitten on sekin koettu?
Mutta kurjaa on todeta ettei toista voi tuossa asiassa neuvoa -tai en ainakaan minä osaa - vaikka olen tuon läpikäynyt itsekin.

Minähän muuten sanoin Jumalalle kun olin aivan tyhjiössä ja yksin ja loukussa ja vaille tarkoitusta elämällä , että eihän voi olla mahdollista että olen jo täydellisen valmis!(Ota huomioon että minua ihailtiin ja pidettiin äärettömän hyvänä ja jotenkin hyvässä mielessä ihmeellisenä jne. siitä kumpusu tämä huudahduksen tapainen Jumalalle) Ja että jos olen niin mitä minä sitten enää täällä teen:) Ja muistan elävästi miten jatkoin, että jos minulla kuitenkin on jotain tekoa/opittavaa täällä niin anna minulle jokin tehtävä missä toteuttaa itseäni ja oppia.

Ja yksi vakiolauseitani itselleni muistutuksena oli, jonka joskus heitin Jumalallekin, että en minä ole mikään masokisti.
Ajatuksena juuri tuo että enköhän minä vähemmälläkin oppisi?

Minä sain sen tehtävän. Siihen voi olla monta syytä mitä se merkitsee:)
Ehkä sinä todellakin olet menossa kevyemmille planeetoille tämän elämän jälkeen:)

Minutkin on jätetty yksin ja niillä saatesanoilla että se on minun parhaakseni. Ristilläkin Jeesus ilmeisesti tunsi itsensä täysin hylätyksi. Ainakin Raamatun mukaan.

Jotenkin luulen että meidän on hyvä määrä pisteeseen asti tärkeätä pitää itsemme Jumalaan yhteydessä ja muulloinkin muistaa hänet , hyvinäkin päivinä, mutta ehkä on kuten Ganda sanoi että viimeistään kun Jumala niin sanoo niin pitää itse näyttää ja nähdä mihin pystyy?

Koska kuitenkin itse annan sen varsinaisen elämäntehtäväni lisäksi energiahoitoa (niin, kun repäsin itseni sielun pimeydestä niin Jumala osoitti minulle YHDEN määrätyn kurssin niin voimallisesti että vaikka pullikoin vastaan niin siellähän lopulta istuin edes tietämättä että se oli New Age-juttuja. En tuntenut näitä asioita yhtään. Olen ateistiperheestä ja ainoasstaan Raamatun opin 8-vuotiaana muualla) niin siinä pidän kyllä huolen että olen yhteydessä Korkeimpaan voimaan enkä kuluta omia jumalallisiakaan voimiani. Muuten sitä ei kauaa välittäisi mitään. Eivätkä minun jumalallisetkaan voimani taitaisi olla kyllin hyviä kellekään kun on alkulähdekin mistä jakaa:)

Olen myös n. viitisen vuotta sitten käynyt numerologisen kurssin ja viime keväänä tutustuin alustavasti horoskooppikarttoihin. Siihen tosin tutustuin jo nuorena hiukkasen mutta nyt kun on uutta aineistoa ja numerologista tietoa ja enemmän kokemusta ja käsityskykyä niin olen hieman hämilläni ja innoissanikin aika ajoin kaikesta tästä ja niiden yhdenmukaisuudesta:)

Ehkä juuri tietoisuuden kehittymisen takia meidän on tutkittava ja ymmärrettävä kaikki mahdollinen täältä maailmasta käsin vaikka kokonaisuus tai kaiken tarkoitus sitten kirkastuisikin vasta rajan toisella puolella?

Itse kun joskus ihmettelin että miksi tämä kaikki vaiva täällä kun siellähän sen sitten näkisi. Ehkäpä ei näkisi.Tai ehkäpä sielumme näkisi, mutta pidän mahdollisena, siis mahdolisena, että me kannamme mukanamme jotain alemman tason energioita joilla on mieli ja että sitä/niitäkin on tarkoitus vetää valoon/tietoisuuteen kehittymään. Mutta nämä nyt ovat yksityisiä ajatuksiani liittyen jumaluuden rakenteeseen ja sen mahdolliseen pimeään puoleen.Eivätkä kyllä auttane sinua nyt yhtään?

Mutta jos raskasta on niin repäise itsesi edes johonkin suuntaan irti ja elämään. Niin minä tein..No nyt se tuli tuo niin minä tein!:0

Mutta kokeile vaikka numerologista kurssia Porvoossa. Tai laadituta toki ensin itsellesi karta että näet pitääkö paikkansa ja kiinnostaako.
Minä repäisin itseni paljon hölmömpiin juttuihin aikoinaan joten siksi tuo vinkki. Kyllä siitä aina jotakin irti saa vaikka ei päätyökseen siitä sitten kiinnostuisikaan:) Minulle tuo oli yksi käänteentekevä juttu maailmankuvani avartamiseksi.

Ganda kirjoitti:

>>Miksi Taivaan Isä ei kutsu takaisin kotiin niitä, jotka ovat oppituntinsa jo saaneet valmiiksi ja joilla ei ole lapsia tai muita, joista pitää huolta tai ottaa vastuuta? >En ole niitä sieluja, jotka oppivat kärsimyksestä tai vastoinkäymisistä. Opin paljon paremmin menestyksestä ja onnistumisesta. Päinvastion, jatkuva kärsimys ja vastoinkäymiset vain demoralisoi ja lannistaa. Totesin jo aiemmin, että muita paikkoja oppimiseen, hitaampia mutta vähemmän tuskallisia ja turhauttavia, on olemassa. Haluaisin kokeilla jotain niistä. Tällä hetkellä minulla on tunne, että minut on suljettu kosmiseen hullujenhuoneeseen. >Minulla ei tule koskaan olemaan lapsia, minulla ei tule koskaan olemaan perhettä, ja lapsuuteni haaveet ovat jo suunnilleen haipuneet. Olen jo pitänyt requiemin unelmilleni ja haudannut ne. Minulla on tunne, että se että ylipäänsä halusin tulla tänne, oli virhepäätös - ehkä jossain muualla olisin oppinut paremmin. >On hetkiä, jolloin tuntuu etten enää kestä tätä kosmista hullujenhuonetta. Samoin on hetkiä, jolloin olen rukoillut Isukilta "soittoa kotoa" ja että hän sanoisi muutaman rohkaisun ja lohdutuksen sanan. Kuitenkin Hän on ollut vaiti. Pärjäänkö niin hyvin, etten tarvitse apua, vai onko minulla joku testi päällä niin, etten saa apua?

Lue lisää

>>Ehkä sinulla on täällä vielä se kaikkein suurin "oppituntisi" oppimatta? "Oppitunnithan" tulevat koko ajan vaikeammaksi, mitä pidemmälle täällä etenemme.

Minusta tuo jäljellä oleva oppitunti saattaisi olla oppia lopullisesti seisomaan jo omilla jaloillaan, oli olosuhteet sitten vaikka kuinka rankat. Ehkä Jumala katkaisee lopullisesti "napanuoran" väliltämme juuri viimeisessä ja tärkeimmässä läksyssämme ja antaa ihmisen jäädä kokonaan oman jumalallisen olemuksensa kanssa yksin. Tuo pieni osa Jumalaa meissä aloittaa siis toimintansa ensi kerran tietoisena itsestään. >En usko, että sellaisia sieluja on olemassakaan, jotka eivät nimenomaan oppisi juuri kärsimyksen kautta. Ei ainakaan tällä planeetalla. Tämän planeetan "tapa" on todellakin se "Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.">Kärsimyksen kautta ansaittu "edistys" on lisäksi kaikkein tyydyttävin. Mitä suurempi työ ja tuska on elämämme takana ollut, sitä suurempi on myös siitä saamamme tyydytyskin.>Helpolla saaminen ei usein tunnu juuri yhtään miltään, sen enempää hyvältä kuin pahaltakaan: Se tuntuukin lähinnä vaan tyhjältä.>Muistan kun minut 20-vuotiaana ensi kerran suljettiin hullujenhuoneelle, kuinka ajattelin, että tämä kaikki on loppu nyt. En tulisi koskaan saamaan perhettä, en mitään enää. Jäisin loppuiäkseni hullujenhuoneelle. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja vaikka olen aina silloin tällöin käynytkin hullujenhuoneella vähän "kääntymässä" niin silti elän aika normaalia perhe-elämää lasteni ja vaimoni kanssa. Olen oppinut, että suurin ongelma löytyykin aina ihmisen korvien välistä, asenteistamme, ennakkoluuloistammme ja muusta suhtautumisistamme.>Ihminen lopulta itse päättää, kulkeeko hän täällä pää pystyssä, vai mateleeko hän mielummin muiden edessä. Se aina ole helppoa, mutta tällaista ylevyyttä voi olla vain tässä maailmassamme, jossa jyvät voidaan siksi aina erottaa akanoista.

... kirjoitti:

>>Ehkä sinulla on täällä vielä se kaikkein suurin "oppituntisi" oppimatta? "Oppitunnithan" tulevat koko ajan vaikeammaksi, mitä pidemmälle täällä etenemme.

Minusta tuo jäljellä oleva oppitunti saattaisi olla oppia lopullisesti seisomaan jo omilla jaloillaan, oli olosuhteet sitten vaikka kuinka rankat. Ehkä Jumala katkaisee lopullisesti "napanuoran" väliltämme juuri viimeisessä ja tärkeimmässä läksyssämme ja antaa ihmisen jäädä kokonaan oman jumalallisen olemuksensa kanssa yksin. Tuo pieni osa Jumalaa meissä aloittaa siis toimintansa ensi kerran tietoisena itsestään. >En usko, että sellaisia sieluja on olemassakaan, jotka eivät nimenomaan oppisi juuri kärsimyksen kautta. Ei ainakaan tällä planeetalla. Tämän planeetan "tapa" on todellakin se "Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.">Kärsimyksen kautta ansaittu "edistys" on lisäksi kaikkein tyydyttävin. Mitä suurempi työ ja tuska on elämämme takana ollut, sitä suurempi on myös siitä saamamme tyydytyskin.>Helpolla saaminen ei usein tunnu juuri yhtään miltään, sen enempää hyvältä kuin pahaltakaan: Se tuntuukin lähinnä vaan tyhjältä.>Muistan kun minut 20-vuotiaana ensi kerran suljettiin hullujenhuoneelle, kuinka ajattelin, että tämä kaikki on loppu nyt. En tulisi koskaan saamaan perhettä, en mitään enää. Jäisin loppuiäkseni hullujenhuoneelle. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja vaikka olen aina silloin tällöin käynytkin hullujenhuoneella vähän "kääntymässä" niin silti elän aika normaalia perhe-elämää lasteni ja vaimoni kanssa. Olen oppinut, että suurin ongelma löytyykin aina ihmisen korvien välistä, asenteistamme, ennakkoluuloistammme ja muusta suhtautumisistamme.>Ihminen lopulta itse päättää, kulkeeko hän täällä pää pystyssä, vai mateleeko hän mielummin muiden edessä. Se aina ole helppoa, mutta tällaista ylevyyttä voi olla vain tässä maailmassamme, jossa jyvät voidaan siksi aina erottaa akanoista.

Lue lisää

Kommenttejasi lukiessa alan epäillä että taitaa olla vain hyvä ettei minullekaan sitten Mensa-tason älykkyyttä paiskattu. Alkaa vaikuttaa siltä että mitä korkeampi ÄO, sitä tuskaisampi elämä. En nyt halua mitenkään loukata enkä vähätellä sinua, päinvastoin. Olen aina ollut lääpälläni älyyn ja todella älykkäisiin ihmisiin...

Mut mut. Muistan kun nuorena Viktor Franklista ja hänen logoterapiastaan. Frankl oli selvinnyt keskitysleiriltä hengissä, ja sen jälkeen kehittänyt näkemyksen siitä että ihminen selviää mistä vain mikäli hän kokee elämänsä mielekkääksi.

En tainnut pystyä lukemaan ensimmäistäkään Franklin kirjaa loppuun, koin koko ajatuksen niin vastenmielisenä. Tunne johtui kateudesta ja syvästä itseinhosta. Hyvähän jonkun oli puhua tarkoituksesta ja mielekkyydestä, jonkun joka oli sellaisen löytänyt. Minä en nuorena osannut semmoista ajatella olevan olemassakaan. En vaikka olin kovasti teosofia (vaikken tosin ollut lukenut itsensä Blavatskyn kirjoja vielä lainkaan).

Seuraavaksi kuulin buddhalaisen tarinan kuinka nainen meni naimisiin rakastamansa miehen kanssa vastoin perheensä tahtoa. Pari lasta rakkaansa kanssa saatuaan hänelle tuli valtava vimma päästä tapaamaan vanhempiaan. Mutta perille päästyään nainen sai todeta vanhempiensa kuolleen. Puhkesi rajuilma, ja tässä rytäkässä kuoli hänen miehensä ja molemmat lapsensa. Kaiken tämän jälkeen nainen päätyi, kai jonkun boddhisatvan kehotuksesta, maailmallisuudesta luopuneena buddhalaiseen luostariin.

Tunsin raivoa ja vihaa tuota tarinaa kohtaan. Eikö sillä muka ole mitään väliä mitä ihmiselle tapahtuu ja mitä kaikkea häneltä viedään? Itsekään en tässä elämässä tunnu saavuttavan oikein yhtään mitään, ja jos jokin asia on minulle jotenkin rakas, voin olla varma että joudun siitä tavalla tai toisella luopumaan. Ihminen, eläin, oma koti, luonnonkohde... Kaikki viedään.

Koulu- ja työpaikkakiusaamisen vuoksi olen jotakuinkin menettänyt luottamukseni ihmisiin - jos sitä nyt alunperin olikaan. Tuntuu kuitenkin pahalta ajatella että minulla ei olisi muka mitään muuta mahdollisuutta kuin vanheta katkeraksi ja kaunaiseksi ämmäksi joka pyrkii kiusaamaan muita samalla mitalla kuin omaa itseä on kiusattu. Miksi minun pitäisi vajota samalle tasolle massan kanssa?

En myöskään pidä siitä että luusereita ja päähänpotkittuja potkitaan vielä lisää korostamalla sitä että kokemustensa jäljiltä he eivät voi olla mitään muuta kuin PAHOJA ihmisiä. Sehän tarkoittaa sitä kuin kaikki me joilla on ollut elämässä vaikeaa ansaitsisimme ihan mitä tahansa kohtelua, eli ikäänkuin etukäteen maksaisimme sitä pahuutta mikä meissä syntyy jälkikäteen.

Uskon karmaan, mutta en usko semmoiseen yltiöpäiseen nöyryyteen että pitää sietää mitä tahansa koska on itse niin paska. Mistäpä sen tietää jos yhtenä läksynä tässä elämässä onkin panna hanttiin ihmisille, osoittaa heille ettei ole mikään kynnysmatto johon saa pyyhkiä jalkansa? Sehän voi olla vaikka hyvinkin epäitsekästä käytöstä kun tekemällä ihmisarvonsa muille selväksi antaa näiden oivaltaa että JOKAISELLA meistä on se ihan sama ihmisarvo ihmisenä ja elävänä olentona. Joku voi yllättyä kun huomaa että toinen ei jotain nielekään, ja miettii kahteen kertaan ennenkuin siirtyy seuraavaan uhriin.

Mutta jos on jo kaikenlaista joutunut kokemaan, silloin tavallaan antaa niiden kiusaajien vieläkin tehdä tihutöitä, kun roikkuu niissä tunteissa mitä kiusaajat ovat itsessä herättäneet. Anteeksiantoon en usko, se on pelkkää hurskastelua ja itsepetosta. Mutta en usko vihaankaan. En usko katkeruuteen, en kaunaan. Uskon siihen että löytää oman sisäisen tasapainon.

Voin myöntää että olen täynnä vihaa, kaunaa ja katkeruutta, typeristä asioista joilla ei enää ole sinänsä mitään merkitystä. Mutta ihmisvihaajaa minusta ei kuitenkaan saa, ja sitä ihmettelen että mistä se voi johtua. Johtuuko se siitä että olen nähnyt visioita menneistä elämistäni, ja tullut huomaamaan että kaikki me olemme "syntiä" tehneet, ei yksikään ole toistansa parempi. En tiedä. Ei se kyllä ainakaan siitä johdu että olisin jotenkin yltiö-optimistinen höntti jolla on koko ajan ruusunpunaiset linssit silmiensä edessä (läpinäkyvät nämä ovat...) Maailmassa tapahtuu todella helvetillisiä asioita, ihminen on yksi ovela saatana keksimään kaikki mahdolliset temput joilla tehdä lajitoveriensa elämästä mahdollisimman vastenmielistä.

Ehkä minä en vain jaksa enää uskoa että kulloinenkin totuus elämästä on se pysyvä ja ainoa totuus. Kaikki muuttuu. Onhan esim. Thames-joki ollut joskus lähes kuoliaaksi saastunut, mutta nykyisin se käsittääkseni on taas hyvinvoipa. Ihmiset voivat tehdä välillä hyviäkin päätöksiä ja tekoja. Ja jos ihmiset sössivät viimeisenkin mahdollisuutensa, ei se kuitenkaan nujerra koko elämää kaikkialta maailmankaikkeudesta. Tämä ei tietysti henk.koht. paljon lohduta, mutta minusta syvästi tuntuu siltä että ns. PAHA EI VOI VOITTAA, eikä kukoistaa, koska se aina lopulta sortuu omaan mahdottomuuteensa.

Sen vuoksi me ehkä kokeilemme pahantekoa tuon tuostakin, ja kokeilemme miltä se tuntuu olla pahanteon kohteena. Sen yksinkertaisen asian tajuamiseksi, että aina kun ajattelemme vain itseämme emmekä laajempaa kokonaisuutta, kaikki menee päin helvettiä. Ehkä pitäisi oppia että me olemme yhtä kaiken elävän kanssa, ja minkä teemme muille eläville olennoille, teemme VÄISTÄMÄTTÄ itsellemme. Olemassaolo on vaaka, kiikkulauta, jossa ei voi kasata kiviä toiseen päähän horjuttamatta tasapainoa.

Jokainen elävä olento hitaasti viisastuu, jos ei muuten niin kyllä Siperia opettaa... Viisas ihminen alkaa nähdä kaikenlaiset hullutukset nimenomaan hullutuksina, eikä häntä välttämättä niin vaan viedä hillumaan natsina, saada kiduttamaan "vihollisia" yms. Näitä todella sivistyneitä ihmisiä on toki kovin vähän, ja meillä riittää porukkaa joka yrittää tehdä selväksi että kenestä tahansa saadaan varsinainen peto ääriolosuhteissa.

Ihmisestähän saadaan ihan mitä tahansa. Miksi emme ennemmin kokeilisi saada hänestä hyvää?

Ja ne jotka ovat koko pienen elämänsä eläneet yltäkylläisyydessä, mitä ihmeen sanottavaa heillä on kellekään? Ei minua ainakaan kiinnosta kuulla kuinka joku on aina tuntenut itsensä Hannu Hanheksi, kuinka kaikki aina sujuu ja luonnistuu, ja sitten kuulla sen ihmisen ihmettelyjä että mikäs minulla on kun ei aina futaa tämä elämä. Haluan kuulla inhimillisistä ihmisistä. En muovinukeista.

Buddha eli yltäkylläisyydessä, mutta sai nähdä että se oli vain houretta ja harhaa. Kaikkia odottaa sama kohtalo, väistämättä on tästä yhdestä kehosta ja persoonasta luovuttava. Mitä sillä on lopulta merkitystä elikö kerjäläisenä vai prinssinä, muuta kuin siinä että osasiko saada elämästään irti viisautta ja tuoko se siunausta tuleville inkarnaatioille...

Ganda kirjoitti:

Taidan minä sitten olla tässä se "optimisti". Muistaakseni kauhistelit jossain, kun sanoin, että ihmisen olisi synnyttävä jopa 50 kertaa tänne "murheenalhoon", kun oma käsityksesi "juutalaisittain"oli, että 3-5 kertaa, kuitenkin alle 10. Luulisin, että tämänkin perusteella et minua ihan optimistiksi sanoisi, vaan joksikin ihan muuksi.

En usko optimismiin, vaan koen, että kaikessa mikä on Jumalasta, totetuu aina se, mikä OIKEUS ja KOHTUUSKIN on! ;)

Tietysti emme aina ymmärrä Jumalan oikeutta ja kohtuutta, ennenkuin alamme syvällisesti käsittämään omaa elämäämme, joskus edellsiäkin elämiämme, vaikka edellisten elämien yksitiyskohdilla ei enää ole juurikaan merkitystä.

Q tuolla sanoi uskovansa tehneensä itsemurhan aiemmassa elämässään. Käsittääkseni Q on myös sitä mieltä, että teko ei kuitenkaan ollut täysin hyödytön, vaan se vaikutti hänen tuleviin elämiinsä kuitenkin kasvattavasti ja häntä kehittäen. Oikeastaan näin HC-reinkarnaationistina uskon vakaasti siihen, että jossain elämässä sen itsemurhankin joutuu kokemaan. Tässä taas lisää vähän tätä "optimismiani". En ole kyllä pessimistikään, vaan todellakin oikeuden ja kohtuuden kannattaja. Ehkä jokin kumma optimistinen pessimisti tai jokin sellainen. ;)

Käsittääkseni muinaiset roomalaiset iskivät ne naulat juuri ranteista läpi. Tämä nyt on taas tätä historian epätarkuutta.

>>Siinä on moneksi vuodeksi vielä sulateltavaa...>En vertaa elämääni siihen, mitä koin Isän luona. Vertaan sitä siihen, mitä se olisi voinut olla ja millaista se keskimäärin on. Jos minulla on ulkonaisesti mennyt ihan hyvin, mutta siinä on ollut paljon nyrkillä naamaan -kokemuksia, en kaipaa tänne enää uudelleen. Huonomminkin olisi voinut mennä, ja ensi kerralla olisi todennäköisesti vielä huonommin. Siksi yritän elää nyt niinkuin tämä olisi viimeinen kerta., Muistanet, että olen jo kerran saanut valaistumiskokemuksen. >Niin no. Olisipa edes taviksen elämä.>Totesin jo, että minun ei tartitse maistaa kakkaa osatakseni sanoa, että se maistuu pahalta. On asioita, joita ymmärtää ilman niiden kokemistakin.>Enkä usko sitä, että olisimme vahvempia, jos joudumme kohtaamaan asian X silmästä silmään. Päinvastoin sillä voi olla todella lannistava vaikutus. >Tietäen, miten musertava ja lannistava vaikutus negatiivisilla kokemuksilla voi olla, en ole lainkaan varma siitä, että olemmeko vahvempia tai muuten valmiimpia kohtaamaan niitä kaikkia samoja asioita enää uudelleen toista kertaa. Mikään ei takaa, etteikö myös itse tilanne voisi lyödä päälle paljon kovempana. >Kyynistä ehkä, mutta realistista. Sen jälkeen, kun kerran asia on opittu, sen kertaaminen lähinnä vain turhauttaa. Tätä tarkoitan tuolla "kertaus on kertausten äiti". Muutama toisto on opitun palauttamista, mutta sama kymmeniä tai satoja kertoja, behavioristisen drillin tapaan, lähinnä on vain pelkkää jankutusta.>Jos noin 25% Suomen peruskouluikäisistä lapsista olisi psykiatrisen avun tarpeessa, niin mielenterveysasioihin kiinnitetään aivan lian vähän huomiota. Suomessa perinteinen tapa hoitaa sielun vammoja on joko jurottaminen tai juopottelu. Meidän synkkä, umpimielinen ja väkivaltainen kansamme aloittaa huomenna sitten kolmipäiväiset hukkumisorgiat.>Niin no. Lapsi myös ymmärtää nopeasti, että jos yrittää elää 10 käskyn mukaan, toiset häikäilemättömämmät ja kyynisemmät kävelevät ylitsesi ja sotkevat sinut maanrakoon. Vanhuksilla pääsääntöisesti on varaa elää niiden mukaan.

Lue lisää

>>Taidan minä sitten olla tässä se "optimisti". Muistaakseni kauhistelit jossain, kun sanoin, että ihmisen olisi synnyttävä jopa 50 kertaa tänne "murheenalhoon", kun oma käsityksesi "juutalaisittain"oli, että 3-5 kertaa, kuitenkin alle 10. Luulisin, että tämänkin perusteella et minua ihan optimistiksi sanoisi, vaan joksikin ihan muuksi.>En usko optimismiin, vaan koen, että kaikessa mikä on Jumalasta, totetuu aina se, mikä OIKEUS ja KOHTUUSKIN on! ;)>Q tuolla sanoi uskovansa tehneensä itsemurhan aiemmassa elämässään. Käsittääkseni Q on myös sitä mieltä, että teko ei kuitenkaan ollut täysin hyödytön, vaan se vaikutti hänen tuleviin elämiinsä kuitenkin kasvattavasti ja häntä kehittäen. Oikeastaan näin HC-reinkarnaationistina uskon vakaasti siihen, että jossain elämässä sen itsemurhankin joutuu kokemaan.>Hyvä, että tiedostat tämän "sulattelu" puolen elämästä. Aikaa todellakin tarvitaan, sillä aika onkin suuri "parantaja" tai ainakin "lohduttaja".>Mitähän tätä "keskimääräisyys" sitten on? Muistaakseni kyllä mainitsit nähneesi muiden silmin kaikki tekosi NDE-kokemuksessasi, mutta nöetkö todellakin sen tälläkin hetkellä?> Monet ovat ahdistuneita ja stressaantuneita nykyisin, vaikka se ei heistä aina näykkään. Lisäksi monet ovat rikkaita, mutta ovatko he oikeasti onnellisia?> Pinnalta tarkasteltuna saa helposti sellaisen käsityksen muista ihmisitä, että heillä olisi niin maan perusteellisen helppoa ja ihanaa kokoajan ja mulla aina mälsää ja tylsää. Ei se aina todellakaan niin mene.>Asenteista elämään ja muusta suhtautumisestahan olemme aikaisemminkin täällä keskustelleet. Eihän se itsensä "psyykkaaminen" ihan helppoa ole, mutta ei se nyt aivan ylivoimaistakaan ole. Mielestäni jo lapsille pitäisi opettaa psyykkaamista.>Lauluissa ja elokuvissahan halutaankin usein synnyttää tehokeinoina suuria "tuntemuksia" ja mikä onkaan suurempaa kuin "kovat" kohtalot?

... kirjoitti:

>>Ehkä sinulla on täällä vielä se kaikkein suurin "oppituntisi" oppimatta? "Oppitunnithan" tulevat koko ajan vaikeammaksi, mitä pidemmälle täällä etenemme.

Minusta tuo jäljellä oleva oppitunti saattaisi olla oppia lopullisesti seisomaan jo omilla jaloillaan, oli olosuhteet sitten vaikka kuinka rankat. Ehkä Jumala katkaisee lopullisesti "napanuoran" väliltämme juuri viimeisessä ja tärkeimmässä läksyssämme ja antaa ihmisen jäädä kokonaan oman jumalallisen olemuksensa kanssa yksin. Tuo pieni osa Jumalaa meissä aloittaa siis toimintansa ensi kerran tietoisena itsestään. >En usko, että sellaisia sieluja on olemassakaan, jotka eivät nimenomaan oppisi juuri kärsimyksen kautta. Ei ainakaan tällä planeetalla. Tämän planeetan "tapa" on todellakin se "Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.">Kärsimyksen kautta ansaittu "edistys" on lisäksi kaikkein tyydyttävin. Mitä suurempi työ ja tuska on elämämme takana ollut, sitä suurempi on myös siitä saamamme tyydytyskin.>Helpolla saaminen ei usein tunnu juuri yhtään miltään, sen enempää hyvältä kuin pahaltakaan: Se tuntuukin lähinnä vaan tyhjältä.>Muistan kun minut 20-vuotiaana ensi kerran suljettiin hullujenhuoneelle, kuinka ajattelin, että tämä kaikki on loppu nyt. En tulisi koskaan saamaan perhettä, en mitään enää. Jäisin loppuiäkseni hullujenhuoneelle. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja vaikka olen aina silloin tällöin käynytkin hullujenhuoneella vähän "kääntymässä" niin silti elän aika normaalia perhe-elämää lasteni ja vaimoni kanssa. Olen oppinut, että suurin ongelma löytyykin aina ihmisen korvien välistä, asenteistamme, ennakkoluuloistammme ja muusta suhtautumisistamme.>Ihminen lopulta itse päättää, kulkeeko hän täällä pää pystyssä, vai mateleeko hän mielummin muiden edessä. Se aina ole helppoa, mutta tällaista ylevyyttä voi olla vain tässä maailmassamme, jossa jyvät voidaan siksi aina erottaa akanoista.

Lue lisää

Ai, että tuo Q kirjoittikin sinulle hyvän vastineen. Vaikka mainitsi, ettei ole mikään "älykkö", niin ei Q todellakaan ole mikään älyltään keskiverto tapauskaan!

Jos nyt sitten asetamme kärsimyksenkin "hienosti" kahteen kategoriaan: konstruktiiviseen ja destruktiiviseen.

"Kärsi, kärsi ja kärsi vielä enemmän ja kirkkaaman kruunun saat!" No, ei se nyt ihan noinkaan mene! ;-P

Sinä haluat nähdä kärsimyksen siis lähinnä destruktiivisena ja minä näen kärsimyksen enemmän sitten konstruktiivisena. Sinä koet itsesi lähinnä siis oman elämäsi "orjaksi", ja minä taas koen olevani enemmän oman elämäni "isäntä".

Jos nyt ajatellaan näitä keskitysleirejä sun muita kauheuksia, niin on olemassa käsityksiä, että näiden kauheuksien uhrit olivatkin vain sovittamassa "syntejään", eli oikeasti sovittamassa karmaansa. Se tietysti tuntuu kummalta miten miljoonat sielut voivat samaan aikaan tässä mittasuhteessa olla sovittamassa karmaansa?

Vastaus saattaa olla, että aika todellakin "venyy ja paukkuu", ja sielut kykenevät näkemään omaan tulevaisuuteensa ja pystyvät valitsemaan jopa tällaisen massiivisen, kollektiivisen "menetelmän".

Johdetaanpa tätä keskitysleiritapausta hieman pidemmälle. Mitä luulisit sadististen SS-miesten, -naisten ja capojen “loppuyhteenvedoissa” todettavan? Ehkäpä jotain tällaista: “Todetaan maanpäällä tehdyt rikkomukset ja palautetaan takaisin maanpäälle kokemaan nyt itse keskitysleirikokemus tms.!” Näin saatat itsekin ajatella heidän “loppuyhteenvedossaan” todettavan, jos yhtään olen sinua oikein tulkinnut? Tämänkö perusteella nämä SS-henkilöt ja capot olivat suuria “voittajia”, kuten jossain aiemmin totesit?

Oletko sinä huolissasi siitä, että nämä “rikolliset sielut” palautetaan takaisin maan päälle nyt vuorostaan itse kokemaan keskitysleirin tai jonkin vastaavan “helvetin”?

Jos nämä keskitysleireillä 1930- ja 1940-luvuilla olleet juutalaisetkin olivat todellisuudessa myös “rikollisia sieluja”, kuten on väitetty, niin olisiko sinun hiukan tarkasteltava kantojasi? On hieman yksinkertaista ajatella aina vain “viattoman uhrin” näkökulmasta, kun karma ja jälleensyntymä eivät oikeastaan tunne edes koko käsitettä “viaton uhri” sillä niiden mukaan kaikki “paha” on oikeasti karmaa.

Miksi sitten juuri kaikkein “viattomilta” ja “hyviltä” vaikuttavat ihmiset joutuvat kärsimään usein niin paljon? Sadistinen murhamies ei synny seuraavaan elämäänsä enää sadistiseksi murhamieheksi, vaan enemmänkin uhrejansa kaltaiseksi “viattomaksi” ihmiseksi. Yksi karman tehokkuudesta perustuukin tähän yksityiskohtaan: “Rangaistus” onkin paljon tehokkaampi, jos “syyllinen” syntyykin seuraavaan elämäänsä “viattomaksi uhriksi“!

Tätä “mekanismia” ei ole edes kovin vaikeata ymmärtää, jos on tarpeeksi perehtynyt jälleensyntymään ja karmaan. Oikeastaan hyvin yksinkertaista! ; )

On olemassa myös käsitys, että erityisen rankaa elämää seuraisi ns. lepoelämä, jossa henkinen kasvu olisi vähäinen, mutta elämä muuten olisi kuin "ruusuilla tanssimista". Suomeen ja muihin länsimaihinkin on siten saattanut syntyä tuhansia keskitysleireillä kuolleita sieluja, elämään nyt puolestaan hyvää elämää, ikäänkuin "korvauksena" menneestä "helvetistä". Eihän Suomi nyt mikään paratiisi maanpäällä ole, mutta kyllä täällä monilla kelpaa olla! Osa tietenkin "mokaa" elämänsä täälläkin, vaikka minusta "mokaaminenkin" on aina jollainlailla hyödyllistä ja kasvattavaa. Ei pelkästään mokaajalle itselleen, vaan myös ympärillä oleville sieluille. Muistat kai tämänkin asian, että viisas oppii muiden virheistä! ;)

Haluat kuitenkin selvästi nähdä ihmiselämän sen negatiivisimmilta puolilta. Älykkäänä toki ymmärtänet, että elämämme liikkuu yleensä siellä negatiivisen ja positiivisen "janan" keskiviivan molemmin puolin. Välillä äärimmäisyyskin tietenkin toteutuu, mutta onneksi harvemmin.

Etkö haluaisi tulla hyväksi "kippariksi" elämässäsi? Hyväksi "kippariksi" tullaan vain opettelemalla, harjoittelemalla ja kokemalla välillä myös "myrskyjäkin".

HC-reinkarnaationistina minun on toki oltava näissä asioissa hieman "kyyninenkin". Väistämättä vastaan tulee sellaisiakin elämiä, joissa meidän on koettava epäonnistuminen, tai vähintäänkin tunnettava suurta epätoivoa. "Lohdutukseksi" kuitenkin toteaisin, että tällaiset elämät ovat kuitenkin selvä vähemmistö. Jos vielä ajattelemme, että tällainen kova kohtalo onkin vain seuraus aikaisemmasta erheestä eli karmaa, joka on tällä sitten kuitattu ja enää samaa "keskitysleiriä" ei tarvitse tulevissa elämissä kokea, niin silloinhan "painajaisemme" on jo ohi, Muiden sielujen kehityksestä on turha kantaa kovinkaan suurta huolta. Tietysti meidän täytyy vähän "tietä" heille välillä tasoittaa. On surullista kuulla, että et voi saada omia biologisia lapsia, mutta oletkin "ratkaissut" ongelman sillä, että ei tänne "murheen alhoon" kannatakaan mitään lapsia saada. En ole kyllä ihan samaa mieltä asiasta! Lapsiin liittyy suuri vastuu ja vastuu onkin yksi vaativimmista "oppitunneistamme". Taivaassa tuskin tarvitsee enää kenestäkään vastuuta kantaa! ; )

Historiassa ei kannata enää elää, sillä silloin emme kykene toimimaan kunnolla nykyhetkessä. Historia opettaa, ehkä vain sen, että historia ei opeta meille yhtään mitään. No, tämä nyt on kyynistä ajattelua jo, ja ainakin viisaammat, vanhat sielut oppivat historiankin virheistä, ja hulluintahan koko jutussa onkin, että he olivat itsekin aikoinaan synnyttämässä tuota historiaa, mikäli jälleensyntyminen pitää paikkansa.

Tietysti tässä elämässä on helppo esittää "viisasta", mutta totuus taitaa olla, että tämä "viisaus" onkin tavallaan vain, heh, edellisen elämän tyhmyyden seurausta! Jos haluaa viisaaksi, on tultava ensin tyhmäksi tai hulluksi, kuten Jeesuskin asian ilmaisi. Viisaat harvemmin ovat enää tyhmiä/hulluja, joten tämän "edun" kerran itsellemme hankkineena, ei meidän tarvitse enää takaisin vanhaan palata. Tietysti todellinen viisaus on jotain, mitä ei oikein ymmärretä täällä, koska täällä on liikaa nuorempia sieluja, ja miten ihmeessä he voisivatkaan ymmärtää vielä todellista viisautta, kun ovat siitä vasta "alkeita" oppimassa?

Viisaan täytyykin myös tämäkin asia vain oivaltaa, ja antaa "kiusaajilleen" anteeksi. Viisaan täytyy vain ymmärtää ymmärtämättömyyttä ja suvaita suvaitsemattomuutta. Se ei ole todellakaan monesti helppoa, mutta ei kai kukaan vain täällä kuvittele, että viisaus tulisi helpolla???

Tietysti lapsuuden traumat ovat syvällä meissä. Meillä on kuitenkin mahdollisuus työstää noita traumoja ja lopulta oppia tulemaan niiden kanssa toimeen. Helppoa tämäkään ei tietenkään ole. Älykkäänä ihmisenä ymmärtänet psykologiaa ja senkin, että ihminen ei kuitenkaan ole pelkkä ""hullu koira", joka on pakko viedä saunan taakse ja lopettaa. Tietysti on ihmisiä, jotka ovat niin pahoin häiriintyneet, että parantaminen on lähes mahdotonta. Sinä olet kyllä aika kaukana tällaisesta "ihmisrauniosta" ja uskoisin, että kohdallasi moni trauma voitaisiin hoitaa, niin että saisit elämäniloa elämääsi. Vaikka en nyt sinua varsinaisesti ole "kallonkutistajalle" tässä häätämässä, niin sitäkin vaihtoehtoa voi aina miettiä. Älykkäällä ihmisellä saattaa olla kyllä moiseen aika korkea kynnys:

"Mennä nyt jonkun itseään tyhmemmän, tuntemattoman ihmisen juttusille, kertomaan omasta "sielunelämästään", mistä tuo tuskin mitään edes ymmärtää, ja on varmaan vain kirjoja lukemalla tehnyt itsestään niin "viisaan"???"

Niinpä...

Elämä on veikeä ja vaikea "taitolaji", ja teet siitä kyllä vieläkin vaikeamman, ajattelemalla liiankin pessimistisesti kaikesta. "Haastettahan" sulla tuossa on valtavasti, ja kun tuosta itsesi "pelastat", niin nostan hattua! ; )

Historiaa emme enää, ikävä kyllä, voi muuttaa, emmekä oikein muitakaan ihmisiä. Itsemme voimme kyllä muuttaa. Historian ihmiset eivät enää elä tuossa menneessä historiassa, vaan ovat jatkaneet elämissään eteenpäin. Jumala ei ole edelleenkään mikään sadisti ja on varmasti hoitanut "jatkot", kuten viisasta, kohtuullista, rakentavaa ja oikeudellista onkin. Me emme vain aina oikein ymmärrä Jumalan aivoituksia. Ehkä vasta sitten "vanhana sieluna" niistä alkaa jotain tajuamaan. Mene ja tiedä!

Parhaansa tekemällä täällä pääsee jo aika pitkälle ja olosuhteet, ominaisuutemme, ajatuksemme ja kaikki sellainen otetaan huomioon, ennen kuin meitä aletaan "Taivaissa" mistään syyttämään? Tiedäthän, että loppujen lopuksi meitä ei kukaan muu tule mistään ajallisesta teosta syyttämään, kuin me itse?

Ketään ei voida syyttää mistään sellaisesta, mitä hän ei itsekkään kykene vääräksi ymmärtämään, ja siksi tuomiovalta annetaankin ihmiselle itselleen, jotta tämä näkisi itse aiheuttavansa vääryyden ja haluaisi sen myös itse sovittaa. Yksi suurimmista "oppitunneista" jotka toistuvat joka elämässä onkin nimenomaan YMMÄRRYKSEMME lisääminen.

Sinun mielestäsi siis kaikki sadistit, opportunistit, p-nuolijat, ynnä muut ihmiskunnan “mulkerot” ovat menestyjiä? Tarkasteleppa asiaa omasta viisaudestasi käsin? Mitähän ihmiskunnan “mulkeroiden” loppuyhteenvedoissa mahdetaan todeta? Olisikohan taas jotain, että: “Eli varsinaisena mulkerona, palautetaan maapäälle kokemaan vuorostaan miltä tuntuu olla mulkeroiden kiusaamana!" ;)

Aika kova "peli", mutta sitä saa mitä tilaa! Kerroit jossain, että kuoltuasi näit oman "yhteenvetosi", ja että siellä olisi sanottu, että olet myös itsekin aiheuttanut muille paljon pahaa. Näitkö edellisiin elämiisi myös, sillä jotenkin asiasi ovat ristiriidassa keskenään. Sanot, että olet tässä elämässäsi joutunut kovasti muiden kiusaamaksi, mutta samalla, että olet aiheuttanut myös itsekin paljon pahaa. Joku logiikka tässä nyt on pahasti vinksallaan. Kaikesta edellä kirjoittamastani voi toki todeta, että ehkä sinäkin olet täällä nyt kokemassa miltä tuntuu olla "mulkeroiden" kynsissä, koska olit itsekkin ehkäpä juuri edellisessä elämässäsi "mulkero"?

Voin itsestäni sen verran sanoa, että uskon aika vakaasti olleeni jossain aivan viimeisimmässä elämässäni oikea "emämulkero" ja karmaa on vaikka muille jakaa!

Minä kuitenkin uskon, että aivan samanlaisia ovat olleet tai tulevat olemaan ihan kaikki muutkin sielut! Miksi tässä mihinkään suuntaan enää pitäisi revetä, kun KAIKKI täällä joutuvat tämän saman kokemaan, ennemmin tai myöhemmin, ja minulla ja sinulla, ja ehkäpä monella muullakin täällä Suomessa taitaa olla menossa jo se myöhempi??? ; )

Kaltaisiamme "väärinymmärrettyjä sieluja" löytyy vähän joka puolelta Suomestakin. Joka koululuokassakin on yleensä kiusattu tai pari ja kun kaikki lasketaan yhteen niin tuhansiinhan meidän joukkomme täällä taitaa kasvaa. Muutama meistä kirjoittelee sinullekin tässä juuri parhaillaan! ; )

"Peli" on siis täysin sama kaikille, ja siitä erikoinen, että lopulta kaikki voittavat!

Kaikki eivät kuitenkaan voita samassa "arvonnassa", vaan jäävät vielä odottelemaan seuraavia "arvontoja". "Arvonnoilla" tarkoitan tietysti elämiä ja kyllähän niitä pienempiäkin voittoja matkan varella tulee, vaikka se "jättipotti" vielä antaakin itseään odotella. ; )

Tähän taitaakin perustua se Q:nkin lanseerama motto: "Mitään ongelmaa ei ole!"

Onhan tämä välillä aika "armotontakin menoa". Itselläni on tullut kyllä vähän sellainen tunne, että kun sieluni jättää lopulta tämän maailman, niin nauran pitkän "räkänaurun" tälle koko "hullutukselle". ; )

Muista nyt ketkä täällä ovat oikeasti "voittajia"! Mitäs lukee voittajan "loppuyhteenvedossa"? "Eli elämänsä parhaansa tehden, vaikeista olosuhteista huolimatta, ei tarvetta maan päälle palautukseen, siirretään taivaan iloihin!"

;)

Ganda kirjoitti:

Ai, että tuo Q kirjoittikin sinulle hyvän vastineen. Vaikka mainitsi, ettei ole mikään "älykkö", niin ei Q todellakaan ole mikään älyltään keskiverto tapauskaan!

Jos nyt sitten asetamme kärsimyksenkin "hienosti" kahteen kategoriaan: konstruktiiviseen ja destruktiiviseen.

"Kärsi, kärsi ja kärsi vielä enemmän ja kirkkaaman kruunun saat!" No, ei se nyt ihan noinkaan mene! ;-P

Sinä haluat nähdä kärsimyksen siis lähinnä destruktiivisena ja minä näen kärsimyksen enemmän sitten konstruktiivisena. Sinä koet itsesi lähinnä siis oman elämäsi "orjaksi", ja minä taas koen olevani enemmän oman elämäni "isäntä".

Jos nyt ajatellaan näitä keskitysleirejä sun muita kauheuksia, niin on olemassa käsityksiä, että näiden kauheuksien uhrit olivatkin vain sovittamassa "syntejään", eli oikeasti sovittamassa karmaansa. Se tietysti tuntuu kummalta miten miljoonat sielut voivat samaan aikaan tässä mittasuhteessa olla sovittamassa karmaansa?

Vastaus saattaa olla, että aika todellakin "venyy ja paukkuu", ja sielut kykenevät näkemään omaan tulevaisuuteensa ja pystyvät valitsemaan jopa tällaisen massiivisen, kollektiivisen "menetelmän".

Johdetaanpa tätä keskitysleiritapausta hieman pidemmälle. Mitä luulisit sadististen SS-miesten, -naisten ja capojen “loppuyhteenvedoissa” todettavan? Ehkäpä jotain tällaista: “Todetaan maanpäällä tehdyt rikkomukset ja palautetaan takaisin maanpäälle kokemaan nyt itse keskitysleirikokemus tms.!” Näin saatat itsekin ajatella heidän “loppuyhteenvedossaan” todettavan, jos yhtään olen sinua oikein tulkinnut? Tämänkö perusteella nämä SS-henkilöt ja capot olivat suuria “voittajia”, kuten jossain aiemmin totesit?

Oletko sinä huolissasi siitä, että nämä “rikolliset sielut” palautetaan takaisin maan päälle nyt vuorostaan itse kokemaan keskitysleirin tai jonkin vastaavan “helvetin”?

Jos nämä keskitysleireillä 1930- ja 1940-luvuilla olleet juutalaisetkin olivat todellisuudessa myös “rikollisia sieluja”, kuten on väitetty, niin olisiko sinun hiukan tarkasteltava kantojasi? On hieman yksinkertaista ajatella aina vain “viattoman uhrin” näkökulmasta, kun karma ja jälleensyntymä eivät oikeastaan tunne edes koko käsitettä “viaton uhri” sillä niiden mukaan kaikki “paha” on oikeasti karmaa.

Miksi sitten juuri kaikkein “viattomilta” ja “hyviltä” vaikuttavat ihmiset joutuvat kärsimään usein niin paljon? Sadistinen murhamies ei synny seuraavaan elämäänsä enää sadistiseksi murhamieheksi, vaan enemmänkin uhrejansa kaltaiseksi “viattomaksi” ihmiseksi. Yksi karman tehokkuudesta perustuukin tähän yksityiskohtaan: “Rangaistus” onkin paljon tehokkaampi, jos “syyllinen” syntyykin seuraavaan elämäänsä “viattomaksi uhriksi“!

Tätä “mekanismia” ei ole edes kovin vaikeata ymmärtää, jos on tarpeeksi perehtynyt jälleensyntymään ja karmaan. Oikeastaan hyvin yksinkertaista! ; )

On olemassa myös käsitys, että erityisen rankaa elämää seuraisi ns. lepoelämä, jossa henkinen kasvu olisi vähäinen, mutta elämä muuten olisi kuin "ruusuilla tanssimista". Suomeen ja muihin länsimaihinkin on siten saattanut syntyä tuhansia keskitysleireillä kuolleita sieluja, elämään nyt puolestaan hyvää elämää, ikäänkuin "korvauksena" menneestä "helvetistä". Eihän Suomi nyt mikään paratiisi maanpäällä ole, mutta kyllä täällä monilla kelpaa olla! Osa tietenkin "mokaa" elämänsä täälläkin, vaikka minusta "mokaaminenkin" on aina jollainlailla hyödyllistä ja kasvattavaa. Ei pelkästään mokaajalle itselleen, vaan myös ympärillä oleville sieluille. Muistat kai tämänkin asian, että viisas oppii muiden virheistä! ;)

Haluat kuitenkin selvästi nähdä ihmiselämän sen negatiivisimmilta puolilta. Älykkäänä toki ymmärtänet, että elämämme liikkuu yleensä siellä negatiivisen ja positiivisen "janan" keskiviivan molemmin puolin. Välillä äärimmäisyyskin tietenkin toteutuu, mutta onneksi harvemmin.

Etkö haluaisi tulla hyväksi "kippariksi" elämässäsi? Hyväksi "kippariksi" tullaan vain opettelemalla, harjoittelemalla ja kokemalla välillä myös "myrskyjäkin".

HC-reinkarnaationistina minun on toki oltava näissä asioissa hieman "kyyninenkin". Väistämättä vastaan tulee sellaisiakin elämiä, joissa meidän on koettava epäonnistuminen, tai vähintäänkin tunnettava suurta epätoivoa. "Lohdutukseksi" kuitenkin toteaisin, että tällaiset elämät ovat kuitenkin selvä vähemmistö. Jos vielä ajattelemme, että tällainen kova kohtalo onkin vain seuraus aikaisemmasta erheestä eli karmaa, joka on tällä sitten kuitattu ja enää samaa "keskitysleiriä" ei tarvitse tulevissa elämissä kokea, niin silloinhan "painajaisemme" on jo ohi, Muiden sielujen kehityksestä on turha kantaa kovinkaan suurta huolta. Tietysti meidän täytyy vähän "tietä" heille välillä tasoittaa. On surullista kuulla, että et voi saada omia biologisia lapsia, mutta oletkin "ratkaissut" ongelman sillä, että ei tänne "murheen alhoon" kannatakaan mitään lapsia saada. En ole kyllä ihan samaa mieltä asiasta! Lapsiin liittyy suuri vastuu ja vastuu onkin yksi vaativimmista "oppitunneistamme". Taivaassa tuskin tarvitsee enää kenestäkään vastuuta kantaa! ; )

Historiassa ei kannata enää elää, sillä silloin emme kykene toimimaan kunnolla nykyhetkessä. Historia opettaa, ehkä vain sen, että historia ei opeta meille yhtään mitään. No, tämä nyt on kyynistä ajattelua jo, ja ainakin viisaammat, vanhat sielut oppivat historiankin virheistä, ja hulluintahan koko jutussa onkin, että he olivat itsekin aikoinaan synnyttämässä tuota historiaa, mikäli jälleensyntyminen pitää paikkansa.

Tietysti tässä elämässä on helppo esittää "viisasta", mutta totuus taitaa olla, että tämä "viisaus" onkin tavallaan vain, heh, edellisen elämän tyhmyyden seurausta! Jos haluaa viisaaksi, on tultava ensin tyhmäksi tai hulluksi, kuten Jeesuskin asian ilmaisi. Viisaat harvemmin ovat enää tyhmiä/hulluja, joten tämän "edun" kerran itsellemme hankkineena, ei meidän tarvitse enää takaisin vanhaan palata. Tietysti todellinen viisaus on jotain, mitä ei oikein ymmärretä täällä, koska täällä on liikaa nuorempia sieluja, ja miten ihmeessä he voisivatkaan ymmärtää vielä todellista viisautta, kun ovat siitä vasta "alkeita" oppimassa?

Viisaan täytyykin myös tämäkin asia vain oivaltaa, ja antaa "kiusaajilleen" anteeksi. Viisaan täytyy vain ymmärtää ymmärtämättömyyttä ja suvaita suvaitsemattomuutta. Se ei ole todellakaan monesti helppoa, mutta ei kai kukaan vain täällä kuvittele, että viisaus tulisi helpolla???

Tietysti lapsuuden traumat ovat syvällä meissä. Meillä on kuitenkin mahdollisuus työstää noita traumoja ja lopulta oppia tulemaan niiden kanssa toimeen. Helppoa tämäkään ei tietenkään ole. Älykkäänä ihmisenä ymmärtänet psykologiaa ja senkin, että ihminen ei kuitenkaan ole pelkkä ""hullu koira", joka on pakko viedä saunan taakse ja lopettaa. Tietysti on ihmisiä, jotka ovat niin pahoin häiriintyneet, että parantaminen on lähes mahdotonta. Sinä olet kyllä aika kaukana tällaisesta "ihmisrauniosta" ja uskoisin, että kohdallasi moni trauma voitaisiin hoitaa, niin että saisit elämäniloa elämääsi. Vaikka en nyt sinua varsinaisesti ole "kallonkutistajalle" tässä häätämässä, niin sitäkin vaihtoehtoa voi aina miettiä. Älykkäällä ihmisellä saattaa olla kyllä moiseen aika korkea kynnys:

"Mennä nyt jonkun itseään tyhmemmän, tuntemattoman ihmisen juttusille, kertomaan omasta "sielunelämästään", mistä tuo tuskin mitään edes ymmärtää, ja on varmaan vain kirjoja lukemalla tehnyt itsestään niin "viisaan"???"

Niinpä...

Elämä on veikeä ja vaikea "taitolaji", ja teet siitä kyllä vieläkin vaikeamman, ajattelemalla liiankin pessimistisesti kaikesta. "Haastettahan" sulla tuossa on valtavasti, ja kun tuosta itsesi "pelastat", niin nostan hattua! ; )

Historiaa emme enää, ikävä kyllä, voi muuttaa, emmekä oikein muitakaan ihmisiä. Itsemme voimme kyllä muuttaa. Historian ihmiset eivät enää elä tuossa menneessä historiassa, vaan ovat jatkaneet elämissään eteenpäin. Jumala ei ole edelleenkään mikään sadisti ja on varmasti hoitanut "jatkot", kuten viisasta, kohtuullista, rakentavaa ja oikeudellista onkin. Me emme vain aina oikein ymmärrä Jumalan aivoituksia. Ehkä vasta sitten "vanhana sieluna" niistä alkaa jotain tajuamaan. Mene ja tiedä!

Parhaansa tekemällä täällä pääsee jo aika pitkälle ja olosuhteet, ominaisuutemme, ajatuksemme ja kaikki sellainen otetaan huomioon, ennen kuin meitä aletaan "Taivaissa" mistään syyttämään? Tiedäthän, että loppujen lopuksi meitä ei kukaan muu tule mistään ajallisesta teosta syyttämään, kuin me itse?

Ketään ei voida syyttää mistään sellaisesta, mitä hän ei itsekkään kykene vääräksi ymmärtämään, ja siksi tuomiovalta annetaankin ihmiselle itselleen, jotta tämä näkisi itse aiheuttavansa vääryyden ja haluaisi sen myös itse sovittaa. Yksi suurimmista "oppitunneista" jotka toistuvat joka elämässä onkin nimenomaan YMMÄRRYKSEMME lisääminen.

Sinun mielestäsi siis kaikki sadistit, opportunistit, p-nuolijat, ynnä muut ihmiskunnan “mulkerot” ovat menestyjiä? Tarkasteleppa asiaa omasta viisaudestasi käsin? Mitähän ihmiskunnan “mulkeroiden” loppuyhteenvedoissa mahdetaan todeta? Olisikohan taas jotain, että: “Eli varsinaisena mulkerona, palautetaan maapäälle kokemaan vuorostaan miltä tuntuu olla mulkeroiden kiusaamana!" ;)

Aika kova "peli", mutta sitä saa mitä tilaa! Kerroit jossain, että kuoltuasi näit oman "yhteenvetosi", ja että siellä olisi sanottu, että olet myös itsekin aiheuttanut muille paljon pahaa. Näitkö edellisiin elämiisi myös, sillä jotenkin asiasi ovat ristiriidassa keskenään. Sanot, että olet tässä elämässäsi joutunut kovasti muiden kiusaamaksi, mutta samalla, että olet aiheuttanut myös itsekin paljon pahaa. Joku logiikka tässä nyt on pahasti vinksallaan. Kaikesta edellä kirjoittamastani voi toki todeta, että ehkä sinäkin olet täällä nyt kokemassa miltä tuntuu olla "mulkeroiden" kynsissä, koska olit itsekkin ehkäpä juuri edellisessä elämässäsi "mulkero"?

Voin itsestäni sen verran sanoa, että uskon aika vakaasti olleeni jossain aivan viimeisimmässä elämässäni oikea "emämulkero" ja karmaa on vaikka muille jakaa!

Minä kuitenkin uskon, että aivan samanlaisia ovat olleet tai tulevat olemaan ihan kaikki muutkin sielut! Miksi tässä mihinkään suuntaan enää pitäisi revetä, kun KAIKKI täällä joutuvat tämän saman kokemaan, ennemmin tai myöhemmin, ja minulla ja sinulla, ja ehkäpä monella muullakin täällä Suomessa taitaa olla menossa jo se myöhempi??? ; )

Kaltaisiamme "väärinymmärrettyjä sieluja" löytyy vähän joka puolelta Suomestakin. Joka koululuokassakin on yleensä kiusattu tai pari ja kun kaikki lasketaan yhteen niin tuhansiinhan meidän joukkomme täällä taitaa kasvaa. Muutama meistä kirjoittelee sinullekin tässä juuri parhaillaan! ; )

"Peli" on siis täysin sama kaikille, ja siitä erikoinen, että lopulta kaikki voittavat!

Kaikki eivät kuitenkaan voita samassa "arvonnassa", vaan jäävät vielä odottelemaan seuraavia "arvontoja". "Arvonnoilla" tarkoitan tietysti elämiä ja kyllähän niitä pienempiäkin voittoja matkan varella tulee, vaikka se "jättipotti" vielä antaakin itseään odotella. ; )

Tähän taitaakin perustua se Q:nkin lanseerama motto: "Mitään ongelmaa ei ole!"

Onhan tämä välillä aika "armotontakin menoa". Itselläni on tullut kyllä vähän sellainen tunne, että kun sieluni jättää lopulta tämän maailman, niin nauran pitkän "räkänaurun" tälle koko "hullutukselle". ; )

Muista nyt ketkä täällä ovat oikeasti "voittajia"! Mitäs lukee voittajan "loppuyhteenvedossa"? "Eli elämänsä parhaansa tehden, vaikeista olosuhteista huolimatta, ei tarvetta maan päälle palautukseen, siirretään taivaan iloihin!"

;)

Lue lisää

Niinno... Siis meitä elähdyttävän ruumiittoman Hengen kannalta ei ole "mitään ongelmaa"... Päiväpersoona sen tietysti kokee toisin.

Ymmärrän kyllä kovasti ...:n tuntemuksia; katkeruutta ja tunnetta että koko elämä täällä on vain pelkkä irvokas sirkus missä mätkimme toinen toisiamme minkä ennätämme. En minäkään oikeastaan sen kummemmin elämää välillä koe, tai varsinkaan ihmisiä. Mutta tosiaan en näe täällä pelkkää pahuutta ja pimeyttä.

Jokaisen meidän elämässä on varmasti ollut myös rakkautta, iloa ja onnea, että me täällä olemme jaksaneet itsekukin keikkua. Edellisimmän elämäni saatoin ehkä päättää oman käden kautta nimenomaan sen vuoksi että en jaksanut enää loputonta murhetta ja epätoivoa. Mitään muuta kun elämääni eli siis MINUUN ei silloin mahtunut. Saattaa olla että kiersin maita ja mantuja toimien jonkinsortin parantajana (ruttoahan riitti), mutta sydämeni ei ollut siinä mukana ja minulle oli yksi lysti miten kaikkien ihmisten kävi. Elivätkö vai kuolivatko.

Nykyisessä elämässäni olen sitten tietenkin saanut kokea toisinaan että ihmiset eivät välitä minusta, ja kohtelevatkin miten sattuu. Mitä muuta tämä on kuin omien tunteideni projisoitumista takaisin itselleni?

Kaiken tämän taustalla oli ja tavallaan on vieläkin se juttu että kun ed. elämässäni menettämäni rakas ihminen oli minulle koko maailma, niin en pystynyt näkemään sitä Henkeä eli Jumalaa muissa ihmisissä lainkaan! Kaikki pyöri vain X:n ympärillä, ja pyörisi varmaan vieläkin, jos eläisimme yhdessä. Nuorempana tapasin etsiä ja odottaa häntä saapuvaksi sulhasen hahmossa, mutta sitten yksi kaunis aamu yhtäkkiä tajusin että niin ei tule käymään, ja sen tiedostaminen oli valtavan VAPAUTTAVA kokemus. Olin viimeinkin vapaa tajuamaan että Henki ON kaikissa elävissä olennoissa! Ei vain siinä jota itse eniten fanitan.

Ja Henki tosiaan on. Minulle ei ole olemassa kuin kaksi vaihtoehtoa: se että on vain tämä fyysinen todellisuus eikä mitään kuoleman jälkeen, ja se että on Henki kaikessa, koska Henki on kaikki elämä ja me. Materialismia en pysty valitsemaan, koska se ei oikein pysty vakuuttamaan minua tarpeeksi. Ja se mitä siis jää jäljelle, "spirituaalisuus", on nimenomaan tätä että mitään todellista eli PYSYVÄÄ ongelmaa ei ole.

Pirun vaikea se on kyllä koko ajan mieltää. Jos kohtaan hankalan ihmisen, olen pitkään poissa tolaltani. Jopa vuosia. Mutta kyllä minusta aina tuntuu että ongelma on enempi minun kuin hänen. Kyllähän "molopäitä" aina riittää, koska ihmiset ovat keskeneräisiä, nuoria, erheitä tekeviä. Hallaa tekee itselleen jos heidän antaa elämänsä pilata, eikä itse päätä mitä omassa päässä pyörii, omassa sydämessä liikkuu ja näin päin pois.

Puhun viisaampia kuin mitä itse kykenen olemaan, mutta ehkäpä sitä joskus voi olla hyvä vähän "teeskennelläkin", eli leikkiä viisasta, niin josko vaikka jäisi rooli päälle. Eli minäkin lopulta jättäisin ihmisten hölmöydet omaan arvoonsa, enkä niillä aina mieltäni pahoittaisi.

Ganda kirjoitti:

Ai, että tuo Q kirjoittikin sinulle hyvän vastineen. Vaikka mainitsi, ettei ole mikään "älykkö", niin ei Q todellakaan ole mikään älyltään keskiverto tapauskaan!

Jos nyt sitten asetamme kärsimyksenkin "hienosti" kahteen kategoriaan: konstruktiiviseen ja destruktiiviseen.

"Kärsi, kärsi ja kärsi vielä enemmän ja kirkkaaman kruunun saat!" No, ei se nyt ihan noinkaan mene! ;-P

Sinä haluat nähdä kärsimyksen siis lähinnä destruktiivisena ja minä näen kärsimyksen enemmän sitten konstruktiivisena. Sinä koet itsesi lähinnä siis oman elämäsi "orjaksi", ja minä taas koen olevani enemmän oman elämäni "isäntä".

Jos nyt ajatellaan näitä keskitysleirejä sun muita kauheuksia, niin on olemassa käsityksiä, että näiden kauheuksien uhrit olivatkin vain sovittamassa "syntejään", eli oikeasti sovittamassa karmaansa. Se tietysti tuntuu kummalta miten miljoonat sielut voivat samaan aikaan tässä mittasuhteessa olla sovittamassa karmaansa?

Vastaus saattaa olla, että aika todellakin "venyy ja paukkuu", ja sielut kykenevät näkemään omaan tulevaisuuteensa ja pystyvät valitsemaan jopa tällaisen massiivisen, kollektiivisen "menetelmän".

Johdetaanpa tätä keskitysleiritapausta hieman pidemmälle. Mitä luulisit sadististen SS-miesten, -naisten ja capojen “loppuyhteenvedoissa” todettavan? Ehkäpä jotain tällaista: “Todetaan maanpäällä tehdyt rikkomukset ja palautetaan takaisin maanpäälle kokemaan nyt itse keskitysleirikokemus tms.!” Näin saatat itsekin ajatella heidän “loppuyhteenvedossaan” todettavan, jos yhtään olen sinua oikein tulkinnut? Tämänkö perusteella nämä SS-henkilöt ja capot olivat suuria “voittajia”, kuten jossain aiemmin totesit?

Oletko sinä huolissasi siitä, että nämä “rikolliset sielut” palautetaan takaisin maan päälle nyt vuorostaan itse kokemaan keskitysleirin tai jonkin vastaavan “helvetin”?

Jos nämä keskitysleireillä 1930- ja 1940-luvuilla olleet juutalaisetkin olivat todellisuudessa myös “rikollisia sieluja”, kuten on väitetty, niin olisiko sinun hiukan tarkasteltava kantojasi? On hieman yksinkertaista ajatella aina vain “viattoman uhrin” näkökulmasta, kun karma ja jälleensyntymä eivät oikeastaan tunne edes koko käsitettä “viaton uhri” sillä niiden mukaan kaikki “paha” on oikeasti karmaa.

Miksi sitten juuri kaikkein “viattomilta” ja “hyviltä” vaikuttavat ihmiset joutuvat kärsimään usein niin paljon? Sadistinen murhamies ei synny seuraavaan elämäänsä enää sadistiseksi murhamieheksi, vaan enemmänkin uhrejansa kaltaiseksi “viattomaksi” ihmiseksi. Yksi karman tehokkuudesta perustuukin tähän yksityiskohtaan: “Rangaistus” onkin paljon tehokkaampi, jos “syyllinen” syntyykin seuraavaan elämäänsä “viattomaksi uhriksi“!

Tätä “mekanismia” ei ole edes kovin vaikeata ymmärtää, jos on tarpeeksi perehtynyt jälleensyntymään ja karmaan. Oikeastaan hyvin yksinkertaista! ; )

On olemassa myös käsitys, että erityisen rankaa elämää seuraisi ns. lepoelämä, jossa henkinen kasvu olisi vähäinen, mutta elämä muuten olisi kuin "ruusuilla tanssimista". Suomeen ja muihin länsimaihinkin on siten saattanut syntyä tuhansia keskitysleireillä kuolleita sieluja, elämään nyt puolestaan hyvää elämää, ikäänkuin "korvauksena" menneestä "helvetistä". Eihän Suomi nyt mikään paratiisi maanpäällä ole, mutta kyllä täällä monilla kelpaa olla! Osa tietenkin "mokaa" elämänsä täälläkin, vaikka minusta "mokaaminenkin" on aina jollainlailla hyödyllistä ja kasvattavaa. Ei pelkästään mokaajalle itselleen, vaan myös ympärillä oleville sieluille. Muistat kai tämänkin asian, että viisas oppii muiden virheistä! ;)

Haluat kuitenkin selvästi nähdä ihmiselämän sen negatiivisimmilta puolilta. Älykkäänä toki ymmärtänet, että elämämme liikkuu yleensä siellä negatiivisen ja positiivisen "janan" keskiviivan molemmin puolin. Välillä äärimmäisyyskin tietenkin toteutuu, mutta onneksi harvemmin.

Etkö haluaisi tulla hyväksi "kippariksi" elämässäsi? Hyväksi "kippariksi" tullaan vain opettelemalla, harjoittelemalla ja kokemalla välillä myös "myrskyjäkin".

HC-reinkarnaationistina minun on toki oltava näissä asioissa hieman "kyyninenkin". Väistämättä vastaan tulee sellaisiakin elämiä, joissa meidän on koettava epäonnistuminen, tai vähintäänkin tunnettava suurta epätoivoa. "Lohdutukseksi" kuitenkin toteaisin, että tällaiset elämät ovat kuitenkin selvä vähemmistö. Jos vielä ajattelemme, että tällainen kova kohtalo onkin vain seuraus aikaisemmasta erheestä eli karmaa, joka on tällä sitten kuitattu ja enää samaa "keskitysleiriä" ei tarvitse tulevissa elämissä kokea, niin silloinhan "painajaisemme" on jo ohi, Muiden sielujen kehityksestä on turha kantaa kovinkaan suurta huolta. Tietysti meidän täytyy vähän "tietä" heille välillä tasoittaa. On surullista kuulla, että et voi saada omia biologisia lapsia, mutta oletkin "ratkaissut" ongelman sillä, että ei tänne "murheen alhoon" kannatakaan mitään lapsia saada. En ole kyllä ihan samaa mieltä asiasta! Lapsiin liittyy suuri vastuu ja vastuu onkin yksi vaativimmista "oppitunneistamme". Taivaassa tuskin tarvitsee enää kenestäkään vastuuta kantaa! ; )

Historiassa ei kannata enää elää, sillä silloin emme kykene toimimaan kunnolla nykyhetkessä. Historia opettaa, ehkä vain sen, että historia ei opeta meille yhtään mitään. No, tämä nyt on kyynistä ajattelua jo, ja ainakin viisaammat, vanhat sielut oppivat historiankin virheistä, ja hulluintahan koko jutussa onkin, että he olivat itsekin aikoinaan synnyttämässä tuota historiaa, mikäli jälleensyntyminen pitää paikkansa.

Tietysti tässä elämässä on helppo esittää "viisasta", mutta totuus taitaa olla, että tämä "viisaus" onkin tavallaan vain, heh, edellisen elämän tyhmyyden seurausta! Jos haluaa viisaaksi, on tultava ensin tyhmäksi tai hulluksi, kuten Jeesuskin asian ilmaisi. Viisaat harvemmin ovat enää tyhmiä/hulluja, joten tämän "edun" kerran itsellemme hankkineena, ei meidän tarvitse enää takaisin vanhaan palata. Tietysti todellinen viisaus on jotain, mitä ei oikein ymmärretä täällä, koska täällä on liikaa nuorempia sieluja, ja miten ihmeessä he voisivatkaan ymmärtää vielä todellista viisautta, kun ovat siitä vasta "alkeita" oppimassa?

Viisaan täytyykin myös tämäkin asia vain oivaltaa, ja antaa "kiusaajilleen" anteeksi. Viisaan täytyy vain ymmärtää ymmärtämättömyyttä ja suvaita suvaitsemattomuutta. Se ei ole todellakaan monesti helppoa, mutta ei kai kukaan vain täällä kuvittele, että viisaus tulisi helpolla???

Tietysti lapsuuden traumat ovat syvällä meissä. Meillä on kuitenkin mahdollisuus työstää noita traumoja ja lopulta oppia tulemaan niiden kanssa toimeen. Helppoa tämäkään ei tietenkään ole. Älykkäänä ihmisenä ymmärtänet psykologiaa ja senkin, että ihminen ei kuitenkaan ole pelkkä ""hullu koira", joka on pakko viedä saunan taakse ja lopettaa. Tietysti on ihmisiä, jotka ovat niin pahoin häiriintyneet, että parantaminen on lähes mahdotonta. Sinä olet kyllä aika kaukana tällaisesta "ihmisrauniosta" ja uskoisin, että kohdallasi moni trauma voitaisiin hoitaa, niin että saisit elämäniloa elämääsi. Vaikka en nyt sinua varsinaisesti ole "kallonkutistajalle" tässä häätämässä, niin sitäkin vaihtoehtoa voi aina miettiä. Älykkäällä ihmisellä saattaa olla kyllä moiseen aika korkea kynnys:

"Mennä nyt jonkun itseään tyhmemmän, tuntemattoman ihmisen juttusille, kertomaan omasta "sielunelämästään", mistä tuo tuskin mitään edes ymmärtää, ja on varmaan vain kirjoja lukemalla tehnyt itsestään niin "viisaan"???"

Niinpä...

Elämä on veikeä ja vaikea "taitolaji", ja teet siitä kyllä vieläkin vaikeamman, ajattelemalla liiankin pessimistisesti kaikesta. "Haastettahan" sulla tuossa on valtavasti, ja kun tuosta itsesi "pelastat", niin nostan hattua! ; )

Historiaa emme enää, ikävä kyllä, voi muuttaa, emmekä oikein muitakaan ihmisiä. Itsemme voimme kyllä muuttaa. Historian ihmiset eivät enää elä tuossa menneessä historiassa, vaan ovat jatkaneet elämissään eteenpäin. Jumala ei ole edelleenkään mikään sadisti ja on varmasti hoitanut "jatkot", kuten viisasta, kohtuullista, rakentavaa ja oikeudellista onkin. Me emme vain aina oikein ymmärrä Jumalan aivoituksia. Ehkä vasta sitten "vanhana sieluna" niistä alkaa jotain tajuamaan. Mene ja tiedä!

Parhaansa tekemällä täällä pääsee jo aika pitkälle ja olosuhteet, ominaisuutemme, ajatuksemme ja kaikki sellainen otetaan huomioon, ennen kuin meitä aletaan "Taivaissa" mistään syyttämään? Tiedäthän, että loppujen lopuksi meitä ei kukaan muu tule mistään ajallisesta teosta syyttämään, kuin me itse?

Ketään ei voida syyttää mistään sellaisesta, mitä hän ei itsekkään kykene vääräksi ymmärtämään, ja siksi tuomiovalta annetaankin ihmiselle itselleen, jotta tämä näkisi itse aiheuttavansa vääryyden ja haluaisi sen myös itse sovittaa. Yksi suurimmista "oppitunneista" jotka toistuvat joka elämässä onkin nimenomaan YMMÄRRYKSEMME lisääminen.

Sinun mielestäsi siis kaikki sadistit, opportunistit, p-nuolijat, ynnä muut ihmiskunnan “mulkerot” ovat menestyjiä? Tarkasteleppa asiaa omasta viisaudestasi käsin? Mitähän ihmiskunnan “mulkeroiden” loppuyhteenvedoissa mahdetaan todeta? Olisikohan taas jotain, että: “Eli varsinaisena mulkerona, palautetaan maapäälle kokemaan vuorostaan miltä tuntuu olla mulkeroiden kiusaamana!" ;)

Aika kova "peli", mutta sitä saa mitä tilaa! Kerroit jossain, että kuoltuasi näit oman "yhteenvetosi", ja että siellä olisi sanottu, että olet myös itsekin aiheuttanut muille paljon pahaa. Näitkö edellisiin elämiisi myös, sillä jotenkin asiasi ovat ristiriidassa keskenään. Sanot, että olet tässä elämässäsi joutunut kovasti muiden kiusaamaksi, mutta samalla, että olet aiheuttanut myös itsekin paljon pahaa. Joku logiikka tässä nyt on pahasti vinksallaan. Kaikesta edellä kirjoittamastani voi toki todeta, että ehkä sinäkin olet täällä nyt kokemassa miltä tuntuu olla "mulkeroiden" kynsissä, koska olit itsekkin ehkäpä juuri edellisessä elämässäsi "mulkero"?

Voin itsestäni sen verran sanoa, että uskon aika vakaasti olleeni jossain aivan viimeisimmässä elämässäni oikea "emämulkero" ja karmaa on vaikka muille jakaa!

Minä kuitenkin uskon, että aivan samanlaisia ovat olleet tai tulevat olemaan ihan kaikki muutkin sielut! Miksi tässä mihinkään suuntaan enää pitäisi revetä, kun KAIKKI täällä joutuvat tämän saman kokemaan, ennemmin tai myöhemmin, ja minulla ja sinulla, ja ehkäpä monella muullakin täällä Suomessa taitaa olla menossa jo se myöhempi??? ; )

Kaltaisiamme "väärinymmärrettyjä sieluja" löytyy vähän joka puolelta Suomestakin. Joka koululuokassakin on yleensä kiusattu tai pari ja kun kaikki lasketaan yhteen niin tuhansiinhan meidän joukkomme täällä taitaa kasvaa. Muutama meistä kirjoittelee sinullekin tässä juuri parhaillaan! ; )

"Peli" on siis täysin sama kaikille, ja siitä erikoinen, että lopulta kaikki voittavat!

Kaikki eivät kuitenkaan voita samassa "arvonnassa", vaan jäävät vielä odottelemaan seuraavia "arvontoja". "Arvonnoilla" tarkoitan tietysti elämiä ja kyllähän niitä pienempiäkin voittoja matkan varella tulee, vaikka se "jättipotti" vielä antaakin itseään odotella. ; )

Tähän taitaakin perustua se Q:nkin lanseerama motto: "Mitään ongelmaa ei ole!"

Onhan tämä välillä aika "armotontakin menoa". Itselläni on tullut kyllä vähän sellainen tunne, että kun sieluni jättää lopulta tämän maailman, niin nauran pitkän "räkänaurun" tälle koko "hullutukselle". ; )

Muista nyt ketkä täällä ovat oikeasti "voittajia"! Mitäs lukee voittajan "loppuyhteenvedossa"? "Eli elämänsä parhaansa tehden, vaikeista olosuhteista huolimatta, ei tarvetta maan päälle palautukseen, siirretään taivaan iloihin!"

;)

Lue lisää

>>Sinä haluat nähdä kärsimyksen siis lähinnä destruktiivisena ja minä näen kärsimyksen enemmän sitten konstruktiivisena. Sinä koet itsesi lähinnä siis oman elämäsi "orjaksi", ja minä taas koen olevani enemmän oman elämäni "isäntä".>Jos nyt ajatellaan näitä keskitysleirejä sun muita kauheuksia, niin on olemassa käsityksiä, että näiden kauheuksien uhrit olivatkin vain sovittamassa "syntejään", eli oikeasti sovittamassa karmaansa. Se tietysti tuntuu kummalta miten miljoonat sielut voivat samaan aikaan tässä mittasuhteessa olla sovittamassa karmaansa?>Johdetaanpa tätä keskitysleiritapausta hieman pidemmälle. Mitä luulisit sadististen SS-miesten, -naisten ja capojen “loppuyhteenvedoissa” todettavan? Ehkäpä jotain tällaista: “Todetaan maanpäällä tehdyt rikkomukset ja palautetaan takaisin maanpäälle kokemaan nyt itse keskitysleirikokemus tms.!” Näin saatat itsekin ajatella heidän “loppuyhteenvedossaan” todettavan, jos yhtään olen sinua oikein tulkinnut? Tämänkö perusteella nämä SS-henkilöt ja capot olivat suuria “voittajia”, kuten jossain aiemmin totesit?>Oletko sinä huolissasi siitä, että nämä “rikolliset sielut” palautetaan takaisin maan päälle nyt vuorostaan itse kokemaan keskitysleirin tai jonkin vastaavan “helvetin”?>Jos nämä keskitysleireillä 1930- ja 1940-luvuilla olleet juutalaisetkin olivat todellisuudessa myös “rikollisia sieluja”, kuten on väitetty, niin olisiko sinun hiukan tarkasteltava kantojasi?>On hieman yksinkertaista ajatella aina vain “viattoman uhrin” näkökulmasta, kun karma ja jälleensyntymä eivät oikeastaan tunne edes koko käsitettä “viaton uhri” sillä niiden mukaan kaikki “paha” on oikeasti karmaa.>Miksi sitten juuri kaikkein “viattomilta” ja “hyviltä” vaikuttavat ihmiset joutuvat kärsimään usein niin paljon? Sadistinen murhamies ei synny seuraavaan elämäänsä enää sadistiseksi murhamieheksi, vaan enemmänkin uhrejansa kaltaiseksi “viattomaksi” ihmiseksi.> Yksi karman tehokkuudesta perustuukin tähän yksityiskohtaan: “Rangaistus” onkin paljon tehokkaampi, jos “syyllinen” syntyykin seuraavaan elämäänsä “viattomaksi uhriksi“!>On olemassa myös käsitys, että erityisen rankaa elämää seuraisi ns. lepoelämä, jossa henkinen kasvu olisi vähäinen, mutta elämä muuten olisi kuin "ruusuilla tanssimista".>Suomeen ja muihin länsimaihinkin on siten saattanut syntyä tuhansia keskitysleireillä kuolleita sieluja, elämään nyt puolestaan hyvää elämää, ikäänkuin "korvauksena" menneestä "helvetistä". Eihän Suomi nyt mikään paratiisi maanpäällä ole, mutta kyllä täällä monilla kelpaa olla!>Osa tietenkin "mokaa" elämänsä täälläkin, vaikka minusta "mokaaminenkin" on aina jollainlailla hyödyllistä ja kasvattavaa. Ei pelkästään mokaajalle itselleen, vaan myös ympärillä oleville sieluille. Muistat kai tämänkin asian, että viisas oppii muiden virheistä! ;)>Etkö haluaisi tulla hyväksi "kippariksi" elämässäsi? Hyväksi "kippariksi" tullaan vain opettelemalla, harjoittelemalla ja kokemalla välillä myös "myrskyjäkin".>HC-reinkarnaationistina minun on toki oltava näissä asioissa hieman "kyyninenkin". Väistämättä vastaan tulee sellaisiakin elämiä, joissa meidän on koettava epäonnistuminen, tai vähintäänkin tunnettava suurta epätoivoa. "Lohdutukseksi" kuitenkin toteaisin, että tällaiset elämät ovat kuitenkin selvä vähemmistö. >Jos vielä ajattelemme, että tällainen kova kohtalo onkin vain seuraus aikaisemmasta erheestä eli karmaa, joka on tällä sitten kuitattu ja enää samaa "keskitysleiriä" ei tarvitse tulevissa elämissä kokea, niin silloinhan "painajaisemme" on jo ohi, >Muiden sielujen kehityksestä on turha kantaa kovinkaan suurta huolta. >Tietysti meidän täytyy vähän "tietä" heille välillä tasoittaa. On surullista kuulla, että et voi saada omia biologisia lapsia, mutta oletkin "ratkaissut" ongelman sillä, että ei tänne "murheen alhoon" kannatakaan mitään lapsia saada. En ole kyllä ihan samaa mieltä asiasta! Lapsiin liittyy suuri vastuu ja vastuu onkin yksi vaativimmista "oppitunneistamme". Taivaassa tuskin tarvitsee enää kenestäkään vastuuta kantaa! ; )>Tietysti tässä elämässä on helppo esittää "viisasta", mutta totuus taitaa olla, että tämä "viisaus" onkin tavallaan vain, heh, edellisen elämän tyhmyyden seurausta! Jos haluaa viisaaksi, on tultava ensin tyhmäksi tai hulluksi, kuten Jeesuskin asian ilmaisi.>Viisaat harvemmin ovat enää tyhmiä/hulluja, joten tämän "edun" kerran itsellemme hankkineena, ei meidän tarvitse enää takaisin vanhaan palata.>saunan taakse ja lopettaa. Tietysti on ihmisiä, jotka ovat niin pahoin häiriintyneet, että parantaminen on lähes mahdotonta. Sinä olet kyllä aika kaukana tällaisesta "ihmisrauniosta" ja uskoisin, että kohdallasi moni trauma voitaisiin hoitaa, niin että saisit elämäniloa elämääsi.> Vaikka en nyt sinua varsinaisesti ole "kallonkutistajalle" tässä häätämässä, niin sitäkin vaihtoehtoa voi aina miettiä. Älykkäällä ihmisellä saattaa olla kyllä moiseen aika korkea kynnys:>Ketään ei voida syyttää mistään sellaisesta, mitä hän ei itsekkään kykene vääräksi ymmärtämään, ja siksi tuomiovalta annetaankin ihmiselle itselleen, jotta tämä näkisi itse aiheuttavansa vääryyden ja haluaisi sen myös itse sovittaa. Yksi suurimmista "oppitunneista" jotka toistuvat joka elämässä onkin nimenomaan YMMÄRRYKSEMME lisääminen.>Sinun mielestäsi siis kaikki sadistit, opportunistit, p-nuolijat, ynnä muut ihmiskunnan “mulkerot” ovat menestyjiä? >arkasteleppa asiaa omasta viisaudestasi käsin? Mitähän ihmiskunnan “mulkeroiden” loppuyhteenvedoissa mahdetaan todeta? Olisikohan taas jotain, että: “Eli varsinaisena mulkerona, palautetaan maapäälle kokemaan vuorostaan miltä tuntuu olla mulkeroiden kiusaamana!" ;)>Aika kova "peli", mutta sitä saa mitä tilaa! Kerroit jossain, että kuoltuasi näit oman "yhteenvetosi", ja että siellä olisi sanottu, että olet myös itsekin aiheuttanut muille paljon pahaa.> Näitkö edellisiin elämiisi myös, sillä jotenkin asiasi ovat ristiriidassa keskenään. Sanot, että olet tässä elämässäsi joutunut kovasti muiden kiusaamaksi, mutta samalla, että olet aiheuttanut myös itsekin paljon pahaa. Joku logiikka tässä nyt on pahasti vinksallaan.>Voin itsestäni sen verran sanoa, että uskon aika vakaasti olleeni jossain aivan viimeisimmässä elämässäni oikea "emämulkero" ja karmaa on vaikka muille jakaa!>Minä kuitenkin uskon, että aivan samanlaisia ovat olleet tai tulevat olemaan ihan kaikki muutkin sielut! Miksi tässä mihinkään suuntaan enää pitäisi revetä, kun KAIKKI täällä joutuvat tämän saman kokemaan, ennemmin tai myöhemmin, ja minulla ja sinulla, ja ehkäpä monella muullakin täällä Suomessa taitaa olla menossa jo se myöhempi??? ; )>Onhan tämä välillä aika "armotontakin menoa". Itselläni on tullut kyllä vähän sellainen tunne, että kun sieluni jättää lopulta tämän maailman, niin nauran pitkän "räkänaurun" tälle koko "hullutukselle". ; )>Muista nyt ketkä täällä ovat oikeasti "voittajia"! Mitäs lukee voittajan "loppuyhteenvedossa"? "Eli elämänsä parhaansa tehden, vaikeista olosuhteista huolimatta, ei tarvetta maan päälle palautukseen, siirretään taivaan iloihin!"

... kirjoitti:

>>Taidan minä sitten olla tässä se "optimisti". Muistaakseni kauhistelit jossain, kun sanoin, että ihmisen olisi synnyttävä jopa 50 kertaa tänne "murheenalhoon", kun oma käsityksesi "juutalaisittain"oli, että 3-5 kertaa, kuitenkin alle 10. Luulisin, että tämänkin perusteella et minua ihan optimistiksi sanoisi, vaan joksikin ihan muuksi.>En usko optimismiin, vaan koen, että kaikessa mikä on Jumalasta, totetuu aina se, mikä OIKEUS ja KOHTUUSKIN on! ;)>Q tuolla sanoi uskovansa tehneensä itsemurhan aiemmassa elämässään. Käsittääkseni Q on myös sitä mieltä, että teko ei kuitenkaan ollut täysin hyödytön, vaan se vaikutti hänen tuleviin elämiinsä kuitenkin kasvattavasti ja häntä kehittäen. Oikeastaan näin HC-reinkarnaationistina uskon vakaasti siihen, että jossain elämässä sen itsemurhankin joutuu kokemaan.>Hyvä, että tiedostat tämän "sulattelu" puolen elämästä. Aikaa todellakin tarvitaan, sillä aika onkin suuri "parantaja" tai ainakin "lohduttaja".>Mitähän tätä "keskimääräisyys" sitten on? Muistaakseni kyllä mainitsit nähneesi muiden silmin kaikki tekosi NDE-kokemuksessasi, mutta nöetkö todellakin sen tälläkin hetkellä?> Monet ovat ahdistuneita ja stressaantuneita nykyisin, vaikka se ei heistä aina näykkään. Lisäksi monet ovat rikkaita, mutta ovatko he oikeasti onnellisia?> Pinnalta tarkasteltuna saa helposti sellaisen käsityksen muista ihmisitä, että heillä olisi niin maan perusteellisen helppoa ja ihanaa kokoajan ja mulla aina mälsää ja tylsää. Ei se aina todellakaan niin mene.>Asenteista elämään ja muusta suhtautumisestahan olemme aikaisemminkin täällä keskustelleet. Eihän se itsensä "psyykkaaminen" ihan helppoa ole, mutta ei se nyt aivan ylivoimaistakaan ole. Mielestäni jo lapsille pitäisi opettaa psyykkaamista.>Lauluissa ja elokuvissahan halutaankin usein synnyttää tehokeinoina suuria "tuntemuksia" ja mikä onkaan suurempaa kuin "kovat" kohtalot?

Lue lisää

Tarviit selvästi vähän älyllistä "haastetta", kun tuo HH näyttää täältä kadonneen. En tiedä miten paljon pystyn tässä "haastetta" tarjoamaan, kun tuli vain tuo lukio käytyä, ja yliopisto ei juuri kiinnostanut. Leikitään tässä nyt kuitenkin sitten jotain "viisasta" kanssasi ja katsotaan mihin se johtaa. ; )



>>Mikä on a) oikeus ja b) kohtuus? Jos lähdemme siitä, että perinteinen kristillinen käsitys että Jumalan äiti käyttää armeijan saappaita on väärä, ja overkill ei tarkoita samaa kuin kohtuus, niin mihin vedetään raja? >Muistutan siitä 20/80 -säännöstä. Vilfredo Pareto muovasi sen nimenomaan tarkkailtuaan vaurauden jakautumista kautta historian. Mutta sama pätee myös onnettomuuteen: 80% kaikesta onnettomuudesta ja kärsimyksestä osuu 20%:lle ihmisistä. Noin puolet kaikesta maailman kärsimyksestä, tuskasta, onnettomuudesta ja kurjuudesta osuu 1%:lle ihmisiä. Vastaavasti 50%:lle kaikista maailman ihmisistä osuu 1% kaikesta kärsimyksestä. On siksi oikeutettua sanoa, että suurin osa ihmisistä selviää kuin koira veräjästä ja että heidän elämänsä on suunnilleen onnellista, helppoa ja ihanaa. Ne, kenelle sataa, heille sataa kaatamalla. >Se ei kuitenkaan poista itse tilanteen epämiellyttävyyttä. Tyttö, joka on lapsena joutunut insestin uhriksi, ei milloinkaan aikuisena kykene nauttimaan seksistä eikä voi sietää yhdenkään miehen läheisyyttä. Poika, jota ns. kaverit ovat purettaneet koirilla, tulee pelkäämään koko loppuikänsä koiria ja vihaamaan niitä. Se ei lohduta, että joskus tulevaisuudessa asiat ehkä mahdollisesti voivat olla paremmin.

-Q- kirjoitti:

Kommenttejasi lukiessa alan epäillä että taitaa olla vain hyvä ettei minullekaan sitten Mensa-tason älykkyyttä paiskattu. Alkaa vaikuttaa siltä että mitä korkeampi ÄO, sitä tuskaisampi elämä. En nyt halua mitenkään loukata enkä vähätellä sinua, päinvastoin. Olen aina ollut lääpälläni älyyn ja todella älykkäisiin ihmisiin...

Mut mut. Muistan kun nuorena Viktor Franklista ja hänen logoterapiastaan. Frankl oli selvinnyt keskitysleiriltä hengissä, ja sen jälkeen kehittänyt näkemyksen siitä että ihminen selviää mistä vain mikäli hän kokee elämänsä mielekkääksi.

En tainnut pystyä lukemaan ensimmäistäkään Franklin kirjaa loppuun, koin koko ajatuksen niin vastenmielisenä. Tunne johtui kateudesta ja syvästä itseinhosta. Hyvähän jonkun oli puhua tarkoituksesta ja mielekkyydestä, jonkun joka oli sellaisen löytänyt. Minä en nuorena osannut semmoista ajatella olevan olemassakaan. En vaikka olin kovasti teosofia (vaikken tosin ollut lukenut itsensä Blavatskyn kirjoja vielä lainkaan).

Seuraavaksi kuulin buddhalaisen tarinan kuinka nainen meni naimisiin rakastamansa miehen kanssa vastoin perheensä tahtoa. Pari lasta rakkaansa kanssa saatuaan hänelle tuli valtava vimma päästä tapaamaan vanhempiaan. Mutta perille päästyään nainen sai todeta vanhempiensa kuolleen. Puhkesi rajuilma, ja tässä rytäkässä kuoli hänen miehensä ja molemmat lapsensa. Kaiken tämän jälkeen nainen päätyi, kai jonkun boddhisatvan kehotuksesta, maailmallisuudesta luopuneena buddhalaiseen luostariin.

Tunsin raivoa ja vihaa tuota tarinaa kohtaan. Eikö sillä muka ole mitään väliä mitä ihmiselle tapahtuu ja mitä kaikkea häneltä viedään? Itsekään en tässä elämässä tunnu saavuttavan oikein yhtään mitään, ja jos jokin asia on minulle jotenkin rakas, voin olla varma että joudun siitä tavalla tai toisella luopumaan. Ihminen, eläin, oma koti, luonnonkohde... Kaikki viedään.

Koulu- ja työpaikkakiusaamisen vuoksi olen jotakuinkin menettänyt luottamukseni ihmisiin - jos sitä nyt alunperin olikaan. Tuntuu kuitenkin pahalta ajatella että minulla ei olisi muka mitään muuta mahdollisuutta kuin vanheta katkeraksi ja kaunaiseksi ämmäksi joka pyrkii kiusaamaan muita samalla mitalla kuin omaa itseä on kiusattu. Miksi minun pitäisi vajota samalle tasolle massan kanssa?

En myöskään pidä siitä että luusereita ja päähänpotkittuja potkitaan vielä lisää korostamalla sitä että kokemustensa jäljiltä he eivät voi olla mitään muuta kuin PAHOJA ihmisiä. Sehän tarkoittaa sitä kuin kaikki me joilla on ollut elämässä vaikeaa ansaitsisimme ihan mitä tahansa kohtelua, eli ikäänkuin etukäteen maksaisimme sitä pahuutta mikä meissä syntyy jälkikäteen.

Uskon karmaan, mutta en usko semmoiseen yltiöpäiseen nöyryyteen että pitää sietää mitä tahansa koska on itse niin paska. Mistäpä sen tietää jos yhtenä läksynä tässä elämässä onkin panna hanttiin ihmisille, osoittaa heille ettei ole mikään kynnysmatto johon saa pyyhkiä jalkansa? Sehän voi olla vaikka hyvinkin epäitsekästä käytöstä kun tekemällä ihmisarvonsa muille selväksi antaa näiden oivaltaa että JOKAISELLA meistä on se ihan sama ihmisarvo ihmisenä ja elävänä olentona. Joku voi yllättyä kun huomaa että toinen ei jotain nielekään, ja miettii kahteen kertaan ennenkuin siirtyy seuraavaan uhriin.

Mutta jos on jo kaikenlaista joutunut kokemaan, silloin tavallaan antaa niiden kiusaajien vieläkin tehdä tihutöitä, kun roikkuu niissä tunteissa mitä kiusaajat ovat itsessä herättäneet. Anteeksiantoon en usko, se on pelkkää hurskastelua ja itsepetosta. Mutta en usko vihaankaan. En usko katkeruuteen, en kaunaan. Uskon siihen että löytää oman sisäisen tasapainon.

Voin myöntää että olen täynnä vihaa, kaunaa ja katkeruutta, typeristä asioista joilla ei enää ole sinänsä mitään merkitystä. Mutta ihmisvihaajaa minusta ei kuitenkaan saa, ja sitä ihmettelen että mistä se voi johtua. Johtuuko se siitä että olen nähnyt visioita menneistä elämistäni, ja tullut huomaamaan että kaikki me olemme "syntiä" tehneet, ei yksikään ole toistansa parempi. En tiedä. Ei se kyllä ainakaan siitä johdu että olisin jotenkin yltiö-optimistinen höntti jolla on koko ajan ruusunpunaiset linssit silmiensä edessä (läpinäkyvät nämä ovat...) Maailmassa tapahtuu todella helvetillisiä asioita, ihminen on yksi ovela saatana keksimään kaikki mahdolliset temput joilla tehdä lajitoveriensa elämästä mahdollisimman vastenmielistä.

Ehkä minä en vain jaksa enää uskoa että kulloinenkin totuus elämästä on se pysyvä ja ainoa totuus. Kaikki muuttuu. Onhan esim. Thames-joki ollut joskus lähes kuoliaaksi saastunut, mutta nykyisin se käsittääkseni on taas hyvinvoipa. Ihmiset voivat tehdä välillä hyviäkin päätöksiä ja tekoja. Ja jos ihmiset sössivät viimeisenkin mahdollisuutensa, ei se kuitenkaan nujerra koko elämää kaikkialta maailmankaikkeudesta. Tämä ei tietysti henk.koht. paljon lohduta, mutta minusta syvästi tuntuu siltä että ns. PAHA EI VOI VOITTAA, eikä kukoistaa, koska se aina lopulta sortuu omaan mahdottomuuteensa.

Sen vuoksi me ehkä kokeilemme pahantekoa tuon tuostakin, ja kokeilemme miltä se tuntuu olla pahanteon kohteena. Sen yksinkertaisen asian tajuamiseksi, että aina kun ajattelemme vain itseämme emmekä laajempaa kokonaisuutta, kaikki menee päin helvettiä. Ehkä pitäisi oppia että me olemme yhtä kaiken elävän kanssa, ja minkä teemme muille eläville olennoille, teemme VÄISTÄMÄTTÄ itsellemme. Olemassaolo on vaaka, kiikkulauta, jossa ei voi kasata kiviä toiseen päähän horjuttamatta tasapainoa.

Jokainen elävä olento hitaasti viisastuu, jos ei muuten niin kyllä Siperia opettaa... Viisas ihminen alkaa nähdä kaikenlaiset hullutukset nimenomaan hullutuksina, eikä häntä välttämättä niin vaan viedä hillumaan natsina, saada kiduttamaan "vihollisia" yms. Näitä todella sivistyneitä ihmisiä on toki kovin vähän, ja meillä riittää porukkaa joka yrittää tehdä selväksi että kenestä tahansa saadaan varsinainen peto ääriolosuhteissa.

Ihmisestähän saadaan ihan mitä tahansa. Miksi emme ennemmin kokeilisi saada hänestä hyvää?

Ja ne jotka ovat koko pienen elämänsä eläneet yltäkylläisyydessä, mitä ihmeen sanottavaa heillä on kellekään? Ei minua ainakaan kiinnosta kuulla kuinka joku on aina tuntenut itsensä Hannu Hanheksi, kuinka kaikki aina sujuu ja luonnistuu, ja sitten kuulla sen ihmisen ihmettelyjä että mikäs minulla on kun ei aina futaa tämä elämä. Haluan kuulla inhimillisistä ihmisistä. En muovinukeista.

Buddha eli yltäkylläisyydessä, mutta sai nähdä että se oli vain houretta ja harhaa. Kaikkia odottaa sama kohtalo, väistämättä on tästä yhdestä kehosta ja persoonasta luovuttava. Mitä sillä on lopulta merkitystä elikö kerjäläisenä vai prinssinä, muuta kuin siinä että osasiko saada elämästään irti viisautta ja tuoko se siunausta tuleville inkarnaatioille...

Lue lisää

>>Kommenttejasi lukiessa alan epäillä että taitaa olla vain hyvä ettei minullekaan sitten Mensa-tason älykkyyttä paiskattu. Alkaa vaikuttaa siltä että mitä korkeampi ÄO, sitä tuskaisampi elämä.>Mut mut. Muistan kun nuorena Viktor Franklista ja hänen logoterapiastaan. Frankl oli selvinnyt keskitysleiriltä hengissä, ja sen jälkeen kehittänyt näkemyksen siitä että ihminen selviää mistä vain mikäli hän kokee elämänsä mielekkääksi.>Seuraavaksi kuulin buddhalaisen tarinan kuinka nainen meni naimisiin rakastamansa miehen kanssa vastoin perheensä tahtoa. Pari lasta rakkaansa kanssa saatuaan hänelle tuli valtava vimma päästä tapaamaan vanhempiaan. Mutta perille päästyään nainen sai todeta vanhempiensa kuolleen. Puhkesi rajuilma, ja tässä rytäkässä kuoli hänen miehensä ja molemmat lapsensa. Kaiken tämän jälkeen nainen päätyi, kai jonkun boddhisatvan kehotuksesta, maailmallisuudesta luopuneena buddhalaiseen luostariin.>Tunsin raivoa ja vihaa tuota tarinaa kohtaan. Eikö sillä muka ole mitään väliä mitä ihmiselle tapahtuu ja mitä kaikkea häneltä viedään?>Itsekään en tässä elämässä tunnu saavuttavan oikein yhtään mitään, ja jos jokin asia on minulle jotenkin rakas, voin olla varma että joudun siitä tavalla tai toisella luopumaan. Ihminen, eläin, oma koti, luonnonkohde... Kaikki viedään.>Koulu- ja työpaikkakiusaamisen vuoksi olen jotakuinkin menettänyt luottamukseni ihmisiin - jos sitä nyt alunperin olikaan. Tuntuu kuitenkin pahalta ajatella että minulla ei olisi muka mitään muuta mahdollisuutta kuin vanheta katkeraksi ja kaunaiseksi ämmäksi joka pyrkii kiusaamaan muita samalla mitalla kuin omaa itseä on kiusattu.

... kirjoitti:

>>Kommenttejasi lukiessa alan epäillä että taitaa olla vain hyvä ettei minullekaan sitten Mensa-tason älykkyyttä paiskattu. Alkaa vaikuttaa siltä että mitä korkeampi ÄO, sitä tuskaisampi elämä.>Mut mut. Muistan kun nuorena Viktor Franklista ja hänen logoterapiastaan. Frankl oli selvinnyt keskitysleiriltä hengissä, ja sen jälkeen kehittänyt näkemyksen siitä että ihminen selviää mistä vain mikäli hän kokee elämänsä mielekkääksi.>Seuraavaksi kuulin buddhalaisen tarinan kuinka nainen meni naimisiin rakastamansa miehen kanssa vastoin perheensä tahtoa. Pari lasta rakkaansa kanssa saatuaan hänelle tuli valtava vimma päästä tapaamaan vanhempiaan. Mutta perille päästyään nainen sai todeta vanhempiensa kuolleen. Puhkesi rajuilma, ja tässä rytäkässä kuoli hänen miehensä ja molemmat lapsensa. Kaiken tämän jälkeen nainen päätyi, kai jonkun boddhisatvan kehotuksesta, maailmallisuudesta luopuneena buddhalaiseen luostariin.>Tunsin raivoa ja vihaa tuota tarinaa kohtaan. Eikö sillä muka ole mitään väliä mitä ihmiselle tapahtuu ja mitä kaikkea häneltä viedään?>Itsekään en tässä elämässä tunnu saavuttavan oikein yhtään mitään, ja jos jokin asia on minulle jotenkin rakas, voin olla varma että joudun siitä tavalla tai toisella luopumaan. Ihminen, eläin, oma koti, luonnonkohde... Kaikki viedään.>Koulu- ja työpaikkakiusaamisen vuoksi olen jotakuinkin menettänyt luottamukseni ihmisiin - jos sitä nyt alunperin olikaan. Tuntuu kuitenkin pahalta ajatella että minulla ei olisi muka mitään muuta mahdollisuutta kuin vanheta katkeraksi ja kaunaiseksi ämmäksi joka pyrkii kiusaamaan muita samalla mitalla kuin omaa itseä on kiusattu.

Lue lisää

Kiitos kaunis sinulle, Korkeimman siunausta, jatka hyvää työtäsi.

... kirjoitti:

>>Kommenttejasi lukiessa alan epäillä että taitaa olla vain hyvä ettei minullekaan sitten Mensa-tason älykkyyttä paiskattu. Alkaa vaikuttaa siltä että mitä korkeampi ÄO, sitä tuskaisampi elämä.>Mut mut. Muistan kun nuorena Viktor Franklista ja hänen logoterapiastaan. Frankl oli selvinnyt keskitysleiriltä hengissä, ja sen jälkeen kehittänyt näkemyksen siitä että ihminen selviää mistä vain mikäli hän kokee elämänsä mielekkääksi.>Seuraavaksi kuulin buddhalaisen tarinan kuinka nainen meni naimisiin rakastamansa miehen kanssa vastoin perheensä tahtoa. Pari lasta rakkaansa kanssa saatuaan hänelle tuli valtava vimma päästä tapaamaan vanhempiaan. Mutta perille päästyään nainen sai todeta vanhempiensa kuolleen. Puhkesi rajuilma, ja tässä rytäkässä kuoli hänen miehensä ja molemmat lapsensa. Kaiken tämän jälkeen nainen päätyi, kai jonkun boddhisatvan kehotuksesta, maailmallisuudesta luopuneena buddhalaiseen luostariin.>Tunsin raivoa ja vihaa tuota tarinaa kohtaan. Eikö sillä muka ole mitään väliä mitä ihmiselle tapahtuu ja mitä kaikkea häneltä viedään?>Itsekään en tässä elämässä tunnu saavuttavan oikein yhtään mitään, ja jos jokin asia on minulle jotenkin rakas, voin olla varma että joudun siitä tavalla tai toisella luopumaan. Ihminen, eläin, oma koti, luonnonkohde... Kaikki viedään.>Koulu- ja työpaikkakiusaamisen vuoksi olen jotakuinkin menettänyt luottamukseni ihmisiin - jos sitä nyt alunperin olikaan. Tuntuu kuitenkin pahalta ajatella että minulla ei olisi muka mitään muuta mahdollisuutta kuin vanheta katkeraksi ja kaunaiseksi ämmäksi joka pyrkii kiusaamaan muita samalla mitalla kuin omaa itseä on kiusattu.

Lue lisää

Buddhalla ei ollut vielä mitään sanottavaa yltäkylläisyyden jäljiltä, eikä myöskään kurjuuden koettuaan. Vasta molempia ääripäitä kokeiltuaan hän näki mikä on järkevää ja hyödyllistä: keskitie.

Ymmärrän että kaikki kurjuus täällä ihmiselossa voi tuntua musertavalta, mutta eihän tämä ole ainoa totuus elämästä. Kuten jo taisin jossakin sanoa, elämässä on yleensä ollut myös iloa ja rakkautta läsnä. Jos se kaikki ilo enimmäkseen tulee luonnosta, eikä ihmisistä, niin minusta se on ihan okei. Turha ihmisiltä on mitään hakea, odottaa tai toivoa.

Olen oikeastaan koko ikäni ollut köyhä, mutta silti minulla on ihmisarvoni koska se on minun korvieni välissä, ei jonkun toisen ihmisen annettavissa tai otettavissa. Ihmisarvo suhteessa koko olemassaoloon; jos pelkkään ihmiskuntaan itseään suhteuttaa, takuulla saa tuon tuostakin olla kadehtimassa, häpeämässä, tuntemassa sitä ja tätä ja tuota. Ihmiskuntahan on kokonaisuudessaan pelkkä mitätön pläiskä koko olemassaolossa, hyönteisiäkin on enemmän. Ja jos ajatellaan koko universumin kannalta... Mikä juuri tässä hahmossa, tässä eläinihmisen kehossa, olisi niin kauhean merkittävää että meidän pitäisi korvat hörössä koko ajan kuunnella lajimme jäsenten typeryyksiä, mikäli meitä alkaa ahdistaa se hömppä mitä sieltä irtoaa?

Ehkäpä ihmiskuntaa pitäisi ajatella eräänlaisena viljelyksenä. Vain harvoin sieltä joukosta löytyy joku muotovalio, suurin osa laitetaan aina vain uudestaan takaisin kierrätykseen. Muotovalioita saattaisivat olla vaikkapa semmoiset jotka oivaltavat totuuden itsestään ("en ole keho, olen henki") ja joille kaikki on tullut koettua. En oikein jaksa uskoa että maanpiiristä lähdetään suu mutrussa itkua väsyneenä vääntäen, vaan sellaisena tyynenä että ei ole enää mitään kaipuuta tänne, mutta ei mitään pelkoakaan tulla tänne. Niin kauan kuin jotain asiaa pelkää, sen asian löytää jatkuvasti edestään.

>Ihminen, jota on kiusattu, rääkätty ja kidutettu, muuttuu itse todella säälimättömäksi ja sadistiseksi kiduttajaksi kun joku toinen joutuu lopulta hänen kynsiinsä. Se tuottaa ihmiselle sadistista vallantunnetta ja nautintoa saada rääkätä, kiduttaa ja piinata lajitovereitaan.

Tuohon en suostu, enkä oleta että sinäkään olet suostunut. Ethän varmaankaan ole tässä elämässäsi pyrkinyt kostamaan viattomille sitä mitä sinulle on tehty?

Joku itämainen sanonta menee että "jos et pysty tekemään hyvää, niin ole edes tekemättä pahaa". Sekin on jo askel parempaan, ajatella masentavasti että "jos et voi voittaa heitä, liity heihin".

Mikä ihmeen oikeus ja valta nimenomaan pahoilla ihmisillä olisi päättää mitä meidän tulee olla? Pannaan hanttiin ja pannaan paremmaksi kuin he tekevät! Vaikken uskontoja pahemmin diggailekaan, niin onhan niiden parissa kuitenkin olemassa kaikenlaista hyväntekeväisyystyötä, kuten esmes eräiden seurakuntien toiminta Venäjällä katulapsien hyväksi, kaivojen kaivuu Afrikkaan yms. Emme me voi väittää että ihmiset tekevät pelkkää pahaa ja maailma ON paha. Sehän on sokeutta, jos ei näe kaikesta muuta kuin sen pahan puolen aina. Tai tarkoitushakuisuutta; on hyvin helppo jäädä lillumaan masennukseensa ja tuntea syvää vihaa - tiedän sen itse. Sitä etsii ja miettii kaikki syyt ja tekosyyt että saisi "lähteä" täältä. Ei halua antaa maailmalle mahdollisuutta näyttää itsestään mitään kaunista ja hyvää.

Näin kerran unen jossa olin rikollinen ja poliisi oli tulossa pidättämään minua. Menin ulos talosta ja paljaalla pihamaalla oli yksi ainoa kukka, joka sanoi minulle: "vaikka sinulla nyt onkin vaikeaa, luonto on kaunis". Luonto todella on. Monet tulevat minulle siitäkin sanomaan että siellä vain pedot riehuvat ja eläimet ovat kiimansa vallassa ja plää plää, mutta sekin on sitä tarkoitushakuisuutta missä pyritään näkemään vain pahaa ja absurdiutta kaikkialla. En ymmärrä miten reinkarnaatioon uskova voi ottaa tämän maailman niin tosissaan ja niin raskaasti että vihaa jopa luontoa... Suomessa ei sentään tarvitse niitä leijoniakaan väistellä pahemmin, ja täällä kun liikkuu edes vartinkin tuolla metsässä niin on kuin uudestisyntynyt.

Luulen että jos itse en olisi edes viikottain luonnon kanssa tekemisissä, en varmastikaan olisi elämäni myrskyissä jaksanut eteenpäin. Tämän vuoksi minä vähän tuputan tämmöistä ideaa että jos ihmiset vain pännii, niin kääntyy sitten vähän laajemman kokonaisuuden puoleen... Ei ihmiskunta ole the kaikki.

-Q- kirjoitti:

Buddhalla ei ollut vielä mitään sanottavaa yltäkylläisyyden jäljiltä, eikä myöskään kurjuuden koettuaan. Vasta molempia ääripäitä kokeiltuaan hän näki mikä on järkevää ja hyödyllistä: keskitie.

Ymmärrän että kaikki kurjuus täällä ihmiselossa voi tuntua musertavalta, mutta eihän tämä ole ainoa totuus elämästä. Kuten jo taisin jossakin sanoa, elämässä on yleensä ollut myös iloa ja rakkautta läsnä. Jos se kaikki ilo enimmäkseen tulee luonnosta, eikä ihmisistä, niin minusta se on ihan okei. Turha ihmisiltä on mitään hakea, odottaa tai toivoa.

Olen oikeastaan koko ikäni ollut köyhä, mutta silti minulla on ihmisarvoni koska se on minun korvieni välissä, ei jonkun toisen ihmisen annettavissa tai otettavissa. Ihmisarvo suhteessa koko olemassaoloon; jos pelkkään ihmiskuntaan itseään suhteuttaa, takuulla saa tuon tuostakin olla kadehtimassa, häpeämässä, tuntemassa sitä ja tätä ja tuota. Ihmiskuntahan on kokonaisuudessaan pelkkä mitätön pläiskä koko olemassaolossa, hyönteisiäkin on enemmän. Ja jos ajatellaan koko universumin kannalta... Mikä juuri tässä hahmossa, tässä eläinihmisen kehossa, olisi niin kauhean merkittävää että meidän pitäisi korvat hörössä koko ajan kuunnella lajimme jäsenten typeryyksiä, mikäli meitä alkaa ahdistaa se hömppä mitä sieltä irtoaa?

Ehkäpä ihmiskuntaa pitäisi ajatella eräänlaisena viljelyksenä. Vain harvoin sieltä joukosta löytyy joku muotovalio, suurin osa laitetaan aina vain uudestaan takaisin kierrätykseen. Muotovalioita saattaisivat olla vaikkapa semmoiset jotka oivaltavat totuuden itsestään ("en ole keho, olen henki") ja joille kaikki on tullut koettua. En oikein jaksa uskoa että maanpiiristä lähdetään suu mutrussa itkua väsyneenä vääntäen, vaan sellaisena tyynenä että ei ole enää mitään kaipuuta tänne, mutta ei mitään pelkoakaan tulla tänne. Niin kauan kuin jotain asiaa pelkää, sen asian löytää jatkuvasti edestään.

>Ihminen, jota on kiusattu, rääkätty ja kidutettu, muuttuu itse todella säälimättömäksi ja sadistiseksi kiduttajaksi kun joku toinen joutuu lopulta hänen kynsiinsä. Se tuottaa ihmiselle sadistista vallantunnetta ja nautintoa saada rääkätä, kiduttaa ja piinata lajitovereitaan.

Tuohon en suostu, enkä oleta että sinäkään olet suostunut. Ethän varmaankaan ole tässä elämässäsi pyrkinyt kostamaan viattomille sitä mitä sinulle on tehty?

Joku itämainen sanonta menee että "jos et pysty tekemään hyvää, niin ole edes tekemättä pahaa". Sekin on jo askel parempaan, ajatella masentavasti että "jos et voi voittaa heitä, liity heihin".

Mikä ihmeen oikeus ja valta nimenomaan pahoilla ihmisillä olisi päättää mitä meidän tulee olla? Pannaan hanttiin ja pannaan paremmaksi kuin he tekevät! Vaikken uskontoja pahemmin diggailekaan, niin onhan niiden parissa kuitenkin olemassa kaikenlaista hyväntekeväisyystyötä, kuten esmes eräiden seurakuntien toiminta Venäjällä katulapsien hyväksi, kaivojen kaivuu Afrikkaan yms. Emme me voi väittää että ihmiset tekevät pelkkää pahaa ja maailma ON paha. Sehän on sokeutta, jos ei näe kaikesta muuta kuin sen pahan puolen aina. Tai tarkoitushakuisuutta; on hyvin helppo jäädä lillumaan masennukseensa ja tuntea syvää vihaa - tiedän sen itse. Sitä etsii ja miettii kaikki syyt ja tekosyyt että saisi "lähteä" täältä. Ei halua antaa maailmalle mahdollisuutta näyttää itsestään mitään kaunista ja hyvää.

Näin kerran unen jossa olin rikollinen ja poliisi oli tulossa pidättämään minua. Menin ulos talosta ja paljaalla pihamaalla oli yksi ainoa kukka, joka sanoi minulle: "vaikka sinulla nyt onkin vaikeaa, luonto on kaunis". Luonto todella on. Monet tulevat minulle siitäkin sanomaan että siellä vain pedot riehuvat ja eläimet ovat kiimansa vallassa ja plää plää, mutta sekin on sitä tarkoitushakuisuutta missä pyritään näkemään vain pahaa ja absurdiutta kaikkialla. En ymmärrä miten reinkarnaatioon uskova voi ottaa tämän maailman niin tosissaan ja niin raskaasti että vihaa jopa luontoa... Suomessa ei sentään tarvitse niitä leijoniakaan väistellä pahemmin, ja täällä kun liikkuu edes vartinkin tuolla metsässä niin on kuin uudestisyntynyt.

Luulen että jos itse en olisi edes viikottain luonnon kanssa tekemisissä, en varmastikaan olisi elämäni myrskyissä jaksanut eteenpäin. Tämän vuoksi minä vähän tuputan tämmöistä ideaa että jos ihmiset vain pännii, niin kääntyy sitten vähän laajemman kokonaisuuden puoleen... Ei ihmiskunta ole the kaikki.

Lue lisää

>Sekin on jo askel parempaan KUIN ajatella masentavasti että "jos et voi voittaa heitä, liity heihin".

Voi voi...

... kirjoitti:

>>Sinä haluat nähdä kärsimyksen siis lähinnä destruktiivisena ja minä näen kärsimyksen enemmän sitten konstruktiivisena. Sinä koet itsesi lähinnä siis oman elämäsi "orjaksi", ja minä taas koen olevani enemmän oman elämäni "isäntä".>Jos nyt ajatellaan näitä keskitysleirejä sun muita kauheuksia, niin on olemassa käsityksiä, että näiden kauheuksien uhrit olivatkin vain sovittamassa "syntejään", eli oikeasti sovittamassa karmaansa. Se tietysti tuntuu kummalta miten miljoonat sielut voivat samaan aikaan tässä mittasuhteessa olla sovittamassa karmaansa?>Johdetaanpa tätä keskitysleiritapausta hieman pidemmälle. Mitä luulisit sadististen SS-miesten, -naisten ja capojen “loppuyhteenvedoissa” todettavan? Ehkäpä jotain tällaista: “Todetaan maanpäällä tehdyt rikkomukset ja palautetaan takaisin maanpäälle kokemaan nyt itse keskitysleirikokemus tms.!” Näin saatat itsekin ajatella heidän “loppuyhteenvedossaan” todettavan, jos yhtään olen sinua oikein tulkinnut? Tämänkö perusteella nämä SS-henkilöt ja capot olivat suuria “voittajia”, kuten jossain aiemmin totesit?>Oletko sinä huolissasi siitä, että nämä “rikolliset sielut” palautetaan takaisin maan päälle nyt vuorostaan itse kokemaan keskitysleirin tai jonkin vastaavan “helvetin”?>Jos nämä keskitysleireillä 1930- ja 1940-luvuilla olleet juutalaisetkin olivat todellisuudessa myös “rikollisia sieluja”, kuten on väitetty, niin olisiko sinun hiukan tarkasteltava kantojasi?>On hieman yksinkertaista ajatella aina vain “viattoman uhrin” näkökulmasta, kun karma ja jälleensyntymä eivät oikeastaan tunne edes koko käsitettä “viaton uhri” sillä niiden mukaan kaikki “paha” on oikeasti karmaa.>Miksi sitten juuri kaikkein “viattomilta” ja “hyviltä” vaikuttavat ihmiset joutuvat kärsimään usein niin paljon? Sadistinen murhamies ei synny seuraavaan elämäänsä enää sadistiseksi murhamieheksi, vaan enemmänkin uhrejansa kaltaiseksi “viattomaksi” ihmiseksi.> Yksi karman tehokkuudesta perustuukin tähän yksityiskohtaan: “Rangaistus” onkin paljon tehokkaampi, jos “syyllinen” syntyykin seuraavaan elämäänsä “viattomaksi uhriksi“!>On olemassa myös käsitys, että erityisen rankaa elämää seuraisi ns. lepoelämä, jossa henkinen kasvu olisi vähäinen, mutta elämä muuten olisi kuin "ruusuilla tanssimista".>Suomeen ja muihin länsimaihinkin on siten saattanut syntyä tuhansia keskitysleireillä kuolleita sieluja, elämään nyt puolestaan hyvää elämää, ikäänkuin "korvauksena" menneestä "helvetistä". Eihän Suomi nyt mikään paratiisi maanpäällä ole, mutta kyllä täällä monilla kelpaa olla!>Osa tietenkin "mokaa" elämänsä täälläkin, vaikka minusta "mokaaminenkin" on aina jollainlailla hyödyllistä ja kasvattavaa. Ei pelkästään mokaajalle itselleen, vaan myös ympärillä oleville sieluille. Muistat kai tämänkin asian, että viisas oppii muiden virheistä! ;)>Etkö haluaisi tulla hyväksi "kippariksi" elämässäsi? Hyväksi "kippariksi" tullaan vain opettelemalla, harjoittelemalla ja kokemalla välillä myös "myrskyjäkin".>HC-reinkarnaationistina minun on toki oltava näissä asioissa hieman "kyyninenkin". Väistämättä vastaan tulee sellaisiakin elämiä, joissa meidän on koettava epäonnistuminen, tai vähintäänkin tunnettava suurta epätoivoa. "Lohdutukseksi" kuitenkin toteaisin, että tällaiset elämät ovat kuitenkin selvä vähemmistö. >Jos vielä ajattelemme, että tällainen kova kohtalo onkin vain seuraus aikaisemmasta erheestä eli karmaa, joka on tällä sitten kuitattu ja enää samaa "keskitysleiriä" ei tarvitse tulevissa elämissä kokea, niin silloinhan "painajaisemme" on jo ohi, >Muiden sielujen kehityksestä on turha kantaa kovinkaan suurta huolta. >Tietysti meidän täytyy vähän "tietä" heille välillä tasoittaa. On surullista kuulla, että et voi saada omia biologisia lapsia, mutta oletkin "ratkaissut" ongelman sillä, että ei tänne "murheen alhoon" kannatakaan mitään lapsia saada. En ole kyllä ihan samaa mieltä asiasta! Lapsiin liittyy suuri vastuu ja vastuu onkin yksi vaativimmista "oppitunneistamme". Taivaassa tuskin tarvitsee enää kenestäkään vastuuta kantaa! ; )>Tietysti tässä elämässä on helppo esittää "viisasta", mutta totuus taitaa olla, että tämä "viisaus" onkin tavallaan vain, heh, edellisen elämän tyhmyyden seurausta! Jos haluaa viisaaksi, on tultava ensin tyhmäksi tai hulluksi, kuten Jeesuskin asian ilmaisi.>Viisaat harvemmin ovat enää tyhmiä/hulluja, joten tämän "edun" kerran itsellemme hankkineena, ei meidän tarvitse enää takaisin vanhaan palata.>saunan taakse ja lopettaa. Tietysti on ihmisiä, jotka ovat niin pahoin häiriintyneet, että parantaminen on lähes mahdotonta. Sinä olet kyllä aika kaukana tällaisesta "ihmisrauniosta" ja uskoisin, että kohdallasi moni trauma voitaisiin hoitaa, niin että saisit elämäniloa elämääsi.> Vaikka en nyt sinua varsinaisesti ole "kallonkutistajalle" tässä häätämässä, niin sitäkin vaihtoehtoa voi aina miettiä. Älykkäällä ihmisellä saattaa olla kyllä moiseen aika korkea kynnys:>Ketään ei voida syyttää mistään sellaisesta, mitä hän ei itsekkään kykene vääräksi ymmärtämään, ja siksi tuomiovalta annetaankin ihmiselle itselleen, jotta tämä näkisi itse aiheuttavansa vääryyden ja haluaisi sen myös itse sovittaa. Yksi suurimmista "oppitunneista" jotka toistuvat joka elämässä onkin nimenomaan YMMÄRRYKSEMME lisääminen.>Sinun mielestäsi siis kaikki sadistit, opportunistit, p-nuolijat, ynnä muut ihmiskunnan “mulkerot” ovat menestyjiä? >arkasteleppa asiaa omasta viisaudestasi käsin? Mitähän ihmiskunnan “mulkeroiden” loppuyhteenvedoissa mahdetaan todeta? Olisikohan taas jotain, että: “Eli varsinaisena mulkerona, palautetaan maapäälle kokemaan vuorostaan miltä tuntuu olla mulkeroiden kiusaamana!" ;)>Aika kova "peli", mutta sitä saa mitä tilaa! Kerroit jossain, että kuoltuasi näit oman "yhteenvetosi", ja että siellä olisi sanottu, että olet myös itsekin aiheuttanut muille paljon pahaa.> Näitkö edellisiin elämiisi myös, sillä jotenkin asiasi ovat ristiriidassa keskenään. Sanot, että olet tässä elämässäsi joutunut kovasti muiden kiusaamaksi, mutta samalla, että olet aiheuttanut myös itsekin paljon pahaa. Joku logiikka tässä nyt on pahasti vinksallaan.>Voin itsestäni sen verran sanoa, että uskon aika vakaasti olleeni jossain aivan viimeisimmässä elämässäni oikea "emämulkero" ja karmaa on vaikka muille jakaa!>Minä kuitenkin uskon, että aivan samanlaisia ovat olleet tai tulevat olemaan ihan kaikki muutkin sielut! Miksi tässä mihinkään suuntaan enää pitäisi revetä, kun KAIKKI täällä joutuvat tämän saman kokemaan, ennemmin tai myöhemmin, ja minulla ja sinulla, ja ehkäpä monella muullakin täällä Suomessa taitaa olla menossa jo se myöhempi??? ; )>Onhan tämä välillä aika "armotontakin menoa". Itselläni on tullut kyllä vähän sellainen tunne, että kun sieluni jättää lopulta tämän maailman, niin nauran pitkän "räkänaurun" tälle koko "hullutukselle". ; )>Muista nyt ketkä täällä ovat oikeasti "voittajia"! Mitäs lukee voittajan "loppuyhteenvedossa"? "Eli elämänsä parhaansa tehden, vaikeista olosuhteista huolimatta, ei tarvetta maan päälle palautukseen, siirretään taivaan iloihin!"

Lue lisää

Hui kun oli huitsin pitkä kommentti ja kun nyt satuin vilkaisemaan, niin silmämuniini töksähti tämä kohta:

>Kaikki vääryys, paha, kärsimys ja ikävyydet eivät johdu siitä, että sillä sovitettaisiin karmaa. Jos niin olisi, maailman synnit olisi jo sovitettu ajat sitten ja karma olisi loppunut jo ajat sitten.

Tässähän ilmeisesti konkretisoituu se mikä on sinulle se varsinainen probleemin ydin.

Ensinnäkin, ihmiskunnalla saattaa olla paljon pidempi historia jotakuinkin nykyisen kaltaisena älyllisenä(?) olentona kuin tiede luuleekaan. Muistini mukaan olemme fyysisesti olleet jotakuinkin samanmuotoisia noin 100.000 v ajan, ja vähintäänkin 40.000 v ajan olemme kyenneet hyvinkin monimutkaiseen ajatteluun, mistä todistavat luolamaalaukset yms.

Eiköhän moisessa ajassa ole ehtinyt kertyä aikas kasa karmaa. On myös mahdollista että on ollut lähes nykyisen kaltaisia, elleipä jopa jossain mielessä kehittyneempiäkin kulttuureita - teosofeillahan on nämä juttunsa Atlantiksesta ja Lemuriasta (itse tosin olen aina ollut A-diggari, mutten piittaa L:sta). Korkeassa kulttuurissa ihminen kykenee tietoisempaa ja merkittävämpään pahantekoon, ja kuka sen tietää kuinka pitkän ajan takaa karmaa sitten joutuu makselemaan?

Mutta on ehkä toinenkin syy miksi kärsimme. Se voi olla semmoinen että yksinkertaisesti sielumme haluaa näitä kärsimiskokemuksia, koska niistä oppii ehkä nopeimmin ja perusteellisimmin tietynlaisia juttuja. Mitkä ne jutut ovat... No, joku hentomielisempi ehkä sanoisi että rakkauden merkityksen oppii. Minä en paljon rakkaudesta viitsi alkaa löpistä, kun se nyt on semmoista kukkaiskielistä horinaa jolla moni pyrkii vain omaa kilpeään kiillottamaan. Rakkaus pitää kokea, eikä puhua siitä. Rakastaminen kuin rakastetuksi tuleminen on ehkä tärkeämpää...

Tuossa em. ajatuksessa tärkeä pointti on se että meissä olevan kuolemattoman Hengen ja meidän päiväpersoonamme välillä saattaa olla aika huikaiseva ero. Ei se Henki siellä tuonpuoleisessa koko ajan vingu että voi kauhia kun oli hurja elämä, en sinne Maahan enää halua, ikinä! Ruumis ja mielihän täällä vain kärsivät. Mieli, eli sielu minun omassa sisäisessä sanakirjassani, toki kerää ja jemmaa kaikenlaisia tuskia ja tunteita, ja niitä voi sitten paukahdella riesaksi asti tulevissa elämissä käsittelyyn. Ehkäpä nämä meidän inkarnaatiomme täällä ovatkin itse asiassa jonkinlaista psykodraamaa jolla sielua yritetään auttaa (toki rankimman kautta) selviämään jonkinlaisista solmuistaan.

Mutta Henkeä en siis pidä samana asiana kuin sielua, vaan uskon että sielu on eräänlainen käyttöväline (vain) kuitenkin Hengelle, ja palaa ja yhtyy Henkeen kun ei tarvitse enää näitä inkarnaatioita täällä pyöritellä.

Eihän nämä paljon tietysti lohduta kaikki tämmöiset ajatukset, ja taidanpa tässä ketjussa pikkuhiljaa lopetella... Pitipähän vaan päästä sanomaan kun olen niin lörpötteleväinen ja aina kaikille ajatuksiani tunkemassa... :P

... kirjoitti:

>>Kommenttejasi lukiessa alan epäillä että taitaa olla vain hyvä ettei minullekaan sitten Mensa-tason älykkyyttä paiskattu. Alkaa vaikuttaa siltä että mitä korkeampi ÄO, sitä tuskaisampi elämä.>Mut mut. Muistan kun nuorena Viktor Franklista ja hänen logoterapiastaan. Frankl oli selvinnyt keskitysleiriltä hengissä, ja sen jälkeen kehittänyt näkemyksen siitä että ihminen selviää mistä vain mikäli hän kokee elämänsä mielekkääksi.>Seuraavaksi kuulin buddhalaisen tarinan kuinka nainen meni naimisiin rakastamansa miehen kanssa vastoin perheensä tahtoa. Pari lasta rakkaansa kanssa saatuaan hänelle tuli valtava vimma päästä tapaamaan vanhempiaan. Mutta perille päästyään nainen sai todeta vanhempiensa kuolleen. Puhkesi rajuilma, ja tässä rytäkässä kuoli hänen miehensä ja molemmat lapsensa. Kaiken tämän jälkeen nainen päätyi, kai jonkun boddhisatvan kehotuksesta, maailmallisuudesta luopuneena buddhalaiseen luostariin.>Tunsin raivoa ja vihaa tuota tarinaa kohtaan. Eikö sillä muka ole mitään väliä mitä ihmiselle tapahtuu ja mitä kaikkea häneltä viedään?>Itsekään en tässä elämässä tunnu saavuttavan oikein yhtään mitään, ja jos jokin asia on minulle jotenkin rakas, voin olla varma että joudun siitä tavalla tai toisella luopumaan. Ihminen, eläin, oma koti, luonnonkohde... Kaikki viedään.>Koulu- ja työpaikkakiusaamisen vuoksi olen jotakuinkin menettänyt luottamukseni ihmisiin - jos sitä nyt alunperin olikaan. Tuntuu kuitenkin pahalta ajatella että minulla ei olisi muka mitään muuta mahdollisuutta kuin vanheta katkeraksi ja kaunaiseksi ämmäksi joka pyrkii kiusaamaan muita samalla mitalla kuin omaa itseä on kiusattu.

Lue lisää

Heissan"...".

Hiukan nyt ihmettelen miksi korostat tuota älykkyyttäsi. Kuulun itse siihen kahteen prosentiin jotka luokitellaan yliälykkäisiin ja olen läpäissyt myös Mensan testin. Ei ole olemassa mitään kloonijuttua että jos on yliälykäs niin ymmärtää helpommin tämän koko maailman absurdiuden ym.
Saatetaanhan sitä sellaisia tutkimuksia siellä heitellä ehkä nykyään mutta ei se asiaa todeksi tee. On monia jotka eivät koe älykkyyttä miksikään yhteiseksi tekijäksi vaan monet muut esim. eettiset ja aatteelliset asiat ajavat edelle älykkyyden.
Älykkyyshän ei välttämättä tee ihmisestä hyvää ihmistä tai edes järkevää ja viisaasti ajattelevaa. Puhumattakaan että se kertoisi hänen olevan oikeammassa kuin joku tavallisen älykäs.
Minäkin osaan ajatella useampia asioita yhtaikaa ja ajatella niiden vaikutuksia keskenään ja tulla nopeammin tuloksiin kuin joku toinen eri testi ja koetilanteissa. Niin opiskeluissa kuin testeissäkin. Siltikin eräs perheemme hitaampi ja jäyhempi ajattelija keksii ne kultajyvät jolla suhtautua elämän ilmiöihin ja vaikkei hän osaa niitä niin verbaalisen lahjakkaasti argumentoida niin sen älyää jokainen että sillä ihmisellä on kuningasajatukset löydettynä.

Esimerkiksi lause
>> Ihminen on fiksuimmillaan noin 17-19 ikäisenä. Sitä Ihminen on fiksuimmillaan noin 17-19 ikäisenä. Sitä ennen ja sen jälkeen typeryys hallitsee. >>
kertoo mitä ilmeisimmin (?) että tietosi tulevat mensan kokouksista joissa yliälykkäät kehuvat itseään kritiikittömästi puolinaisilla argumeneilla jollainen tuokin on.
Jos nyt sanot ettet kuulu mensaan niin ei se mitään. Sitä yliälykkään "testosteronia" tässä kuitenkin huokuu!
Ihmettelenpä vain että oletko sinä todellakin se sama ihminen joka kirjoitti niin fiksuja NDE-kokemuksestaan? Siinä ei näkynyt tuo ylimielinen asenne...mutta saahan se näkyä jos sitä kerran on. Yllätyin vain.
Mutta olen vakuuttunut kyllä siitä että sinulla olisi vielä opittavaa:) Mutta niinkuin itse sanoit niin onhan niitä kyllä helpompiakin paikkoja:) Toivottavasti pääset sinne jos olet todella vielä sitä mieltä kun olet Isukin luona:)

Nimetön kokija kirjoitti:

Heissan"...".

Hiukan nyt ihmettelen miksi korostat tuota älykkyyttäsi. Kuulun itse siihen kahteen prosentiin jotka luokitellaan yliälykkäisiin ja olen läpäissyt myös Mensan testin. Ei ole olemassa mitään kloonijuttua että jos on yliälykäs niin ymmärtää helpommin tämän koko maailman absurdiuden ym.
Saatetaanhan sitä sellaisia tutkimuksia siellä heitellä ehkä nykyään mutta ei se asiaa todeksi tee. On monia jotka eivät koe älykkyyttä miksikään yhteiseksi tekijäksi vaan monet muut esim. eettiset ja aatteelliset asiat ajavat edelle älykkyyden.
Älykkyyshän ei välttämättä tee ihmisestä hyvää ihmistä tai edes järkevää ja viisaasti ajattelevaa. Puhumattakaan että se kertoisi hänen olevan oikeammassa kuin joku tavallisen älykäs.
Minäkin osaan ajatella useampia asioita yhtaikaa ja ajatella niiden vaikutuksia keskenään ja tulla nopeammin tuloksiin kuin joku toinen eri testi ja koetilanteissa. Niin opiskeluissa kuin testeissäkin. Siltikin eräs perheemme hitaampi ja jäyhempi ajattelija keksii ne kultajyvät jolla suhtautua elämän ilmiöihin ja vaikkei hän osaa niitä niin verbaalisen lahjakkaasti argumentoida niin sen älyää jokainen että sillä ihmisellä on kuningasajatukset löydettynä.

Esimerkiksi lause
>> Ihminen on fiksuimmillaan noin 17-19 ikäisenä. Sitä Ihminen on fiksuimmillaan noin 17-19 ikäisenä. Sitä ennen ja sen jälkeen typeryys hallitsee. >>
kertoo mitä ilmeisimmin (?) että tietosi tulevat mensan kokouksista joissa yliälykkäät kehuvat itseään kritiikittömästi puolinaisilla argumeneilla jollainen tuokin on.
Jos nyt sanot ettet kuulu mensaan niin ei se mitään. Sitä yliälykkään "testosteronia" tässä kuitenkin huokuu!
Ihmettelenpä vain että oletko sinä todellakin se sama ihminen joka kirjoitti niin fiksuja NDE-kokemuksestaan? Siinä ei näkynyt tuo ylimielinen asenne...mutta saahan se näkyä jos sitä kerran on. Yllätyin vain.
Mutta olen vakuuttunut kyllä siitä että sinulla olisi vielä opittavaa:) Mutta niinkuin itse sanoit niin onhan niitä kyllä helpompiakin paikkoja:) Toivottavasti pääset sinne jos olet todella vielä sitä mieltä kun olet Isukin luona:)

Lue lisää

>>Hiukan nyt ihmettelen miksi korostat tuota älykkyyttäsi. Kuulun itse siihen kahteen prosentiin jotka luokitellaan yliälykkäisiin ja olen läpäissyt myös Mensan testin. Ei ole olemassa mitään kloonijuttua että jos on yliälykäs niin ymmärtää helpommin tämän koko maailman absurdiuden ym> Ihminen on fiksuimmillaan noin 17-19 ikäisenä. Sitä kertoo mitä ilmeisimmin (?) että tietosi tulevat mensan kokouksista joissa yliälykkäät kehuvat itseään kritiikittömästi puolinaisilla argumeneilla jollainen tuokin on.>Jos nyt sanot ettet kuulu mensaan niin ei se mitään. Sitä yliälykkään "testosteronia" tässä kuitenkin huokuu!>Ihmettelenpä vain että oletko sinä todellakin se sama ihminen joka kirjoitti niin fiksuja NDE-kokemuksestaan? Siinä ei näkynyt tuo ylimielinen asenne...mutta saahan se näkyä jos sitä kerran on. >Mutta olen vakuuttunut kyllä siitä että sinulla olisi vielä opittavaa:)> Mutta niinkuin itse sanoit niin onhan niitä kyllä helpompiakin paikkoja:) Toivottavasti pääset sinne jos olet todella vielä sitä mieltä kun olet Isukin luona:)

Ganda kirjoitti:

Ai, että tuo Q kirjoittikin sinulle hyvän vastineen. Vaikka mainitsi, ettei ole mikään "älykkö", niin ei Q todellakaan ole mikään älyltään keskiverto tapauskaan!

Jos nyt sitten asetamme kärsimyksenkin "hienosti" kahteen kategoriaan: konstruktiiviseen ja destruktiiviseen.

"Kärsi, kärsi ja kärsi vielä enemmän ja kirkkaaman kruunun saat!" No, ei se nyt ihan noinkaan mene! ;-P

Sinä haluat nähdä kärsimyksen siis lähinnä destruktiivisena ja minä näen kärsimyksen enemmän sitten konstruktiivisena. Sinä koet itsesi lähinnä siis oman elämäsi "orjaksi", ja minä taas koen olevani enemmän oman elämäni "isäntä".

Jos nyt ajatellaan näitä keskitysleirejä sun muita kauheuksia, niin on olemassa käsityksiä, että näiden kauheuksien uhrit olivatkin vain sovittamassa "syntejään", eli oikeasti sovittamassa karmaansa. Se tietysti tuntuu kummalta miten miljoonat sielut voivat samaan aikaan tässä mittasuhteessa olla sovittamassa karmaansa?

Vastaus saattaa olla, että aika todellakin "venyy ja paukkuu", ja sielut kykenevät näkemään omaan tulevaisuuteensa ja pystyvät valitsemaan jopa tällaisen massiivisen, kollektiivisen "menetelmän".

Johdetaanpa tätä keskitysleiritapausta hieman pidemmälle. Mitä luulisit sadististen SS-miesten, -naisten ja capojen “loppuyhteenvedoissa” todettavan? Ehkäpä jotain tällaista: “Todetaan maanpäällä tehdyt rikkomukset ja palautetaan takaisin maanpäälle kokemaan nyt itse keskitysleirikokemus tms.!” Näin saatat itsekin ajatella heidän “loppuyhteenvedossaan” todettavan, jos yhtään olen sinua oikein tulkinnut? Tämänkö perusteella nämä SS-henkilöt ja capot olivat suuria “voittajia”, kuten jossain aiemmin totesit?

Oletko sinä huolissasi siitä, että nämä “rikolliset sielut” palautetaan takaisin maan päälle nyt vuorostaan itse kokemaan keskitysleirin tai jonkin vastaavan “helvetin”?

Jos nämä keskitysleireillä 1930- ja 1940-luvuilla olleet juutalaisetkin olivat todellisuudessa myös “rikollisia sieluja”, kuten on väitetty, niin olisiko sinun hiukan tarkasteltava kantojasi? On hieman yksinkertaista ajatella aina vain “viattoman uhrin” näkökulmasta, kun karma ja jälleensyntymä eivät oikeastaan tunne edes koko käsitettä “viaton uhri” sillä niiden mukaan kaikki “paha” on oikeasti karmaa.

Miksi sitten juuri kaikkein “viattomilta” ja “hyviltä” vaikuttavat ihmiset joutuvat kärsimään usein niin paljon? Sadistinen murhamies ei synny seuraavaan elämäänsä enää sadistiseksi murhamieheksi, vaan enemmänkin uhrejansa kaltaiseksi “viattomaksi” ihmiseksi. Yksi karman tehokkuudesta perustuukin tähän yksityiskohtaan: “Rangaistus” onkin paljon tehokkaampi, jos “syyllinen” syntyykin seuraavaan elämäänsä “viattomaksi uhriksi“!

Tätä “mekanismia” ei ole edes kovin vaikeata ymmärtää, jos on tarpeeksi perehtynyt jälleensyntymään ja karmaan. Oikeastaan hyvin yksinkertaista! ; )

On olemassa myös käsitys, että erityisen rankaa elämää seuraisi ns. lepoelämä, jossa henkinen kasvu olisi vähäinen, mutta elämä muuten olisi kuin "ruusuilla tanssimista". Suomeen ja muihin länsimaihinkin on siten saattanut syntyä tuhansia keskitysleireillä kuolleita sieluja, elämään nyt puolestaan hyvää elämää, ikäänkuin "korvauksena" menneestä "helvetistä". Eihän Suomi nyt mikään paratiisi maanpäällä ole, mutta kyllä täällä monilla kelpaa olla! Osa tietenkin "mokaa" elämänsä täälläkin, vaikka minusta "mokaaminenkin" on aina jollainlailla hyödyllistä ja kasvattavaa. Ei pelkästään mokaajalle itselleen, vaan myös ympärillä oleville sieluille. Muistat kai tämänkin asian, että viisas oppii muiden virheistä! ;)

Haluat kuitenkin selvästi nähdä ihmiselämän sen negatiivisimmilta puolilta. Älykkäänä toki ymmärtänet, että elämämme liikkuu yleensä siellä negatiivisen ja positiivisen "janan" keskiviivan molemmin puolin. Välillä äärimmäisyyskin tietenkin toteutuu, mutta onneksi harvemmin.

Etkö haluaisi tulla hyväksi "kippariksi" elämässäsi? Hyväksi "kippariksi" tullaan vain opettelemalla, harjoittelemalla ja kokemalla välillä myös "myrskyjäkin".

HC-reinkarnaationistina minun on toki oltava näissä asioissa hieman "kyyninenkin". Väistämättä vastaan tulee sellaisiakin elämiä, joissa meidän on koettava epäonnistuminen, tai vähintäänkin tunnettava suurta epätoivoa. "Lohdutukseksi" kuitenkin toteaisin, että tällaiset elämät ovat kuitenkin selvä vähemmistö. Jos vielä ajattelemme, että tällainen kova kohtalo onkin vain seuraus aikaisemmasta erheestä eli karmaa, joka on tällä sitten kuitattu ja enää samaa "keskitysleiriä" ei tarvitse tulevissa elämissä kokea, niin silloinhan "painajaisemme" on jo ohi, Muiden sielujen kehityksestä on turha kantaa kovinkaan suurta huolta. Tietysti meidän täytyy vähän "tietä" heille välillä tasoittaa. On surullista kuulla, että et voi saada omia biologisia lapsia, mutta oletkin "ratkaissut" ongelman sillä, että ei tänne "murheen alhoon" kannatakaan mitään lapsia saada. En ole kyllä ihan samaa mieltä asiasta! Lapsiin liittyy suuri vastuu ja vastuu onkin yksi vaativimmista "oppitunneistamme". Taivaassa tuskin tarvitsee enää kenestäkään vastuuta kantaa! ; )

Historiassa ei kannata enää elää, sillä silloin emme kykene toimimaan kunnolla nykyhetkessä. Historia opettaa, ehkä vain sen, että historia ei opeta meille yhtään mitään. No, tämä nyt on kyynistä ajattelua jo, ja ainakin viisaammat, vanhat sielut oppivat historiankin virheistä, ja hulluintahan koko jutussa onkin, että he olivat itsekin aikoinaan synnyttämässä tuota historiaa, mikäli jälleensyntyminen pitää paikkansa.

Tietysti tässä elämässä on helppo esittää "viisasta", mutta totuus taitaa olla, että tämä "viisaus" onkin tavallaan vain, heh, edellisen elämän tyhmyyden seurausta! Jos haluaa viisaaksi, on tultava ensin tyhmäksi tai hulluksi, kuten Jeesuskin asian ilmaisi. Viisaat harvemmin ovat enää tyhmiä/hulluja, joten tämän "edun" kerran itsellemme hankkineena, ei meidän tarvitse enää takaisin vanhaan palata. Tietysti todellinen viisaus on jotain, mitä ei oikein ymmärretä täällä, koska täällä on liikaa nuorempia sieluja, ja miten ihmeessä he voisivatkaan ymmärtää vielä todellista viisautta, kun ovat siitä vasta "alkeita" oppimassa?

Viisaan täytyykin myös tämäkin asia vain oivaltaa, ja antaa "kiusaajilleen" anteeksi. Viisaan täytyy vain ymmärtää ymmärtämättömyyttä ja suvaita suvaitsemattomuutta. Se ei ole todellakaan monesti helppoa, mutta ei kai kukaan vain täällä kuvittele, että viisaus tulisi helpolla???

Tietysti lapsuuden traumat ovat syvällä meissä. Meillä on kuitenkin mahdollisuus työstää noita traumoja ja lopulta oppia tulemaan niiden kanssa toimeen. Helppoa tämäkään ei tietenkään ole. Älykkäänä ihmisenä ymmärtänet psykologiaa ja senkin, että ihminen ei kuitenkaan ole pelkkä ""hullu koira", joka on pakko viedä saunan taakse ja lopettaa. Tietysti on ihmisiä, jotka ovat niin pahoin häiriintyneet, että parantaminen on lähes mahdotonta. Sinä olet kyllä aika kaukana tällaisesta "ihmisrauniosta" ja uskoisin, että kohdallasi moni trauma voitaisiin hoitaa, niin että saisit elämäniloa elämääsi. Vaikka en nyt sinua varsinaisesti ole "kallonkutistajalle" tässä häätämässä, niin sitäkin vaihtoehtoa voi aina miettiä. Älykkäällä ihmisellä saattaa olla kyllä moiseen aika korkea kynnys:

"Mennä nyt jonkun itseään tyhmemmän, tuntemattoman ihmisen juttusille, kertomaan omasta "sielunelämästään", mistä tuo tuskin mitään edes ymmärtää, ja on varmaan vain kirjoja lukemalla tehnyt itsestään niin "viisaan"???"

Niinpä...

Elämä on veikeä ja vaikea "taitolaji", ja teet siitä kyllä vieläkin vaikeamman, ajattelemalla liiankin pessimistisesti kaikesta. "Haastettahan" sulla tuossa on valtavasti, ja kun tuosta itsesi "pelastat", niin nostan hattua! ; )

Historiaa emme enää, ikävä kyllä, voi muuttaa, emmekä oikein muitakaan ihmisiä. Itsemme voimme kyllä muuttaa. Historian ihmiset eivät enää elä tuossa menneessä historiassa, vaan ovat jatkaneet elämissään eteenpäin. Jumala ei ole edelleenkään mikään sadisti ja on varmasti hoitanut "jatkot", kuten viisasta, kohtuullista, rakentavaa ja oikeudellista onkin. Me emme vain aina oikein ymmärrä Jumalan aivoituksia. Ehkä vasta sitten "vanhana sieluna" niistä alkaa jotain tajuamaan. Mene ja tiedä!

Parhaansa tekemällä täällä pääsee jo aika pitkälle ja olosuhteet, ominaisuutemme, ajatuksemme ja kaikki sellainen otetaan huomioon, ennen kuin meitä aletaan "Taivaissa" mistään syyttämään? Tiedäthän, että loppujen lopuksi meitä ei kukaan muu tule mistään ajallisesta teosta syyttämään, kuin me itse?

Ketään ei voida syyttää mistään sellaisesta, mitä hän ei itsekkään kykene vääräksi ymmärtämään, ja siksi tuomiovalta annetaankin ihmiselle itselleen, jotta tämä näkisi itse aiheuttavansa vääryyden ja haluaisi sen myös itse sovittaa. Yksi suurimmista "oppitunneista" jotka toistuvat joka elämässä onkin nimenomaan YMMÄRRYKSEMME lisääminen.

Sinun mielestäsi siis kaikki sadistit, opportunistit, p-nuolijat, ynnä muut ihmiskunnan “mulkerot” ovat menestyjiä? Tarkasteleppa asiaa omasta viisaudestasi käsin? Mitähän ihmiskunnan “mulkeroiden” loppuyhteenvedoissa mahdetaan todeta? Olisikohan taas jotain, että: “Eli varsinaisena mulkerona, palautetaan maapäälle kokemaan vuorostaan miltä tuntuu olla mulkeroiden kiusaamana!" ;)

Aika kova "peli", mutta sitä saa mitä tilaa! Kerroit jossain, että kuoltuasi näit oman "yhteenvetosi", ja että siellä olisi sanottu, että olet myös itsekin aiheuttanut muille paljon pahaa. Näitkö edellisiin elämiisi myös, sillä jotenkin asiasi ovat ristiriidassa keskenään. Sanot, että olet tässä elämässäsi joutunut kovasti muiden kiusaamaksi, mutta samalla, että olet aiheuttanut myös itsekin paljon pahaa. Joku logiikka tässä nyt on pahasti vinksallaan. Kaikesta edellä kirjoittamastani voi toki todeta, että ehkä sinäkin olet täällä nyt kokemassa miltä tuntuu olla "mulkeroiden" kynsissä, koska olit itsekkin ehkäpä juuri edellisessä elämässäsi "mulkero"?

Voin itsestäni sen verran sanoa, että uskon aika vakaasti olleeni jossain aivan viimeisimmässä elämässäni oikea "emämulkero" ja karmaa on vaikka muille jakaa!

Minä kuitenkin uskon, että aivan samanlaisia ovat olleet tai tulevat olemaan ihan kaikki muutkin sielut! Miksi tässä mihinkään suuntaan enää pitäisi revetä, kun KAIKKI täällä joutuvat tämän saman kokemaan, ennemmin tai myöhemmin, ja minulla ja sinulla, ja ehkäpä monella muullakin täällä Suomessa taitaa olla menossa jo se myöhempi??? ; )

Kaltaisiamme "väärinymmärrettyjä sieluja" löytyy vähän joka puolelta Suomestakin. Joka koululuokassakin on yleensä kiusattu tai pari ja kun kaikki lasketaan yhteen niin tuhansiinhan meidän joukkomme täällä taitaa kasvaa. Muutama meistä kirjoittelee sinullekin tässä juuri parhaillaan! ; )

"Peli" on siis täysin sama kaikille, ja siitä erikoinen, että lopulta kaikki voittavat!

Kaikki eivät kuitenkaan voita samassa "arvonnassa", vaan jäävät vielä odottelemaan seuraavia "arvontoja". "Arvonnoilla" tarkoitan tietysti elämiä ja kyllähän niitä pienempiäkin voittoja matkan varella tulee, vaikka se "jättipotti" vielä antaakin itseään odotella. ; )

Tähän taitaakin perustua se Q:nkin lanseerama motto: "Mitään ongelmaa ei ole!"

Onhan tämä välillä aika "armotontakin menoa". Itselläni on tullut kyllä vähän sellainen tunne, että kun sieluni jättää lopulta tämän maailman, niin nauran pitkän "räkänaurun" tälle koko "hullutukselle". ; )

Muista nyt ketkä täällä ovat oikeasti "voittajia"! Mitäs lukee voittajan "loppuyhteenvedossa"? "Eli elämänsä parhaansa tehden, vaikeista olosuhteista huolimatta, ei tarvetta maan päälle palautukseen, siirretään taivaan iloihin!"

;)

Lue lisää

Hei Ganda!
Mitähän mahtaa olla tuo HC-reinkarnaationisti? Olet maininnut sen pari kertaa joten jäinuteliaaksi sen merkityksestä?:)

... kirjoitti:

>>Sinä haluat nähdä kärsimyksen siis lähinnä destruktiivisena ja minä näen kärsimyksen enemmän sitten konstruktiivisena. Sinä koet itsesi lähinnä siis oman elämäsi "orjaksi", ja minä taas koen olevani enemmän oman elämäni "isäntä".>Jos nyt ajatellaan näitä keskitysleirejä sun muita kauheuksia, niin on olemassa käsityksiä, että näiden kauheuksien uhrit olivatkin vain sovittamassa "syntejään", eli oikeasti sovittamassa karmaansa. Se tietysti tuntuu kummalta miten miljoonat sielut voivat samaan aikaan tässä mittasuhteessa olla sovittamassa karmaansa?>Johdetaanpa tätä keskitysleiritapausta hieman pidemmälle. Mitä luulisit sadististen SS-miesten, -naisten ja capojen “loppuyhteenvedoissa” todettavan? Ehkäpä jotain tällaista: “Todetaan maanpäällä tehdyt rikkomukset ja palautetaan takaisin maanpäälle kokemaan nyt itse keskitysleirikokemus tms.!” Näin saatat itsekin ajatella heidän “loppuyhteenvedossaan” todettavan, jos yhtään olen sinua oikein tulkinnut? Tämänkö perusteella nämä SS-henkilöt ja capot olivat suuria “voittajia”, kuten jossain aiemmin totesit?>Oletko sinä huolissasi siitä, että nämä “rikolliset sielut” palautetaan takaisin maan päälle nyt vuorostaan itse kokemaan keskitysleirin tai jonkin vastaavan “helvetin”?>Jos nämä keskitysleireillä 1930- ja 1940-luvuilla olleet juutalaisetkin olivat todellisuudessa myös “rikollisia sieluja”, kuten on väitetty, niin olisiko sinun hiukan tarkasteltava kantojasi?>On hieman yksinkertaista ajatella aina vain “viattoman uhrin” näkökulmasta, kun karma ja jälleensyntymä eivät oikeastaan tunne edes koko käsitettä “viaton uhri” sillä niiden mukaan kaikki “paha” on oikeasti karmaa.>Miksi sitten juuri kaikkein “viattomilta” ja “hyviltä” vaikuttavat ihmiset joutuvat kärsimään usein niin paljon? Sadistinen murhamies ei synny seuraavaan elämäänsä enää sadistiseksi murhamieheksi, vaan enemmänkin uhrejansa kaltaiseksi “viattomaksi” ihmiseksi.> Yksi karman tehokkuudesta perustuukin tähän yksityiskohtaan: “Rangaistus” onkin paljon tehokkaampi, jos “syyllinen” syntyykin seuraavaan elämäänsä “viattomaksi uhriksi“!>On olemassa myös käsitys, että erityisen rankaa elämää seuraisi ns. lepoelämä, jossa henkinen kasvu olisi vähäinen, mutta elämä muuten olisi kuin "ruusuilla tanssimista".>Suomeen ja muihin länsimaihinkin on siten saattanut syntyä tuhansia keskitysleireillä kuolleita sieluja, elämään nyt puolestaan hyvää elämää, ikäänkuin "korvauksena" menneestä "helvetistä". Eihän Suomi nyt mikään paratiisi maanpäällä ole, mutta kyllä täällä monilla kelpaa olla!>Osa tietenkin "mokaa" elämänsä täälläkin, vaikka minusta "mokaaminenkin" on aina jollainlailla hyödyllistä ja kasvattavaa. Ei pelkästään mokaajalle itselleen, vaan myös ympärillä oleville sieluille. Muistat kai tämänkin asian, että viisas oppii muiden virheistä! ;)>Etkö haluaisi tulla hyväksi "kippariksi" elämässäsi? Hyväksi "kippariksi" tullaan vain opettelemalla, harjoittelemalla ja kokemalla välillä myös "myrskyjäkin".>HC-reinkarnaationistina minun on toki oltava näissä asioissa hieman "kyyninenkin". Väistämättä vastaan tulee sellaisiakin elämiä, joissa meidän on koettava epäonnistuminen, tai vähintäänkin tunnettava suurta epätoivoa. "Lohdutukseksi" kuitenkin toteaisin, että tällaiset elämät ovat kuitenkin selvä vähemmistö. >Jos vielä ajattelemme, että tällainen kova kohtalo onkin vain seuraus aikaisemmasta erheestä eli karmaa, joka on tällä sitten kuitattu ja enää samaa "keskitysleiriä" ei tarvitse tulevissa elämissä kokea, niin silloinhan "painajaisemme" on jo ohi, >Muiden sielujen kehityksestä on turha kantaa kovinkaan suurta huolta. >Tietysti meidän täytyy vähän "tietä" heille välillä tasoittaa. On surullista kuulla, että et voi saada omia biologisia lapsia, mutta oletkin "ratkaissut" ongelman sillä, että ei tänne "murheen alhoon" kannatakaan mitään lapsia saada. En ole kyllä ihan samaa mieltä asiasta! Lapsiin liittyy suuri vastuu ja vastuu onkin yksi vaativimmista "oppitunneistamme". Taivaassa tuskin tarvitsee enää kenestäkään vastuuta kantaa! ; )>Tietysti tässä elämässä on helppo esittää "viisasta", mutta totuus taitaa olla, että tämä "viisaus" onkin tavallaan vain, heh, edellisen elämän tyhmyyden seurausta! Jos haluaa viisaaksi, on tultava ensin tyhmäksi tai hulluksi, kuten Jeesuskin asian ilmaisi.>Viisaat harvemmin ovat enää tyhmiä/hulluja, joten tämän "edun" kerran itsellemme hankkineena, ei meidän tarvitse enää takaisin vanhaan palata.>saunan taakse ja lopettaa. Tietysti on ihmisiä, jotka ovat niin pahoin häiriintyneet, että parantaminen on lähes mahdotonta. Sinä olet kyllä aika kaukana tällaisesta "ihmisrauniosta" ja uskoisin, että kohdallasi moni trauma voitaisiin hoitaa, niin että saisit elämäniloa elämääsi.> Vaikka en nyt sinua varsinaisesti ole "kallonkutistajalle" tässä häätämässä, niin sitäkin vaihtoehtoa voi aina miettiä. Älykkäällä ihmisellä saattaa olla kyllä moiseen aika korkea kynnys:>Ketään ei voida syyttää mistään sellaisesta, mitä hän ei itsekkään kykene vääräksi ymmärtämään, ja siksi tuomiovalta annetaankin ihmiselle itselleen, jotta tämä näkisi itse aiheuttavansa vääryyden ja haluaisi sen myös itse sovittaa. Yksi suurimmista "oppitunneista" jotka toistuvat joka elämässä onkin nimenomaan YMMÄRRYKSEMME lisääminen.>Sinun mielestäsi siis kaikki sadistit, opportunistit, p-nuolijat, ynnä muut ihmiskunnan “mulkerot” ovat menestyjiä? >arkasteleppa asiaa omasta viisaudestasi käsin? Mitähän ihmiskunnan “mulkeroiden” loppuyhteenvedoissa mahdetaan todeta? Olisikohan taas jotain, että: “Eli varsinaisena mulkerona, palautetaan maapäälle kokemaan vuorostaan miltä tuntuu olla mulkeroiden kiusaamana!" ;)>Aika kova "peli", mutta sitä saa mitä tilaa! Kerroit jossain, että kuoltuasi näit oman "yhteenvetosi", ja että siellä olisi sanottu, että olet myös itsekin aiheuttanut muille paljon pahaa.> Näitkö edellisiin elämiisi myös, sillä jotenkin asiasi ovat ristiriidassa keskenään. Sanot, että olet tässä elämässäsi joutunut kovasti muiden kiusaamaksi, mutta samalla, että olet aiheuttanut myös itsekin paljon pahaa. Joku logiikka tässä nyt on pahasti vinksallaan.>Voin itsestäni sen verran sanoa, että uskon aika vakaasti olleeni jossain aivan viimeisimmässä elämässäni oikea "emämulkero" ja karmaa on vaikka muille jakaa!>Minä kuitenkin uskon, että aivan samanlaisia ovat olleet tai tulevat olemaan ihan kaikki muutkin sielut! Miksi tässä mihinkään suuntaan enää pitäisi revetä, kun KAIKKI täällä joutuvat tämän saman kokemaan, ennemmin tai myöhemmin, ja minulla ja sinulla, ja ehkäpä monella muullakin täällä Suomessa taitaa olla menossa jo se myöhempi??? ; )>Onhan tämä välillä aika "armotontakin menoa". Itselläni on tullut kyllä vähän sellainen tunne, että kun sieluni jättää lopulta tämän maailman, niin nauran pitkän "räkänaurun" tälle koko "hullutukselle". ; )>Muista nyt ketkä täällä ovat oikeasti "voittajia"! Mitäs lukee voittajan "loppuyhteenvedossa"? "Eli elämänsä parhaansa tehden, vaikeista olosuhteista huolimatta, ei tarvetta maan päälle palautukseen, siirretään taivaan iloihin!"

Lue lisää

>>En usko. Ensinnäkin keskitysleirien kauhut hakevat vertaistaan koko maailmanhistoriassa; 1900-luku jää historiaan inhimillisen kärsimyksen historian kulminoitumana, ja toiseksi en usko, että kaksi vääryyttä aikaansaa yhden oikeuden. Vaikka karman laki kyllä toimii, niin kosto on hyvin huonoa oikeutta. >Kaikki vääryys, paha, kärsimys ja ikävyydet eivät johdu siitä, että sillä sovitettaisiin karmaa. Jos niin olisi, maailman synnit olisi jo sovitettu ajat sitten ja karma olisi loppunut jo ajat sitten. Suuri osa siitä on täysin tietoista toimintaa, seurausta vapaasta tahdostamme. Meihin kohdistuneet ikävyydet voivat olla joko karman sovitusta tai sitten sitä, että jotkut ihmiset käyttävät väärin vapaata tahtoaan ja keräävät itselleen karmaa. >Todellisia voittajia siinä pelissä olivat sotakeinottelijat, mustan pörssin kauppiaat, pörssispekuloijat ja kaikki, jotka hyötyivät toisten ihmisten kärsimyksestä taloudellisesti. Sekä varsinaiset väkivaltarikolliset että heidän uhrinsa hävisivät. >Useimmat kapot (siis koolla, sanoista Konzentrationslager-Polizei, italian "capo" on eri asia) olivat tehtävään pakotettuja tai määrättyjä, ja he tekivät sitä puuhaa henkensä hinnalla. Varsinaisia nilviäisiä toki oli, mutta kovin vähän. Primo Levi ryhtyi kapoksi, koska hänen mielestään jonkun oli sodan jälkeen kerrottava totuus. >Ja juuri tässä on se koko homman vitsi. Jokaisessa sodassa, kriisissä, hädässä ja konfliktissa on aina kaksi osapuolta: ne, jotka kärsivät ja ne, jotka hyötyvät.>Mistäpä saadaan 6 miljoonaa rikollista sielua juutalaisiksi - ja 100 miljoonaa rikollista sielua kommunistien uhreiksi?>..ja näin sitten päästään loputtomaan vendettan kierteeseen, joka vain eskaloituu kierros toisensa jälkeen. Länsimaisen oikeuskäytännön yksi perusperiaatteita on "ei kahta rangaistusta samasta teosta". Kaiken järjen mukaan karman olisi pitänyt jo ajat sitten loppua tästä maailmasta, kun sitä on sovitettu jo vuosituhansia. Mutta kun ei niin ei. Kaikki paha ja kaikki kärsimys ei maailmassa ole karman lakia, vaan hyvin suuri osa siitä on seurausta vapaasta tahdosta eli aivan tietoista ja tuottamuksellista tekoa.>Ja miksi niitä sadistisia murhamiehiä sitten syntyy vuodesta toiseen aina jatkuvasti uusia, jos kaikki karma sovitetaan tällä tavoin? >Totesin jo, että kosto on äärimmäisen huono oikeudenjaon muoto. Kostamisella ei saada aikaan mitään muuta kuin pelkkä vendettan kierre sukupolvesta toiseen. Coretta Scott Kingin sanoin on pakko todeta: "Silmä silmästä ja hammas hampaasta johtaa lopulta siihen, että olemme pian kaikki sokeita ja hampaattomia". >Uskotko sinä siihen, että kaksi vääryyttä tuottaa yhden oikeuden? >Sanotaanko näin, että elämä tarjoaa paljon enemmän mahdollisuuksia oppimiseen positiivisessa mielessä silloin, jos lähtökohdat ovat hyvät ja elämä on materiaalisesti turvattua. Ne ihmiset, jotka saavat rakkautta, jotka kasvavat sosiaalisiksi, jotka ovat suosittuja ja joista pidetään, he myös kykenevät antamaan paljon.>En pidä mokaamista mitenkään kasvattavana. On muistettava, että luokallejääneet pääsääntöisesti eivät seuraavanakaan vuonna tule olemaan mitään luokan priimuksia tai hyvinä oppilaina, vaan kyllä he löytävät itsensä seuraavanakin vuonna sieltä häntäpäästä. Luokallejäänti on hyvin häpeällinen ja demotivoiva kokemus, enkä näe mitään syytä, miksi näin ei olisi Elämän Koulussakin. >Globalisaatio esimerkiksi on tulonsiirto rikkaiden maiden köyhiltä köyhien maiden rikkaille. Eniten kärsivät teollisuusmaiden duunarit ja työttömät, joilta lähtee työ ja sitämyötä varmuus elämästä alta. Kehitysmaiden köyhät eivät hyödy tippaakaan - joku onnekas ehkä saa työtä, mutta vain joku. Pääsääntöisesti kehitysmaissa globalisaatio merkitsee ympäristön raiskaamista ja sumeilematonta riistoa. Ketkä sitten hyötyvät globalisaatiosta?>Tämä siksi, että emme ole erillisiä toisistamme emmekä ole saaria. Tämä asia selvisi minulle NDE:ssäni. Vaikka meillä on yksilöllisyys, me jokainen olemme osa valtavan suurta kokonaisuutta ja olemme kaikki yhtä ja samaa substanssia.>Koska olen älykäs, lapsenikin olisivat todennäköisesti olleet älykkäitä. Ja on pakko lainata Saarnaajan kirjaa: joka tietoa lisää, se tuskaa lisää. Jumala rakastaa keskinkertaisuuksia, koska hän on tehnyt heitä niin paljon. Tämä maailma on kuin luotu keskinkertaisuuksia varten; älykkäiden ihmisten elämä on pääsääntöisesti yhtä helvettiä, jos samanaikaisesti on herkkä, eikä ole siunattu ulkonäöllä ja sosiaalisuudella. Kärsimyksen kierre olisi vain jatkunut lapsissani.>>

Olet noin siis asian järkeillyt ja kannaltasi hyvä ehkä juuri näin! Riippuu tietenkin tiedon laadusta, lisääkö se tuskaa vaiko toisinpäin.

Jos keskinkertaisia on eniten, niin kaipa he ovat tänne itselleen sopivaksi kaiken parhaiten järjestäneet, tuskin he Jumalan apua ovat siinä tarvinneet? Se, että mennään enemmistön mukaan, on ehkä parempi kuin mennä vähemmistön mukaan. Ja jos on jo vanhempi sielu, niin osaa mennä jo ihan omankin polkunsa mukaan. Ei vanhoja tarvitse enää paljoa paapoa. Jos koulussa ei ole tarpeeksi fiksulle "haastetta", niin siitä vaan ihan omatoimisesti sitten asioita opiskelemaan. On netit, kirjastot ja vaikka mitkä apuna.

Haluaisit korostaa kovasti älyä, ja olet sitä mieltä, että tunteet ovat pahaksi. Vähän pelottaa moinen ajatus. Totta kai tunteet välillä aiheuttaa paljon riesaakin, mutta niin tekee älykin. Molempia tarvitaan ja oikeassa suhteessa. Kun ihmiset ovat alkaneet liikaa korostamaan älyä, niin surauksena on usein ollut kaikkea kamalaa. Lääkärit ovat alkaneet leikkiä jumalia ja sterilisoineet "tieteen" nimissä täällä pohjois-maissakin mieleltään sairastuneita ihmisiä täysin mielivaltaisesti. Äly on "antanut" meille ydinteknologian aseineen, ja jotkut tahot ovat väittäneet, että aivan liian varhain. Ydinsotakin saattaa olla lähempänä kuin tajuammekaan. Älystä on pelkkää riesaa, jos sydän ei ole yhtään mukana. Viisauskin ymmärretään kykynä käyttää hyvin älyään. Tosin viisaan ei tarvitse ymmärtää ydinfysiikkaa.ollakseen viisas, pelkkä elämän käytännön kokemus riittää.

>>Eli siis teko X ei ole väärin jos sitä ei pidä vääränä? Hip heijaa. Tedän kyllä, ettei Jumala ole mikään kosminen mulkero, mutta meille on silti annettu rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö noudatettavaksi. Mitä taas ymmärrykseen tulee, minusta tuntuu, että minulla on sitä liiaksikin saakka.

nimetön kokija kirjoitti:

Hei Ganda!
Mitähän mahtaa olla tuo HC-reinkarnaationisti? Olet maininnut sen pari kertaa joten jäinuteliaaksi sen merkityksestä?:)

Ehkä sellaista ihmistä, joka ajattelee näitä ihmiselämän syntyjä syviä aina jälleensyntymä ja karman laki mielessään.

Ehkä sellaista ihmistä, joka todellakin uskoo, että ihmisen on synnyttävä tänne niin kauan yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes kaikki eri ihmiskohtalot on koettu, niin paremmat, kuin huonommatkin kohtalot.

Ehkä takana on lievää fanatismiakin, vaikka reinkarnaationisti on kyllä aika kehno fanatisti. Uskoisin, että vanhemmista sieluista suurin osa uskoo jälleensyntymään ja karmaan, mutta minkään sortin fanatismi ei heiltä enää oikein tahdo luonnistua. Reinkarnaationisti näkee kaiken ihmisen huonoimmankin toiminnan vain ikään kuin sielun keskeneräisyytenä, aivan kuin aikuinen näkee lapsen, joka asioita opetellessaan tekee jatkuvasti virheitä. Eikä aikuinen ole huolissaan tästä lapsen tavasta oppia, ellei lapsi nyt aivan hulluja saa päähänsä ja kuvittele vaikka osaavansa lentää. Aikuinen myös pystyy muistamaan omasta lapsuudestaan vielä ihan saman oppimisen mallin.

Hard Core-reinkarnaationisti taas eroaa muista reinkarnaationisteista ehkä siinä, että hän uskoo olleensa todellakin ihan samanlainen ja tehneensä ihan samat epäonnitumiset, kuin onnistumisetkin, kuin kaikki muutkin. Hän uskoo myös joutuneensa sovittamaan karmansa ja sovittavansa sitä viimeiseen inkarnaatioonsa asti. Hän uskoo myös, että elämän vaikeudet ovat pääasiallisesti karmasta johtuvia, mutta myös, että karma on rakentava, hyödyllinen ja suorastaan lähes "himoittava" asia!

Voisi sanoa, että HC-reinkarnationisti on sisäistänyt karman ja jälleensyntymisen todella perusteellisesti. Hän ei lupaile ihmisille helppoja elämiä, mutta ei myöskään peloittele kauheuksilla, vaikka niitäkin joutuu väkisinkin kokemaan. Joka elämässä on tietysti omat vaikeutensa. Jossain elämässä kohtaamme sodan kauhut, kun jossain saatamme olla mielisairas. Molemmat ovat vaikeuksia, mutta erilaisia ja molemmat opettavat meille jotain tärkeätä.

Jälleensyntyminen ei ole kuitenkaan mikään sadistinen asia, vaan kun olemme jonkin kovan kohtalon jo kokeneet, niin silloin samaa kohtaloa ei tarvitse enää uudelleen kokea. Asia ei tietenkään ole aivan yksinkertainen. Sama asia voi toki toistua eri elämissämme, kuten esim. sota, mutta kerran sodan kauhut jo kokeneena, me selviämmekin toisesta sodasta helpommin. Eka sotakokemuksemme saattoi olla sellainen, jossa kuolimme, mutta seuraavassa sotakokemuksessamme selviämmekin sodasta jo ehjin nahoin, ja ilman suurempia henkisiä traumojakaan. Ehkä olemme jopa jonkinsortin sotasankarikin. Saatamme olla ehkä voittoisa kenraalikin, jonka ei tarvitse enää etulinjassa sotaa itse kokea.

HC-reinkarnaationisti uskoo, että jälleensyntymä ja karma säädetään "taivaasta" käsin, ja se on peräisin Jumalasta itsestään, ja siksi aina rakkaudellinen ja armollinen tapa kasvattaa sielut olemaan "ihmisiksi" ja lopulta tehdä ihmissieluista "taivaskelpoisia".

Ajatus kaiken tämän takana on myös se, että kaikki lopulta pääsevät "taivaaseen", mutta ne jotka olivat täällä jo aiemmin, ovat myös aiemmin taivaassakin. Raamatun "ensimmäiset tulevat viimeisinä ja viimeiset ensimmäisenä ei kuitenkaan tarkoita tätä samaa asiaa, vaan jotain ihan muuta.

Buddha oli mielestäni HC-reinkarnationisti.

Laittelin tässä nyt asioita jotka päähäni pälkähti, HC-reinkarnaationisti termiä käyttämällä haluan ehkä erottaa itseni New-age porukasta, sillä koen olevani myös paljon Old-age porukkaakin. New-Age ihmiset eivät oikein kunnolla käsitä mielestäni "kultaisen keskitien" ideaa, vaan ovat joko liian ruusuisia, tai sitten taas maalailevat hulluja kuvia maailmanlopusta.

Minusta Jumala ei suunnittele mitään näyttäviä maailmanloppuja, vaan hoitaa asiat aika hiljaisesti, matalaa profiilia käyttäen. Ihmiset osaavat kyllä itsekkin "luoda" omat helvetilliset infernonsa, niin ettei Jumalan enää tarvitse moiseen alentua. ;-P

-Q- kirjoitti:

Buddhalla ei ollut vielä mitään sanottavaa yltäkylläisyyden jäljiltä, eikä myöskään kurjuuden koettuaan. Vasta molempia ääripäitä kokeiltuaan hän näki mikä on järkevää ja hyödyllistä: keskitie.

Ymmärrän että kaikki kurjuus täällä ihmiselossa voi tuntua musertavalta, mutta eihän tämä ole ainoa totuus elämästä. Kuten jo taisin jossakin sanoa, elämässä on yleensä ollut myös iloa ja rakkautta läsnä. Jos se kaikki ilo enimmäkseen tulee luonnosta, eikä ihmisistä, niin minusta se on ihan okei. Turha ihmisiltä on mitään hakea, odottaa tai toivoa.

Olen oikeastaan koko ikäni ollut köyhä, mutta silti minulla on ihmisarvoni koska se on minun korvieni välissä, ei jonkun toisen ihmisen annettavissa tai otettavissa. Ihmisarvo suhteessa koko olemassaoloon; jos pelkkään ihmiskuntaan itseään suhteuttaa, takuulla saa tuon tuostakin olla kadehtimassa, häpeämässä, tuntemassa sitä ja tätä ja tuota. Ihmiskuntahan on kokonaisuudessaan pelkkä mitätön pläiskä koko olemassaolossa, hyönteisiäkin on enemmän. Ja jos ajatellaan koko universumin kannalta... Mikä juuri tässä hahmossa, tässä eläinihmisen kehossa, olisi niin kauhean merkittävää että meidän pitäisi korvat hörössä koko ajan kuunnella lajimme jäsenten typeryyksiä, mikäli meitä alkaa ahdistaa se hömppä mitä sieltä irtoaa?

Ehkäpä ihmiskuntaa pitäisi ajatella eräänlaisena viljelyksenä. Vain harvoin sieltä joukosta löytyy joku muotovalio, suurin osa laitetaan aina vain uudestaan takaisin kierrätykseen. Muotovalioita saattaisivat olla vaikkapa semmoiset jotka oivaltavat totuuden itsestään ("en ole keho, olen henki") ja joille kaikki on tullut koettua. En oikein jaksa uskoa että maanpiiristä lähdetään suu mutrussa itkua väsyneenä vääntäen, vaan sellaisena tyynenä että ei ole enää mitään kaipuuta tänne, mutta ei mitään pelkoakaan tulla tänne. Niin kauan kuin jotain asiaa pelkää, sen asian löytää jatkuvasti edestään.

>Ihminen, jota on kiusattu, rääkätty ja kidutettu, muuttuu itse todella säälimättömäksi ja sadistiseksi kiduttajaksi kun joku toinen joutuu lopulta hänen kynsiinsä. Se tuottaa ihmiselle sadistista vallantunnetta ja nautintoa saada rääkätä, kiduttaa ja piinata lajitovereitaan.

Tuohon en suostu, enkä oleta että sinäkään olet suostunut. Ethän varmaankaan ole tässä elämässäsi pyrkinyt kostamaan viattomille sitä mitä sinulle on tehty?

Joku itämainen sanonta menee että "jos et pysty tekemään hyvää, niin ole edes tekemättä pahaa". Sekin on jo askel parempaan, ajatella masentavasti että "jos et voi voittaa heitä, liity heihin".

Mikä ihmeen oikeus ja valta nimenomaan pahoilla ihmisillä olisi päättää mitä meidän tulee olla? Pannaan hanttiin ja pannaan paremmaksi kuin he tekevät! Vaikken uskontoja pahemmin diggailekaan, niin onhan niiden parissa kuitenkin olemassa kaikenlaista hyväntekeväisyystyötä, kuten esmes eräiden seurakuntien toiminta Venäjällä katulapsien hyväksi, kaivojen kaivuu Afrikkaan yms. Emme me voi väittää että ihmiset tekevät pelkkää pahaa ja maailma ON paha. Sehän on sokeutta, jos ei näe kaikesta muuta kuin sen pahan puolen aina. Tai tarkoitushakuisuutta; on hyvin helppo jäädä lillumaan masennukseensa ja tuntea syvää vihaa - tiedän sen itse. Sitä etsii ja miettii kaikki syyt ja tekosyyt että saisi "lähteä" täältä. Ei halua antaa maailmalle mahdollisuutta näyttää itsestään mitään kaunista ja hyvää.

Näin kerran unen jossa olin rikollinen ja poliisi oli tulossa pidättämään minua. Menin ulos talosta ja paljaalla pihamaalla oli yksi ainoa kukka, joka sanoi minulle: "vaikka sinulla nyt onkin vaikeaa, luonto on kaunis". Luonto todella on. Monet tulevat minulle siitäkin sanomaan että siellä vain pedot riehuvat ja eläimet ovat kiimansa vallassa ja plää plää, mutta sekin on sitä tarkoitushakuisuutta missä pyritään näkemään vain pahaa ja absurdiutta kaikkialla. En ymmärrä miten reinkarnaatioon uskova voi ottaa tämän maailman niin tosissaan ja niin raskaasti että vihaa jopa luontoa... Suomessa ei sentään tarvitse niitä leijoniakaan väistellä pahemmin, ja täällä kun liikkuu edes vartinkin tuolla metsässä niin on kuin uudestisyntynyt.

Luulen että jos itse en olisi edes viikottain luonnon kanssa tekemisissä, en varmastikaan olisi elämäni myrskyissä jaksanut eteenpäin. Tämän vuoksi minä vähän tuputan tämmöistä ideaa että jos ihmiset vain pännii, niin kääntyy sitten vähän laajemman kokonaisuuden puoleen... Ei ihmiskunta ole the kaikki.

Lue lisää

...kun teitä naisia on olemassa!

Minä tässä selitän ummet ja lammet "mystisiä" ja "viisaita", eikä kukaan tule hullua hurskaammaksi!

Me miehet kun esitetään usein niin "viisaita", mutta taitaa olla niin, että naiset onki meitä paljon viisaampia! ;(

Kyllä ihmisen pitää välillä mennä luontoon, treenaaman tai ihan mitä vaan erilaista, kuin höpistä jossain netissä kaiken päivää. Pää menee tässä ihan pyörälleen muuten. Hyvät harrastukset pitää mielen virkeänä ja kehokin tykkää!

Ganda kirjoitti:

Ehkä sellaista ihmistä, joka ajattelee näitä ihmiselämän syntyjä syviä aina jälleensyntymä ja karman laki mielessään.

Ehkä sellaista ihmistä, joka todellakin uskoo, että ihmisen on synnyttävä tänne niin kauan yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes kaikki eri ihmiskohtalot on koettu, niin paremmat, kuin huonommatkin kohtalot.

Ehkä takana on lievää fanatismiakin, vaikka reinkarnaationisti on kyllä aika kehno fanatisti. Uskoisin, että vanhemmista sieluista suurin osa uskoo jälleensyntymään ja karmaan, mutta minkään sortin fanatismi ei heiltä enää oikein tahdo luonnistua. Reinkarnaationisti näkee kaiken ihmisen huonoimmankin toiminnan vain ikään kuin sielun keskeneräisyytenä, aivan kuin aikuinen näkee lapsen, joka asioita opetellessaan tekee jatkuvasti virheitä. Eikä aikuinen ole huolissaan tästä lapsen tavasta oppia, ellei lapsi nyt aivan hulluja saa päähänsä ja kuvittele vaikka osaavansa lentää. Aikuinen myös pystyy muistamaan omasta lapsuudestaan vielä ihan saman oppimisen mallin.

Hard Core-reinkarnaationisti taas eroaa muista reinkarnaationisteista ehkä siinä, että hän uskoo olleensa todellakin ihan samanlainen ja tehneensä ihan samat epäonnitumiset, kuin onnistumisetkin, kuin kaikki muutkin. Hän uskoo myös joutuneensa sovittamaan karmansa ja sovittavansa sitä viimeiseen inkarnaatioonsa asti. Hän uskoo myös, että elämän vaikeudet ovat pääasiallisesti karmasta johtuvia, mutta myös, että karma on rakentava, hyödyllinen ja suorastaan lähes "himoittava" asia!

Voisi sanoa, että HC-reinkarnationisti on sisäistänyt karman ja jälleensyntymisen todella perusteellisesti. Hän ei lupaile ihmisille helppoja elämiä, mutta ei myöskään peloittele kauheuksilla, vaikka niitäkin joutuu väkisinkin kokemaan. Joka elämässä on tietysti omat vaikeutensa. Jossain elämässä kohtaamme sodan kauhut, kun jossain saatamme olla mielisairas. Molemmat ovat vaikeuksia, mutta erilaisia ja molemmat opettavat meille jotain tärkeätä.

Jälleensyntyminen ei ole kuitenkaan mikään sadistinen asia, vaan kun olemme jonkin kovan kohtalon jo kokeneet, niin silloin samaa kohtaloa ei tarvitse enää uudelleen kokea. Asia ei tietenkään ole aivan yksinkertainen. Sama asia voi toki toistua eri elämissämme, kuten esim. sota, mutta kerran sodan kauhut jo kokeneena, me selviämmekin toisesta sodasta helpommin. Eka sotakokemuksemme saattoi olla sellainen, jossa kuolimme, mutta seuraavassa sotakokemuksessamme selviämmekin sodasta jo ehjin nahoin, ja ilman suurempia henkisiä traumojakaan. Ehkä olemme jopa jonkinsortin sotasankarikin. Saatamme olla ehkä voittoisa kenraalikin, jonka ei tarvitse enää etulinjassa sotaa itse kokea.

HC-reinkarnaationisti uskoo, että jälleensyntymä ja karma säädetään "taivaasta" käsin, ja se on peräisin Jumalasta itsestään, ja siksi aina rakkaudellinen ja armollinen tapa kasvattaa sielut olemaan "ihmisiksi" ja lopulta tehdä ihmissieluista "taivaskelpoisia".

Ajatus kaiken tämän takana on myös se, että kaikki lopulta pääsevät "taivaaseen", mutta ne jotka olivat täällä jo aiemmin, ovat myös aiemmin taivaassakin. Raamatun "ensimmäiset tulevat viimeisinä ja viimeiset ensimmäisenä ei kuitenkaan tarkoita tätä samaa asiaa, vaan jotain ihan muuta.

Buddha oli mielestäni HC-reinkarnationisti.

Laittelin tässä nyt asioita jotka päähäni pälkähti, HC-reinkarnaationisti termiä käyttämällä haluan ehkä erottaa itseni New-age porukasta, sillä koen olevani myös paljon Old-age porukkaakin. New-Age ihmiset eivät oikein kunnolla käsitä mielestäni "kultaisen keskitien" ideaa, vaan ovat joko liian ruusuisia, tai sitten taas maalailevat hulluja kuvia maailmanlopusta.

Minusta Jumala ei suunnittele mitään näyttäviä maailmanloppuja, vaan hoitaa asiat aika hiljaisesti, matalaa profiilia käyttäen. Ihmiset osaavat kyllä itsekkin "luoda" omat helvetilliset infernonsa, niin ettei Jumalan enää tarvitse moiseen alentua. ;-P

Lue lisää

>>Ehkä sellaista ihmistä, joka todellakin uskoo, että ihmisen on synnyttävä tänne niin kauan yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes kaikki eri ihmiskohtalot on koettu, niin paremmat, kuin huonommatkin kohtalot.>Reinkarnaationisti näkee kaiken ihmisen huonoimmankin toiminnan vain ikään kuin sielun keskeneräisyytenä, aivan kuin aikuinen näkee lapsen, joka asioita opetellessaan tekee jatkuvasti virheitä. Eikä aikuinen ole huolissaan tästä lapsen tavasta oppia, ellei lapsi nyt aivan hulluja saa päähänsä ja kuvittele vaikka osaavansa lentää. Aikuinen myös pystyy muistamaan omasta lapsuudestaan vielä ihan saman oppimisen mallin.>Hard Core-reinkarnaationisti taas eroaa muista reinkarnaationisteista ehkä siinä, että hän uskoo olleensa todellakin ihan samanlainen ja tehneensä ihan samat epäonnitumiset, kuin onnistumisetkin, kuin kaikki muutkin. Hän uskoo myös joutuneensa sovittamaan karmansa ja sovittavansa sitä viimeiseen inkarnaatioonsa asti>Jälleensyntyminen ei ole kuitenkaan mikään sadistinen asia, vaan kun olemme jonkin kovan kohtalon jo kokeneet, niin silloin samaa kohtaloa ei tarvitse enää uudelleen kokea. Asia ei tietenkään ole aivan yksinkertainen. Sama asia voi toki toistua eri elämissämme, kuten esim. sota, mutta kerran sodan kauhut jo kokeneena, me selviämmekin toisesta sodasta helpommin.> Eka sotakokemuksemme saattoi olla sellainen, jossa kuolimme, mutta seuraavassa sotakokemuksessamme selviämmekin sodasta jo ehjin nahoin, ja ilman suurempia henkisiä traumojakaan.> Ehkä olemme jopa jonkinsortin sotasankarikin.>Saatamme olla ehkä voittoisa kenraalikin, jonka ei tarvitse enää etulinjassa sotaa itse kokea.>HC-reinkarnaationisti uskoo, että jälleensyntymä ja karma säädetään "taivaasta" käsin, ja se on peräisin Jumalasta itsestään, ja siksi aina rakkaudellinen ja armollinen tapa kasvattaa sielut olemaan "ihmisiksi" ja lopulta tehdä ihmissieluista "taivaskelpoisia".

Ganda kirjoitti:

Ehkä sellaista ihmistä, joka ajattelee näitä ihmiselämän syntyjä syviä aina jälleensyntymä ja karman laki mielessään.

Ehkä sellaista ihmistä, joka todellakin uskoo, että ihmisen on synnyttävä tänne niin kauan yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes kaikki eri ihmiskohtalot on koettu, niin paremmat, kuin huonommatkin kohtalot.

Ehkä takana on lievää fanatismiakin, vaikka reinkarnaationisti on kyllä aika kehno fanatisti. Uskoisin, että vanhemmista sieluista suurin osa uskoo jälleensyntymään ja karmaan, mutta minkään sortin fanatismi ei heiltä enää oikein tahdo luonnistua. Reinkarnaationisti näkee kaiken ihmisen huonoimmankin toiminnan vain ikään kuin sielun keskeneräisyytenä, aivan kuin aikuinen näkee lapsen, joka asioita opetellessaan tekee jatkuvasti virheitä. Eikä aikuinen ole huolissaan tästä lapsen tavasta oppia, ellei lapsi nyt aivan hulluja saa päähänsä ja kuvittele vaikka osaavansa lentää. Aikuinen myös pystyy muistamaan omasta lapsuudestaan vielä ihan saman oppimisen mallin.

Hard Core-reinkarnaationisti taas eroaa muista reinkarnaationisteista ehkä siinä, että hän uskoo olleensa todellakin ihan samanlainen ja tehneensä ihan samat epäonnitumiset, kuin onnistumisetkin, kuin kaikki muutkin. Hän uskoo myös joutuneensa sovittamaan karmansa ja sovittavansa sitä viimeiseen inkarnaatioonsa asti. Hän uskoo myös, että elämän vaikeudet ovat pääasiallisesti karmasta johtuvia, mutta myös, että karma on rakentava, hyödyllinen ja suorastaan lähes "himoittava" asia!

Voisi sanoa, että HC-reinkarnationisti on sisäistänyt karman ja jälleensyntymisen todella perusteellisesti. Hän ei lupaile ihmisille helppoja elämiä, mutta ei myöskään peloittele kauheuksilla, vaikka niitäkin joutuu väkisinkin kokemaan. Joka elämässä on tietysti omat vaikeutensa. Jossain elämässä kohtaamme sodan kauhut, kun jossain saatamme olla mielisairas. Molemmat ovat vaikeuksia, mutta erilaisia ja molemmat opettavat meille jotain tärkeätä.

Jälleensyntyminen ei ole kuitenkaan mikään sadistinen asia, vaan kun olemme jonkin kovan kohtalon jo kokeneet, niin silloin samaa kohtaloa ei tarvitse enää uudelleen kokea. Asia ei tietenkään ole aivan yksinkertainen. Sama asia voi toki toistua eri elämissämme, kuten esim. sota, mutta kerran sodan kauhut jo kokeneena, me selviämmekin toisesta sodasta helpommin. Eka sotakokemuksemme saattoi olla sellainen, jossa kuolimme, mutta seuraavassa sotakokemuksessamme selviämmekin sodasta jo ehjin nahoin, ja ilman suurempia henkisiä traumojakaan. Ehkä olemme jopa jonkinsortin sotasankarikin. Saatamme olla ehkä voittoisa kenraalikin, jonka ei tarvitse enää etulinjassa sotaa itse kokea.

HC-reinkarnaationisti uskoo, että jälleensyntymä ja karma säädetään "taivaasta" käsin, ja se on peräisin Jumalasta itsestään, ja siksi aina rakkaudellinen ja armollinen tapa kasvattaa sielut olemaan "ihmisiksi" ja lopulta tehdä ihmissieluista "taivaskelpoisia".

Ajatus kaiken tämän takana on myös se, että kaikki lopulta pääsevät "taivaaseen", mutta ne jotka olivat täällä jo aiemmin, ovat myös aiemmin taivaassakin. Raamatun "ensimmäiset tulevat viimeisinä ja viimeiset ensimmäisenä ei kuitenkaan tarkoita tätä samaa asiaa, vaan jotain ihan muuta.

Buddha oli mielestäni HC-reinkarnationisti.

Laittelin tässä nyt asioita jotka päähäni pälkähti, HC-reinkarnaationisti termiä käyttämällä haluan ehkä erottaa itseni New-age porukasta, sillä koen olevani myös paljon Old-age porukkaakin. New-Age ihmiset eivät oikein kunnolla käsitä mielestäni "kultaisen keskitien" ideaa, vaan ovat joko liian ruusuisia, tai sitten taas maalailevat hulluja kuvia maailmanlopusta.

Minusta Jumala ei suunnittele mitään näyttäviä maailmanloppuja, vaan hoitaa asiat aika hiljaisesti, matalaa profiilia käyttäen. Ihmiset osaavat kyllä itsekkin "luoda" omat helvetilliset infernonsa, niin ettei Jumalan enää tarvitse moiseen alentua. ;-P

Lue lisää

Hyvä selvitys. Tuo HC siis oli epäselvä mutta koko selitys muutenkin lisäajatuksistasi oli hyvä:)
Olen varovainen ottamaan mitän ehdotonta kantaa siihen miten asiat lopullisesti ovat. Asenteeni on että mistäpä minä sen tietäisin.
Minulla on kyllä oma analyysini ja synteesini siitä miten asiat voisivat olla mutta se on rakentunut vain ihmisen tarpeesta rakentaa jokin looginen selitysmalli kaikelle.
Sinun rakennelmasi on hieno. Olen sen lukenut ja ja asiathan voivat olla juuri kuten selität.

Monta muutakin hienoa rakennelmaa on olemassa. Tai oikeastaan muutama jonkinmoisin muunnelmin.Mutta minkä ihminen valitsee uskonsa kohteeksi riippuu ympäristön lisäksi paljolti myös ihmisen luonteesta ja mielihaluista. Sen mukaan sitten valikoituu se mitä hän pitää loogisimpana ja mikä hänen "kaaliinsa" menee.

Ja toisinpäin, mitä hän pitää epäloogisena hömppänä.
Minä olen ollut taipuvainen pitämään New Agea kevyenä hömppänä ja vieläkin se minusta on omaan pirtaani pinnallisen tuntuista. Kuitenkin olen löytänyt siitäkin muitakin puolia . Jota syvampää ja mahdollisesti oikeata. Ei sitä ainoata oikeata jonka nimeen vannoisin vaan että sekin on oikeassa osaltaan.

Itse olisin taipuvainen uskomaan että kaikaikissa uskoissa/uskonnoissa on omat totuutensa ja hullutuksensa/hulluutensa.

Ja että lopullista totuutta täällä ei tiedä kukaan.

Ganda kirjoitti:

...kun teitä naisia on olemassa!

Minä tässä selitän ummet ja lammet "mystisiä" ja "viisaita", eikä kukaan tule hullua hurskaammaksi!

Me miehet kun esitetään usein niin "viisaita", mutta taitaa olla niin, että naiset onki meitä paljon viisaampia! ;(

Kyllä ihmisen pitää välillä mennä luontoon, treenaaman tai ihan mitä vaan erilaista, kuin höpistä jossain netissä kaiken päivää. Pää menee tässä ihan pyörälleen muuten. Hyvät harrastukset pitää mielen virkeänä ja kehokin tykkää!

Lue lisää

>>On se sitten hyvä...kun teitä naisia on olemassa!>>

>>Minä tässä selitän ummet ja lammet "mystisiä" ja "viisaita", eikä kukaan tule hullua hurskaammaksi! >>

>>Me miehet kun esitetään usein niin "viisaita", mutta taitaa olla niin, että naiset onki meitä paljon viisaampia! ;( >>

Mikähän juttu tämä nyt oli? Onko kyse siitä että sinua ei kiinnostanutkaan keskustelu tai tuoda esille omat ajatuksesi vaan sen lisäksi ajatuksesi olisi pitänyt vielä omaksuakin kun kerran sinä miehenä niitä viisauksiasi lähdit jakamaan. Siis nimen omaan miehenä? Nimen omaan tyhmille naisille?
Oliko tämä ymmärrettävissä näin vai mistä tämä yhtäkkinen (?) ääneen lausuttu (taka)ajatus miesten ja naisten kahtiajaosta? Ja sisäänrakennettu ajatus toisen paremmuudesta?

Enpä kehtaisi tässä sitten kehua hienoa selvitystäsi ja tekstiäsi. Tuttuahan se oli minulle jo entuudestaan ja oman uskonrakennelmasi selitit hyvin. Mutta mitäpä tässä jos minunkin naisena olisi jotenkin pitänyt tulla tekstistäsi hurskaammaksi. Ihmettelenpä vain että millä perusteella.

Ganda kirjoitti:

...kun teitä naisia on olemassa!

Minä tässä selitän ummet ja lammet "mystisiä" ja "viisaita", eikä kukaan tule hullua hurskaammaksi!

Me miehet kun esitetään usein niin "viisaita", mutta taitaa olla niin, että naiset onki meitä paljon viisaampia! ;(

Kyllä ihmisen pitää välillä mennä luontoon, treenaaman tai ihan mitä vaan erilaista, kuin höpistä jossain netissä kaiken päivää. Pää menee tässä ihan pyörälleen muuten. Hyvät harrastukset pitää mielen virkeänä ja kehokin tykkää!

Lue lisää

Niin, kieltämättä nyt kyllä itsekin ihmettelen että mitä tämä sukupuoli tähän liittyy...

Mutta eipä siitä sen enempää, yritän tosiaan siirtyä netistä muihin aktiviteetteihin. :P

... kirjoitti:

>>Hiukan nyt ihmettelen miksi korostat tuota älykkyyttäsi. Kuulun itse siihen kahteen prosentiin jotka luokitellaan yliälykkäisiin ja olen läpäissyt myös Mensan testin. Ei ole olemassa mitään kloonijuttua että jos on yliälykäs niin ymmärtää helpommin tämän koko maailman absurdiuden ym> Ihminen on fiksuimmillaan noin 17-19 ikäisenä. Sitä kertoo mitä ilmeisimmin (?) että tietosi tulevat mensan kokouksista joissa yliälykkäät kehuvat itseään kritiikittömästi puolinaisilla argumeneilla jollainen tuokin on.>Jos nyt sanot ettet kuulu mensaan niin ei se mitään. Sitä yliälykkään "testosteronia" tässä kuitenkin huokuu!>Ihmettelenpä vain että oletko sinä todellakin se sama ihminen joka kirjoitti niin fiksuja NDE-kokemuksestaan? Siinä ei näkynyt tuo ylimielinen asenne...mutta saahan se näkyä jos sitä kerran on. >Mutta olen vakuuttunut kyllä siitä että sinulla olisi vielä opittavaa:)> Mutta niinkuin itse sanoit niin onhan niitä kyllä helpompiakin paikkoja:) Toivottavasti pääset sinne jos olet todella vielä sitä mieltä kun olet Isukin luona:)

Lue lisää

>aatteensa ja ideologiansa eivät vielä ole luutuneet ja hän ajattelee järjellään tunteittensa sijaan

Päinvastoin. Kukaan tai mikään ei ole niin mustavalkoinen ja itsepäisesti omaan ideologiaansa takertuva kuin semmoinen parikymppinen tyllerö tai poitsu. On näitä nähty, ja samanlainen taisin olla itsekin (oppina lähinnä teosofia silloin).

Ja se kaikki paatoksellisuus mikä parikymppisestä irtoaa, ei siinä mitään järkeä ole, pelkkää tunteenpaloa vain.

Se minkä vuoksi oletat että opintonsa päättävät ihmiset ovat älykkäimmillään johtuu varmaankin siitä että juuri silloin ihmiset ovat pumpanneet itsensä täyteen kaikenlaista tietoa ja oppia. Mutta kun ei se tieto tunnu siellä päässä pysyvän; olen kuullut tapauksista jotka ovat pumpanneet tiedot päästään koepapereille ja ilmoittaneet sen jälkeen että nyt heidän ei tarvitse tietää eikä muistaa enää YHTÄÄN MITÄÄN tästä eteenpäin.

Eikä tieto todellakaan ole viisauden väärti. Viisaus syntyy että ihmisellä on repertuaarissaan asioita joita vertailla keskenään. Näitä kertyy lähinnä omista kokemuksista, kuin sitten tietysti myös opiskelemalla itse ominpäin. Ei kannata liikaa tuijottaa siihen mitä oppilaitoksissa tuputetaan.

Tietäminen on vähän kuin olisi jemmannut kasan palikoita päähänsä, mutta vasta viisaus saa ne palikat järjestymään jonkinlaiseen hyödylliseen järjestykseen. Muutoin on vain pelkkä läjä palikoita joita voi käännellä ja väännellä ja tarkastella joka kantilta, mutta ei opi yhtään mitään ja lopulta vain tulee turhautuneeksi, vihaiseksi ja onnettomaksi.

Omalla kohdallani olen esim. joutunut vanhemmiten tiukasti erittelemään katsomuksellisen aineiston harrastuksellisesta aineistostani. Vaikka olen syötävän kiinnostunut kaikenlaisista avaruusjumalateorioista, minun on vaan pakko uskoa että ei niistä mitään katsomusta, USKOA, voi sellaisenaan repiä. Katsomukseni on muuttunut aina vain abstraktimmaksi, ja katsomukselleni ei ole mitään väliä sillä onko täällä Maassa huininut jotain avaruuden väkeä tai onko ollut Atlantistakaan. Ne kaikki ovat vain teoriaa tai mielessä jännästi pyöriteltävää matskua, mutta niihin ei voi turvata kun hahmottaa sitä että mistä tulemme, minne menemme, mitä olemme todella ja säilyykö tietoisuus kuolemassa.

Olen joutunut myös irrottamaan masennustaipumukseni katsomuksestani; se mitä minä koen kun olen epätoivoinen ei ole mikään absolut totuus elämästä. Se on vain tunnepitoinen yhteenveto siitä miltä minusta tuntuu sen johdosta mitä olen lapsena kokenut ja millainen persoona on kehittynyt tässä elämässä ja aiemmissa... Mutta se ei ole mitään pysyvää. Vaikka eläisi 10 kurjaa elämää, niin SEKÄÄN EI OLE VIELÄ MIKÄÄN PYSYVÄ TOTUUS. Ei ole välttämättä mikään prinsessaelämäkään totuus. Totuus on kaikki ja ei mitään. Pahat ja hyvät asiat eivät ole sen painokkaampia kummatkaan. Itse kaipaan lähinnä tasapainoa ja kultaista keskitietä, kaiken äärimmäisyyksiin menevän vouhottamisen sijaan (ja on näitä elämiä riittänyt joissa on tullut vouhotettua...)

Ganda kirjoitti:

Ehkä sellaista ihmistä, joka ajattelee näitä ihmiselämän syntyjä syviä aina jälleensyntymä ja karman laki mielessään.

Ehkä sellaista ihmistä, joka todellakin uskoo, että ihmisen on synnyttävä tänne niin kauan yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes kaikki eri ihmiskohtalot on koettu, niin paremmat, kuin huonommatkin kohtalot.

Ehkä takana on lievää fanatismiakin, vaikka reinkarnaationisti on kyllä aika kehno fanatisti. Uskoisin, että vanhemmista sieluista suurin osa uskoo jälleensyntymään ja karmaan, mutta minkään sortin fanatismi ei heiltä enää oikein tahdo luonnistua. Reinkarnaationisti näkee kaiken ihmisen huonoimmankin toiminnan vain ikään kuin sielun keskeneräisyytenä, aivan kuin aikuinen näkee lapsen, joka asioita opetellessaan tekee jatkuvasti virheitä. Eikä aikuinen ole huolissaan tästä lapsen tavasta oppia, ellei lapsi nyt aivan hulluja saa päähänsä ja kuvittele vaikka osaavansa lentää. Aikuinen myös pystyy muistamaan omasta lapsuudestaan vielä ihan saman oppimisen mallin.

Hard Core-reinkarnaationisti taas eroaa muista reinkarnaationisteista ehkä siinä, että hän uskoo olleensa todellakin ihan samanlainen ja tehneensä ihan samat epäonnitumiset, kuin onnistumisetkin, kuin kaikki muutkin. Hän uskoo myös joutuneensa sovittamaan karmansa ja sovittavansa sitä viimeiseen inkarnaatioonsa asti. Hän uskoo myös, että elämän vaikeudet ovat pääasiallisesti karmasta johtuvia, mutta myös, että karma on rakentava, hyödyllinen ja suorastaan lähes "himoittava" asia!

Voisi sanoa, että HC-reinkarnationisti on sisäistänyt karman ja jälleensyntymisen todella perusteellisesti. Hän ei lupaile ihmisille helppoja elämiä, mutta ei myöskään peloittele kauheuksilla, vaikka niitäkin joutuu väkisinkin kokemaan. Joka elämässä on tietysti omat vaikeutensa. Jossain elämässä kohtaamme sodan kauhut, kun jossain saatamme olla mielisairas. Molemmat ovat vaikeuksia, mutta erilaisia ja molemmat opettavat meille jotain tärkeätä.

Jälleensyntyminen ei ole kuitenkaan mikään sadistinen asia, vaan kun olemme jonkin kovan kohtalon jo kokeneet, niin silloin samaa kohtaloa ei tarvitse enää uudelleen kokea. Asia ei tietenkään ole aivan yksinkertainen. Sama asia voi toki toistua eri elämissämme, kuten esim. sota, mutta kerran sodan kauhut jo kokeneena, me selviämmekin toisesta sodasta helpommin. Eka sotakokemuksemme saattoi olla sellainen, jossa kuolimme, mutta seuraavassa sotakokemuksessamme selviämmekin sodasta jo ehjin nahoin, ja ilman suurempia henkisiä traumojakaan. Ehkä olemme jopa jonkinsortin sotasankarikin. Saatamme olla ehkä voittoisa kenraalikin, jonka ei tarvitse enää etulinjassa sotaa itse kokea.

HC-reinkarnaationisti uskoo, että jälleensyntymä ja karma säädetään "taivaasta" käsin, ja se on peräisin Jumalasta itsestään, ja siksi aina rakkaudellinen ja armollinen tapa kasvattaa sielut olemaan "ihmisiksi" ja lopulta tehdä ihmissieluista "taivaskelpoisia".

Ajatus kaiken tämän takana on myös se, että kaikki lopulta pääsevät "taivaaseen", mutta ne jotka olivat täällä jo aiemmin, ovat myös aiemmin taivaassakin. Raamatun "ensimmäiset tulevat viimeisinä ja viimeiset ensimmäisenä ei kuitenkaan tarkoita tätä samaa asiaa, vaan jotain ihan muuta.

Buddha oli mielestäni HC-reinkarnationisti.

Laittelin tässä nyt asioita jotka päähäni pälkähti, HC-reinkarnaationisti termiä käyttämällä haluan ehkä erottaa itseni New-age porukasta, sillä koen olevani myös paljon Old-age porukkaakin. New-Age ihmiset eivät oikein kunnolla käsitä mielestäni "kultaisen keskitien" ideaa, vaan ovat joko liian ruusuisia, tai sitten taas maalailevat hulluja kuvia maailmanlopusta.

Minusta Jumala ei suunnittele mitään näyttäviä maailmanloppuja, vaan hoitaa asiat aika hiljaisesti, matalaa profiilia käyttäen. Ihmiset osaavat kyllä itsekkin "luoda" omat helvetilliset infernonsa, niin ettei Jumalan enää tarvitse moiseen alentua. ;-P

Lue lisää

Tutultapa tuntuu juu!

Meikäläiskä varsinkin aina väistämättä huomaa tuon tuostakin päätyneensä ajattelemaan asioita reinkarnaation ja karman kannalta, tapahtui AIVAN MITÄ TAHANSA. Se on semmoinen väistämätön juttu mihin sitä vaan uppoaa sen kummemmin että edes huomaakaan... Tietysti jos yrittämällä yritän ajatella että en uskoisikaan "oikein", niin tulee tietysti mieleen että onkohan jonkun Jeesus-fanin vakaa usko siitä että kaiken takana on Jeesus ihan yhtä voimakas ja vakuuttava usko hänelle itselleen kuin oma karmauskoni on minulle. Outo juttu...

Mutta minähän en vaan kykene uskomaan toisin. Siitälähtien kun noin 10-vuotiaana kuulin reinkarnaatiosta, alkukakistelujen jälkeen (hirvitti ajatella että pitäisi kuolla monta kertaa) en ole enää mihinkään muuhun uskonutkaan.

Minulla reinkarnaation ja karman mukana ei tule mitään pakkopullaa uskoa tosissaan hindulaisittain, teosofina, buddhalaisena tms. Toki niissä kaikissa on omat hyvät puolensa. Mielenkiintoista on pähkäillä että mitenkähän se karma sitten käytännössä ilmenee; jotkut New Agessa ovat halunneet siivota koko karman pois ja korostaa sitä kuinka sielu tarkastelee ihan oppimismielessä kaikkia mahdollisia kokemusskenaarioita. Ehkäpä tarkasteleekin, ihan hyvä ajatus sinänsä, mutta jotkut tähän uskovat suorastaan vihaavat karman ajatusta ja sitä mitä en ymmärrä. Kai se on oikeastaan vihaa helvetti- ja kadotus-teemoja kohtaan - kun on k-uskosta rangaistuskeskeisyyksineen päästy eroon, ei haluta mitään "inhottavaa" karmarangaistusta tilalle.

Juuri tässä juhannuksena funtsailin että kun ed. elämässäni mahdollisesti heittäydyin sieltä tornista alas linnassa(?) jossa isännöi hyvä ystäväni, niin tämä itsekäs tekoni jossa vain halusin nopeasti pahasta (tosin vuosikymmenien pituisesta) olosta eroon, enkä ajatellut ystäväni tunteita, saattaapi kostautua. Minulla on yksi läheinen ja rakas ihminen joka saattaa pilata elämänsä, ja raskaalta tuntuu ajatellakaan joutua seuraamaan vierestä hänen "syöksykierrettään", jos hän nyt sen tien valitsee. Mutta saattaa olla että kyseessä on sama ihminen kuin tuo silloinen ystäväni.

Erikoista tosin on että olen jo kaksi ihmistä menettänyt sille että he itsekkyyttään tai taitamattomuuttaan hankkiutuvat ennenaikojaan hengiltä vain koska heillä on "paha" olla. Minä kun en mihinkään triplakarmaan usko, niin ilmeisesti olen sitten itsekkyydelläni aiheuttanut pahaa oloa useammallekin ihmiselle, kenties useammassakin elämässä. (Ja aivan varmasti olenkin!)

Ehkä em. syistä minulle on jäänyt hinku saada edes yksi ainoa ihminen joskus jossakin tajuamaan että hän voi hylätä pahassa olossa vellomisen. Vellonhan minäkin siinä tuon tuostakin, mutta en halua silti antaa periksi! Ja haluaisin muillekin ilmoittaa että teidän ei tarvitse antaa pahalle ololle periksi. Olette ihmisenä enemmän ja mahtavampia kuin paha olonne. Helppoa se ei tietenkään ole taistella epätoivoa vastaan, annoinhan minäkin jo ainakin yhdessä elämässä periksi. En kyennyt näkemään enää ketään muita ihmisiä, itseni vain ja suruni...

***

HC-reinksu ymmärtää että ei ole välttämättä olemassa mitään pohjattomia syntejä joista ei enää ylös nousta, eikä mitään niin yyperihanaa piirrettä ihmisessä ettäkö hän siitä täydelliseksi paukahtaisi (vaikka itse moista luulisi). En tiedä onko valaistuminenkaan oikeastaan mitään täydelliseksi tulemista, ehkä se on ennenkaikkea TÄYTTYMYS, sen havaitseminen että kaikki tarpeellinen on koettu ja nähty ja mitäpäs tässä sitten enää muuta... Voi poistua tai voi yrittää jelppiä muita samaan tilaan, jos näkee että nämä ovat jo balttiarallaa melkein valmiita.

HC ei tunne mitään tarvetta tuomita ketään ihmistä itseään, vaikka teoista sanoisikin että ei noin, ei noin... HC:ta ei hurmata höpöpuheilla kultaisista taivaista; kultainen taivas on TÄSSÄ JA NYT tai ei missään. Se on tietoisuudentila. Turha sitä on johonkin muuhun ulottuvuuteen kaivata, koska sinne ottaa sen oman itsensä sellaisenaan mukanaan, ja jos omassa itsessä on keskeneräisyyksiä, niin sellainen on sitten myös "taivas". (Tätäköhän se tarkoitti kun kerran näin unta olevani taivaassa ja puudeli paskoi sinne, ja ihmettelin että minne kakat pannaan... xD)

Noh, mutta enpäs nyt lätise enempää...

nimetön kokija kirjoitti:

>>On se sitten hyvä...kun teitä naisia on olemassa!>>

>>Minä tässä selitän ummet ja lammet "mystisiä" ja "viisaita", eikä kukaan tule hullua hurskaammaksi! >>

>>Me miehet kun esitetään usein niin "viisaita", mutta taitaa olla niin, että naiset onki meitä paljon viisaampia! ;( >>

Mikähän juttu tämä nyt oli? Onko kyse siitä että sinua ei kiinnostanutkaan keskustelu tai tuoda esille omat ajatuksesi vaan sen lisäksi ajatuksesi olisi pitänyt vielä omaksuakin kun kerran sinä miehenä niitä viisauksiasi lähdit jakamaan. Siis nimen omaan miehenä? Nimen omaan tyhmille naisille?
Oliko tämä ymmärrettävissä näin vai mistä tämä yhtäkkinen (?) ääneen lausuttu (taka)ajatus miesten ja naisten kahtiajaosta? Ja sisäänrakennettu ajatus toisen paremmuudesta?

Enpä kehtaisi tässä sitten kehua hienoa selvitystäsi ja tekstiäsi. Tuttuahan se oli minulle jo entuudestaan ja oman uskonrakennelmasi selitit hyvin. Mutta mitäpä tässä jos minunkin naisena olisi jotenkin pitänyt tulla tekstistäsi hurskaammaksi. Ihmettelenpä vain että millä perusteella.

Lue lisää

Otsikon mukaan kyse oli lähinnä itseironiasta.

En ota asioita kovin vakavasti, enkä itseäni. Jos mielestäsi olenkin viisaasti kirjoittanut, niin kaipa minulla sitten, jotain viisauttakin sitten on. Itse olen vähän jäävi itseäni arvioimaan.

Tarkoitukseni ei ole siis todellakaan mitenkään aliarvioida arvoisia lukijoitani.

Olen tässä nyt kirjoittanut muutaman pitkän pätkän parin päivän aikana, ja ihailen Q:n tapaa kirjoittaa lyhyesti ja selkeästi. Siitä tässä vaan on kyse.

Mielestäni Q kirjoitti selkeästi, lyhyesti hyvin.

Kyse ei ole siis mistään sukupuolten välisestä "sotatilasta".

Ja keskustelu kiinnostaa aina. On otettava kuitenkin se riski, että välillä tulee väärinymmärretyksikin. Sitä on kai mahdoton välttää?

