Virkamies?

Olen ollut siinä luulossa, että virkamiehet ovat henkilöitä, jotka hoitavat virkamieslain mukaisesti virkaa valtion palveluksessa. Sattumoisin eksyin kuitenkin sivulle:

http://www.rautatievirkamiesliitto.fi/ ,jossa selvästi todetaan:

"Rautatievirkamiesliitto on VR-konsernin yhtiöissä (VR-Yhtymässä,
VR Osakeyhtiössä ja Oy VR-Rata Ab:ssä) sekä näiden tytäryhtiöissä työskentelevien toimihenkilöiden ammattijärjestö."

Siis toimihenkilöitä YHTIÖISSÄ. Kysymys kuuluukin: Onko virkamiesliitto-nimitys tässä tapauksessa oikea vai ovatko mainitut toimihenkilöt sittenkin valtion virkamiehiä?
5710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nimi on vanhaa perua, ajalta jolloin VR:n palveluksessa oli viranhaltijoita. Tilanne on muuttunut yhtiöittämisen myötä, mutta vanha perinteikäs nimi elää edelleen järjestön nimessä.

Ei ole kovin pitkä aika, kun postiautonkuljettajatkin olivat virkasuhteessa valtioon - siis valtion virkamiehiä! Nyt ei enää ole postiautoja eikä Valtionpuhelintakaan.

Äänestä
  • Mutta eiväthän jäsenet ole virkamiehiä ja entiset virat on käsittääkseni lakkautettu. Postivirkamiesliittokin muuttui Postin toimihenkilöliitoksi kun posti yhtiöitettiin. Onko siis sanan virkamies käyttöoikeus kenellä tahansa yhtiöissä toimivilla? Tässä on nyt kyse sanasta virkamies, joka käsittääkseni määritellään virkamieslailla. Nimitys on suorastaan harhaanjohtava sillä eiväthän VR:n oy:n työntekijät ole virkasuhteessa valtioon. Ainakin kun yhtiötä arvostellaan toimimattomuudesta ja kutsutaan Valtion Rautateiksi, niin jopa tulee palautetta.

    Äänestä

  • Ihmettelen edelleen kirjoitti:

    Mutta eiväthän jäsenet ole virkamiehiä ja entiset virat on käsittääkseni lakkautettu. Postivirkamiesliittokin muuttui Postin toimihenkilöliitoksi kun posti yhtiöitettiin. Onko siis sanan virkamies käyttöoikeus kenellä tahansa yhtiöissä toimivilla? Tässä on nyt kyse sanasta virkamies, joka käsittääkseni määritellään virkamieslailla. Nimitys on suorastaan harhaanjohtava sillä eiväthän VR:n oy:n työntekijät ole virkasuhteessa valtioon. Ainakin kun yhtiötä arvostellaan toimimattomuudesta ja kutsutaan Valtion Rautateiksi, niin jopa tulee palautetta.

    ...puurot ja vellit toisistaan, VH!

    Rautatievirkamiesliittoon kuuluminen ei tee kenestäkään virkamiestä, eikä kukaan varmaan sillä perusteella itsestään tai muista virkamies-nimitystä käytäkään. Se sana "virkamies" esiintyy vain tuossa järjestön nimessä, ei suinkaan sen jäsenten tittelinä.

    Äänestä

  • Ihmettelen edelleen kirjoitti:

    Mutta eiväthän jäsenet ole virkamiehiä ja entiset virat on käsittääkseni lakkautettu. Postivirkamiesliittokin muuttui Postin toimihenkilöliitoksi kun posti yhtiöitettiin. Onko siis sanan virkamies käyttöoikeus kenellä tahansa yhtiöissä toimivilla? Tässä on nyt kyse sanasta virkamies, joka käsittääkseni määritellään virkamieslailla. Nimitys on suorastaan harhaanjohtava sillä eiväthän VR:n oy:n työntekijät ole virkasuhteessa valtioon. Ainakin kun yhtiötä arvostellaan toimimattomuudesta ja kutsutaan Valtion Rautateiksi, niin jopa tulee palautetta.

    Joskus kyllä kuulee sanottavan jotain jääkiekkovalmentajan työtäkin viraksi. Ja esimerkiksi virkavapaus ja työloma sekoitetaan niin, että työsopimussuhteessa oleva työntekijä kertoo, että jäin virkavapaalle vaikka todellisuudessa jäi palkattomalle työlomalle. Vain virkasuhteessa olevat jäävät virkavapaalle.

    Äänestä

Eivät ole virkamiehiä eivätkä ole valtion palveluksessa. Kaikki virat lakkautettiin VR:n yhtiöittämisen yhteydessä ja samat henkilöt jatkoivat työtehtäviään työsopimussuhteisina työntekijöinä. Eivät siis viran ja toimenhaltijoina, kuten ennen yhtiöittämistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelyä kerrakseen kirjoitti:

Olen ollut siinä luulossa, että virkamiehet ovat henkilöitä, jotka hoitavat virkamieslain mukaisesti virkaa valtion palveluksessa. Sattumoisin eksyin kuitenkin sivulle:

http://www.rautatievirkamiesliitto.fi/ ,jossa selvästi todetaan:

"Rautatievirkamiesliitto on VR-konsernin yhtiöissä (VR-Yhtymässä,
VR Osakeyhtiössä ja Oy VR-Rata Ab:ssä) sekä näiden tytäryhtiöissä työskentelevien toimihenkilöiden ammattijärjestö."

Siis toimihenkilöitä YHTIÖISSÄ. Kysymys kuuluukin: Onko virkamiesliitto-nimitys tässä tapauksessa oikea vai ovatko mainitut toimihenkilöt sittenkin valtion virkamiehiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu