Olen alkanut miettimään voiko hyväksikäytöstä jäädä tiedostamattomia traumoja jotka voisivat tulla esiin vain tietyissä tilanteissa?
Olen itse tällä hetkellä 17-vuotias tyttö. Minua kuusi vuotta vanhempi serkkuni käytti minua seksuaalisesti hyväkseen ikävuosien 6-8 välillä. Olen ajatellut aina, että minä selvisin noista tapahtumista ilman mitään traumoja. En myöskään ole katkeroitunut kyseistä henkilöä kohtaan vaan olen aina syyttänyt itseäni tapahtumista aivan yhtä paljon.
Nyt olen taas juhannuksen jälkeen kieriskellyt omassa morkkiksessani kun tuli sitten kännissä paneskeltua tyyppiä, joka ei minua varmasti edes missään mielessä kiinnostanut. Tämä sama kaava tuntuu toistuvan, joka ikinen kerta kun otan alkoholia riittävästi.
Nyt aloin tätä vasta tarkemmin pohtia, koska minä en todellakaan ymmärrä omaa käyttäytymistäni. En siis millään muotoa. Kun otan riittävästi niin minä annan kenen tahansa käyttää minua. Tapaukset ovat aina sellaisia, että minua ei todellakaan ole kiinnostanut edes ja sitten vaan jossain välissä kaikki on tapahtunut.Voisi sanoa, että minun tilalleni tulee aivan joku vieras ihminen, jonka ajatusmaailma on minulle täysin vieras. Koskaan en ole ollut selvinpäin kenenkään kanssa.En ole myöskään koskaan kokenut normaaleja seurustelukuvioita tai ihastumisia. Vaan pelkkiä typeriä kännipanoja, joita en todellisuudessa olisi koskaan edes tahtonut.
Oikeastaan vasta nyt kun aloin asiaa tarkemmin ajatella ja etsiä syitä omalle aivan tunnistamattomalle käyttäytymiselleni tajusin oikeastaan kuinka kieroutunut koko minun ajatusmaailmani seksiä ja miehiä kohtaan on. Minä en osaa kuvitella, että minusta yksikään mies voisi oikeasti välittää. Nyt kun sen tähän kirjoittaa tajuan ettei se kovin normaalilta kuulosta, mutta niin minä vain ajattelen.
Selvinpäin(eli suurimman osan ajasta) ollessani kykenen erittäin taitavasti kontrolloimaan ja ohjailemaan omia ajatuksiani näistä aiheista. Mutta tuntuu, että kun riittävästi juon niin samaa tahtia kun vahva itsekontrollini hellittää, valtaavat myös minulle täysin vieraat ajatus-ja toimintamallit mieleni.
Kysymys on siis, mitä mieltä te olette? Voiko olla mahdollista, että nuo lapsuuden tapahtumat ovat jättäneet jotakin kieroutunutta kummittelemaan alitajuntaan ja joka itsekontrollin kadotessa pääsee valloilleen?
Anteeksi, että viesti on pitkä ja sekava, mutta aihe on jotenkin niin kauhean vaikea selvitettäväksi tähän yhteen viestiin. Oli helpottavaa kirjoittaa tämä kaikki ulos..
Olen itse tällä hetkellä 17-vuotias tyttö. Minua kuusi vuotta vanhempi serkkuni käytti minua seksuaalisesti hyväkseen ikävuosien 6-8 välillä. Olen ajatellut aina, että minä selvisin noista tapahtumista ilman mitään traumoja. En myöskään ole katkeroitunut kyseistä henkilöä kohtaan vaan olen aina syyttänyt itseäni tapahtumista aivan yhtä paljon.
Nyt olen taas juhannuksen jälkeen kieriskellyt omassa morkkiksessani kun tuli sitten kännissä paneskeltua tyyppiä, joka ei minua varmasti edes missään mielessä kiinnostanut. Tämä sama kaava tuntuu toistuvan, joka ikinen kerta kun otan alkoholia riittävästi.
Nyt aloin tätä vasta tarkemmin pohtia, koska minä en todellakaan ymmärrä omaa käyttäytymistäni. En siis millään muotoa. Kun otan riittävästi niin minä annan kenen tahansa käyttää minua. Tapaukset ovat aina sellaisia, että minua ei todellakaan ole kiinnostanut edes ja sitten vaan jossain välissä kaikki on tapahtunut.Voisi sanoa, että minun tilalleni tulee aivan joku vieras ihminen, jonka ajatusmaailma on minulle täysin vieras. Koskaan en ole ollut selvinpäin kenenkään kanssa.En ole myöskään koskaan kokenut normaaleja seurustelukuvioita tai ihastumisia. Vaan pelkkiä typeriä kännipanoja, joita en todellisuudessa olisi koskaan edes tahtonut.
Oikeastaan vasta nyt kun aloin asiaa tarkemmin ajatella ja etsiä syitä omalle aivan tunnistamattomalle käyttäytymiselleni tajusin oikeastaan kuinka kieroutunut koko minun ajatusmaailmani seksiä ja miehiä kohtaan on. Minä en osaa kuvitella, että minusta yksikään mies voisi oikeasti välittää. Nyt kun sen tähän kirjoittaa tajuan ettei se kovin normaalilta kuulosta, mutta niin minä vain ajattelen.
Selvinpäin(eli suurimman osan ajasta) ollessani kykenen erittäin taitavasti kontrolloimaan ja ohjailemaan omia ajatuksiani näistä aiheista. Mutta tuntuu, että kun riittävästi juon niin samaa tahtia kun vahva itsekontrollini hellittää, valtaavat myös minulle täysin vieraat ajatus-ja toimintamallit mieleni.
Kysymys on siis, mitä mieltä te olette? Voiko olla mahdollista, että nuo lapsuuden tapahtumat ovat jättäneet jotakin kieroutunutta kummittelemaan alitajuntaan ja joka itsekontrollin kadotessa pääsee valloilleen?
Anteeksi, että viesti on pitkä ja sekava, mutta aihe on jotenkin niin kauhean vaikea selvitettäväksi tähän yhteen viestiin. Oli helpottavaa kirjoittaa tämä kaikki ulos..
Vastaukset 26
Vanhimmat
olen aikalailla samaillaisen vaiheen... Et usko että sinulle kuuluu mitään elämässä ja ettei kukaan oikeasti voi sinua rakastaa... Jokainen tarvitsee toisen läheisyyttä ja välittämistä. Kännissä se tulee sinulle "pinnalle" ja haet korvikkeeksi huonoja panoja. Jotka pahentavat jo entistä olotilaa ja kierre on valmis. Jotenkin on selvinpäin hankala huonolla itsetunnolla tunnustaa tarvitsevansa toista ihmistä ja läheisyyttä. Seurustelu suhteessahan toinen näkee sinut kaikkine vikoineen ja pelkäät että sinut jätetään... Kuulostaako tutulta.
Jokaisella on oikeus hyvää ihmissuhteeseen se on vain terveellä itsetunnolla mahdollista.
Tai onhan se virallisestikin ja laillisestikin hyväksytty selitys. Päihdehoito, jota sinun tapauksessasi suositellaan, ei ehkä auta kyseiseen asiaan ja voi siten olla pettymys. Toisaalta taas sulle voi jäädä päihteiden käytön lopettamisen vuoksi enemmän aikaa ja rahaa muille harrastuksille, jossa tapaat sua arvostavia ihmisiä. Joskus näkee aivan ihania koko elämän kestäviä parisuhteita harrastuspiireissä. Mutta niissä on kyllä hirmu vaikee lähestyä.
Sun kannattaisi miettiä, että josko se tyyppi sittenkin oli mukava, vai juuri siitäkö syystä morkkis? Kumpi muuten teki aloitteen? Mä itse pelkään torjutuksi tulemisen tunnetta enkä itse sitä yleensä tee. Torjun myös helposti, ehkä liian helposti. Mun mielestä on tärkeetä olla sekä itselleen, että muille rehellinen. Ja täytyyhän sun pystyä olemaan sun omien halujen kanssa muutenkin.
En siis syytä mitenkään alkoholia, pohdin vaan miksi juuri se tuo aina tuollaisen käyttäytymismallin pintaan. Ei ole myöskään kyse siitä, että alkoholi olisi ongelma. Otan vain harvoin,mutta monesti sitten tulee otettua hieman enemmän ja siinä vaiheessa kun se vahva itsekontrolli häviää, ongelmat alkavat.
Arkipäivässä olen siis aivan normaalilta vaikuttava nuori ulospäinsuuntautunut urheilija tyttönen.
Ja mitä tulee tuohon juhannuksen kännipanoon niin minä en ollut se, joka on tehnyt aloitteen. Ja ei tyyppi ei ollut mukava eikä yhtään mitään muutakaan.
Pointtina tässä koko pohdiskelussani on siis se voiko lapsuudessa koetulla hyväksikäytöllä olla yhteyttä tällaisiin humalassa pinnalle pyrkiviin ongelmiin?
Ja täytyy nyt vielä kirjoittaa lisää tähän.. Minä en oikein taida osata tuoda ulos tätä ongelmaa sellaisella tavalla, jolla se tulisi oikeasti ymmärettyä. Minulla ei ole mitenkään erityisen huono itsetunto. Arvostan itseäni ja pidän itsestäni aivan normaalisti. Selvinpäin en todellakaan ole mitenkään helposti vietävissä ja tunnen oman arvoni. Siltikään en osaa koskaan kuvitella olevani yhdessä kenenkään kanssa. En pelkää jättämistä tms. vaan en vaan osaa kuvitella, että kukaan voisi oikeasti minusta välittää.(Ehkäpä tämä taas johtuu siitä, että minä en osaa kuvitella oikeasti välittäväni kenestäkään?)
Tuota ajatuskuviota on kuitenkin helppoa hallita keskittymällä kaikkkiin muihin asioihin. Minulla on paljon kavereita, paljon aikaa vievä harrastus, ihana perhe, hyvä koulupaikka ja oikeastaan kaikki muutkin elämän osaset paikallaan. En siis kovin paljoa yleensä ottaen uhraa ajatuksiani tähän tunteelliseen kyvyttömyyteni koskien miehiä.
Pohdiskeluni siis edelleenkin koski sitä voisiko tuollainen lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö tuoda esiin humalassa tuollaista tietynlaista käyttäymistä? ehkä sillä ei ole sittenkään yhteyttä.. ehkä olen muuten vain helppo..
Tämä mahdollinen yhteys vaan tuli kaiken pohdiskelun jälkeen mieleen. Olin jo tavallaan siis kaikkien näiden vuosien aikana unohtanut tuon tapahtuneen hyväksikäytön. Tai jollain tavalla prosessoinut sen mielessäni niin ettei se oikeasti tapahtunut mulle. Nyt kun olen asiaa ajatellut olen vasta pikku hiljalleen alkanut tajuamaan, että se mitä silloin tapahtui ei ehkä kuitenkaan ollut minun syytäni. Minä olin silloin kuitenkin vielä niin kamalan pieni.
Joo, mutta ei näissä sepustuksissa taida olla mitään järkeä.. Jaz kiittää ja kuittaa.
Hei, Jaz!
Kirjoitit tilanteestasi ja tunteistasi täysin ymmärrettävästi. En valitettavasti uskalla lähteä arvuuttelemaan mitään, kun ei minulla ole siihen ammatillisia edellytyksiä... Toisaalta tiedän oman historiani kautta, että lapsuuden seksuaaliset (hyväksikäyttö)traumat voivat tulla pintaan vasta aikuisiällä ja nimenomaan tietyn toistuvan kaavan mukaisena käyttäytymisenä. Kyse lienee laajemmalti siitä, ettei tunne/tunnusta omia rajojaan ja antaa toisen tunkeutua omalle reviirilleen. Lapsena koettu hyväksikäyttö voinee jättää tällaisen virheellisen kuvan "rajaloukkausten" oikeellisuudesta ja sama kaava toistuu siten aikuisenakin - kun muuta mallia ei tavallaan ole.
Serkkuni ja hänen kaverinsa yrittivät raiskata minut n. viisi vuotiaana, myöhemmin vanhin veljeni käytti toistuvasti minua seksuaalisesti hyväksi. Minulle nämä kokemukset olivat traumatisoivia. Ensinnäkään ne eivät normaalisti kuulu tuon ikäisen lapsen elämään, enhän minä edes ymmärtänyt mistä oli kysymys. Tuntuu, että jotakin sellaista sisällläni särkyi, joka ei ollut ehtinyt syntyäkään.
Minulle myös on ollut tyypillistä suostua seksiin melkein kenen tahansa kanssa kun olen humalassa. Tunnen itseni seksin suhteen objektiksi en subjektiksi. En osaa varjella rajojani, siitä juuri on kysymys. En usko että kukaan mies voisi oikeasti rakastaa minua. Minä koen, että lapsuuden kokemuksillani on ollut ratkaiseva merkitys seksuaalikäyttäytymiseeni aikuisena, valitettavasti.
Nämä ovat minun kokemuksiani, joku toinen voi selvitä paremmin hyväksikäyttökokemuksista, niinkuin kenties sinäkin. Minulla nämä kokemukset aktivoituivat n. 40-vuotiaana, siihen asti halusin kieltää niiden vaikutuksen elämääni.
juuri tapahtuu, että "keski-iän väli-inventaariossa" käydään läpi näitä lapsuuden/nuoruuden tapahtumia. Siksi kehoitin Ap:ta käymään ne läpi nyt, jos elämäntilanteeseen sopii. Ei sitten ole niin paljon käymistä nelikymppisenä, jos vaikka omat lapset silloin jaloissa pyörii :)
Teille molemmille sanoisin, että voitte hyvinkin löytää itsellenne miehen, jonka tunnette tosissaan välittävän teistä. Sen kyllä tietää sitten, kun sellainen kohdalle sattuu.
Minua ei ole hyväksikäytetty mutta muita lapsuuden/nuoruuden traumoja kyllä löytyy. Nekin aktivoituivat muun sairastumiseni yhteydessä eli toisen kriisin puhjetessa nelikymppisenä. Silloin kävin koko "minuuteni" läpi uudestaan ja nyt rakennan rankan "minuusmatkan" jälkeen uutta "loppuelämääni".
Tunnen kuitenkin monia naisystäviäni, jotka ovat joutuneet käymään läpi tuon seksuaalisen hyväksikäytön lapsena ja olemme nyt nelikymppisinä niistä kokemuksista paljonkin puhuneet yhdessä. He ovat kertoneet tunteitaan tapahtumista. Siksi esim. koen, että vertaistukiryhmät ovat oivia "paranemiskeinoja" myös tässä asiassa.
Tuo on juuri totta, mitä kirjoitit, että lapsuuden seksuaalihyväksikäyttö rikkoo ihmisestä jotakin sellaista, mikä pitäisi olla kaunis "luottamus"asia ihmisen elämässä eli seksuaalisuus kahden ihmisen välillä. Näin voi tapahtua hetkellisesti aikuisellekin ihmiselle, jos joutuu raiskatuksi/hyväksikäytetyksi mutta aikuinen on kuitenkin vahvempi kohtaamaan asian ja käsittelemään sen henkisellä tasolla.
Lapsi ei ymmärrä, mistä siinä on kysymys. Lapsi voi vaikka luulla sen olevan normaalia, vaikka ymmärtääkin, että jokin hämärä verho sitä "salaisuutta" verhoaakin. Useinhan hyväksikäyttäjä on juuri joku, johon lapsi luottaa eli lähipiiristä oleva. Siksikin se tapahtuman "vääryys" järkyttää varmaan ihmisen mieltä, kun ymmärrys iän mukana kasvaa. Hän jota lapsi on suojellut ja johon luottanut, onkin tehnyt jotakin hyvin väärää.
Tässä Apn tapauksessa on ollut kyseessä varhaisnuori, jonka "kokeilunhalu" on nyt kohdistunut puolustuskyvyttömään lapseen. Ei siis ole normaalia käyttäytymistä, vaan kyllä teinikokeilut tehdään yleensä yhteisestä sopimuksesta samanikäisten tai vanhempien "teinien" kanssa.
Itse koin vastaavaa kohtelua samaa sukupuolta olevilta ikätovereiltani suurinpiirtein samassa iässä. En ole koko ikänäni pystynyt muodostamaan yhtään ehjää ihmissuhdetta tai oikeasti luottamaan toisiin ihmisiin. Koko trauma aukesi toisen kriisin kohdatessani, eli kun työpaikka lähti alta. Kokemuksesta voin sanoa, että viina ei ole oikea lääke siihen syyllisyyden tunteeseen, jota vastaavaa kokenut henkilö kokee. Terapiaan mars ja tarvittaessa lasku teon suorittajalle...
Ensinnäkään lasten keskuudessa ei ole olemassa hyväksi käyttöä vaan se on yleensä tilanne kohtaista kumminki puolista tutkimista ja oppimista, kukaan ei voi väittää ettei olisi ilmiöön henkohtaisesti törmänny / "Syyllistyny".
Itekkin muistelen nuoleskelleeni jokaista talo yhtiön tyttöä ja ei minulle siitä ole mitään traumaa tullu, ja muistan asian siten että ne tytöt oli niitä jotka halus koittaa ko kaverikin oli kehunu :)
näin aikuisen mielestä toi kuulostaa aika sairaalta mutta sitähän ne pusu piilo leikit on.. ei niihin tyttöjä pakoteta!
että tyttö kirjoitti olleensa kuusi ja poika kuusi vuotta vanhempi. He eivät ole olleet samanikäisiä, eikä kyse tuolloin ollut mistään "tutustumisesta".
Ja mistä sinä tiedät miten niiden tyttöjen on käynyt, joita sinä käytit hyväksesi?
Ulospäin käytös on ihan eri asia kuin se mitä pään sisällä ja minuudessa tapahtuu.
Mieti sitä!
sinua menemään terapiaan puimaan tuo asia, koska se NYT mieltäsi painaa. Kirjoitit selkeästi ongelmastasi ja se on jo hyvä alku. Nyt ammattilaisen luokse asiasta keskustelemaan.
Kun käyt nyt asian läpi, niin olet tulevaisuudessa esim. paljon parempi äiti (jos saat lapsia), kun omaa mieltäsi ei paina oma lapsuuden trauma (se on sitä, vaikka et sitä tiedostakaan vielä selkeästi). Näin saat elämääsi häiritsevän käyttäytymisen suljettua pois ja alat myös hallita paremmin alkoholin käyttöäsi ... kuin myös pystyt solmimaan mahdollisesti parempia miessuhteita tulevaisuudessa.
Kannattaa kokeilla terapiahoitoa nyt, kun tunteet/tiedostaminen asiasta on mielessäsi pinnassa. Älä siis lakaise asiaa maton alle, koska jossain vaiheessa elämää se "moska" tulee sieltä rytinällä ulos jonkin muun kriisin yhteydessä. Silloin on ikävä asia, jos ympärilläsi on omia lapsia.
alkoholi laukaisee tiedostamatonta/alitajuntaista käyttäytymistä, joten tuo arvailusi, että purkisit vahvassa alkoholin vaikutuksessa lapsuuden seksuaalitraumaasi pitää hyvinkin paikkaansa. Tsemppiä sinulle: kuulostat tiedostavalta nuorelta naiselta.
Tuo, minkä itse totesit viimeisessä viestissäsi on itseasiassa oivalluksesi ydin: "Et ole SYYLLINEN mihinkään, vaan olet itseasiassa muutaman vuoden vanhemman "lapsen/varhaisteinin" "jotakin". Mitä silloin tapahtuikaan, niin myös se toinen on ollut silloin vielä lapsi.
Näitä asioita/tunteita on hyvä purkaa ammattilaisen kanssa. Onnea matkaa - käy tapahtumaan liittyvät tunteet rohkeasti läpi.
Kiitos "aikuiselle" viisaista sanoista. Olet oikeassa, että jostain suunnastahan tätä on lähdettävä purkamaan. Jospa minusta vielä ihan tasapainoinen ihminen kasvaisi. :)
Haluan nyt vielä tarkentaa sen verran, että tässä "hyväksikäytössä" (jos se sitä nyt sitten enää olikaan..) ei ollut kyse mistään pienistä pusuleikeistä, vaan ihan kaikesta muusta. On tietysti totta, että toinenkin osapuoli oli vasta lapsi. Tästä syystä olen yrittänyt ymmärtää tätä kyseistä tyyppiä, enkä ole koskaan häntä aiheesta syyttänyt tai ollut katkera tms. En ole myöskään siis koskaan ajatellut, että minulle olisi tästä jäänyt traumoja tms. Vasta nyt olen tajunnut, että jotain tuonne alitajuntaan on ehkäpä jäänyt kun olen omaa käyttäytymistäni ajatellut.
En tiedä oliko tämä hyväksikäyttö nyt sitten oikea sana niille asioille, mitä tapahtui. Mutta ei se nyt minusta täysin normaalilta kehitysvaiheelta kuulosta kun esim. yläasteikäinen poika painostaa esikouluikäisen tytön harrastamaan suuseksiä..vai mitä mieltä olette?
... voisin kirjoittaa tästä paljonkin, koska olen elämää elänyt mutta ehkä sinun todella kannattaa nyt keskustella jonkun luotettavan aikuisen kanssa asiasta. Millainen on suhteesi äitiisi? Terapia maksaa aina rahaa ja jos alat tätä asiaa purkaa, niin sieltä voi tulla muitakin "elämäsi"asioita ulos terapiassa. Sen tähden kannattaisi nyt keskustella esim. äitisi/luotettavan aikuisen kanssa asiasta. Olet nyt avautunut tänne palstalle ja se on hyvä asia vaan nyt pitäisi jatkaa ... kuraattori/koulupsykologi/terveyskeskus tai vastaava voi myös auttaa, jos haluat keskustella asiasta.
lähdet työstämään asiaa, niin varaudu yllättäviin tunteisiin, jotka tulevat "ymmärryksen" tilalle. Se voi rikkoa myös suhteitasi muihin lähi-ihmisiin hetkellisesti .... tai sitten ei. Elämä on niin "jännittävä näytelmä", että koskaan ei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu - vaikeissakin asioissa - mutta sen tähden elämä onkin niin ihanaa ... ja kamalaa :)
Uskon, että selviät "matkastasi" loistavasti, kun vaan lähdet sitä kulkemaan. Kasvat ihmisenä ja tulet saamaan paremman tulevaisuuden itsellesi ja perheellesi.
Kummiski varauksella ettei synny turhaa lehti skandaalia uudesta pedofiili aallosta, ja se sun serkkusi laitetaan pakko hoitoon koska hän on nykyään aikuinen.
kun hän oli silloin 12. Mutta se ei poista tytön kokemusta. älä mitätöi sitä.
... koska, Jaz, olet vasta 17-vuotias. Hakeudu lähimmälle nuorten psykiatriselle poliklinikalle, jostakäsin lähetteet asialliseen, maksuttomaan ja ammattitaitoiseen terapiaan tehdään.
Paikkakuntasi puhelinluettelosta löydät lähimmän poliklinikan. Mukaan et tarvitse vanhempia, mikäli itse et sitä halua.
Itselleni kävi vähän samoin kuin sinulle. Tosin ehdin tulla keski-ikäiseksi ennen kuin ymmärsin mitä minulle on tapahtunut.
Ryhdyin sitten purkamaan asiaa, ja nyt olen neljän vuoden jälkeen pääsemässä voiton puolelle. Olen siis käynyt ryhmissä ja terapiassa, ja oppinut ymmärtämään sitä mitä minuudelleni tapahtui samalla kun minut raiskattiin.
Käyttäytymismallisi on tuttu nuoruudestani, mutta se ja alkoholinkäyttö onneksi jäi kun tapasin aviomieheni ja perustin perheen.
Olen siis päällisin puolin elänyt normaalia elämää, ja suoriutunut siitä ulkoisilla mittareilla mitaten hyvin. Olen ollut suorittaja, koska se on ollut keinoni sulkea tapahtunut pois. Sekin on tyypillistä hyväksikäytetylle.
Huomioni kiinnittyi myös siihen, että sanot olleesi osallinen. Niin minäkin luulin.
Niinpä neuvoisin sinua, että tutki onko kotikaupungissasi ryhmiä, joissa seksuaalisesti hyväksikäytetyt voivat saada vertaistukea. On myös tukipuhelimia, niitä löytyy esimerkiksi netin kautta. Sillä tavoin pääset alkuun.
Uskon, että äidillesi kertominen on vaikeaa, enkä tiedä voitko niin tehdä. Mutta jos voit, niin se ainakin parantaa mahdollisuuksiasi hakea apua.
Toivon Sinulle kaikkea hyvää tästä eteenpäin :)
ei ole vain hyväksikäytettyjen ongelma vaan myös muiden naisten tämän päivän Suomessa. Jokainen, joka etsii suorittamisen kautta hyväksyntää, on tietyllä tavalla mielestäni "stressi-/suorittajasairas". Hyväksymistä suorittamisen kautta voi etsiä esim. avioerolapsi, jonka suhde jompaankumpaan vanhempaan on katkennut lapsena/nuoruudessa. Tämän päivän naisilla on niin monta roolia, kun yrittää "tehdä miehentyöuran" ja lapset siinä sivussa synnyttää ja kasvattaa, tietysti miehen kanssa yhdessä - toivottavasti. Tämä nyt taas kuitenkin ihan toinen ketjujuttu ...
Hyvää heinäkuuta kaikille :)
Toki näin on, valitettavasti ja siitä voisi keskustella loputtomiin, että miksi ihmeessä naiset suostuvat heille asetettuun rooliin, vaikka tiedostaisivatkin sen.
Hyväksikäytettyjen naisten ryhmässä kuulemani tarinat kuitenkin vahvistavat käsitystäni siitä, että se on tapa selviytyä. Ei satu niin paljon, jos ei pysähdy.
Aika useinhan näin käy myös alkoholistiperheessä, jossa varsinkin vanhin lapsi joutuessaan ottamaan vastuuta ryhtyy suorittajaksi, jotta selviää.
Hyvää kesää myös Sinulle!
yleensä ihminen toteuttaa sitä edellisen sukupolven mallia, kunnes tajuaa keski-iässä, että maailma on muuttunut ja ainakin minä aloin etsiä sitä omaa malliani elää (sairastuin kyllä pahasti ja jouduin kriisiin työni kanssa) ... niin kai monet muutkin.
Silloinhan "kriisissä" monet parisuhteet mm. kariutuvat, vaikka kyllä se maailma on jo nyt kovasti muuttunut minunkin nuoruudesta esim. pätkätöihin/pätkäsuhteisiin ja mm. lasten synnyttämisen keski-ikä nousee kokoajan, kun halutaan ensiksi saada ammatti ja elää tuonne kolme-nelikymppiseksi ennen kun ollaan valmiita vanhemmiksi.
Näin se maailma muuttuu ja (naisten/miesten)roolit sen mukana ... ja nelikymppinen alkaa tuntea noiden omien teiniensä (3 kpl) seurassa itsensä ihan kalkkikseksi :) ... yritä nyt niitä "elämänviisaudellasi" ohjata ja opastaa :))
Juu, näistä voisi puhua loputtomiin, koska maailma ei ole koskaan valmis vaan nyt aitaa maalaamaan ja kesästä nauttimaan :)
Hei!
Tilanteesi kuulosta aika vaikeelta..Mua on itteni hyväksikäytetty 10-11v, niin ymmärän sua.
Mun mielestä sinun kannataisi käydä puhumassa näistä kaikkista asioista Tukinaisessa.Ite käyn siellä,keskeviikoisin joka pariton viiko.Voin ihan oikeesti suositella sitä paikka.Siellä on asiantuntijat ja he varmaasti osavat kertoa ja myös monet ryhmäläiset jotka käyvät siellä.
Se ryhmä on Helsingisssä ja se kokontuu joka toinen ke(pariton)ja se on avoin ryhmä.SInne ei tarvi varata mitään aikaa,kunhan tulee sinne.Sä voit vaikka käydä Tukinaisen kotisivuilla.
Se on www.tukinainen.net
Sieltä saat kaikki tarvittavat osoiteet.Suositteleen lämpimästi.Olen ite kohta käynyt siellä 3kk ja siitä on ollut apua.