Naiset ja miehet ovat tietysti kaikki ennen muuta erilaisia yksilöitä.

Toivottavasti tämä nyt jotain selvitti. :-)

Ganda kirjoitti:

Otsikon mukaan kyse oli lähinnä itseironiasta.

En ota asioita kovin vakavasti, enkä itseäni. Jos mielestäsi olenkin viisaasti kirjoittanut, niin kaipa minulla sitten, jotain viisauttakin sitten on. Itse olen vähän jäävi itseäni arvioimaan.

Tarkoitukseni ei ole siis todellakaan mitenkään aliarvioida arvoisia lukijoitani.

Olen tässä nyt kirjoittanut muutaman pitkän pätkän parin päivän aikana, ja ihailen Q:n tapaa kirjoittaa lyhyesti ja selkeästi. Siitä tässä vaan on kyse.

Mielestäni Q kirjoitti selkeästi, lyhyesti hyvin.

Kyse ei ole siis mistään sukupuolten välisestä "sotatilasta".

Ja keskustelu kiinnostaa aina. On otettava kuitenkin se riski, että välillä tulee väärinymmärretyksikin. Sitä on kai mahdoton välttää?

Naiset ja miehet ovat tietysti kaikki ennen muuta erilaisia yksilöitä.

Toivottavasti tämä nyt jotain selvitti. :-)

Lue lisää

xD No, tämä on tietysti niin suhteellista. (Enpä kyllä olisi uskonut ikinä että kirjoitan jonkun mielestä lyhyesti...)

Joskus aikoinaan tapasin kirjoittaa oikein halavatun pitkiä kirjoitelmia, ja kyllä ne yleensä olivat (sattumalta ehkä) miehiä jotka sanoivat että eihän noita jaksa erkkikään lukea. Ja monesti he vain vilkuilivat tekstimattoa sieltä täältä, ja ymmärsivät kaiken päin honkia.

Siperia opettaa; pakko osata tiivistää, edes joskus.

Ganda kirjoitti:

>>En usko. Ensinnäkin keskitysleirien kauhut hakevat vertaistaan koko maailmanhistoriassa; 1900-luku jää historiaan inhimillisen kärsimyksen historian kulminoitumana, ja toiseksi en usko, että kaksi vääryyttä aikaansaa yhden oikeuden. Vaikka karman laki kyllä toimii, niin kosto on hyvin huonoa oikeutta. >Kaikki vääryys, paha, kärsimys ja ikävyydet eivät johdu siitä, että sillä sovitettaisiin karmaa. Jos niin olisi, maailman synnit olisi jo sovitettu ajat sitten ja karma olisi loppunut jo ajat sitten. Suuri osa siitä on täysin tietoista toimintaa, seurausta vapaasta tahdostamme. Meihin kohdistuneet ikävyydet voivat olla joko karman sovitusta tai sitten sitä, että jotkut ihmiset käyttävät väärin vapaata tahtoaan ja keräävät itselleen karmaa. >Todellisia voittajia siinä pelissä olivat sotakeinottelijat, mustan pörssin kauppiaat, pörssispekuloijat ja kaikki, jotka hyötyivät toisten ihmisten kärsimyksestä taloudellisesti. Sekä varsinaiset väkivaltarikolliset että heidän uhrinsa hävisivät. >Useimmat kapot (siis koolla, sanoista Konzentrationslager-Polizei, italian "capo" on eri asia) olivat tehtävään pakotettuja tai määrättyjä, ja he tekivät sitä puuhaa henkensä hinnalla. Varsinaisia nilviäisiä toki oli, mutta kovin vähän. Primo Levi ryhtyi kapoksi, koska hänen mielestään jonkun oli sodan jälkeen kerrottava totuus. >Ja juuri tässä on se koko homman vitsi. Jokaisessa sodassa, kriisissä, hädässä ja konfliktissa on aina kaksi osapuolta: ne, jotka kärsivät ja ne, jotka hyötyvät.>Mistäpä saadaan 6 miljoonaa rikollista sielua juutalaisiksi - ja 100 miljoonaa rikollista sielua kommunistien uhreiksi?>..ja näin sitten päästään loputtomaan vendettan kierteeseen, joka vain eskaloituu kierros toisensa jälkeen. Länsimaisen oikeuskäytännön yksi perusperiaatteita on "ei kahta rangaistusta samasta teosta". Kaiken järjen mukaan karman olisi pitänyt jo ajat sitten loppua tästä maailmasta, kun sitä on sovitettu jo vuosituhansia. Mutta kun ei niin ei. Kaikki paha ja kaikki kärsimys ei maailmassa ole karman lakia, vaan hyvin suuri osa siitä on seurausta vapaasta tahdosta eli aivan tietoista ja tuottamuksellista tekoa.>Ja miksi niitä sadistisia murhamiehiä sitten syntyy vuodesta toiseen aina jatkuvasti uusia, jos kaikki karma sovitetaan tällä tavoin? >Totesin jo, että kosto on äärimmäisen huono oikeudenjaon muoto. Kostamisella ei saada aikaan mitään muuta kuin pelkkä vendettan kierre sukupolvesta toiseen. Coretta Scott Kingin sanoin on pakko todeta: "Silmä silmästä ja hammas hampaasta johtaa lopulta siihen, että olemme pian kaikki sokeita ja hampaattomia". >Uskotko sinä siihen, että kaksi vääryyttä tuottaa yhden oikeuden? >Sanotaanko näin, että elämä tarjoaa paljon enemmän mahdollisuuksia oppimiseen positiivisessa mielessä silloin, jos lähtökohdat ovat hyvät ja elämä on materiaalisesti turvattua. Ne ihmiset, jotka saavat rakkautta, jotka kasvavat sosiaalisiksi, jotka ovat suosittuja ja joista pidetään, he myös kykenevät antamaan paljon.>En pidä mokaamista mitenkään kasvattavana. On muistettava, että luokallejääneet pääsääntöisesti eivät seuraavanakaan vuonna tule olemaan mitään luokan priimuksia tai hyvinä oppilaina, vaan kyllä he löytävät itsensä seuraavanakin vuonna sieltä häntäpäästä. Luokallejäänti on hyvin häpeällinen ja demotivoiva kokemus, enkä näe mitään syytä, miksi näin ei olisi Elämän Koulussakin. >Globalisaatio esimerkiksi on tulonsiirto rikkaiden maiden köyhiltä köyhien maiden rikkaille. Eniten kärsivät teollisuusmaiden duunarit ja työttömät, joilta lähtee työ ja sitämyötä varmuus elämästä alta. Kehitysmaiden köyhät eivät hyödy tippaakaan - joku onnekas ehkä saa työtä, mutta vain joku. Pääsääntöisesti kehitysmaissa globalisaatio merkitsee ympäristön raiskaamista ja sumeilematonta riistoa. Ketkä sitten hyötyvät globalisaatiosta?>Tämä siksi, että emme ole erillisiä toisistamme emmekä ole saaria. Tämä asia selvisi minulle NDE:ssäni. Vaikka meillä on yksilöllisyys, me jokainen olemme osa valtavan suurta kokonaisuutta ja olemme kaikki yhtä ja samaa substanssia.>Koska olen älykäs, lapsenikin olisivat todennäköisesti olleet älykkäitä. Ja on pakko lainata Saarnaajan kirjaa: joka tietoa lisää, se tuskaa lisää. Jumala rakastaa keskinkertaisuuksia, koska hän on tehnyt heitä niin paljon. Tämä maailma on kuin luotu keskinkertaisuuksia varten; älykkäiden ihmisten elämä on pääsääntöisesti yhtä helvettiä, jos samanaikaisesti on herkkä, eikä ole siunattu ulkonäöllä ja sosiaalisuudella. Kärsimyksen kierre olisi vain jatkunut lapsissani.>>

Olet noin siis asian järkeillyt ja kannaltasi hyvä ehkä juuri näin! Riippuu tietenkin tiedon laadusta, lisääkö se tuskaa vaiko toisinpäin.

Jos keskinkertaisia on eniten, niin kaipa he ovat tänne itselleen sopivaksi kaiken parhaiten järjestäneet, tuskin he Jumalan apua ovat siinä tarvinneet? Se, että mennään enemmistön mukaan, on ehkä parempi kuin mennä vähemmistön mukaan. Ja jos on jo vanhempi sielu, niin osaa mennä jo ihan omankin polkunsa mukaan. Ei vanhoja tarvitse enää paljoa paapoa. Jos koulussa ei ole tarpeeksi fiksulle "haastetta", niin siitä vaan ihan omatoimisesti sitten asioita opiskelemaan. On netit, kirjastot ja vaikka mitkä apuna.

Haluaisit korostaa kovasti älyä, ja olet sitä mieltä, että tunteet ovat pahaksi. Vähän pelottaa moinen ajatus. Totta kai tunteet välillä aiheuttaa paljon riesaakin, mutta niin tekee älykin. Molempia tarvitaan ja oikeassa suhteessa. Kun ihmiset ovat alkaneet liikaa korostamaan älyä, niin surauksena on usein ollut kaikkea kamalaa. Lääkärit ovat alkaneet leikkiä jumalia ja sterilisoineet "tieteen" nimissä täällä pohjois-maissakin mieleltään sairastuneita ihmisiä täysin mielivaltaisesti. Äly on "antanut" meille ydinteknologian aseineen, ja jotkut tahot ovat väittäneet, että aivan liian varhain. Ydinsotakin saattaa olla lähempänä kuin tajuammekaan. Älystä on pelkkää riesaa, jos sydän ei ole yhtään mukana. Viisauskin ymmärretään kykynä käyttää hyvin älyään. Tosin viisaan ei tarvitse ymmärtää ydinfysiikkaa.ollakseen viisas, pelkkä elämän käytännön kokemus riittää.

>>Eli siis teko X ei ole väärin jos sitä ei pidä vääränä? Hip heijaa. Tedän kyllä, ettei Jumala ole mikään kosminen mulkero, mutta meille on silti annettu rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö noudatettavaksi. Mitä taas ymmärrykseen tulee, minusta tuntuu, että minulla on sitä liiaksikin saakka.

Lue lisää

>>En näkisi karman lakia minään kostona. Ajatellaan vaikkapa massamurhaajaa, joka tappaa elämänsä aikana 10 ihmistä. Hammurabin lain mukaan toimiva karmanlaki tarkoittaisi, että hänen pitäisi kuolla kymmenessä seuraavassa elämässään itse väkivaltaisesti murhan kohteena.>Tosin lohdutuksen sanoina voisin taas mainita, että sittenpähän on sekin koettu ja tuskin tarvitsee enää samaa kokea.>Kannattaisi uskoa johonkin muuhun jos tällainen asia hirvittää, ja monethan uskovatkin johonkin aivan muuhun ja ehkä hyvä niin.>Toistat jatkuvasti tätä "kaksi vääryyttä ei saa aikaan yhtä oikeutta". Ihmistä ei siis tulisi rangaista väärästä teosta?> Minusta ainakin on oikein tuomita murhaaja teostaan vankilaan.>Ja jos tuolla murhaajalla on vähänkin omaa tervettä itsetuntoa jäljellä, niin hän myös ymmärtää ja hyväksyy tämän rangaistuksensa. Juju onkin siinä, että kun ihminen itse ymmärtää teonsa laadun, niin hän haluaa myös sen itse sovittaa.>Uskon, että sielumme ei kavahda ennen syntymäänsä valitessaan itselleen kovankin karmallisen kohtalon. Sielu pyrkii tasapainoon itsensä ja muiden sielujen kanssa ja välillä tuo tasapaino vaatii kovankin koulun.>Kertomus symboloi tavallaan samaa tilannetta, kun Jumala luo sielumme, joka on alaston, tai oikeammin vielä kokematon, ja siksi sielun on synnyttävä maanpäälle kokemaan "hyvän ja pahan tiedonpuu" omakohtaisesti. Tässä vaiheessa karmaa ei tietenkään vielä ole tämän sielun kohdalla olemassakaan, vaan olemassa on pelkästään vapaa tahto valita hyvä tai paha. Ja sielu sitten syntyy maanpäälle ja huonoilla valinnoillaan sitten aiheuttaa itselleen karmaa ja sitten koko "soppa" onkin valmis. Siinä sitten synnytään uudestaan ja uudestaan, tehden välillä hyvää, välillä pahaa, kunnes olemme maistaneet jokaista "hyvän ja pahan tiedon puun" hedelmää.>Miksi karma sitten ei ole jo aikoja sitten loppunut? Siksi koska tänne on saapunut koko ajan lisää uusia, kokemattomia sieluja, jotka aikaansaavat karmaa, niin että mikään auringon alla ei näyttäisi olevan uutta.>Ehkä jo arvaatkin mitä aion tässä sanoa? Mitä siis sanotaan sodalla keinottelijoiden "loppuyhteenvedoissa"?>Tuskin tarvitsee sitä tässä kirjoittaa, etköhän sinäkin sen itsekkin keksi? Maanpäällä ehkä onnistumme kusettamaan koko ihmiskuntaa, mutta kuolemamme jälkeen eteemme laitetaan kylmät faktat.> Sodasta hyötyneet "loiset" tulevat saamaan karmansa mukaisen kohtalon. Eräässä jälleensyntymää käsittelevässä kirjassa sanottiin, että 1. maailmansodan aikaan eräs liikemies oli hyötyäkseen taloudellisesti, pitkittänyt tarkoituksella alueella käytyjä taisteluja ja aiheuttanut itselleen aika raskaan karman.>Varsinaisia nilviäisiä oli siis kovin vähän? Mielestäni puhut tässä itseäsi hiukan pussiin, kun käsittääkseni olet ollut usein kirjoituksissasi sitä mieltä, että suurin osa ihmisistä nimenomaan olisi varsinaisia mulkeroita ja nilviäisiä.>Natsien hitaasti hirttäminen oli tietenkin sadistinen toimenpide. Ehkä sillä osa näistä hirtetyistä sovittanut samalla jo vähän "etukäteen" karmaansa? Ehkä kova kärsimys "boostaa" karmaa, niin ettei tarvitse enää vuosikausia kitua seuraavassa elämässään? >Kumpi on sitten pahempi? 30 minuuttia hirressä, kuin 30 vuotta vankilassa tai mielisairaalassa?><

Ovatko ne mielestäsi yhteismitallisia? Minusta eivät.

Muistutan, että on tärkeää, missä mielentilassa lähdemme rajan toiselle puolelle. Jos lähdemme sinne katkeroituneina, vihaten ja lipeänkitkerinä, on varmaa, että tulevaisuutemme silläpuolen on helvetillinen. Kiduttajat kirjaimellisesti ajavat uhrinsa helvettiin. Ja kärsimys, vääryydet, epäoikeudenmukaisuudet, kiusaaminen, öykkäröinti ja väkivalta synnyttävät puolestaan katkeroitumista ja vihaa. Mitä hyötyä on tulla tänne maailmaan, kokea tuo kaikki, katkeroitua - ja joutua samalla eroon Jumalasta? Voin vastata, ettei yhtään mitään.

On turhaa toivoa luterilaisittain, että "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat". Pikemminkin nyrkkisääntö on, että "taivaallinen tämänpuoleinen, taivaallinen tuonpuoleinen" ja "helvetillinen tämänpuoleinen, helvetillinen tuonpuoleinen". Tuosta nyrkkisäännöstä voi johtaa sen, ettei kärsimys lopultakaan sellaisenaan tuota kuin vahinkoa.

Ja juuri tämän takia haluan sanoa "kiitti, mulle riitti". Koska olemme hengessä paljon vahvempia kuin ikinä ruumiissa ja koska kykenemme luomaan itsellemme juuri sellaisen tuonpuoleisen kuin haluamme, mitä pahemmin täällä maan päällä joutuu kärsimään ja mitä pahemmin se katkeroittaa, sitä todennäköisimmin tuonpuoleinen tulee olemaan todella helvetillinen paikka. "Herra on herra helvetissäkin", sanotaan. En enää halua ottaa tämän kaiken jälkeen sitä riskiä, että joutuisin entistä pahempaan jamaan, katkeroituisin oikein kunnolla ja joutuisin eroon Jumalasta. Haluan kertakaikkiaan nyt kokeilla jotain muuta.

>>Ehkä oli ovela heppu tämä Levi? Ryhdyin tässä kapoksi, jotta maailma saisi tietää. No, mikä ettei! Kai hän edes kohteli muita vankeja hyvin, aina kun natsin silmältä välttyi?>Onneksi sota ei ole vallitsevin tila maailmassamme.>Ehkä se onkin helppoa, koska olemme kaikki "rikollisia">Kommunistit tekivät omat kamaluutensa, mutta muistat kait, että historian kirjoittavat aina yleensä voittajat. Historiaa, historiaa... ; )>Jumala siis rakastaa keskinkertaisuutta? Jumalalla on siis omat "lempilapsensa"? Eikös kohtaamisesi Jumalan kanssa tämän enempiä sinua viisastuttanut?>Vastasin tähänkin aiemmin. Siksi koska nuo murhamiehet eivät ole enää samoja sieluja, vaan nuorempia, vielä kokemattomia sieluja, jotka vasta ovat "oppimassa" murhaamisen "läksyään".>Juju onkin jälleensyntymässä siinä, että emme me muista enää tulevassa elämässämme vääriä tekojamme.> >>Uskotko sinä siihen, että kaksi vääryyttä tuottaa yhden oikeuden? Jos murhaajalla on omatunto, hän hyväksyy yleensä myös rangaistuksensa.>Tietysti joskus sielu saattaa todellakin haluta "kiihdyttää" kehitystään ja valita erittäin dramaattisen kohtalon itselleen. Rohkea ehkä sitten valitseekin kunnon hetkellisen ja kuolettavan liekinheittimen tulen, kun pelkuri taas haluaa kärsiä "pienellä liekillä" hiljalleen käristyen. Kumpi sitten on parempi? Ehkä rohkeus aina jotenkin "taivaassa" palkitaan tai sitten siellä ei mitään rohkeutta/pelkuruutta edes enää tunneta!>Pitää nyt muistaa, että sieluilla on ennen tänne syntymää valtaisa ymmärrys ja tieto historiasta ja ehkä tieto jopa tulevaisuudestakin. Karman määräämä rangaistuskin on siksi tarkoin ja viisaasti suunniteltu, sillä suunnittelijoilla on ollut todellakin sellaista tietoa käytettävänään, mistä maanpäällä ei uskalleta edes uneksia. >Sielujen peli on välillä hyvinkin raakaa, mutta henki kokee asiat ihan erilailla ollessaan kehosta vapaa. Ajalliset, kehossa koetut rankatkaan jutut eivät ole hengen mielestä paljon muuta, kuin meille tavallisille ihmisille ovat öiset painajaisemmekaan. Herätessämme ne ovat ohitse.>Minä en usko, että kaikki elämämme olisi samaa paskaa. Jos olisi, niin aika sadistisia olisivat kaikki täällä, aina Jumalaa myöten. Olet kohdannut Jumalan, etkä käsittääkseni mitään kosmista "mulkeroa"? Tietysti ketään ei vielä opi ihan yhden tapaamisen perusteella perinpohjin tuntemaan, mutta jonkin ensivaikutelmanhan ainakin saa, sekin saattaa aina välillä toki pettää. ; )>Tällaisissa keskitysleirijutuissa on vielä sekin erikoisuus, että tällainen kärsimys on todella kollektiivista. Itse puhut mielellään ihmisen laumakäyttäytymisestä. Laumassa kärsimyksen kokemus muuttuu, kun huomaa kuinka niin monet muutkin kärsivät siinä aivan vieressä lähellä. Joskus todettiin, että itsemurhatkin vähenivät lamakauden aikana, jolloin muillakin meni huonommin, kuin vain itsellä ja sitten kun lama jälleen taas hellitti, niin itsemurhaluvut kääntyivät taas takaisin nousuun.>Väitetään vielä, että sielujen samanaikainen kärsimys, jopa samanaikainen kuoleman kokeminen lujittaisivat sielujen välejä. Kun toinen ihminen kuolee käsivarsillemme, niin kokemus on ehkäpä yksi kaikkein lujittavimmista kokemuksistamme ikinä.>Pitää toki pääsääntöisesti paikkansa, että ihminen kasvaa tasapainoisemmaksi saadessaan kokea onnistumisia, hyväksyntää ja kannustusta. TV2:lta tulee ohjelma "Punainen lanka" jossa on aika usein vieraina ihmisiä, jotka ovat paljon saaneet kokea tätä "kolikon" toistakin puolta, ja aika monet heistä ovat silti selvinneet täällä hyvin. Viimeksi oli muistaakseni nainen, jolla oli takanaan pitkä päihde- ja väkivaltakierre ja hänestä sai ainakin kuvan todellisena "voittajana".> Aika monet haastatelluista ovat usein pohtineet kärsimystä ja tulleet kaikki lähes samaan johtopäätökseen, että kärsimys on todellakin tehnyt heistä hieman nöyrempiä ja viisaampia ihmisiä.>Moni historian suurmieskin on ollut orpolapsi ja vaikka mitä ja minusta sellainen vain tekee ihmisestä vieläkin "katu-uskottavamman".>Itse kuulun työttömänä myös heihin, jotka "eniten" täällä kärsivät.. Kuitenkaan en näe asiaa ihan niinkään. Kerran otti päähän, kun joku "uskovainen" tuli kadullaa selittämään., että "juu, sä oot ihan sen näköinen, että tartteet Jeesusta elämään!">Emme ole saaria ja vaikka jättäisin tämän maailman kuoltuani ja jäisin ikuisiksi ajoiksi "Isukin" luokse, niin luultavasti ajattelisin kaikkein menneiden elämieni ihmisiä.>Minulla on lapsia ja ymmärrän erittäin hyvin, ettemme ole mitään "saaria". Jossain vaiheessa on kuitenkin päästettävä irti ja antaa lasten kasvaa itsekin itsenäisiksi. Voin tehdä parhaani heidän "tiensä" tasoittamiseksi, mutta heidän puolestaan en voi heidän elämäänsä täällä elää.> Jos jälleensyntymä pitää paikkaansa, niin voi mahoton sitä sielujen määrää minkä on niissä kohdannut, ja ainahan nuo kohtaamiset eivät ole päättynyt kovinkaan onnellisissa merkeissä.>Muut ihmiset opettavat meitä rakastamaan heitä, kuten "Isukkimmekin" meitä rakastaa. Se ei vaan tapahdu ihan hetkessä, eikä se tarvitsekaan, onhan meillä "ikuisuus" aikaa, syntyä aina uudestaan ja uudestaan, kunnes olemme kaiken oppineet. Eikä se "ikuisuus" nyt niin kovin kauan tarvitse olla! ;)>Jos keskinkertaisia on eniten, niin kaipa he ovat tänne itselleen sopivaksi kaiken parhaiten järjestäneet, tuskin he Jumalan apua ovat siinä tarvinneet? Se, että mennään enemmistön mukaan, on ehkä parempi kuin mennä vähemmistön mukaan. Ja jos on jo vanhempi sielu, niin osaa mennä jo ihan omankin polkunsa mukaan.>Haluaisit korostaa kovasti älyä, ja olet sitä mieltä, että tunteet ovat pahaksi. Vähän pelottaa moinen ajatus. Totta kai tunteet välillä aiheuttaa paljon riesaakin, mutta niin tekee älykin. Molempia tarvitaan ja oikeassa suhteessa. Kun ihmiset ovat alkaneet liikaa korostamaan älyä, niin surauksena on usein ollut kaikkea kamalaa.>Ymmärrystäsi en ala tässä arvioimaan. Älykkäänä toki ymmärrät maailman menoa, mutta maailman näkeminen pelkkänä murheenalhona tai kosmisena hullujenhuoneena ei oikein kyllä vielä riitä minua vakuuttamaan. Mielisairaaloissakin asusteltuani, voin sanoa, että siellä on välillä paljon rauhaisempaa kuin ulkopuolella. Oikeastaan hullujenhuoneen voisi sanoa toimineen elämässäni paremminkin pakopaikkana hullulta maailmalta, kuin minään sekopäiden bailauspaikkana.> >>Tässä maailmassa ei ole minkäänlaista oikeutta, ei minkäänlaista syyn ja seurauksen lakia, parhaimmin pärjää hyötymällä toisten hädästä ja käyttämällä epäsuoria keinoja. Opportunismi ja moraalinen selkärangattomuus ovat yleensä parempi idea kuin rehellisyys tai sitten suoranainen väkivalta. Oman lapsensa haukkuminen näsäviisaaksi nirppanokaksi ei kyllä anna vanhemmista kovinkaan mairittelevaa kuvaa.>Itse sain tavallaan vapaan kasvatuksen, minua ei sen enempää tuettu, kuin mollattukaan, eikä vanha sielu ehkä paljon muuta tarvitsekkaan, kuin saada olla omassa rauhassaan, omiaan touhuten.> Mutta mulle taitaa riittää tällä kertaa "Smoke on the Waterin" soittaminen sähkiksellä Kaikki maailman kitarakaupat, täältä tulee "painajaisenne", joka tulee ja rämpyttää kiusaksenne puolituntia putkeen Smoke on the Wateria! No, oon mä opetellut pari muutakin vähemmän tunnetumpaa biisiä soittamaan. ; -)>Onhan näitä psykopaatin mulkeroita, minkä asian ihan psykiatriakin on todennut. Psykopaatin ominaisuudethan ovat juuri niitä mitä nykyajan työelämä perään kuuluttaa.> >>Kyllä, mutten ollut lainkaan niin paha kuin mitä itse ajattelin olleeni, ja olin saanut enemmän hyvää kuin pahaa aikaan. En väheksy kokemaasi, mutta oman kokemukseni mukaan todellisia mulkeroita olisi ehkä 10% ihmisistä. Huono juttu jos olet joutunut tuon 10% piirittämäksi. Pirullista suorastaan, etten sanoisi!

... kirjoitti:

>>Ehkä sellaista ihmistä, joka todellakin uskoo, että ihmisen on synnyttävä tänne niin kauan yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes kaikki eri ihmiskohtalot on koettu, niin paremmat, kuin huonommatkin kohtalot.>Reinkarnaationisti näkee kaiken ihmisen huonoimmankin toiminnan vain ikään kuin sielun keskeneräisyytenä, aivan kuin aikuinen näkee lapsen, joka asioita opetellessaan tekee jatkuvasti virheitä. Eikä aikuinen ole huolissaan tästä lapsen tavasta oppia, ellei lapsi nyt aivan hulluja saa päähänsä ja kuvittele vaikka osaavansa lentää. Aikuinen myös pystyy muistamaan omasta lapsuudestaan vielä ihan saman oppimisen mallin.>Hard Core-reinkarnaationisti taas eroaa muista reinkarnaationisteista ehkä siinä, että hän uskoo olleensa todellakin ihan samanlainen ja tehneensä ihan samat epäonnitumiset, kuin onnistumisetkin, kuin kaikki muutkin. Hän uskoo myös joutuneensa sovittamaan karmansa ja sovittavansa sitä viimeiseen inkarnaatioonsa asti>Jälleensyntyminen ei ole kuitenkaan mikään sadistinen asia, vaan kun olemme jonkin kovan kohtalon jo kokeneet, niin silloin samaa kohtaloa ei tarvitse enää uudelleen kokea. Asia ei tietenkään ole aivan yksinkertainen. Sama asia voi toki toistua eri elämissämme, kuten esim. sota, mutta kerran sodan kauhut jo kokeneena, me selviämmekin toisesta sodasta helpommin.> Eka sotakokemuksemme saattoi olla sellainen, jossa kuolimme, mutta seuraavassa sotakokemuksessamme selviämmekin sodasta jo ehjin nahoin, ja ilman suurempia henkisiä traumojakaan.> Ehkä olemme jopa jonkinsortin sotasankarikin.>Saatamme olla ehkä voittoisa kenraalikin, jonka ei tarvitse enää etulinjassa sotaa itse kokea.>HC-reinkarnaationisti uskoo, että jälleensyntymä ja karma säädetään "taivaasta" käsin, ja se on peräisin Jumalasta itsestään, ja siksi aina rakkaudellinen ja armollinen tapa kasvattaa sielut olemaan "ihmisiksi" ja lopulta tehdä ihmissieluista "taivaskelpoisia".

Lue lisää

KIrjoitukseni ei ollut varsinaisesti kohdistettu sinulle, vaan "nimettömälle kokijalle", mutta tottakai saat sitä kommmentoida niin halutessasi.

Minusta maailmassa on aika paljon kaikenlaista opittavaa ja paljon erilaisia ihmiskohtaloita. Aivan riittävästi usean elämän tarpeisiin. Joitain niistä kerrataan paljonkin, mutta osa opitaan mielestäni lähes kerrasta poikki menetelmällä.

En ole kyllä vielä tavannut ihmistä, joka olisi heti ensimmäisellä kerralla osannut soittaa pianoa, ilman opettelua, tuosta noin vain. Oppiakseen soittamaan on täällä lahjaikkaimmankin kerrattava valtava määrä erinäisiä asioita. Sanotaan, että lahjakkuuskin on 90% rankan harjoittelun takana.

Mielestäni rankimmat opetukset yleensä opitaan tehokkaimmin. Helpot opetukset taas unohdetaan nopeammin, kuten juuri vaikka pelkkää koetehtävää opeteltavat kirjatiedot.

Minusta ei kyllä ole oikein järkevää verrata liikaa maallista maailmaa sielun maailmaan. Vaikka uskonkin, että "Niin alhaalla, kuin ylhäälläkin", en ottaisi sitä kuitenkaan aivan kirjaimellisesti.

Emmehän me yleensä edes muista eläneemme täällä aikaisemmin. Suurin osa ihmisistä taitaa kuitenkin olla jonkin sortin uskovaisia, jotka eivät usko reinkarnaatioon ja karmaan. Jälleensyntymä on mielestäni täysin eri asia kuin joku ihmeen drilli, vaikka varmaan joskus pientä yhtäläisyyttä esiintyykin.

Puhut mielelläsi kouluajoistasi, ja siitä kuinka lukiossa asiat olivat vähän paremmin. Väitteesi siitä, että ihminen olisi viisaimmillaan ja alykkäimmillään 17-19 vuotiaana hieman hymyilytti itseäni. Q esitti asiata muutaman hyvän huomion, joita en tässä nyt enää viitsi toistaa.

Suomen koulujärjestelmä on kuitenkin aika kaukana "kosmisesta koulujärjestelmästä", vaikka taas tietysti varmasti jotain yhtäläisyyttäkin esiintyy.

Jopa minä, jonka ÄO aikanaan arvioitiin olevan vain 128, vaikka toki nuorena miehenä vähän "heitinkin" mielisairaalassa koko testin lekkeriksi, käsitän, että sinä olisit tarvinnut koulussa aivan toisenlaista oppimismenetelmää, estämään turhautumista. Ihmetyttää vain tämä suuri riippuvuutesi koulujärjestelmästä. Asioitahan voi opetella ihan ominkin päin. Tietysti sellaisesta ei anneta korkeita arvosanoja egoa pönkittämään. Ei kai asioista aidosti kiinnostunut ihminen mitään arvosanoja edes kaipaa? Hänelle riittää se mitä on tullut pään sisään kerättyä enemmän, kuin se mikä näkyy "hienoina" asioina meistä ulospäin.

Tietysti jos haluaa kovasti muiden ihmisten arvostusta, niin sen saa toki helpommin, kun voi asettaa hienoja todistuksia itsestään heidän eteensä. Uskoisin, että maailmassa on myös paljon "itseoppineita" ihmisiä, jotka menestyvät loistavasti. Monet nuoret esim. ovat opetelleet tietotekniikkaa omin päin ja ovat arvostetuissa alan tehtävissä. Moni maailmankuulu taiteilija ja muusikkokin on itseoppinut. Minä ainakin saan nautintoa opettelemalla itse asioita, vaikka en siitä seksiä, rahaa ja vaikutusvaltaa saisikaan.

Ymmärrän kyllä osasi herkkänä älykkönä, joka on kokenut paljon lannistamista. Ja kun sinulla on takanasi, ilmeisesti sitten jopa oman henkilökohtaiseen "alueesi" loukkaamista lapsuudessa, niin tunnen kohtaasi suurta sympatiaa. Vaikka kyse ei olekkaan mistään sukupuoliasiasta, niin minua ainakin surettaa nimenomaan naisiin kohdistuva väkivalta sen kaikissa muodoissaan. Lisäksi se asia, että naisen ensisijainen ominaisuus on olla hyvännäköinen ja muu tulee sitten siihen "bonuksena". Jos olisinkin nyt nainen, niin olisin luultavasti pahansisuinen feministi tai joku muu naisten asioiden ja oikeuksien "ajaja". Naisilla on vielä säännölliset "verilöylynsä" kestettävänänsä.

Miehenä saa edes vielä jotenkin olla kalju kaljamaha, tai vastaava, ilman sen suurempia omantunnontuskia. Tietysti vanhetessa se itsekriittisyyskin yleensä vähän helpottaa. Nuorena tosin soisi ihmisten kokevan itsensä ulkoisesti kauniina, tosin kauniitkin usein valittavat, että ei ole heidänkään osa niin helppoa, kuin voisi aluksi kuvitella. Kauneus on kuitenkin myös aina katsojan silmässä. Tiedän muutaman naisen, jotka ovat omasta mielestään vähän rumempia, mutta minun silmissäni ihan nättejä. Minulla kun on tapana katsoa myös sisäistä kauneutta, joka vaan iän myötä lisääntyy. Ei siis mitään niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin.

Ehkä naiset tarvitsevat romantiikkaa ja huomiota vähän miehiä enemmän, ja sekin on kovin surullista, jos nainen elää itsenäisesti, mutta täysin yksinäisesti. No, kaikki ovat ennen kaikkea yksilöitä, koetetaan välttää liikaa yleistämistä. ; )

>>Samoin oppimisen ehtona on aina se, että oppi tuottaa positiivisia tuloksia ja että sen jälkeen kokee onnistuneensa. Ihminen, joka kokee jatkuvasti pelkkiä takaiskuja, vastoinkäymisiä ja kärsimyksiä, ei opi yhtään mitään. Hän päinvastoin vain katkeroituu ja pyrkii kätkemään kynttilänsä vakan alle. Takaiskut tekevät ihmisen pelkuriksi ja saavat hänet välttämään riskinottoa.>Minä en olekaan HC-reinkarnationisti. Minä TIEDÄN, että anteeksiantamuksen laki menee karman lain edelle. En myöskään usko kostoon enkä pidä kostolle pohjautuvaa oikeutta mitenkään korkeatasoisena. Koska Jumala on Rakkaus (ja myös Viisaus), kosto on niinsanotusti out of question. >Eiköhän se kuitenkin ole niin, että kokenut ihminen selviää sellaisesta sodasta helposti, mihin viisas ei koskaan joudu. En pidä sotaa mitenkään tavoiteltavana tai ihannoitavana asiana. Se on tiivistettävissä täsmälleen neljään sanaan: kylmä, nälkä, väsymys ja pelko. Fiksu ihminen lähtee juoksemaan ja kovaa siinä vaiheessa, kun sodan merkit ovat ilmassa. >Ihminen, joka selviää sodasta hengissä ehjin nahoin ilman suurempia henkisiä traumoja, on joko luonnehäiriöinen, tunnevammainen tai sitten huoltoportaan jannu, jonka ei ole koskaan tarvinnut kokea itse taistelua. Sodasta ei tule ehjin nahoin kotiin kukaan. Ne, jotka eivät vammaudu fyysisesti, vammautuvat sielultaan. En tajua sitä, miten miehet ihannoivat sotaa ja romantisoivat sen. >Ne sankarit löytyvät kaikki sankarihaudoista. Todelliset sankarit ovat pääsääntöisesti eri heput kuin ne, ketkä keräävät mitaleja ja ylennyksiä. Ja parhaimmin ja ehjimpänä sodasta selviää sillä, että hankkiutuu tehtäviin, joissa ei joudu taistelutoimialueelle. >Ei ole ainut. Se vain on nopein. Mutta koska muitakin keinoja on, haluaisin seuraavaksi kokeilla jotain muuta. Tänne turhautuu.

... kirjoitti:

>>En näkisi karman lakia minään kostona. Ajatellaan vaikkapa massamurhaajaa, joka tappaa elämänsä aikana 10 ihmistä. Hammurabin lain mukaan toimiva karmanlaki tarkoittaisi, että hänen pitäisi kuolla kymmenessä seuraavassa elämässään itse väkivaltaisesti murhan kohteena.>Tosin lohdutuksen sanoina voisin taas mainita, että sittenpähän on sekin koettu ja tuskin tarvitsee enää samaa kokea.>Kannattaisi uskoa johonkin muuhun jos tällainen asia hirvittää, ja monethan uskovatkin johonkin aivan muuhun ja ehkä hyvä niin.>Toistat jatkuvasti tätä "kaksi vääryyttä ei saa aikaan yhtä oikeutta". Ihmistä ei siis tulisi rangaista väärästä teosta?> Minusta ainakin on oikein tuomita murhaaja teostaan vankilaan.>Ja jos tuolla murhaajalla on vähänkin omaa tervettä itsetuntoa jäljellä, niin hän myös ymmärtää ja hyväksyy tämän rangaistuksensa. Juju onkin siinä, että kun ihminen itse ymmärtää teonsa laadun, niin hän haluaa myös sen itse sovittaa.>Uskon, että sielumme ei kavahda ennen syntymäänsä valitessaan itselleen kovankin karmallisen kohtalon. Sielu pyrkii tasapainoon itsensä ja muiden sielujen kanssa ja välillä tuo tasapaino vaatii kovankin koulun.>Kertomus symboloi tavallaan samaa tilannetta, kun Jumala luo sielumme, joka on alaston, tai oikeammin vielä kokematon, ja siksi sielun on synnyttävä maanpäälle kokemaan "hyvän ja pahan tiedonpuu" omakohtaisesti. Tässä vaiheessa karmaa ei tietenkään vielä ole tämän sielun kohdalla olemassakaan, vaan olemassa on pelkästään vapaa tahto valita hyvä tai paha. Ja sielu sitten syntyy maanpäälle ja huonoilla valinnoillaan sitten aiheuttaa itselleen karmaa ja sitten koko "soppa" onkin valmis. Siinä sitten synnytään uudestaan ja uudestaan, tehden välillä hyvää, välillä pahaa, kunnes olemme maistaneet jokaista "hyvän ja pahan tiedon puun" hedelmää.>Miksi karma sitten ei ole jo aikoja sitten loppunut? Siksi koska tänne on saapunut koko ajan lisää uusia, kokemattomia sieluja, jotka aikaansaavat karmaa, niin että mikään auringon alla ei näyttäisi olevan uutta.>Ehkä jo arvaatkin mitä aion tässä sanoa? Mitä siis sanotaan sodalla keinottelijoiden "loppuyhteenvedoissa"?>Tuskin tarvitsee sitä tässä kirjoittaa, etköhän sinäkin sen itsekkin keksi? Maanpäällä ehkä onnistumme kusettamaan koko ihmiskuntaa, mutta kuolemamme jälkeen eteemme laitetaan kylmät faktat.> Sodasta hyötyneet "loiset" tulevat saamaan karmansa mukaisen kohtalon. Eräässä jälleensyntymää käsittelevässä kirjassa sanottiin, että 1. maailmansodan aikaan eräs liikemies oli hyötyäkseen taloudellisesti, pitkittänyt tarkoituksella alueella käytyjä taisteluja ja aiheuttanut itselleen aika raskaan karman.>Varsinaisia nilviäisiä oli siis kovin vähän? Mielestäni puhut tässä itseäsi hiukan pussiin, kun käsittääkseni olet ollut usein kirjoituksissasi sitä mieltä, että suurin osa ihmisistä nimenomaan olisi varsinaisia mulkeroita ja nilviäisiä.>Natsien hitaasti hirttäminen oli tietenkin sadistinen toimenpide. Ehkä sillä osa näistä hirtetyistä sovittanut samalla jo vähän "etukäteen" karmaansa? Ehkä kova kärsimys "boostaa" karmaa, niin ettei tarvitse enää vuosikausia kitua seuraavassa elämässään? >Kumpi on sitten pahempi? 30 minuuttia hirressä, kuin 30 vuotta vankilassa tai mielisairaalassa?><

Ovatko ne mielestäsi yhteismitallisia? Minusta eivät.

Muistutan, että on tärkeää, missä mielentilassa lähdemme rajan toiselle puolelle. Jos lähdemme sinne katkeroituneina, vihaten ja lipeänkitkerinä, on varmaa, että tulevaisuutemme silläpuolen on helvetillinen. Kiduttajat kirjaimellisesti ajavat uhrinsa helvettiin. Ja kärsimys, vääryydet, epäoikeudenmukaisuudet, kiusaaminen, öykkäröinti ja väkivalta synnyttävät puolestaan katkeroitumista ja vihaa. Mitä hyötyä on tulla tänne maailmaan, kokea tuo kaikki, katkeroitua - ja joutua samalla eroon Jumalasta? Voin vastata, ettei yhtään mitään.

On turhaa toivoa luterilaisittain, että "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat". Pikemminkin nyrkkisääntö on, että "taivaallinen tämänpuoleinen, taivaallinen tuonpuoleinen" ja "helvetillinen tämänpuoleinen, helvetillinen tuonpuoleinen". Tuosta nyrkkisäännöstä voi johtaa sen, ettei kärsimys lopultakaan sellaisenaan tuota kuin vahinkoa.

Ja juuri tämän takia haluan sanoa "kiitti, mulle riitti". Koska olemme hengessä paljon vahvempia kuin ikinä ruumiissa ja koska kykenemme luomaan itsellemme juuri sellaisen tuonpuoleisen kuin haluamme, mitä pahemmin täällä maan päällä joutuu kärsimään ja mitä pahemmin se katkeroittaa, sitä todennäköisimmin tuonpuoleinen tulee olemaan todella helvetillinen paikka. "Herra on herra helvetissäkin", sanotaan. En enää halua ottaa tämän kaiken jälkeen sitä riskiä, että joutuisin entistä pahempaan jamaan, katkeroituisin oikein kunnolla ja joutuisin eroon Jumalasta. Haluan kertakaikkiaan nyt kokeilla jotain muuta.

>>Ehkä oli ovela heppu tämä Levi? Ryhdyin tässä kapoksi, jotta maailma saisi tietää. No, mikä ettei! Kai hän edes kohteli muita vankeja hyvin, aina kun natsin silmältä välttyi?>Onneksi sota ei ole vallitsevin tila maailmassamme.>Ehkä se onkin helppoa, koska olemme kaikki "rikollisia">Kommunistit tekivät omat kamaluutensa, mutta muistat kait, että historian kirjoittavat aina yleensä voittajat. Historiaa, historiaa... ; )>Jumala siis rakastaa keskinkertaisuutta? Jumalalla on siis omat "lempilapsensa"? Eikös kohtaamisesi Jumalan kanssa tämän enempiä sinua viisastuttanut?>Vastasin tähänkin aiemmin. Siksi koska nuo murhamiehet eivät ole enää samoja sieluja, vaan nuorempia, vielä kokemattomia sieluja, jotka vasta ovat "oppimassa" murhaamisen "läksyään".>Juju onkin jälleensyntymässä siinä, että emme me muista enää tulevassa elämässämme vääriä tekojamme.> >>Uskotko sinä siihen, että kaksi vääryyttä tuottaa yhden oikeuden? Jos murhaajalla on omatunto, hän hyväksyy yleensä myös rangaistuksensa.>Tietysti joskus sielu saattaa todellakin haluta "kiihdyttää" kehitystään ja valita erittäin dramaattisen kohtalon itselleen. Rohkea ehkä sitten valitseekin kunnon hetkellisen ja kuolettavan liekinheittimen tulen, kun pelkuri taas haluaa kärsiä "pienellä liekillä" hiljalleen käristyen. Kumpi sitten on parempi? Ehkä rohkeus aina jotenkin "taivaassa" palkitaan tai sitten siellä ei mitään rohkeutta/pelkuruutta edes enää tunneta!>Pitää nyt muistaa, että sieluilla on ennen tänne syntymää valtaisa ymmärrys ja tieto historiasta ja ehkä tieto jopa tulevaisuudestakin. Karman määräämä rangaistuskin on siksi tarkoin ja viisaasti suunniteltu, sillä suunnittelijoilla on ollut todellakin sellaista tietoa käytettävänään, mistä maanpäällä ei uskalleta edes uneksia. >Sielujen peli on välillä hyvinkin raakaa, mutta henki kokee asiat ihan erilailla ollessaan kehosta vapaa. Ajalliset, kehossa koetut rankatkaan jutut eivät ole hengen mielestä paljon muuta, kuin meille tavallisille ihmisille ovat öiset painajaisemmekaan. Herätessämme ne ovat ohitse.>Minä en usko, että kaikki elämämme olisi samaa paskaa. Jos olisi, niin aika sadistisia olisivat kaikki täällä, aina Jumalaa myöten. Olet kohdannut Jumalan, etkä käsittääkseni mitään kosmista "mulkeroa"? Tietysti ketään ei vielä opi ihan yhden tapaamisen perusteella perinpohjin tuntemaan, mutta jonkin ensivaikutelmanhan ainakin saa, sekin saattaa aina välillä toki pettää. ; )>Tällaisissa keskitysleirijutuissa on vielä sekin erikoisuus, että tällainen kärsimys on todella kollektiivista. Itse puhut mielellään ihmisen laumakäyttäytymisestä. Laumassa kärsimyksen kokemus muuttuu, kun huomaa kuinka niin monet muutkin kärsivät siinä aivan vieressä lähellä. Joskus todettiin, että itsemurhatkin vähenivät lamakauden aikana, jolloin muillakin meni huonommin, kuin vain itsellä ja sitten kun lama jälleen taas hellitti, niin itsemurhaluvut kääntyivät taas takaisin nousuun.>Väitetään vielä, että sielujen samanaikainen kärsimys, jopa samanaikainen kuoleman kokeminen lujittaisivat sielujen välejä. Kun toinen ihminen kuolee käsivarsillemme, niin kokemus on ehkäpä yksi kaikkein lujittavimmista kokemuksistamme ikinä.>Pitää toki pääsääntöisesti paikkansa, että ihminen kasvaa tasapainoisemmaksi saadessaan kokea onnistumisia, hyväksyntää ja kannustusta. TV2:lta tulee ohjelma "Punainen lanka" jossa on aika usein vieraina ihmisiä, jotka ovat paljon saaneet kokea tätä "kolikon" toistakin puolta, ja aika monet heistä ovat silti selvinneet täällä hyvin. Viimeksi oli muistaakseni nainen, jolla oli takanaan pitkä päihde- ja väkivaltakierre ja hänestä sai ainakin kuvan todellisena "voittajana".> Aika monet haastatelluista ovat usein pohtineet kärsimystä ja tulleet kaikki lähes samaan johtopäätökseen, että kärsimys on todellakin tehnyt heistä hieman nöyrempiä ja viisaampia ihmisiä.>Moni historian suurmieskin on ollut orpolapsi ja vaikka mitä ja minusta sellainen vain tekee ihmisestä vieläkin "katu-uskottavamman".>Itse kuulun työttömänä myös heihin, jotka "eniten" täällä kärsivät.. Kuitenkaan en näe asiaa ihan niinkään. Kerran otti päähän, kun joku "uskovainen" tuli kadullaa selittämään., että "juu, sä oot ihan sen näköinen, että tartteet Jeesusta elämään!">Emme ole saaria ja vaikka jättäisin tämän maailman kuoltuani ja jäisin ikuisiksi ajoiksi "Isukin" luokse, niin luultavasti ajattelisin kaikkein menneiden elämieni ihmisiä.>Minulla on lapsia ja ymmärrän erittäin hyvin, ettemme ole mitään "saaria". Jossain vaiheessa on kuitenkin päästettävä irti ja antaa lasten kasvaa itsekin itsenäisiksi. Voin tehdä parhaani heidän "tiensä" tasoittamiseksi, mutta heidän puolestaan en voi heidän elämäänsä täällä elää.> Jos jälleensyntymä pitää paikkaansa, niin voi mahoton sitä sielujen määrää minkä on niissä kohdannut, ja ainahan nuo kohtaamiset eivät ole päättynyt kovinkaan onnellisissa merkeissä.>Muut ihmiset opettavat meitä rakastamaan heitä, kuten "Isukkimmekin" meitä rakastaa. Se ei vaan tapahdu ihan hetkessä, eikä se tarvitsekaan, onhan meillä "ikuisuus" aikaa, syntyä aina uudestaan ja uudestaan, kunnes olemme kaiken oppineet. Eikä se "ikuisuus" nyt niin kovin kauan tarvitse olla! ;)>Jos keskinkertaisia on eniten, niin kaipa he ovat tänne itselleen sopivaksi kaiken parhaiten järjestäneet, tuskin he Jumalan apua ovat siinä tarvinneet? Se, että mennään enemmistön mukaan, on ehkä parempi kuin mennä vähemmistön mukaan. Ja jos on jo vanhempi sielu, niin osaa mennä jo ihan omankin polkunsa mukaan.>Haluaisit korostaa kovasti älyä, ja olet sitä mieltä, että tunteet ovat pahaksi. Vähän pelottaa moinen ajatus. Totta kai tunteet välillä aiheuttaa paljon riesaakin, mutta niin tekee älykin. Molempia tarvitaan ja oikeassa suhteessa. Kun ihmiset ovat alkaneet liikaa korostamaan älyä, niin surauksena on usein ollut kaikkea kamalaa.>Ymmärrystäsi en ala tässä arvioimaan. Älykkäänä toki ymmärrät maailman menoa, mutta maailman näkeminen pelkkänä murheenalhona tai kosmisena hullujenhuoneena ei oikein kyllä vielä riitä minua vakuuttamaan. Mielisairaaloissakin asusteltuani, voin sanoa, että siellä on välillä paljon rauhaisempaa kuin ulkopuolella. Oikeastaan hullujenhuoneen voisi sanoa toimineen elämässäni paremminkin pakopaikkana hullulta maailmalta, kuin minään sekopäiden bailauspaikkana.> >>Tässä maailmassa ei ole minkäänlaista oikeutta, ei minkäänlaista syyn ja seurauksen lakia, parhaimmin pärjää hyötymällä toisten hädästä ja käyttämällä epäsuoria keinoja. Opportunismi ja moraalinen selkärangattomuus ovat yleensä parempi idea kuin rehellisyys tai sitten suoranainen väkivalta. Oman lapsensa haukkuminen näsäviisaaksi nirppanokaksi ei kyllä anna vanhemmista kovinkaan mairittelevaa kuvaa.>Itse sain tavallaan vapaan kasvatuksen, minua ei sen enempää tuettu, kuin mollattukaan, eikä vanha sielu ehkä paljon muuta tarvitsekkaan, kuin saada olla omassa rauhassaan, omiaan touhuten.> Mutta mulle taitaa riittää tällä kertaa "Smoke on the Waterin" soittaminen sähkiksellä Kaikki maailman kitarakaupat, täältä tulee "painajaisenne", joka tulee ja rämpyttää kiusaksenne puolituntia putkeen Smoke on the Wateria! No, oon mä opetellut pari muutakin vähemmän tunnetumpaa biisiä soittamaan. ; -)>Onhan näitä psykopaatin mulkeroita, minkä asian ihan psykiatriakin on todennut. Psykopaatin ominaisuudethan ovat juuri niitä mitä nykyajan työelämä perään kuuluttaa.> >>Kyllä, mutten ollut lainkaan niin paha kuin mitä itse ajattelin olleeni, ja olin saanut enemmän hyvää kuin pahaa aikaan. En väheksy kokemaasi, mutta oman kokemukseni mukaan todellisia mulkeroita olisi ehkä 10% ihmisistä. Huono juttu jos olet joutunut tuon 10% piirittämäksi. Pirullista suorastaan, etten sanoisi!

Lue lisää

>>No, vaikka kyse olisi yhdestäkin, kyse on silti kostosta, "tit for that" eli potut pottuina. En tiedä, onko se lopultakaan kovin hyvä oikeuskäsitys. >En myöskään näe mitään syytä, miksi jonkin elämistämme olisi päätyttävä murhaan, teloitukseen, tai muutoin väkivaltaisesti tai itsemurhaan.>Eikö se riitä, että ymmärrämme, mitä ne ovat? >Mikä oli tässä pointti? Mitä hyötyä se paha palveli? Oma vastaukseni on, että ei mitään. >Emme ole oppimassa täällä hyvää ja pahaa tai kärsimystä pelkästään sen itsensä takia, vaan kultaista sääntöä ja rakkauden kaksoiskäskyä.>Ymmärrätkö, mitä eroa on sanoilla "kosto" ja "rangaistus"? >Noin 40% kaikista vankeusrangaistukseen tuomituista rikollisista on psykopaatteja. He kyllä ymmärtävät rikoksensa laadun, mutteivät yksinkertaisesti piittaa siitä. Heidän osaltaan erityisestävyyden merkitys on olennainen. >Vaatiiko se koulun vai keskitysleirin? Koska Jumala on Rakkaus, niin ei hän ole mikään psykopaattinen kostajadiktaattori.>Pitääkö jokaista maistaa? >Mutta silti vanhojen sielujen karman olisi pitänyt loppua jo ajat sitten. Siksi haluan toimia niin, ettei minun tarvitse enää palata tänne uudelleen. >Mitä epäitsekkäämpiä ja rakastavampia olemme, sitä pahemmin meidät sotketaan maan rakoon ja mitä kiltimpiä olemme, sitä varmemmin ylitsemme kävellään. Tämä maailma on läpeensä pähkähullu paikka - siitä saa parhaan välittömän palautteen toimimalla psykopaatin tavoin.>Se ei lohduta hänen uhrejaan eikä niitä, keitä hän kusetti, kiristi ja ajoi kuolemaan. Totesin jo, että jos minulla on häntä jotta voisin läpsiä kärpäsiä, niin olisin mieluummin ilman häntää ja kärpäsiä kokonaan.>Ihmisillä on vapaa tahto. Se sotkee piirustuksia tältä osin pahemman kerran.>Se kaikkein oudoin ristiriita on siinä, että TIEDÄN että Jumala on Rakkaus, ja TIEDÄN, että tämä maailma on juuri sellainen kuin sen pitääkin olla, mutta olen TURHAUTUNUT>Tämä ei pidä paikkaansa. Suomessa on aina ollut hyvin korkea itsemurhakuolleisuus, ja itsemurhaluvut nousivat vuoteen 1990 asti, jonka jälkeen ne ovat laskeneet tasaisesti. Vuoden 1986 taso saavutettiin vasta 1998.>Ei pidä paikkaansa. Keskitysleirit tekivät ihmisestä aivan puhtaan elukan. Kun toinen ihminen kuolee käsivarsillemme, keskitysleireillä se kokemus on täysin banaali, rinnastettavissa rotan kuolemaan. Levin ja Elie Wieselin sanoin Auschwitz oli "anus mundi", maailman peräsuoli. Hyvää lukemistoa aiheesta on myös Aleksandr Soltshenitsynin "Vankileirien saaristo". >Mutta jokaista voittajaa kohden tällaisissa lähtökohdissa on kymmeniä, ehkä satakin, häviäjää. Siksi keskiarvo on hyvin huono.>Miksei koskaan haastatella niitä, jotka kärsimys on musertanut ja nujertanut täysin? >Mutta siitä joutuu maksamaan kalliin hinnan. Minulla se merkitsi täydellistä sosiaalista eristämistä. Lauman ulkopuolelle jääminen ja ilman sosiaalisia suhteita, seurustelukumppania, puolisoa, ja ihmissuhteita jääminen on hinta siitä, että saa olla oma itensä. Nuorena olin valmis maksamaan sen hinnan. En ole enää vanhempana varma, kannattiko se maksaa. >Näinhän tuo on. Siksi olisin itsekin täysin kelvoton äiti.>Koska itse en saanut, en halua tulla tänne enää ottamaan riskiä siitä, että joudun kokemaan sen kaiken taas uudelleen. >Barree-otteen osaamisella pääsee pitkälle, ja kun osaa barree-E:n ja barree-A:n (ja vastaavat mollit sekä septimit), niillä pääsee pitkälle. Plus sitten nupit kaakkoon ja fuzzi päälle. Jollet aio soittaa progea, niin tuo on oikeastaan kaikki, mitä tarvitset. >Mutta sitä on vaikeaa, ehkä mahdotonta, oppia, jos on jotunut kokemaan koko lapsuutensa ja nuoruutensa tylyttämistä, syrjintää ja suoranaista vainoa. Jotta ihminen voisi oppia rakastamaan itseään, häntä itseäänkin on rakastettava. Riittävän aikaisessa vaiheessa - muutoin koko elämä on pilalla siltäosin.

-Q- kirjoitti:

>aatteensa ja ideologiansa eivät vielä ole luutuneet ja hän ajattelee järjellään tunteittensa sijaan

Päinvastoin. Kukaan tai mikään ei ole niin mustavalkoinen ja itsepäisesti omaan ideologiaansa takertuva kuin semmoinen parikymppinen tyllerö tai poitsu. On näitä nähty, ja samanlainen taisin olla itsekin (oppina lähinnä teosofia silloin).

Ja se kaikki paatoksellisuus mikä parikymppisestä irtoaa, ei siinä mitään järkeä ole, pelkkää tunteenpaloa vain.

Se minkä vuoksi oletat että opintonsa päättävät ihmiset ovat älykkäimmillään johtuu varmaankin siitä että juuri silloin ihmiset ovat pumpanneet itsensä täyteen kaikenlaista tietoa ja oppia. Mutta kun ei se tieto tunnu siellä päässä pysyvän; olen kuullut tapauksista jotka ovat pumpanneet tiedot päästään koepapereille ja ilmoittaneet sen jälkeen että nyt heidän ei tarvitse tietää eikä muistaa enää YHTÄÄN MITÄÄN tästä eteenpäin.

Eikä tieto todellakaan ole viisauden väärti. Viisaus syntyy että ihmisellä on repertuaarissaan asioita joita vertailla keskenään. Näitä kertyy lähinnä omista kokemuksista, kuin sitten tietysti myös opiskelemalla itse ominpäin. Ei kannata liikaa tuijottaa siihen mitä oppilaitoksissa tuputetaan.

Tietäminen on vähän kuin olisi jemmannut kasan palikoita päähänsä, mutta vasta viisaus saa ne palikat järjestymään jonkinlaiseen hyödylliseen järjestykseen. Muutoin on vain pelkkä läjä palikoita joita voi käännellä ja väännellä ja tarkastella joka kantilta, mutta ei opi yhtään mitään ja lopulta vain tulee turhautuneeksi, vihaiseksi ja onnettomaksi.

Omalla kohdallani olen esim. joutunut vanhemmiten tiukasti erittelemään katsomuksellisen aineiston harrastuksellisesta aineistostani. Vaikka olen syötävän kiinnostunut kaikenlaisista avaruusjumalateorioista, minun on vaan pakko uskoa että ei niistä mitään katsomusta, USKOA, voi sellaisenaan repiä. Katsomukseni on muuttunut aina vain abstraktimmaksi, ja katsomukselleni ei ole mitään väliä sillä onko täällä Maassa huininut jotain avaruuden väkeä tai onko ollut Atlantistakaan. Ne kaikki ovat vain teoriaa tai mielessä jännästi pyöriteltävää matskua, mutta niihin ei voi turvata kun hahmottaa sitä että mistä tulemme, minne menemme, mitä olemme todella ja säilyykö tietoisuus kuolemassa.

Olen joutunut myös irrottamaan masennustaipumukseni katsomuksestani; se mitä minä koen kun olen epätoivoinen ei ole mikään absolut totuus elämästä. Se on vain tunnepitoinen yhteenveto siitä miltä minusta tuntuu sen johdosta mitä olen lapsena kokenut ja millainen persoona on kehittynyt tässä elämässä ja aiemmissa... Mutta se ei ole mitään pysyvää. Vaikka eläisi 10 kurjaa elämää, niin SEKÄÄN EI OLE VIELÄ MIKÄÄN PYSYVÄ TOTUUS. Ei ole välttämättä mikään prinsessaelämäkään totuus. Totuus on kaikki ja ei mitään. Pahat ja hyvät asiat eivät ole sen painokkaampia kummatkaan. Itse kaipaan lähinnä tasapainoa ja kultaista keskitietä, kaiken äärimmäisyyksiin menevän vouhottamisen sijaan (ja on näitä elämiä riittänyt joissa on tullut vouhotettua...)

Lue lisää

>>Päinvastoin. Kukaan tai mikään ei ole niin mustavalkoinen ja itsepäisesti omaan ideologiaansa takertuva kuin semmoinen parikymppinen tyllerö tai poitsu.>Ja se kaikki paatoksellisuus mikä parikymppisestä irtoaa, ei siinä mitään järkeä ole, pelkkää tunteenpaloa vain.>Se minkä vuoksi oletat että opintonsa päättävät ihmiset ovat älykkäimmillään johtuu varmaankin siitä että juuri silloin ihmiset ovat pumpanneet itsensä täyteen kaikenlaista tietoa ja oppia. Mutta kun ei se tieto tunnu siellä päässä pysyvän; olen kuullut tapauksista jotka ovat pumpanneet tiedot päästään koepapereille ja ilmoittaneet sen jälkeen että nyt heidän ei tarvitse tietää eikä muistaa enää YHTÄÄN MITÄÄN tästä eteenpäin.>Eikä tieto todellakaan ole viisauden väärti. Viisaus syntyy että ihmisellä on repertuaarissaan asioita joita vertailla keskenään. Näitä kertyy lähinnä omista kokemuksista, kuin sitten tietysti myös opiskelemalla itse ominpäin. Ei kannata liikaa tuijottaa siihen mitä oppilaitoksissa tuputetaan.>Olen joutunut myös irrottamaan masennustaipumukseni katsomuksestani; se mitä minä koen kun olen epätoivoinen ei ole mikään absolut totuus elämästä. Se on vain tunnepitoinen yhteenveto siitä miltä minusta tuntuu sen johdosta mitä olen lapsena kokenut ja millainen persoona on kehittynyt tässä elämässä ja aiemmissa... Mutta se ei ole mitään pysyvää. Vaikka eläisi 10 kurjaa elämää, niin SEKÄÄN EI OLE VIELÄ MIKÄÄN PYSYVÄ TOTUUS.

... kirjoitti:

>>Päinvastoin. Kukaan tai mikään ei ole niin mustavalkoinen ja itsepäisesti omaan ideologiaansa takertuva kuin semmoinen parikymppinen tyllerö tai poitsu.>Ja se kaikki paatoksellisuus mikä parikymppisestä irtoaa, ei siinä mitään järkeä ole, pelkkää tunteenpaloa vain.>Se minkä vuoksi oletat että opintonsa päättävät ihmiset ovat älykkäimmillään johtuu varmaankin siitä että juuri silloin ihmiset ovat pumpanneet itsensä täyteen kaikenlaista tietoa ja oppia. Mutta kun ei se tieto tunnu siellä päässä pysyvän; olen kuullut tapauksista jotka ovat pumpanneet tiedot päästään koepapereille ja ilmoittaneet sen jälkeen että nyt heidän ei tarvitse tietää eikä muistaa enää YHTÄÄN MITÄÄN tästä eteenpäin.>Eikä tieto todellakaan ole viisauden väärti. Viisaus syntyy että ihmisellä on repertuaarissaan asioita joita vertailla keskenään. Näitä kertyy lähinnä omista kokemuksista, kuin sitten tietysti myös opiskelemalla itse ominpäin. Ei kannata liikaa tuijottaa siihen mitä oppilaitoksissa tuputetaan.>Olen joutunut myös irrottamaan masennustaipumukseni katsomuksestani; se mitä minä koen kun olen epätoivoinen ei ole mikään absolut totuus elämästä. Se on vain tunnepitoinen yhteenveto siitä miltä minusta tuntuu sen johdosta mitä olen lapsena kokenut ja millainen persoona on kehittynyt tässä elämässä ja aiemmissa... Mutta se ei ole mitään pysyvää. Vaikka eläisi 10 kurjaa elämää, niin SEKÄÄN EI OLE VIELÄ MIKÄÄN PYSYVÄ TOTUUS.

Lue lisää

Tukahdutetaan...? Hm, no enpä enää ihmettele nimim. Beon ajatuksia siitä että buddhalaisuus on väkivaltainen uskonto. Itse puolestani en kauheammin pidä gnostilaisiksi itseään kutsuvien tarpeesta puhua itsensä "kuolettamisesta".

Olen samaa mieltä buddhalaisuuden kanssa sikäli että kärsimys selvästikin syntyy takertumisesta. Ei halua luopua itselleen rakkaista asioista, eikä ennenkaikkea halua luopua "onnesta" ja onnen tavoittelusta.

Onnen tavoitteleminen pyörittää ihmistä oravanpyörässä juoksemassa, hän ei ikinä voi mieltää omaavansa juuri NYT kaiken mitä hän ikinä voi tarvita (=oman itsensä!) koska hänellä on koko ajan se onnen tavoittelu mielessä.

Ehkäpä joskus kun meiltä "otetaan" pois jotain hyvää, tarkoitus olikin oppia arvostamaan sitä asiaa. Hannuhanhet eivät osaa arvostaa yhtään mitään, sillä heillähän on luonnostaan kaikki aina ollut hyvin. Maailmankaikkeudella on kyllä aikaa vaikka ikuisuuksia, joten jos vasta seuraavassa elämässä tajuamme että emme osanneet olla iloisia ja kiitollisia jostakin asiasta, niin sekin on parempi kuin ei milloinkaan. Ikäväähän tämmöinen kovimman kautta oppiminen tietysti on. Itse en ole tainnut erikoisemmin osata arvostaa ihmisiltä saatavaa rakkautta, koska se on sittemmin aika monessa elämässä ollut oikein kiven takana. Nyt osaan taatusti arvostaa, mutta en minä sitä jää odottelemaan, vaan yritän oppia rakastamaan ITSE kaikkea elävää ja olemassaolevaa.

Tukahduttamiseen en silti usko. Uskon että asiat joita ei koe tarvitsevansa putoavat kyllä luonnostaan tien sivuun. Ei ihminen voi tehdä väkivaltaa itselleen ja pakottaa itseään loikkaamaan kehitystiellään keinotekoisesti eteenpäin semmoiseen ruutuun kököttämään johon hän ei ole vielä valmis.

Ehkäpä tukahduttaminen on väärin käännetty termi, tai jos ei ole, niin sitten se on vanhentunut termi. Kyllähän uskonnotkin käyvät vanhanaikaisiksi, vaikka niiden keskushahmona olisikin valaistunut tyyppi. Tämähän tulee ilmi juuri esim. siinä että me emme pakota itseämme pysymään avioliitossa vain koska Jeesus sanoi että ei saa erota. Newagelaiset sanovat että ihmiset kehittyvät henkisesti nykyään niin nopeasti, että yhden kumppanin kanssa ei välttämättä pysty kulkemaan kovin pitkää matkaa. Tämä väistämättä johtaa eroihin, ja sitten ihmiset syyttelevät itseään ja murehtivat että mikseivät voineet (väkisin) pysyä siinä mitä heillä kerran oli. Ei mitään tilaa elämässä, ei varsinkaan ihmissuhteita, voi jäädyttää silleen. Lopulta pysyvää ei ole kuin muutos.

Tosiaan on näitä surullisenkuuluisia keski-ikäisiä jotka ovat kuivuneet pystyyn. Tai "antavat periksi". Kyllä minuakin kiukutti kun nuorena diggailemani Hector yhtäkkiä tulee sanomaan jotain että "kai k-uskossa on joku pointti kun sillä on niin pitkät perinteet". Ziisus! Mutta kai hänellä siihen ajatukseensa on omat syynsä, vaikka se minun korvissani kuulostaa petturuudelta. Nuoruuden innostuksessa on hyvät puolensa, mutta keski-ikäisten seestyminen ja heistä parhaimpien kyky olla hötkyilemättä kaikenmaailman vouhotuksista on tervetullut ilmiö ihmiselle joka on koko elämänsä vain tuntenut tuskaa ja murhetta milloin minkäkin asian takia. Ei sen tarvitse mitään pystyyn kuolemista olla.

Varsinkin kirjailijoista on sanottu että heillä aivot pelaavat vanhanakin, ja ihmiset jotka osaavat useita eri kieliä ovat kuulema hyvinkin älykkäitä ja pirteitä vielä eläkeiässäkin. Ihmisen pitää vain aktivoida itse itseään, niin hänessä pysyy tolkku tallella ja uusiakin ajatuksia saattaa syntyä, eikä aivot kalkkeudu.

Jollei se sitten ole vain hyvä juttu että on ihan tööt, kun sittenhän sitä ei murehdi ihan kaikkea mahdollista iloisessa idiootin olotilassaan... Noh, itse en toki vihannekseksi halua. :P

... kirjoitti:

>>Päinvastoin. Kukaan tai mikään ei ole niin mustavalkoinen ja itsepäisesti omaan ideologiaansa takertuva kuin semmoinen parikymppinen tyllerö tai poitsu.>Ja se kaikki paatoksellisuus mikä parikymppisestä irtoaa, ei siinä mitään järkeä ole, pelkkää tunteenpaloa vain.>Se minkä vuoksi oletat että opintonsa päättävät ihmiset ovat älykkäimmillään johtuu varmaankin siitä että juuri silloin ihmiset ovat pumpanneet itsensä täyteen kaikenlaista tietoa ja oppia. Mutta kun ei se tieto tunnu siellä päässä pysyvän; olen kuullut tapauksista jotka ovat pumpanneet tiedot päästään koepapereille ja ilmoittaneet sen jälkeen että nyt heidän ei tarvitse tietää eikä muistaa enää YHTÄÄN MITÄÄN tästä eteenpäin.>Eikä tieto todellakaan ole viisauden väärti. Viisaus syntyy että ihmisellä on repertuaarissaan asioita joita vertailla keskenään. Näitä kertyy lähinnä omista kokemuksista, kuin sitten tietysti myös opiskelemalla itse ominpäin. Ei kannata liikaa tuijottaa siihen mitä oppilaitoksissa tuputetaan.>Olen joutunut myös irrottamaan masennustaipumukseni katsomuksestani; se mitä minä koen kun olen epätoivoinen ei ole mikään absolut totuus elämästä. Se on vain tunnepitoinen yhteenveto siitä miltä minusta tuntuu sen johdosta mitä olen lapsena kokenut ja millainen persoona on kehittynyt tässä elämässä ja aiemmissa... Mutta se ei ole mitään pysyvää. Vaikka eläisi 10 kurjaa elämää, niin SEKÄÄN EI OLE VIELÄ MIKÄÄN PYSYVÄ TOTUUS.

Lue lisää

Onhan vanhemmissakin ihmisissä varsinaisia pässinpäitä, mutta yleinen oma kokemukseni asiasta on, että vanhuus ja viisaus yleensä lyövät kättä. Tietysti liian vanha voi olla jo dementikko.

Puhuit 80-luvusta "meidän nuoruutemme aikana" eli taidat olla sitten meidän ikäisemme? Musiikkimakusikin on vanhempaa perua. Tuo tietomääräsikin viittaa siihen, että et ihan enää mikään noviisi ole. Viisauttakin löytyy, mutta jotenkin tuntuu, että käytät sitä lähinnä itsesi kiusaamiseen. Olet vähän sodassa siis itsesi kanssa, ja pidemmän päälle se ei ole hyväksi.

