Miksi pettäminen tuntuu niin hyvältä

Luulisi sitä kärsivän suunnattomista tunnontuskista, niin suurista että lopettaa pettämisen. Harvemmin näin kuitenkaan käy, pettämistä yleensä jatketaan koko avioliiton ajan, partnerit vain vaihtuu...
61920
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Voin elää kuten tahdon, kunhan pysyn varuilla. Se ketään ei vie väkisin, saa kukin valita. Vaan hankalaa on aika ajoin mieli hallita. Itsemurhalentäjää ei ruusuin palkita." (M. Haavisto ja Poutahaukat, Paha vaanii)

Autolla ajaessa on huomattavasti helpompaa kaahata leveää moottoritietä kuin pysytellä kapealla tiellä. Penkan puolella voi näyttää kiinnostavammalta kuin tylsällä tiellä, mutta siellä on loppujen lopuksi mahdotonta ajella. Ainakin riskialtista.

Totta kai elämä olisi helpompaa ja miellyttävämpää, jos voisi juosta kaikkien houkutusten perässä. Kun haistat rasvan tuoksun, niin voisit kävellä suoraan ruokapöytään. Tai kun näet hyvän pyllyn, niin voisit harrastaa saman tien seksiä. Tuntuisi hyvältä, eikö totta?!

Sivistysyhteiskunta ei vaan toimi siten. Hyvinvointi ei synny impulssien varassa vaan pitkäjänteisesti rakentaen. Uskon, että pettämisen voi hoitaa helpostikin salassa puolisolta, ja omatuntokin voi vaientua ajan saatossa. Vaan mitä moisesta elämästä jää enää käteen, kun ihmisyys on hävinnyt kuin tuhka tuuleen? Minä surisin kovasti, jos elämäni tärkeimmät asiat (esim. perhe ja aviosuhde) olisi rakennettu valheen varaan.

Äänestä
  • Korkeasti sivistyneet, viisaat, älykkäät komeat/kauniit ne vasta pettävätkin. Halukkaita kun on tyrkyllä joka lähtöön, harva pystyy houkutuksia vastustaa ja miksi pitäisikään. Ei se nyt maailmanloppu ole jos kesällä jonkin romanssin itselleen suo. Syksyllä kiltisti puolison luo, kesäkissa on historiaa.

    Äänestä

  • petetäkin kirjoitti:

    Korkeasti sivistyneet, viisaat, älykkäät komeat/kauniit ne vasta pettävätkin. Halukkaita kun on tyrkyllä joka lähtöön, harva pystyy houkutuksia vastustaa ja miksi pitäisikään. Ei se nyt maailmanloppu ole jos kesällä jonkin romanssin itselleen suo. Syksyllä kiltisti puolison luo, kesäkissa on historiaa.

    Jos oma psyykeesi sen kestää, niin mitä tuohon muuta voi sanoa kuin onnea valitsemallesi tielle. Jos olet varma tekosi oikeellisuudesta, niin eihän sinun tarvitse muilta ripitystä hakea.

    Äänestä

luonnolle riittää että käy tarpeeksi usein lisääntymässä, luontoa ei moraalikäsitykset rassaa

Äänestä
  • Noinhan se varmasti suuren hekuman hetkellä tuntuu. Varsinkin jos elät kuumaa kesäromanssia sillä aikaa kun vaimo ja lapset ovat sukuloimassa tai mökillä. Vielä helpompaa on uskotella, ettei itsellä ole mitään tahtoa tai vastuuta parisuhteen hoitamisessa, vaan kaadetaan kaikki epäkohdat puolison tai olosuhteiden niskoille.

    Mutta elä sinä vaan luonnonmukaisesti tietokonettasi naputellen. Ehkä sinunkin nilkkaasi napsahtaa joku päivä...

    Äänestä

  • joka siemennys kerralla lisääntyä, eihän siinä kukastakukkaan loikkimisessa ole mitään järkee muuten.

    Ja perustelusi menettää merkityksen! Jos käytätte ehkäisyä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jos kerran on niin väärin? kirjoitti:

Luulisi sitä kärsivän suunnattomista tunnontuskista, niin suurista että lopettaa pettämisen. Harvemmin näin kuitenkaan käy, pettämistä yleensä jatketaan koko avioliiton ajan, partnerit vain vaihtuu...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu