Mitä tehdä kun melkein 2 vuoden ikäistä poikaa yritetään ruveta opettamaan mm. karkille ja pullalle, vaikka vanhemmat ei tahdo. Tuntuu, että sitä on kohta "tulisilla hillillä". Kun kylään menee niin se on samanlaista. Tekisi mieli sanoa suorat sanat. Lapsi ei tunnu sitten syövän tavallista ruokaa laisinkaan sen jälkeen kun on saanut esim. pullaa tai muuta herkkua. Mitä tässä kohta pitäisi tehdä?!
Pullan syönti
Katriina Suuri
91298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
sanot vaan suoraan,että kiitos vaan hoidamme itse lasten kasvatuksen yms.Tädit tahtoo tarjoilla "herkkuja"kun lapset on niin "sööttejä",eikä itse ole päässyt vissiin aikanaan pätemään .sama se tahtoo olla joka asiassa!
Onko teillä ollut samanlaista? On tehnyt mieli monesti jo kylässä sanoa, että kiitos ei. Meidän lapsi ei syö pullaa. Seuraavan kerran kun mennään kylään, niin otan vaikka hedelmiä mukaan ja sanon, että syöttäkää näitä. Ne ovat terveellisiä.
Hops kirjoitusvirheitä meinasi pukata,sitä on ollut aina ja tulee olemaan,ihmiset on sellaisia,on se niin väärin.Minulla kokemusta ,kun meitä on ollut monta samaa asiaa kokemassa.
Ikäväkseni olen saanut todeta, että muualla kylässä vielä menee, mutta mummopa ei sitten voi tajuta, että makeata ei tarvitse syöttää yltiöpäisesti. Asiasta on mummon kanssa melkein jo riita, kun hän sitten salaa ujuttaa kaikkee ylimääräistä. Toki lapset saavat pullan tai keksin, mutta tämä muu salasyötätys sitten tulee siihen päälle. Että näin...
Jos tulisitte meille kylään niin tottakai teille jotain tarjoaisin, eikö se ole noin yleensä ihan hyvä tapa?
"tekisi mieli sanoa suorat sanat" no sano! Eihän ne siellä kyläpaikassa ilman sanomista voi tietää että tarjoilu ei ole sinun mieleesi! Itse kyllä miettisin muutaman kerran...
Asian voi sanoa kauniisti:
"Olemme päättäneet, että pyrimme olemaan karkitta ja pullatta 4 vuotiaaksi saakka. Sillä kun on todettu yhteys aikuisiän lihavuuteen. Meidän "jaakko" saa toki syödä herkuksi luumua.... tms.. jotain..
Mutta heti alustapitäen suoraan, ystävällisesti ja itsevarmasti...
Ja jos joku "mummo" alkaa tunkea lapselle täytekakkua suuhun vaikka olet selkeästi asian todennut, niin siinä samalla alat lapioida samaa tahtia mummon kahvikuppiin sokeri. Siis lusikallinen sokeria mummon kahviin aina kun menee lusikallinen kakkua juniorin suuhun... sanaakaan sanomatta... kyllä siinä jossain vaiheessa tulee järki peliin... tai loppuu sokeri pöydästä....
Mutta asia kannattaa ratkaista huumorin keinoin... ei se kersa siihen yhteen pulla palaan kuole, eli mitään järjetöntä vahinkoa siitä ei synny... keskittykää ennemminkin pitämään huolta junioirin tulevista hampaista harjauksella...
lapsi ei syö tietoisesti liikaa,lapsi osaa säädellä.
Ja jos masu on täys, ei jaksa pullaa.
niin ei sokeripullia litki
http://fi.wikipedia.org/wiki/Zone-dieetti
eivät osaa säädellä syömistään. Juuri on tehty tutkimusta että osalta ihmisistä puuttuu aivoista joku erite tai hormoni joka kertoo ihmiselle kylläisyydestä. Nämä ihmiset joilta tuo osanen puuttuu, eivät koe kylläisyyden tunnetta - siispä saattavat syödä niin kauan kunnes maha todella on jo revetä!
Tämä mm. on syynä lihavuuteen osalla ihmisistä.. Aina lapsen lihavuus ei ole opittua, eli on tyrkytetty ruokaa. Joillain on jopa yritetty säännöstellä, mutta kun lapsi, ihan pienikin, vuoden vanha tai puoli-vuotias saattaa jo kitistä lisää ruokaa! Ja tämä jatkuu.. 3v tai 4v osaa jo ottaa itse lisää ruokaa ja siitä se jatkuu..