>>Jos joku haluaa käyttäytyä typerästi, se oikeus hänelle suotakoon. Liian moni neli-viisikymppinen on tällainen tapaus.

-Q- kirjoitti:

Tutultapa tuntuu juu!

Meikäläiskä varsinkin aina väistämättä huomaa tuon tuostakin päätyneensä ajattelemaan asioita reinkarnaation ja karman kannalta, tapahtui AIVAN MITÄ TAHANSA. Se on semmoinen väistämätön juttu mihin sitä vaan uppoaa sen kummemmin että edes huomaakaan... Tietysti jos yrittämällä yritän ajatella että en uskoisikaan "oikein", niin tulee tietysti mieleen että onkohan jonkun Jeesus-fanin vakaa usko siitä että kaiken takana on Jeesus ihan yhtä voimakas ja vakuuttava usko hänelle itselleen kuin oma karmauskoni on minulle. Outo juttu...

Mutta minähän en vaan kykene uskomaan toisin. Siitälähtien kun noin 10-vuotiaana kuulin reinkarnaatiosta, alkukakistelujen jälkeen (hirvitti ajatella että pitäisi kuolla monta kertaa) en ole enää mihinkään muuhun uskonutkaan.

Minulla reinkarnaation ja karman mukana ei tule mitään pakkopullaa uskoa tosissaan hindulaisittain, teosofina, buddhalaisena tms. Toki niissä kaikissa on omat hyvät puolensa. Mielenkiintoista on pähkäillä että mitenkähän se karma sitten käytännössä ilmenee; jotkut New Agessa ovat halunneet siivota koko karman pois ja korostaa sitä kuinka sielu tarkastelee ihan oppimismielessä kaikkia mahdollisia kokemusskenaarioita. Ehkäpä tarkasteleekin, ihan hyvä ajatus sinänsä, mutta jotkut tähän uskovat suorastaan vihaavat karman ajatusta ja sitä mitä en ymmärrä. Kai se on oikeastaan vihaa helvetti- ja kadotus-teemoja kohtaan - kun on k-uskosta rangaistuskeskeisyyksineen päästy eroon, ei haluta mitään "inhottavaa" karmarangaistusta tilalle.

Juuri tässä juhannuksena funtsailin että kun ed. elämässäni mahdollisesti heittäydyin sieltä tornista alas linnassa(?) jossa isännöi hyvä ystäväni, niin tämä itsekäs tekoni jossa vain halusin nopeasti pahasta (tosin vuosikymmenien pituisesta) olosta eroon, enkä ajatellut ystäväni tunteita, saattaapi kostautua. Minulla on yksi läheinen ja rakas ihminen joka saattaa pilata elämänsä, ja raskaalta tuntuu ajatellakaan joutua seuraamaan vierestä hänen "syöksykierrettään", jos hän nyt sen tien valitsee. Mutta saattaa olla että kyseessä on sama ihminen kuin tuo silloinen ystäväni.

Erikoista tosin on että olen jo kaksi ihmistä menettänyt sille että he itsekkyyttään tai taitamattomuuttaan hankkiutuvat ennenaikojaan hengiltä vain koska heillä on "paha" olla. Minä kun en mihinkään triplakarmaan usko, niin ilmeisesti olen sitten itsekkyydelläni aiheuttanut pahaa oloa useammallekin ihmiselle, kenties useammassakin elämässä. (Ja aivan varmasti olenkin!)

Ehkä em. syistä minulle on jäänyt hinku saada edes yksi ainoa ihminen joskus jossakin tajuamaan että hän voi hylätä pahassa olossa vellomisen. Vellonhan minäkin siinä tuon tuostakin, mutta en halua silti antaa periksi! Ja haluaisin muillekin ilmoittaa että teidän ei tarvitse antaa pahalle ololle periksi. Olette ihmisenä enemmän ja mahtavampia kuin paha olonne. Helppoa se ei tietenkään ole taistella epätoivoa vastaan, annoinhan minäkin jo ainakin yhdessä elämässä periksi. En kyennyt näkemään enää ketään muita ihmisiä, itseni vain ja suruni...

***

HC-reinksu ymmärtää että ei ole välttämättä olemassa mitään pohjattomia syntejä joista ei enää ylös nousta, eikä mitään niin yyperihanaa piirrettä ihmisessä ettäkö hän siitä täydelliseksi paukahtaisi (vaikka itse moista luulisi). En tiedä onko valaistuminenkaan oikeastaan mitään täydelliseksi tulemista, ehkä se on ennenkaikkea TÄYTTYMYS, sen havaitseminen että kaikki tarpeellinen on koettu ja nähty ja mitäpäs tässä sitten enää muuta... Voi poistua tai voi yrittää jelppiä muita samaan tilaan, jos näkee että nämä ovat jo balttiarallaa melkein valmiita.

HC ei tunne mitään tarvetta tuomita ketään ihmistä itseään, vaikka teoista sanoisikin että ei noin, ei noin... HC:ta ei hurmata höpöpuheilla kultaisista taivaista; kultainen taivas on TÄSSÄ JA NYT tai ei missään. Se on tietoisuudentila. Turha sitä on johonkin muuhun ulottuvuuteen kaivata, koska sinne ottaa sen oman itsensä sellaisenaan mukanaan, ja jos omassa itsessä on keskeneräisyyksiä, niin sellainen on sitten myös "taivas". (Tätäköhän se tarkoitti kun kerran näin unta olevani taivaassa ja puudeli paskoi sinne, ja ihmettelin että minne kakat pannaan... xD)

Noh, mutta enpäs nyt lätise enempää...

Lue lisää

Heissan -Q-:)

Hyppään tähän väliin vielä vähän kertomaan ajatuksistani kun hiukan liippaset ehkä läheltä omiani.
Itse olen yhdistellyt jonkinlaista maailmankuvaa tuonpeileisesta yhdistämällä asioita kaikista mahdollisista tuntemistani uskonnoista kuten jo kerroin tuolla jossain aiemmin.
Se mikä myöskin vieroittaa minua uskomasta johonkin jonkun joskus antamaan (ja muiden myöhemmin muokkaamaan) yhteen uskontoon sellaisenaa johtuu myös siitä huomiosta, että kaikissa uskonnoissa missä profetioidaan Jumalan ilmoituksia, meditoidaan "näkyjä" menneistä ja tulevista, kanavoidaan tietoa hengiltä/korkeimmalta jne. nämä profetiat ym. ovat joko hyvin yleisluonteisia ja monella tavalla tulkittavissa tai ainakin ne ovat erilaiset eri uskontojen välillä mitä tulee esim. helvetti/taivaskokemuksiin ym.
Ajatellaan nyt vaikka buddhaa joka ei nähnyt taivasta ja helvettiä missään vaan valaistumisen ja yhtymisen jumaluuteen (Jotenkin näin,ei nyt sotkeennuta terminologiaan jos asia tulee ymmärretyksi:))
Muhammed katsoo että taivas ja helvetti on olemassa ja siellä miehet naivat neitsyitä ikuisessa ilossa (miesten taivas?) Maanpäällä saa kostaa ja viholliselle saa kuvitella ja toivoa mitä kaameinta kidutusta helvetissä ja ne kuvailut Koraanissa kyllä voittavat meidän Vanhan Testamentin joka sentään on aika lyömätön sekin. Ja Muhammed siis sai tiedot näyissä.
Ja kyllä se ihan Koraanissa taisi olla se vaimon hakkaamislupakin...

Jeesus taas sanoi että karttakaa tekemästä mitään millä helvettiin joudutte ja voi sitä joka toisen sinne viettelee jne. eli sinne ei pidä ketään toivoa ja muutenkin pitää rakastaa jokaista, vihamiestäänkin ja antaa anteeksi ja kantaa oma ja lähimmäisenkin taakka jne.
Taivaassa ei mennä naimisiin ja ollaan kuin enkeleitä. Eli keskeiseltä osin aivan eri kuin
esim. Buddalla ja Muhamedilla.

Teosofeilla sama juttu. Aivan eri jutut kuin kaikilla em:lla.

Ja kun sitten ajattelee uskontojen sisäisiä ristiriitoja viestien sisällöissä.

Teosofeilla on keskenään aivan erilaisia näkemisiä keskeisistä asioista.
Esim. mestareistakin ja menneistä jaksoista yms.

Kristinuskossa on ilmoituksia ja tietoja korkeimmalta esim.Neitsyt Marian tärkeydestä/ei- tärkeydestä , pelastuksen ehdoista ym. ym. jotka ovat aivan eri eri kirkkokunnille.

Islamissa pyritään pitämään näyt ja ajatukset kurissa mutta toki sielläkin ajatukset hajautuu. Mutta koska pitäydyn enempi näyissä, profetioissa yms. suorissa ilmoituksissa niin heihin en puutu kun en tiedä uskaltaako siellä kukaan itse nähdä mitään näkyjä. Muuta kuin islamilaismystikot.

Mutta joka tapauksessa näkyjä on paljon ja erilaisia ja kaikki siltä ainoalta oikealta Jumalalta/Jumaluudelta.

Joten joko Jumalia on paljon jotka kilpailevat keskenään (ja tokihan tällaistakin oppia on) tai sitten me kerromme omia alitajuisia juttujamme ja kokemuksiamma eli meillä on "sota" henkivaltoja vastaan meissä itsessämme suhteessa muihin että kenen taivas/henkimaailmankokemukset
ovat oikeita.

Mutta toisaalta olen Kirkko-ja Kaupunki-lehdestä lukenut jonkun uskontotieteilijän kirjoituksen siitä että eri uskontojen mystikoilla ei olisi eroa näissä ilmoituksissa sen paremmin "pelastumisen" ehdoissa kuin muissakaan kokemuksellisissa asioissa vaan ovat hämmästyttävän yhdenmukaiset.
Johtuneeko se siitä että elävät yleensä yksinäistä elämää kaltaistensa kanssa niin alitajuntakin pysyy samanlaisena. Mutta että eri uskonsuunnissa eri puolilla maailmaa niin kertoisiko se siitä että perimmäinen alitajunta/itse/jumaluus/Jumala on kuitenkin olemassa mutta vaikeasti tavoitettavissa.

Ja muut profetoijat ovat jotenkin "saastuneita" omien ja yhteisön ristitulessa jos eivät elä yksinäisyydessä kuten erakot. Kun ihmisen mielihän on kovin helposti muokattavissa.

Mutta -Q- vielä tuo että olisi hyvä nähdä Jumala sisäisenä itsessään niin jos Jumala/jumaluus on kaikkialla niin eikö hän (siis Jumalakin) luonnostaan ole myös meissä. Sitähän Raamatussakin sanotaan? Vai olenko väärässä? "Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä". Opetetaanko jossain oikeasti muuta? Vai tarkoititko sen vain ...:lle?

nimetön kokija kirjoitti:

Heissan -Q-:)

Hyppään tähän väliin vielä vähän kertomaan ajatuksistani kun hiukan liippaset ehkä läheltä omiani.
Itse olen yhdistellyt jonkinlaista maailmankuvaa tuonpeileisesta yhdistämällä asioita kaikista mahdollisista tuntemistani uskonnoista kuten jo kerroin tuolla jossain aiemmin.
Se mikä myöskin vieroittaa minua uskomasta johonkin jonkun joskus antamaan (ja muiden myöhemmin muokkaamaan) yhteen uskontoon sellaisenaa johtuu myös siitä huomiosta, että kaikissa uskonnoissa missä profetioidaan Jumalan ilmoituksia, meditoidaan "näkyjä" menneistä ja tulevista, kanavoidaan tietoa hengiltä/korkeimmalta jne. nämä profetiat ym. ovat joko hyvin yleisluonteisia ja monella tavalla tulkittavissa tai ainakin ne ovat erilaiset eri uskontojen välillä mitä tulee esim. helvetti/taivaskokemuksiin ym.
Ajatellaan nyt vaikka buddhaa joka ei nähnyt taivasta ja helvettiä missään vaan valaistumisen ja yhtymisen jumaluuteen (Jotenkin näin,ei nyt sotkeennuta terminologiaan jos asia tulee ymmärretyksi:))
Muhammed katsoo että taivas ja helvetti on olemassa ja siellä miehet naivat neitsyitä ikuisessa ilossa (miesten taivas?) Maanpäällä saa kostaa ja viholliselle saa kuvitella ja toivoa mitä kaameinta kidutusta helvetissä ja ne kuvailut Koraanissa kyllä voittavat meidän Vanhan Testamentin joka sentään on aika lyömätön sekin. Ja Muhammed siis sai tiedot näyissä.
Ja kyllä se ihan Koraanissa taisi olla se vaimon hakkaamislupakin...

Jeesus taas sanoi että karttakaa tekemästä mitään millä helvettiin joudutte ja voi sitä joka toisen sinne viettelee jne. eli sinne ei pidä ketään toivoa ja muutenkin pitää rakastaa jokaista, vihamiestäänkin ja antaa anteeksi ja kantaa oma ja lähimmäisenkin taakka jne.
Taivaassa ei mennä naimisiin ja ollaan kuin enkeleitä. Eli keskeiseltä osin aivan eri kuin
esim. Buddalla ja Muhamedilla.

Teosofeilla sama juttu. Aivan eri jutut kuin kaikilla em:lla.

Ja kun sitten ajattelee uskontojen sisäisiä ristiriitoja viestien sisällöissä.

Teosofeilla on keskenään aivan erilaisia näkemisiä keskeisistä asioista.
Esim. mestareistakin ja menneistä jaksoista yms.

Kristinuskossa on ilmoituksia ja tietoja korkeimmalta esim.Neitsyt Marian tärkeydestä/ei- tärkeydestä , pelastuksen ehdoista ym. ym. jotka ovat aivan eri eri kirkkokunnille.

Islamissa pyritään pitämään näyt ja ajatukset kurissa mutta toki sielläkin ajatukset hajautuu. Mutta koska pitäydyn enempi näyissä, profetioissa yms. suorissa ilmoituksissa niin heihin en puutu kun en tiedä uskaltaako siellä kukaan itse nähdä mitään näkyjä. Muuta kuin islamilaismystikot.

Mutta joka tapauksessa näkyjä on paljon ja erilaisia ja kaikki siltä ainoalta oikealta Jumalalta/Jumaluudelta.

Joten joko Jumalia on paljon jotka kilpailevat keskenään (ja tokihan tällaistakin oppia on) tai sitten me kerromme omia alitajuisia juttujamme ja kokemuksiamma eli meillä on "sota" henkivaltoja vastaan meissä itsessämme suhteessa muihin että kenen taivas/henkimaailmankokemukset
ovat oikeita.

Mutta toisaalta olen Kirkko-ja Kaupunki-lehdestä lukenut jonkun uskontotieteilijän kirjoituksen siitä että eri uskontojen mystikoilla ei olisi eroa näissä ilmoituksissa sen paremmin "pelastumisen" ehdoissa kuin muissakaan kokemuksellisissa asioissa vaan ovat hämmästyttävän yhdenmukaiset.
Johtuneeko se siitä että elävät yleensä yksinäistä elämää kaltaistensa kanssa niin alitajuntakin pysyy samanlaisena. Mutta että eri uskonsuunnissa eri puolilla maailmaa niin kertoisiko se siitä että perimmäinen alitajunta/itse/jumaluus/Jumala on kuitenkin olemassa mutta vaikeasti tavoitettavissa.

Ja muut profetoijat ovat jotenkin "saastuneita" omien ja yhteisön ristitulessa jos eivät elä yksinäisyydessä kuten erakot. Kun ihmisen mielihän on kovin helposti muokattavissa.

Mutta -Q- vielä tuo että olisi hyvä nähdä Jumala sisäisenä itsessään niin jos Jumala/jumaluus on kaikkialla niin eikö hän (siis Jumalakin) luonnostaan ole myös meissä. Sitähän Raamatussakin sanotaan? Vai olenko väärässä? "Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä". Opetetaanko jossain oikeasti muuta? Vai tarkoititko sen vain ...:lle?

Lue lisää

...jos ja kun itse uskon että Jumala on meissä kaikissa (emme muuten eläisikään) ja siten Jumalan "Valtakunta" on löydettävissä myös sisältämme, niin tottahan toki tämä koskee kaikkia.

Tämä on siis minun uskoni, ja tavallaan ihanteeni on se että jokaisella ihmisellä saisi olla ihan oma uskonsa. Silloin kun tuntuu että omasta uskosta saattaisi joku saada jotain hyödyllisiä osia avukseen, niin silloin voi tietysti siitä omasta uskostaan "mekastaa"... Mutta herää kysymys, tosiaan, että onko kaikki uskominen aina automaattisesti hyväksi tai onko se oikeaa...? Minun on vaikea ymmärtää mitä tarkoitusperiä ajatus ikuisesta helvetistä oikein ajaa. Miten joku voisi ikinä haluta sellaista kohtaloa kellekään? K-uskovaiset aina sanovat että itsehän ihminen sen valitsee, mutta taisin tästä juuri chatissakin mäkättää että ei kukaan mitään pahaa tee sen vuoksi että ajattelee että jippijai pääsen helvettiin palamaan elävältä...

Eiköhän nuo helvetit ja taivaat ole lähinnä tietoisuudentiloja.

Se on minuakin joskus vähän rassannut että yksi sanoo yhtä ja toinen toista; sen takia lopulta päätinkin etten itseäni teosofiksi nimitä, kun enhän minä voi tietää onko jotain Lemuriaa ollut tai onko jotain juurirotuja ja näin päin pois... Ja mitä merkitystä noilla edes onkaan. Ei niin mitään. Ovatpahan vain jotain aivojen näperreltävää matskua, aivan kuten omat lempparini avaruusukot ja mitä näitä onkaan tullut harrasteltua vuosien varrella.

Lopulta olen alkanut funtsia että jokainen elävä olento näkee Jumalan, jota symboloi mielestäni hyvin valkea valo, aina väistämättä oman persoonansa "värillisen linssin" läpi. Jos ihmisessä itsessään on paljon vihaa, on hänen Jumala-ideansakin vihan jumala. Ehkäpä peräti hänen sisäinen jumaluutensa ikäänkuin sulautuu hänen persoonaansa siltä osin että hänelle kaikki hengelliset visiot väistämättä vain todistaisivat tuosta Jumalan vihaisuudesta. Eikä tämän välttämättä tarvitse olla järin tietoistakaan, silloin kun joku pamahtaa muka yllättäen uskoon (mihin tahansa uskoon), silloin se on vain pintaa tullut alitajuinen yllyke mieltää olemassaolo juuri sillä tavoin kuin sille uskolle on ominaista.

Ehkei sillä olekaan niin merkitystä että mitä asioita uskonnossa/katsomuksessa korostamme, kunhan opista ei tule orjuutuksen väline. Olen tavannut sanoa että ei värillä niin väliä, kunhan se on loistava, eli päästää läpi valoa. Samea ja likainen väri edustaa niitä ihmisiä jotka tekevät omasta katsomuksestaan välineen alistaa ja sortaa muita. Mutta joku henkistynyt buddhalainen tai laupea kristitty - vaikka heillä on eri oppi, niin silti heissä on molemmissa valoa läsnä.

En tiedä onko sillä niin merkitystä että osaako kaiken mahdollisen olemassaolon ilmiöistä selittää omalla katsomuksellaan. Onko osattava esitellä joku hieno, "kiiltävä" oppi jolla elvistellä? Erityisesti miesten kanssa keskustellessani olen tavantakaa ollut havaitsevinani että heidän on vaikea ymmärtää minua kun en ryhdy latelemaan jotain kokonaista uskontoa sievässä siistissä paketissa. Mutta jotenkin minusta tuntuu että mitä enemmän sitä LUULEE tietävänsä, niin sitä enemmän se tosiaan on pelkkää luuloa. Ne joilla on tiiviit, valmiit opit, mitä he tietävät? Eivät mitään, kunhan takertuvat johonkin mistä pitää väkisin pitää kiinni. Ja sitten tulee niitä kompromisseja eteen kun oma sydän sanoisikin vallan muuta kuin oppi ja sen Kirja.

Enimmäkseen siis netissäkin roiskin monitorille mitä nyt sattuu kulloinkin mieleen juolahtamaan. Ei minulla mitään kaikkeen soveliasta Näkemyksien Näkemystä ole.

Semmoista olen kyllä mieltä että kokemus menee aina aivoittelun edelle; henkiset kokemukset siis ovat aidompaa kamaa kuin älyllinen pähkäily. Mutta kokemukset usein toki ovat kokijansa näköisiä tietenkin, että ei niillä(kään) välttämättä tarvitse olla merkitystä muille kuin kokijalle itselleen.

Ehkäpä Jumala jakautui meiksi kaikiksi olennoiksi saadakseen erilaisia vinkkeleitä nähdä oma itsensä...

nimetön kokija kirjoitti:

Heissan -Q-:)

Hyppään tähän väliin vielä vähän kertomaan ajatuksistani kun hiukan liippaset ehkä läheltä omiani.
Itse olen yhdistellyt jonkinlaista maailmankuvaa tuonpeileisesta yhdistämällä asioita kaikista mahdollisista tuntemistani uskonnoista kuten jo kerroin tuolla jossain aiemmin.
Se mikä myöskin vieroittaa minua uskomasta johonkin jonkun joskus antamaan (ja muiden myöhemmin muokkaamaan) yhteen uskontoon sellaisenaa johtuu myös siitä huomiosta, että kaikissa uskonnoissa missä profetioidaan Jumalan ilmoituksia, meditoidaan "näkyjä" menneistä ja tulevista, kanavoidaan tietoa hengiltä/korkeimmalta jne. nämä profetiat ym. ovat joko hyvin yleisluonteisia ja monella tavalla tulkittavissa tai ainakin ne ovat erilaiset eri uskontojen välillä mitä tulee esim. helvetti/taivaskokemuksiin ym.
Ajatellaan nyt vaikka buddhaa joka ei nähnyt taivasta ja helvettiä missään vaan valaistumisen ja yhtymisen jumaluuteen (Jotenkin näin,ei nyt sotkeennuta terminologiaan jos asia tulee ymmärretyksi:))
Muhammed katsoo että taivas ja helvetti on olemassa ja siellä miehet naivat neitsyitä ikuisessa ilossa (miesten taivas?) Maanpäällä saa kostaa ja viholliselle saa kuvitella ja toivoa mitä kaameinta kidutusta helvetissä ja ne kuvailut Koraanissa kyllä voittavat meidän Vanhan Testamentin joka sentään on aika lyömätön sekin. Ja Muhammed siis sai tiedot näyissä.
Ja kyllä se ihan Koraanissa taisi olla se vaimon hakkaamislupakin...

Jeesus taas sanoi että karttakaa tekemästä mitään millä helvettiin joudutte ja voi sitä joka toisen sinne viettelee jne. eli sinne ei pidä ketään toivoa ja muutenkin pitää rakastaa jokaista, vihamiestäänkin ja antaa anteeksi ja kantaa oma ja lähimmäisenkin taakka jne.
Taivaassa ei mennä naimisiin ja ollaan kuin enkeleitä. Eli keskeiseltä osin aivan eri kuin
esim. Buddalla ja Muhamedilla.

Teosofeilla sama juttu. Aivan eri jutut kuin kaikilla em:lla.

Ja kun sitten ajattelee uskontojen sisäisiä ristiriitoja viestien sisällöissä.

Teosofeilla on keskenään aivan erilaisia näkemisiä keskeisistä asioista.
Esim. mestareistakin ja menneistä jaksoista yms.

Kristinuskossa on ilmoituksia ja tietoja korkeimmalta esim.Neitsyt Marian tärkeydestä/ei- tärkeydestä , pelastuksen ehdoista ym. ym. jotka ovat aivan eri eri kirkkokunnille.

Islamissa pyritään pitämään näyt ja ajatukset kurissa mutta toki sielläkin ajatukset hajautuu. Mutta koska pitäydyn enempi näyissä, profetioissa yms. suorissa ilmoituksissa niin heihin en puutu kun en tiedä uskaltaako siellä kukaan itse nähdä mitään näkyjä. Muuta kuin islamilaismystikot.

Mutta joka tapauksessa näkyjä on paljon ja erilaisia ja kaikki siltä ainoalta oikealta Jumalalta/Jumaluudelta.

Joten joko Jumalia on paljon jotka kilpailevat keskenään (ja tokihan tällaistakin oppia on) tai sitten me kerromme omia alitajuisia juttujamme ja kokemuksiamma eli meillä on "sota" henkivaltoja vastaan meissä itsessämme suhteessa muihin että kenen taivas/henkimaailmankokemukset
ovat oikeita.

Mutta toisaalta olen Kirkko-ja Kaupunki-lehdestä lukenut jonkun uskontotieteilijän kirjoituksen siitä että eri uskontojen mystikoilla ei olisi eroa näissä ilmoituksissa sen paremmin "pelastumisen" ehdoissa kuin muissakaan kokemuksellisissa asioissa vaan ovat hämmästyttävän yhdenmukaiset.
Johtuneeko se siitä että elävät yleensä yksinäistä elämää kaltaistensa kanssa niin alitajuntakin pysyy samanlaisena. Mutta että eri uskonsuunnissa eri puolilla maailmaa niin kertoisiko se siitä että perimmäinen alitajunta/itse/jumaluus/Jumala on kuitenkin olemassa mutta vaikeasti tavoitettavissa.

Ja muut profetoijat ovat jotenkin "saastuneita" omien ja yhteisön ristitulessa jos eivät elä yksinäisyydessä kuten erakot. Kun ihmisen mielihän on kovin helposti muokattavissa.

Mutta -Q- vielä tuo että olisi hyvä nähdä Jumala sisäisenä itsessään niin jos Jumala/jumaluus on kaikkialla niin eikö hän (siis Jumalakin) luonnostaan ole myös meissä. Sitähän Raamatussakin sanotaan? Vai olenko väärässä? "Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä". Opetetaanko jossain oikeasti muuta? Vai tarkoititko sen vain ...:lle?

Lue lisää

Siis mystikkokokijoista.
Tai sitten siis kokevat samalla tavalla koska yksinäisyys ja elämäntapa ovat samat niin alitjuntakin tuottaa samaa. Mystikoiksihan kuitenkin valikoituu samantapaiset ihmiset. Muut yrittäjät tipahtavat pois tai eivät saa näkyjä.

Voi myös ajatella että kun minuus on tarpeeksi vahva niin voi luoda itse omia taivaitaan (yhteistyössä muiden kanssa?) siellä henkimaailmassa ja silloin ihmisillä on myös eri kokemuksia niistä.
Mehän ilmeisesti voimme vaikuttaa toinen toistemme kokemuksiin jos ajatellaan esim. Jeesuksen sanoja fariseuksille:Itse ette mene taivasten valtakuntaan ettekä muitakaan sinne päästäisi.Olisi parempi että myllynkivi laitetaan sen kaulaan joka viettelee yhden näistä pienimmistä. jne.
Eli jossain vaiheessa lienee mahdollista vietellä toisia pois taivasten valtakunnasta mihin he ilman viettelystä olisivat oikeutettuja.Miksi Buddhakaan täällä pyörisi opettamassa jos ei siitä olisi jotakin hyötyä?
Ja Jeesus meni tekemään Isänsä luo lisää tilaa. Ja Paavali meni muistaakseni 3:een ja 7:een taivaaseen hurmostilassaan/näkytilassaan eli taivaitakin on ainakin 7:n.
Voi olla Jumalan luomia voi olla ihmistten luomia ja voi olla että Paavalilla niitä taivaita on 7:n ja voi olla että jollain hindumietiskelijällä vaikka 32? Tai että niitä kaiken kaikkiaan on vain 7.

Voi olla että meitä on nyt maanpäällä sekä uusia, vanhoja että vapaaehtoisesti tänne tulevia sieluja. Ja vaikkapa niitä jotka harjoittelevat aika ajoin sitä itse toimimista/luomista.

Tuosta itse toimimisesta niin alustavasti en usko että tarkoitus on eriytyä jumaluudesta. Jos Jumala on kaikkialla niin miten siitä voi eriytyä? Ja kaikki kyllä sanovat helvetin yhtenä määreenä olevan ero Jumalasta. Siis ero hyvyydestä , rakkaudesta ja viisaudesta mm.

Mutta jos jumaluudessa on pimeyttä ja valkeutta, hyvä ja paha puolensa ja jos meissä on esim. henki joka on Jumalasta (= jumaluuden hyvä puoli) ja esim. biologinen mieli (sieltä pimeältä, puolelta) ja tarkoitus on kehittyä jonkinlainen sielu hengen ja mielen yhteistyöstä tai hengen kasvatustyöstä ´jota se tekee suhteessa mieleen niin silloin voi olla järkevää jättää tämä jo muotoutunut sielu välillä toimimaan ilman hengen jatkuvaa tukea jotta muotoutuvalle sielulle ja ehkä hengellekin tulee käsitys missä mennään ?
Itse olisin taipuvainen uskomaan että me emme (ainakaan kaikki) ole sulautumassa jumaluuteen vaan että kasvatamme minuutta/sielua tms. niin että voimme tuoda valoon jumaluuden (ja myös siis itsemme)pimeitä puolia ja lopulta hallita/vallita niitä (mutta ei mitään rääkkäysjuttuja) kunnes henki ja mieli on yhtynyt uudeksi esim. vaikka sieluksi/ihmiseksi tai miksi nyt nimitämmekin tätä.

Mutta että tarkoitus viimekädessä nimenomaan on oppia pysymään pysyä yhteydessä jumaluuteen (siis siihen valoisaan puoleen sitä)tai paremminkin olla osa sitä.

Ja vielä tuli mieleeni että en minä ainakaan ole tullut tänne siksi että tein pahaa edellisessä elämässäni. Tulin siis siksi että lapselleni kävi huonosti. Enkä tullut auttamaan vain lastani vaan heidän kaltaisessaan tilanteessa olevia. Ei taivaissa ole lapsia ja äitejä yms. sukulaisia. ÄTSH. Tarkoitan ettei siellä taivaassa mistä minä tulin ja josta minulla on muisto:)
Ja muitakin tehtäviä otin koska kun karttaa katsoin ja sitä että täällä tarvittaisiin minua ja toista sielua joka lähti mukaan niin näimmehän että tässä on nitä ennen muutakin tekemistä ja toisella sielullakin oli omat halunsa jota tulin tukemaan ja auttamaan kuten hän minua jne. joten ei tämä vain yhden asian liike ole.
Ja jossain vaiheessa tätä kirjoittaessani -tai siis kun olin tekemässä välillä perheelle ruokaa- niin tajusin elävästi mitä kaikkea myös olen tällä matkalla oppinut! :)

Ja vielä. Koska minä ja se toinen sielu sieltä taivaista olimme tulossa jo kahta palaa vailla olevaan palapeliin niin ei kaikki mitä tapahtuu ole karmaa vaan asioita tapahtuu koska täällä on ihmisten energiat jo valmiina ja niiden vaikutusta ei voi eliminoida poiskaan.
Silloin 10-vuotiaana opin vahvasti senkin että meillä on oikeus erehtyä täällä. Juuri tämä oppimisen paikka. Minulle ainakin se antoi varmuuden siitä että voin huoleti armahtaa/antaa anteeksi muille ja myöskin tiedottaa toki milloin minulle jokin asia riitti - eihän sillä ole mitään vastakkainasettelua anteeksiannon kanssa.
Myöskin itseäni auttoi tuo anteeksi antamisen taito kun jouduin kurimukseen. Ainakin minulle on ollut vaikeinta sulattaa omat suuret virheeni/tai kyvyttömyyteni ennemmin kuin muiden. Siis virheet jolloin olen ainakin luullut että minun syystäni jollekulle oli käydä huonosti.

Niin että vaikka motiivini lähteä tänne oli tuo niin toki siinä oli huomioitu oma tila ja oppimismahdollisuudet ja omat rajoitukset samalla. Muuten ei olisi tarvittu erityistä muistuttamista sille sielullekaan joka seurakseni lähti, että missä kohdin on tärkeätä että hän erityisesti muistaa tukea minua:)

Niin että minusta me kaikki voimme olla oikeassa, kuka enemmän kuka vähemmän, ja minusta me kaikki käsitämme asiat tarkalleen oikein vasta sitten kun me olemme (siinä taivaassa missä me olemme) Jumalan kasvojen edessä:)

Tämän kirjoittaminen kaikkine keskeytyksineen kesti niin kauan että en aio oikolukea. Aika ei riitä.
Lähetän nyt ja häpeän sitten rajusti myöhemmin kirjoitustani jos huomaan että siihen on syytä. Sorry.

nimetön kokija kirjoitti:

Siis mystikkokokijoista.
Tai sitten siis kokevat samalla tavalla koska yksinäisyys ja elämäntapa ovat samat niin alitjuntakin tuottaa samaa. Mystikoiksihan kuitenkin valikoituu samantapaiset ihmiset. Muut yrittäjät tipahtavat pois tai eivät saa näkyjä.

Voi myös ajatella että kun minuus on tarpeeksi vahva niin voi luoda itse omia taivaitaan (yhteistyössä muiden kanssa?) siellä henkimaailmassa ja silloin ihmisillä on myös eri kokemuksia niistä.
Mehän ilmeisesti voimme vaikuttaa toinen toistemme kokemuksiin jos ajatellaan esim. Jeesuksen sanoja fariseuksille:Itse ette mene taivasten valtakuntaan ettekä muitakaan sinne päästäisi.Olisi parempi että myllynkivi laitetaan sen kaulaan joka viettelee yhden näistä pienimmistä. jne.
Eli jossain vaiheessa lienee mahdollista vietellä toisia pois taivasten valtakunnasta mihin he ilman viettelystä olisivat oikeutettuja.Miksi Buddhakaan täällä pyörisi opettamassa jos ei siitä olisi jotakin hyötyä?
Ja Jeesus meni tekemään Isänsä luo lisää tilaa. Ja Paavali meni muistaakseni 3:een ja 7:een taivaaseen hurmostilassaan/näkytilassaan eli taivaitakin on ainakin 7:n.
Voi olla Jumalan luomia voi olla ihmistten luomia ja voi olla että Paavalilla niitä taivaita on 7:n ja voi olla että jollain hindumietiskelijällä vaikka 32? Tai että niitä kaiken kaikkiaan on vain 7.

Voi olla että meitä on nyt maanpäällä sekä uusia, vanhoja että vapaaehtoisesti tänne tulevia sieluja. Ja vaikkapa niitä jotka harjoittelevat aika ajoin sitä itse toimimista/luomista.

Tuosta itse toimimisesta niin alustavasti en usko että tarkoitus on eriytyä jumaluudesta. Jos Jumala on kaikkialla niin miten siitä voi eriytyä? Ja kaikki kyllä sanovat helvetin yhtenä määreenä olevan ero Jumalasta. Siis ero hyvyydestä , rakkaudesta ja viisaudesta mm.

Mutta jos jumaluudessa on pimeyttä ja valkeutta, hyvä ja paha puolensa ja jos meissä on esim. henki joka on Jumalasta (= jumaluuden hyvä puoli) ja esim. biologinen mieli (sieltä pimeältä, puolelta) ja tarkoitus on kehittyä jonkinlainen sielu hengen ja mielen yhteistyöstä tai hengen kasvatustyöstä ´jota se tekee suhteessa mieleen niin silloin voi olla järkevää jättää tämä jo muotoutunut sielu välillä toimimaan ilman hengen jatkuvaa tukea jotta muotoutuvalle sielulle ja ehkä hengellekin tulee käsitys missä mennään ?
Itse olisin taipuvainen uskomaan että me emme (ainakaan kaikki) ole sulautumassa jumaluuteen vaan että kasvatamme minuutta/sielua tms. niin että voimme tuoda valoon jumaluuden (ja myös siis itsemme)pimeitä puolia ja lopulta hallita/vallita niitä (mutta ei mitään rääkkäysjuttuja) kunnes henki ja mieli on yhtynyt uudeksi esim. vaikka sieluksi/ihmiseksi tai miksi nyt nimitämmekin tätä.

Mutta että tarkoitus viimekädessä nimenomaan on oppia pysymään pysyä yhteydessä jumaluuteen (siis siihen valoisaan puoleen sitä)tai paremminkin olla osa sitä.

Ja vielä tuli mieleeni että en minä ainakaan ole tullut tänne siksi että tein pahaa edellisessä elämässäni. Tulin siis siksi että lapselleni kävi huonosti. Enkä tullut auttamaan vain lastani vaan heidän kaltaisessaan tilanteessa olevia. Ei taivaissa ole lapsia ja äitejä yms. sukulaisia. ÄTSH. Tarkoitan ettei siellä taivaassa mistä minä tulin ja josta minulla on muisto:)
Ja muitakin tehtäviä otin koska kun karttaa katsoin ja sitä että täällä tarvittaisiin minua ja toista sielua joka lähti mukaan niin näimmehän että tässä on nitä ennen muutakin tekemistä ja toisella sielullakin oli omat halunsa jota tulin tukemaan ja auttamaan kuten hän minua jne. joten ei tämä vain yhden asian liike ole.
Ja jossain vaiheessa tätä kirjoittaessani -tai siis kun olin tekemässä välillä perheelle ruokaa- niin tajusin elävästi mitä kaikkea myös olen tällä matkalla oppinut! :)

Ja vielä. Koska minä ja se toinen sielu sieltä taivaista olimme tulossa jo kahta palaa vailla olevaan palapeliin niin ei kaikki mitä tapahtuu ole karmaa vaan asioita tapahtuu koska täällä on ihmisten energiat jo valmiina ja niiden vaikutusta ei voi eliminoida poiskaan.
Silloin 10-vuotiaana opin vahvasti senkin että meillä on oikeus erehtyä täällä. Juuri tämä oppimisen paikka. Minulle ainakin se antoi varmuuden siitä että voin huoleti armahtaa/antaa anteeksi muille ja myöskin tiedottaa toki milloin minulle jokin asia riitti - eihän sillä ole mitään vastakkainasettelua anteeksiannon kanssa.
Myöskin itseäni auttoi tuo anteeksi antamisen taito kun jouduin kurimukseen. Ainakin minulle on ollut vaikeinta sulattaa omat suuret virheeni/tai kyvyttömyyteni ennemmin kuin muiden. Siis virheet jolloin olen ainakin luullut että minun syystäni jollekulle oli käydä huonosti.

Niin että vaikka motiivini lähteä tänne oli tuo niin toki siinä oli huomioitu oma tila ja oppimismahdollisuudet ja omat rajoitukset samalla. Muuten ei olisi tarvittu erityistä muistuttamista sille sielullekaan joka seurakseni lähti, että missä kohdin on tärkeätä että hän erityisesti muistaa tukea minua:)

Niin että minusta me kaikki voimme olla oikeassa, kuka enemmän kuka vähemmän, ja minusta me kaikki käsitämme asiat tarkalleen oikein vasta sitten kun me olemme (siinä taivaassa missä me olemme) Jumalan kasvojen edessä:)

Tämän kirjoittaminen kaikkine keskeytyksineen kesti niin kauan että en aio oikolukea. Aika ei riitä.
Lähetän nyt ja häpeän sitten rajusti myöhemmin kirjoitustani jos huomaan että siihen on syytä. Sorry.

Lue lisää

Yllä oleva kirjoitukseni on toki kaikille. Jokin -Q-:n tekstissä vain innoitti minut kirjoittamaan. Siksi tuli osoitettua se -Q-:lle.

En tarkoita -Q- ettenkö muistaisi sinun olevan ainakin joistain asioista samaa mieltä. Tekstisi vain innoitti minut kirjoittamaan. Ehkä olisikin pitänyt osoittaa Gandalle vaikkapa! Mutta kaikille tarkoitin. Ja joissakin kohdin ajattelin sinua, joissakin gandaa ja joissakin ...:ia.
Harmi kun en hallitse tätä otsikointia:)

-Q- kirjoitti:

...jos ja kun itse uskon että Jumala on meissä kaikissa (emme muuten eläisikään) ja siten Jumalan "Valtakunta" on löydettävissä myös sisältämme, niin tottahan toki tämä koskee kaikkia.

Tämä on siis minun uskoni, ja tavallaan ihanteeni on se että jokaisella ihmisellä saisi olla ihan oma uskonsa. Silloin kun tuntuu että omasta uskosta saattaisi joku saada jotain hyödyllisiä osia avukseen, niin silloin voi tietysti siitä omasta uskostaan "mekastaa"... Mutta herää kysymys, tosiaan, että onko kaikki uskominen aina automaattisesti hyväksi tai onko se oikeaa...? Minun on vaikea ymmärtää mitä tarkoitusperiä ajatus ikuisesta helvetistä oikein ajaa. Miten joku voisi ikinä haluta sellaista kohtaloa kellekään? K-uskovaiset aina sanovat että itsehän ihminen sen valitsee, mutta taisin tästä juuri chatissakin mäkättää että ei kukaan mitään pahaa tee sen vuoksi että ajattelee että jippijai pääsen helvettiin palamaan elävältä...

Eiköhän nuo helvetit ja taivaat ole lähinnä tietoisuudentiloja.

Se on minuakin joskus vähän rassannut että yksi sanoo yhtä ja toinen toista; sen takia lopulta päätinkin etten itseäni teosofiksi nimitä, kun enhän minä voi tietää onko jotain Lemuriaa ollut tai onko jotain juurirotuja ja näin päin pois... Ja mitä merkitystä noilla edes onkaan. Ei niin mitään. Ovatpahan vain jotain aivojen näperreltävää matskua, aivan kuten omat lempparini avaruusukot ja mitä näitä onkaan tullut harrasteltua vuosien varrella.

Lopulta olen alkanut funtsia että jokainen elävä olento näkee Jumalan, jota symboloi mielestäni hyvin valkea valo, aina väistämättä oman persoonansa "värillisen linssin" läpi. Jos ihmisessä itsessään on paljon vihaa, on hänen Jumala-ideansakin vihan jumala. Ehkäpä peräti hänen sisäinen jumaluutensa ikäänkuin sulautuu hänen persoonaansa siltä osin että hänelle kaikki hengelliset visiot väistämättä vain todistaisivat tuosta Jumalan vihaisuudesta. Eikä tämän välttämättä tarvitse olla järin tietoistakaan, silloin kun joku pamahtaa muka yllättäen uskoon (mihin tahansa uskoon), silloin se on vain pintaa tullut alitajuinen yllyke mieltää olemassaolo juuri sillä tavoin kuin sille uskolle on ominaista.

Ehkei sillä olekaan niin merkitystä että mitä asioita uskonnossa/katsomuksessa korostamme, kunhan opista ei tule orjuutuksen väline. Olen tavannut sanoa että ei värillä niin väliä, kunhan se on loistava, eli päästää läpi valoa. Samea ja likainen väri edustaa niitä ihmisiä jotka tekevät omasta katsomuksestaan välineen alistaa ja sortaa muita. Mutta joku henkistynyt buddhalainen tai laupea kristitty - vaikka heillä on eri oppi, niin silti heissä on molemmissa valoa läsnä.

En tiedä onko sillä niin merkitystä että osaako kaiken mahdollisen olemassaolon ilmiöistä selittää omalla katsomuksellaan. Onko osattava esitellä joku hieno, "kiiltävä" oppi jolla elvistellä? Erityisesti miesten kanssa keskustellessani olen tavantakaa ollut havaitsevinani että heidän on vaikea ymmärtää minua kun en ryhdy latelemaan jotain kokonaista uskontoa sievässä siistissä paketissa. Mutta jotenkin minusta tuntuu että mitä enemmän sitä LUULEE tietävänsä, niin sitä enemmän se tosiaan on pelkkää luuloa. Ne joilla on tiiviit, valmiit opit, mitä he tietävät? Eivät mitään, kunhan takertuvat johonkin mistä pitää väkisin pitää kiinni. Ja sitten tulee niitä kompromisseja eteen kun oma sydän sanoisikin vallan muuta kuin oppi ja sen Kirja.

Enimmäkseen siis netissäkin roiskin monitorille mitä nyt sattuu kulloinkin mieleen juolahtamaan. Ei minulla mitään kaikkeen soveliasta Näkemyksien Näkemystä ole.

Semmoista olen kyllä mieltä että kokemus menee aina aivoittelun edelle; henkiset kokemukset siis ovat aidompaa kamaa kuin älyllinen pähkäily. Mutta kokemukset usein toki ovat kokijansa näköisiä tietenkin, että ei niillä(kään) välttämättä tarvitse olla merkitystä muille kuin kokijalle itselleen.

Ehkäpä Jumala jakautui meiksi kaikiksi olennoiksi saadakseen erilaisia vinkkeleitä nähdä oma itsensä...

Lue lisää

meillä on sammaa katsomusta paljon. Se on harvinaista jos kyse ei ole jostain valmiista opista :D
Minä tosin yritän kirjoitella tänne vakavastikin mutta usko tai älä niin olen saanut todella paljon näistä "juttelutuokioista" kanssasi samoin kuin Gandan ja ...:n kirjoituksistakin. Ja kas kummaa kun olen omistakin teksteistänikin oivaltanut uusia puolia! 2x:D

Mutta nyt olen kirjoittanut kaiken ja jos lisää pukkaa niin kirjoittelen vaikka päiväkirjaan:) Pitää ehkä aloittaa sellainen;)

Ei tarkoita ettenkö taas tänne tulisi, mutta en nyt aivan heti lähiviikkoina, jos ei nyt joku jotain kommentoi tuohon juuri kirjoittamaani.

Heleää Heinäkuuta kaikille:)
(Sanoo tunteellinen kokija)

nimetön kokija kirjoitti:

meillä on sammaa katsomusta paljon. Se on harvinaista jos kyse ei ole jostain valmiista opista :D
Minä tosin yritän kirjoitella tänne vakavastikin mutta usko tai älä niin olen saanut todella paljon näistä "juttelutuokioista" kanssasi samoin kuin Gandan ja ...:n kirjoituksistakin. Ja kas kummaa kun olen omistakin teksteistänikin oivaltanut uusia puolia! 2x:D

Mutta nyt olen kirjoittanut kaiken ja jos lisää pukkaa niin kirjoittelen vaikka päiväkirjaan:) Pitää ehkä aloittaa sellainen;)

Ei tarkoita ettenkö taas tänne tulisi, mutta en nyt aivan heti lähiviikkoina, jos ei nyt joku jotain kommentoi tuohon juuri kirjoittamaani.

Heleää Heinäkuuta kaikille:)
(Sanoo tunteellinen kokija)

Lue lisää

Yritän tässä minäkin lähtöä koko ajan tehdä... Kun pitää paussia välillä niin juttukin luistaa lupsakkaammin. :)

nimetön kokija kirjoitti:

Yllä oleva kirjoitukseni on toki kaikille. Jokin -Q-:n tekstissä vain innoitti minut kirjoittamaan. Siksi tuli osoitettua se -Q-:lle.

En tarkoita -Q- ettenkö muistaisi sinun olevan ainakin joistain asioista samaa mieltä. Tekstisi vain innoitti minut kirjoittamaan. Ehkä olisikin pitänyt osoittaa Gandalle vaikkapa! Mutta kaikille tarkoitin. Ja joissakin kohdin ajattelin sinua, joissakin gandaa ja joissakin ...:ia.
Harmi kun en hallitse tätä otsikointia:)

Lue lisää

Olen niin usein saanut/joutunut olemaan yksinäinen susikappale näilläkin foorumeilla, että se on ihan kivaa vaihtelua jos on hieman samoin ajattelia ihmisiä jopa siinä määrin että joltakulta menee ajatuksissa jo tyypit iloisesti sekaisin.

Eikä niillä satunnaisilla eroilla meidän kaikkien näkemyksissä ole niin merkitystä. Kuten taisin jotain hölpöttääkin, niin jokainen elävä olento voisi hyvinkin olla erilainen vinkkeli Jumalan tarkastella omaa itseään.

Se minulle vain on mysteeri että onko meillä tosiaan ihan ikiomaksi varattavissa oleva sisäinen pala Jumalaa, eli onko meillä jokaisella ikioma Itse, vai jaammeko me kaikki saman Itsen... Ehkä jossain määrin sekä että! (Mystistä...)

Ganda kirjoitti:

Onhan vanhemmissakin ihmisissä varsinaisia pässinpäitä, mutta yleinen oma kokemukseni asiasta on, että vanhuus ja viisaus yleensä lyövät kättä. Tietysti liian vanha voi olla jo dementikko.

Puhuit 80-luvusta "meidän nuoruutemme aikana" eli taidat olla sitten meidän ikäisemme? Musiikkimakusikin on vanhempaa perua. Tuo tietomääräsikin viittaa siihen, että et ihan enää mikään noviisi ole. Viisauttakin löytyy, mutta jotenkin tuntuu, että käytät sitä lähinnä itsesi kiusaamiseen. Olet vähän sodassa siis itsesi kanssa, ja pidemmän päälle se ei ole hyväksi.

>>Jos joku haluaa käyttäytyä typerästi, se oikeus hänelle suotakoon. Liian moni neli-viisikymppinen on tällainen tapaus.

Lue lisää

...juuri taannoin opin eräästä dokumentista että ukko oli sanonut että hänestä ei saa tehdä kuvia, koska hän ei diggaa sitä että ihmiset pitävät itsellään jotain esikuvia.

Kauanpa hänen toivomustaan maltettiinkin kunnioittaa.

***

Semmoinen vanha ihminen joka on sopivalla tavalla vaatimaton - ei mikään itseään haukuskeleva murjottaja, vaan ihan terveesti vaatimaton - tuntuu aina paljon miellyttävämmältä tapaukselta kuin tyyppi joka uhoaa että hänpä se tietää kaikesta kaiken (ja enempää ei ole tiedättävissäkään). Ja tietää tietysti aina, muka, mikä on itsekullekin parasta. Tulee mieleen eräs mieheni kertoma juttu aina, kuinka väki oli katsomassa "Humisevaa harjua" telkusta, ja talon emäntä nähdessään että elokuvassa puhutaan kummituksista, löi telkan kiinni sanoen että ei tuommoisia olekaan, ja meni keittämään kahvia. Siinä jäi väki haavi auki toljottamaan perään.

Tuollaisten määräävien paremmin tietäjien kanssa on kyllä nauru itku aina lähellä.

-Q- kirjoitti:

Olen niin usein saanut/joutunut olemaan yksinäinen susikappale näilläkin foorumeilla, että se on ihan kivaa vaihtelua jos on hieman samoin ajattelia ihmisiä jopa siinä määrin että joltakulta menee ajatuksissa jo tyypit iloisesti sekaisin.

Eikä niillä satunnaisilla eroilla meidän kaikkien näkemyksissä ole niin merkitystä. Kuten taisin jotain hölpöttääkin, niin jokainen elävä olento voisi hyvinkin olla erilainen vinkkeli Jumalan tarkastella omaa itseään.

Se minulle vain on mysteeri että onko meillä tosiaan ihan ikiomaksi varattavissa oleva sisäinen pala Jumalaa, eli onko meillä jokaisella ikioma Itse, vai jaammeko me kaikki saman Itsen... Ehkä jossain määrin sekä että! (Mystistä...)

Lue lisää

Ja sen verran vielä...ei mennyt tyypit minulta sekaisin ei!:)Sitä en tarkoittanut. Tältä ja siltä toisen puolen ketjulta luin joka kirjoittajan kirjoitukset tarkkaan ja hyvin profiloituivat päässäni niin ganda, "..." kuin sinäkin!:)
(Siis muuta tarkoitin tuolla edellisen kirjoituksen otsikointiongelmalla:))

No nyt kesä ja ulkoilma kutsuu!:)

nimetön kokija kirjoitti:

Siis mystikkokokijoista.
Tai sitten siis kokevat samalla tavalla koska yksinäisyys ja elämäntapa ovat samat niin alitjuntakin tuottaa samaa. Mystikoiksihan kuitenkin valikoituu samantapaiset ihmiset. Muut yrittäjät tipahtavat pois tai eivät saa näkyjä.

Voi myös ajatella että kun minuus on tarpeeksi vahva niin voi luoda itse omia taivaitaan (yhteistyössä muiden kanssa?) siellä henkimaailmassa ja silloin ihmisillä on myös eri kokemuksia niistä.
Mehän ilmeisesti voimme vaikuttaa toinen toistemme kokemuksiin jos ajatellaan esim. Jeesuksen sanoja fariseuksille:Itse ette mene taivasten valtakuntaan ettekä muitakaan sinne päästäisi.Olisi parempi että myllynkivi laitetaan sen kaulaan joka viettelee yhden näistä pienimmistä. jne.
Eli jossain vaiheessa lienee mahdollista vietellä toisia pois taivasten valtakunnasta mihin he ilman viettelystä olisivat oikeutettuja.Miksi Buddhakaan täällä pyörisi opettamassa jos ei siitä olisi jotakin hyötyä?
Ja Jeesus meni tekemään Isänsä luo lisää tilaa. Ja Paavali meni muistaakseni 3:een ja 7:een taivaaseen hurmostilassaan/näkytilassaan eli taivaitakin on ainakin 7:n.
Voi olla Jumalan luomia voi olla ihmistten luomia ja voi olla että Paavalilla niitä taivaita on 7:n ja voi olla että jollain hindumietiskelijällä vaikka 32? Tai että niitä kaiken kaikkiaan on vain 7.

Voi olla että meitä on nyt maanpäällä sekä uusia, vanhoja että vapaaehtoisesti tänne tulevia sieluja. Ja vaikkapa niitä jotka harjoittelevat aika ajoin sitä itse toimimista/luomista.

Tuosta itse toimimisesta niin alustavasti en usko että tarkoitus on eriytyä jumaluudesta. Jos Jumala on kaikkialla niin miten siitä voi eriytyä? Ja kaikki kyllä sanovat helvetin yhtenä määreenä olevan ero Jumalasta. Siis ero hyvyydestä , rakkaudesta ja viisaudesta mm.

Mutta jos jumaluudessa on pimeyttä ja valkeutta, hyvä ja paha puolensa ja jos meissä on esim. henki joka on Jumalasta (= jumaluuden hyvä puoli) ja esim. biologinen mieli (sieltä pimeältä, puolelta) ja tarkoitus on kehittyä jonkinlainen sielu hengen ja mielen yhteistyöstä tai hengen kasvatustyöstä ´jota se tekee suhteessa mieleen niin silloin voi olla järkevää jättää tämä jo muotoutunut sielu välillä toimimaan ilman hengen jatkuvaa tukea jotta muotoutuvalle sielulle ja ehkä hengellekin tulee käsitys missä mennään ?
Itse olisin taipuvainen uskomaan että me emme (ainakaan kaikki) ole sulautumassa jumaluuteen vaan että kasvatamme minuutta/sielua tms. niin että voimme tuoda valoon jumaluuden (ja myös siis itsemme)pimeitä puolia ja lopulta hallita/vallita niitä (mutta ei mitään rääkkäysjuttuja) kunnes henki ja mieli on yhtynyt uudeksi esim. vaikka sieluksi/ihmiseksi tai miksi nyt nimitämmekin tätä.

Mutta että tarkoitus viimekädessä nimenomaan on oppia pysymään pysyä yhteydessä jumaluuteen (siis siihen valoisaan puoleen sitä)tai paremminkin olla osa sitä.

Ja vielä tuli mieleeni että en minä ainakaan ole tullut tänne siksi että tein pahaa edellisessä elämässäni. Tulin siis siksi että lapselleni kävi huonosti. Enkä tullut auttamaan vain lastani vaan heidän kaltaisessaan tilanteessa olevia. Ei taivaissa ole lapsia ja äitejä yms. sukulaisia. ÄTSH. Tarkoitan ettei siellä taivaassa mistä minä tulin ja josta minulla on muisto:)
Ja muitakin tehtäviä otin koska kun karttaa katsoin ja sitä että täällä tarvittaisiin minua ja toista sielua joka lähti mukaan niin näimmehän että tässä on nitä ennen muutakin tekemistä ja toisella sielullakin oli omat halunsa jota tulin tukemaan ja auttamaan kuten hän minua jne. joten ei tämä vain yhden asian liike ole.
Ja jossain vaiheessa tätä kirjoittaessani -tai siis kun olin tekemässä välillä perheelle ruokaa- niin tajusin elävästi mitä kaikkea myös olen tällä matkalla oppinut! :)

Ja vielä. Koska minä ja se toinen sielu sieltä taivaista olimme tulossa jo kahta palaa vailla olevaan palapeliin niin ei kaikki mitä tapahtuu ole karmaa vaan asioita tapahtuu koska täällä on ihmisten energiat jo valmiina ja niiden vaikutusta ei voi eliminoida poiskaan.
Silloin 10-vuotiaana opin vahvasti senkin että meillä on oikeus erehtyä täällä. Juuri tämä oppimisen paikka. Minulle ainakin se antoi varmuuden siitä että voin huoleti armahtaa/antaa anteeksi muille ja myöskin tiedottaa toki milloin minulle jokin asia riitti - eihän sillä ole mitään vastakkainasettelua anteeksiannon kanssa.
Myöskin itseäni auttoi tuo anteeksi antamisen taito kun jouduin kurimukseen. Ainakin minulle on ollut vaikeinta sulattaa omat suuret virheeni/tai kyvyttömyyteni ennemmin kuin muiden. Siis virheet jolloin olen ainakin luullut että minun syystäni jollekulle oli käydä huonosti.

Niin että vaikka motiivini lähteä tänne oli tuo niin toki siinä oli huomioitu oma tila ja oppimismahdollisuudet ja omat rajoitukset samalla. Muuten ei olisi tarvittu erityistä muistuttamista sille sielullekaan joka seurakseni lähti, että missä kohdin on tärkeätä että hän erityisesti muistaa tukea minua:)

Niin että minusta me kaikki voimme olla oikeassa, kuka enemmän kuka vähemmän, ja minusta me kaikki käsitämme asiat tarkalleen oikein vasta sitten kun me olemme (siinä taivaassa missä me olemme) Jumalan kasvojen edessä:)

Tämän kirjoittaminen kaikkine keskeytyksineen kesti niin kauan että en aio oikolukea. Aika ei riitä.
Lähetän nyt ja häpeän sitten rajusti myöhemmin kirjoitustani jos huomaan että siihen on syytä. Sorry.

Lue lisää

>>Voi olla että meitä on nyt maanpäällä sekä uusia, vanhoja että vapaaehtoisesti tänne tulevia sieluja. Ja vaikkapa niitä jotka harjoittelevat aika ajoin sitä itse toimimista/luomista.

Ja vielä tuli mieleeni että en minä ainakaan ole tullut tänne siksi että tein pahaa edellisessä elämässäni. Tulin siis siksi että lapselleni kävi huonosti. Enkä tullut auttamaan vain lastani vaan heidän kaltaisessaan tilanteessa olevia.

Satusetä Ganda kirjoitti:

>>Voi olla että meitä on nyt maanpäällä sekä uusia, vanhoja että vapaaehtoisesti tänne tulevia sieluja. Ja vaikkapa niitä jotka harjoittelevat aika ajoin sitä itse toimimista/luomista.

Ja vielä tuli mieleeni että en minä ainakaan ole tullut tänne siksi että tein pahaa edellisessä elämässäni. Tulin siis siksi että lapselleni kävi huonosti. Enkä tullut auttamaan vain lastani vaan heidän kaltaisessaan tilanteessa olevia.

Lue lisää

>Kumma legenda siitä, että on vain YKSI poika, YKSI tie, YKSI totuus ja YKSI elämä saattaakin olla jotain aivan muuta, kuin käsitämme. Jos kaiken takana onkin suurin koskaan "kirjoitettu" scifitarina???

Ehkäpä me koko ihmiskuntakokonaisuutena olemme yksi ihminen; esoteriassahan puhutaan tyypistä nimeltä Adam Kadmon, joka olisi siis koko ihmiskunta - joka on siis "jumalan" "poika". (Toki toisinaan alkaa pänniä tämä maskuliinisyyskeskeisyys kielessä...)

***

Luin nuorena Doris Lessingin SciFi-kirjat. Muita kirjoja en sitten häneltä lukenutkaan - varmaan kyllä ihan ok sinänsä - ja jos ei nyt joku satu niitä tuntemaan niin tässä pientä kuvausta: DL:n SciFi-kirjoissa ihmiskunta muistaakseni oli vähän kuin jonkinlainen useamman eri planeettamaailman yhteinen projekti. Hyvän Canopuksen väki ja teknisesti edistyneen Siriuksen väki saivat täällä kaikenlaista kivaa aikaiseksi, mutta sitten oli jotain rupusakkia mikä pyrki aina pilaamaan kaiken. Hyvikset rakentelivat geometrisesti täydellisiä kaupunkeja joihin ihmisten oli hyvä asettua kunkin itselleen ominaisen luonteen mukaan. Sitten tuli pitkä ajanjakso jolloin Maan ja Canopuksen välinen "yhteys" katkesi ja ihmiskunta jäi oman onnensa nojaan. Seuraus vastasi tätä maailmamme nykytilaa.

Canopuslaiset välillä syntyivät tänne ja yrittivät vähän järkkäillä asioita hyvään suuntaan, mutta heillekin elämä tuntui niin raskaalta että välillä antoivat periksi vallan. Siriuslaiset puolestaan liikkuivat Maassa käyttäen erinäisiä teknisiä vempaimia apunaan, niin etteivät joutuneet raskaan Maan "saastuneisuuden" uhreiksi. Heidän tapanaan oli pitkittää elämäänsä plastiikkakirurgisin yms. menetelmin, kun taas canopuslaiset elivät täällä normaalin elämän, heittivät veivinsä ja inkarnoituivat taas minne mielivät. Sitten tuli semmoinen hässäkkä Maahan että kaikki oli vinksinvonksin, mutta yhteys Canopukseen palautui ja ihmiset menivät taas asumaan geometrisiin, harmonisiin kaupunkeihin... Laa di daa... xD

Toisessa kirjassa puhuttiin "vyöhykkeistä" joita on Maan ympärillä, ilmeisesti kyse oli vähän kuin astraalimaailmoista.

- En ole sitä ihmistyyppiä joka innostuu romaaneista niin valtavasti että katsoo kirjoittajien alitajuisesti tietävän erinäisiä totuuksia, mutta DL:n kirjoissa on aina semmoista humaania viisautta että hän tuskin on kovin nuori sielu enää.

***

Itse joskus ajattelen tästä olemassaolosta että jospas tämä onkin vain pelkkää näytelmää tai leikki. Mutta aivan kuten hyvään elokuvaan uppoutuu, ja on aivan pää pyörällä sitten kun se päättyy, niin samoin elämänkin ottaa ihan penteleen tosissaan - varmaan siitä ei noin vaan pääsekään edes veivinsä heitettyään. Täytyy pitkään tutkiskella kaikkea koettua, jotta voi alkaa mieltää itsensä ei-fyysiseksi olennoksi jota ei sido aika, ei paikka. Jos sen oivaltaisi jo TÄÄLLÄ, voi pojat että olisi varmaan vapaa ja ekstaasissa.

Ja oikea OIVALTAMINEN ei ole sitä että tässä lätisee netissä tai hurskastelee keskenään tai muille, se on jokin ihan muu juttu, varmaan oikeastaan valaistuminen.

-Q- kirjoitti:

>Kumma legenda siitä, että on vain YKSI poika, YKSI tie, YKSI totuus ja YKSI elämä saattaakin olla jotain aivan muuta, kuin käsitämme. Jos kaiken takana onkin suurin koskaan "kirjoitettu" scifitarina???

Ehkäpä me koko ihmiskuntakokonaisuutena olemme yksi ihminen; esoteriassahan puhutaan tyypistä nimeltä Adam Kadmon, joka olisi siis koko ihmiskunta - joka on siis "jumalan" "poika". (Toki toisinaan alkaa pänniä tämä maskuliinisyyskeskeisyys kielessä...)

***

Luin nuorena Doris Lessingin SciFi-kirjat. Muita kirjoja en sitten häneltä lukenutkaan - varmaan kyllä ihan ok sinänsä - ja jos ei nyt joku satu niitä tuntemaan niin tässä pientä kuvausta: DL:n SciFi-kirjoissa ihmiskunta muistaakseni oli vähän kuin jonkinlainen useamman eri planeettamaailman yhteinen projekti. Hyvän Canopuksen väki ja teknisesti edistyneen Siriuksen väki saivat täällä kaikenlaista kivaa aikaiseksi, mutta sitten oli jotain rupusakkia mikä pyrki aina pilaamaan kaiken. Hyvikset rakentelivat geometrisesti täydellisiä kaupunkeja joihin ihmisten oli hyvä asettua kunkin itselleen ominaisen luonteen mukaan. Sitten tuli pitkä ajanjakso jolloin Maan ja Canopuksen välinen "yhteys" katkesi ja ihmiskunta jäi oman onnensa nojaan. Seuraus vastasi tätä maailmamme nykytilaa.

Canopuslaiset välillä syntyivät tänne ja yrittivät vähän järkkäillä asioita hyvään suuntaan, mutta heillekin elämä tuntui niin raskaalta että välillä antoivat periksi vallan. Siriuslaiset puolestaan liikkuivat Maassa käyttäen erinäisiä teknisiä vempaimia apunaan, niin etteivät joutuneet raskaan Maan "saastuneisuuden" uhreiksi. Heidän tapanaan oli pitkittää elämäänsä plastiikkakirurgisin yms. menetelmin, kun taas canopuslaiset elivät täällä normaalin elämän, heittivät veivinsä ja inkarnoituivat taas minne mielivät. Sitten tuli semmoinen hässäkkä Maahan että kaikki oli vinksinvonksin, mutta yhteys Canopukseen palautui ja ihmiset menivät taas asumaan geometrisiin, harmonisiin kaupunkeihin... Laa di daa... xD

Toisessa kirjassa puhuttiin "vyöhykkeistä" joita on Maan ympärillä, ilmeisesti kyse oli vähän kuin astraalimaailmoista.

- En ole sitä ihmistyyppiä joka innostuu romaaneista niin valtavasti että katsoo kirjoittajien alitajuisesti tietävän erinäisiä totuuksia, mutta DL:n kirjoissa on aina semmoista humaania viisautta että hän tuskin on kovin nuori sielu enää.

***

Itse joskus ajattelen tästä olemassaolosta että jospas tämä onkin vain pelkkää näytelmää tai leikki. Mutta aivan kuten hyvään elokuvaan uppoutuu, ja on aivan pää pyörällä sitten kun se päättyy, niin samoin elämänkin ottaa ihan penteleen tosissaan - varmaan siitä ei noin vaan pääsekään edes veivinsä heitettyään. Täytyy pitkään tutkiskella kaikkea koettua, jotta voi alkaa mieltää itsensä ei-fyysiseksi olennoksi jota ei sido aika, ei paikka. Jos sen oivaltaisi jo TÄÄLLÄ, voi pojat että olisi varmaan vapaa ja ekstaasissa.

Ja oikea OIVALTAMINEN ei ole sitä että tässä lätisee netissä tai hurskastelee keskenään tai muille, se on jokin ihan muu juttu, varmaan oikeastaan valaistuminen.

Lue lisää

"Näytelmä ja leikki". Tähän sananen. Itse koen koko olemassaolon hyvin pitkälti näin. Jokainen elää hyvin tarkoituksenmukaisesti universaalia "sci-fi"näytelmää määrittäen omat tunteensa ja kokemuksensa suhteessa siihen mitä karmalliselta ja itseluomansa totuuden pohjalta on valinnut luoda.

Minua ei ihmetytä, mutta toisinaan mietin miksi ihmisten on niin vaikea nähdä että luominen ei ole loppunut. Luominen jatkuu mitä suuremmissa määrin. Monien uskontojen normistojen mukaan luominen "on tehty" ja nyt "vaan" elellään nukkekodissa. Jokainen luo omaa todellisuuttaan ajatus ajatukselta, sana sanalta ja teko teolta.

Aika siinä mielessä kuin se perinteisen fysiikan ominaisuuksien valossa määritellään on vain meidän ihmisten määritelmä aivan kuten erinäiset muutkin "kiveen hakatut" normit joiden mukaan monien on helpompi elää sinällään hyvin tarkoituksellista karmaansa. Jos jotain on joskus luotu ja aika on NYT niin koska luominen on loppunut? :-) Itse uskon että se ei ole loppunut.
Oikeastaan näen luomisena jo senkin että tämänkin palstan ihmiset ovat heränneet puhumaan ja saan ihaillen lukea teidän kirjoituksia :-)

Olen hitusen kallellaan tuonne nyyeits puolelle (itseasiassa suuri osa täälläkin kirjoittavista on jos uskonnollisten instituutioiden näkökulmasta katsoen NA "massaa" arvioidaan) ja uskon että energia eri värähtelytasoillaan tosiaan vastaa ainakin joihinkin kysymyksiin sitten kun "aika on".

Tuo "aika on" ei ole mikään mystinen pvm johon uskon, vaan vain hipaisu siitä uskomuksesta että aivan kaikki tapahtuu täydellisesti laajimmassa määrittelyssä :-)

*Seuraava ei ole Q:lle vaan kaikille muillekin*

Itse näen tämän koko näyttämön (siinämäärin mitä nyt sitten kykenen näkemään) ainakin jossain määrin ymmärrettävänä jossa päälimmäisenä on rakkaus. "Murheen alho". Hirmuisen ymmärrettävä topiikki ja hieno aloitus. Kysymys kuuluu että mikä siinä tuskassa, kärsimyksessä ja "paskassa" viehättää niin paljon että se on jopa luotava määrittelyksi siitä kuinka pitkällä itse henkisessä mielessä menet? (Retorinen) Omat määritelmät ovat jokatapauksessa vain suhteellisuuksia siitä mitä omaan todellisuuteesi otat "ulkopuolelta". Sinä luot omaa todellisuuttasi, ei kukaan muu.

Totta on että jos puhutaan "vanhoista sieluista" niin olen samaa mieltä että kyllä sitä monenlaista rundia on täytynyt läpikäydä (osan muistankin) ja läpikäydään. Uskon myös että karmallisessa elämän läpikäymisessä lienee tietty "rakenne", mutta karman lineaarisuuteen en usko.

Karman lineaarisuus minun ymmärrykseni mukaan tarkoittaa automaatioita joita me ihmiset ymmärtäisimme. Minä nyt en paljoakaan ymmärrä vaikka yritys on kova :-) Itse uskon että vaikka me ihmiset yrittäisimme määritellä perimmäisiä "sääntöjä" niin silti olemme tietoisuudentasolla vasta lapsia aivan jokainen. Fiksuja, viisaita, älykkäitä ja ennenkaikkea tuntevia, mutta lapsia. Jos tiedostaa itsensä lapseksi niin miksi vaipua murheen alhoon eikä nauttia esityksestä tärkeänä osana onnistumista? :-)

Widebelief kirjoitti:

"Näytelmä ja leikki". Tähän sananen. Itse koen koko olemassaolon hyvin pitkälti näin. Jokainen elää hyvin tarkoituksenmukaisesti universaalia "sci-fi"näytelmää määrittäen omat tunteensa ja kokemuksensa suhteessa siihen mitä karmalliselta ja itseluomansa totuuden pohjalta on valinnut luoda.

Minua ei ihmetytä, mutta toisinaan mietin miksi ihmisten on niin vaikea nähdä että luominen ei ole loppunut. Luominen jatkuu mitä suuremmissa määrin. Monien uskontojen normistojen mukaan luominen "on tehty" ja nyt "vaan" elellään nukkekodissa. Jokainen luo omaa todellisuuttaan ajatus ajatukselta, sana sanalta ja teko teolta.

Aika siinä mielessä kuin se perinteisen fysiikan ominaisuuksien valossa määritellään on vain meidän ihmisten määritelmä aivan kuten erinäiset muutkin "kiveen hakatut" normit joiden mukaan monien on helpompi elää sinällään hyvin tarkoituksellista karmaansa. Jos jotain on joskus luotu ja aika on NYT niin koska luominen on loppunut? :-) Itse uskon että se ei ole loppunut.
Oikeastaan näen luomisena jo senkin että tämänkin palstan ihmiset ovat heränneet puhumaan ja saan ihaillen lukea teidän kirjoituksia :-)

Olen hitusen kallellaan tuonne nyyeits puolelle (itseasiassa suuri osa täälläkin kirjoittavista on jos uskonnollisten instituutioiden näkökulmasta katsoen NA "massaa" arvioidaan) ja uskon että energia eri värähtelytasoillaan tosiaan vastaa ainakin joihinkin kysymyksiin sitten kun "aika on".

Tuo "aika on" ei ole mikään mystinen pvm johon uskon, vaan vain hipaisu siitä uskomuksesta että aivan kaikki tapahtuu täydellisesti laajimmassa määrittelyssä :-)

*Seuraava ei ole Q:lle vaan kaikille muillekin*

Itse näen tämän koko näyttämön (siinämäärin mitä nyt sitten kykenen näkemään) ainakin jossain määrin ymmärrettävänä jossa päälimmäisenä on rakkaus. "Murheen alho". Hirmuisen ymmärrettävä topiikki ja hieno aloitus. Kysymys kuuluu että mikä siinä tuskassa, kärsimyksessä ja "paskassa" viehättää niin paljon että se on jopa luotava määrittelyksi siitä kuinka pitkällä itse henkisessä mielessä menet? (Retorinen) Omat määritelmät ovat jokatapauksessa vain suhteellisuuksia siitä mitä omaan todellisuuteesi otat "ulkopuolelta". Sinä luot omaa todellisuuttasi, ei kukaan muu.

Totta on että jos puhutaan "vanhoista sieluista" niin olen samaa mieltä että kyllä sitä monenlaista rundia on täytynyt läpikäydä (osan muistankin) ja läpikäydään. Uskon myös että karmallisessa elämän läpikäymisessä lienee tietty "rakenne", mutta karman lineaarisuuteen en usko.

Karman lineaarisuus minun ymmärrykseni mukaan tarkoittaa automaatioita joita me ihmiset ymmärtäisimme. Minä nyt en paljoakaan ymmärrä vaikka yritys on kova :-) Itse uskon että vaikka me ihmiset yrittäisimme määritellä perimmäisiä "sääntöjä" niin silti olemme tietoisuudentasolla vasta lapsia aivan jokainen. Fiksuja, viisaita, älykkäitä ja ennenkaikkea tuntevia, mutta lapsia. Jos tiedostaa itsensä lapseksi niin miksi vaipua murheen alhoon eikä nauttia esityksestä tärkeänä osana onnistumista? :-)

Lue lisää

>Minua ei ihmetytä, mutta toisinaan mietin miksi ihmisten on niin vaikea nähdä että luominen ei ole loppunut. Luominen jatkuu mitä suuremmissa määrin. Monien uskontojen normistojen mukaan luominen "on tehty" ja nyt "vaan" elellään nukkekodissa. Jokainen luo omaa todellisuuttaan ajatus ajatukselta, sana sanalta ja teko teolta.

Ajatuksesi tuo esille kokonaan uuden näkövinkkelin. Olen aiemmin ottanut hieman yhteen eräällä toisella taholla ihmisen kanssa joka on vakuutellut olevansa "jo perillä". Okei, olen tietysti auktoriteettivammainen yksilö jonka pitää aina mennä aukomaan päätään jollekulle joka tarpeeksi uhoaa... Mutta kummiskin kammiskin - miksi se "perillä oleminen", taivaaseen meno, valaistuminen ja moksha ja mitä näitä onkaan koko ajan hallitsee meidän mitä erilaisimpia katsomuksiamme? Mikä pirun kiire täältä on pois, varsinkin jos uskoo kuten minä paatunut panteisti että kaikki ON "Jumalaa", kaikki tapahtuu Jumalasta Jumalalle Jumalaan... MIHIN pitäisi päästä pois? MIKSI?

Oikeastaan pakanuus on alkanut taas vaihteeksi viehättää enemmän, vaikka ihan nörtti uuspakanuuskin, tai ihan mikä tahansa jossa vaihteeksi korostettaisiin nykyhetken autuutta iänikuisen pyrkimisen vastapainoksi. En haluaisi pyrkiä mihinkään muuhun kuin nykyhetken täysipainoiseen tiedostamiseen, eikä siihen tietenkään "pyritä", vaan siinä ollaan tai ei olla.

Kun käpsyttelee tuolla pihalla ja mieletön määrä erilaisia tuoksuja tulvahtaa nokkaan, niin siinä on kaikki "henkisyys" ja perillä olo ja ihan mitä hyvänsä läsnä ja pöllö on jos ei sitä tajua! Jotkut ovat niin pirun ovelia ihmisiä että selittelevät luonnonkin yhdentekeväksi toitottaessaan kuinka emme saa kiintyä mihinkään, kun pitää koko ajan sinne taivaisiin itseämme tunkea. No eihän se kiintymys sillä tavalla että roikutaan jossain ja siten piinataan omaa itseä ole hyvä hommeli, mutta luonto kumminkin on elävien olentojen kokonaisuus, joten aika ylimielistä on jos sitäkin vain vihaa ja inhoaa. Samalla tavoin varmasti inhoaa omaa kehoaan, jos sille linjalle lähtee että fyysinen on aina hyh hyh.

En oleta että luonnonkansat ovat jotenkin salaviisaita, mutta ainakin heillä on kaikki luontevampaa niin ettei tarvitse niitä neurooseja pyöritellä niin kauheasti. Fyysiset toiminnot eivät mitenkään "alenna" spirituaalisempia juttuja, eivätkä henkimaailman hommelot estä elämästä normaalia elämää.

Eksyinköhän jo aiheestakin; niin se luominen... Mitä luomista se on jos koko ajan vain nokka rullalla jurnuttaa että emmä tykkää tästä enkä tuosta enkä mistään. Puhun tässä toki paljon itsestäni... On hemmetin helppo olla tyytymätön, helpompi kuin katsoa että mitä juuri siitä saa aikaiseksi mitä omalle itselle on sattunut hollille osumaan meneillään olevassa elämässä.

Eivätkä lapset leikkiessään ala parkua että miksei me olla kotona mamin helmoissa turvassa. Eiväthän he millään malttaisi leikkiä kesken jättääkään; majantekoa, palloilua, uimista, mitä nyt pihalla voi tehdä. Sisällä kasvatetuista lapsista tulee sairaita.

Elämä, koko kaikkeus, on kuin mielettömän suuri fraktaalikuvio joka koko ajan pukkaa kärheä ja oksaa joka suuntaan; sama peruskuvio toistuu suurempana ja pienempänä. Ehkä me olemme Jumalan sormet. Ei Jumala amputoi sormiaan että enpäs näillä mitään tee kun on hienompaa ja pyhempää olla tekemättä mitään!

Widebelief kirjoitti:

"Näytelmä ja leikki". Tähän sananen. Itse koen koko olemassaolon hyvin pitkälti näin. Jokainen elää hyvin tarkoituksenmukaisesti universaalia "sci-fi"näytelmää määrittäen omat tunteensa ja kokemuksensa suhteessa siihen mitä karmalliselta ja itseluomansa totuuden pohjalta on valinnut luoda.

Minua ei ihmetytä, mutta toisinaan mietin miksi ihmisten on niin vaikea nähdä että luominen ei ole loppunut. Luominen jatkuu mitä suuremmissa määrin. Monien uskontojen normistojen mukaan luominen "on tehty" ja nyt "vaan" elellään nukkekodissa. Jokainen luo omaa todellisuuttaan ajatus ajatukselta, sana sanalta ja teko teolta.

Aika siinä mielessä kuin se perinteisen fysiikan ominaisuuksien valossa määritellään on vain meidän ihmisten määritelmä aivan kuten erinäiset muutkin "kiveen hakatut" normit joiden mukaan monien on helpompi elää sinällään hyvin tarkoituksellista karmaansa. Jos jotain on joskus luotu ja aika on NYT niin koska luominen on loppunut? :-) Itse uskon että se ei ole loppunut.
Oikeastaan näen luomisena jo senkin että tämänkin palstan ihmiset ovat heränneet puhumaan ja saan ihaillen lukea teidän kirjoituksia :-)

Olen hitusen kallellaan tuonne nyyeits puolelle (itseasiassa suuri osa täälläkin kirjoittavista on jos uskonnollisten instituutioiden näkökulmasta katsoen NA "massaa" arvioidaan) ja uskon että energia eri värähtelytasoillaan tosiaan vastaa ainakin joihinkin kysymyksiin sitten kun "aika on".

Tuo "aika on" ei ole mikään mystinen pvm johon uskon, vaan vain hipaisu siitä uskomuksesta että aivan kaikki tapahtuu täydellisesti laajimmassa määrittelyssä :-)

*Seuraava ei ole Q:lle vaan kaikille muillekin*

Itse näen tämän koko näyttämön (siinämäärin mitä nyt sitten kykenen näkemään) ainakin jossain määrin ymmärrettävänä jossa päälimmäisenä on rakkaus. "Murheen alho". Hirmuisen ymmärrettävä topiikki ja hieno aloitus. Kysymys kuuluu että mikä siinä tuskassa, kärsimyksessä ja "paskassa" viehättää niin paljon että se on jopa luotava määrittelyksi siitä kuinka pitkällä itse henkisessä mielessä menet? (Retorinen) Omat määritelmät ovat jokatapauksessa vain suhteellisuuksia siitä mitä omaan todellisuuteesi otat "ulkopuolelta". Sinä luot omaa todellisuuttasi, ei kukaan muu.

Totta on että jos puhutaan "vanhoista sieluista" niin olen samaa mieltä että kyllä sitä monenlaista rundia on täytynyt läpikäydä (osan muistankin) ja läpikäydään. Uskon myös että karmallisessa elämän läpikäymisessä lienee tietty "rakenne", mutta karman lineaarisuuteen en usko.

Karman lineaarisuus minun ymmärrykseni mukaan tarkoittaa automaatioita joita me ihmiset ymmärtäisimme. Minä nyt en paljoakaan ymmärrä vaikka yritys on kova :-) Itse uskon että vaikka me ihmiset yrittäisimme määritellä perimmäisiä "sääntöjä" niin silti olemme tietoisuudentasolla vasta lapsia aivan jokainen. Fiksuja, viisaita, älykkäitä ja ennenkaikkea tuntevia, mutta lapsia. Jos tiedostaa itsensä lapseksi niin miksi vaipua murheen alhoon eikä nauttia esityksestä tärkeänä osana onnistumista? :-)

Lue lisää

Elämä on "koulu", elämä on "peli", elämä on "teatteri"! You name it!

Minusta elämä on vähän kaikkea tätä ja ei oikein mitään näistä. Pelkkä "koulu" olisi puuduttavaa, "peli" liian epistä ja "teatterikin" usein vaan tappavan tylsää!

Kukas se on väittänyt sen luomisen koskaan täällä loppuneen? Jotkut "uskovatko"?

Joka näppäimistön näppäimen iskummekin tässä on sitä "luomistamme" tälläkin hetkellä.

Luominen on ehkä siinä mielessä ohi, että toistamme vain nämä samat juttumme hamaan maailmaan tappiin saakka, kuvitellen harhojamme jostain "uudesta" ja ihmeellisestä, kun kaikki onkin vaan saman vanhan toistoa. Vai onko?

Minähän olen niin "vallankumouksellinen", että väitän, ettei edes Jumala tiedä mihin kaikkeen luominen voikaan johtaa! Aina jaksan ihmisille korostaa, että kaikkitietävyyshän on kamala helvetti, kuka nyt haluaisi tietää kaiken kaikesta etukäteen? Tietysti jos Jumala onkin maailman kaikkeuden yksinäisin otus, ja kaikki onkin tuon yksinäisyydestään sairastuneen mielen tekosia, niin meillähän saattaa hyvinkin olla Jumalana mieleltään jakautunut ja täysin arvaamaton epeli, joka vanhassa testamentissakin ensin riehuu hulluna, ja sitten rauhoittuu uudessa testamentissa. Sanotaanhan, että tieto lisää tuskaa, niin miten kamalaakaan saattaa olla silloin se, että onkin jo KAIKKITIETÄVÄ? Voi helvetti soikoon sillon sitä tuskan määrää! Parempi kai alkaa ajatella, että tieto lisääkin iloa mielummin! ;-P

Mulla on ehkä vähän kummia ajatuksia Jumalastakin, vaikka ajattelenkin niistä, että ei mitään uutta auringon alla. Jollekkin tietenkin , joka juttujani täällä lueskelee, tällaiset jutut voi olla uutta. Hullut kun saa päähänsä kaikenlaista "kummaa". Siksi niitä kai juuri hulluiksi kutsutaankin! ;-P

Taisin tuossa edellä väittää, että Jumalakin on todennäköisesti hullu, niin silloinhan häntä lähinnä ovatkin täällä nimenomaan hullut, eivätkä mitkään papit ja profeetat. Mitä se hulluus sitten oikeasti on? Jos katsoo ihmisiä, jotka juoksevat kaikenmaailman turhuuden perässä ja heidän touhujaan pidetään täällä kakkein järkevimpänä, niin silloinhan niitä, jotka eivät näin toimi pidetään hulluina. Minun mielestäni ainakin asia on aivan päinvastoin!

Kaikkihan sanovat, että on aivan hullua juosta turhuuksien perässä, ja silti niin moni tekee kuitenkin niin!

Tässä nyt taas tätä hulluusteemaa, johon olen niin kovasti mieltynyt. Mielisairaus on toki vakava asia, mutta siitä on tehty jo aivan liiankin vakava asia. Kun se on joskus menneisyydesäkin monesti ollut niin, että "hullusta" on tehty yhteisönsä shamaani ja tietäjä, ja siksi hulluutta on täysin väärin pitää pelkkänä sairautena. Hulluus on myös suuri mahdollisuus, eikä pelkästään mikään karmea mörkö. Osa "hulluista" toki tiedostaa tämän puolen itsessään. Tapasin aikoinaan sairaalassa erään Reiskan, joka näytti ihan Väinämöiseltä, pukeutui kuin hipit ja käytti vilkkuvia aurinkolaseja. Äijä oli kait jotain 70-vuotias, ja ihan parikymppisen oloinen. Se oli kait oikeesti toiselta planeetalta, ja diggasi välillä hengata hullujenhuoneella koska siellä on niin "coolia" porukkaa, jotka hiffaa parhaiten mistä tässä kaikessa on oikein kyse.

Silloin kun pääni ekan kerran "pimeni" menetin elämästäni kaiken mielekkyyden. Maailmassa ei tuntunut olevan enää mitään uutta ja koko juttu tuntu lähinnä vaan vanhalta ja tylsältä vitsiltä. Sitten joskus 1993 taisin nähdä dokkarin jossa kerrottiin, että jossain tuolla maailmankaikkeuden laidalla missä avaruus laajenee, syntyisi koko ajan uusia ja ihmeellisiä asioita ja ilmiöitä. Se oli jotenkin mukava ajatus. Haluan todellakin Jumalan ja kaikkien meidän muidenkin puolesta ajatella, että moni asia on jopa Jumallallekkin uutta ja ihmeellistä. Ihmettelen aina miksi uskovien on vaikeeta ajatella, että evoluutiokin voisi olla osa Jumalan luomistyötä. Jumala olisikin oikeasti aivan pirun kova improviosimaan! Itsestäni on ainakin mukavaa kitaraa soitellessani improvisoida paljon ja yllättää itsenikin sillä mitä soitan! ;-P

Mitä sellaiset ihmiset, jotka eivät vaivaudu koskaan opettelemaan soittamista, maalaamista tai muuta vastavaa luomista, voivat käsittää tästä maailmasta loppujen lopuksi yhtikäs mitään? Ihmisessä on aivan valtava potentiaali ja minä olen sitä mieltä, että lähes jokainen meistä voisi olla kuin Leonardo da Vinci, niin halutessaan!

Mitä ne ihmiset sitten yleensä haluaa olla? Jotain povimissejä tai kimi räikkösiä? Ihmekkös sitten, että aivokapasiteetista on käytössä se huimat 10%!

Meillä hulluillakin tuo prosentti on ainakin tuplat tuosta! ;-P

Tapanani on aina välillä mainostaa Jumalaa ikuiseksi lapseksi. Mitä se sellainen aikuisuuskin oikeeesti on, kuin pelkkää paskantärkeilyä? Jessekin sano, että taivas on lapsenkaltaisten, onko se sitten kaukaa haettu, että Jumalakin olisi lapsenkaltainen? Ei minusta ainakaan.

Mutta ihmiset juoksee turhuuksien perässä, ei osaa luoda mitään, ja on vielä sen päälle vielä paskantärkeitä! Ja sitten on kova hinku päästä pois johonkin "taivaan iloon"! Ei hitto, se kaikki on todellakin tässä ja nyt, eikä missään muualla!

Q on aivan oikeassa siinä mitä sanoo! ;-)

Väitän nähneeni tulevaisuuden ihmisen, joka on superluova, superrakastava, superhuumorintajuinen ja super vaikka mitä! Täällä ei ole edes yhtäkään "staraa", joka olisi edes kalpea aavistus tuosta tulevaisuuden ihmisestä! Ihmiskunta on tällä hetkellä täynnä puolikuolleita "zombeja"! Jopa kaikkein elinvoimaisimmat ovat pelkkiä raunioita.

Lapsillekkin opetetaan täällä pelkkää hyödytöntä yleissoopaa, kun heidät pitäisikin opettaa luoviksi, rakastaviksi, yms. Kaikki lapset ovat "ihmelapsia" jos heitä vaan osataan oikein täällä kasvattaa ja opettaa!

Tulevaisuuden visioni on kuitenkin se, että lapset alkavat yhä enemmän ja enemmän itseoppimaan asioita. Koulusysteemin onkin muututtava enemmän nimenomaan lasten itseoppimista suosivaksi.

Ja meidän aikuisien pitäisi pyrkiä ennenkaikkea viisauteen, jotta lapsemme voisivat meitä aidosti kunnioitaa! Kunnioituskin ansaitaan, eikä se ole suinkaan mikään vanhemman "oikeus", mitä lasten pitäisi sokeasti kunnioittaa. Viisaus on jotain sellaista mitä lapsi ja nuori ei vielä oikein ymmärrä ja hallitse ja siksi meitä vanhempiakin täällä tarvitaan! Vaikka olisi mikä "vanha sielu" jo! Muistetaan taas, että Jeesus ja Buddhakin olivat jo aika miehiä, ennenkuin hiffasivat tän koko jujun.

Tässä tätä saarnaa...

;-P

Ganda kirjoitti:

Elämä on "koulu", elämä on "peli", elämä on "teatteri"! You name it!

Minusta elämä on vähän kaikkea tätä ja ei oikein mitään näistä. Pelkkä "koulu" olisi puuduttavaa, "peli" liian epistä ja "teatterikin" usein vaan tappavan tylsää!

Kukas se on väittänyt sen luomisen koskaan täällä loppuneen? Jotkut "uskovatko"?

Joka näppäimistön näppäimen iskummekin tässä on sitä "luomistamme" tälläkin hetkellä.

Luominen on ehkä siinä mielessä ohi, että toistamme vain nämä samat juttumme hamaan maailmaan tappiin saakka, kuvitellen harhojamme jostain "uudesta" ja ihmeellisestä, kun kaikki onkin vaan saman vanhan toistoa. Vai onko?

Minähän olen niin "vallankumouksellinen", että väitän, ettei edes Jumala tiedä mihin kaikkeen luominen voikaan johtaa! Aina jaksan ihmisille korostaa, että kaikkitietävyyshän on kamala helvetti, kuka nyt haluaisi tietää kaiken kaikesta etukäteen? Tietysti jos Jumala onkin maailman kaikkeuden yksinäisin otus, ja kaikki onkin tuon yksinäisyydestään sairastuneen mielen tekosia, niin meillähän saattaa hyvinkin olla Jumalana mieleltään jakautunut ja täysin arvaamaton epeli, joka vanhassa testamentissakin ensin riehuu hulluna, ja sitten rauhoittuu uudessa testamentissa. Sanotaanhan, että tieto lisää tuskaa, niin miten kamalaakaan saattaa olla silloin se, että onkin jo KAIKKITIETÄVÄ? Voi helvetti soikoon sillon sitä tuskan määrää! Parempi kai alkaa ajatella, että tieto lisääkin iloa mielummin! ;-P

Mulla on ehkä vähän kummia ajatuksia Jumalastakin, vaikka ajattelenkin niistä, että ei mitään uutta auringon alla. Jollekkin tietenkin , joka juttujani täällä lueskelee, tällaiset jutut voi olla uutta. Hullut kun saa päähänsä kaikenlaista "kummaa". Siksi niitä kai juuri hulluiksi kutsutaankin! ;-P

Taisin tuossa edellä väittää, että Jumalakin on todennäköisesti hullu, niin silloinhan häntä lähinnä ovatkin täällä nimenomaan hullut, eivätkä mitkään papit ja profeetat. Mitä se hulluus sitten oikeasti on? Jos katsoo ihmisiä, jotka juoksevat kaikenmaailman turhuuden perässä ja heidän touhujaan pidetään täällä kakkein järkevimpänä, niin silloinhan niitä, jotka eivät näin toimi pidetään hulluina. Minun mielestäni ainakin asia on aivan päinvastoin!

Kaikkihan sanovat, että on aivan hullua juosta turhuuksien perässä, ja silti niin moni tekee kuitenkin niin!

Tässä nyt taas tätä hulluusteemaa, johon olen niin kovasti mieltynyt. Mielisairaus on toki vakava asia, mutta siitä on tehty jo aivan liiankin vakava asia. Kun se on joskus menneisyydesäkin monesti ollut niin, että "hullusta" on tehty yhteisönsä shamaani ja tietäjä, ja siksi hulluutta on täysin väärin pitää pelkkänä sairautena. Hulluus on myös suuri mahdollisuus, eikä pelkästään mikään karmea mörkö. Osa "hulluista" toki tiedostaa tämän puolen itsessään. Tapasin aikoinaan sairaalassa erään Reiskan, joka näytti ihan Väinämöiseltä, pukeutui kuin hipit ja käytti vilkkuvia aurinkolaseja. Äijä oli kait jotain 70-vuotias, ja ihan parikymppisen oloinen. Se oli kait oikeesti toiselta planeetalta, ja diggasi välillä hengata hullujenhuoneella koska siellä on niin "coolia" porukkaa, jotka hiffaa parhaiten mistä tässä kaikessa on oikein kyse.

Silloin kun pääni ekan kerran "pimeni" menetin elämästäni kaiken mielekkyyden. Maailmassa ei tuntunut olevan enää mitään uutta ja koko juttu tuntu lähinnä vaan vanhalta ja tylsältä vitsiltä. Sitten joskus 1993 taisin nähdä dokkarin jossa kerrottiin, että jossain tuolla maailmankaikkeuden laidalla missä avaruus laajenee, syntyisi koko ajan uusia ja ihmeellisiä asioita ja ilmiöitä. Se oli jotenkin mukava ajatus. Haluan todellakin Jumalan ja kaikkien meidän muidenkin puolesta ajatella, että moni asia on jopa Jumallallekkin uutta ja ihmeellistä. Ihmettelen aina miksi uskovien on vaikeeta ajatella, että evoluutiokin voisi olla osa Jumalan luomistyötä. Jumala olisikin oikeasti aivan pirun kova improviosimaan! Itsestäni on ainakin mukavaa kitaraa soitellessani improvisoida paljon ja yllättää itsenikin sillä mitä soitan! ;-P

Mitä sellaiset ihmiset, jotka eivät vaivaudu koskaan opettelemaan soittamista, maalaamista tai muuta vastavaa luomista, voivat käsittää tästä maailmasta loppujen lopuksi yhtikäs mitään? Ihmisessä on aivan valtava potentiaali ja minä olen sitä mieltä, että lähes jokainen meistä voisi olla kuin Leonardo da Vinci, niin halutessaan!

Mitä ne ihmiset sitten yleensä haluaa olla? Jotain povimissejä tai kimi räikkösiä? Ihmekkös sitten, että aivokapasiteetista on käytössä se huimat 10%!

Meillä hulluillakin tuo prosentti on ainakin tuplat tuosta! ;-P

Tapanani on aina välillä mainostaa Jumalaa ikuiseksi lapseksi. Mitä se sellainen aikuisuuskin oikeeesti on, kuin pelkkää paskantärkeilyä? Jessekin sano, että taivas on lapsenkaltaisten, onko se sitten kaukaa haettu, että Jumalakin olisi lapsenkaltainen? Ei minusta ainakaan.

Mutta ihmiset juoksee turhuuksien perässä, ei osaa luoda mitään, ja on vielä sen päälle vielä paskantärkeitä! Ja sitten on kova hinku päästä pois johonkin "taivaan iloon"! Ei hitto, se kaikki on todellakin tässä ja nyt, eikä missään muualla!

Q on aivan oikeassa siinä mitä sanoo! ;-)

Väitän nähneeni tulevaisuuden ihmisen, joka on superluova, superrakastava, superhuumorintajuinen ja super vaikka mitä! Täällä ei ole edes yhtäkään "staraa", joka olisi edes kalpea aavistus tuosta tulevaisuuden ihmisestä! Ihmiskunta on tällä hetkellä täynnä puolikuolleita "zombeja"! Jopa kaikkein elinvoimaisimmat ovat pelkkiä raunioita.

Lapsillekkin opetetaan täällä pelkkää hyödytöntä yleissoopaa, kun heidät pitäisikin opettaa luoviksi, rakastaviksi, yms. Kaikki lapset ovat "ihmelapsia" jos heitä vaan osataan oikein täällä kasvattaa ja opettaa!

Tulevaisuuden visioni on kuitenkin se, että lapset alkavat yhä enemmän ja enemmän itseoppimaan asioita. Koulusysteemin onkin muututtava enemmän nimenomaan lasten itseoppimista suosivaksi.

Ja meidän aikuisien pitäisi pyrkiä ennenkaikkea viisauteen, jotta lapsemme voisivat meitä aidosti kunnioitaa! Kunnioituskin ansaitaan, eikä se ole suinkaan mikään vanhemman "oikeus", mitä lasten pitäisi sokeasti kunnioittaa. Viisaus on jotain sellaista mitä lapsi ja nuori ei vielä oikein ymmärrä ja hallitse ja siksi meitä vanhempiakin täällä tarvitaan! Vaikka olisi mikä "vanha sielu" jo! Muistetaan taas, että Jeesus ja Buddhakin olivat jo aika miehiä, ennenkuin hiffasivat tän koko jujun.

Tässä tätä saarnaa...

;-P

Lue lisää

Teillä arvon ihmiset on sana paremmin hallussa kuin minulla. Suunnattomana "puutteenani" tunnustan että olen taloudellisesti hyvin toimeentuleva, ulkonäöltäni vähintäänkin välttävä ja suoraan tiedostan "helpon elämäni". Toisaalta olen sen ilmaissut epäsuoran suoraan että karmallisen lineaarisuuden osana tiedostan että tiedostaminen on osa sitä mitä Jesse(kin) yritti kertoa.

Itse olen kokenut monella "tasolla" itse "huonommuutta" sillä erotuksella että olen TUNTENUT lähimmäisen tunteet itsessäni. Itsetunto ongelmat on asia jota en itseasiassa tässä inkarnaatiossa ole tuntenut, mutta en edes muista kuinka monen ihmisisen itsetuntoa olen eteenpäin auttanut välillä jopa "ikävien" kuvioiden kautta.


Ed. saattaisi kuullostaa itsetietoisen, egoistisen paskapään puheelta, mutta minäpä kysyn.

Mistä sinä tunnistaisit "enkelin"? Olisiko sanat itsestäänselvyyksiä, olisiko käsitteet itsestäänselvyyksiä, olisiko koko vitun jaarittelujen itsestäänselvyys vain turhautumien summa?

Anteeksi mutta vituttaa :-) Koetan olla "rakentavampi" ensi kerralla. Kiitos.

WideBelief kirjoitti:

Teillä arvon ihmiset on sana paremmin hallussa kuin minulla. Suunnattomana "puutteenani" tunnustan että olen taloudellisesti hyvin toimeentuleva, ulkonäöltäni vähintäänkin välttävä ja suoraan tiedostan "helpon elämäni". Toisaalta olen sen ilmaissut epäsuoran suoraan että karmallisen lineaarisuuden osana tiedostan että tiedostaminen on osa sitä mitä Jesse(kin) yritti kertoa.

Itse olen kokenut monella "tasolla" itse "huonommuutta" sillä erotuksella että olen TUNTENUT lähimmäisen tunteet itsessäni. Itsetunto ongelmat on asia jota en itseasiassa tässä inkarnaatiossa ole tuntenut, mutta en edes muista kuinka monen ihmisisen itsetuntoa olen eteenpäin auttanut välillä jopa "ikävien" kuvioiden kautta.


Ed. saattaisi kuullostaa itsetietoisen, egoistisen paskapään puheelta, mutta minäpä kysyn.

Mistä sinä tunnistaisit "enkelin"? Olisiko sanat itsestäänselvyyksiä, olisiko käsitteet itsestäänselvyyksiä, olisiko koko vitun jaarittelujen itsestäänselvyys vain turhautumien summa?

Anteeksi mutta vituttaa :-) Koetan olla "rakentavampi" ensi kerralla. Kiitos.

Lue lisää

>>Suunnattomana "puutteenani" tunnustan että olen taloudellisesti hyvin toimeentuleva, ulkonäöltäni vähintäänkin välttävä ja suoraan tiedostan "helpon elämäni".

-Q- kirjoitti:

>Minua ei ihmetytä, mutta toisinaan mietin miksi ihmisten on niin vaikea nähdä että luominen ei ole loppunut. Luominen jatkuu mitä suuremmissa määrin. Monien uskontojen normistojen mukaan luominen "on tehty" ja nyt "vaan" elellään nukkekodissa. Jokainen luo omaa todellisuuttaan ajatus ajatukselta, sana sanalta ja teko teolta.

Ajatuksesi tuo esille kokonaan uuden näkövinkkelin. Olen aiemmin ottanut hieman yhteen eräällä toisella taholla ihmisen kanssa joka on vakuutellut olevansa "jo perillä". Okei, olen tietysti auktoriteettivammainen yksilö jonka pitää aina mennä aukomaan päätään jollekulle joka tarpeeksi uhoaa... Mutta kummiskin kammiskin - miksi se "perillä oleminen", taivaaseen meno, valaistuminen ja moksha ja mitä näitä onkaan koko ajan hallitsee meidän mitä erilaisimpia katsomuksiamme? Mikä pirun kiire täältä on pois, varsinkin jos uskoo kuten minä paatunut panteisti että kaikki ON "Jumalaa", kaikki tapahtuu Jumalasta Jumalalle Jumalaan... MIHIN pitäisi päästä pois? MIKSI?

Oikeastaan pakanuus on alkanut taas vaihteeksi viehättää enemmän, vaikka ihan nörtti uuspakanuuskin, tai ihan mikä tahansa jossa vaihteeksi korostettaisiin nykyhetken autuutta iänikuisen pyrkimisen vastapainoksi. En haluaisi pyrkiä mihinkään muuhun kuin nykyhetken täysipainoiseen tiedostamiseen, eikä siihen tietenkään "pyritä", vaan siinä ollaan tai ei olla.

Kun käpsyttelee tuolla pihalla ja mieletön määrä erilaisia tuoksuja tulvahtaa nokkaan, niin siinä on kaikki "henkisyys" ja perillä olo ja ihan mitä hyvänsä läsnä ja pöllö on jos ei sitä tajua! Jotkut ovat niin pirun ovelia ihmisiä että selittelevät luonnonkin yhdentekeväksi toitottaessaan kuinka emme saa kiintyä mihinkään, kun pitää koko ajan sinne taivaisiin itseämme tunkea. No eihän se kiintymys sillä tavalla että roikutaan jossain ja siten piinataan omaa itseä ole hyvä hommeli, mutta luonto kumminkin on elävien olentojen kokonaisuus, joten aika ylimielistä on jos sitäkin vain vihaa ja inhoaa. Samalla tavoin varmasti inhoaa omaa kehoaan, jos sille linjalle lähtee että fyysinen on aina hyh hyh.

En oleta että luonnonkansat ovat jotenkin salaviisaita, mutta ainakin heillä on kaikki luontevampaa niin ettei tarvitse niitä neurooseja pyöritellä niin kauheasti. Fyysiset toiminnot eivät mitenkään "alenna" spirituaalisempia juttuja, eivätkä henkimaailman hommelot estä elämästä normaalia elämää.

Eksyinköhän jo aiheestakin; niin se luominen... Mitä luomista se on jos koko ajan vain nokka rullalla jurnuttaa että emmä tykkää tästä enkä tuosta enkä mistään. Puhun tässä toki paljon itsestäni... On hemmetin helppo olla tyytymätön, helpompi kuin katsoa että mitä juuri siitä saa aikaiseksi mitä omalle itselle on sattunut hollille osumaan meneillään olevassa elämässä.

Eivätkä lapset leikkiessään ala parkua että miksei me olla kotona mamin helmoissa turvassa. Eiväthän he millään malttaisi leikkiä kesken jättääkään; majantekoa, palloilua, uimista, mitä nyt pihalla voi tehdä. Sisällä kasvatetuista lapsista tulee sairaita.

Elämä, koko kaikkeus, on kuin mielettömän suuri fraktaalikuvio joka koko ajan pukkaa kärheä ja oksaa joka suuntaan; sama peruskuvio toistuu suurempana ja pienempänä. Ehkä me olemme Jumalan sormet. Ei Jumala amputoi sormiaan että enpäs näillä mitään tee kun on hienompaa ja pyhempää olla tekemättä mitään!

Lue lisää

Niinhän se monesti "menee" dualistisessa mielessä että ottaessaan yhteen saa aina eväitä hienosäätää katsomuksiaan. "Perilläolo" on osa ehdollistumia joista voi halutessaan päästää irti.

Toisaalta jos joku sanoo "olevansa perillä" (olen tavannut muutaman) niin itse en näe mitään ristiriitaa hänen mennä "omaa polkuansa". Mikäpä siinä. Itse ymmärrän ymmärryksen ja tiedostamisen kautta kuinka vähän tiedostan ja ymmärrän :-)

Lienet luovalla tauolla, mutta ajatus fraktaalisesta ajasta on kieltämättä mielenkiintoinen. Itse koen tiettyjä yhtäläisyyksiä "sisältäpäin ulospäin" purkautuvissa fraktaalin osissa suhteessa siihen todellisuuteen jota jokainen luo ja kokee "hetki hetkeltä".

Ts. Pienenpieni valinta voi luoda suurensuuria asioita fraktaalin alun suurentuessa. Toki.

Eräs ajatus ajasta myös. Jos "aikajana" nykyfysiikan mielessä "käännetään" 90 astetta "ylös tai alas" ja päästetään irti lineaarisuuden "ehdollistumista" ja elää "nyt" aikaa. Fraktaali saa hieman potkua ajatukselle :-)

Entäpä jos jokaisen oma luomisvoima tosiaan luo sen todellisuuden jota valitsee kokea :-)

Ganda kirjoitti:

Elämä on "koulu", elämä on "peli", elämä on "teatteri"! You name it!

Minusta elämä on vähän kaikkea tätä ja ei oikein mitään näistä. Pelkkä "koulu" olisi puuduttavaa, "peli" liian epistä ja "teatterikin" usein vaan tappavan tylsää!

Kukas se on väittänyt sen luomisen koskaan täällä loppuneen? Jotkut "uskovatko"?

Joka näppäimistön näppäimen iskummekin tässä on sitä "luomistamme" tälläkin hetkellä.

Luominen on ehkä siinä mielessä ohi, että toistamme vain nämä samat juttumme hamaan maailmaan tappiin saakka, kuvitellen harhojamme jostain "uudesta" ja ihmeellisestä, kun kaikki onkin vaan saman vanhan toistoa. Vai onko?

Minähän olen niin "vallankumouksellinen", että väitän, ettei edes Jumala tiedä mihin kaikkeen luominen voikaan johtaa! Aina jaksan ihmisille korostaa, että kaikkitietävyyshän on kamala helvetti, kuka nyt haluaisi tietää kaiken kaikesta etukäteen? Tietysti jos Jumala onkin maailman kaikkeuden yksinäisin otus, ja kaikki onkin tuon yksinäisyydestään sairastuneen mielen tekosia, niin meillähän saattaa hyvinkin olla Jumalana mieleltään jakautunut ja täysin arvaamaton epeli, joka vanhassa testamentissakin ensin riehuu hulluna, ja sitten rauhoittuu uudessa testamentissa. Sanotaanhan, että tieto lisää tuskaa, niin miten kamalaakaan saattaa olla silloin se, että onkin jo KAIKKITIETÄVÄ? Voi helvetti soikoon sillon sitä tuskan määrää! Parempi kai alkaa ajatella, että tieto lisääkin iloa mielummin! ;-P

Mulla on ehkä vähän kummia ajatuksia Jumalastakin, vaikka ajattelenkin niistä, että ei mitään uutta auringon alla. Jollekkin tietenkin , joka juttujani täällä lueskelee, tällaiset jutut voi olla uutta. Hullut kun saa päähänsä kaikenlaista "kummaa". Siksi niitä kai juuri hulluiksi kutsutaankin! ;-P

Taisin tuossa edellä väittää, että Jumalakin on todennäköisesti hullu, niin silloinhan häntä lähinnä ovatkin täällä nimenomaan hullut, eivätkä mitkään papit ja profeetat. Mitä se hulluus sitten oikeasti on? Jos katsoo ihmisiä, jotka juoksevat kaikenmaailman turhuuden perässä ja heidän touhujaan pidetään täällä kakkein järkevimpänä, niin silloinhan niitä, jotka eivät näin toimi pidetään hulluina. Minun mielestäni ainakin asia on aivan päinvastoin!

Kaikkihan sanovat, että on aivan hullua juosta turhuuksien perässä, ja silti niin moni tekee kuitenkin niin!

Tässä nyt taas tätä hulluusteemaa, johon olen niin kovasti mieltynyt. Mielisairaus on toki vakava asia, mutta siitä on tehty jo aivan liiankin vakava asia. Kun se on joskus menneisyydesäkin monesti ollut niin, että "hullusta" on tehty yhteisönsä shamaani ja tietäjä, ja siksi hulluutta on täysin väärin pitää pelkkänä sairautena. Hulluus on myös suuri mahdollisuus, eikä pelkästään mikään karmea mörkö. Osa "hulluista" toki tiedostaa tämän puolen itsessään. Tapasin aikoinaan sairaalassa erään Reiskan, joka näytti ihan Väinämöiseltä, pukeutui kuin hipit ja käytti vilkkuvia aurinkolaseja. Äijä oli kait jotain 70-vuotias, ja ihan parikymppisen oloinen. Se oli kait oikeesti toiselta planeetalta, ja diggasi välillä hengata hullujenhuoneella koska siellä on niin "coolia" porukkaa, jotka hiffaa parhaiten mistä tässä kaikessa on oikein kyse.

Silloin kun pääni ekan kerran "pimeni" menetin elämästäni kaiken mielekkyyden. Maailmassa ei tuntunut olevan enää mitään uutta ja koko juttu tuntu lähinnä vaan vanhalta ja tylsältä vitsiltä. Sitten joskus 1993 taisin nähdä dokkarin jossa kerrottiin, että jossain tuolla maailmankaikkeuden laidalla missä avaruus laajenee, syntyisi koko ajan uusia ja ihmeellisiä asioita ja ilmiöitä. Se oli jotenkin mukava ajatus. Haluan todellakin Jumalan ja kaikkien meidän muidenkin puolesta ajatella, että moni asia on jopa Jumallallekkin uutta ja ihmeellistä. Ihmettelen aina miksi uskovien on vaikeeta ajatella, että evoluutiokin voisi olla osa Jumalan luomistyötä. Jumala olisikin oikeasti aivan pirun kova improviosimaan! Itsestäni on ainakin mukavaa kitaraa soitellessani improvisoida paljon ja yllättää itsenikin sillä mitä soitan! ;-P

Mitä sellaiset ihmiset, jotka eivät vaivaudu koskaan opettelemaan soittamista, maalaamista tai muuta vastavaa luomista, voivat käsittää tästä maailmasta loppujen lopuksi yhtikäs mitään? Ihmisessä on aivan valtava potentiaali ja minä olen sitä mieltä, että lähes jokainen meistä voisi olla kuin Leonardo da Vinci, niin halutessaan!

Mitä ne ihmiset sitten yleensä haluaa olla? Jotain povimissejä tai kimi räikkösiä? Ihmekkös sitten, että aivokapasiteetista on käytössä se huimat 10%!

Meillä hulluillakin tuo prosentti on ainakin tuplat tuosta! ;-P

Tapanani on aina välillä mainostaa Jumalaa ikuiseksi lapseksi. Mitä se sellainen aikuisuuskin oikeeesti on, kuin pelkkää paskantärkeilyä? Jessekin sano, että taivas on lapsenkaltaisten, onko se sitten kaukaa haettu, että Jumalakin olisi lapsenkaltainen? Ei minusta ainakaan.

Mutta ihmiset juoksee turhuuksien perässä, ei osaa luoda mitään, ja on vielä sen päälle vielä paskantärkeitä! Ja sitten on kova hinku päästä pois johonkin "taivaan iloon"! Ei hitto, se kaikki on todellakin tässä ja nyt, eikä missään muualla!

Q on aivan oikeassa siinä mitä sanoo! ;-)

Väitän nähneeni tulevaisuuden ihmisen, joka on superluova, superrakastava, superhuumorintajuinen ja super vaikka mitä! Täällä ei ole edes yhtäkään "staraa", joka olisi edes kalpea aavistus tuosta tulevaisuuden ihmisestä! Ihmiskunta on tällä hetkellä täynnä puolikuolleita "zombeja"! Jopa kaikkein elinvoimaisimmat ovat pelkkiä raunioita.

Lapsillekkin opetetaan täällä pelkkää hyödytöntä yleissoopaa, kun heidät pitäisikin opettaa luoviksi, rakastaviksi, yms. Kaikki lapset ovat "ihmelapsia" jos heitä vaan osataan oikein täällä kasvattaa ja opettaa!

Tulevaisuuden visioni on kuitenkin se, että lapset alkavat yhä enemmän ja enemmän itseoppimaan asioita. Koulusysteemin onkin muututtava enemmän nimenomaan lasten itseoppimista suosivaksi.

Ja meidän aikuisien pitäisi pyrkiä ennenkaikkea viisauteen, jotta lapsemme voisivat meitä aidosti kunnioitaa! Kunnioituskin ansaitaan, eikä se ole suinkaan mikään vanhemman "oikeus", mitä lasten pitäisi sokeasti kunnioittaa. Viisaus on jotain sellaista mitä lapsi ja nuori ei vielä oikein ymmärrä ja hallitse ja siksi meitä vanhempiakin täällä tarvitaan! Vaikka olisi mikä "vanha sielu" jo! Muistetaan taas, että Jeesus ja Buddhakin olivat jo aika miehiä, ennenkuin hiffasivat tän koko jujun.

Tässä tätä saarnaa...

;-P

Lue lisää

"Elämä on "koulu", elämä on "peli", elämä on "teatteri"! You name it!

Minusta elämä on vähän kaikkea tätä ja ei oikein mitään näistä. Pelkkä "koulu" olisi puuduttavaa, "peli" liian epistä ja "teatterikin" usein vaan tappavan tylsää!
"

Näinpä nämä määrittelyt tuntuu monesti menevän.

"Kukas se on väittänyt sen luomisen koskaan täällä loppuneen? Jotkut "uskovatko"?"

No ed. kommenttini tässä ketjussa ei ollut sinulle kohdistettu, vaikka siltä saattoi vaikuttaakin.

Luomista tarkoitin kovasti paljon syvemmällä tasolla aivan käytännön elämässä. Uskonnot, koulutus ja elämän kokemukset ovat osa niitä ehdollistavia "rajoja" jotka määrittelevät kunkin omassa todellisuudessa luomisen rajat.

"Luominen on ehkä siinä mielessä ohi, että toistamme vain nämä samat juttumme hamaan maailmaan tappiin saakka, kuvitellen harhojamme jostain "uudesta" ja ihmeellisestä, kun kaikki onkin vaan saman vanhan toistoa. Vai onko?"

Mielestäni ei ole. Tuohon voisi sanoa sellaisen sanan että silloin kun jollain elämän osa-alueella kokee "luomisen loppuneen" on ihmisenä lopettanut omalta osaltaan kehittymisen. Koska hyvin täydellisen tarkoituksellisesti olemme ihmisinä täällä maassa elääksemme ihmisenä jotta sielullisesti muistaisimme paremmin "kuka olemme" kokonaisuuden osana. Tosin, kaikki alkaa samasta ja palaa samaan alkaakseen taas :-D

"Minähän olen niin "vallankumouksellinen", että väitän, ettei edes Jumala tiedä mihin kaikkeen luominen voikaan johtaa! Aina jaksan ihmisille korostaa, että kaikkitietävyyshän on kamala helvetti, kuka nyt haluaisi tietää kaiken kaikesta etukäteen? Tietysti jos Jumala onkin maailman kaikkeuden yksinäisin otus, ja kaikki onkin tuon yksinäisyydestään sairastuneen mielen tekosia, niin meillähän saattaa hyvinkin olla Jumalana mieleltään jakautunut ja täysin arvaamaton epeli, joka vanhassa testamentissakin ensin riehuu hulluna, ja sitten rauhoittuu uudessa testamentissa. Sanotaanhan, että tieto lisää tuskaa, niin miten kamalaakaan saattaa olla silloin se, että onkin jo KAIKKITIETÄVÄ? Voi helvetti soikoon sillon sitä tuskan määrää! Parempi kai alkaa ajatella, että tieto lisääkin iloa mielummin! "

Ja hittovie ole myös vallankumouksellinen :-)
Tuo on hieno lause: "Minähän olen niin "vallankumouksellinen", että väitän, ettei edes Jumala tiedä mihin kaikkeen luominen voikaan johtaa! "
Oman uskomukseni mukaan olemme täällä luojan osina luomassa sitä mitä luoja kokonaisuutena "tällä kertaa voikaan olla". Jos universumissa on n kappaletta kokonaisuuden osia, kokonaisuus voi nähdä hieman kuin kvanttifysiikassa todennäköisyyksien pilven, mutta yllättyen silti joka kerta :-)

"Aina jaksan ihmisille korostaa, että kaikkitietävyyshän on kamala helvetti, kuka nyt haluaisi tietää kaiken kaikesta etukäteen? Tietysti jos Jumala onkin maailman kaikkeuden yksinäisin otus, ja kaikki onkin tuon yksinäisyydestään sairastuneen mielen tekosia, niin meillähän saattaa hyvinkin olla Jumalana mieleltään jakautunut ja täysin arvaamaton epeli, joka vanhassa testamentissakin ensin riehuu hulluna, ja sitten rauhoittuu uudessa testamentissa. Sanotaanhan, että tieto lisää tuskaa, niin miten kamalaakaan saattaa olla silloin se, että onkin jo KAIKKITIETÄVÄ? Voi helvetti soikoon sillon sitä tuskan määrää! Parempi kai alkaa ajatella, että tieto lisääkin iloa mielummin!"

Heh. Kuulostaa aivan monoteistiselta Jumalkäsitykseltä. Tieto lisää tuskaa on tämä yleinen käsitys johon on helppo samaistua ja onhan se sitäkin. Kyse on siitä kuinka suhtautuu tuskaan ja jos osaa sen "tuskan" käsitellä onko se edes tuskaa enää. Omien tunteiden käsittelyn vaikeus tulee tässä vastaan yleensä. Yhteys "kaikkitietävyyteen" lienee ollut Jessellä ja muutamalla muullakin veljellä/siskolla. Nykyään enenevissä määrin tuo sama tietoisuus alkaa saavuttaa ihmisiä ja jokainen tekee valinnan (edelleen) kuinka suhtautua omaan laajenevaan tietoisuuteensa.

"Mulla on ehkä vähän kummia ajatuksia Jumalastakin, vaikka ajattelenkin niistä, että ei mitään uutta auringon alla. Jollekkin tietenkin , joka juttujani täällä lueskelee, tällaiset jutut voi olla uutta. Hullut kun saa päähänsä kaikenlaista "kummaa". Siksi niitä kai juuri hulluiksi kutsutaankin! ;-P
"

Itse näen että sinulla on rehellisiä ajatuksia Jumalasta. Varmasti moni saa paljon ideoita kirjoituksista, itse ainakin olen saanut. Kiitos siitä.

Kun tämä hulluus on sulle arvon Ganda niin mielenkiintoinen aihe niin sananen täältäkin :-)
Itse määrittelen olevaisuuden kolminaisuuden kautta joka kattaa sielun, mielen ja ruumiin. Sielu ON. Mieli on yhteys ruumiin ja sen mikä ON välillä ja toimii "koneena" ettemme törmää tolppaan :-)

Meditointi sinällään on "vain" tekniikka, mutta se on yksi tapa päästää irti mielen ja ruumiin matalavärähteisestä "tietoisuudesta". Tavallaan olla kirjaimellisesti "mieletön". Hullu siis nyky-yhteiskunnan normeilla :-)

Ehkä on niin että toisien tarvitsee tietoisesti "irrottautua" mielestä ja toiset tekevät sen karmallisista syistä tämän inkarnaation aikana. Lopputulos on "sama" yhtäkaikki :-) Vain teoria.

Muutama sananen "vanhaan sieluun" ja vanhuuteen yhden inkarnaation aikana. "Vanha sielu" toki tiedostaa itsensä laajasti, mutta oman kokemukseni mukaan "vanha sielu" myös ymmärtää dualistisuuden "harhan" siinä että ilman nuoria ei ole vanhoja. Jokainen menee hyvin merkityksellisesti omaa tietään oli kyse sitten sielullisesta ymmärryksestä tai iällisestä merkityksestä yhden inkarnaation aikana.

"Tapanani on aina välillä mainostaa Jumalaa ikuiseksi lapseksi. Mitä se sellainen aikuisuuskin oikeeesti on, kuin pelkkää paskantärkeilyä? Jessekin sano, että taivas on lapsenkaltaisten, onko se sitten kaukaa haettu, että Jumalakin olisi lapsenkaltainen? Ei minusta ainakaan.
"

Kyllähän tänne maahankin olisi helpompi luoda "taivas" jos jokainen ymmärtäisi oman sisäisen lapsensa, totta. Elellään nyt kuitenkin nykyehdoilla ja päästään yli niistä negatiivisista tunteista joita "kunpa jos" ajatus luo :-)

Ganda kirjoitti:

Tarviit selvästi vähän älyllistä "haastetta", kun tuo HH näyttää täältä kadonneen. En tiedä miten paljon pystyn tässä "haastetta" tarjoamaan, kun tuli vain tuo lukio käytyä, ja yliopisto ei juuri kiinnostanut. Leikitään tässä nyt kuitenkin sitten jotain "viisasta" kanssasi ja katsotaan mihin se johtaa. ; )



>>Mikä on a) oikeus ja b) kohtuus? Jos lähdemme siitä, että perinteinen kristillinen käsitys että Jumalan äiti käyttää armeijan saappaita on väärä, ja overkill ei tarkoita samaa kuin kohtuus, niin mihin vedetään raja? >Muistutan siitä 20/80 -säännöstä. Vilfredo Pareto muovasi sen nimenomaan tarkkailtuaan vaurauden jakautumista kautta historian. Mutta sama pätee myös onnettomuuteen: 80% kaikesta onnettomuudesta ja kärsimyksestä osuu 20%:lle ihmisistä. Noin puolet kaikesta maailman kärsimyksestä, tuskasta, onnettomuudesta ja kurjuudesta osuu 1%:lle ihmisiä. Vastaavasti 50%:lle kaikista maailman ihmisistä osuu 1% kaikesta kärsimyksestä. On siksi oikeutettua sanoa, että suurin osa ihmisistä selviää kuin koira veräjästä ja että heidän elämänsä on suunnilleen onnellista, helppoa ja ihanaa. Ne, kenelle sataa, heille sataa kaatamalla. >Se ei kuitenkaan poista itse tilanteen epämiellyttävyyttä. Tyttö, joka on lapsena joutunut insestin uhriksi, ei milloinkaan aikuisena kykene nauttimaan seksistä eikä voi sietää yhdenkään miehen läheisyyttä. Poika, jota ns. kaverit ovat purettaneet koirilla, tulee pelkäämään koko loppuikänsä koiria ja vihaamaan niitä. Se ei lohduta, että joskus tulevaisuudessa asiat ehkä mahdollisesti voivat olla paremmin.

Lue lisää

>>Leikitään tässä nyt kuitenkin sitten jotain "viisasta" kanssasi ja katsotaan mihin se johtaa. ; )>Sun pitäs kysästä tuota Jumalalta. Mä en kait ole ihan niin viisas vielä, että osaisin sulle Jumalan aivoituksia oikeudesta ja kohtuudesta hyvin selittää. Ajattele vaikka niin, että kehitä oma käsityksesi oikeudesta ja kohtuudesta, ja korota se sitten potenssiin ziljoona tai jotain! ; )>Ymmärrän kyllä, että älykkäänä ihmisenä sinua kiehtoo kaikenlaiset säännöt, teoreemat ja teoriat. Jossain vaiheessa voi alkaa kysyä, että toteuttavatko tällaiset asiat lopulta itsensä, kuten monille horoskooppeihin uskoville tuppaa joskus käymään?>Jos tässä nyt oikein koetan ajatella muita ihmisiä, niin enpä oikein kykene tuollaista 20/80 sääntöä todeksi toteamaan. Ehkä en vain tunne oikeita ihmisiä, tai sitten liikun väärissä piireissä.>Niin ja tosiaankin mielisairaaloissahan pitäisi tämä 20/80 sääntö varmaan juuri parhaiten havaita. Mielisairaita taitaa olla enemmän kuin 1% ihmisistä. Oikeastaan paljon enemmän, jos kaikki "häiriöt", pienimmästä suurimpaan huomioidaan.>Mutta ei varmaan mitään niin väärää, etteikö jotain oikeaakin. Jos 1% nyt kokee 50% maailman "kakasta", niin 99% pääseekin helpommalla. Kakkahan tässä onkin sitten se "tsäkä", jos sattuu syntymään tuohon yhteen prosenttiin. Pitäskö tässä yhden prosentin elämän perusteella tehdä päätös, että ihmiselämä on pelkkää kakkaa?>Tästähän tulikin The Wallin analysointia! En ole ihan samaa mieltä, että ihmiset eivät haluaisi omakohtaisesti samaistua tällaisiin koviin ihmiskohtaloihin. >Kyllä meissä kaikissa asuu pieni "Pinkki", joka kokee maailman pahana ja tahtoo rakennella muureja ympärilleen. The Wall levyä on myyty huimia määriä ja elokuvaakin katsottu ahkerasti, eikä pelkästään tirkistelynhalusta, vaan myös samaistumisesta.> Minä ainakin myönnän samaistuvani tällaisiin koviin kohtaloihin ja sinunkin mielenkiintosi vaikuttaa olevan syvempää kuin pelkkää tirkistelynhalua.> Tietysti osa totuutta on sekin, että kaikki eivät halua omalle kohdalleen mitään Via Dolorosaa, mutta on paljon heitäkin joita moinen kohtalo kovinkin kiinnostaisi/kiihottaisi kokea. Onhan täällä moniakin ihmisiä, jotka taistelevat "tuulimyllyjä" vastaan, koska se on heistä jotenkin niin hienoa!>Et halua enää syntyä uudestaan avuttomaksi pikkuvauvaksi? Et edes rakastaville vanhemmille?>Jos sinun täytyisi nyt jostain syystä tänne vielä palata, niin eiköhän nämä tämän elämäsi kokemuksesikin silloin huomioon otettaisi?>Kiirettähän mulla ei ole oikeen mihinkään ja ehkäpä tässä muutama jälleensyntyminenkin on vielä edessä. On mulla toki pimeitäkin hetkiä tulevan elämäni/elämieni suhteen. Ja uskon, että vaikka se saattaa olla paljonkin rankempi kohtalo, kuin nykyiseni, niin olen todellakin paljon vahvempi tuossa elämässäni, kuin tässä.>Kehoni on eri, persoonani toinen ja vaikka mitä erilaista kuin nyt! Toivottavasti tämä suuri "viisauteni" on kuitenkin vielä jossain tallella.>Mutta ihan nokkelasti tuon "suomalaisen itsepetoslistasi" laadit! ; ) Moni meni varmaan aikoinaan hyvinkin halpaan mutta kumman hyvältä taisi kaikesta huolimatta tuntua. Ehkä parempi hyvänolon tunne "herrojen" kusettamana, kuin LSD:n käyttäjänä? Tulee kaikille halvemmaksikin! Kaikki on niin suhteellista.>Itsemurhatilastot ovat tietenkin karua luettavaa. Joskus sitä mietti, että koskahan on minunkin vuoroni olla se "kiintiöitsemurhaaja". Tilastot tosiaankin joskus tuntuvat määräävän ihmisten elämää, kuin jokin ihme "Jumalan laki". >Suomi on tietysti ollut kova paikka ja sillä, että Suomi olisi vanhempien sielujen maa, tarkoitetaan aikaa sotiemme jälkeen, jossain vaiheessa on saattanut olla myös jonkinlainen "piikki", ehkäpä joskus 1960-1980> Vanhojen sielujen läsnäolon pitäisi kyllä näkyä lisääntyvässä henkisyydessä, mutta ehkä se näkyykin vasta joskus 10-20 vuoden päästä, jolloin vanhojen sielujen "piikin" pitäisi ottaa enemmän vastuuta yhteiskunnasta.>Ehkäpä läpimurrot tulevatkin taiteen ja tieteen suunnalta, paremmin kuin politiikan suunnalta.>Vanhat sielut pohtivat mielellään maailman menoa, lukien ja tutkien kaikkea paljon ja sitä on edesauttanut mm. kirjastojärjestelmämme. Ehkä siinä on huonotkin puolensa, että jossain on paljon vanhoja sieluja, jotka hääräävät etupäässä omiaan, kastellen mieluimmin pientä puutarhatonttiaan, kirjoitellen runoja pöytälaatikkoon, kuin osallistuvat yhteiskunnan kehittämiseen.>En usko ihan noin lohduttomaan tulevaisuuden näkymään. Aika rikkinäinenkin ihminen saadaan kyllä parsittua kasaan, varsinkin jos tällä ihmisellä on itselläänkin suuri tahto eheytyä.>Surullista tietenkin, kun tunnet, ettet edes "taviksen" osaa ole täällä saanut. En minäkään "pipipäisyyttäni" taida olla ihan taviksen osaa täällä saanut. Ehkä nyt todella vaan kuvittelen olevani jo vanhempi sielu, ja puuhastelen mielelläni jo kaikenlaista pientä itseäni kiinnostavaa puuhaa, enkä jaksa enää provosoitua siitä, että Suomessa on oikeasti kaikki päin persettä: Länsimaiden lähes surkein sosiaaliturva, kehno ilmasto, korkea itsemurhanriski, työilmapiiri suoraan Siperiasta, jokin historiallinen painolasti/karma ja vaikka mitä paskaa. Ei, mulle riittää se, että ruokaa ja katto on päänpäällä, saa vähän harrastella, leikkiä "nettiviisasta" jne. Tässähän tätä "vanhan sielun" mukavaa pikku elämää jo ihan tarpeeksi olikin!>"Kengätön jalkapuoli"???>Kyllä minua ainakin kiehtoo persoonasi paljonkin, ja ihan sama miten nätti/ruma itse tunnet olevasi. Sisäinen kauneus on jotain paljon enemmän, kuin mikään ulkoinen voisi koskaan olla. >superrumia kohtaan! Ehkä taivaassa näytämme ulospäinkin yhtä kauniilta kuin olemme sisältäkin? >Ei tää elämä oikeesti ole niin mustavalkosta! ; )

Ganda kirjoitti:

>>No, vaikka kyse olisi yhdestäkin, kyse on silti kostosta, "tit for that" eli potut pottuina. En tiedä, onko se lopultakaan kovin hyvä oikeuskäsitys. >En myöskään näe mitään syytä, miksi jonkin elämistämme olisi päätyttävä murhaan, teloitukseen, tai muutoin väkivaltaisesti tai itsemurhaan.>Eikö se riitä, että ymmärrämme, mitä ne ovat? >Mikä oli tässä pointti? Mitä hyötyä se paha palveli? Oma vastaukseni on, että ei mitään. >Emme ole oppimassa täällä hyvää ja pahaa tai kärsimystä pelkästään sen itsensä takia, vaan kultaista sääntöä ja rakkauden kaksoiskäskyä.>Ymmärrätkö, mitä eroa on sanoilla "kosto" ja "rangaistus"? >Noin 40% kaikista vankeusrangaistukseen tuomituista rikollisista on psykopaatteja. He kyllä ymmärtävät rikoksensa laadun, mutteivät yksinkertaisesti piittaa siitä. Heidän osaltaan erityisestävyyden merkitys on olennainen. >Vaatiiko se koulun vai keskitysleirin? Koska Jumala on Rakkaus, niin ei hän ole mikään psykopaattinen kostajadiktaattori.>Pitääkö jokaista maistaa? >Mutta silti vanhojen sielujen karman olisi pitänyt loppua jo ajat sitten. Siksi haluan toimia niin, ettei minun tarvitse enää palata tänne uudelleen. >Mitä epäitsekkäämpiä ja rakastavampia olemme, sitä pahemmin meidät sotketaan maan rakoon ja mitä kiltimpiä olemme, sitä varmemmin ylitsemme kävellään. Tämä maailma on läpeensä pähkähullu paikka - siitä saa parhaan välittömän palautteen toimimalla psykopaatin tavoin.>Se ei lohduta hänen uhrejaan eikä niitä, keitä hän kusetti, kiristi ja ajoi kuolemaan. Totesin jo, että jos minulla on häntä jotta voisin läpsiä kärpäsiä, niin olisin mieluummin ilman häntää ja kärpäsiä kokonaan.>Ihmisillä on vapaa tahto. Se sotkee piirustuksia tältä osin pahemman kerran.>Se kaikkein oudoin ristiriita on siinä, että TIEDÄN että Jumala on Rakkaus, ja TIEDÄN, että tämä maailma on juuri sellainen kuin sen pitääkin olla, mutta olen TURHAUTUNUT>Tämä ei pidä paikkaansa. Suomessa on aina ollut hyvin korkea itsemurhakuolleisuus, ja itsemurhaluvut nousivat vuoteen 1990 asti, jonka jälkeen ne ovat laskeneet tasaisesti. Vuoden 1986 taso saavutettiin vasta 1998.>Ei pidä paikkaansa. Keskitysleirit tekivät ihmisestä aivan puhtaan elukan. Kun toinen ihminen kuolee käsivarsillemme, keskitysleireillä se kokemus on täysin banaali, rinnastettavissa rotan kuolemaan. Levin ja Elie Wieselin sanoin Auschwitz oli "anus mundi", maailman peräsuoli. Hyvää lukemistoa aiheesta on myös Aleksandr Soltshenitsynin "Vankileirien saaristo". >Mutta jokaista voittajaa kohden tällaisissa lähtökohdissa on kymmeniä, ehkä satakin, häviäjää. Siksi keskiarvo on hyvin huono.>Miksei koskaan haastatella niitä, jotka kärsimys on musertanut ja nujertanut täysin? >Mutta siitä joutuu maksamaan kalliin hinnan. Minulla se merkitsi täydellistä sosiaalista eristämistä. Lauman ulkopuolelle jääminen ja ilman sosiaalisia suhteita, seurustelukumppania, puolisoa, ja ihmissuhteita jääminen on hinta siitä, että saa olla oma itensä. Nuorena olin valmis maksamaan sen hinnan. En ole enää vanhempana varma, kannattiko se maksaa. >Näinhän tuo on. Siksi olisin itsekin täysin kelvoton äiti.>Koska itse en saanut, en halua tulla tänne enää ottamaan riskiä siitä, että joudun kokemaan sen kaiken taas uudelleen. >Barree-otteen osaamisella pääsee pitkälle, ja kun osaa barree-E:n ja barree-A:n (ja vastaavat mollit sekä septimit), niillä pääsee pitkälle. Plus sitten nupit kaakkoon ja fuzzi päälle. Jollet aio soittaa progea, niin tuo on oikeastaan kaikki, mitä tarvitset. >Mutta sitä on vaikeaa, ehkä mahdotonta, oppia, jos on jotunut kokemaan koko lapsuutensa ja nuoruutensa tylyttämistä, syrjintää ja suoranaista vainoa. Jotta ihminen voisi oppia rakastamaan itseään, häntä itseäänkin on rakastettava. Riittävän aikaisessa vaiheessa - muutoin koko elämä on pilalla siltäosin.

Lue lisää

>>Oma vastaukseni on, että paha palveli hyvän hyötyä. Jotkut väittävät, että ilman pahaa, ei olisi hyvääkään tai ainakaan kukaan ei tunnistaisi hyvää hyväksi. Kaikki olisi ehkäpä pelkkää harmaata massaa...>101 elämää! Sen verran kestää näiden asioiden oppiminen! ;-P>En. Määrittele "kosto" ja "rangaistus"? Sanoo Spock!>En koe sitä kostona, jos läimäytän kevyesti kaveria poskelle ja se läimäyttää yhtä kevyesti takas, vaan rangaistuksena.> Jos se taas hakee lekan ja sillä pamauttaa pollaan, niin silloin se on jo kosto! >Tietysti jos itse vedän ensin lekalla toista pollaan ja se kuolee siihen, niin se saa sitten seuraavassa elämässään tulla vuorostaan mua sillä lekalla lyömään, jos niin haluaa.>Oliko tarpeeksi sekavasti selitetty? ;-P>Psykopaateilla ei ole kai kehittynyttä omaatuntoa. Omatuntokin taitaa kehittyä lapsella jossain ikävaiheessa.> Ankea lapsuus on kai aika lieventävä tekijä, kun seuraavan elämän "kostoja" suunnitellaan.>Jos ihminen on kovapäinen aasi, niin silloin se vaatii ja ihminenhän on nimenomaan kovapäinen aasi.>Pitää! Makuasiankin voi muodostaa vasta ensin maistettuaan!>Kuka tarkalleen ottaen kävelee ylitsemme? Pitää ensin asettua maahan, että ylitsemme voidaan ylipäätään kävellä.>Korostat siis anteeksiantoa ylitse kaiken?>Entäs jos uhrit ovat antaneet anteeksi ja jatkaneet elämäänsä eteenpäin? >Kehitys onkin se pointti kaiken takana. Miksi ihmeessä meidän enää pitäisi historiaa surra? Me olimme itse tuo historiamme, tai ainakin moni meistä! Me itse siellä kärsimme nuo helvetit. Me olemme kuitenkin kehittyneet eteenpäin siitä mitä silloin joskus olimme. Vaikka et millään halua uskoa, että kärsimyksemme todellakin kehitti meitä vähän paremmiksi olennoiksi, niin, niin se vain näyttäisi olevan. Sanot, että kärsimyksessä ei ole mitään järkeä, ei mitään mieltä. Minusta taas siinä on paljonkin järkeä ja mieltä. Se on kuitenkin "testi". Buddha läpäisi aikanaan juuri tämän "testin" aikoinaan ja kannattaa joskus vähän lueskella mitä hän sanoi.>Sanoit kohdanneesi Jeesuksen, niin kysyppä ensi kerralla, että mitä hiton järkeä siinä kaikessa kärsimyksessä oikein oli? Ehkä hän osaa paremmin selittää kärsimyksen "mielekkyyden" kuin minä. ; )

Ja ne naulat todellakin lyötiin ranteiden läpi, mikä viittaa siihen, että se todellakin oli Jeesus, jonka tapasit

http://www.jeesus-on-herra.com/kirjoitukset/ristiinnaulitseminen.htm>Miten se vapaa tahto sitten sovitetaan yhteen täällä niiden 6 000 000 000 muun vapaan tahdon kanssa?>Eikö täällä ole enää mitään mielenkiintoisaa? Eikö mikään tosiaankaan sinua enää ilahduta. Päihdeongelmaisilla taitaa olla pahinta se, että ei ole muutakaan tekemistä, kuin pään sekoittaminen. Jos itselläni ei olisi mielekkäitä harrastuksia, sun muita mielenkiinnon kohteita niin perhana sentään, että voisin olla turhautunut minäkin!>Jo yksikin suuri mielenkiinnon kohde voi pitää ihmisen elämän mielekkäänä ja minulla niitä on pari, kolme. Minäkin olen köyhä ihminen, mutta en niin köyhä, ettenkö nauttisi joskus tuopillisesta olutta, hyvästä kirjasta, treeneissä hikoamisesta ja sähkiksen vinguttamisesta. >Lisäksi olen jo ihan pienestä lapsesta saakka halunnut tietää kaiken kaikesta, vaikka olen sitten myöhemmin todennut moisen vähän epärealistiseksi tavoitteeksi. Itselläni on kuitenkin kumma kutina, että kun sieluni irtoaa tästä kehostani, niin silloin tiedän aivan valtavasti ihan kaikesta.>Keskitysleirin olosuhteet olivat kuitenkin poikkeukselliset. Monet ihmiset tietysti muuttuivat raadolliseksi ja menettivät yksinkertaisesti järkensä.>Mikä ihme kumma taipumus sinulla on jakaa ihmisiä voittajiin ja häviäjiin? Minusta elämässä on paljon muutakin, kuin pelkkää voittamista ja häviämistä. Näyttäisi että sinusta elämä on kyllä enemmänkin "peli", kuin mikään "koulu".>Kyllähän ohjelmassa on haastateltu itsemurhan tehneiden läheisiä ja ihmisiä, jotka ovat vierestä nähneet rakkaansa musertuvan kärsimyksiinsä. Kuitenkin he näkevät, että jotain tärkeää elämästä he ovat tästä kokemuksesta oppineet. Ehkä sen kuinka hento elämän ote meistä loppujen lopuksi on, ja kuinka turhaa on juosta vain rahan ja menestyksen perässä.>Ehkä ihminen, joka on täysin musertunut, ei kykene tilaansa enää edes kunnolla arvioimaan ja puhumaan siitä selkeästi kenenkään kanssa. >Olen nähnyt pahasti mieleltään järkkyneitä ihmisiä ja voin sanoa, ettei heihin saa oikein kunnon "yhteyttä". Onneksi heitä ei ole kuitenkaan ollut kovin montaa. Onhan siinä tiettyä järkeä, että pienelle osalle ihmisistä lankeaisi myös suuri osa kärsimyksestä. Muistan yhdenkin surullisen tapauksen eräästä kauniista parikymppisestä tytöstä, jonka tapasin mielisairaalassa. Viimeksi tytön nähdessäni hän näytti säteilevän onnea, mutta kuukauden kuluttua hän oli tehnyt itsemurhan hyppäämällä parvekkeelta alas. Ajattelin, että hitto vieköön mitä tuhlausta, kun nuori, kaunis, herkkä ja älykäs nainen "uhrattiin" näin järjettömällä tavalla.>Sellasta se elämä välillä vaan on ja oonkin ajatellut, että toivottavasti hänen sielunsa saa paremman kodin itselleen.> Joskus sitä ajattelee ihan hulluja, että mistäs sitä tietää vaikka tuo tyttö olisi syntynyt uudestaan tänne minun tyttärekseni? >Onhan näitä tarinoita jossa kuollut lapsi on syntynyt uudestaan samaan perheeseen.>Jotkut sanovat, että ihmisten pitäisi olla varuillaan, siinä mitä menevät tekemään, sillä jossain saattaa odottaa sielu, joka haluaa tulla tähän maailmaan heidän kauttansa.>Aika erikoinen tilanne, kun jopa minulla, tällaisella hullullakin on puoliso ja ihmissuhteita! ; )

Miten ihmeessä joku voi jäädä kokonaan ilman ihmissuhteita? Kova on hinta, siis todella kova! Onko jo täysin myöhäistä? Monet täällä pitävät kirjoituksistasi ja itsestänikin tunnut kovin mielenkiintoisalta persoonalta. Omista NDE-kokemuksistasi kertominen on varmasti avannut täällä monen silmät ja korvat.>Sanot, että hinta siitä, että saat olla oma itsesi???

Niinkö kamala se oma itsesi on, että kukaan ei sen kanssa oikein pysty toimeen tulemaan?> Tietysti älykäs nainen voi olla joistain miehistä hankala kumppani, mutta uskoisin, että moni mies taas haluaisi naisen jonka kanssa saa älyään "bodata".>Hassua kun tuo Q myös aina sanoo, että hänkin olisi täysin kelvoton äitinä.>Muistan kun 22-vuotiaana sain kuulla puolisoni raskaudesta ja siitä, että minusta tulisi isukki. Muistan, kuinka pelko viilsi kuin miekka hetken lävitseni, mutta siinä kaikki. Tuon ehkä sekunnin kestäneen tuntemuksen jälkeen en tuntenut enää mitään pelkoa moista asiaa kohtaan. En miettinyt, että ei tähän pahaan maailmaan saa lapsia tehdä, ei varsinkaan, jos on köyhä ja vielä mielisairaskin siihen päälle!>En millään jaksa uskoa, että tuollaista tarvitsee uudelleen kokea. Vaikka olen välillä käsityksissäni ehkä mielestäsi jopa julma, koska sanon, että se murhakin on koettava jossain elämässään, niin silti käsitykseni sinun suhteesi on selvä. Et tule syntymään tänne uudestaan, tuota samaa kokemaan.>Kitaransoittokin on siis tuttua!>En voi muuta kuin ihmetellä. Ainakin käyt konserteissa ja liikut siis ihmisten ilmoilla. Et siis täysi erakkokaan ole. Täytyy sanoa, että olen ihan uunona tässä! Heh!>Nyt alan jo vähän hullulta kuulostamaankin, mutta eihän sen pitäisi yllättää, kun olen aina hulluksi itseäni vähän joka puolella mainostanutkin. ;-P

... kirjoitti:

>>Oma vastaukseni on, että paha palveli hyvän hyötyä. Jotkut väittävät, että ilman pahaa, ei olisi hyvääkään tai ainakaan kukaan ei tunnistaisi hyvää hyväksi. Kaikki olisi ehkäpä pelkkää harmaata massaa...>101 elämää! Sen verran kestää näiden asioiden oppiminen! ;-P>En. Määrittele "kosto" ja "rangaistus"? Sanoo Spock!>En koe sitä kostona, jos läimäytän kevyesti kaveria poskelle ja se läimäyttää yhtä kevyesti takas, vaan rangaistuksena.> Jos se taas hakee lekan ja sillä pamauttaa pollaan, niin silloin se on jo kosto! >Tietysti jos itse vedän ensin lekalla toista pollaan ja se kuolee siihen, niin se saa sitten seuraavassa elämässään tulla vuorostaan mua sillä lekalla lyömään, jos niin haluaa.>Oliko tarpeeksi sekavasti selitetty? ;-P>Psykopaateilla ei ole kai kehittynyttä omaatuntoa. Omatuntokin taitaa kehittyä lapsella jossain ikävaiheessa.> Ankea lapsuus on kai aika lieventävä tekijä, kun seuraavan elämän "kostoja" suunnitellaan.>Jos ihminen on kovapäinen aasi, niin silloin se vaatii ja ihminenhän on nimenomaan kovapäinen aasi.>Pitää! Makuasiankin voi muodostaa vasta ensin maistettuaan!>Kuka tarkalleen ottaen kävelee ylitsemme? Pitää ensin asettua maahan, että ylitsemme voidaan ylipäätään kävellä.>Korostat siis anteeksiantoa ylitse kaiken?>Entäs jos uhrit ovat antaneet anteeksi ja jatkaneet elämäänsä eteenpäin? >Kehitys onkin se pointti kaiken takana. Miksi ihmeessä meidän enää pitäisi historiaa surra? Me olimme itse tuo historiamme, tai ainakin moni meistä! Me itse siellä kärsimme nuo helvetit. Me olemme kuitenkin kehittyneet eteenpäin siitä mitä silloin joskus olimme. Vaikka et millään halua uskoa, että kärsimyksemme todellakin kehitti meitä vähän paremmiksi olennoiksi, niin, niin se vain näyttäisi olevan. Sanot, että kärsimyksessä ei ole mitään järkeä, ei mitään mieltä. Minusta taas siinä on paljonkin järkeä ja mieltä. Se on kuitenkin "testi". Buddha läpäisi aikanaan juuri tämän "testin" aikoinaan ja kannattaa joskus vähän lueskella mitä hän sanoi.>Sanoit kohdanneesi Jeesuksen, niin kysyppä ensi kerralla, että mitä hiton järkeä siinä kaikessa kärsimyksessä oikein oli? Ehkä hän osaa paremmin selittää kärsimyksen "mielekkyyden" kuin minä. ; )

Ja ne naulat todellakin lyötiin ranteiden läpi, mikä viittaa siihen, että se todellakin oli Jeesus, jonka tapasit

http://www.jeesus-on-herra.com/kirjoitukset/ristiinnaulitseminen.htm>Miten se vapaa tahto sitten sovitetaan yhteen täällä niiden 6 000 000 000 muun vapaan tahdon kanssa?>Eikö täällä ole enää mitään mielenkiintoisaa? Eikö mikään tosiaankaan sinua enää ilahduta. Päihdeongelmaisilla taitaa olla pahinta se, että ei ole muutakaan tekemistä, kuin pään sekoittaminen. Jos itselläni ei olisi mielekkäitä harrastuksia, sun muita mielenkiinnon kohteita niin perhana sentään, että voisin olla turhautunut minäkin!>Jo yksikin suuri mielenkiinnon kohde voi pitää ihmisen elämän mielekkäänä ja minulla niitä on pari, kolme. Minäkin olen köyhä ihminen, mutta en niin köyhä, ettenkö nauttisi joskus tuopillisesta olutta, hyvästä kirjasta, treeneissä hikoamisesta ja sähkiksen vinguttamisesta. >Lisäksi olen jo ihan pienestä lapsesta saakka halunnut tietää kaiken kaikesta, vaikka olen sitten myöhemmin todennut moisen vähän epärealistiseksi tavoitteeksi. Itselläni on kuitenkin kumma kutina, että kun sieluni irtoaa tästä kehostani, niin silloin tiedän aivan valtavasti ihan kaikesta.>Keskitysleirin olosuhteet olivat kuitenkin poikkeukselliset. Monet ihmiset tietysti muuttuivat raadolliseksi ja menettivät yksinkertaisesti järkensä.>Mikä ihme kumma taipumus sinulla on jakaa ihmisiä voittajiin ja häviäjiin? Minusta elämässä on paljon muutakin, kuin pelkkää voittamista ja häviämistä. Näyttäisi että sinusta elämä on kyllä enemmänkin "peli", kuin mikään "koulu".>Kyllähän ohjelmassa on haastateltu itsemurhan tehneiden läheisiä ja ihmisiä, jotka ovat vierestä nähneet rakkaansa musertuvan kärsimyksiinsä. Kuitenkin he näkevät, että jotain tärkeää elämästä he ovat tästä kokemuksesta oppineet. Ehkä sen kuinka hento elämän ote meistä loppujen lopuksi on, ja kuinka turhaa on juosta vain rahan ja menestyksen perässä.>Ehkä ihminen, joka on täysin musertunut, ei kykene tilaansa enää edes kunnolla arvioimaan ja puhumaan siitä selkeästi kenenkään kanssa. >Olen nähnyt pahasti mieleltään järkkyneitä ihmisiä ja voin sanoa, ettei heihin saa oikein kunnon "yhteyttä". Onneksi heitä ei ole kuitenkaan ollut kovin montaa. Onhan siinä tiettyä järkeä, että pienelle osalle ihmisistä lankeaisi myös suuri osa kärsimyksestä. Muistan yhdenkin surullisen tapauksen eräästä kauniista parikymppisestä tytöstä, jonka tapasin mielisairaalassa. Viimeksi tytön nähdessäni hän näytti säteilevän onnea, mutta kuukauden kuluttua hän oli tehnyt itsemurhan hyppäämällä parvekkeelta alas. Ajattelin, että hitto vieköön mitä tuhlausta, kun nuori, kaunis, herkkä ja älykäs nainen "uhrattiin" näin järjettömällä tavalla.>Sellasta se elämä välillä vaan on ja oonkin ajatellut, että toivottavasti hänen sielunsa saa paremman kodin itselleen.> Joskus sitä ajattelee ihan hulluja, että mistäs sitä tietää vaikka tuo tyttö olisi syntynyt uudestaan tänne minun tyttärekseni? >Onhan näitä tarinoita jossa kuollut lapsi on syntynyt uudestaan samaan perheeseen.>Jotkut sanovat, että ihmisten pitäisi olla varuillaan, siinä mitä menevät tekemään, sillä jossain saattaa odottaa sielu, joka haluaa tulla tähän maailmaan heidän kauttansa.>Aika erikoinen tilanne, kun jopa minulla, tällaisella hullullakin on puoliso ja ihmissuhteita! ; )

Miten ihmeessä joku voi jäädä kokonaan ilman ihmissuhteita? Kova on hinta, siis todella kova! Onko jo täysin myöhäistä? Monet täällä pitävät kirjoituksistasi ja itsestänikin tunnut kovin mielenkiintoisalta persoonalta. Omista NDE-kokemuksistasi kertominen on varmasti avannut täällä monen silmät ja korvat.>Sanot, että hinta siitä, että saat olla oma itsesi???

Niinkö kamala se oma itsesi on, että kukaan ei sen kanssa oikein pysty toimeen tulemaan?> Tietysti älykäs nainen voi olla joistain miehistä hankala kumppani, mutta uskoisin, että moni mies taas haluaisi naisen jonka kanssa saa älyään "bodata".>Hassua kun tuo Q myös aina sanoo, että hänkin olisi täysin kelvoton äitinä.>Muistan kun 22-vuotiaana sain kuulla puolisoni raskaudesta ja siitä, että minusta tulisi isukki. Muistan, kuinka pelko viilsi kuin miekka hetken lävitseni, mutta siinä kaikki. Tuon ehkä sekunnin kestäneen tuntemuksen jälkeen en tuntenut enää mitään pelkoa moista asiaa kohtaan. En miettinyt, että ei tähän pahaan maailmaan saa lapsia tehdä, ei varsinkaan, jos on köyhä ja vielä mielisairaskin siihen päälle!>En millään jaksa uskoa, että tuollaista tarvitsee uudelleen kokea. Vaikka olen välillä käsityksissäni ehkä mielestäsi jopa julma, koska sanon, että se murhakin on koettava jossain elämässään, niin silti käsitykseni sinun suhteesi on selvä. Et tule syntymään tänne uudestaan, tuota samaa kokemaan.>Kitaransoittokin on siis tuttua!>En voi muuta kuin ihmetellä. Ainakin käyt konserteissa ja liikut siis ihmisten ilmoilla. Et siis täysi erakkokaan ole. Täytyy sanoa, että olen ihan uunona tässä! Heh!>Nyt alan jo vähän hullulta kuulostamaankin, mutta eihän sen pitäisi yllättää, kun olen aina hulluksi itseäni vähän joka puolella mainostanutkin. ;-P

Lue lisää

* >>101 elämää! Sen verran kestää näiden asioiden oppiminen! ;-P>En. Määrittele "kosto" ja "rangaistus"? Sanoo Spock!>En koe sitä kostona, jos läimäytän kevyesti kaveria poskelle ja se läimäyttää yhtä kevyesti takas, vaan rangaistuksena.

... kirjoitti:

>>Leikitään tässä nyt kuitenkin sitten jotain "viisasta" kanssasi ja katsotaan mihin se johtaa. ; )>Sun pitäs kysästä tuota Jumalalta. Mä en kait ole ihan niin viisas vielä, että osaisin sulle Jumalan aivoituksia oikeudesta ja kohtuudesta hyvin selittää. Ajattele vaikka niin, että kehitä oma käsityksesi oikeudesta ja kohtuudesta, ja korota se sitten potenssiin ziljoona tai jotain! ; )>Ymmärrän kyllä, että älykkäänä ihmisenä sinua kiehtoo kaikenlaiset säännöt, teoreemat ja teoriat. Jossain vaiheessa voi alkaa kysyä, että toteuttavatko tällaiset asiat lopulta itsensä, kuten monille horoskooppeihin uskoville tuppaa joskus käymään?>Jos tässä nyt oikein koetan ajatella muita ihmisiä, niin enpä oikein kykene tuollaista 20/80 sääntöä todeksi toteamaan. Ehkä en vain tunne oikeita ihmisiä, tai sitten liikun väärissä piireissä.>Niin ja tosiaankin mielisairaaloissahan pitäisi tämä 20/80 sääntö varmaan juuri parhaiten havaita. Mielisairaita taitaa olla enemmän kuin 1% ihmisistä. Oikeastaan paljon enemmän, jos kaikki "häiriöt", pienimmästä suurimpaan huomioidaan.>Mutta ei varmaan mitään niin väärää, etteikö jotain oikeaakin. Jos 1% nyt kokee 50% maailman "kakasta", niin 99% pääseekin helpommalla. Kakkahan tässä onkin sitten se "tsäkä", jos sattuu syntymään tuohon yhteen prosenttiin. Pitäskö tässä yhden prosentin elämän perusteella tehdä päätös, että ihmiselämä on pelkkää kakkaa?>Tästähän tulikin The Wallin analysointia! En ole ihan samaa mieltä, että ihmiset eivät haluaisi omakohtaisesti samaistua tällaisiin koviin ihmiskohtaloihin. >Kyllä meissä kaikissa asuu pieni "Pinkki", joka kokee maailman pahana ja tahtoo rakennella muureja ympärilleen. The Wall levyä on myyty huimia määriä ja elokuvaakin katsottu ahkerasti, eikä pelkästään tirkistelynhalusta, vaan myös samaistumisesta.> Minä ainakin myönnän samaistuvani tällaisiin koviin kohtaloihin ja sinunkin mielenkiintosi vaikuttaa olevan syvempää kuin pelkkää tirkistelynhalua.> Tietysti osa totuutta on sekin, että kaikki eivät halua omalle kohdalleen mitään Via Dolorosaa, mutta on paljon heitäkin joita moinen kohtalo kovinkin kiinnostaisi/kiihottaisi kokea. Onhan täällä moniakin ihmisiä, jotka taistelevat "tuulimyllyjä" vastaan, koska se on heistä jotenkin niin hienoa!>Et halua enää syntyä uudestaan avuttomaksi pikkuvauvaksi? Et edes rakastaville vanhemmille?>Jos sinun täytyisi nyt jostain syystä tänne vielä palata, niin eiköhän nämä tämän elämäsi kokemuksesikin silloin huomioon otettaisi?>Kiirettähän mulla ei ole oikeen mihinkään ja ehkäpä tässä muutama jälleensyntyminenkin on vielä edessä. On mulla toki pimeitäkin hetkiä tulevan elämäni/elämieni suhteen. Ja uskon, että vaikka se saattaa olla paljonkin rankempi kohtalo, kuin nykyiseni, niin olen todellakin paljon vahvempi tuossa elämässäni, kuin tässä.>Kehoni on eri, persoonani toinen ja vaikka mitä erilaista kuin nyt! Toivottavasti tämä suuri "viisauteni" on kuitenkin vielä jossain tallella.>Mutta ihan nokkelasti tuon "suomalaisen itsepetoslistasi" laadit! ; ) Moni meni varmaan aikoinaan hyvinkin halpaan mutta kumman hyvältä taisi kaikesta huolimatta tuntua. Ehkä parempi hyvänolon tunne "herrojen" kusettamana, kuin LSD:n käyttäjänä? Tulee kaikille halvemmaksikin! Kaikki on niin suhteellista.>Itsemurhatilastot ovat tietenkin karua luettavaa. Joskus sitä mietti, että koskahan on minunkin vuoroni olla se "kiintiöitsemurhaaja". Tilastot tosiaankin joskus tuntuvat määräävän ihmisten elämää, kuin jokin ihme "Jumalan laki". >Suomi on tietysti ollut kova paikka ja sillä, että Suomi olisi vanhempien sielujen maa, tarkoitetaan aikaa sotiemme jälkeen, jossain vaiheessa on saattanut olla myös jonkinlainen "piikki", ehkäpä joskus 1960-1980> Vanhojen sielujen läsnäolon pitäisi kyllä näkyä lisääntyvässä henkisyydessä, mutta ehkä se näkyykin vasta joskus 10-20 vuoden päästä, jolloin vanhojen sielujen "piikin" pitäisi ottaa enemmän vastuuta yhteiskunnasta.>Ehkäpä läpimurrot tulevatkin taiteen ja tieteen suunnalta, paremmin kuin politiikan suunnalta.>Vanhat sielut pohtivat mielellään maailman menoa, lukien ja tutkien kaikkea paljon ja sitä on edesauttanut mm. kirjastojärjestelmämme. Ehkä siinä on huonotkin puolensa, että jossain on paljon vanhoja sieluja, jotka hääräävät etupäässä omiaan, kastellen mieluimmin pientä puutarhatonttiaan, kirjoitellen runoja pöytälaatikkoon, kuin osallistuvat yhteiskunnan kehittämiseen.>En usko ihan noin lohduttomaan tulevaisuuden näkymään. Aika rikkinäinenkin ihminen saadaan kyllä parsittua kasaan, varsinkin jos tällä ihmisellä on itselläänkin suuri tahto eheytyä.>Surullista tietenkin, kun tunnet, ettet edes "taviksen" osaa ole täällä saanut. En minäkään "pipipäisyyttäni" taida olla ihan taviksen osaa täällä saanut. Ehkä nyt todella vaan kuvittelen olevani jo vanhempi sielu, ja puuhastelen mielelläni jo kaikenlaista pientä itseäni kiinnostavaa puuhaa, enkä jaksa enää provosoitua siitä, että Suomessa on oikeasti kaikki päin persettä: Länsimaiden lähes surkein sosiaaliturva, kehno ilmasto, korkea itsemurhanriski, työilmapiiri suoraan Siperiasta, jokin historiallinen painolasti/karma ja vaikka mitä paskaa. Ei, mulle riittää se, että ruokaa ja katto on päänpäällä, saa vähän harrastella, leikkiä "nettiviisasta" jne. Tässähän tätä "vanhan sielun" mukavaa pikku elämää jo ihan tarpeeksi olikin!>"Kengätön jalkapuoli"???>Kyllä minua ainakin kiehtoo persoonasi paljonkin, ja ihan sama miten nätti/ruma itse tunnet olevasi. Sisäinen kauneus on jotain paljon enemmän, kuin mikään ulkoinen voisi koskaan olla. >superrumia kohtaan! Ehkä taivaassa näytämme ulospäinkin yhtä kauniilta kuin olemme sisältäkin? >Ei tää elämä oikeesti ole niin mustavalkosta! ; )

Lue lisää

Aikas pitkää pötköö...

>>Minä olen vain älykkö, en laulaja, ralliautoilija tai missi. Jos saisin jälleen valita, ottaisinko aivot vai kauneuden, valinta ei enää olisi vaikea.>On kyllä, mutta 90% ihmisistä ei ole kiinnostunut mistään kahvikuppia syvemmästä. Totesin, että tämä maailma on kuin tehty älykkäitä ja kyynisiä ihmisiä varten. Älykkäille ja herkille tämä maailma on helvetti.>Vielä enemmän täällä on laumasieluja. Jumala rakastaa keskinkertaisuuksia, koska hän on tehnyt heitä niin paljon.>Se merkitsee silti elämistä avuttomana pikkuvauvana ja kohtelemista aivottomana ääliönä. Vaikka kuinka olisi rakastavat vanhemmat. >Sillä, että koiranpentua jatkuvasti lyödään, rangaistaan ja tylytetään, ei saada aikaan rohkeaa ja pelotonta perheen lemmikkiä. Sillä saadaan aikaan arka, pelokas ja aggressiivinen pelkopurija. >Vaikeuksia toki elämässä tulee olla, mutta niitä ei saa olla liikaa - elämän pitää olla pääsääntöisesti onnistumisia ja myötäkäymisiä, jotta siinä olisi mitään mieltä. Pelkät vastoinkäymiset vain lannistavat ja musertavat. >Tein sen virheen teininä, että halusin olla oma itseni enkä mennä lauman mukana. Jouduin maksamaan siitä sellaisen hinnan, etten ole enää lainkaan varma että kannattiko.>näen elämän täällä materiassa: irvokkaana, absurdina, huonosti kirjoitettuna näytelmänä, missä minulle on varattu se sivuosa. Enkä edes pääse pukuhuoneeseen sen jälkeen kun olen näytellyt osani loppuun.>Kuolemakokemuksia analysoimalla olen tullut siihen johtopäätökseen, ettei kenenkään kohtalona ole tehdä itsemurhaa. Kukaan ei ole valinnut itselleen sellaista kohtaloa että päättää keskenkaiken päivänsä. Ainoat hyväksyttävät syyt tehdä itsemurha ovat tilanteet, joissa kuolema tulisi joka tapauksessa (vaikkapa palavaan taloon loukkuun jääminen) sekä kuolemaan päättyvä sairaus. Mutta itse kahdesti itsemurhaa yrittäneenä voin todeta, että se on vähän kuin koulupinnaamista. >En usko. Vanhojen sielujen oletetaan usein olevan empaattisia, ymmärtäviä, suvaitsevaisia ja hengellistyneitä.>Minua pidetään pessimistinä, mutta useimmiten pessimismi on parasta realismia. Liiat vastoinkäymiset, ja hädin-tuskin-selviämiset, tekevät ihmisestä aran ja pessimistisen, joka ei ota minkäänlaisia riskejä. Kyyninen ja pessimistinen elämänasenne on tyypillistä X-sukupolven nuorille, jotka 1980-luvulla olivat täynnä elämänuskoa ja optimismia, ja joilta sitten 1990-luvun lamassa kiskaistiin matto alta, ja jotka eivät useinkaan edes 2000-luvulle tultaessa ole onnistuneet pääsemään vakitöihin, perustamaan perhettä ja vakiutumaan kuten vanhempansa. Meidän ikäpolveamme leimaavat pätkätyöt, pätkäihmissuhteet ja pätkäelämä. >Vaikka sainkin kivitalon kokoisen elämänkokemuksen siinä sivussa, en kuitenkaan haluaisi alkaa sitä kaikkea alusta, vaikka saisin, ja tehdä asioita eri tavalla. Mikään nimittäin ei takaa, että lopputulos olisi mitenkään toinen. >Tuolla ihmissuhteet-palstalla on menossa todella masentava keskustelu sosiaalidarwinismista ja ihmisen markkina-arvosta. Se valitettava tosiasia on, että sisäiselle kauneudelle ei ole markkinoita, sillä se on asia, joka ei ilmene ensivilkaisulla. >Me, jotka olemme hypänneet pois ja mariginalisoituneet, olemme saaneet olla omia itseämme, mutta hintana siitä on ollut se, että meidät on suljettu ihmissuhteiden ulkopuolelle.

WideBelief kirjoitti:

* >>101 elämää! Sen verran kestää näiden asioiden oppiminen! ;-P>En. Määrittele "kosto" ja "rangaistus"? Sanoo Spock!>En koe sitä kostona, jos läimäytän kevyesti kaveria poskelle ja se läimäyttää yhtä kevyesti takas, vaan rangaistuksena.

Lue lisää

Oikeastaan mä vähän heitin vähän "vapaalle" välillä tuossa kirjoituksessani. Ei sitä jaksa koko ajan olla niin pirun tosissaan. ;-P

Elämiähän voi olla ziljoonia. Tässä avaruus-/aikajatkumossa ajattelen, että osa on syklissään vaan vanhempia sieluja kuin muut.

Itse ajattelen, että karmalla ei ole mitään tekemistä koston kanssa. Karma voi toki näyttäytyä ymmärtämättömän silmissä kostoltakin. Tämä on kuitenkin tavallaan sielujen välinen sopimus. Lisäksi uskon, että "syyllinen" sielu saattaa jopa itsekin vaatia sovitusta joskus kovankin kautta. Siinäkin piilee oma opetuksensa. Kaikessahan piilee aina jokin opetus!

Maalliselta pohjalta on minusta aivan turhaa tarkastella kostoa ja rangaistusta, koska ne ovat pelkkä irvikuva karman laista. Karman sovituksenkin laativat sielut yhteistyössä keskenään, kaikki tietävyydessään ja viisaudessaan, mutta myös rakkaudessaan, ja täällä maan päällä moinen ei ole tietenkään mahdollista.

Ganda kirjoitti:

Oikeastaan mä vähän heitin vähän "vapaalle" välillä tuossa kirjoituksessani. Ei sitä jaksa koko ajan olla niin pirun tosissaan. ;-P

Elämiähän voi olla ziljoonia. Tässä avaruus-/aikajatkumossa ajattelen, että osa on syklissään vaan vanhempia sieluja kuin muut.

Itse ajattelen, että karmalla ei ole mitään tekemistä koston kanssa. Karma voi toki näyttäytyä ymmärtämättömän silmissä kostoltakin. Tämä on kuitenkin tavallaan sielujen välinen sopimus. Lisäksi uskon, että "syyllinen" sielu saattaa jopa itsekin vaatia sovitusta joskus kovankin kautta. Siinäkin piilee oma opetuksensa. Kaikessahan piilee aina jokin opetus!

Maalliselta pohjalta on minusta aivan turhaa tarkastella kostoa ja rangaistusta, koska ne ovat pelkkä irvikuva karman laista. Karman sovituksenkin laativat sielut yhteistyössä keskenään, kaikki tietävyydessään ja viisaudessaan, mutta myös rakkaudessaan, ja täällä maan päällä moinen ei ole tietenkään mahdollista.

Lue lisää

*Oikeastaan mä vähän heitin vähän "vapaalle" välillä tuossa kirjoituksessani. Ei sitä jaksa koko ajan olla niin pirun tosissaan. ;-P
*

Toki, toki ja totta :-)

*Elämiähän voi olla ziljoonia. Tässä avaruus-/aikajatkumossa ajattelen, että osa on syklissään vaan vanhempia sieluja kuin muut.
*

Näinpä.

*Itse ajattelen, että karmalla ei ole mitään tekemistä koston kanssa. Karma voi toki näyttäytyä ymmärtämättömän silmissä kostoltakin. Tämä on kuitenkin tavallaan sielujen välinen sopimus. Lisäksi uskon, että "syyllinen" sielu saattaa jopa itsekin vaatia sovitusta joskus kovankin kautta. Siinäkin piilee oma opetuksensa. Kaikessahan piilee aina jokin opetus! *

Jeps. Oman näkemykseni mukaan karma ei ole "tauluun pultattu" siinä mielessä että ne valinnat joita jokainen täällä tekee vaikuttavat siihen kuinka sitä karmataakkaamme puhki paukutamme. Tässä mielessä 2 samantyyppistä karmataakkaa kantavaa voi sen karmataakan sovittaa eri tietä itse luomallaan tavalla. En siis usko "silmä silmästä" ajatukseen lineaarisesti :-) Ja myös tässä mielessä karmalla ja kostolla (tai millä tunteella tahansa) on omassa uskossani tekemistä toistensa kanssa.
Toisaalta uskon myös että kaikkihan "olevaisuudessa" on koettava joten eipä tuo merkitys ole edes ero ;-)

*Maalliselta pohjalta on minusta aivan turhaa tarkastella kostoa ja rangaistusta, koska ne ovat pelkkä irvikuva karman laista. Karman sovituksenkin laativat sielut yhteistyössä keskenään, kaikki tietävyydessään ja viisaudessaan, mutta myös rakkaudessaan, ja täällä maan päällä moinen ei ole tietenkään mahdollista. *

Kukin tavallaan. Kostonhalu ja rankaisemisenhalu ja tunteet yleensä ovat mielenkiintoisia, koskapa ne tavallaan toimivat "kunkin osan" luomistyön aloittavana voimana. Itsekin uskon että päälinjat ja "oppimäärät" valitaan "verhon" tuolla puolen, mutta kuten olen todennut nekään eivät ole kiveen kirjoitettuja omassa uskossani. Elämisen ehkä merkitsevin ominaisuus on muutos ja jos usko on elävää se muuttuu kaiken aikaa :-)

Totta toki jos laitetaan vain käsitteet kosto, rangaistus ja karma "samalle viivalle" on sama kuin puhuisi hyttysen siiven suomusta ja Boeing 747:sta :-D

... kirjoitti:

>>Oma vastaukseni on, että paha palveli hyvän hyötyä. Jotkut väittävät, että ilman pahaa, ei olisi hyvääkään tai ainakaan kukaan ei tunnistaisi hyvää hyväksi. Kaikki olisi ehkäpä pelkkää harmaata massaa...>101 elämää! Sen verran kestää näiden asioiden oppiminen! ;-P>En. Määrittele "kosto" ja "rangaistus"? Sanoo Spock!>En koe sitä kostona, jos läimäytän kevyesti kaveria poskelle ja se läimäyttää yhtä kevyesti takas, vaan rangaistuksena.> Jos se taas hakee lekan ja sillä pamauttaa pollaan, niin silloin se on jo kosto! >Tietysti jos itse vedän ensin lekalla toista pollaan ja se kuolee siihen, niin se saa sitten seuraavassa elämässään tulla vuorostaan mua sillä lekalla lyömään, jos niin haluaa.>Oliko tarpeeksi sekavasti selitetty? ;-P>Psykopaateilla ei ole kai kehittynyttä omaatuntoa. Omatuntokin taitaa kehittyä lapsella jossain ikävaiheessa.> Ankea lapsuus on kai aika lieventävä tekijä, kun seuraavan elämän "kostoja" suunnitellaan.>Jos ihminen on kovapäinen aasi, niin silloin se vaatii ja ihminenhän on nimenomaan kovapäinen aasi.>Pitää! Makuasiankin voi muodostaa vasta ensin maistettuaan!>Kuka tarkalleen ottaen kävelee ylitsemme? Pitää ensin asettua maahan, että ylitsemme voidaan ylipäätään kävellä.>Korostat siis anteeksiantoa ylitse kaiken?>Entäs jos uhrit ovat antaneet anteeksi ja jatkaneet elämäänsä eteenpäin? >Kehitys onkin se pointti kaiken takana. Miksi ihmeessä meidän enää pitäisi historiaa surra? Me olimme itse tuo historiamme, tai ainakin moni meistä! Me itse siellä kärsimme nuo helvetit. Me olemme kuitenkin kehittyneet eteenpäin siitä mitä silloin joskus olimme. Vaikka et millään halua uskoa, että kärsimyksemme todellakin kehitti meitä vähän paremmiksi olennoiksi, niin, niin se vain näyttäisi olevan. Sanot, että kärsimyksessä ei ole mitään järkeä, ei mitään mieltä. Minusta taas siinä on paljonkin järkeä ja mieltä. Se on kuitenkin "testi". Buddha läpäisi aikanaan juuri tämän "testin" aikoinaan ja kannattaa joskus vähän lueskella mitä hän sanoi.>Sanoit kohdanneesi Jeesuksen, niin kysyppä ensi kerralla, että mitä hiton järkeä siinä kaikessa kärsimyksessä oikein oli? Ehkä hän osaa paremmin selittää kärsimyksen "mielekkyyden" kuin minä. ; )

Ja ne naulat todellakin lyötiin ranteiden läpi, mikä viittaa siihen, että se todellakin oli Jeesus, jonka tapasit

http://www.jeesus-on-herra.com/kirjoitukset/ristiinnaulitseminen.htm>Miten se vapaa tahto sitten sovitetaan yhteen täällä niiden 6 000 000 000 muun vapaan tahdon kanssa?>Eikö täällä ole enää mitään mielenkiintoisaa? Eikö mikään tosiaankaan sinua enää ilahduta. Päihdeongelmaisilla taitaa olla pahinta se, että ei ole muutakaan tekemistä, kuin pään sekoittaminen. Jos itselläni ei olisi mielekkäitä harrastuksia, sun muita mielenkiinnon kohteita niin perhana sentään, että voisin olla turhautunut minäkin!>Jo yksikin suuri mielenkiinnon kohde voi pitää ihmisen elämän mielekkäänä ja minulla niitä on pari, kolme. Minäkin olen köyhä ihminen, mutta en niin köyhä, ettenkö nauttisi joskus tuopillisesta olutta, hyvästä kirjasta, treeneissä hikoamisesta ja sähkiksen vinguttamisesta. >Lisäksi olen jo ihan pienestä lapsesta saakka halunnut tietää kaiken kaikesta, vaikka olen sitten myöhemmin todennut moisen vähän epärealistiseksi tavoitteeksi. Itselläni on kuitenkin kumma kutina, että kun sieluni irtoaa tästä kehostani, niin silloin tiedän aivan valtavasti ihan kaikesta.>Keskitysleirin olosuhteet olivat kuitenkin poikkeukselliset. Monet ihmiset tietysti muuttuivat raadolliseksi ja menettivät yksinkertaisesti järkensä.>Mikä ihme kumma taipumus sinulla on jakaa ihmisiä voittajiin ja häviäjiin? Minusta elämässä on paljon muutakin, kuin pelkkää voittamista ja häviämistä. Näyttäisi että sinusta elämä on kyllä enemmänkin "peli", kuin mikään "koulu".>Kyllähän ohjelmassa on haastateltu itsemurhan tehneiden läheisiä ja ihmisiä, jotka ovat vierestä nähneet rakkaansa musertuvan kärsimyksiinsä. Kuitenkin he näkevät, että jotain tärkeää elämästä he ovat tästä kokemuksesta oppineet. Ehkä sen kuinka hento elämän ote meistä loppujen lopuksi on, ja kuinka turhaa on juosta vain rahan ja menestyksen perässä.>Ehkä ihminen, joka on täysin musertunut, ei kykene tilaansa enää edes kunnolla arvioimaan ja puhumaan siitä selkeästi kenenkään kanssa. >Olen nähnyt pahasti mieleltään järkkyneitä ihmisiä ja voin sanoa, ettei heihin saa oikein kunnon "yhteyttä". Onneksi heitä ei ole kuitenkaan ollut kovin montaa. Onhan siinä tiettyä järkeä, että pienelle osalle ihmisistä lankeaisi myös suuri osa kärsimyksestä. Muistan yhdenkin surullisen tapauksen eräästä kauniista parikymppisestä tytöstä, jonka tapasin mielisairaalassa. Viimeksi tytön nähdessäni hän näytti säteilevän onnea, mutta kuukauden kuluttua hän oli tehnyt itsemurhan hyppäämällä parvekkeelta alas. Ajattelin, että hitto vieköön mitä tuhlausta, kun nuori, kaunis, herkkä ja älykäs nainen "uhrattiin" näin järjettömällä tavalla.>Sellasta se elämä välillä vaan on ja oonkin ajatellut, että toivottavasti hänen sielunsa saa paremman kodin itselleen.> Joskus sitä ajattelee ihan hulluja, että mistäs sitä tietää vaikka tuo tyttö olisi syntynyt uudestaan tänne minun tyttärekseni? >Onhan näitä tarinoita jossa kuollut lapsi on syntynyt uudestaan samaan perheeseen.>Jotkut sanovat, että ihmisten pitäisi olla varuillaan, siinä mitä menevät tekemään, sillä jossain saattaa odottaa sielu, joka haluaa tulla tähän maailmaan heidän kauttansa.>Aika erikoinen tilanne, kun jopa minulla, tällaisella hullullakin on puoliso ja ihmissuhteita! ; )

Miten ihmeessä joku voi jäädä kokonaan ilman ihmissuhteita? Kova on hinta, siis todella kova! Onko jo täysin myöhäistä? Monet täällä pitävät kirjoituksistasi ja itsestänikin tunnut kovin mielenkiintoisalta persoonalta. Omista NDE-kokemuksistasi kertominen on varmasti avannut täällä monen silmät ja korvat.>Sanot, että hinta siitä, että saat olla oma itsesi???

Niinkö kamala se oma itsesi on, että kukaan ei sen kanssa oikein pysty toimeen tulemaan?> Tietysti älykäs nainen voi olla joistain miehistä hankala kumppani, mutta uskoisin, että moni mies taas haluaisi naisen jonka kanssa saa älyään "bodata".>Hassua kun tuo Q myös aina sanoo, että hänkin olisi täysin kelvoton äitinä.>Muistan kun 22-vuotiaana sain kuulla puolisoni raskaudesta ja siitä, että minusta tulisi isukki. Muistan, kuinka pelko viilsi kuin miekka hetken lävitseni, mutta siinä kaikki. Tuon ehkä sekunnin kestäneen tuntemuksen jälkeen en tuntenut enää mitään pelkoa moista asiaa kohtaan. En miettinyt, että ei tähän pahaan maailmaan saa lapsia tehdä, ei varsinkaan, jos on köyhä ja vielä mielisairaskin siihen päälle!>En millään jaksa uskoa, että tuollaista tarvitsee uudelleen kokea. Vaikka olen välillä käsityksissäni ehkä mielestäsi jopa julma, koska sanon, että se murhakin on koettava jossain elämässään, niin silti käsitykseni sinun suhteesi on selvä. Et tule syntymään tänne uudestaan, tuota samaa kokemaan.>Kitaransoittokin on siis tuttua!>En voi muuta kuin ihmetellä. Ainakin käyt konserteissa ja liikut siis ihmisten ilmoilla. Et siis täysi erakkokaan ole. Täytyy sanoa, että olen ihan uunona tässä! Heh!>Nyt alan jo vähän hullulta kuulostamaankin, mutta eihän sen pitäisi yllättää, kun olen aina hulluksi itseäni vähän joka puolella mainostanutkin. ;-P

Lue lisää

>>...ja pian koko maailma on sokea ja hampaaton, muttei ole oppinut yhtään mitään.>Ei. Länsimaissa tuo oli yleinen ajatuskaava absolutismin aikakaudella, eli noin 1600-luvulla, ennen valistusaikaa. Silloin oikeusjärjestelmä perustui kostolle, ja katsottiin, että rangaistuksen tulisi olla mahdollisimman samankaltainen kuin rikoksen. Niinpä esim. rahanväärentäjät teloitettiin kaatamalla heidän päälleen sulaa metallia. Vasta 1700-luvulla alettiin miettimään, että onko järkee vai ei. >Aasi oppii paremmin porkkanalla kuin kepillä. Mitä älykkäämpi, fiksumpi ja itsetuntoisempi ihminen on, sitä enemmän tuollainen käsittely aiheuttaa vain katkeruutta ja vihaa.>Kyllä, mutta en unohtamista. Jos olen joutunut transgression kohteeksi, voin kyllä antaa anteeksi, mutten ikinä unohtaa.>>

Tätä en oikein käsittänyt. Jos todella antaa anteeksi, niin silloinhan koko jutun pitäisi mitätöityä. Onneksi ja ehkä epäonneksemmekin emme muista edellisten elämiemme hirveyksiä. Unohdus onkin miljoona kertaa tehokkaampaa, kuin mikään anteeksianto ikuna, varsinkin jos anteeksiannon jälkeekin kauna jää elämään hamaan ikuisuuteen asti. Siksi en tee anteeksiannolla paljon mitään, varsinkaan jos ei pysty unohtamaan. Anteeksianto on mukava pikku asia mitä joka päiväiseen "tolloiluun" tulee. Muistan pyytäneeni useinkin elämässäni anteeksi toisilta ihmisiltä, mutta enpä kyllä enää oikein kykene muistamaan mistä syistä? Ilman unohdusta koko juttu karahtaa minusta kyllä täysin karille.

Olisihan se aika erikoista jos tapaisi ihmisen, joka tappoi minut edellisessä elämässäni tai tapaisi ihmisen jonka itse tappoi. Mitä sitä kuitenkaan jostain menneen elämän jutusta enää jaksaisi kaunaa kantaa? Molemmathan oltais vaan opittu muutama aika tärkee oppitunti ja jatkettu vain eteenpäin sielujemme kehityksen tietä. Jälleensyntymä ja karma kun ovat aika ihme juttuja. Sitähän voi olla vaikka naimisissa sellaisen ihmisen kanssa, jonka tappoi jossain edellisessä elämässään tai toisinpäin. Karmaa voi sovittaa jopa näinkin kummalla tavalla. Sielut varmaan "kisailevat" sillä miten ihmeellisiä ratkaisuja voidaankaan keksiä karmankin sovittamiseksi. Totuus on paljon tarua ihmeempi! ;-P

>>Buddhalle riitti, että hän näki vanhuksen, sairaan, kerjäläisen ja kuolleen. Hänen ei tarvinnut itse kokea, mitä on olla vanha, sairas, kerjäläinen tai kuollut ymmärtääkseen, mistä on kyse. On paljon mielekkäämpää oppia toisten ongelmista kuin joutua itse kokemaan ne. >Siihen kahdeksanosaiseen tiehen ei kuulu ehdointahdoinkärsimys eikä kaiken kokeminen, vaan päinvastoin egon kuolettaminen ja kärsimyksen välttäminen. Buddhalaisuushan ei tähtää kärsimyksen läpikäymiseen, vaan sen välttämiseen. >Tiedän sen jo. Hän kävi sen kaiken läpi toisaalta siksi, että hän tarjosi näin ihmisille, jotka ovat tavalla tai toisella onnistuneet kämmeltämään täällä maan päällä ja joutuneet eroon Jumalasta, eräänlaisen "ankkurin" johon tarttua ja ketä huutaa avukseen, jos hommat menevät pieleen ja näyttää että kadotus uhkaa. Samalla hän antoi signaalin, että koska hän oli "viimeinen uhri", nyt riittää viattomien eläinten surmaaminen veriuhreina jumalten lepyttämiseksi. >Siinäpä se. Tämä onkin ongelma, joka meidän on jokaisen omalta osaltamme ratkaistava. >Koen, että olen kokenut ja nähnyt jo kaiken, ja koen myös, että harrastuksenikin ovat lähinnä ajan tappamista. Tiedän, että heti kun kuolen, kaikki mitä olen omistanut, kaikki käsityöni, soittimeni, kaikki mitä olen saanut aikaan, kaikki minulle rakkaat muistot, pikku esineet jne heitetään roskiin ja viedään kaatopaikalle. Minusta jää tänne jälkipolville lähinnä vain nimi väestörekisteriin, että tuollainenkin tyttö on joskus elänyt. Siksi jopa harrastuksetkin turhauttavat, koska tiedän, etten saa aikaan mitään pysyvää jälkeä tänne maailmaan, eikä pelkkä hetkeen tarttuminen tyydytä. Haluan vain päästä pois. >>

Tämä selvittikin monta asiaa. Sinua hirvittää siis ajatus, että joudut "kadotukseen", jossa kukaan ei muista sinua? Kunnianhimokikin se siellä jossain taitaa pikkasen kiusata? Rankka juttu! Itse olen vähän sellanen "hullu", että mulle taitaa riittää jossain tietokonepelissä maailman rakentelut, kenraalia leikkimiset, sun muut. Parempi, että bitit siellä "jossain" kaatuilevat, kuin oikeat ihmiset. Ehkä olen oikeastikkin joskus jossain "komentanut" ja tiedän, että se ei ole mikään mukava juttu alkuunkaan ja ihan saman tyydytyksen voi saada jonkin pelinkin kautta ja vielä täysin ilman PAHAN KARMAN pelkoa! ;-P

Kaikista ei tietenkään voi tulla Pattoneita, Rommeleita, Ceasereita, Sun Tzuita ja siksi ihmiskunnan kehitys johti tietokonepelejen keksimiseen. Kaikki voivat nyt kokeilla heidänkin osiaan! ; )

Ei se, että on JOKU, ole oikeasti mitään kovinkaan ihmeellistä. W.A.S.P tais laulaa "I wanna be somebody", ja sellainen on minusta vain teini-iän uhoa. Muista mitä täällä usein sanot siitä, että meissä on kaikissa osa Jumalaa jne. Olemme kaikki lopulta samaa. Yksi elämä jonain "rokkarinakin" on äkkiä ohi, ja kukaan ei enää tunnista häntä siksi suureksi "rokkariksi" hänen seuraavassa elämässään, jossa hän on vaan jokin tavis taas. Jokuhan sielu oli aiemmassa elämässäänkin "Aurinkokuningaskin" mutta nyt joku ihan muu, joka varmaan ei tiedä yhtään mitään muinaisesta "menneisyydestään". Taivaassa tuskin palvotaan sieluja, jotka olivat jossain elämässään JOTAIN?

Ihmisen pitäisi rakastaa siis muita kuten itseään. Olisiko sinun helpompaa rakastaa itseäsi, jos olisit joku ihmeen hiton "stara"? Enpä oikein jaksa uskoa moista. Persoonasi kärsisi luultavasti ihan samoista asioista kuin nytkin, kun tunnet olevasi "EI MITÄÄN". Ihmisten fanitus voisi vaan tehdä elämästäsi vieläkin veemäisemmän. Ehkä pitäisit heitä vain typerinä aivottomuuksina? Huomaisit, että koko "starana" olo on yhtä tyhjää, kuin olla "taviksenakin".

Olet se kuka olet! Mikään menestys ei sinua paremmaksi tee, ehkä jopa aivan päinvastoin. Pyrit henkisyyteen, mutta silti väität, että pinnallisuus on kaiken menestyksen ja onnen salaisuus!

Mitättöminkin ihminen, joka rakastaa itseään ja muita kaikesta sydämmestään, onkin oikeasti kaikkein suurin ihminen.

Voin vannoa, että kaikki se mistä tunnet jääneesi osattomaksi on täysin mitätöntä siihen verrattuna mikä on todellinen päämäärämme täällä. Tämä on niin korkea "oppitunti", että ihmiskunnalla ei ole olemassa mitään opetusjärjestelmää johon sitä voisi verrata. Stingkin laulaa:

I have only come here seeking knowledge,
Things they would not teach me of in college.
I can see the destiny you sold
turned into a shining band of gold.

Ja mikään ei ole poissuljettu, vaikka tunnet ettet ole saanut elämässäsi mitään merkittävää aikaan. Joku löytää "itsensä" vasta myöhemmällä iällä. Mikä ihmeen idea siinä on, että ihminen olisi jotenkin "valmis" parikymppisenä ja myöhemmin on jo liian myöhäistä. Täysin typerä ajatus! Ihmiskunta on aivopesty tällaisella paskalla! Nuoruuden ihannointi on suurta paskaa!

>>Mutta Peter Englund toteaa: "Jos vaikeudet yhdistävät ihmisiä, niin eivät ne mitään todellisia vaikeuksia olekaan". Todelliset vaikeudet tuovat ihmisessä elukan esiin.>Ja juuri tämän vuoksi en pidä vaikeuksia, kärsimyksiä ja hankaluuksia positiivisena asiana. Me voimme oppia ja kasvaa niistä, mutta yhtä hyvin ne voivat musertaa meidät ja koitua tuhoksemme.>Pahoin kuitenkin pelkään, että herkät, fiksut ja älykkäät sielut onnistuvat tavalla tai toisella järjestämään itsensä helpommin eroon Jumalasta kuin kyyniset kusipäät. Siksi en usko oikeudenmukaisuuteen tässä asiassa. >Halusin kulkea omaa tietäni; olla piittamatta lauman mielipiteestä, muodista, mielipiteistä ja musiikkimausta. Nyt on niin, että sellainen yksilö, joka ei sopeudu laumaan ja sen mielipiteisiin, sysätään lauman ulkopuolelle ja eristetään. Hänet eristetään sosiaalisesti; hänen kanssaan ei kukaan halua olla, hänen kanssaan ei ystävystytä, häntä pidetään outona ja häntä kohdellaan kuin tyhjää ilmaa. >En. En ole erakko. Mutta sukulaissieluja minunkaltaiseni on vaikeaa löytää, ja ne kaikki tuntuvat jo olevan varattuja. Koska olen kuitenkin empaattinen olento, en halua rikkoa kenenkään liittoa itseni takia. Mitä keskinkertaisempi ihminen on, sitä laajempi valikoima hänellä on potentiaalisia kumppaneita. Ääripäissä valikoima sitten kapenee.

Ganda kirjoitti:

>>...ja pian koko maailma on sokea ja hampaaton, muttei ole oppinut yhtään mitään.>Ei. Länsimaissa tuo oli yleinen ajatuskaava absolutismin aikakaudella, eli noin 1600-luvulla, ennen valistusaikaa. Silloin oikeusjärjestelmä perustui kostolle, ja katsottiin, että rangaistuksen tulisi olla mahdollisimman samankaltainen kuin rikoksen. Niinpä esim. rahanväärentäjät teloitettiin kaatamalla heidän päälleen sulaa metallia. Vasta 1700-luvulla alettiin miettimään, että onko järkee vai ei. >Aasi oppii paremmin porkkanalla kuin kepillä. Mitä älykkäämpi, fiksumpi ja itsetuntoisempi ihminen on, sitä enemmän tuollainen käsittely aiheuttaa vain katkeruutta ja vihaa.>Kyllä, mutta en unohtamista. Jos olen joutunut transgression kohteeksi, voin kyllä antaa anteeksi, mutten ikinä unohtaa.>>

Tätä en oikein käsittänyt. Jos todella antaa anteeksi, niin silloinhan koko jutun pitäisi mitätöityä. Onneksi ja ehkä epäonneksemmekin emme muista edellisten elämiemme hirveyksiä. Unohdus onkin miljoona kertaa tehokkaampaa, kuin mikään anteeksianto ikuna, varsinkin jos anteeksiannon jälkeekin kauna jää elämään hamaan ikuisuuteen asti. Siksi en tee anteeksiannolla paljon mitään, varsinkaan jos ei pysty unohtamaan. Anteeksianto on mukava pikku asia mitä joka päiväiseen "tolloiluun" tulee. Muistan pyytäneeni useinkin elämässäni anteeksi toisilta ihmisiltä, mutta enpä kyllä enää oikein kykene muistamaan mistä syistä? Ilman unohdusta koko juttu karahtaa minusta kyllä täysin karille.

Olisihan se aika erikoista jos tapaisi ihmisen, joka tappoi minut edellisessä elämässäni tai tapaisi ihmisen jonka itse tappoi. Mitä sitä kuitenkaan jostain menneen elämän jutusta enää jaksaisi kaunaa kantaa? Molemmathan oltais vaan opittu muutama aika tärkee oppitunti ja jatkettu vain eteenpäin sielujemme kehityksen tietä. Jälleensyntymä ja karma kun ovat aika ihme juttuja. Sitähän voi olla vaikka naimisissa sellaisen ihmisen kanssa, jonka tappoi jossain edellisessä elämässään tai toisinpäin. Karmaa voi sovittaa jopa näinkin kummalla tavalla. Sielut varmaan "kisailevat" sillä miten ihmeellisiä ratkaisuja voidaankaan keksiä karmankin sovittamiseksi. Totuus on paljon tarua ihmeempi! ;-P

>>Buddhalle riitti, että hän näki vanhuksen, sairaan, kerjäläisen ja kuolleen. Hänen ei tarvinnut itse kokea, mitä on olla vanha, sairas, kerjäläinen tai kuollut ymmärtääkseen, mistä on kyse. On paljon mielekkäämpää oppia toisten ongelmista kuin joutua itse kokemaan ne. >Siihen kahdeksanosaiseen tiehen ei kuulu ehdointahdoinkärsimys eikä kaiken kokeminen, vaan päinvastoin egon kuolettaminen ja kärsimyksen välttäminen. Buddhalaisuushan ei tähtää kärsimyksen läpikäymiseen, vaan sen välttämiseen. >Tiedän sen jo. Hän kävi sen kaiken läpi toisaalta siksi, että hän tarjosi näin ihmisille, jotka ovat tavalla tai toisella onnistuneet kämmeltämään täällä maan päällä ja joutuneet eroon Jumalasta, eräänlaisen "ankkurin" johon tarttua ja ketä huutaa avukseen, jos hommat menevät pieleen ja näyttää että kadotus uhkaa. Samalla hän antoi signaalin, että koska hän oli "viimeinen uhri", nyt riittää viattomien eläinten surmaaminen veriuhreina jumalten lepyttämiseksi. >Siinäpä se. Tämä onkin ongelma, joka meidän on jokaisen omalta osaltamme ratkaistava. >Koen, että olen kokenut ja nähnyt jo kaiken, ja koen myös, että harrastuksenikin ovat lähinnä ajan tappamista. Tiedän, että heti kun kuolen, kaikki mitä olen omistanut, kaikki käsityöni, soittimeni, kaikki mitä olen saanut aikaan, kaikki minulle rakkaat muistot, pikku esineet jne heitetään roskiin ja viedään kaatopaikalle. Minusta jää tänne jälkipolville lähinnä vain nimi väestörekisteriin, että tuollainenkin tyttö on joskus elänyt. Siksi jopa harrastuksetkin turhauttavat, koska tiedän, etten saa aikaan mitään pysyvää jälkeä tänne maailmaan, eikä pelkkä hetkeen tarttuminen tyydytä. Haluan vain päästä pois. >>

Tämä selvittikin monta asiaa. Sinua hirvittää siis ajatus, että joudut "kadotukseen", jossa kukaan ei muista sinua? Kunnianhimokikin se siellä jossain taitaa pikkasen kiusata? Rankka juttu! Itse olen vähän sellanen "hullu", että mulle taitaa riittää jossain tietokonepelissä maailman rakentelut, kenraalia leikkimiset, sun muut. Parempi, että bitit siellä "jossain" kaatuilevat, kuin oikeat ihmiset. Ehkä olen oikeastikkin joskus jossain "komentanut" ja tiedän, että se ei ole mikään mukava juttu alkuunkaan ja ihan saman tyydytyksen voi saada jonkin pelinkin kautta ja vielä täysin ilman PAHAN KARMAN pelkoa! ;-P

Kaikista ei tietenkään voi tulla Pattoneita, Rommeleita, Ceasereita, Sun Tzuita ja siksi ihmiskunnan kehitys johti tietokonepelejen keksimiseen. Kaikki voivat nyt kokeilla heidänkin osiaan! ; )

Ei se, että on JOKU, ole oikeasti mitään kovinkaan ihmeellistä. W.A.S.P tais laulaa "I wanna be somebody", ja sellainen on minusta vain teini-iän uhoa. Muista mitä täällä usein sanot siitä, että meissä on kaikissa osa Jumalaa jne. Olemme kaikki lopulta samaa. Yksi elämä jonain "rokkarinakin" on äkkiä ohi, ja kukaan ei enää tunnista häntä siksi suureksi "rokkariksi" hänen seuraavassa elämässään, jossa hän on vaan jokin tavis taas. Jokuhan sielu oli aiemmassa elämässäänkin "Aurinkokuningaskin" mutta nyt joku ihan muu, joka varmaan ei tiedä yhtään mitään muinaisesta "menneisyydestään". Taivaassa tuskin palvotaan sieluja, jotka olivat jossain elämässään JOTAIN?

Ihmisen pitäisi rakastaa siis muita kuten itseään. Olisiko sinun helpompaa rakastaa itseäsi, jos olisit joku ihmeen hiton "stara"? Enpä oikein jaksa uskoa moista. Persoonasi kärsisi luultavasti ihan samoista asioista kuin nytkin, kun tunnet olevasi "EI MITÄÄN". Ihmisten fanitus voisi vaan tehdä elämästäsi vieläkin veemäisemmän. Ehkä pitäisit heitä vain typerinä aivottomuuksina? Huomaisit, että koko "starana" olo on yhtä tyhjää, kuin olla "taviksenakin".

Olet se kuka olet! Mikään menestys ei sinua paremmaksi tee, ehkä jopa aivan päinvastoin. Pyrit henkisyyteen, mutta silti väität, että pinnallisuus on kaiken menestyksen ja onnen salaisuus!

Mitättöminkin ihminen, joka rakastaa itseään ja muita kaikesta sydämmestään, onkin oikeasti kaikkein suurin ihminen.

Voin vannoa, että kaikki se mistä tunnet jääneesi osattomaksi on täysin mitätöntä siihen verrattuna mikä on todellinen päämäärämme täällä. Tämä on niin korkea "oppitunti", että ihmiskunnalla ei ole olemassa mitään opetusjärjestelmää johon sitä voisi verrata. Stingkin laulaa:

I have only come here seeking knowledge,
Things they would not teach me of in college.
I can see the destiny you sold
turned into a shining band of gold.

Ja mikään ei ole poissuljettu, vaikka tunnet ettet ole saanut elämässäsi mitään merkittävää aikaan. Joku löytää "itsensä" vasta myöhemmällä iällä. Mikä ihmeen idea siinä on, että ihminen olisi jotenkin "valmis" parikymppisenä ja myöhemmin on jo liian myöhäistä. Täysin typerä ajatus! Ihmiskunta on aivopesty tällaisella paskalla! Nuoruuden ihannointi on suurta paskaa!

>>Mutta Peter Englund toteaa: "Jos vaikeudet yhdistävät ihmisiä, niin eivät ne mitään todellisia vaikeuksia olekaan". Todelliset vaikeudet tuovat ihmisessä elukan esiin.>Ja juuri tämän vuoksi en pidä vaikeuksia, kärsimyksiä ja hankaluuksia positiivisena asiana. Me voimme oppia ja kasvaa niistä, mutta yhtä hyvin ne voivat musertaa meidät ja koitua tuhoksemme.>Pahoin kuitenkin pelkään, että herkät, fiksut ja älykkäät sielut onnistuvat tavalla tai toisella järjestämään itsensä helpommin eroon Jumalasta kuin kyyniset kusipäät. Siksi en usko oikeudenmukaisuuteen tässä asiassa. >Halusin kulkea omaa tietäni; olla piittamatta lauman mielipiteestä, muodista, mielipiteistä ja musiikkimausta. Nyt on niin, että sellainen yksilö, joka ei sopeudu laumaan ja sen mielipiteisiin, sysätään lauman ulkopuolelle ja eristetään. Hänet eristetään sosiaalisesti; hänen kanssaan ei kukaan halua olla, hänen kanssaan ei ystävystytä, häntä pidetään outona ja häntä kohdellaan kuin tyhjää ilmaa. >En. En ole erakko. Mutta sukulaissieluja minunkaltaiseni on vaikeaa löytää, ja ne kaikki tuntuvat jo olevan varattuja. Koska olen kuitenkin empaattinen olento, en halua rikkoa kenenkään liittoa itseni takia. Mitä keskinkertaisempi ihminen on, sitä laajempi valikoima hänellä on potentiaalisia kumppaneita. Ääripäissä valikoima sitten kapenee.

Lue lisää

>>>>Ei. Länsimaissa tuo oli yleinen ajatuskaava absolutismin aikakaudella, eli noin 1600-luvulla, ennen valistusaikaa. Silloin oikeusjärjestelmä perustui kostolle, ja katsottiin, että rangaistuksen tulisi olla mahdollisimman samankaltainen kuin rikoksen. Niinpä esim. rahanväärentäjät teloitettiin kaatamalla heidän päälleen sulaa metallia. Vasta 1700-luvulla alettiin miettimään, että onko järkee vai ei. Jokainen oppii omalla tavallaan. Joskus kyseessä on vähän itsepäisempi luonne ja silloin keinotkin sen mukaiset. Mutta totta tietysti tuo, että kannustavuus on se juttu, jota pitäisi aina suosia, ainakin kun on lapsista kysymys. Aikuiset ovat jo sen verran fakkiintuneita, että heitä pitää joskus vähän "monottaakin". Ihminen on välillä aika raadollinen otus, ja silloin ei auta enää mikään hempeily, vaan vanha kunnon nahkaruoska! ;-P>Tätä en oikein käsittänyt. Jos todella antaa anteeksi, niin silloinhan koko jutun pitäisi mitätöityä.>Onneksi ja ehkä epäonneksemmekin emme muista edellisten elämiemme hirveyksiä. Unohdus onkin miljoona kertaa tehokkaampaa, kuin mikään anteeksianto ikuna, varsinkin jos anteeksiannon jälkeekin kauna jää elämään hamaan ikuisuuteen asti.>Olisihan se aika erikoista jos tapaisi ihmisen, joka tappoi minut edellisessä elämässäni tai tapaisi ihmisen jonka itse tappoi. >tietä. Jälleensyntymä ja karma kun ovat aika ihme juttuja. Sitähän voi olla vaikka naimisissa sellaisen ihmisen kanssa, jonka tappoi jossain edellisessä elämässään tai toisinpäin.>Buddha olikin jo vanha sielu, ja kaikki kärsimyskin jo edellisissä elämissään koettu. "Vanhuudestakin" on joskus etua! Vaikka ei se aina pidä paikkaansa, että vanha olisi viisas, niin aika useasti silti!>Ei kai buddhalaisuuskaan mikään korkein "totuus" ole? Tutustumisen arvoinen asia toki. Kärsimystä on aika vaikeaa välttää ja luulisin, että moinen vain lisäisi, paradoksaalista kyllä, kärsimystä.>Kuten itsekkin jossain totesit, että kärsimystäkin tarvitaan, mutta oikeessa suhteessa. Mikä sitten on se oikea suhde kenenkin tapauksessa? Joku toinen kestää kakkasadettakin vuosikymmeniä, kun joku toinen vain viikon.> Pitäskin tutkia mikä ihmisessä oikein on se "taika", joka auttaa kestämään vaikka mitä ja sitten vaan kasvattamaan ihmisistä uusia ja uljaita yksilöitä.>Tietysti jos salaisuus on taas vain se, että kokenut sielu kestää enemmän kakkaa, kuin vähemmän kokenut, niin ei kai siinä muu auta, kuin kokea sitä kakkasadetta tarpeeksi kauan, että ei enää paljon paina.>Miten muuten ratkaisisit asian?>Tämä selvittikin monta asiaa. Sinua hirvittää siis ajatus, että joudut "kadotukseen", jossa kukaan ei muista sinua?>Ihmisen pitäisi rakastaa siis muita kuten itseään. Olisiko sinun helpompaa rakastaa itseäsi, jos olisit joku ihmeen hiton "stara"? Enpä oikein jaksa uskoa moista. Persoonasi kärsisi luultavasti ihan samoista asioista kuin nytkin, kun tunnet olevasi "EI MITÄÄN".>Mitättöminkin ihminen, joka rakastaa itseään ja muita kaikesta sydämmestään, onkin oikeasti kaikkein suurin ihminen.>Ja mikään ei ole poissuljettu, vaikka tunnet ettet ole saanut elämässäsi mitään merkittävää aikaan. Joku löytää "itsensä" vasta myöhemmällä iällä. >Muista nyt taas, että vaikeuksiakin tarvitaan sopivassa suhteessa. Mikä sitten on sopivaa kenellekkin? Joku itkee kun se finni on siinä poskessa ennen deittiä, kun joku istuu halvaantuneena pyörätuolissaan ja kykenee silti vielä iloitsemaan. Ihmisten suhteellisuudentajukin kun näyttäisi olevan vähän mitä sattuu.>Aika se vasta monesti näyttää mikä oli oikeasti positiivista ja mikä oikeasti negatiivista. Hätäinen arviointi menee usein metsään. Elämä on onneksi vähän monimutkaisempi juttu. Kärsimys ei kai olisi kärsimystä, jos se johtaisi aina varmaan voittoon, ilman riskejä ja muuta sellaista? Älä nyt toivoasi menetä? Elämää on aika paljon vielä edessä ja kaikki saattaa muuttua yhdessä hetkessä. Joku mielenkiintoinen mieskin voi "vapautua" ilman, että puutut tapahtumiin millään tavalla.>Onnen salaisuus on minusta juuri niissä pienissä hetkittäisissä iloissa. Muutakaan tietä onneen kun ei taida oikeasti olla olemassakaan. Jos etsii täältä maan päältä pysyvää ekstaasia, niin joutuu todennäköisesti vain pettymään. ;-O

... kirjoitti:

>>>>Ei. Länsimaissa tuo oli yleinen ajatuskaava absolutismin aikakaudella, eli noin 1600-luvulla, ennen valistusaikaa. Silloin oikeusjärjestelmä perustui kostolle, ja katsottiin, että rangaistuksen tulisi olla mahdollisimman samankaltainen kuin rikoksen. Niinpä esim. rahanväärentäjät teloitettiin kaatamalla heidän päälleen sulaa metallia. Vasta 1700-luvulla alettiin miettimään, että onko järkee vai ei. Jokainen oppii omalla tavallaan. Joskus kyseessä on vähän itsepäisempi luonne ja silloin keinotkin sen mukaiset. Mutta totta tietysti tuo, että kannustavuus on se juttu, jota pitäisi aina suosia, ainakin kun on lapsista kysymys. Aikuiset ovat jo sen verran fakkiintuneita, että heitä pitää joskus vähän "monottaakin". Ihminen on välillä aika raadollinen otus, ja silloin ei auta enää mikään hempeily, vaan vanha kunnon nahkaruoska! ;-P>Tätä en oikein käsittänyt. Jos todella antaa anteeksi, niin silloinhan koko jutun pitäisi mitätöityä.>Onneksi ja ehkä epäonneksemmekin emme muista edellisten elämiemme hirveyksiä. Unohdus onkin miljoona kertaa tehokkaampaa, kuin mikään anteeksianto ikuna, varsinkin jos anteeksiannon jälkeekin kauna jää elämään hamaan ikuisuuteen asti.>Olisihan se aika erikoista jos tapaisi ihmisen, joka tappoi minut edellisessä elämässäni tai tapaisi ihmisen jonka itse tappoi. >tietä. Jälleensyntymä ja karma kun ovat aika ihme juttuja. Sitähän voi olla vaikka naimisissa sellaisen ihmisen kanssa, jonka tappoi jossain edellisessä elämässään tai toisinpäin.>Buddha olikin jo vanha sielu, ja kaikki kärsimyskin jo edellisissä elämissään koettu. "Vanhuudestakin" on joskus etua! Vaikka ei se aina pidä paikkaansa, että vanha olisi viisas, niin aika useasti silti!>Ei kai buddhalaisuuskaan mikään korkein "totuus" ole? Tutustumisen arvoinen asia toki. Kärsimystä on aika vaikeaa välttää ja luulisin, että moinen vain lisäisi, paradoksaalista kyllä, kärsimystä.>Kuten itsekkin jossain totesit, että kärsimystäkin tarvitaan, mutta oikeessa suhteessa. Mikä sitten on se oikea suhde kenenkin tapauksessa? Joku toinen kestää kakkasadettakin vuosikymmeniä, kun joku toinen vain viikon.> Pitäskin tutkia mikä ihmisessä oikein on se "taika", joka auttaa kestämään vaikka mitä ja sitten vaan kasvattamaan ihmisistä uusia ja uljaita yksilöitä.>Tietysti jos salaisuus on taas vain se, että kokenut sielu kestää enemmän kakkaa, kuin vähemmän kokenut, niin ei kai siinä muu auta, kuin kokea sitä kakkasadetta tarpeeksi kauan, että ei enää paljon paina.>Miten muuten ratkaisisit asian?>Tämä selvittikin monta asiaa. Sinua hirvittää siis ajatus, että joudut "kadotukseen", jossa kukaan ei muista sinua?>Ihmisen pitäisi rakastaa siis muita kuten itseään. Olisiko sinun helpompaa rakastaa itseäsi, jos olisit joku ihmeen hiton "stara"? Enpä oikein jaksa uskoa moista. Persoonasi kärsisi luultavasti ihan samoista asioista kuin nytkin, kun tunnet olevasi "EI MITÄÄN".>Mitättöminkin ihminen, joka rakastaa itseään ja muita kaikesta sydämmestään, onkin oikeasti kaikkein suurin ihminen.>Ja mikään ei ole poissuljettu, vaikka tunnet ettet ole saanut elämässäsi mitään merkittävää aikaan. Joku löytää "itsensä" vasta myöhemmällä iällä. >Muista nyt taas, että vaikeuksiakin tarvitaan sopivassa suhteessa. Mikä sitten on sopivaa kenellekkin? Joku itkee kun se finni on siinä poskessa ennen deittiä, kun joku istuu halvaantuneena pyörätuolissaan ja kykenee silti vielä iloitsemaan. Ihmisten suhteellisuudentajukin kun näyttäisi olevan vähän mitä sattuu.>Aika se vasta monesti näyttää mikä oli oikeasti positiivista ja mikä oikeasti negatiivista. Hätäinen arviointi menee usein metsään. Elämä on onneksi vähän monimutkaisempi juttu. Kärsimys ei kai olisi kärsimystä, jos se johtaisi aina varmaan voittoon, ilman riskejä ja muuta sellaista? Älä nyt toivoasi menetä? Elämää on aika paljon vielä edessä ja kaikki saattaa muuttua yhdessä hetkessä. Joku mielenkiintoinen mieskin voi "vapautua" ilman, että puutut tapahtumiin millään tavalla.>Onnen salaisuus on minusta juuri niissä pienissä hetkittäisissä iloissa. Muutakaan tietä onneen kun ei taida oikeasti olla olemassakaan. Jos etsii täältä maan päältä pysyvää ekstaasia, niin joutuu todennäköisesti vain pettymään. ;-O

Lue lisää

Olen tässä vähän miettinyt "profiiliasi" ja tullut vähän siihen johtopäätökseen, että onpa hyvä olla mies! ;-P

Kuvittelen itse olevani ns. "soturisielu" ja mietin, että mahtaisitko olla sinäkin? Soturisieluille on ihan pirun vaikeeta olla naisen kehossa mutta he suhtautuvat koko asiaan "haasteena". Itse otan kaiken vähän nimenomaan haasteena vastaan ja turhautuisin varmaan vain helpossa elämässä. Sulla on paljon tietoa näistä sotajutuistakin ja sekin osoittaa tuonne soturisieluisuuteen. Jos minä olisin sinä, niin ottaisin kaiken tuon kertomasi "murheen alhon" vastaan haasteena.

Ehkä yksi varsinkin hyvin älykäille ihmisille ominainen piirre on perfektionismi ja sinullakin vaikuttaisi selvästi olevan taipumusta siihenkin suuntaan. Naiselle on varmasti vaikeaa, nauru usein kaukana ja itku herkässä, kun mies taas pääsee "helpommalla": Ei ole niin kovat ulkonäköpaineet, oman "pätevyyden" todistelun pakko ja vaikka mitä shittiä. Eipä ihme siis, jos sydän kovettuukin?

Vuosisataiset "perinteet" istuvat syvässä, joissa naista on alistettu niin henkisesti, kuin fyysisestikkin. Tietysti olemme oikeasti vain sieluja, ilman sukupuolta. Mekin, jotka olemme nyt miehen kehossa olemme tuota samaa sontaa joutuneet kestämään historian saatossa. Oisikohan jo aika julistaa, että olemme oikeasti sieluja, jotka kokevat elämiä miehen ja naisen kehoissa aika "fifty/sixty"? Ehkä jos me miehet alkaisimmekin ajatella, että olemmekin ehkä itse seuraavassa elämässämme naisia, niin voisimme oppia kohtelemaan paremmin naisia tasa-vertaisesti. Itse ajattelen ainakin nykyään juuri näin, mutta ehkä tämäkin on taas tätä sielun vanhuutta? Yksi "todiste" siitä, että Suomi on todellakin vanhojen sielujen maa, voisi olla juuri tämä naisen asemakin täällä. Arvaan, että seuraavaksi sinulta tulee "luento" siitä, kuinka päin helvettiä naisen asema täällä Suomessa oikeasti on??? ;-P

Jossain etelä-Euroopassa naiset taitaa pitää meitä suomalaisia miehiä heikkoina, kun annetaan naistemme juosta siellä gigolojen perässä kieli pitkällä. Tosin joku italialainen nainen tais jossain sanoa, että suomalainen mies on varsinainen tiikeri italiaanoon verrattuna. No, mielipiteitä maailmassa riittää. ; )

Kyllä mä olen sitä mieltä tässä lasten "kouluttamisessa", että koirakoulun opit on ihan väärä metodi. Liika hempeily tekee vain heikkoja mamman poikia/tyttöjä, muuta liika ankaruus taas vastaavasti toisella tavalla "heikkoja". Tietysti kaikki ovat yksilöitä ja aina saarnaan, että koulujärjestelmän pitäisi ottaa yksilölliset erot aina huomioon. Kyse on varmasti myös resursseista ja ihan suoranaisesti rahastakin. Itse ajattelen, että erot johtuvat oikeastaan lähinnä lapsen sieluniästä. Herkät älyköt viittaavat selvästi vanhempiin sieluihin kun esim. fyysisemmät ovat yleensä nuoria sieluja. Liian suurta "kastijakoa" olisi hyvä varmaankin välttää. Erilaisuutta pitäisi oppia hyväksymäään ja jos kaikki samalla lailla erilaiset suljettaisiin yhteen, niin lasten kokemukset erilaisuudesta vähenisivät. Siksi en kannata mitään erikoiskoulujärjestelmää.

Erilaisuus on toistaiseksi yhteiskunnassamme tärkeää. Kaiken ikäisiä sielujakin tarvitaan. Nuoremmat rakentavat kirjaimellisesti talot, jotka vanhemmat sielut kirjaimellisesti suunnittelevat. Tekninen kehitys kulkee koko ajan kuitenkin suuntaan jossa koneet hoitavat yhä enemmän ja enemmän raskaista töistä.

Itselläni on se käsitys, että ihmiskunnalla on oma kehityskaarensa. Ihmiskunta eläisi nyt nuoressa sielun iässä ja takan olisivat jo vauva- ja lapsisieluisuusajat, edessä kypsä- ja vanhasieluisuus. Nuoressa sieluvaiheessa tapahtuu nykyinen teknologinen kehitys, jolla on oma tärkeä merkityksensä tulevaisuuden kannalta. Elämme nyt koko ihmiskunnan kriittisintä hetkeä, jolloin meillä on teknologia, mutta ei vielä tarvittavaa henkistä ja sielullista kypsyyttä hallita tuota teknologiaamme. Ehkä osa sieluista koittaa kiihdyttää kehitystään suojellaakseen planeettaa valitessaan itselleen mahdollisimman nopean "tien", joka tarkoittaa varsinkin kovia henkisiä koettelemuksia. Ehkä sinäkin olet yksi näistä "pioneereista". Itse olen ehkä myös yksi heistä. ;-)

>>Valitettavasti vain traumaattiset kokemukset eivät unohdu. Ne ovat niitä, jotka syöpyvät sielun syvyyksiin kaikkein tehokkaimmin. Jos sellainen käsite kuin post-traumaattinen stressioireyhtymä sanoo yhtään mitään (PTSD), niin ymmärrät, mitä tarkoitan. On helppoa puhua unohduksesta, mutta ihmisen psyyke ei toimi niin. >Ne eellisten elämiemme hirveydet palautuvat kyllä välittömästi muistiin sen jälkeen kun jätämme tämän materiaalisen maailman ja kytkeydymme jälleen "kosmiseen kotihakemistoomme". Valitettavasti. Tosin Jumalan rakkauskin on läsnä.

Jos ihminen kykenee unohtamaan vääryydet ja traumaattiset kokemukset, niin eivät ne silloin mitään isoja traumoja koskaan olleetkaan. >Se tunnetaan nimiellä "karmiset sielunveljet tai -siskot". Sitä sattuu.

Valitettavasti. Ja juuri siksi haluan todeta, että minulle riittää.>Tiedä häntä. Jälleen kerran, kaikkien ennakkoaavistusten ei tarvitse olla vääriä, ja riittävällä empatiakyvyllä kykenee samaistumaan toiseen ihmiseen ja hänen tuskaansa. >Jokainen elävä olento pyrkii oletusarvoisesti välttämään kärsimystä. Siksi buddhalaisuus on hyvin linjassa tämän suhteen.>Se on jo tutkittu, kun on kehitetty uusia kidutusmenetelmiä. On tutkittu tieteellisesti, miten ihmisen psyyke saadaan rikki tehokkaimmin, ja jokainen ihminen saadaan murtumaan noin kahdessa viikossa sopivalla kidutusohjelmalla. Se, mikä kuhunkin puree, on yksilöllistä.>Ei. Kidutustutkimuksen osalta voidaan todeta, että sietokyky ei ole karttuva asia, vaan pääomaa. Se kuluu mitä enemmän kidutusta joutuu kohtaamaan. Kerran murrettu psyyke murtuu koko ajan kidutusta uusittaessa yhä helpommin. Post-traumaattinen stressioireyhtymä samoin uusii hyvin helposti, jos sellainen kerran on päässyt kehittymään. Siksi paradoksaalisesti tiettyyn pisteeseen asti mitä vähemmän joudumme kärsimystä kestämään, sitä parempi sietokyky meillä kärsimykselle on. >Ei. Tiedän pääseväni takaisin kotiin. Täällä maan päällä koko homma turhauttaa. On samantekevää, olenko koskaan elänytkään vaiko ei. En pelkää obliteraatiota, vaan tiedostan, että tämä kaikki on turhuutta. (Vanitas vanitatum, onmia vanitas.)

Käsität väärin. Sillä ei ole merkitystä, olenko minä minä, tavis vaiko stara. Merkitystä on sillä, että sillä kaikella ei ole mitään merkitystä ja sama rumba, sama kärsimys, sama turhautuminen, kaikki, alkaa taas ensi kerralla uudelleen. Se on kuin olla laivassa myrskyävällä merellä: on paha olla, mutta poiskaan ei pääse. >Totesin jo, että kun olin lapsi ja nuori, kuvittelin että elämäni on aivan normaalia, ja että muitakin lapsia hakataan, tukistetaan, piiskataan, vähätellään, möyryytetään ja tylytetään ja että kotini ei olisi mitenkään epänormaali. Vasta vanhemmiten tajusin, että hei, sehän oli täysin kipeä paikka.>Ne, joiden osalta riskit ovat toteutuneet, oppivat välttämään riskinottoa - aina nynnyyteen saakka. Tietänet sanonnan "once bitten, twice shy". se, joka ei tee mitään, ei tee virheitäkään. Työpsykologiassa tiedetään, että rangaistuksen pelko kitkee ihmisistä kaiken oma-aloitteisuuden ja työ pyritään suorittamaan minimiteholla.

Ganda kirjoitti:

Olen tässä vähän miettinyt "profiiliasi" ja tullut vähän siihen johtopäätökseen, että onpa hyvä olla mies! ;-P

Kuvittelen itse olevani ns. "soturisielu" ja mietin, että mahtaisitko olla sinäkin? Soturisieluille on ihan pirun vaikeeta olla naisen kehossa mutta he suhtautuvat koko asiaan "haasteena". Itse otan kaiken vähän nimenomaan haasteena vastaan ja turhautuisin varmaan vain helpossa elämässä. Sulla on paljon tietoa näistä sotajutuistakin ja sekin osoittaa tuonne soturisieluisuuteen. Jos minä olisin sinä, niin ottaisin kaiken tuon kertomasi "murheen alhon" vastaan haasteena.

Ehkä yksi varsinkin hyvin älykäille ihmisille ominainen piirre on perfektionismi ja sinullakin vaikuttaisi selvästi olevan taipumusta siihenkin suuntaan. Naiselle on varmasti vaikeaa, nauru usein kaukana ja itku herkässä, kun mies taas pääsee "helpommalla": Ei ole niin kovat ulkonäköpaineet, oman "pätevyyden" todistelun pakko ja vaikka mitä shittiä. Eipä ihme siis, jos sydän kovettuukin?

Vuosisataiset "perinteet" istuvat syvässä, joissa naista on alistettu niin henkisesti, kuin fyysisestikkin. Tietysti olemme oikeasti vain sieluja, ilman sukupuolta. Mekin, jotka olemme nyt miehen kehossa olemme tuota samaa sontaa joutuneet kestämään historian saatossa. Oisikohan jo aika julistaa, että olemme oikeasti sieluja, jotka kokevat elämiä miehen ja naisen kehoissa aika "fifty/sixty"? Ehkä jos me miehet alkaisimmekin ajatella, että olemmekin ehkä itse seuraavassa elämässämme naisia, niin voisimme oppia kohtelemaan paremmin naisia tasa-vertaisesti. Itse ajattelen ainakin nykyään juuri näin, mutta ehkä tämäkin on taas tätä sielun vanhuutta? Yksi "todiste" siitä, että Suomi on todellakin vanhojen sielujen maa, voisi olla juuri tämä naisen asemakin täällä. Arvaan, että seuraavaksi sinulta tulee "luento" siitä, kuinka päin helvettiä naisen asema täällä Suomessa oikeasti on??? ;-P

Jossain etelä-Euroopassa naiset taitaa pitää meitä suomalaisia miehiä heikkoina, kun annetaan naistemme juosta siellä gigolojen perässä kieli pitkällä. Tosin joku italialainen nainen tais jossain sanoa, että suomalainen mies on varsinainen tiikeri italiaanoon verrattuna. No, mielipiteitä maailmassa riittää. ; )

Kyllä mä olen sitä mieltä tässä lasten "kouluttamisessa", että koirakoulun opit on ihan väärä metodi. Liika hempeily tekee vain heikkoja mamman poikia/tyttöjä, muuta liika ankaruus taas vastaavasti toisella tavalla "heikkoja". Tietysti kaikki ovat yksilöitä ja aina saarnaan, että koulujärjestelmän pitäisi ottaa yksilölliset erot aina huomioon. Kyse on varmasti myös resursseista ja ihan suoranaisesti rahastakin. Itse ajattelen, että erot johtuvat oikeastaan lähinnä lapsen sieluniästä. Herkät älyköt viittaavat selvästi vanhempiin sieluihin kun esim. fyysisemmät ovat yleensä nuoria sieluja. Liian suurta "kastijakoa" olisi hyvä varmaankin välttää. Erilaisuutta pitäisi oppia hyväksymäään ja jos kaikki samalla lailla erilaiset suljettaisiin yhteen, niin lasten kokemukset erilaisuudesta vähenisivät. Siksi en kannata mitään erikoiskoulujärjestelmää.

Erilaisuus on toistaiseksi yhteiskunnassamme tärkeää. Kaiken ikäisiä sielujakin tarvitaan. Nuoremmat rakentavat kirjaimellisesti talot, jotka vanhemmat sielut kirjaimellisesti suunnittelevat. Tekninen kehitys kulkee koko ajan kuitenkin suuntaan jossa koneet hoitavat yhä enemmän ja enemmän raskaista töistä.

Itselläni on se käsitys, että ihmiskunnalla on oma kehityskaarensa. Ihmiskunta eläisi nyt nuoressa sielun iässä ja takan olisivat jo vauva- ja lapsisieluisuusajat, edessä kypsä- ja vanhasieluisuus. Nuoressa sieluvaiheessa tapahtuu nykyinen teknologinen kehitys, jolla on oma tärkeä merkityksensä tulevaisuuden kannalta. Elämme nyt koko ihmiskunnan kriittisintä hetkeä, jolloin meillä on teknologia, mutta ei vielä tarvittavaa henkistä ja sielullista kypsyyttä hallita tuota teknologiaamme. Ehkä osa sieluista koittaa kiihdyttää kehitystään suojellaakseen planeettaa valitessaan itselleen mahdollisimman nopean "tien", joka tarkoittaa varsinkin kovia henkisiä koettelemuksia. Ehkä sinäkin olet yksi näistä "pioneereista". Itse olen ehkä myös yksi heistä. ;-)

>>Valitettavasti vain traumaattiset kokemukset eivät unohdu. Ne ovat niitä, jotka syöpyvät sielun syvyyksiin kaikkein tehokkaimmin. Jos sellainen käsite kuin post-traumaattinen stressioireyhtymä sanoo yhtään mitään (PTSD), niin ymmärrät, mitä tarkoitan. On helppoa puhua unohduksesta, mutta ihmisen psyyke ei toimi niin. >Ne eellisten elämiemme hirveydet palautuvat kyllä välittömästi muistiin sen jälkeen kun jätämme tämän materiaalisen maailman ja kytkeydymme jälleen "kosmiseen kotihakemistoomme". Valitettavasti. Tosin Jumalan rakkauskin on läsnä.

Jos ihminen kykenee unohtamaan vääryydet ja traumaattiset kokemukset, niin eivät ne silloin mitään isoja traumoja koskaan olleetkaan. >Se tunnetaan nimiellä "karmiset sielunveljet tai -siskot". Sitä sattuu.

Valitettavasti. Ja juuri siksi haluan todeta, että minulle riittää.>Tiedä häntä. Jälleen kerran, kaikkien ennakkoaavistusten ei tarvitse olla vääriä, ja riittävällä empatiakyvyllä kykenee samaistumaan toiseen ihmiseen ja hänen tuskaansa. >Jokainen elävä olento pyrkii oletusarvoisesti välttämään kärsimystä. Siksi buddhalaisuus on hyvin linjassa tämän suhteen.>Se on jo tutkittu, kun on kehitetty uusia kidutusmenetelmiä. On tutkittu tieteellisesti, miten ihmisen psyyke saadaan rikki tehokkaimmin, ja jokainen ihminen saadaan murtumaan noin kahdessa viikossa sopivalla kidutusohjelmalla. Se, mikä kuhunkin puree, on yksilöllistä.>Ei. Kidutustutkimuksen osalta voidaan todeta, että sietokyky ei ole karttuva asia, vaan pääomaa. Se kuluu mitä enemmän kidutusta joutuu kohtaamaan. Kerran murrettu psyyke murtuu koko ajan kidutusta uusittaessa yhä helpommin. Post-traumaattinen stressioireyhtymä samoin uusii hyvin helposti, jos sellainen kerran on päässyt kehittymään. Siksi paradoksaalisesti tiettyyn pisteeseen asti mitä vähemmän joudumme kärsimystä kestämään, sitä parempi sietokyky meillä kärsimykselle on. >Ei. Tiedän pääseväni takaisin kotiin. Täällä maan päällä koko homma turhauttaa. On samantekevää, olenko koskaan elänytkään vaiko ei. En pelkää obliteraatiota, vaan tiedostan, että tämä kaikki on turhuutta. (Vanitas vanitatum, onmia vanitas.)

Käsität väärin. Sillä ei ole merkitystä, olenko minä minä, tavis vaiko stara. Merkitystä on sillä, että sillä kaikella ei ole mitään merkitystä ja sama rumba, sama kärsimys, sama turhautuminen, kaikki, alkaa taas ensi kerralla uudelleen. Se on kuin olla laivassa myrskyävällä merellä: on paha olla, mutta poiskaan ei pääse. >Totesin jo, että kun olin lapsi ja nuori, kuvittelin että elämäni on aivan normaalia, ja että muitakin lapsia hakataan, tukistetaan, piiskataan, vähätellään, möyryytetään ja tylytetään ja että kotini ei olisi mitenkään epänormaali. Vasta vanhemmiten tajusin, että hei, sehän oli täysin kipeä paikka.>Ne, joiden osalta riskit ovat toteutuneet, oppivat välttämään riskinottoa - aina nynnyyteen saakka. Tietänet sanonnan "once bitten, twice shy". se, joka ei tee mitään, ei tee virheitäkään. Työpsykologiassa tiedetään, että rangaistuksen pelko kitkee ihmisistä kaiken oma-aloitteisuuden ja työ pyritään suorittamaan minimiteholla.

Lue lisää

>>Ehkä yksi varsinkin hyvin älykäille ihmisille ominainen piirre on perfektionismi ja sinullakin vaikuttaisi selvästi olevan taipumusta siihenkin suuntaan. Naiselle on varmasti vaikeaa, nauru usein kaukana ja itku herkässä, kun mies taas pääsee "helpommalla": Ei ole niin kovat ulkonäköpaineet, oman "pätevyyden" todistelun pakko ja vaikka mitä shittiä. Eipä ihme siis, jos sydän kovettuukin?>Vuosisataiset "perinteet" istuvat syvässä, joissa naista on alistettu niin henkisesti, kuin fyysisestikkin.> Tietysti olemme oikeasti vain sieluja, ilman sukupuolta. Mekin, jotka olemme nyt miehen kehossa olemme tuota samaa sontaa joutuneet kestämään historian saatossa. Oisikohan jo aika julistaa, että olemme oikeasti sieluja, jotka kokevat elämiä miehen ja naisen kehoissa aika "fifty/sixty"?>Yksi "todiste" siitä, että Suomi on todellakin vanhojen sielujen maa, voisi olla juuri tämä naisen asemakin täällä. Arvaan, että seuraavaksi sinulta tulee "luento" siitä, kuinka päin helvettiä naisen asema täällä Suomessa oikeasti on??? ;-P>Jossain etelä-Euroopassa naiset taitaa pitää meitä suomalaisia miehiä heikkoina, kun annetaan naistemme juosta siellä gigolojen perässä kieli pitkällä. Tosin joku italialainen nainen tais jossain sanoa, että suomalainen mies on varsinainen tiikeri italiaanoon verrattuna. No, mielipiteitä maailmassa riittää. ; )>Kyllä mä olen sitä mieltä tässä lasten "kouluttamisessa", että koirakoulun opit on ihan väärä metodi. Liika hempeily tekee vain heikkoja mamman poikia/tyttöjä, muuta liika ankaruus taas vastaavasti toisella tavalla "heikkoja".>Itse ajattelen, että erot johtuvat oikeastaan lähinnä lapsen sieluniästä. Herkät älyköt viittaavat selvästi vanhempiin sieluihin kun esim. fyysisemmät ovat yleensä nuoria sieluja. Liian suurta "kastijakoa" olisi hyvä varmaankin välttää. Erilaisuutta pitäisi oppia hyväksymäään ja jos kaikki samalla lailla erilaiset suljettaisiin yhteen, niin lasten kokemukset erilaisuudesta vähenisivät. Siksi en kannata mitään erikoiskoulujärjestelmää.>Esimerkkinä vaikkapa nainen, joka pelkäsi vettä. Hänet regressioitiin vuosisatojen päähän jossa hän oli hukkunut tsunamissa. Nainen näki mielessään uudelleen tuon tapahtuman ja veden pelko hävisi. Ehkä nainen muisti jopa miltä hukkuminen tuntui. Ehkä jotkut väkivaltaiset kuolemat eivät ole niin rankkoja kuin kuvitellaan, vaan nopeita ja melko tuskattomia.>Tuon väitteesi pitäisi sisältää myös tieto siitä kuinka monta elämää olet kaiken kaikkiaan täällä elänyt? Taidat hieman "fuskata"?>On ihmisiä joita kovasti kiehtoo eletyt edelliset elämät. Oma käsitykseni asiasta on se, että tällaiset ihmiset kuvittelevat usein itsestään liikoja ja he ovatkin vielä nuorempia sieluja. Heille on kova paikka saada tietää olleensa pelkkiä "taviksia" joka ikisessä elämässään toistaiseksi.>Mitä tässä paljon hyödyttää tietää, että elin 1200-luvulla Japanissa köyhänä kalastajana, jolla oli kaksi lasta, ja joka hukkui eräällä kalastusreisulla ollessaan 38-vuotias?>Itse ajattelen, että empatiakyky on yksi niistä asioista joista nuori ja vanha sielu voidaan erottaa melko varmasti toisistaan. Ei se empatia ole musta mikään roolipelijuttu, että lätkästääs tälle "hahmolle" empatiakyvyksi 1000! Ei näitä tuosta noin vaan "lätkitä" sieluille ennen syntymää. Sielu syntyy ominaisuuksilla, jotka se on edellisissä elämissään itselleen kehittänyt. Empatia on niin vaikea kyky, että ei sitä nyt tuosta noin vaan "valita".>Mitäs nää Jackassit ja Duudsonit?> Kautta aikain kaikkein "henkisimmät" ihmiset ovat kiduttaneet itseään kehittyäkseen. Buddhakin tais istua puun alla, kunnes peppu punoitti. Tajusi sitten, että eihän tässä ole mitään järkeä, ja eiku takas ihmisten pariin, kertomaan mikä on pielessä koko systeemissä.>Kidutus on taas näitä äärimmäisyyksiä, jonka joku pieni onneton osa ihmiskuntaa joutuu kokemaan. Ehkä näitä asioita voidaan tutkia myös jo vähän inhimillisemminkin?> Naisilla väitetään olevan 7 kertaa suurempi kivukynnys kuin miehillä. Johtuen kai siitä, että synnyttävä nainen tarvitsee korkeamman kipukynnyksen, kuin synnyttämiseen kykenemätön mies. Ihan loogista sinänsä!>Onneksi kidutus ei olekkaan normaalia päivittäistä elämäämme. Nuorisokin tykkää "kiduttaa" itseään kaiken maailman lävistyksillä sun muilla.>Maailmahan on täysin kreisi paikka!>Käsittääkseni olet usein maininnut, että jos saisit valita toisin, niin olisit kaunis ja ihana nainen.> Ehkä lähimmäisemme ovat meille oikeasti todella tärkeitä siinä miten tämän elämän koemme? >Saarnajalla ei ehkä ollut lapsia, hän eli ehkä luolassa yksin erakkona?> Ehkä yksinäisyys tekee ihmisestä kyynisen, inhorealistin.>Sinun kohdallasi vaikuttaa siltä, että olet yksninäisyytesi itsellesi valinnut, vaikka kaikesta voi päätellä, että haluaisit oikeasti olla haluttu ja rakastettu. Olethan vielä nainen, ja naisetkin käsittääkseni haluavat hellyyttä ja rakkautta.>Minusta on jotenkin luonnotonta ja pahaksi ihmiselle itselleen jos hän jää ilman hellyyttä ja rakkautta kumppaniltaan, oli tämä sitten homoseksuaali tai hetero. Minusta sellainen tekee ihmisestä vain katkeran ja katkeruus on mielen syöpä!>Minä kyllä väitän, että jokainen elämämme on erilainen ja täysin ainutlaatuinen, eikä mikään saman vanhan skeidan läpikäyminen. Tietysti "vanha" on jo kaiken kokenut, ja välillä kovin "väsynytkin". Ehkä olet jo viimeisellä kierrollasi ja tämän jälkeen se on kohdallasi "täytetty".>Minusta kaikki on joko karmaa tai sitten omaa valintaamme. Itse et usko kohdallasi muistaakseni karmaan, joten jäljelle jää oma valintasi. Kolmas vaihtoehto olisi tietenkin, että sattuman sanelema juttu, johon en oikein itse usko.>"Vauvasielujen" moton sanotaan olevan "EI TEHDÄ SITÄ!". Oletat ihmiskunnan olevan pelkkiä "vauvasieluja"! Heh!>"Lapsisielujen" motto taas on "JOS TEHDÄÄN, TEHDÄÄN SE OIKEIN!

Ja "Nuorten sielujen" motto on taas: "TEE NIINKUIN MINÄ SANON!">Ihmiskunta olisi enemmistöltään juuri nuoria sieluja ja kaikkialla onkin tämä autoriteettien valta: "Tee niinkuin minä sanon!" vallalla.> Vanhat sielut sanovat vain: " Tee mitä teet, minä teen mitä teen!" Kumpi tapa kuulostaa kehittyneemmältä?>Ihmisetkin jotka välttävät riskejä sun muuta ovat todenäköisesti vain helpon elämänsa laiskistuttamia nuoria sieluja, tai jopa vanhoja sieluja joita ei paljon enää niinku kiinnosta! EVVK! ;-)>Jännä tuo, että koet jääneesi teini-ikäiseksi. Mulla muuten olikin susta se käsitys, että olisit joku n. 25-vuotias, eli taidat olla todellakin jäänyt ihan oikeasti vähän "teiniksi". Mutta eikös nuorekkuus naisessa ole vaan hyvä asia?? ;-P>Vaikea uskoa miten terve ihminen, kuten sinä voi jäädä kokonaan ilman perhettä?>"Markkinathan" vaan paranee, kun ihminen vanhenee. Moni mieskin eroaa, eikä halua enää tehdä enempää penskoja. Hei! Tässähän tulee sun saumat! ;-)>>>Siperia opetti X-sukupolvea ja se opetti meitä hyvin.>>

HYVIN? Teki meistä vaan kengättömiä jalkapuolia, jotka on sidottu halvaantuneena letkuihin sairaalassa vuosikymmeniksi??? ;-P

... kirjoitti:

>>Ehkä yksi varsinkin hyvin älykäille ihmisille ominainen piirre on perfektionismi ja sinullakin vaikuttaisi selvästi olevan taipumusta siihenkin suuntaan. Naiselle on varmasti vaikeaa, nauru usein kaukana ja itku herkässä, kun mies taas pääsee "helpommalla": Ei ole niin kovat ulkonäköpaineet, oman "pätevyyden" todistelun pakko ja vaikka mitä shittiä. Eipä ihme siis, jos sydän kovettuukin?>Vuosisataiset "perinteet" istuvat syvässä, joissa naista on alistettu niin henkisesti, kuin fyysisestikkin.> Tietysti olemme oikeasti vain sieluja, ilman sukupuolta. Mekin, jotka olemme nyt miehen kehossa olemme tuota samaa sontaa joutuneet kestämään historian saatossa. Oisikohan jo aika julistaa, että olemme oikeasti sieluja, jotka kokevat elämiä miehen ja naisen kehoissa aika "fifty/sixty"?>Yksi "todiste" siitä, että Suomi on todellakin vanhojen sielujen maa, voisi olla juuri tämä naisen asemakin täällä. Arvaan, että seuraavaksi sinulta tulee "luento" siitä, kuinka päin helvettiä naisen asema täällä Suomessa oikeasti on??? ;-P>Jossain etelä-Euroopassa naiset taitaa pitää meitä suomalaisia miehiä heikkoina, kun annetaan naistemme juosta siellä gigolojen perässä kieli pitkällä. Tosin joku italialainen nainen tais jossain sanoa, että suomalainen mies on varsinainen tiikeri italiaanoon verrattuna. No, mielipiteitä maailmassa riittää. ; )>Kyllä mä olen sitä mieltä tässä lasten "kouluttamisessa", että koirakoulun opit on ihan väärä metodi. Liika hempeily tekee vain heikkoja mamman poikia/tyttöjä, muuta liika ankaruus taas vastaavasti toisella tavalla "heikkoja".>Itse ajattelen, että erot johtuvat oikeastaan lähinnä lapsen sieluniästä. Herkät älyköt viittaavat selvästi vanhempiin sieluihin kun esim. fyysisemmät ovat yleensä nuoria sieluja. Liian suurta "kastijakoa" olisi hyvä varmaankin välttää. Erilaisuutta pitäisi oppia hyväksymäään ja jos kaikki samalla lailla erilaiset suljettaisiin yhteen, niin lasten kokemukset erilaisuudesta vähenisivät. Siksi en kannata mitään erikoiskoulujärjestelmää.>Esimerkkinä vaikkapa nainen, joka pelkäsi vettä. Hänet regressioitiin vuosisatojen päähän jossa hän oli hukkunut tsunamissa. Nainen näki mielessään uudelleen tuon tapahtuman ja veden pelko hävisi. Ehkä nainen muisti jopa miltä hukkuminen tuntui. Ehkä jotkut väkivaltaiset kuolemat eivät ole niin rankkoja kuin kuvitellaan, vaan nopeita ja melko tuskattomia.>Tuon väitteesi pitäisi sisältää myös tieto siitä kuinka monta elämää olet kaiken kaikkiaan täällä elänyt? Taidat hieman "fuskata"?>On ihmisiä joita kovasti kiehtoo eletyt edelliset elämät. Oma käsitykseni asiasta on se, että tällaiset ihmiset kuvittelevat usein itsestään liikoja ja he ovatkin vielä nuorempia sieluja. Heille on kova paikka saada tietää olleensa pelkkiä "taviksia" joka ikisessä elämässään toistaiseksi.>Mitä tässä paljon hyödyttää tietää, että elin 1200-luvulla Japanissa köyhänä kalastajana, jolla oli kaksi lasta, ja joka hukkui eräällä kalastusreisulla ollessaan 38-vuotias?>Itse ajattelen, että empatiakyky on yksi niistä asioista joista nuori ja vanha sielu voidaan erottaa melko varmasti toisistaan. Ei se empatia ole musta mikään roolipelijuttu, että lätkästääs tälle "hahmolle" empatiakyvyksi 1000! Ei näitä tuosta noin vaan "lätkitä" sieluille ennen syntymää. Sielu syntyy ominaisuuksilla, jotka se on edellisissä elämissään itselleen kehittänyt. Empatia on niin vaikea kyky, että ei sitä nyt tuosta noin vaan "valita".>Mitäs nää Jackassit ja Duudsonit?> Kautta aikain kaikkein "henkisimmät" ihmiset ovat kiduttaneet itseään kehittyäkseen. Buddhakin tais istua puun alla, kunnes peppu punoitti. Tajusi sitten, että eihän tässä ole mitään järkeä, ja eiku takas ihmisten pariin, kertomaan mikä on pielessä koko systeemissä.>Kidutus on taas näitä äärimmäisyyksiä, jonka joku pieni onneton osa ihmiskuntaa joutuu kokemaan. Ehkä näitä asioita voidaan tutkia myös jo vähän inhimillisemminkin?> Naisilla väitetään olevan 7 kertaa suurempi kivukynnys kuin miehillä. Johtuen kai siitä, että synnyttävä nainen tarvitsee korkeamman kipukynnyksen, kuin synnyttämiseen kykenemätön mies. Ihan loogista sinänsä!>Onneksi kidutus ei olekkaan normaalia päivittäistä elämäämme. Nuorisokin tykkää "kiduttaa" itseään kaiken maailman lävistyksillä sun muilla.>Maailmahan on täysin kreisi paikka!>Käsittääkseni olet usein maininnut, että jos saisit valita toisin, niin olisit kaunis ja ihana nainen.> Ehkä lähimmäisemme ovat meille oikeasti todella tärkeitä siinä miten tämän elämän koemme? >Saarnajalla ei ehkä ollut lapsia, hän eli ehkä luolassa yksin erakkona?> Ehkä yksinäisyys tekee ihmisestä kyynisen, inhorealistin.>Sinun kohdallasi vaikuttaa siltä, että olet yksninäisyytesi itsellesi valinnut, vaikka kaikesta voi päätellä, että haluaisit oikeasti olla haluttu ja rakastettu. Olethan vielä nainen, ja naisetkin käsittääkseni haluavat hellyyttä ja rakkautta.>Minusta on jotenkin luonnotonta ja pahaksi ihmiselle itselleen jos hän jää ilman hellyyttä ja rakkautta kumppaniltaan, oli tämä sitten homoseksuaali tai hetero. Minusta sellainen tekee ihmisestä vain katkeran ja katkeruus on mielen syöpä!>Minä kyllä väitän, että jokainen elämämme on erilainen ja täysin ainutlaatuinen, eikä mikään saman vanhan skeidan läpikäyminen. Tietysti "vanha" on jo kaiken kokenut, ja välillä kovin "väsynytkin". Ehkä olet jo viimeisellä kierrollasi ja tämän jälkeen se on kohdallasi "täytetty".>Minusta kaikki on joko karmaa tai sitten omaa valintaamme. Itse et usko kohdallasi muistaakseni karmaan, joten jäljelle jää oma valintasi. Kolmas vaihtoehto olisi tietenkin, että sattuman sanelema juttu, johon en oikein itse usko.>"Vauvasielujen" moton sanotaan olevan "EI TEHDÄ SITÄ!". Oletat ihmiskunnan olevan pelkkiä "vauvasieluja"! Heh!>"Lapsisielujen" motto taas on "JOS TEHDÄÄN, TEHDÄÄN SE OIKEIN!

Ja "Nuorten sielujen" motto on taas: "TEE NIINKUIN MINÄ SANON!">Ihmiskunta olisi enemmistöltään juuri nuoria sieluja ja kaikkialla onkin tämä autoriteettien valta: "Tee niinkuin minä sanon!" vallalla.> Vanhat sielut sanovat vain: " Tee mitä teet, minä teen mitä teen!" Kumpi tapa kuulostaa kehittyneemmältä?>Ihmisetkin jotka välttävät riskejä sun muuta ovat todenäköisesti vain helpon elämänsa laiskistuttamia nuoria sieluja, tai jopa vanhoja sieluja joita ei paljon enää niinku kiinnosta! EVVK! ;-)>Jännä tuo, että koet jääneesi teini-ikäiseksi. Mulla muuten olikin susta se käsitys, että olisit joku n. 25-vuotias, eli taidat olla todellakin jäänyt ihan oikeasti vähän "teiniksi". Mutta eikös nuorekkuus naisessa ole vaan hyvä asia?? ;-P>Vaikea uskoa miten terve ihminen, kuten sinä voi jäädä kokonaan ilman perhettä?>"Markkinathan" vaan paranee, kun ihminen vanhenee. Moni mieskin eroaa, eikä halua enää tehdä enempää penskoja. Hei! Tässähän tulee sun saumat! ;-)>>>Siperia opetti X-sukupolvea ja se opetti meitä hyvin.>>

HYVIN? Teki meistä vaan kengättömiä jalkapuolia, jotka on sidottu halvaantuneena letkuihin sairaalassa vuosikymmeniksi??? ;-P

Lue lisää

>>Kumpi nyt sitten on kivempaa. Plus sitten kaikki ne sodat kautta aikojen, joissa nuoria miehiä on tapatettu kuin kärpäsiä.

Noinhan se on. En tiedä, kumpi nyt lopulta on parempaa, olla mies vai nainen. Molemmissa on puolensa. Kumpi on kivempaa: pieni riesa päivittäin (parranajo) vai iso riesa kerran kuukaudessa (menkat)?>En aio luennoida :-) Ainakin olen saanut olla oma itseni, ja vaikka suhtautuminen on ollutkin nuivaa, se ei ole sentään ollut suoranaisen vihamielistä, kuten se olisi voinut olla vaikka arabimaissa. >Jos italialainen antonio on kuin Ferrari, niin suomalainen mies on kuin Sisun rekka. Se suomalainen käynnistyy ja kiihtyy hitaammin, mutta vauhtiin päästyään sen kapasiteetti on moninkertainen italialaisiin tai latinoihin yleensä verrattuna. >Olen eri mieltä. Liika hempeily ei tee heikkoja mammanpoikia/tyttöjä, vaan lyhytjänteisiä, helposti päreensä polttavia ja usein väkivaltaisia pikku prinssejä ja prinsessoja, jotka ovat tottuneet saamaan haluamansa tavalla tai toisella, ja joilla ei ole mitään empatiankykyä. Liika ankaruus saa aikaan aggressiivisia pelkopurijoita, jotka nöyristelevät vahvempiensa edessä ja rääkkäävät ja kiduttavat heikompiaan. >En tiedä, oletko ollut partiossa, mutta partioteltta talvella on vinkeä paikka. Jalat palavat kamiinan kuumuudessa ja pää palelee pakkasessa. Keskimäärin kaikki on siis hienosti. Se, joka joutuu kipinämikoksi tai -minnaksi, valvoo joka tapauksessa. >Mainitsin tuolla aiemmin eräässä keskustelussa tytön, joka pelkäsi sairaalloisesti tulta. Regressioterapiassa kävi ilmi, että hänet oli edelliskerralla väkivaltaisesti abortoitu (kaivettu vaatehengarilla äitinsä kohdusta) ja heitetty nuotioon elävältä - ja äiti kertoi, että hänelle oli teininä todella tehty noin. Sekä äiti että tyttö olivat sen jälkeen itkeneet oikein kunnolla... >Jumala on täydellinen tietoturvapäällikkö: me saamme tietoomme ja muistiimme täsmälleen vain sen, mikä meidän tarvitseekin tietää. Hän siis otti minulta "käyttäjäoikeudet" pois entisiin elämiini täällä materiassa. >Niin. Kuinkahan monta kertaa olen joutunut olemaan orja, prostituoitu, rikollinen, kerjäläinen tms. Voisi olettaa, että Pareton laki pätee tässäkin: 80% kököstä osuu 20% sieluille. >Mutta voin olettaa, että olen joskus ollut ritari, samurai, sipahi, mamelukki tms ratsusotilas. Opin lapsena ratsastamaan kuin itsestään - ja kun teininä ja vähän vanhempana aloin larpata, miekkailu sujui kuin olisin tehnyt sitä koko ikäni, ja kaikki olivat ihmeissään, miten luonnollisesti käsittelin bofferia. Olen miettinyt, että pitäisikö aloittaa kendo? >Jos tykkäät sushista ja sashimista, ja jos merenkulku sujuu kuin itsestään, voit olettaa, että sinulla on siitä aiempaa kokemusta. >sen tajuaminen, että tuo lähimmäinen on osaa samaa entiteettiä kuin sinä itsekin, ja kaiken, mitä teemme toisillemme, teemme viime kädessä itsellemme. Tuon kokeminen ja muistaminen oli kaikkein järisyttävin asia omassa kuolemakokemuksessani: siis se, että me kaikki olemme toisaalta yhtä ja samaa substanssia - ja että meillä kaikilla on erillinen yksilöllinen identiteettimme!>Kundeilla on omat tapansa yrittää tehdä vaikutusta tyttöihin. Yksi naiseuden parhaista puolista on se, ettei tarvitse jatkuvasti esittää jotain ja yrittää nokittaa toisia. >Niinpä. Hän tajusi, ettei kärsimyksessä ole järkeä. >Ihmisluonne on mitä on - valitettavasti. Koska jokainen ihminen saadaan tavalla tai toisella rikki, en usko siksi kärsimykseen yksiselitteisen kasvattavana tai parantavana voimana. Kaikki, mikä ei tapa, vammauttaa.>Kipukynnys on yksilöllistä, ja sitä voi treenata. Itselläni se on astronomisen korkea fyysisellä puolella, mutta emotionaalisella hyvin alhainen. Minulla on ollut tapana kanavoida sydämen kipu fyysiseksi. Päänsärky on helpompi kestää kuin särkevä sydän. >Sanotaanko näin, että peruskoulussa kiusattujen ja siitä hengissä selvinneiden kokemukset ovat täysin samanlaisia kuin keskitysleireistä selvinneiden. Niillä ei ole edes aste-eroja. Post-traumaattinen stressioireyhtymä on molemmissa lähes identtinen. >Elämä olisi helpompaa ja sitä kestäisi paremmin. Samoin ihmissuhteiden solmiminen ja jokapäiväinen elämä olisi helpompaa. Mitä helpompaa elämä on, sitä helpompi on oppia ne kaksi tärkeää asiaa: rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö. Tosin sitä helpompaa on silloin myös kämmätä oikein kunnolla. Niissä paremmissa perheissä nimenomaan juuri sattuukin. En syntynyt kultalusikka suussa vaan se lusikka oli ruostumatonta terästä, mutta enemmän kuitenkin kuin puuta tai muovia. Silti, kun olen katsonut ns. rikkaiden kakaroita, sieltä löytyy niin pahoja screw-uppeja, että itse olen heihin nähden kevyttä kauraa. >Kyllä, jatkuva kidutus on joillekin osa päivittäistä elämää. Enkä näe siinä mitään pointtia. >Totesin jo, että se on hinta siitä, jonka joudun maksamaan, että saan olla oma itseni. Vanhemmiten olen miettinyt, että kannattiko sitä sittenkään maksaa.

Luonnekysymys. Huippuälykkäät ihmiset ovat pääsääntöisesti hyvin vaikeita luonteita. Ja toisaalta kun kerran on tullut sosiaalisesti sysätttyä mariginaaliin, se ääliön leima on ja pysyy ja siitä on liki mahdotonta enää koskaan päästä eroon. Ei ole olemassa syrjäytyneitä; on vain syrjäytettyjä. >Epäilen sen olevan kaikkea kolmea. >Oletan sen olevan juuri toisin päin. Nuoret ovat enemmän kiinnostuneita asioiden saamisesta oikein, kun taas lapsia koskee tottelevaisuus.>Koko maailmanhistoria on ollut autoritaarista hallintoa siitä saakka, kun orjanomistajayhteiskunta keksittiin. Kansalaisoikeudet ja -vapaudet keksittiin oikeastaan vasta valistusajalla. Tuo "Tee niinkuin minä sanon!" on vanhempaa kantaa kuin "Mitä tehdään, tehdään se oikein". >Siinä tapauksessa minä olen vanha sielu.>Tai sitten sellaisia, jotka kokevat jo saaneensa oman kiintiönsä kökköä täyteen tältä erää. Se iso kysymys vain on, että onko kökkökiintiöitä? Vai onko niin, että ne, kenelle sataa, sataa sitten kaatamalla. >Ei se mitään, sillä olen fyysisestikin nuoren näköinen. En ole kaunis, mutta katson olevani hyvin säilynyt. Olen kronologisesti vanhempi kuin 25, mutta henkis-sosiaaliselta iältä tuo on hyvä arvio. Tuossa iässä aletaan pääsääntöisesti harkitsemaan lapsia ja kotileikkiä ihan tosissaan. Siihen saakka en ole koskaan päässyt. >Olen elänyt jo sen verran vanhaksi ja oppinut pitämään huolta itsestäni, etten oikeastaan tiedä, kaipaisinko edes. En ole ikinä ollut mikään teiniprinsessa enkä seksipeto, ja enemmän kuin seksuaalisuus minulle merkitsee älyllisyys ja sielujen sympatia. Tiedän kyllä, mitä OBAFGKMRNS merkitsee ;-) Mutta en halua myöskään yksinhuoltajaksi. Lapsi tarvitsee molempia vanhempiaan. >Se otti meiltä turhat luulot pois. Meidän vanhemmillemme ja heidän vanhemmilleen elämä oli jatkuvaa edistymistä, huikaiseva ura ja kertomus, jossa jokainen oli oman onnensa seppä, jossa ahkeruudella sai onnensa, ja jossa jokaiselle oli tarjottavanaan jotain. Heillä oli vapaa seksi, huumeet, turvatut työpaikat ja perheet. Me saimme HIVin, kontrolliyhteiskunnan, globalisaation ja pätkäihmissuhteet. Kyllä, meistä tuli kengättömiä jalkapuolia siinä, missä vanhempamme itkivät ettei heillä ole kenkiä.

Ganda kirjoitti:

>>Kumpi nyt sitten on kivempaa. Plus sitten kaikki ne sodat kautta aikojen, joissa nuoria miehiä on tapatettu kuin kärpäsiä.

Noinhan se on. En tiedä, kumpi nyt lopulta on parempaa, olla mies vai nainen. Molemmissa on puolensa. Kumpi on kivempaa: pieni riesa päivittäin (parranajo) vai iso riesa kerran kuukaudessa (menkat)?>En aio luennoida :-) Ainakin olen saanut olla oma itseni, ja vaikka suhtautuminen on ollutkin nuivaa, se ei ole sentään ollut suoranaisen vihamielistä, kuten se olisi voinut olla vaikka arabimaissa. >Jos italialainen antonio on kuin Ferrari, niin suomalainen mies on kuin Sisun rekka. Se suomalainen käynnistyy ja kiihtyy hitaammin, mutta vauhtiin päästyään sen kapasiteetti on moninkertainen italialaisiin tai latinoihin yleensä verrattuna. >Olen eri mieltä. Liika hempeily ei tee heikkoja mammanpoikia/tyttöjä, vaan lyhytjänteisiä, helposti päreensä polttavia ja usein väkivaltaisia pikku prinssejä ja prinsessoja, jotka ovat tottuneet saamaan haluamansa tavalla tai toisella, ja joilla ei ole mitään empatiankykyä. Liika ankaruus saa aikaan aggressiivisia pelkopurijoita, jotka nöyristelevät vahvempiensa edessä ja rääkkäävät ja kiduttavat heikompiaan. >En tiedä, oletko ollut partiossa, mutta partioteltta talvella on vinkeä paikka. Jalat palavat kamiinan kuumuudessa ja pää palelee pakkasessa. Keskimäärin kaikki on siis hienosti. Se, joka joutuu kipinämikoksi tai -minnaksi, valvoo joka tapauksessa. >Mainitsin tuolla aiemmin eräässä keskustelussa tytön, joka pelkäsi sairaalloisesti tulta. Regressioterapiassa kävi ilmi, että hänet oli edelliskerralla väkivaltaisesti abortoitu (kaivettu vaatehengarilla äitinsä kohdusta) ja heitetty nuotioon elävältä - ja äiti kertoi, että hänelle oli teininä todella tehty noin. Sekä äiti että tyttö olivat sen jälkeen itkeneet oikein kunnolla... >Jumala on täydellinen tietoturvapäällikkö: me saamme tietoomme ja muistiimme täsmälleen vain sen, mikä meidän tarvitseekin tietää. Hän siis otti minulta "käyttäjäoikeudet" pois entisiin elämiini täällä materiassa. >Niin. Kuinkahan monta kertaa olen joutunut olemaan orja, prostituoitu, rikollinen, kerjäläinen tms. Voisi olettaa, että Pareton laki pätee tässäkin: 80% kököstä osuu 20% sieluille. >Mutta voin olettaa, että olen joskus ollut ritari, samurai, sipahi, mamelukki tms ratsusotilas. Opin lapsena ratsastamaan kuin itsestään - ja kun teininä ja vähän vanhempana aloin larpata, miekkailu sujui kuin olisin tehnyt sitä koko ikäni, ja kaikki olivat ihmeissään, miten luonnollisesti käsittelin bofferia. Olen miettinyt, että pitäisikö aloittaa kendo? >Jos tykkäät sushista ja sashimista, ja jos merenkulku sujuu kuin itsestään, voit olettaa, että sinulla on siitä aiempaa kokemusta. >sen tajuaminen, että tuo lähimmäinen on osaa samaa entiteettiä kuin sinä itsekin, ja kaiken, mitä teemme toisillemme, teemme viime kädessä itsellemme. Tuon kokeminen ja muistaminen oli kaikkein järisyttävin asia omassa kuolemakokemuksessani: siis se, että me kaikki olemme toisaalta yhtä ja samaa substanssia - ja että meillä kaikilla on erillinen yksilöllinen identiteettimme!>Kundeilla on omat tapansa yrittää tehdä vaikutusta tyttöihin. Yksi naiseuden parhaista puolista on se, ettei tarvitse jatkuvasti esittää jotain ja yrittää nokittaa toisia. >Niinpä. Hän tajusi, ettei kärsimyksessä ole järkeä. >Ihmisluonne on mitä on - valitettavasti. Koska jokainen ihminen saadaan tavalla tai toisella rikki, en usko siksi kärsimykseen yksiselitteisen kasvattavana tai parantavana voimana. Kaikki, mikä ei tapa, vammauttaa.>Kipukynnys on yksilöllistä, ja sitä voi treenata. Itselläni se on astronomisen korkea fyysisellä puolella, mutta emotionaalisella hyvin alhainen. Minulla on ollut tapana kanavoida sydämen kipu fyysiseksi. Päänsärky on helpompi kestää kuin särkevä sydän. >Sanotaanko näin, että peruskoulussa kiusattujen ja siitä hengissä selvinneiden kokemukset ovat täysin samanlaisia kuin keskitysleireistä selvinneiden. Niillä ei ole edes aste-eroja. Post-traumaattinen stressioireyhtymä on molemmissa lähes identtinen. >Elämä olisi helpompaa ja sitä kestäisi paremmin. Samoin ihmissuhteiden solmiminen ja jokapäiväinen elämä olisi helpompaa. Mitä helpompaa elämä on, sitä helpompi on oppia ne kaksi tärkeää asiaa: rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö. Tosin sitä helpompaa on silloin myös kämmätä oikein kunnolla. Niissä paremmissa perheissä nimenomaan juuri sattuukin. En syntynyt kultalusikka suussa vaan se lusikka oli ruostumatonta terästä, mutta enemmän kuitenkin kuin puuta tai muovia. Silti, kun olen katsonut ns. rikkaiden kakaroita, sieltä löytyy niin pahoja screw-uppeja, että itse olen heihin nähden kevyttä kauraa. >Kyllä, jatkuva kidutus on joillekin osa päivittäistä elämää. Enkä näe siinä mitään pointtia. >Totesin jo, että se on hinta siitä, jonka joudun maksamaan, että saan olla oma itseni. Vanhemmiten olen miettinyt, että kannattiko sitä sittenkään maksaa.

Luonnekysymys. Huippuälykkäät ihmiset ovat pääsääntöisesti hyvin vaikeita luonteita. Ja toisaalta kun kerran on tullut sosiaalisesti sysätttyä mariginaaliin, se ääliön leima on ja pysyy ja siitä on liki mahdotonta enää koskaan päästä eroon. Ei ole olemassa syrjäytyneitä; on vain syrjäytettyjä. >Epäilen sen olevan kaikkea kolmea. >Oletan sen olevan juuri toisin päin. Nuoret ovat enemmän kiinnostuneita asioiden saamisesta oikein, kun taas lapsia koskee tottelevaisuus.>Koko maailmanhistoria on ollut autoritaarista hallintoa siitä saakka, kun orjanomistajayhteiskunta keksittiin. Kansalaisoikeudet ja -vapaudet keksittiin oikeastaan vasta valistusajalla. Tuo "Tee niinkuin minä sanon!" on vanhempaa kantaa kuin "Mitä tehdään, tehdään se oikein". >Siinä tapauksessa minä olen vanha sielu.>Tai sitten sellaisia, jotka kokevat jo saaneensa oman kiintiönsä kökköä täyteen tältä erää. Se iso kysymys vain on, että onko kökkökiintiöitä? Vai onko niin, että ne, kenelle sataa, sataa sitten kaatamalla. >Ei se mitään, sillä olen fyysisestikin nuoren näköinen. En ole kaunis, mutta katson olevani hyvin säilynyt. Olen kronologisesti vanhempi kuin 25, mutta henkis-sosiaaliselta iältä tuo on hyvä arvio. Tuossa iässä aletaan pääsääntöisesti harkitsemaan lapsia ja kotileikkiä ihan tosissaan. Siihen saakka en ole koskaan päässyt. >Olen elänyt jo sen verran vanhaksi ja oppinut pitämään huolta itsestäni, etten oikeastaan tiedä, kaipaisinko edes. En ole ikinä ollut mikään teiniprinsessa enkä seksipeto, ja enemmän kuin seksuaalisuus minulle merkitsee älyllisyys ja sielujen sympatia. Tiedän kyllä, mitä OBAFGKMRNS merkitsee ;-) Mutta en halua myöskään yksinhuoltajaksi. Lapsi tarvitsee molempia vanhempiaan. >Se otti meiltä turhat luulot pois. Meidän vanhemmillemme ja heidän vanhemmilleen elämä oli jatkuvaa edistymistä, huikaiseva ura ja kertomus, jossa jokainen oli oman onnensa seppä, jossa ahkeruudella sai onnensa, ja jossa jokaiselle oli tarjottavanaan jotain. Heillä oli vapaa seksi, huumeet, turvatut työpaikat ja perheet. Me saimme HIVin, kontrolliyhteiskunnan, globalisaation ja pätkäihmissuhteet. Kyllä, meistä tuli kengättömiä jalkapuolia siinä, missä vanhempamme itkivät ettei heillä ole kenkiä.

Lue lisää

Suurin osa pikku flikoista kävelee varpaillaan pienenä, parta ei kasva pahoille eikä inkkareille.

Kaikki kehittyy ja muuttuu Eskoseni, mekin lopulta muotoon joka ei muistuta ihmistä ollenkaan,,,,,,,onneksi.

Ota kukka käteesi ja taita se, olet tuhoaja, ota siemen ja istuta se, olet tuhoamisen mahdollistaja.

Autuaita ovat rauhantekijät ja tässä ei tarkoiteta Samuel Colttia eikä muita "peacemakereiden" tekijöitä vaan sitä itteesä, autuaita eli onnellisia ovat oleellisen löytäjät eli he ovat löytäneet Itsensä ja sitä kautta Itsessään kaikki muutkin, näille ei maailman melskeet enää merkitse hölkäsenböläystä.

Ganda kirjoitti:

>>Kumpi nyt sitten on kivempaa. Plus sitten kaikki ne sodat kautta aikojen, joissa nuoria miehiä on tapatettu kuin kärpäsiä.

Noinhan se on. En tiedä, kumpi nyt lopulta on parempaa, olla mies vai nainen. Molemmissa on puolensa. Kumpi on kivempaa: pieni riesa päivittäin (parranajo) vai iso riesa kerran kuukaudessa (menkat)?>En aio luennoida :-) Ainakin olen saanut olla oma itseni, ja vaikka suhtautuminen on ollutkin nuivaa, se ei ole sentään ollut suoranaisen vihamielistä, kuten se olisi voinut olla vaikka arabimaissa. >Jos italialainen antonio on kuin Ferrari, niin suomalainen mies on kuin Sisun rekka. Se suomalainen käynnistyy ja kiihtyy hitaammin, mutta vauhtiin päästyään sen kapasiteetti on moninkertainen italialaisiin tai latinoihin yleensä verrattuna. >Olen eri mieltä. Liika hempeily ei tee heikkoja mammanpoikia/tyttöjä, vaan lyhytjänteisiä, helposti päreensä polttavia ja usein väkivaltaisia pikku prinssejä ja prinsessoja, jotka ovat tottuneet saamaan haluamansa tavalla tai toisella, ja joilla ei ole mitään empatiankykyä. Liika ankaruus saa aikaan aggressiivisia pelkopurijoita, jotka nöyristelevät vahvempiensa edessä ja rääkkäävät ja kiduttavat heikompiaan. >En tiedä, oletko ollut partiossa, mutta partioteltta talvella on vinkeä paikka. Jalat palavat kamiinan kuumuudessa ja pää palelee pakkasessa. Keskimäärin kaikki on siis hienosti. Se, joka joutuu kipinämikoksi tai -minnaksi, valvoo joka tapauksessa. >Mainitsin tuolla aiemmin eräässä keskustelussa tytön, joka pelkäsi sairaalloisesti tulta. Regressioterapiassa kävi ilmi, että hänet oli edelliskerralla väkivaltaisesti abortoitu (kaivettu vaatehengarilla äitinsä kohdusta) ja heitetty nuotioon elävältä - ja äiti kertoi, että hänelle oli teininä todella tehty noin. Sekä äiti että tyttö olivat sen jälkeen itkeneet oikein kunnolla... >Jumala on täydellinen tietoturvapäällikkö: me saamme tietoomme ja muistiimme täsmälleen vain sen, mikä meidän tarvitseekin tietää. Hän siis otti minulta "käyttäjäoikeudet" pois entisiin elämiini täällä materiassa. >Niin. Kuinkahan monta kertaa olen joutunut olemaan orja, prostituoitu, rikollinen, kerjäläinen tms. Voisi olettaa, että Pareton laki pätee tässäkin: 80% kököstä osuu 20% sieluille. >Mutta voin olettaa, että olen joskus ollut ritari, samurai, sipahi, mamelukki tms ratsusotilas. Opin lapsena ratsastamaan kuin itsestään - ja kun teininä ja vähän vanhempana aloin larpata, miekkailu sujui kuin olisin tehnyt sitä koko ikäni, ja kaikki olivat ihmeissään, miten luonnollisesti käsittelin bofferia. Olen miettinyt, että pitäisikö aloittaa kendo? >Jos tykkäät sushista ja sashimista, ja jos merenkulku sujuu kuin itsestään, voit olettaa, että sinulla on siitä aiempaa kokemusta. >sen tajuaminen, että tuo lähimmäinen on osaa samaa entiteettiä kuin sinä itsekin, ja kaiken, mitä teemme toisillemme, teemme viime kädessä itsellemme. Tuon kokeminen ja muistaminen oli kaikkein järisyttävin asia omassa kuolemakokemuksessani: siis se, että me kaikki olemme toisaalta yhtä ja samaa substanssia - ja että meillä kaikilla on erillinen yksilöllinen identiteettimme!>Kundeilla on omat tapansa yrittää tehdä vaikutusta tyttöihin. Yksi naiseuden parhaista puolista on se, ettei tarvitse jatkuvasti esittää jotain ja yrittää nokittaa toisia. >Niinpä. Hän tajusi, ettei kärsimyksessä ole järkeä. >Ihmisluonne on mitä on - valitettavasti. Koska jokainen ihminen saadaan tavalla tai toisella rikki, en usko siksi kärsimykseen yksiselitteisen kasvattavana tai parantavana voimana. Kaikki, mikä ei tapa, vammauttaa.>Kipukynnys on yksilöllistä, ja sitä voi treenata. Itselläni se on astronomisen korkea fyysisellä puolella, mutta emotionaalisella hyvin alhainen. Minulla on ollut tapana kanavoida sydämen kipu fyysiseksi. Päänsärky on helpompi kestää kuin särkevä sydän. >Sanotaanko näin, että peruskoulussa kiusattujen ja siitä hengissä selvinneiden kokemukset ovat täysin samanlaisia kuin keskitysleireistä selvinneiden. Niillä ei ole edes aste-eroja. Post-traumaattinen stressioireyhtymä on molemmissa lähes identtinen. >Elämä olisi helpompaa ja sitä kestäisi paremmin. Samoin ihmissuhteiden solmiminen ja jokapäiväinen elämä olisi helpompaa. Mitä helpompaa elämä on, sitä helpompi on oppia ne kaksi tärkeää asiaa: rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö. Tosin sitä helpompaa on silloin myös kämmätä oikein kunnolla. Niissä paremmissa perheissä nimenomaan juuri sattuukin. En syntynyt kultalusikka suussa vaan se lusikka oli ruostumatonta terästä, mutta enemmän kuitenkin kuin puuta tai muovia. Silti, kun olen katsonut ns. rikkaiden kakaroita, sieltä löytyy niin pahoja screw-uppeja, että itse olen heihin nähden kevyttä kauraa. >Kyllä, jatkuva kidutus on joillekin osa päivittäistä elämää. Enkä näe siinä mitään pointtia. >Totesin jo, että se on hinta siitä, jonka joudun maksamaan, että saan olla oma itseni. Vanhemmiten olen miettinyt, että kannattiko sitä sittenkään maksaa.

Luonnekysymys. Huippuälykkäät ihmiset ovat pääsääntöisesti hyvin vaikeita luonteita. Ja toisaalta kun kerran on tullut sosiaalisesti sysätttyä mariginaaliin, se ääliön leima on ja pysyy ja siitä on liki mahdotonta enää koskaan päästä eroon. Ei ole olemassa syrjäytyneitä; on vain syrjäytettyjä. >Epäilen sen olevan kaikkea kolmea. >Oletan sen olevan juuri toisin päin. Nuoret ovat enemmän kiinnostuneita asioiden saamisesta oikein, kun taas lapsia koskee tottelevaisuus.>Koko maailmanhistoria on ollut autoritaarista hallintoa siitä saakka, kun orjanomistajayhteiskunta keksittiin. Kansalaisoikeudet ja -vapaudet keksittiin oikeastaan vasta valistusajalla. Tuo "Tee niinkuin minä sanon!" on vanhempaa kantaa kuin "Mitä tehdään, tehdään se oikein". >Siinä tapauksessa minä olen vanha sielu.>Tai sitten sellaisia, jotka kokevat jo saaneensa oman kiintiönsä kökköä täyteen tältä erää. Se iso kysymys vain on, että onko kökkökiintiöitä? Vai onko niin, että ne, kenelle sataa, sataa sitten kaatamalla. >Ei se mitään, sillä olen fyysisestikin nuoren näköinen. En ole kaunis, mutta katson olevani hyvin säilynyt. Olen kronologisesti vanhempi kuin 25, mutta henkis-sosiaaliselta iältä tuo on hyvä arvio. Tuossa iässä aletaan pääsääntöisesti harkitsemaan lapsia ja kotileikkiä ihan tosissaan. Siihen saakka en ole koskaan päässyt. >Olen elänyt jo sen verran vanhaksi ja oppinut pitämään huolta itsestäni, etten oikeastaan tiedä, kaipaisinko edes. En ole ikinä ollut mikään teiniprinsessa enkä seksipeto, ja enemmän kuin seksuaalisuus minulle merkitsee älyllisyys ja sielujen sympatia. Tiedän kyllä, mitä OBAFGKMRNS merkitsee ;-) Mutta en halua myöskään yksinhuoltajaksi. Lapsi tarvitsee molempia vanhempiaan. >Se otti meiltä turhat luulot pois. Meidän vanhemmillemme ja heidän vanhemmilleen elämä oli jatkuvaa edistymistä, huikaiseva ura ja kertomus, jossa jokainen oli oman onnensa seppä, jossa ahkeruudella sai onnensa, ja jossa jokaiselle oli tarjottavanaan jotain. Heillä oli vapaa seksi, huumeet, turvatut työpaikat ja perheet. Me saimme HIVin, kontrolliyhteiskunnan, globalisaation ja pätkäihmissuhteet. Kyllä, meistä tuli kengättömiä jalkapuolia siinä, missä vanhempamme itkivät ettei heillä ole kenkiä.

Lue lisää

Me vanhat sielun pieruthan ollaan aikamoisia satusetiä. Kyllä me nyt aina kunnon Pessit ja illuusiot ihmisille pystyyn pistetään!

>> Suurin osa pikku flikoista kävelee varpaillaan pienenä, parta ei kasva pahoille eikä inkkareille.>Kaikki kehittyy ja muuttuu Eskoseni, mekin lopulta muotoon joka ei muistuta ihmistä ollenkaan,,,,,,,onneksi. >Ota kukka käteesi ja taita se, olet tuhoaja, ota siemen ja istuta se, olet tuhoamisen mahdollistaja.>Autuaita ovat rauhantekijät ja tässä ei tarkoiteta Samuel Colttia eikä muita "peacemakereiden" tekijöitä vaan sitä itteesä, autuaita eli onnellisia ovat oleellisen löytäjät eli he ovat löytäneet Itsensä ja sitä kautta Itsessään kaikki muutkin, näille ei maailman melskeet enää merkitse hölkäsenböläystä.

kohtua = lohtua

Tässä voisikin toki pähkäillä näiden kahden sanan samankaltaisuutta...

Ja sitten on tietysti womb/tomb, eikä se hauta välttämättä ole niin kielteinen asia kuin nykyihminen ajattelee. Ennen vanhaanhan uskottiin että hauta mahdollistaa ihmisen jälleensyntymän.

-Q- kirjoitti:

kohtua = lohtua

Tässä voisikin toki pähkäillä näiden kahden sanan samankaltaisuutta...

Ja sitten on tietysti womb/tomb, eikä se hauta välttämättä ole niin kielteinen asia kuin nykyihminen ajattelee. Ennen vanhaanhan uskottiin että hauta mahdollistaa ihmisen jälleensyntymän.

Lue lisää

tietysti tumulus/uterus.

Ei minulla mitään varsinaista lisättävää ole -Q-.Mutta ilmaisen vain, että mielestäni kuvasit asioita hyvin. Minäkin allekirjoitan kaiken tuosta taivasten valtakunnasta myös täällä ja nyt kokemuksena yms.:) Silloinkin kun ei ole jatkuvassa valaistumisen tilassa (= sisäisen valon/kirkkauden vallassa).

Koen samoja ajatuksia ja usein palaan alkuun..kysymykseen..Miksi?mutta samasta ajatuksesta olemme yhtämieltä tänne palaamisellamme on tarkoitus sen näkeminen on vain vaikeaa..mutta tälle olotilalle tyypillistä on turhautua jota kutsutaan masennukseksi..ihmiset luovat sääntöjä joihin he haluavat muiden mukautuvan ja eivät näin ollen edes kestä että joku voi tuntea myötätuntoa ei kateutta..rakkautta ei vihaa..iloa ei saisi näyttää koska se ajatuksissa jo tuhotaan..vaikka toisen ilo ei ole pois minun riemusta, päinvastoin toisten ilo on hyväksi se pehmentää heidän sydäntään..oletko koskaan kokeillut kääntää surkeat asiat toisinpäin...nauttia asioista jotka koet yleensä raskaina ja löytää eksynyttä) ihmisyyttä sieltä mistä et koskaan ole halunnut edes etsiä...hymyillä ihmiselle jota et haluaisi edes tavata...ja antaa anteeksi..miettiä sitä miten joku asia on luonut kyynisyyttä tai pahoittanut mielen, ja käännät sen opetuksesksi karttaa samantyyppistä tilaisuutta tai houkutusta..oletan että aikamme on täysi kun olemme oppineet tästä asteesta sen mitä tulimme opettelemaankin...luonnossa on helppoa löytää rauha ja kaupungeissa on parasta etsiä vain joku hyvä asia päivässä ja pyytää suojausta pahoilta...onnellista päivää avaa mielesi, hyväksy olemisen voima

Kiitos vastauksestasi. Se oli hyvä.

Ehkä todella tulin takaisin siksi että tiedostaessani ja tehdessäni valintasi (olisin voinut valita toisin) Rakkauden kokemuksessani voit sen myös jakaa koulutuksellisen, kokemuksellisen, älyllisen ymmärryksen kautta. Juuri tuo mietityttää: mitä tarkoittaa se, että "sinun aikasi ei ole vielä tullut"?

Minulle sanottiin näin. Tarkoittaako se, että tehtäväni täällä maan päällä oli vielä kesken - eli että minulla oli vielä jotain oppimatta tai tekemättä, vaiko sitä, että pärjäsin niin hyvin, ettei ollut vielä mitään syytä kutsua minut takaisin? Se ei koskaan minulle selvinnyt. Vain se selvisi, etten ollut niin paha otus kuin olin itsestäni kuvitellut.

Kyllä, ruusu on näytetty. Tiedän, mikä meitä odottaa. Tiedän, miksi kristityt kutsuvat tuonpuolesista Taivaan Kodiksi - koska siitähän lopultakin on kyse.

Itse olet kohdannut oman suojelusenkelisi. Hän kulkee vierellämme, vaikkemme näekään häntä, ja omani on kyllä saanut suoraansanoen pitää kiirettä. Itse en kohdannut omaani, mutta kerran tulee senkin aika.

Väitetään, että pikkulapset kykenevät kohtaamaan omansa. Monissa kuolemakokemuksessa on käynyt ilmi, että ne näkymättömät leikkikaverit, keitä pikkulapsilal usein on, tosiasiallisesti ovatkin olleet heidän suojelusenkeleitään; tämä on tullut kuolemakokemuksissa esiin. Monille on ollut shokki kohdata jälleen se näkymätön kaveri, joka on ollut heidän kanssaan pikkulapsina, ja josta heidän äitinsä ja isänsä ja muut heidän ympärillään ovat todenneet, että se kaveri on ollut pelkkää mielikuvitusta - eikä sittenkään!

... kirjoitti:

Kiitos vastauksestasi. Se oli hyvä.

Ehkä todella tulin takaisin siksi että tiedostaessani ja tehdessäni valintasi (olisin voinut valita toisin) Rakkauden kokemuksessani voit sen myös jakaa koulutuksellisen, kokemuksellisen, älyllisen ymmärryksen kautta. Juuri tuo mietityttää: mitä tarkoittaa se, että "sinun aikasi ei ole vielä tullut"?

Minulle sanottiin näin. Tarkoittaako se, että tehtäväni täällä maan päällä oli vielä kesken - eli että minulla oli vielä jotain oppimatta tai tekemättä, vaiko sitä, että pärjäsin niin hyvin, ettei ollut vielä mitään syytä kutsua minut takaisin? Se ei koskaan minulle selvinnyt. Vain se selvisi, etten ollut niin paha otus kuin olin itsestäni kuvitellut.

Kyllä, ruusu on näytetty. Tiedän, mikä meitä odottaa. Tiedän, miksi kristityt kutsuvat tuonpuolesista Taivaan Kodiksi - koska siitähän lopultakin on kyse.

Itse olet kohdannut oman suojelusenkelisi. Hän kulkee vierellämme, vaikkemme näekään häntä, ja omani on kyllä saanut suoraansanoen pitää kiirettä. Itse en kohdannut omaani, mutta kerran tulee senkin aika.

Väitetään, että pikkulapset kykenevät kohtaamaan omansa. Monissa kuolemakokemuksessa on käynyt ilmi, että ne näkymättömät leikkikaverit, keitä pikkulapsilal usein on, tosiasiallisesti ovatkin olleet heidän suojelusenkeleitään; tämä on tullut kuolemakokemuksissa esiin. Monille on ollut shokki kohdata jälleen se näkymätön kaveri, joka on ollut heidän kanssaan pikkulapsina, ja josta heidän äitinsä ja isänsä ja muut heidän ympärillään ovat todenneet, että se kaveri on ollut pelkkää mielikuvitusta - eikä sittenkään!

Lue lisää

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18368310/itamaisesta-filosofiasta-kiinnostuneille
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18228999/ihmisen-devoluutio-ja-ihmiskunnan-tuntematon-historia--kirjat
Ihmisen devoluutio ja Ihmiskunnan tuntematon historia. Kirjat
FORBIDDEN ARCHEOLOGY
The Hidden History of the Human Race
by Michael A. Cremo and Richard L. Thompson


"Poikkeuksellisen kattava katsaus ihmiskunnan alkuperää koskevaan todistusaineistoon, mukaan lukien se, joka on jatkuvasti jätetty huomiotta vain siksi, että se ei sovi vallitsevaan oppiin."
Tohtori Philip Johnson, Darwinin oikeudenkäynnin kirjoittaja, Kalifornian yliopisto, Berkeley.